Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Puolustusvoimat oli 15.8.2011 tekemällään päätöksellä erottanut luutnantti A:n virantoimituksesta kahden kuukauden ajaksi, koska A oli rikkonut ammattisotilaan käyttäytymisvelvollisuutta anastamalla bensiiniä kolmesti.

A oli tahallaan anastanut bensiiniä siitä huolimatta, että häntä oli jo aiemmin rangaistu ja varoitettu samankaltaisista teoista. A oli syyllistymällä toistuvasti samankaltaisiin tahallisiin anastusrikoksiin toiminut olennaisesti ja toistuvasti vastoin hänelle virkamiehenä ja ammattisotilaana kuuluvia käyttäytymisvelvollisuuksia. Teot olivat omiaan vaarantamaan luottamusta puolustusvoimille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Kahden kuukauden erottaminen virantoimituksesta ei ollut tällaisesta toistuvasta rikollisesta menettelystä liian ankara seuraamus.

Virkamieslautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen, jossa pyydettiin virantoimituksesta erottamisen lyhentämistä yhteen kuukauteen.

Valtion_virkamieslaki_14_§_1_momentti
Laki_puolustusvoimista_42_§
Laki_puolustusvoimista_48_§_1_momentti