Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Valtakunnansyyttäjänvirasto oli päätöksellään irtisanonut kihlakunnansyyttäjä A:n ja pidättänyt tämän välittömästi virantoimituksesta. Päätöksen mukaan A:n epäiltiin saapuneen virkapaikalleen alkoholin vaikutuksen alaisena. A kiisti olleensa päihtyneenä virantoimituksessa. Punoittavat silmät johtuivat A:n mukaan kroonisesta silmäsairaudesta ja kovista piilolaseista. Viinanhaju työhuoneessa oli A:n mukaan johtunut A:n hartioihinsa käyttämästä kylmägeelistä. A:n mukaan päätöstä tehtäessä oli tapahtunut menettelyvirhe, kun A:lle ei ollut varattu tilaisuutta tulla kuulluksi Valtakunnansyyttäjänviraston hankkiman pääluottamusmiehen lausunnon johdosta. Toinen menettelyvirhe oli A:n mukaan tapahtunut, kun Valtakunnansyyttäjänvirasto ei ollut A:n pyynnöstä kuullut kihlakunnansyyttäjä B:tä ja syyttäjien sihteeriä C:tä.

Pääluottamusmies ei ole tässä tapauksessa antanut mitään uutta selvitystä. Näin ollen A:n kuuleminen pääluottamusmiehen lausunnon johdosta ei ole ollut tarpeen, koska lausunto ei ole voinut vaikuttaa asian ratkaisuun. Kun otetaan huomioon silmätautien erikoislääkärin lausunnon sisältö, virkamieslautakunta katsoo, ettei Valtakunnansyyttäjävirasto ole laiminlyönyt selvittämisvelvollisuuttaan, vaikka se ei olekaan kuullut B:tä ja C:tä.

Kihlakunnansyyttäjän virkatehtävän asianmukainen hoitaminen ja korostettu käyttäytymisvelvollisuus edellyttävät, ettei virkaa hoitaessa saa olla alkoholin vaikutuksenalainen. Kahden A:n työpaikalla olleen virkamiehen antamista kirjallisista lausunnoista on pääteltävissä, että on syntynyt perusteltu epäilys A:n olleen työpaikallaan virkatehtävissä päihtyneenä. A:n antama selvitys kuitenkin horjuttaa tätä epäilystä samoin kuin se, että työterveyslääkäri ei vastaanotolla havainnut selviä päihtymyksen merkkejä A:ssa. Toisen virkamiehen havainnot oli kuitenkin tehty noin kolme ja puoli tuntia aikaisemmin kuin työterveyslääkärin. A:n asian käsittelyn yhteydessä esittämät syyt kieltäytymiseensä puhallustestistä eivät myöskään ole vakuuttavia. A:lla on hänen itsensä vain vajaa kaksi kuukautta aikaisemmin allekirjoittaman hoitosopimuksen kautta tunnustama, hoitoa edellyttänyt päihdeongelma. Kieltäytyminen hoitosopimuksen perusteella määrätystä puhallustestistä osoittaa A:lla olleen syy peitellä päihtymystään. Irtisanomiseen on siten lain edellyttämä erityisen painava syy.

Virkamieslautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen.

KHO 3.5.2012 T 1565: Valitus hylätty.

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_25_§ _2_mom
Valtion_virkamiesL_40_§ _1_mom
Valtion_virkamiesL_40_§ _2_mom_4_kohta
Valtion_virkamiesL_51_§ _1_mom
Valtion_virkamiesL_66_§ _2_mom
Valtion_virkamiesA_43_§
HallintoL_31_§
HallintoL_34_§ _1_mom
HallintoL_40_§ _1_mom
HallintoL_45_§