Search
- Fess search
Showing 1 to 20 of 58 entries.
-
4.6.2026 | Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen, jolla mahdollistetaan kuolinpesän sähköinen asiointi. Tavoitteena on helpottaa edesmenneen omaisen asioiden hoitamista raskaassa elämäntilanteessa. Jatkossa perukirjan ja perintöveroilmoituksen voisi laatia Verohallinnon OmaVero-palvelussa, ja osakastiedot saisi keskitetysti yhdestä paikasta. Mahdollisuus paperiasiointiin kuitenkin säilyy.https://vm.fi/-/ministeri-ikonen-edesmenneen-omaisen-asioiden-hoitaminen-sahkoisesti-helpottuu
-
Historiaa Vuonna 1809 Suomelle luotiin oma keskushallinto. Elokuussa 1809 annettiin ohjesääntö hallituskonseljille, joka aloitti toimintansa saman vuoden lokakuun alussa. Hallituskonseljissa (vuonna 1816 nimeksi tuli Keisarillinen Suomen senaatti)...https://vm.fi/historiaa
-
Liikenteen verotuksen ja rahoituksen uudistamisesta tehty arvio valmistunut - Valtiovarainministeriö
27.3.2026 | Liikenne- ja viestintäministeriön ja valtiovarainministeriön yhteinen virkanäkemyksenä laadittu raportti liikenteen verotuksen ja rahoituksen nykytilasta ja uudistamisesta on valmistunut. Raportti on ensimmäinen osa pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan sisältyvästä liikenteen verotuksen ja rahoituksen kokonaisuudistushankkeesta.https://vm.fi/-/1410829/liikenteen-verotuksen-ja-rahoituksen-uudistamisesta-tehty-arvio-valmistunut -
5.2.2026 | Valtio hankkii Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen omistamat Fingridin A-sarjan osakkeet. Osakkeiden kauppahinta on noin 401,3 miljoonaa euroa. Kauppa vahvistaa valtion ohjausta strategisen intressin yhtiössä.https://vm.fi/-/valtio-kasvattaa-omistustaan-kantaverkkoyhtio-fingridista
-
9.2.2026 | Oikeusministeriö pyytää lausuntoja arviomuistiosta, jossa tarkastellaan, voitaisiinko Suomessa ottaa käyttöön sähköinen testamentti ja perustaa valtakunnallinen testamenttirekisteri.https://vm.fi/-/1410853/arviomuistio-sahkoisesta-testamentista-ja-testamenttirekisterista-on-lausuntokierroksella
-
23.1.2026 | Asiakkaan pitäisi saada vastaus peruspankkipalveluja koskevaan yhteydenottoon viiden pankkipäivän kuluessa, katsoo valtiovarainministeriön työryhmä. Ryhmä ehdottaa muutoksia lainsäädäntöön, jotta pankkipalvelujen saatavuus paranisi.https://vm.fi/-/tyoryhma-ehdottaa-pienyrityksille-ja-yhdistyksille-oikeutta-peruspankkipalveluihin
-
18.12.2025 | Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa, että Suomessa otetaan käyttöön uusi selittämättömän omaisuuden menettämisseuraamus. Rikoshyödyn poisottamista koskevat ehdotukset ovat lausuntokierroksella 20.2.2026 saakka.https://vm.fi/-/1410853/rikoshyodyn-poisottamista-koskevat-ehdotukset-lausunnoilla
-
11.12.2025 | Hallitus pyrkii esityksellään muun muassa tukemaan asuntokauppaa ja rakentamista.https://vm.fi/-/asuntorahoituksen-saantely-muuttuu-joustavammaksi
-
27.11.2025 | Kuntien peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistusta ei viedä eteenpäin kuluvalla hallituskaudella. Hallituspuolueet eivät löytäneet kokonaisuudistuksesta sopua uudistuksen eduskuntakäsittelyn vaatiman aikarajan puitteissa. Valtiovarainministeriössä selvitetään kuitenkin, onko järjestelmään mahdollista tehdä rajattuja, sitä selkiyttäviä muutoksia vielä tämän hallituskauden aikana.https://vm.fi/-/valtiovarainministerio-selvittaa-rajattuja-muutoksia-valtionosuusjarjestelmaan-viela-talla-hallituskaudella
-
Hanke toteutetaan Digitoimiston yhteydessä. Hankkeessa vastuuministeriöinä toimii LVM, jonka lisäksi osatoteuttajina OKM ja TEM. Hanke toteutetaan yhteistyössä VM:n (mm. GenAI-verkosto) ja VNK:n kanssa.https://vm.fi/hanke?tunnus=LVM046:00/2024
-
