Avoimen tiedon vaikuttavuus – esitutkimus

Avoin julkinen data on julkisen organisaation tuottama tai hallinnoima tieto, joka on konekielisessä
muodossa ja maksutta kenen tahansa käytettävissä, muokattavissa ja jaettavissa sekä yksityisiin että
kaupallisiin tarkoituksiin. Julkisten tietojen avaamisen potentiaaliset hyödyt on ennakollisissa arvioinneissa
arvioitu mittaviksi.

Tietovarantojen hyödyntämisen yhteiskunnallis-taloudellisiin kysymyksiin pureutuva tutkimus on
vielä varsin vähäistä, ja datan hyödyntämiseen liittyvistä taloudellisista vaikutusmekanismeista ei ole
organisaatiotasolla eikä kansantalouden tasolla juurikaan tutkimustietoa.

Suomi on julkisen tiedon avaamisen kärkimaiden joukossa, ja sillä on mahdollisuus myös nousta
edistyksellisimpien maiden joukkoon avoimen datan vaikuttavuuden tutkimuksessa. Julkisen sektorin
tietovarantojen avaamisen vaikutukset voidaan jakaa taloudellisiin vaikutuksiin ja muihin yhteiskunnallisiin
vaikutuksiin. Julkisten tietovarantojen avaamisen toteutuneita yhteiskunnallis-taloudellisia vaikutuksia
ei pystytä kattavasti arvioimaan olemassa olevan tai tällä hetkellä säännöllisesti kerättävän
tiedon valossa. Arviointiin tarvitaan seurantamallin ja mittariston kehittämistä ja tämän jälkeen systemaattista
tiedonkeruuta vaikutusten jälkikäteiseen mittaamiseen.

Tilastollisen vaikuttavuusmittareita hyödyntävän aineistoanalyysin lisäksi voidaan sekä kansalaisten,
yritysten että julkisen sektorin organisaatioiden osalta arvioida tarjolla olevien julkisten tietovarantojen
ja erilaisten aineistojen käytettävyyttä ja hyödyllisyyttä käyttäjien omien arvioiden perusteella.
Lisäksi olisi syytä miettiä keinoja, miten tuotetaan tietoa avoimen datan hyödyntämiseen liittyvistä parhaista
käytännöistä erityisesti julkisen sektorin organisaatioissa ja siihen, millä keinoin nämä parhaat
käytännöt saadaan mahdollisimman tehokkaasti leviämään ja hyödynnetyksi eri organisaatioissa.

Languages: