Tuottavuuden tila Suomessa (18.6.2019 versio)

Miksi sen kasvu pysähtyi, käynnistyykö se uudelleen?

Talouden kasvu on edelleen keskeinen hyvinvoinnin kasvun lähde ja työn tuottavuus on pitkällä aikavälillä sen tärkein tekijä. Tuottavuus kasvaa paremman teknologian paremman käytön myötä. Tuottavuuslautakunnan ensimmäisessä raportissa Suomen tuottavuuskehitystä tarkastellaan monipuolisesti kansantalouden tilinpitoa, kasvulaskentaa ja yritystason tuottavuushajotelmia apuna käyttäen.

Suomen nopea tuottavuuskasvu pysähtyi finanssikriisin aikoihin ja kääntyi laskuun. Merkittävät syyt mitatun tuottavuuden alenemiseen ovat elektroniikkateollisuutta kohdannut shokki ja kansantalouden heikentynyt kilpailukyky, jotka pitivät tuotannon kasvun pitkään negatiivisena tai heikkona, vaikka työllisyys säilyi suhdanteisiin nähden hyvänä.

Suomessa työn tuottavuuden pudotus oli syvempi ja toipuminen heikompaa kuin vertailumaissa. Myös koko-naistuottavuus kääntyi laskuun. Kokonaistuottavuutta ajatellaan usein teknologian ja osaamisen mittana. Tulkinta on puutteellinen. Kokonaistuottavuus mittaa kaikkea sitä tuottavuuden muutosta, jota muut tekijät eivät selitä. Osa kokonaistuottavuuden laskusta selittyy heikolla kysynnällä ja kilpailukyvyllä.

Tuottavuudessa on merkittävää hajontaa yritysten välillä. Luovassa tuhossa työvoimaa siirtyy alemman tuottavuuden tuotantotoiminnasta korkeamman tuottavuuden tuotantoon. Se on kansantalouden tasolla keskeinen tuottavuuden lähde. Luovaa tuhoa sisältänyt yritysdynamiikka on osaltaan ylläpitänyt tuottavuuden kasvua.

Politiikkatoimilla on vain epäsuora ja epävarma vaikutus tuottavuuteen. Tärkeintä olisi keskittyä tuottavuuskasvun edellytysten ylläpitämiseen ja vahvistamiseen.