Kirjallinen varoitus Helsingin hallinto-oikeus
Oikeudenkäyntikulut
Työnjohtomääräys Päätös 16/0859/2
Virkavelvollisuuden laiminlyönti
A: 2.11.2016
Virasto oli antanut 18.12.2012 osastosihteeri A:lle kirjallisen varoituksen. Varoitus perustui A:n menettelyyn virantoimituksessa 1.11.2012 ja 20.11.2012. Päätöksen mukaan A oli käyttäytynyt henkilöstökokouksessa virkamieslain 14 §:n 2 momentin vastaisesti. Työnantaja katsoi A:n käyttäytymisen myös työturvallisuuslain 28 §:n mukaiseksi häirinnäksi ja epäasialliseksi kohteluksi julkisen negatiivisen nimittelyn kohteiksi joutuneita kohtaan. A:lle oli 20.11.2012 annettu virkakäsky palauttaa työnantajalle kuulemisasiakirjat, mutta A oli kieltäytynyt noudattamasta käskyä ja palautti asiakirjat pidettyään niitä hallussaan noin tunnin.
Virkamieslautakunta kumosi varoitusta koskevan päätöksen muotovirheen vuoksi ja virasto otti asian uudelleen käsiteltäväksi antaen varoituksen 15.7.2013 samoilla perusteilla kuin 18.12.2012. Hallinto-oikeus kumosi kyseisen päätöksen sillä perusteella, että A:n moitittavaksi katsotun menettelyn ja varoituksen antamisen välistä kahdeksan kuukauden pituista aikaa oli pidettävä kohtuuttoman pitkänä aikana. Hallinto-oikeus ei ratkaissut kysymystä virkamieslain 24 §:n mukaisten varoituksen edellytysten täyttymisestä. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja palautti asian hallinto-oikeuden käsiteltäväksi, sillä 15.7.2013 annettu varoitus oli korkeimman hallinto-oikeuden mukaan annettu kohtuullisessa ajassa.
Hallinto-oikeus totesi, että virkamiehellä on oltava oikeus esittää näkemyksensä työyhteisön jäsenten suhtautumisesta itseään kohtaan. Se, että muut työyhteisön jäsenet kokevat ilmaisun loukkaavana tai haitallisena, ei vielä merkitse, että kyseessä olisi niin moitittava käyttäytyminen, että sitä olisi pidettävä virkavelvollisuuksien vastaisena menettelynä. A:n menettelyä ei voitu pitää sillä tavoin moitittavana, että siitä voitaisiin antaa varoitus, kun otettiin huomioon kokouksessa käsitelty aihepiiri juuri työpaikan ilmapiiriin liittyen. Ottaen huomioon asian merkitys A:lle sekä se, että A oli palauttanut kuulemisasiakirjat kohtuullisessa ajassa, ei hänen toimintaansa voitu pitää objektiivisesti arvioiden erityisen moitittavana. Näin ollen kirjallisen varoituksen antamiseen ei ollut valtion virkamieslain 24 §:n mukaisia edellytyksiä.
Oikeudenkäyntikulujen osalta hallinto-oikeus katsoi, että koska korkein hallinto-oikeus oli kumonnut hallinto-oikeuden aikaisemman päätöksen, oli kohtuullista, että A joutuu pitämään korkeimmassa hallinto-oikeudessa syntyneet oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Asian laatu ja asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kuitenkin ollut kohtuutonta, jos A olisi joutunut pitämään hallinto-oikeudessa syntyneet oikeudenkäyntikulut kokonaan vahinkonaan.
Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen ja velvoitti Suomen valtion / ministeriön korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 4 000 eurolla viivästyskorkoineen.
KHO 15.11.2017 T 5911: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi ministeriön korvattavaksi määrättyjen oikeudenkäyntikulujen poistamista koskevan valituksen eikä muuttanut hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta.
Virasto oli lakkautettu 1.4.2014. Maaseutuelinkeinoasioiden muutoksenhaku-uudistuksen voimaanpanosta annetussa laissa ei ole säädetty viraston keskeneräisten hallintoasioiden siirtämisestä, vaan näiden on katsottu jäävän asianomaisen ministeriön hallinnonalalle. Näin ollen korkein hallinto-oikeus katsoi, että hallinto-oikeus oli voinut velvoittaa Suomen valtion / asianomaisen ministeriön korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut valituksenalaisesta päätöksestä ilmenevällä tavalla. Hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ollut perusteita.
Valtion_virkamieslaki_14_§
Valtion_virkamieslaki_24_§
Työturvallisuuslaki _28_§
Hallintolaki_50_§
Hallintolaki_51_§_1_momentti
Hallintolainkäyttölaki_74_§
Hallintolainkäyttölaki_75_§_2_momentti
