Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Alueellinen ympäristökeskus oli irtisanonut rakennusmestari A:n virkasuhteen 14.8.2007 tekemällään päätöksellä. Päätöksen perusteluiden mukaan A:lta oli toistuvasti tuloksetta pyydetty selvitystä sivutoimistaan. A oli 15.5.2006 toimittanut yhden sivutoimi-ilmoituksen, joka oli kuitenkin ollut puutteellinen. A oli väittänyt, ettei hän ollut saanut palkkaa tai palkkiota sivutoimistaan. Työnantaja oli 2.5.2007 antanut A:lle kirjallisen varoituksen, josta A oli tehnyt oikaisuvaatimuksen virkamieslautakuntaan. Kirjallinen varoitus oli koskenut muun muassa sivutoimen ilmoittamatta jättämistä, luottamuksen vaarantumista tasapuolisuuteen virkatehtävien hoidossa ja virkamiehelle sopimatonta toimintatapaa.

Virkamieslautakunta katsoi asiassa selvitetyn, että A oli toiminut valtion viraston X puheenjohtajana vuodesta 2004 kevääseen 2007. Lisäksi A oli vuonna 2004 valittu hallituksen päätöksellä kyseisen viraston valvojaksi. Näistä tehtävistä A:lle oli myös päätetty maksaa tuntikohtaiset palkkiot, ja A:n vaikutusvaltaan kuuluva yritys oli laskuttanut virastoa 88 486,60 euron laskulla, joka oli kattanut palkkiot A:n toimista viraston hallinnossa ja valvojana. Koska kyse oli ollut jo tehdystä työstä maksettavista palkkioista, ei asiassa ollut syytä pelkästään palkkioiden maksatukseen liittyvien epäselvyyksien perusteella katsoa, että kyse ei olisi ollut palkkiota vastaan tehdystä työstä. A:lla oli täten ollut sivutoimi, josta hänen olisi tullut tehdä ilmoitus työnantajalle.

A:lle annetun kirjallisen varoituksen ja irtisanomisen väliin jäänyt aika oli ollut melko lyhyt. Kun otettiin kuitenkin huomioon työnantajan saama uusi selvitys A:n toiminnasta viraston X puheenjohtajana ja valvojana, asiassa ei ollut annettava ratkaisevaa merkitystä sille, oliko työnantaja varannut A:lle riittävän ajan muuttaa varoituksessa moitittavaksi osoitettua käyttäytymistä tai sille, että työnantaja oli jo aiemmin ollut tietoinen A:n puheenjohtajuudesta. Myöskään sillä seikalla, että A oli lopettanut puheenjohtajuutensa, ei ollut asiassa ratkaisevaa merkitystä ottaen huomioon, että A oli kiistänyt merkittävän osan sivutoimestaan. A oli antanut työnantajalleen harhaanjohtavia sekä puutteellisia tietoja sivutoimistaan ja siten heikentänyt työnantajan luottamusta häneen virkamiehenä. A:n toiminta luottamustehtävissä oli vaarantanut luottamusta tasapuolisuuteen virkatehtävien hoidossa ja haitannut virkatehtävien asianmukaista hoitamista. Työnantajalla oli asiaa kokonaisuudessaan arvioitaessa ollut erityisen painava syy irtisanoa A:n virkasuhde.

Virkamieslautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen (äänestys 5-3). Virkamieslautakunta hylkäsi tästä ja aikaisemmasta, kirjalliseen valitukseen liittyvästä muutoksenhausta aiheutuneiden kustannusten korvaamista koskevan vaatimuksen lakiin perustumattomana.

KHO:2010:1490
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_18_§
Valtion_virkamiesL_25_§