Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A oli työskennellyt yliopiston palveluksessa 1.8.1992 - 31.7.2008 yhteensä kahdeksalla nimityksellä erikoistutkijan ja yhden nimityksen osalta professorin määräaikaisessa virkasuhteessa.

Ensimmäinen nimitys oli tehty ennen virkamieslain voimaantuloa 1.12.1994, joten virkamieslautakunnan mukaan korvausvaatimus ei voinut koskea ennen tätä voimassa olleiden säännösten nojalla tehtyjä nimityksiä tilapäisiin virkasuhteisiin. Näin ollen virkamieslautakunta ei tutkinut A:n vaatimusta ajalta 1.1.1993 - 31.12.1997. A oli nimitetty seuraavaan virkasuhteeseen vielä tuolloin voimassa olleiden säädösten nojalla, joiden mukaan virka voitiin täyttää määräajaksi, joten yliopistolla oli lainmukainen peruste määräaikaiselle nimitykselle. Tämän jälkeen A oli nimitetty yliopiston instituuttiin erikoistutkijaksi 1.1.2003 - 31.12.2005. Asiassa ei ollut esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella olisi voitu katsoa, että A:n tehtävät olisivat instituutin aikana 1.1.2001 lukien oleellisesti muuttuneet hänen aikaisempiin tehtäviinsä verrattuna. Virkaa oli aluksi rahoitettu toimintamäärärahoin, vaikka tarkoitus oli myöhemmässä vaiheessa ollutkin rahoittaa virka ulkopuolisin projektirahoin. Ulkopuolinen rahoitus ei yksin myöskään ole valtion virkamieslain mukainen peruste määräaikaiselle nimittämiselle, varsinkin kun koko instituutin toiminta rahoitettiin ulkopuolisin varoin. Edellä mainituilla perusteilla yliopistolla ei ollut perustetta nimittää A kyseiseen määräaikaiseen virkasuhteeseen. Seuraavien nimitysten osalta A oli hoitanut professorin virkaa avoimen viran hoitajana ja sijaisena. Yliopistolla oli tältä osin perusteet määräaikaiselle nimitykselle.

Neljän viimeisen nimityksen ajan A oli työskennellyt erikoistutkijana viidessä eri määräaikaisessa projektissa. Pelkkä projektiluontoisuus ei kuitenkaan ole virkamieslain sallima peruste määräaikaisiin nimityksiin, varsinkaan, kun koko instituutin toiminta perustui projekteihin. Asiassa ei ollut väitettykään, etteivätkö A:n tehtävät olisi pysyneet kaikissa projekteissa samoina. Määräaikaisia nimityksiä ei ollut voitu antaa vain sen vuoksi, että aluetieteeseen liittyvän maksullisen palvelutoiminnan kysynnän oli ennakoitu vähenevän. Näin ollen yliopistolla ei ollut valtion virkamieslain mukaista perustetta nimittää A kyseisiin määräaikaisin virkasuhteisiin.

Virkamieslautakunta ei tutkinut korvausvaatimusta ajalta 1.1.1993 - 31.12.1997. Virkamieslautakunta määräsi yliopiston maksamaan A:lle kymmenen (10) kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen.

Valtion_virkamiesL_9_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_9_§_3_mom
Valtion_virkamiesL_56_§_1_mom