Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Ylikonstaapeli A:n virkasuhde irtisanottiin päättymään kuuden kuukauden kuluttua päätöksen tiedoksisaamisesta. Lisäksi poliisipäällikkö on päättänyt jatkaa A:n 9.11.2004 alkanutta virantoimituksen pidättämistä irtisanomisajan. Päätöksen perusteena on käräjäoikeuden lainvoimainen tuomio, jolla A on tuomittu törkeästä rattijuopumuksesta 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Vankeusrangaistuksen ohella A on tuomittu 40 päiväsakon sakkorangaistukseen ja hänet on määrätty määräaikaiseen ajokieltoon. Työterveyslääkärin 9.11.2004 päivätyn lääkärintodistuksen mukaan A on todettu työkyvyttömäksi ajalla 9.11.- 31.12.2004.

Virkamieslautakunta toteaa, että irtisanomisperusteen olemassaoloa arvioitaessa on otettava huomioon valtion palveluksessa olevien virkamiesten toisistaan poikkeaviin tehtäviin kohdistuvat erilaiset vaatimukset. Poliisin tehtävissä toimiviin virkamiehiin kohdistuu erityisiä vaatimuksia. Poliisin on myös vapaa-aikanaan käyttäydyttävä asemansa edellyttämällä tavalla. Kun A on syyllistynyt kysymyksessä olevaan törkeään rattijuopumukseen, hän on käyttäytynyt tavalla, joka ei vastaa hänen tehtäviään ja asemaansa.

A:n terveydentilalla ei voida katsoa olevan olennaista merkitystä hänen käyttäytymisensä virkamiesoikeudelliseen arviointiin. Jälkikäteen 9.11.2004 rattijuopumuspäivälle myönnetyllä virkavapaalla ei ole asiassa vaikutusta. A:n kohtelulla tai hänen mahdollisella oikeustoimikelpoisuudellaan rattijuopumustilanteen jälkeen 8. tai 9.11.2004 ei ole myöskään merkitystä 1.3.2005 tehdyn irtisanomispäätöksen arviointiin. A:n käyttäytymistä on pidettävä siinä määrin moitittavana, että hänen pitkästä virkaurastaan ja hänen terveydentilaansa koskevista selvityksistä huolimatta poliisipäälliköllä on katsottava olleen valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityisen painava syy hänen virkasuhteensa irtisanomiseen.

Oikaisuvaatimus hylättiin.

Valtion_virkamiesL_14_§ _2_mom
Valtion_virkamiesL_25_§ _2_mom
PoliisiA_13_§ _2_mom