Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira) oli 5.2.2008 irtisanonut tarkastuseläinlääkäri A:n virkasuhteen tuotannollisista ja taloudellisista syistä. A:n tehtävät olivat päättyneet, koska A:n työskentelypaikkana olleen laitoksen toiminta oli lopetettu.

Useissa Eviran tuotantolaitoksissa oli ollut avoinna tarkastuseläinlääkärin virkoja ja sijaisuuksia sekä muita tehtäviä. Tarkastuseläinlääkärin viroista A oli kieltäytynyt, mutta muita tehtäviä ei ollut A:lle edes tarjottu. Virkamieslautakunnalle annetusta selvityksestä ei ollut pääteltävissä, että A, jolla oli ollut myös käytännössä osoitettua johtamistaitoa, ei olisi kyennyt kohtuudella suoriutumaan erään hänen hakemansa yksikönjohtajan tehtävän hoitamisesta Eviralta edellytettävissä olleen koulutuksen jälkeen.

Yksikönjohtajan tehtävän lisäksi virastossa oli ollut avoinna useita asiantuntijatehtäviä. Näidenkään tehtävien kohdalla virkamieslautakunnalle annetusta selvityksestä ei ollut pääteltävissä, että A ei olisi kyennyt kohtuudella suoriutumaan joistakin näistä avoinna olevista asiantuntijatehtävistä ainakin Eviralta kohtuudella edellytettävissä olleen koulutuksen jälkeen.

Virkamieslautakunnan mukaan Evira oli laiminlyönyt velvollisuutensa selvittää, olisiko sillä ollut mahdollisuus sijoittaa irtisanomisuhan alla ollut A uusiin tehtäviin. Evira oli jättänyt tarjoamatta A:lle tehtäviä, joihin hänet olisi kohtuudella voitu sijoittaa. Evira oli täten rikkonut uudelleensijoittamis- ja kouluttamisvelvollisuuttaan. Eviran päätös irtisanoa A ei ollut siten ollut lainmukainen.

Virkamieslautakunta kumosi Elintarviketurvallisuusviraston päätöksen.

Valtion_virkamiesL_27_§