Ylijohtaja Leena Mörttinen:
Nordea Suomeen – pitääkö olla huolissaan?
Suomi voi toivottaa Nordean tervetulleeksi, sillä pankki on hyvässä kunnossa ja pankkiunioni on siirtänyt riskejä veronmaksajilta sijoittajille. Viranomaisten on kuitenkin syytä varautua rahoitusjärjestelmän riskien kasvuun.
Päätöksen Suomeen tulosta teki Nordea itse, ei Suomen valtio. Suomen päättäjät suhtautuivat asiaan neutraalisti: Ruotsin ja Tanskan virittämään tarjouskilpailuun ei osallistuttu.
Suomi ei myöskään kieltänyt Nordeaa tulemasta. Pienen avotalouden politiikkaan ei kuulu rajojen sulkeminen yrityksiltä pelkästään pelon vuoksi.
Toisaalta Suomi ei ota vastaan riskejä silmät sidottuna. Kun asia tuli vireille, eri viranomaiset arvioivat kotipaikan mahdollisen siirron seurauksia eri näkökulmista. Vaikka Nordean tulo kasvattaa Suomessa kotipaikkaa pitävän pankkisektorin kokoa selvästi, riskit eivät kasva siinä määrin, että pääkonttorin siirtämiselle olisi estettä.
Vain vahva toimija voi menestyä
Nordea on kannattava ja vakaa pankki. Sen tase selvisi finanssikriisistä hyvässä kunnossa, ja pankki kuuluu Euroopan arvostetuimpiin. Vain vahva toimija pystyy uudistamaan liiketoimintamalliaan, kun digitalisaatio lisää kilpailua ja korot pysyvät pitkään matalina.
Menneisyyden menestys ei ole tae tulevasta. Siksi viranomaiset analysoivat myös heikompia skenaarioita.
Sijoittajanvastuu ehkäisee kriisejä
Nordea on suuri pankki. Sen taseen loppusumma on noin 600 miljardia euroa, mikä on lähes kolme kertaa Suomen bruttokansantuote.
Jos Nordean kokoinen pankki ajautuisi todellisiin vaikeuksiin, vain harva valtio kykenisi yksin ottamaan vastuun kustannuksista. Juuri tästä syystä EU on luonut pankkiunionin. Tarvitsemme järjestelmän, joka uskottavasti katkaisee linkin valtioiden ja pankkien väliltä ja levittää hartioita kustannusten kantamiseksi.
Pankkiunionin sääntöjen mukaan ensimmäisiksi maksajiksi joutuvat kriisitilanteessa ongelmapankin omistajat ja talletussuojan ulkopuoliset sijoittajat. Sijoittajanvastuu puuttui täysin aiemmista järjestelyistä, joten yksittäiset valtiot, kuten Suomi 1990-luvulla, joutuivat pelastamaan pankkinsa veronmaksajien rahoilla.
Sijoittajanvastuu on tärkeä keino ratkaista tämä ongelma. Parhaimmillaan se ehkäisee kriisejä. Kun markkinatoimijat tietävät sijoittajanvastuun, ne seuraavat tarkkaan pankin kuntoa. Huolen kasvaessa pankin rahoitus kallistuu ja tätä kautta se joutuu muuttamana toimintaansa.
Kriisinratkaisuvälineiden riittävyyttä ei syytä epäillä
Toisena puskurina ongelmapankin kriisinhallinnan rahoituksessa toimii pankkiunionin yhteinen kriisinratkaisurahasto. Rahaston pitäisi olla valmis vuonna 2023, jolloin sen koko olisi 55 miljardia.
Kriitikoiden mukaan yhteisrahasto on liian pieni isojen ja laajojen kriisien varalta. Näkemys perustuu olettamukselle, että kriisin hoidossa menetellään kuten ennen uudistuksia: sijoittajavastuuta ei sovelleta ja kaikki muut tehdyt uudistukset käytännössä epäonnistuvat tai osoittautuvat tehottomiksi.
Tällainen oletus on tarpeettoman synkkä. Kokemukset pankkiunionin ensimmäisiltä vuosilta eivät anna perusteita epäillä, etteivätkö kriisinratkaisuvälineet olisi täysimääräisesti käytettävissä rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän pankin ongelmien hoidossa.
Tällaiset näkemykset ovat ymmärrettäviä, sillä merkittävä muutos aiheuttaa aina epäilyjä ja muutosvastarintaa. Muutos on kuitenkin mahdollinen. Yhdysvalloissa liittovaltion kriisinratkaisuviranomainen FDIC on järjestellyt uudelleen satoja pankkeja viime vuosina ilman merkittävää ulkoista rahoitusta. Euroopassa kriisinratkaisurahaston koon kasvattaminen ei välttämättä edistäisi tämän tavoitteen toteutumista.
Pankkiunionia kehitettävä edelleen
Yhdessä koetun kriisin ansiosta maiden yhteistyökyky on merkittävästi parantunut ja prosessit yhteistyölle ovat olemassa. Pankkiunioni kuitenkin vaatii jatkuvaa kehittämistä.
Eri jäsenmaissa pankit ovat hyvin erilaisessa kunnossa. Parhaillaan neuvotellaan lainsäädännön tarkistuksista, joiden avulla näitä eroja pyritään tasoittamaan. Edistys riskien vähentämisessä loisi edellytyksiä myös riskien jakamiselle.
Myös yhteinen talletussuoja on vielä perustamatta, ja talletukset ovat kansallisella vastuulla. Vaikka talletussuoja jäisi kansalliseksi, sen kautta koituvat riskit arvioidaan vähäisiksi. Uusi kriisinratkaisulainsäädäntö vahvisti talletusten asemaa velkojien saantijärjestyksessä , mikä vähensi huomattavasti riskiä siitä, että talletussuojaan joudutaan turvautumaan.
Valvojilla paras mahdollinen tuki
Nordean valvonta on aiempaa leveämmillä harteilla, sillä se on Euroopan keskuspankin vastuulla. Keskuspankin resurssit ovat Finanssivalvonnan tukena, kun se arvioi tartuntakanavia ja analysoi riskipesäkkeitä. Tällaista tukea ei Suomella ollut edellisessä pankkikriisissä.
Nordean pääkonttori voidaan toivottaa tervetulleeksi Suomeen. Sen Suomeen tulo on otettu vastaan positiivisesti myös muissa pankkiunionin maissa.
Mutta Nordean hyvän tilanteen ei pidä antaa sumentaa lainsäätäjän tai valvojien silmiä. Suuren pankin tulo kasvattaa rahoitusjärjestelmän riskejä. Tämä on syytä tiedostaa, ja siihen on syytä varautua. Hereillä on oltava – koko ajan.
Leena Mörttinen
Ylijohtaja, osastopäällikkö
@LMorttinen