Tietoisuus talous- ja rahaliiton riskeistä

Talous- ja rahaliiton instituutiot teorian ja käytännön vuorovaikutuksessa

Tämän selvityksen kohteena on hallituksen ja eduskunnan virallinen keskustelu EMU:n instituutioiden rakenteesta, kestävyydestä ja riskeistä. Lisäksi selvityksessä tarkastellaan suomalaisten taloustieteen tutkijoiden keskustelua asiasta. Painopiste on vuosissa 1991–1999, jolloin tehtiin päätökset Suomen jäsenyydestä EMU:ssa. Selvitys osoittaa, että sekä hallituksen virallisissa selvityksissä että tutkijakeskustelussa käytiin perusteellisesti läpi EMU:n instituutioita, niiden heikkouksia ja vahvuuksia, pääasiassa Suomen kannalta. Keskustelu pureutui useimpiin ydinkysymyksiin. Koska Suomi liittyi EU:iin 1995, se ei päässyt osallistumaan talous- ja rahaliiton instituutiot määrittelevän Maastrichtin sopimuksen valmisteluun.

EMU:n ensimmäisen vuosikymmenen aikana keskustelu hiljeni. Talouden kehitys oli kohtuullisen voimakasta. EMU:n instituutioiden rakenteelliset ja toiminnalliset ongelmat peittyivät vahvan talouskasvun taakse.

Finanssikriisi paljasti, että EMU:n instituutioiden riskien ennakoinnin ja kriisien käsittelyn välineet olivat puutteelliset. 2000-luvun alkuvuosien pinnallisesti arvioiden hyvän kehityksen vuosina monet jäsenmaat löivät laimin talouden rakenteen korjaukset eivätkä noudattaneet vakaus- ja kasvusopimuksen säädöksiä. Tämän seurauksena finanssikriisi muuntui euroalueella valtioiden velkakriisiksi. Se osoitti selkeästi EMU:n alkuperäisten instituutioiden puutteet ja harjoitetun politiikan virheet. Finanssikriisin jälkeen tutkijakeskustelu EMU:n instituutioista oli kriittisempää kuin 1990-luvulla. Valtioiden velkakriisin kokemusten perusteella käynnistettiin talous- ja rahaliiton instituutioiden korjaaminen.