Peppiina Huhtala valmistelee säädöksiä ja ohjaa valtion liikelaitosta

Hallitussihteeri Peppiina Huhtala kertoo uratarinassaan, miten tuli tehneeksi työn perässä Suomen pisimmän muuttomatkan.

– Olen Lapista kotoisin, ja opiskelin oikeustieteellisen tutkintoni Lapin yliopistossa. Opiskeluaikana mielessäni olivat perinteiset juristin ammatit, kuten asianajaja ja tuomari. Haaveilin erityisesti yhteiskunnallisesti vaikuttavasta urasta.

– Opintojeni loppuvaiheessa päädyin töihin maa- ja metsätalousministeriöön, johon minua pyydettiin tekemään selvitystä Lapin rajavesistöjen oikeudellisista kysymyksistä. Muutin viikon sisällä töiden perässä Utsjoelta Helsinkiin. Ministeriötyö viehätti, ja päätin laajentaa osaamistani hakemalla töihin valtiovarainministeriöön.

– Nykyiset tehtäväni sisältävät lakien ja asetusten valmistelua sekä Senaatti-kiinteistöjen ohjaamista. Jo ensimmäisenä vuonna pääsin valmistelemaan asetus- ja lakimuutoksen sekä valtioneuvoston selonteon.

– Ministeriössä juristi voi päästä lainvalmistelun lisäksi perustelemaan lakiehdotuksia eduskunnan valiokuntiin, ohjaamaan ministeriön alaisia virastoja ja laitoksia sekä tekemään tiivistäkin yhteistyötä poliittisen johdon ja poliitikkojen kanssa. Voisiko mikään olla enää yhteiskunnallisesti vaikuttavampaa työtä?

– Kannatti pakata tavarat ja lähteä vuonna 2018 Suomen pisimmälle muuttoretkelle Utsjoelta Helsinkiin.

Peppiina Huhtala
Hallitussihteeri