7.5.2026 | Uudet asuntolainat täytyy jatkossa maksaa takaisin enintään 40 vuodessa. Uusi lainsäädäntö pyrkii tukemaan asuntokauppaa ja rakentamista. Valtioneuvosto esittää, että tasavallan presidentti vahvistaa lain tulemaan voimaan 1. kesäkuuta.https://vm.fi/-/asuntorahoituksen-saantely-joustavoituu-ja-uudistuu-asuntomarkkinoiden-tukemiseksi
-
Elämäntapahtumalähtöisen digitalisaation edistämisohjelma tukee elämäntapahtumia ja yritystapahtumia digitalisoivien hankkeiden valmistelua kohti toimeenpanoa, ehdottaa valmisteltuja hankkeita toimeenpantaviksi sekä ohjaa ja koordinoi käynnistettävien hankkeiden toimeenpanoa.https://vm.fi/hanke?tunnus=VM166:00/2023
-
4.6.2025 | Valtiovarainministeri Riikka Purra vastasi välikysymykseen hallituksen ennätyksellisestä velkaantumisesta 4. kesäkuuta 2025.https://vm.fi/-/hallituksen-vastaus-valikysymykseen-hallituksen-ennatyksellisesta-velkaantumisesta
-
16.12.2024 | Valtionosuusjärjestelmäuudistuksen valmistelun tueksi nimetyt selvityshenkilöt Arto Sulonen ja Eero Laesterä ovat luovuttaneet raporttinsa kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikoselle. Raportti sisältää selvityshenkilöiden mallin uudeksi kuntien peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmäksi.https://vm.fi/-/selvityshenkilot-arto-sulonen-ja-eero-laestera-luovuttivat-valtionosuusjarjestelman-uudistamiseen-liittyvan-raporttinsa-kunta-ja-alueministeri-anna-kaisa-ikoselle-
-
19.12.2024 | Hallitus hyväksyi 19.12.2024 harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan strategian ja toimenpideohjelman vuosille 2024−2027. Uudella ohjelmakaudella kehitetään viranomaisten toimintaedellytyksiä ja syvennetään yhteistyötä.https://vm.fi/-/1410877/hallitus-jatkaa-harmaan-talouden-ja-talousrikollisuuden-torjuntaa
-
25.9.2024 | Oikeusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan lainsäädäntöä, jolla helpotetaan rikoshyödyn poisottamista. Hankkeessa toteutetaan hallitusohjelman rikoshyödyn menettämistä koskevat kirjaukset ja pannaan kansallisesti täytäntöön niin sanottu konfiskaatiodirektiivi.https://vm.fi/-/1410853/tyoryhma-valmistelemaan-rikoshyodyn-poisottamisen-tehostamista
-
10.10.2024 | Viranomaiset pystyvät jatkossa vaihtamaan paremmin tietoja, kun ne pyrkivät estämään rahanpesua ja terrorismin rahoittamista. Hallitus esittää lainmuutoksia, jotka parantavat tiedonsaantia estämistyössä ja vahvistavat kansallista turvallisuutta.https://vm.fi/-/lainmuutokset-tehostavat-tietojenvaihtoa-rahanpesun-ja-terrorismin-rahoittamisen-estamisessa
-
22.4.2026 | Pääministeri Petteri Orpon hallitus on sopinut vuosien 2027–2030 julkisen talouden suunnitelmasta. Maailmantalouden ja Suomen julkisen talouden tilanne on haastava. Hallitus on kehysriihessään nostanut työlistalleen uusia täsmätoimia, jotka lujittavat suomalaisten luottamusta tulevaisuuteen sekä parantavat kasvun ja työllistymisen edellytyksiä.https://vm.fi/-/194055633/orpon-hallitus-epavarmuuden-ajassa-tarvitaan-luottamusta-ja-kasvua-vahvistavia-toimia
-
10.10.2024 | Sisäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle esitysluonnoksen pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmästä annetun lain muuttamisesta. Lausuntokierros päättyy 21.11.2024.https://vm.fi/-/1410869/viranomaisten-sahkoista-tiedonsaantia-tilitapahtumatiedoista-sujuvoittava-esitys-lausuntokierrokselle
-
23.9.2024 | Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen vuoden 2025 talousarvioksi sekä siihen liittyviksi lakiesityksiksi. Vuoden 2025 talousarviossa valtion menot ovat 88,8 miljardia euroa ja tulot 76,6 miljardia euroa, jolloin budjetti on 12,1 miljardia euroa alijäämäinen.https://vm.fi/-/esitys-valtion-vuoden-2025-budjetiksi-annettiin-eduskunnalle