Hyppää sisältöön
Media

Helsingin hallinto-oikeus 30.6.2017 17/0519/2

 

Irtisanominen yksilöperusteella                                                      

Kohtuullinen aika

Rikostuomio                                                                                      

Virkavelvollisuuden rikkominen

Tietojen oikeudeton käsittely                                                          

Virantoimituksesta pidättäminen

Muutoksenhaku

Kantelu

 

Maistraatti oli irtisanonut henkikirjoittaja A:n virkasuhteen päättymään kuuden kuukauden kuluttua ja pidättänyt A:n virantoimituksesta välittömästi irtisanomisen jälkeen.  Päätöksessä oli todettu, että A oli pyytänyt virkavapaalla ollessaan 4.11.2013 puhelimitse maistraatin toimistovirkailijalta kahta henkilöä koskevia tietoja väestötietojärjestelmästä. A oli ilmoittanut tiedustelun liittyvän ystävänsä veneen säilyttämiseen ja että hän vastasi asiasta, kun toimistovirkailija oli kertonut, että tiedusteluja voi tehdä vain virkatehtäviin liittyen. A:n pyytämät tiedot olivat koskeneet A:n entistä puolisoa B:tä ja B:n uutta puolisoa. B oli tehnyt asiasta kantelun Itä-Suomen aluehallintoviraston maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikölle. Maistraatti oli kantelun johdosta 16.10.2014 tekemällään päätöksellä pidättänyt A:n virantoimituksesta toistaiseksi. Tietojen pyytäminen oli johtanut rikosprosessiin, ja A oli tuomittu 24.2.2016 rangaistukseen yllytyksestä virkavelvollisuuden rikkomiseen ja yllytyksestä henkilörekisteririkokseen.

Hallinto-oikeus totesi, että sekä rikosasian tuomiot että valittajan irtisanominen olivat perustuneet samaan 4.11.2013 tehtyyn tietojen hankkimista koskevaan tekoon. Maistraatti oli ryhtynyt irtisanomismenettelyyn vasta käräjäoikeuden tuomion jälkeen. Maistraatti oli kuitenkin katsonut, että irtisanominen ei ollut perustunut käräjäoikeuden tuomioon vaan A:n valtion virkamieslain vastaiseen menettelyyn 4.11.2013. Valittaja ei ollut missään vaiheessa kiistänyt tietojen pyytämistä koskevaa tekoaan. Maistraatin oli katsottava olleen tietoinen valittajan tietojen hankkimista koskevan teon tosiseikoista siinä vaiheessa, kun se on tehnyt virantoimituksesta pidättämistä koskevan päätöksen 16.10.2014. Valittaja oli kutsuttu irtisanomistaan koskevaan kuulemistilaisuuteen 25.2.2016 päivätyllä kutsulla. Irtisanomismenettely oli siten aloitettu yli vuoden kuluttua siitä, kun irtisanomisen perusteena olevat seikat olivat tulleet työnantajan tietoon.  Hallinto-oikeus katsoi, että irtisanomista ei ollut toimitettu kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun irtisanomisen peruste oli tullut viranomaisen tietoon.

 

Hallinto-oikeus kumosi valituksenalaisen päätöksen.

 

KHO 16.2.2018 T 718: Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen maistraatin valituksesta. Lisäksi korkein hallinto-oikeus otti viivytyksen välttämiseksi tutkittavakseen A:n hallinto-oikeudelle tekemän valituksen ja hylkäsi sen oikeudenkäyntikuluvaatimuksineen.

Maistraatti oli päättänyt irtisanoa A:n sen jälkeen, kun teon näyttökysymykset on arvioitu käräjäoikeudessa. Maistraatti oli myös irtisanomispäätöksessään viitannut käräjäoikeuden asiaa koskevaan tuomioon. A oli tekonsa riidattomuudesta huolimatta kiistänyt tekonsa virkamiesoikeudellisen moitittavuuden ja käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen valittanut tuomiosta edelleen. Korkein hallinto-oikeus totesi, että maistraatin harkinnassa on ollut, odottaako se käräjäoikeuden tuomiota ennen kuin päättää A:n irtisanomisesta. A:n irtisanominen oli siis tapahtunut kohtuullisessa ajassa.

Korkein hallinto-oikeus otti viivytyksen välttämiseksi asiaa hallinto-oikeudelle palauttamatta välittömästi tutkittavakseen A:n hallinto-oikeudelle tekemän valituksen ja hylkäsi sen oikeudenkäyntikuluvaatimuksineen. Korkein hallinto-oikeus totesi, että maistraatin tehtäviin liittyy korostettu luottamus ja vastuu siihen, että väestötietojärjestelmän rekisteriä käytetään vain laissa hyväksyttyihin tarkoituksiin. A oli pyytänyt virantoimituksesta poissa ollessaan alaisenaan toimivalta toimistosihteeriltä tietoja henkilökohtaisiin tarkoituksiinsa. A oli toiminnallaan syyllistynyt rikokseen, ja menettelyllään saattanut syytteeseen myös hänelle tiedot antaneen toimistosihteerin näiden tietojen laittomasta luovuttamisesta. Korkein hallinto-oikeus totesi, että kun otetaan huomioon A:n asema henkikirjoittajana ja julkisena notaarina, hänen virkatehtäviensä edellyttämä luottamus sekä tekoon liittyvät muut olosuhteet, maistraatilla on ollut erityisen painava syy irtisanoa A:n virkasuhde.

 

Lainvoimainen.

 

Valtion virkamieslaki 14 § 2 momentti

Valtion virkamieslaki 25 § 2 momentti

Valtion virkamieslaki 25 § 3 momentti

Valtion virkamieslaki 40 § 2 momentti 4 kohta

Hallintolainkäyttölaki 74 §