Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Yliopisto oli päätöksellään 12.1.2010 antanut kirjallisen varoituksen professori A:lle. Päätökseen liitetyn oikaisuvaatimusosoituksen mukaan päätökseen voitiin hakea oikaisua virkamieslautakunnalta.

Valtion virkamieslaissa säädetään julkisoikeudellisesta palvelussuhteesta, jossa valtio on työnantajana ja virkamies työn suorittajana. Virkamieslautakunnalla ei ole toimivaltaa tutkia oikaisuvaatimusta sellaisen työnantajan päätöksestä, joka ei ole valtion virasto tai laitos. Kysymyksessä ollutta kirjallista varoitusta 12.1.2010 annettaessa yliopisto ei ollut ollut valtion viranomainen eikä A valtion virkamies. Virkamieslautakunta katsoi, että kyseiseen varoitukseen ei tämän vuoksi sovellettu valtion virkamieslain säännöksiä.

Virkamieslautakunta poisti yliopiston päätökseen liitetyn oikaisuvaatimusosoituksen ja jätti oikaisuvaatimuksen tutkimatta.

Valtion_virkamiesL_1_§
Valtion_virkamiesL_49_§
Valtion_virkamiesL_53_§_3_mom
YliopistoL_5_§_1_mom