Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Virasto oli 11.9.2006 antanut kokki A:lle kirjallisen varoituksen. Varoituksen perusteena oli ollut 27.7.2006 työvuoron aikana tapahtunut välikohtaus, jossa A:n oli väitetty heittäneen kolmen kilon suuruisen tyhjän peltipurkin työtoveriaan B:tä kohti. B oli ehtinyt väistää lentävää purkkia. A:n kertoman mukaan hän oli vain yrittänyt auttaa B:tä keräämään peltipurkit takaisin kaatuneeseen saaviin. Kyseisen työvuoron aikana oli sattunut samojen työntekijöiden kesken myös kaksi muuta välikohtausta. A:lle oli aiemmin annettu varoitus epäasiallisen käyttäytymisen vuoksi.

Kun otettiin huomioon tekohetkellä vallinnut riitaisa ilmapiiri ja todistajien kertomukset purkin lentoradasta ja heiton voimakkuudesta, A:n katsottiin heittäneen purkin siten erityisen varomattomasti, että se olisi voinut osua B:hen, ellei hän olisi ehtinyt väistää sitä. A:n käyttäytymisen ei voitu katsoa olleen virkamiehelle sopivaa, ja täten kirjallisen varoituksen antamiseen oli ollut lain tarkoittamat perusteet.

Virkamieslautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen.

KHO:2008:2003
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_24_§