Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain 9 §:n mukaiset arviointiryhmät (Pellon kunta, Hartolan kunta)
VM007:07/2008 Development
Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain 9:n mukaan kunnan ja valtion tulee yhdessä selvittää kunnan mahdollisuudet turvata asukkailleen lainsäädännön edellyttämät palvelut sekä ryhtyä toimenpiteisiin palvelujen edellytysten turvaamiseen. Velvoite syntyy, jos rahoituksen riittävyyttä tai vakavaraisuutta kuvaavat kunnan talouden tunnusluvut ovat olennaisesti ja toistuvasti koko maan vastaavia tunnuslukuja heikommat ja ovat kahtena vuonna peräkkäin alittaneet valtioneuvoston asetuksella säädetyt raja-arvot. Niiden täyttyessä tehdään laissa tarkoitettu selvitys arviointiryhmässä, jonka jäsenistä yhden nimeää valtiovarainministeriö ja yhden asianomainen kunta. Lisäksi valtiovarainministeriö nimeää asianomaista kuntaa kuultuaan arviointiryhmän puheenjohtajaksi mainituista tahoista riippumattoman henkilön. Arviointiryhmä tekee ehdotuksen kunnan asukkaiden palvelujen turvaamiseksi tarvittavista toimenpiteistä. Kunnanvaltuuston on käsiteltävä arviointiryhmän toimenpide-ehdotukset ja ...
Basic information Completed
Project number VM007:07/2008
Case numbers
Set by Ministry of Finance
Term/schedule 3.9.2008 – 30.4.2009
Date of appointment 3.9.2008
Goals and results
Pellon kuntaa koskevan arviointiryhmän tehtävänä on tehdä puitelaissa tarkoitettu selvitys kunnan mahdollisuuksista turvata asukkailleen lainsäädännön edellyttämät palvelut. Arviointiryhmän työ suoritetaan loppuun 31.12.2008 mennessä.
Hartolan kuntaa koskevan arviointiryhmän tehtävänä on tehdä puitelaissa tarkoitettu selvitys kunnan mahdollisuuksista turvata asukkailleen lainsäädännön edellyttämät palvelut. Arviointiryhmän työ suoritetaan loppuun 30.1.2009 mennessä.
Starting points
Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain 9 §
Hartolan arviointiryhmä saanut jatkoaikaa 30.4.2009 asti
Other documents and memorandums
Ilmoitus: Kunnanvaltuusto on hyväksynyt arviointiryhmän raportin ja siinä esitetyt toimenpiteet
30.6.2009 Hartolan kunta
Ilmoitus: Kunnanvaltuusto on hyväksynyt arviointiryhmän 4.12.2008 allekirjoittaman raportin ja siinä esitetyt toimenpiteet
12.12.2008 Pellon kunta
Edustajan nimeäminen Hartolan kunnan arviointiryhmään sekä ilmoitus puheenjohtajan hyväksymisestä
1.9.2008 Hartolan kunta
Edustajan nimeäminen Pellon kunnan arviointiryhmään sekä ilmoitus ryhmän puheenjohtajan hyväksymisestä esitetyn mukaisesti
28.8.2008 Pellon kunta
Kunnan jäsenen nimeäminen arvioitiryhmään, sekä kannanottopyyntö arviointiryhmän puheenjohtajasta
19.8.2008 Valtiovarainministeriö
Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain 9 §:n mukainen arviointitoiminta
18.8.2008 Pellon kunta
Jakelussa mainitut; tiedote selvitysmenettelyn piiriin kuulumisesta
18.6.2008 Valtiovarainministeriö
Publications and reports
Hartolan arviointiryhmän ehdotus
29.4.2009 Hartolan kunnan arviointiryhmä
Pellon arviointiryhmän ehdotus
4.12.2008 Pellon kunnan arviointiryhmä
Meeting materials and appendices
Hartolan kunnan arviointiryhmän kokousmuistio 2/2009
5.3.2009 Valtiovarainministeriö
Hartolan kunnan arviointiryhmän kokousmuistio 1/2009
21.1.2009 Valtiovarainministeriö
Pellon kunnan arviointiryhmän kokousmuistio 4/2008
4.12.2008 Valtiovarainministeriö
Pellon kunnan arviointiryhmän kokousmuistio 3/2008
25.11.2008 Valtiovarainministeriö
Hartolan kunnan arviointiryhmän kokousmuistio 2/2008
13.11.2008 Valtiovarainministeriö
Pellon kunnan arviointiryhmän kokousmuistio 2/2008
20.10.2008 Valtiovarainministeriö
Pellon kunnan arviointiryhmän kokousmuistio 1/2008
25.9.2008 Valtiovarainministeriö
Hartolan kunnan arviointiryhmän kokousmuistio 1/2008
24.9.2008 Valtiovarainministeriö
Setting-up and organisation
Päätös toimikauden jatkamisesta 30.4.2009 saakka Hartolan arviointiryhmä DOC
3.12.2008 Valtiovarainministeriö
Asettamispäätös, Pellon kunta PDF
3.9.2008 Valtiovarainministeriö
Asettamispäätös, Hartolan kunta PDF
3.9.2008 Valtiovarainministeriö
Developing and statute drafting in the Government
The ministries implement the Government Programme, draft acts and other statutes, and promote reforms through different kinds of projects, working groups and bodies. Information on all this is available on the Government website.
All ministries' projects are available on the Government website valtioneuvosto.fi/en/projects