Valtion ennakoiva ohjaus

Keskiviikko 1.9.2021 klo 13.00 –  15.00

Valtiovarainministeriö

OECD:n suositukset Suomelle valtion ennakoivasta ohjauksesta (Anticipatory Innovative Governance in Finland). Tilaisuudessa 1.9.2021 kuulet OECD:n suositukset Suomelle ja siellä esitellään myös neljä aluetta (case), joilla havaintoja testataan seuraavan vuoden ajan. 

Yhteiskunta muuttuu nopeasti ja perusteellisesti. Julkisella hallinnolla on erityinen vastuu luotsata muutosta yhteiskunnan yhteisen edun mukaiseksi. Monimutkaisten ongelmien maailmassa tämä ei onnistu perinteisin keinoin. Tarvitsemme vahvaa ennakointia ja kykyä innovoida uusia ratkaisuja. Tavoitteena on, että saisimme tehtyä tarvittavat päätökset ja toimeenpantua yhteiskunnan kannalta välttämättömät uudistukset aiempaa nopeammin ja vaikuttavammin. 

Kaksivuotisen EU-komission rahoittaman hankkeen ensimmäisessä vaiheessa OECD on tehnyt Suomen nykytilan ja muutostarpeen ulkopuolisen analyysin systeemisen muutoksen ydinelementeistä Suomessa. OECD on tunnistanut useita haasteita, esteitä ja kehittämiskohteita sekä tehnyt niihin liittyviä suosituksia Suomelle. 

Tilaisuudessa 1.9.2021 kuulet OECD:n suositukset Suomelle ja siellä esitellään myös neljä aluetta (case), joilla havaintoja testataan seuraavan vuoden ajan. 

Puhujina tilaisuudessa muun muassa:
-    Daniele Dotto, Deputy Director for DG Reform, Euroopan komissio 
-    Piret Tõnurist, Project Manager, Lead on Systems Thinking and Anticipatory Innovation Governance, Observatory of Public Sector Innovation, OECD
-    Maria-Kaisa Aula, valtiovarainministerin valtiosihteeri
-    Anita Lehikoinen, kansliapäällikkö, opetus- ja kulttuuriministeriö
-    Pekka Moren, finanssineuvos, valtiovarainministerien kansainvälisen ilmastokoalition erityisedustaja, valtiovarainministeriö

Tilaisuus järjestetään Teamsillä ja se on englanninkielinen.

Ilmoittautumislinkki  


Tarkempi ohjelma ja osallistumislinkki lähetetään lähempänä tilaisuutta.

Lisätietoja: 
https://vm.fi/valtion-ennakoiva-ohjaus
Finanssineuvos Katju Holkeri [email protected]
Ohjelmaneuvos Sirpa Kekkonen [email protected]  
 

Kohderyhmät: julkinen hallinto, media, kunnat, yliopistot ja korkeakoulut, valtionhallinto