Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Työvoimatoimisto oli 19.8.2005 antanut psykologi A:lle kirjallisen varoituksen työnjohtomääräysten noudattamatta jättämisestä. Päätöksestä ei käynyt ilmi, mitkä seikat ja selvitykset olivat vaikuttaneet ratkaisuun ja millä tavoin A oli jättänyt noudattamatta työnjohtomääräyksiä. Päätöksestä puuttuivat tosiasiaperustelut.

Päätöksen liitteenä annettuun, 18.8.2005 pidettyä kuulemistilaisuutta koskevaan muistioon, oli kirjattu asiasta käyty keskustelu ja se, miten A:n sovittiin jatkossa menettelevän. Muistioon ei ollut kirjattu johtopäätöksiä. Siinä ei ollut selvitetty, miltä osin A:n tai luottamusmiehen kuulemistilaisuudessa antamia selvityksiä ei ollut pidetty riittävinä. Muistiostakaan ei näin ollen käynyt ilmi, miten A oli jättänyt noudattamatta työnjohtomääräyksiä.

Päätös kumottiin.

Valtion_virkamiesL_24_§
Valtion_virkamiesL_44_§ _1_mom_3_kohta
Valtion_virkamiesL_45_§