Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A oli 1.1.2002 - 31.12.2006 toiminut lääninhallituksen palveluksessa kolmessa määräaikaisessa virkasuhteessa rakennerahastokoordinaattorina ja EU -koordinaattorina.

A oli palkattu teknisen tuen määrärahalla. Asiassa oli ilmeistä, että teknisellä tuella palkattu henkilöstö tuli palkata määräaikaisiin virkasuhteisiin. Selvityksen mukaan rakennerahastotehtävien määrä, työvoiman tarve ja teknisen tuen määrä olivat vaihdelleet ohjelmakausittain. Ohjelmakauden 2000 - 2006 alussa lääninhallituksen hoidettaviksi tulleiden tehtävien vaatimia henkilöresursseja ei ollut osattu arvioida oikein, eikä teknisen tuen ennakoiminen yhtä vuotta pitemmälle ollut käytännössä ollut mahdollista. A:n nimitykset olivat tästä syystä olleet aluksi vuoden mittaisia.

Tiedossa olevan työn ja rahoituksen vakiinnuttua A:n nimitys oli muutettu ohjelmakauden loppuun kestäväksi. A:n nimitykset määräaikaisiin virkasuhteisiin olivat täten johtuneet työn luonteesta, ja lääninhallitus oli voinut nimittää A:n kolmeen määräaikaiseen virkasuhteeseen. A:lla ei täten ollut oikeutta hakemaansa korvaukseen.

Virkamieslautakunta hylkäsi korvausvaatimuksen.

KHO:2011:1115
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_9_§
Valtion_virkamiesL_56_§
Komission_asetus_EY_N:o_1685/1999_(1145/2003)