Takaisin

Päätös VHaO 17/0217/1 Korvausvaatimus

Korvausvaatimus                                                                               Vaasan hallinto-oikeus

Määräaikainen virkasuhde

Määräaikaisuuden peruste                                                               Päätös 17/0217/1

Hallintoriita

Sijaisuus                                                                                              A: 26.5.2017

 

 

A oli nimitetty määräaikaisiin virkasuhteisiin 119 erillisellä nimityksellä 1.6.2002–1.2.2015 välisenä aikana. A oli ollut 1.6.2002–25.5.2005 välisenä aikana nimitettynä lähes yhtäjaksoisesti työnohjaajan ja mielisairaanhoitajan määräaikaisiin virkasuhteisiin, joita perusteltiin pääosin sijaisuudella. Tämän jälkeen A ei ollut reiluun 9 kuukauteen virkasuhteessa sairaalaan äitiysloman takia. A oli ollut nimitettynä samoihin tehtäviin 29 eri nimityksellä yhtäjaksoisesti 13.3.2006–1.10.2008, minkä jälkeen hän ei ollut ollut virkasuhteessa sairaalaan ennen 25.5.2009 alkanutta virkasuhdetta. Tämän jälkeen A oli ollut nimitettynä useisiin määräaikaisin virkasuhteisiin, joita perusteltiin pääosin vuosiloman ja sairausloman sijaisuudella sekä lisätyöllä. Neljän kuukauden jaksoa vuonna 2009 perusteltiin avoinna olleen työnohjaajan viran hoitamisella.

Hallinto-oikeus viittasi määräaikaista työtä koskevaan puitesopimukseen ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka perusteella toisen työntekijän tilapäinen sijaistaminen voi periaatteessa olla puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu perusteltu syy. Määräaikaisten palvelussuhteiden väärinkäytöstä voi olla kyse, mikäli määräaikaisuuksien uudistamiseen liittyvien olosuhteiden kokonaisarvioinnista ilmenee, että työntekijältä odotetut suoritukset eivät vastaa pelkästään tilapäistä tarvetta. Väärinkäyttöä voivat siis olla myös sijaishenkilöstön tarpeen kattamiseksi tehdyt määräaikaisuudet. Pelkästään se seikka, että kansallinen säännöstö voidaan perustella tässä säännöksessä tarkoitetulla perustellulla syyllä, ei riitä tekemään säännöstöstä puitesopimuksen määräyksen mukaista, mikäli käy ilmi, että tämän säännöstön konkreettinen soveltaminen johtaa todellisuudessa perättäisten määräaikaisten työsopimusten väärinkäyttöön.

Hallinto-oikeus totesi, että A:n nimityksissä oli ollut yli kolmen kuukauden katkos vuonna 2002 sekä 2003, yli yhdeksän kuukauden katkos vuosina 2005–2006 ja lähes kahdeksan kuukauden katkos vuosina 2008–2009. Näin ollen A:n oikeus hakea korvausta ajanjaksolle 2002–2008 sijoittuvien määräaikaisten virkasuhteiden perusteella oli vanhentunut. Hallinto-oikeus katsoi, että siltä osin kuin A oli vuonna 2009 hoitanut avoinna ollutta työnohjaajan virkaa, oli kysymys virkamieslain 9 §:n 1 momentissa säädetystä perusteesta.

Hallinto-oikeus katsoi muiden määräaikaisten virkasuhteiden osalta vuosina 2009 ja 2011–2015, että sijaisuudet olivat olleet peräkkäisiä ja ne olivat osaksi sijoittuneet muiden määräaikaisten virkasuhteiden väliin. Lyhytaikaisia sijaisuuksia oli ollut runsaasti ympäri vuoden. Näissä olosuhteissa työnohjaajien ja mielisairaanhoitajien virkatehtävien hoitamiseen oli katsottava olevan sellainen jatkuva tarve, että kysymys ei ollut sellaisesta virkamieslaissa tarkoitetusta työstä, joka edellyttää määräaikaista virkasuhdetta.

Hallinto-oikeus katsoi niiden vuosille 2010 ja 2013–2014 sijoittuvien määräaikaisten virkasuhteiden osalta, joiden perusteena oli ollut lisätyö, ettei näitä tehtäviä voitu pitää valtion virkamieslaissa tarkoitettuina määräaikaisina tehtävinä. Hallinto-oikeus viittasi korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisuun KHO:2010:62, jossa korkein hallinto-oikeus oli katsonut, että valtion tuottavuusohjelman mukaisella säästötavoitteella, virkojen täyttölupakiellolla ja ministeriön asettamilla henkilötyövuosia koskevilla rajoilla ei ole oikeudellista merkitystä arvioitaessa määräaikaisten nimitysten lainmukaisuutta. Edellytykset palkkaa vastaavan korvauksen määräämiseen olivat siis olemassa ajanjaksoille 2009 ja 2010–2015 sijoittuvien määräaikaisten virkasuhteiden perusteella. Hallinto-oikeus otti korvausta määrätessään huomioon A:n palvelussuhteen kokonaiskeston, korvauksen perusteena olevien määräaikaisten virkasuhteiden lukumäärän sekä keston, A:n iän ja hänen mahdollisuutensa saada myöhemmin ammattiaan ja koulutustaan vastaavaa työtä.

Hallinto-oikeus määräsi sairaalan maksamaan A:lle kahdentoista kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen viivästyskorkoineen ja velvoitti sairaalan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 2 160 euroa. Vaatimukset hylättiin muilta osin.

 

Lainvoimainen.

 

Valtion_virkamieslaki_9_§

Valtion_virkamieslaki_56_§_1_momentti

Valtion_virkamieslaki_63_a_§

Neuvoston_direktiivi_1999/70/EY_annettu_28_päivänä_kesäkuuta_1999_Euroopan_ammatillisen_yhteisjärjestön_(EAY)_Euroopan_teollisuuden_ja_työnantajain_keskusjärjestön_(UNICE)_ja_julkisten_yritysten_Euroopan_keskuksen_(CEEP)_tekemästä_määräaikaista_työtä_koskevasta_puitesopimuksesta_5_lauseke_1_kohta