Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Korkeakoulu oli nimittänyt A:n kolmesti määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.3.2005 - 31.12.2007. A oli toiminut koko ajan samoissa opetustehtävissä.

Virkamieslautakunnan mukaan korkeakoulu oli osoittanut, että A:n nimitysten kohteena oli ollut B:n opettajan pohjavirka ja A oli siten toiminut B:n sijaisena. Virasto oli voinut järjestää A:n tehtävät asioiden hoitamisen kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla siten, että tehtävät olivat voineet poiketa B:n pohjavirkaan kuuluvista opetustehtävistä. Näin ollen korkeakoululla oli ollut peruste nimittää A määräaikaisiin virkasuhteisiin.

Sillä seikalla, että A:n ensimmäinen nimitys ei ollut perustunut B:n virkavapauteen, vaan esimiehen tekemään päätökseen siirtää B tilapäisesti toiseen tehtävään, ei ollut merkitystä asiassa, kun B oli joka tapauksessa estynyt hoitamaan virkaansa. A:n väitettä siitä, että C olisi todellisuudessa nimitetty B:n sijaiseksi ei voitu pitää uskottavana, kun otettiin huomioon C:n nimittämiskirjasta ilmenevä määräaikaisuuden peruste sekä se, että C:n palvelussuhde oli päättynyt jo 31.12.2005, kun B:n sijaisuudet olivat jatkuneet 31.12.2007 saakka.

Virkamieslautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen.

KHO:3772:2010
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_9_§
Valtion_virkamiesL_56_§