Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Yliluutnantti A oli 13.6.2003 annetulla päätöksellä irtisanottu opistoupseerin ylemmästä virasta. Päätöksen perusteena oli ollut käräjäoikeuden 28.2.2003 antama tuomio palvelusrikoksesta ja vesiliikennejuopumuksesta, jolla A oli tuomittu 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen lisäksi menettämään neljän kuukauden ajaksi ylikonemestarin pätevyyskirjan. Irtisanomiseen johtaneet tapahtumat olivat sattuneet 29.8.2002 palveluksessa ollessa.

A oli syyllistymällä edellä mainittuihin tekoihin laiminlyönyt virkatehtävänsä asianmukaisen hoitamisen ja toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan. Asiassa oli pidettävä erityisen raskauttavana sitä, että A oli teot tehdessään toiminut vastuullisessa tehtävässä aluksen konepäällikkönä. Vaikka A oli harjoituksessa päihtymyksestään huolimatta hoitanut tehtävänsä, oli A:n alkoholin nauttiminen palvelusaikana osoittanut hänen vastuunalaisen asemansa huomioon ottaen erityistä piittaamattomuutta yleisestä turvallisuudesta, palvelusturvallisuudesta ja virkatehtävien hoitamisesta.

A:n tekoa oli pidettävä niin moitittavana, että A oli tämän yksittäisen tapahtuman johdosta menettänyt sen luottamuksen, jota hänen asemassaan olevassa sotilasvirassa olevalta oli ollut voitava edellyttää. Puolustusvoimilla oli siten ollut valtion laissa tarkoitettu erityisen painava syy A:n irtisanomiseen. Irtisanominen ei ollut edellyttänyt konkreettisen vahingon tai vaaran aiheutumista. Asiaa ei myöskään muuttanut toiseksi se, että A ei ollut pidätettynä työstä ja että hän oli saanut jatkaa työskentelyä maissa koneupseerin tehtävissä.

Irtisanominen oli toteutettava kohtuullisessa ajassa siitä, kun peruste oli tullut viranomaisen tietoon. Kohtuullinen aika ratkaistiin viime kädessä tapauskohtaisesti. Koska irtisanomisperusteena ollut A:n menettely oli johtanut rikostutkintaan ja syytetoimiin, oli työnantajan harkinnassa ollut, ryhdytäänkö irtisanomiseen ennen asian käsittelyä käräjäoikeudessa vai vasta käräjäoikeuden jälkeen. Käräjäoikeuden tuomion ja sen perustelujen odottaminen irtisanomisedellytysten olemassaolon varmistamiseksi oli siten A:n tapauksessa ollut hyväksyttävää. Kun otettiin lisäksi huomioon asian eteneminen kuulemismenettelyineen käräjäoikeuden päätöksen jälkeen, virkamieslautakunta katsoi A:n irtisanomisen tapahtuneen kohtuullisessa ajassa.

Oikaisuvaatimus hylättiin (äänestys 6-1).

KHO:2004:2406
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_25_§ _2_mom
Valtion_virkamiesL_25_§ _3_mom