Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Elintarviketurvallisuusvirasto oli 26.3.2009 antanut toimistosihteeri A:lle kirjallisen varoituksen. Varoituspäätöksen mukaan A oli käyttäytynyt epäasiallisesti sekä työkavereitaan että esimiestään kohtaan, eikä huomautuksista huolimatta muuttanut käyttäytymistään. A kiisti väitteet.

Virkamieslautakunnalle esitetystä selvityksestä ilmeni A:n henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja työtapoihin liittyviä moitteita, joiden oli katsottu hidastavan ja vaikeuttavan työntekoa sekä yhteistyötä muiden työntekijöiden kanssa. Selvityksestä ei sen sijaan ilmennyt, millaista kieltä A oli väitetyissä tilanteissa käyttänyt tai miten hänen käytöksensä oli muutoin ollut epäasiallista. Lisäksi selvityksenä esitetyt muistiot olivat jo 1,5 - 2 vuotta vanhoja. Esitetty selvitys ei riittänyt osoittamaan, että A olisi käyttäytynyt sillä tavoin epäasiallisesti ja vastoin virkavelvollisuuksiaan, että kirjallisen varoituksen antamisen kynnys olisi ylittynyt. Perusteita kirjallisen varoituksen antamiseen ei ole ollut.

Virkamieslautakunta hyväksyi oikaisuvaatimuksen ja kumosi Elintarviketurvallisuusviraston päätöksen.

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_24_§