Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A oli työskennellyt yliopistossa 1.8.2002–31.12.2009 yhteensä yhdeksällä eri määräaikaisella nimityksellä. Yliopiston mukaan perusteina A:n määräaikaisille palvelussuhteille olivat olleet työn luonne sekä organisaatiomuutokset.

Asiassa saadun selvityksen perusteella A ei ollut vaatinut kaikkien nimitysten osalta korvausta. A:n nimitykselle ajanjaksolle 1.5.2005–31.3.2007 määräaikaisuuden perusteeksi oli kirjattu määräaikainen toiminnan kehittämistehtävä, ja ajanjaksolle 1.4.–31.8.2007 perusteiksi oli kirjattu EU:n rakennerahastohankkeeseen liittyvät tehtävät sekä avoimen tehtävän hoito. Molemmat nimitykset olivat perustuneet ulkopuoliseen rahoitukseen. Virkamieslautakunta totesi, että työn projektimaisuus ja se, että rahoitukseen oli käytetty ulkopuolisia varoja, eivät vielä sellaisenaan osoittaneet, että määräaikaiselle virkasuhteelle oli laissa tarkoitettu hyväksyttävä peruste. Määräaikaisuuden perustetta oli arvioitava kunkin nimittämishetken olosuhteiden mukaan työn luonne huomioon ottaen. A:n nimityksille määräaikaisiin virkasuhteisiin oli ollut kyseessä olevana aikana laissa tarkoitettu työn luonteeseen liittyvä perusteltu syy, eivätkä asiamiehen tehtävät olleet tulleet pysyviksi pelkästään lain nojalla, sillä yliopisto oli voinut itse päättää, miten se hoitaa lain asettamat velvoitteet. Ajanjaksolle 1.9.2007–31.12.2009 sijoittuneiden kolmen nimityksen osalta jo yksinään organisaatiouudistukseen liittyvä hanke oli muodostanut lainmukaisen perusteen määräaikaisen virkasuhteen käyttämiselle. Lisäksi 1.4.–31.5.2009 ja 1.6.–31.12.2009 kyse oli esitetyn selvityksen perusteella ollut avoinna olleeseen virkaan kuuluneiden tehtävien hoidon tilapäisestä järjestämisestä, minkä johdosta näissä olosuhteissa A oli myös voitu nimittää tehtävään toistuvasti peräkkäin. A:lla ei ollut ollut oikeutta hakemaansa korvaukseen.

Virkamieslautakunta hylkäsi korvausvaatimuksen.

Valtion_virkamiesL_9_§
Valtion_virkamiesL_56_§