Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A oli työskennellyt yliopistossa kolmessa eri projektissa tutkimusapulaisena 19.3.2004–31.12.2009 yhteensä 18 eri virkasuhteessa. Yliopiston mukaan perusteena määräaikaisille palvelussuhteille oli ollut tutkimusapulaisen tehtävien työn luonne.

Asiassa saadun selvityksen mukaan A:n määräaikaiset nimitykset oli tehty kolmeen eri projektiin ajanjaksoina 19.3.2004–30.6.2006, 1.7.2006–31.12.2007 ja 1.1.2008–31.12.2009. Virkamieslautakunta totesi, että työn projektimaisuus ja ulkopuolisen rahoituksen käyttö eivät vielä osoittaneet, että määräaikaiselle virkasuhteelle oli laissa tarkoitettu hyväksyttävä peruste. Jatko-opiskelu oli puolestaan pääsääntöisesti peruste nimittää työn luonteen perusteella määräaikaiseen virkasuhteeseen. A oli ollut perustutkinto-opiskelija, eikä nimittämiskirjoissa ollut mainittu määräaikaisuuden perusteena sitä, että A oli ollut yliopisto-opiskelija. Esitetyn selvityksen perusteella A:n virkasuhde oli päättynyt määräajan tultua täyteen eikä A:n valmistumisen lykkääntymisen vuoksi. Lisäksi A oli yli viiden vuoden ajan työskennellyt 18 peräkkäisessä määräaikaisessa virkasuhteessa siten, että hänen työtehtävänsä olivat olleet tutkimusten hoitaminen itsenäisesti ja työtehtävät olivat pysyneet samansisältöisinä. Siten kyse oli ollut pysyväisluonteisista tehtävistä. 

Yliopistolla ei myöskään ollut perustetta määräaikaisten virkasuhteiden katkomiseen 1.3.2008–31.12.2009, sillä A:n työtehtävät eivät olleet olleet osa opiskeluun liittyvää harjoittelua eikä asiassa siten ollut ollut perustetta tehdä nimityksiä arvioituun valmistumisajankohtaan saakka. Nimitys olisi tullut tehdä koko määräaikaisuuden perusteen voimassaoloajaksi.

Virkamieslautakunta määräsi yliopiston maksamaan A:lle kahdeksan (8) kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen.

Valtion_virkamiesL_9_§
Valtion_virkamiesL_56_§