Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Ministeriö oli irtisanonut A:n virkasuhteen ja pidättänyt hänet virantoimituksesta 7.11.2008. A vaati ensisijaisesti irtisanomispäätöksen kumoamista ja toissijaisesti menetetyn määräajan palauttamista.

Ministeriön selvityksen mukaan päätös A:n irtisanomisesta ja virantoimituksesta pidättämisestä oli annettu A:lle henkilökohtaisesti tiedoksi 10.11.2008. Irtisanomispäätöksen liitteenä oli ollut oikaisuvaatimusosoitus. Asiakirjat oli annettu todisteellisesti A:lle tiedoksi 3.3.2009. Valtion virkamieslain mukaan oikaisuvaatimus on annettava virkamieslautakunnalle 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. A oli toimittanut oikaisuvaatimuksensa virkamieslautakunnalle 4.5.2009 eli myöhässä. Menetetyn määräajan palauttaminen ei kuulunut virkamieslautakunnan, vaan korkeimman hallinto-oikeuden toimivaltaan.

Virkamieslautakunta ei tutkinut A:n oikaisuvaatimusta, eikä menetetyn määräajan palauttamista koskevaa hakemusta.

KHO 14.10.2011 T 2949: Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_53_§_2_mom
HallintoL_34_§_2_mom_1_kohta
HallintoL_60_§_1_mom
HallintoL_60_§_2_mom
Hallintolainkäyttölaki_62_§