Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A oli työskennellyt yliopistossa 1.1.1990–1.11.2009 yhteensä 46 eri virkasuhteessa tutkimusteknikkona. Yliopiston mukaan virkamieslautakunta ei voinut tutkia määräaikaisten nimitysten lainmukaisuutta ennen valtion virkamieslain voimaan tuloa 1.12.1994. Perusteena A:n määräaikaisille palvelussuhteille 1.1.1995–1.11.2009 oli ollut pääasiassa työn luonne.

Virkamieslautakunta totesi, että nimitykset 1.1.1990–31.12.1994 oli tehty ennen virkamieslain voimaan tuloa (1.12.1994). Ne eivät siten voineet olla korvauksen maksamisen perusteena, mutta niillä oli kuitenkin merkitystä arvioitaessa A:n työn jatkuvaluonteisuutta. Edelleen työn projektimaisuus ja se, että rahoitukseen oli käytetty ulkopuolisia varoja, eivät vielä sellaisenaan osoittaneet, että määräaikaiselle virkasuhteelle oli laissa tarkoitettu hyväksyttävä peruste. Saadun selvityksen mukaan A oli työskennellyt tutkimusteknikkona 1.1.1995–1.11.2009 yhteensä 32 määräaikaisessa virkasuhteessa yhtäjaksoisesti noin 15 vuoden ajan lukuun ottamatta A:n virkavapautta 1.–30.9.2001. A:n työtehtävät olivat pysyneet samansisältöisinä, minkä vuoksi kyse oli ollut pysyväisluonteisista tehtävistä. Lisäksi osassa nimityksistä A:n palkka oli osin rahoitettu yliopiston perusvoimavaroista, mikä osoitti laboratoriotoiminnan liittyneen myös yliopiston perustutkimustyöhön. Sillä seikalla, että toiminta oli perustunut maksulliseen palvelutoimintaan, ei ollut merkitystä määräaikaisten virkasuhteiden lainmukaisuuden kannalta. 

A oli perustanut korvausvaatimuksensa myös siihen, että yliopiston olisi tullut nimittää hänet määräaikaiseen virkasuhteeseen koko määräaikaisuuden perusteena olevaksi ajaksi eikä useampaan perättäiseen virkasuhteeseen 1.1.2008–1.11.2009. Valtion virkamieslain 9 §:n 3 momentin säännös työnantajan velvollisuudesta nimittää virkamies koko määräaikaisuuden perusteena olevaksi ajaksi on tullut voimaan 1.1.2008. Sitä ei tästä syystä sovellettu A:lle ennen tuota päivää annettuihin virkanimityksiin.  Yliopiston ulkopuolelta tulleen rahoituksen väitetty epävarmuus ei ollut peruste katkoa määräaikaisten virkasuhteiden kestoaikaa. Yliopiston olisi siten tullut nimittää A määräaikaiseen virkasuhteeseen ajanjaksolle 1.7.2008–1.11.2009. A:lla oli oikeus virkamieslain nojalla maksettavaan korvaukseen virkasuhteen päättyessä.

Virkamieslautakunta määräsi yliopiston maksamaan A:lle kahdenkymmenen (20) kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen (äänestys 5–2–1).

Valtion_virkamiesL_9_§
Valtion_virkamiesL_56_§