Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A:n määräaikainen virkasuhde oli 26.9.2006 irtisanottu. A oli 21.9.2006 saanut osaston johtaja B:n edellisenä päivänä lähettämän sähköpostiviestin ja kirjeen, jossa oli todettu, että A:lle varataan mahdollisuus kuulemiseen ja että mahdollinen irtisanominen astuu voimaan tämän kuulemisen perusteella. A:lle oli varattu tilaisuus tulla kuulluksi suullisesti 26.9.2006 järjestetyssä kuulemistilaisuudessa tai kirjallisesti. A:n asianajaja oli 26.9.2006 ennen kuulemistilaisuuden pitämistä pyytänyt kuulemistilaisuuden siirtoa liian lyhyen varoitusajan ja muiden työtehtävien vuoksi. Pyyntöön ei ollut suostuttu. A ei ollut ollut läsnä kuulemistilaisuudessa, eikä hän ollut myöskään antanut kirjallista vastinetta.

Virkamieslautakunnan mukaan asianosaiselle on kuulemisen tarkoituksen toteuttamiseksi varattava riittävä aika selityksen antamiseen, ja mikäli asianosainen katsoo sen tarpeelliseksi, myös oikeudellisen avun hankkimiseen. A:n pyyntöön siirtää kuulemistilaisuutta ei ollut suostuttu. Näissä olosuhteissa ja ottaen huomioon asian laatu A:lle suullisen tai kirjallisen selityksen antamista varten varattua viiden vuorokauden aikaa, johon sisältyi viikonloppu, ei voitu pitää riittävänä. A:ta ei ollut täten kuultu hallintolain edellyttämällä tavalla, ja päätös oli näin ollen syntynyt virheellisessä järjestyksessä.

Päätös kumottiin.

KHO:2007:3148
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_66_§_2_mom
HallintoL_34_§_mom