FI SV

Työajat

Valtiolla on kolme työaikamuotoa, virastotyö, viikkotyö ja jaksotyö, joista on sovittu valtion virka- ja työehtosopimuksessa työajoista. Virastoissa voi olla muitakin toiminnan erityispiirteisiin suunniteltuja työaikajärjestelyjä. Valtion henkilöstöön sovelletaan yleensä myös työaikalakia. Kuitenkin osa henkilöstöstä, esimerkiksi tuomioistuinlaitoksen tuomarit, on kokonaan työaikasääntelyn ulkopuolella.

Virastotyö

Ministeriöissä sekä virastojen asiantuntija- ja hallintotehtävissä työaikamuotona on virastotyö, jossa säännöllinen työaika on 7 tuntia 21 minuuttia vuorokaudessa ja 36 tuntia 45 minuuttia viikossa. Työaika on useimmiten sijoitettu viraston aukioloaikaa noudatellen eli maanantaista perjantaihin kello 8.00–16.21. Laajasti käytössä olevat liukuvan työajan järjestelmät lisäävät joustoa, kun henkilöstö voi päättää itse muun muassa työpäivän alkamisesta ja päättymisestä tietyissä rajoissa.

Viikkotyö

Virastojen muissa ammattitehtävissä noudatetaan viikkotyötä, jossa vuorokautinen säännöllinen työaika vaihtelee 6 tunnin 45 minuutin ja 8 tunnin välillä siten, että viikon säännölliseksi työajaksi muodostuu 38 tuntia 45 minuuttia.

Jaksotyö

Jaksotyötä tehdään tehtävissä, jotka edellyttävät ympärivuorokautista työskentelyä kaikkina viikonpäivinä, esimerkiksi poliisitoimessa. Jaksotyön säännölliseksi työajaksi on sovittu 116 tuntia 15 minuuttia kolmen viikon jaksolla. Vuorokautinen ja viikoittainen työaika sekä sen sijoittuminen määritellään työpaikan työvuoroluetteloissa.

Työaikapankki

Kaikissa työaikamuodoissa voidaan käyttää työaikapankkijärjestelmää. Työaikapankkiin kerätään työtunteja tai ajaksi muutettuja korvauksia, ja ne otetaan käyttöön myöhemmin vastaavana vapaa-aikana. Työaikapankin käyttöönotosta ja yksityiskodista sovitaan paikallisesti virastoissa valtion työaikasopimuksen määräykset huomioon ottaen.

Etätyö

Työt voidaan järjestää tehtäviksi myös etätyönä, mikäli se sopii toiminnan luonteeseen ja tehtäviin.

Lisätietoa