Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Kihlakunnan poliisilaitos oli 25.8.2006 pidättänyt toimistosihteeri A:n väliaikaisesti virantoimituksesta niiden tutkinnallisten toimenpiteiden ajaksi, joihin ryhtymistä asian perusteellinen selvittäminen mahdollisesti rikostutkintana oli edellyttänyt. A oli toimivaltansa ylittäen muuttanut B:n virkavapaushakemuksen tietoja kahteen otteeseen sen jälkeen, kun päätös virkavapaudesta oli annettu. A:ta oli aiemmin huomautettu vastaavanlaisesta toiminnasta.

A oli myöntänyt korjanneensa hakemuksen tietoja, mutta omien perusteluidensa mukaan hän oli luullut vain korjanneensa B:n tekemän virheen. A:lle oli puoli tuntia ennen asian käsittelyä sisäisessä tarkastuksessa ilmoitettu mahdollisuudesta tulla kuulluksi asiassa. Luottamusmiehellä ei ollut ennen kuulemistilaisuutta ollut mahdollisuutta keskustella A:n kanssa asiasta.

A:lle ei ollut annettu juurikaan aikaa valmistautua kuulemistilaisuuteen. Virkamieslautakunta katsoi, että asiassa oli kuitenkin sen laatu ja tutkinnan turvaaminen huomioon ottaen ollut perusteet ryhtyä toimiin välittömästi. Tämän vuoksi, ja koska A oli kuulemistilaisuudessa lausunut käsityksensä asiassa eikä tapahtumainkulusta sinänsä ollut vallinnut erimielisyyttä, poliisilaitoksen päätöstä ei ollut syytä kumota sillä perusteella, ettei työnantaja ollut varannut A:lle riittävästi aikaa valmistautua kuulemiseen eikä sillä perusteella, ettei hänelle ollut mahdollisesti ennen kuulemista ilmoitettu kuulemisen saattavan johtaa virantoimituksesta pidättämiseen. Tutkinnan turvaamisen vuoksi päätös oli lisäksi voitu tehdä välittömästi varaamatta luottamusmiehelle tilaisuutta tulla kuulluksi ennen päätöksen tekemistä.

Luottamusmieheltä oli myöhemmin pyydetty kirjallinen vastine, eikä siinä ollut ilmennyt seikkoja, joiden nojalla päätöstä ei olisi tullut tehdä ennen luottamusmiehen kuulemista. A:n käyttäytyminen oli ollut siinä määrin työnantajan etuja vaarantavaa, että hänen virantoimituksensa oli voitu tutkinnan turvaamiseksi keskeyttää välittömästi.

Virkamieslautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen.

KHO:2008:3176
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_40_§_2_mom
Valtion_virkamiesA_43_§
Valtion_virkamiesA_66_§_2_mom