Hyppää sisältöön
Media

Irtisanominen yksilöperusteella                                               Helsingin hallinto-oikeus

Heikentynyt työkyky

Virkavelvollisuuden laiminlyönti                                                  Päätös 14/0979/2

Sairausloma                                           

                                                                                                             A: 28.11.2014

                                                                                              

Virasto oli päättänyt irtisanoa A:n perintäsihteerin virkasuhteen. Päätöstä perusteltiin muun muassa sillä, että A:n työkyky oli olennaisesti ja pysyvästi heikentynyt kahdella viidesosalla siten, että A:lla oli oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. A oli ollut osatyökyvyttömyyseläkkeellä 1.9.2006 alkaen. Päätöksen perustelujen mukaan A oli kieltäytynyt virkatehtäviensä hoitamisesta, vaikka niistä ei olisi aiheutunut vakavaa vaaraa A:n hengelle tai terveydelle.

A oli ollut irtisanomispäätöstä tehtäessä sairauslomalla viraston osa-aikaisesta perintäsihteerin virkasuhteesta yhtäjaksoisesti 18.3.2013 alkaen. A:lle myönnetty sairausloma oli perustunut sairauteen, jonka A oli todistanut työnantajalle esittämillään työterveyslääkärin antamilla lääkärintodistuksilla. Viimeisimmän 26.9.2013 päivätyn lääkärintodistuksen mukaan A:n sairaudesta johtuva työkyvyttömyysaika oli jatkunut 31.12.2013 saakka. Kevan päätöksen ja Kelan päätöksen mukaan A:n sairaudet heikensivät hänen toimintakykyään, mutta A:lla oli vielä työkykyä jatkaa työssään. Työnantaja oli 10.10.2013 päivätyllä kirjeellään pyytänyt A:ta ilmoittamaan 18.10.2013 mennessä, oliko A tulossa töihin. A oli vastannut, ettei hän kykene tulemaan töihin terveytensä vuoksi ja viitannut 26.9.2013 päivättyyn lääkärintodistukseen. Työnantaja oli irtisanonut virkasuhteen 20.11.2013.

Työnantaja oli irtisanomispäätöksessä todennut, että työnantajalla ei ollut aihetta epäillä 26.9.2013 annetun lääkärintodistuksesta ilmenevän työterveyslääkärin lausunnon oikeellisuutta. Hallinto-oikeuden mukaan työnantajan oli lisäksi katsottava tosiasiallisesti myöntäneen A:lle virkavapautta sairauden perusteella myös 26.9.2013 alkaen, sillä A:lle oli maksettu sairausajan palkkaa ainakin 30.11.2013 saakka. Virkavapauden myöntäminen virkamiehelle todistetusta sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi ei lähtökohtaisesti kuulu työnantajan harkintavaltaan. Kun työnantajalla ei ollut aihetta epäillä lääkärintodistuksessa esitetyn lausunnon oikeellisuutta, A:lla oli katsottava olleen oikeus saada sairauslomaa 31.12.2013 saakka. A ei ollut velvollinen palaamaan töihin sairauslomansa kestäessä eikä näin ollen ollut menetellyt virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Kun virkasuhteen irtisanomiselle ei siten ole ollut erityisen painavaa syytä, päätös A:n virkasuhteen irtisanomisesta oli lainvastainen.

 

Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen.

 

Lainvoimainen.

 

Perustuslaki_6_§

Valtion_virkamieslaki_13_§_1_momentti

Valtion_virkamieslaki_14_§_1_momentti

Valtion_virkamieslaki_23_§_1_momentti

Valtion_virkamieslaki_23_§_2_momentti

Valtion_virkamieslaki_23_a_§_1_momentti

Valtion_virkamieslaki_25_§_1_momentti

Valtion_virkamieslaki_25_§_2_momentti_1 kohta

Valtion yleinen virka- ja työehtosopimus_8_§

Yhdenvertaisuuslaki_6_§