Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A oli työskennellyt 6.4.1999–31.3.2010 välisenä aikana toimistosihteerinä ja osastosihteerinä yhteensä 14 määräaikaisessa virkasuhteessa lääninhallituksen palveluksessa ja aluehallintouudistuksen jälkeen aluehallintoviraston palveluksessa (lukuun ottamatta taukoa 6.4.2000–16.9.2001). Määräaikaisuuksien perusteiksi oli ilmoitettu työn luonne, erityisesti tehtävien sisältö, jatkuvasti lisääntyneiden toimistotehtävien hoitaminen, organisaatiouudistukseen liittyvät tehtäväjärjestelyt sekä sijaisuus.

A:n palvelussuhde lääninhallitukseen oli ollut katkenneena yli vuoden ja viisi kuukautta. Virkasuhteiden väliin jäävä aika on niin pitkä, että A:n palvelussuhteen on katsottava päättyneen 5.4.2000. Oikeus vaatia korvausta on vanhentunut niiden virkasuhteiden osalta, jotka sijoittuvat tätä edeltävään aikaan. A:n vuosina 2001–2004 hoitamissa tehtävissä on ollut kyse viraston pysyväisluonteisista tehtävistä, joten hyväksyttävää perustetta näille määräaikaisille nimityksille ei ole ollut olemassa. 1.1.2005–31.12.2005 välisen määräaikaisuuden perusteeksi oli nimitykseen liittyvässä muistiossa merkitty jatkuvasti lisääntyneiden toimistotehtävien hoitaminen. Esitetty selvitys ei osoita, että A olisi nimitetty määräajaksi organisaatiouudistuksen edellyttämien tehtäväjärjestelyjen vuoksi. Näin ollen hyväksyttävää perustetta määräaikaiselle nimittämiselle ei ole ollut olemassa. Aluehallintouudistuksen edellyttämät organisaatiomuutokset ja tehtävien uudelleenjärjestelyt ovat edellyttäneet A:n nimittämistä määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.1.–25.11.2007 ja 1.1.2009–31.3.2010 välisiksi ajoiksi. Kyseessä on työn luonteeseen liittyvä hyväksyttävä peruste.
   
Virkamieslautakunta määräsi aluehallintoviraston maksamaan A:lle kymmenen (10) kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. Vaatimus hylättiin enemmälti (äänestys 6-3).

KHO 18.10.2012 T 2858: Valitus hylätty.

Valtion_virkamiesL_9_§ _1_mom
Valtion_virkamiesL_56_§