Hyppää sisältöön
Media

Virkasuhteen purkaminen koeaikana                              Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Koeaika                                                                                            Työkyky                                                                               Päätös 15/1064/3
Salassapito                                                                                         

                                                                                             A: 18.12.2015

Virasto oli 31.3.2014 purkanut eläinlääkäri A:n virkasuhteen koeaikana, ja pidättänyt hänet virantoimituksesta. Päätöksen mukaan A ei ollut selviytynyt virkatehtävistään niiden edellyttämällä tavalla, eikä kyennyt tehtävän vaatimaan itsenäiseen työskentelyyn perehdytyksestä, esimiesten ja työtovereiden avusta huolimatta. A vaati päätöksen kumoamista, ja pyysi oikeudenkäyntiä koskevien tietojen salassa pitämistä.

Työnantajan aloitteesta 8.1.2014 pidetyssä kokouksessa oli käyty läpi ilmenneitä ongelmia. Ohjauksesta huolimatta A ei ollut saavuttanut työssään sen vaatimia tuloksia. A:n mukaan hänen virkasuhteensa oli purettu epäasiallisilla syillä. Työnantajan mukaan eläinlääkärin viran menestyksellinen hoitaminen oli edellyttänyt itsenäistä työskentelyä myös tehtävien vaatimien kirjallisten asiakirjojen laadinnassa, mutta A:n osaaminen erilaisten tietojärjestelmien käytön osalta oli ollut heikkoa. A oli perehdytyksestä huolimatta tarvinnut päivittäistä tukea tietojärjestelmien käytössä.

Hallinto-oikeus jätti tutkimatta A:n vaatimuksen salassapitomääräyksen antamisesta, koska kysymys oikeudenkäyntiasiakirjojen julkisuudesta ja salassapidosta ratkaistaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 14 §:ssä säädetyssä järjestyksessä hallintoasiana kunkin asiakirjoja koskevan tietopyynnön käsittelyn yhteydessä erikseen. Hallinto-oikeus totesi, että koeajan tarkoitus antaa molemmille osapuolille mahdollisuus harkita, vastaako virkasuhde etukäteisodotuksia. Virkasuhteen purkaminen koeaikana ei edellytä sitä, että virkamies olisi laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan tai toiminut muutoin moitittavasti. Virkasuhteen purkamisperusteen koeaikana tulee liittyä henkilöön tai hänen työsuoritukseensa siten, että työnantajalla on peruste katsoa, ettei virkamiehen toiminta vastaa työnantajan asettamia vaatimuksia. Hallinto-oikeus katsoi, ettei työnantajan ilmoittamia perusteita virkasuhteen purkamiselle ollut voitu pitää koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisina, koska ne olivat liittyneet A:n suoriutumiseen työssään. Hallinto-oikeus katsoi, ettei A ollut osoittanut virkasuhteensa purkamisen johtuneen epäasiallisesta syystä. Viraston päätös virkasuhteen purkamisesta koeajalla ei siten ollut lainvastainen.

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.

KHO 22.5.2018 T 2481: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen eikä muuttanut hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta.

Valtion_virkamieslaki_10_§_1_momentti
Valtion_virkamieslaki_11_§
Oikeudenkäynnin_julkisuudesta_hallintotuomioistuimissa_annettu_laki_18_§_1_momentti
Viranomaisten_toiminnan_julkisuudesta_annettu_laki_14_§