Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Ministeriön päätös 15.6.2007, jolla A on irtisanottu hätäkeskuksen päällikön virasta ja pidätetty virantoimituksesta irtisanomisajaksi. Käräjäoikeus on 8.6.2007 annetulla lainvoimaisella tuomiolla tuominnut A:n alaisensa B:n pahoinpitelystä 15 päiväsakkoon. Pahoinpitely on tapahtunut vapaa-aikana.

Teko on tapahtunut 22.4.2007 A:n asunnolla, jonne B oli saapunut hieman puolenyön jälkeen. A ja B olivat tapahtuma-ajankohtana alkoholin vaikutuksen alaisia. Tuomion mukaan rangaistusta mitattaessa on lieventävänä seikkana otettu huomioon se, että vastaaja on sovittelussa 24.5.2007 sopinut asian asianomistajan kanssa ja että tapaus on saanut paikkakunnalla tavanomaista runsaampaa julkista huomiota osakseen.

Tässä tapauksessa A:n tekoa on sen vakavaan rikokseen viittaavasta rikosnimikkeestä huolimatta tarkasteltava enemmänkin yksittäisenä satunnaisena tapahtumana kuin käytöksenä, joka heikentäisi yleisön tuntemaa luottamusta koko hätäkeskuslaitokseen. Asiassa ei siten ole ilmennyt, että hätäkeskuslaitoksen arvo olisi A:n teon johdosta merkittävästi kärsinyt tai että A olisi menettänyt viranhoitoaan kohtaan tunnetun yleisen luottamuksen. Kun hallinnon suhteellisuusperiaate edellyttää, että virkamieheen kohdistettavan seuraamuksen on oltava oikeassa suhteessa hänen moitittavaan käyttäytymiseensä, on irtisanominen näissä olosuhteissa liian ankara seuraamus. Edellä sanottuun nähden ja ottaen lisäksi huomioon A:n pitkän ja nuhteettoman virkauran, virkamieslautakunta kokonaisarviointina katsoo, ettei ministeriöllä ole ollut erityisen painavaa syytä irtisanoa A:ta hätäkeskuksen päällikön virasta eikä pidättää häntä virantoimituksesta.

Oikaisuvaatimus hyväksyttiin.

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_25_§ _2_mom
Valtion_virkamiesL_40_§ _2_mom_4_kohta