Valtioneuvoston selonteko EU-politiikasta 2013

Valtioneuvoston selonteossa käsitellään Euroopan integraation hyötyjä ja haasteita, määritellään Suomen EU-politiikan peruslinja ja esitellään keskeisimmät kehittämiskohteet unionin toiminnassa.


Selonteossa esitetään, millä tavoin Suomi pyrkii muuttamaan unionia paremmaksi kansalaisille sekä elinkeino- ja työelämälle. Suomi on sitoutunut yhteiseen rahaan euroon sekä talous- ja rahaliiton vahvistamiseen ja tukee Euroopan tiiviimpää yhdentymistä. Euroopan unionin tulee toimia tavalla, jonka ihmiset tuntevat omakseen ja jota he voivat tukea. Entistä vahvempi, yhtenäisempi ja reilumpi unioni on Suomen ja suomalaisten etu.


Unionin toiminnan keskeisimpiä kehittämisalueita ovat: unionin arvojen ja sääntöjen kunnioittaminen, talous- ja rahaliiton vahvistaminen, kilpailukyvyn, kasvun ja työllisyyden sekä sosiaalisen ulottuvuuden parantaminen, yhteisen energiapolitiikan kehittäminen, ilmastonmuutoksen torjuminen, henkilöiden vapaan liikkuvuuden edistäminen, unionin ulkoisen toiminnan vahvistaminen sekä unionin laajentuminen. Unionin yhtenäisyyden säilyttämiseen tulee pyrkiä jatkossakin.


Selonteossa tarkastellaan myös menettelyjä, joilla Suomessa valmistellaan EU-politiikkaa ja joilla Suomi vaikuttaa ja ajaa etujaan EU:ssa. Asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi Suomen EU-yhteensovittamisjärjestelmää tulee vahvistaa kehittämällä toimintatapoja ja hyödyntämällä resursseja tehokkaammin.

Languages: