Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Tutkimuslaitos oli 14.4.2009 irtisanonut laboratorioteknikko A:n virkasuhteen, sillä A oli rikkonut tai laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan. A oli laiminlyönyt noudattaa työaikoja ja myöhästellyt ilmoittamatta poissaoloista esimiehelleen, harrastanut työnantajan mahdollistamaa viikkoliikuntaa annettujen ohjeiden vastaisesti ilman esimiehen hyväksyntää, jättänyt osallistumatta yhteen kokoukseen ja mennyt toiseen ilman esimiehensä lupaa sekä laiminlyönyt ilmoittaa esimiehelleen sairauslomansa jatkumisesta. A oli saamistaan kahdesta varoituksesta huolimatta edelleen rikkonut sekä työaikaohjetta että laitoksen johtajan antamaa määräystä ilmoittaa mahdollisistakin poissaoloista esimiehelle kello 8 mennessä.

Virkamieslautakunnan mukaan irtisanomispäätöstä ei voitu pitää perustelemattomana sen vuoksi, ettei siihen ollut kirjattu A:n esittämiä mielipiteitä ja kannanottoja. Esitetyn selvityksen perusteella A ei ollut varoituksista huolimatta korjannut menettelyään, eikä esittänyt hyväksyttäviä perusteita ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönneille. A ei ollut sopinut viikkoliikunnasta esimiehensä kanssa, kuten määräysten mukaan tuli tehdä. Lisäksi A ei ollut väittänytkään, ettei hän olisi saanut kutsua työtehtäviinsä kuuluvaan koulutukseen. Vaikka yksittäiseen koulutustilaisuuteen osallistumatta jättämistä ei pelkästään voitaisi pitää irtisanomisen perusteena, virkamieslautakunta katsoi, että se voitiin ottaa kokonaisharkinnassa huomioon arvioitaessa A:n virkavelvollisuuksien noudattamista. Esitetystä selvityksestä ei ilmennyt, että irtisanominen olisi johtunut A:n sairaudesta tai muusta lainvastaisesta syystä. Virkamieslautakunta katsoi edellä mainituilla perusteilla kokonaisarviona, että työnantajalla oli ollut erityisen painava syy A:n irtisanomiseen.

Virkamieslautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen. A:n esittämiä kantelunluonteisia vaatimuksia laitoksen johtajan toimien lainmukaisuuden tutkimisesta virkamieslautakunta ei ollut toimivaltainen tutkimaan.

KHO 16.8.2011 T 2168: Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_25_§_2_mom
HallintoL_45_§