Oikeustapaukset
Tällä sivustolla on valtion virkamieslakia koskevaa oikeus- ja ratkaisukäytäntöä vuodesta 1995 alkaen.
Virkamies voi valittaa valtioneuvoston tai viraston tekemästä päätöksestä lukuun ottamatta valtion virkamieslaissa erikseen säädettyä. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa. Valtionhallinnon kehittämisosasto julkaisee kotisivuillaan lyhyet ratkaisuselosteet hallinto-oikeuksien sekä vuonna 2013 lakkautetun virkamieslautakunnan päätöksistä. Jos päätökseen on haettu muutosta, ratkaisuselosteen yhteydestä löytyy viittaus korkeimman hallinto-oikeuden antamaan päätökseen.
Yhteystiedot
Sanahaussa käytettävissä oleva asiasanalista
Huomaathan, että sinun on rajattava ensin aihe tai aiheet ennen kuin haku toimii.
Mikäli tiedät tapauksen diaarinumeron, neuvomme ystävällisesti käyttämään Googlen hakutoimintoa. Oikeustapauspankin oma haku ei tunnista diaarinumeroita.
Rajaa aihetta
- Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös Korkein hallinto-oikeus 25.1.2022 Irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen H203/2022 (diaarinumero 22804/03.04.04.04.03/2021) 1643061600000
Helsingin hallinto-oikeus 6.7.2021 nro H3536/2021 (diaarinumero 20825/03.04.04.04.03/2020) Korkein hallinto-oikeus 25.1.2022 H203/2022 (diaarinumero 22804/03.04.04.04.03/2021) Asia Virkasuhteen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus Asiasanat Esteellisyys Irtisanominen yksilöperusteella Käyttäytymisvelvollisuus Poliisi Virantoimituksesta pidättäminen Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Poliisilaitos oli päätöksellään 21.4.2020 irtisanonut rikosylikonstaapeli A:n valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentin nojalla virastaan kuuden kuukauden irtisanomisajan kuluttua. Poliisilaitos oli myös katsonut A:n siinä määrin sopimattomaksi tehtäväänsä, ettei virantoimitusta voitu jatkaa. Tämän johdosta A oli valtion virkamieslain 40 §:n 2 momentin 4 kohdan nojalla pidätetty virantoimituksesta välittömästi irtisanomisen jälkeen irtisanomisajaksi. Irtisanomisen perusteena oli ollut päätöksen mukaan A:n menettely siltä osin kuin hänen oli katsottu ryhtyneen tarkkailutoimenpiteisiin siviilihenkilö B:n pyynnöstä sekä A:n todistajana käräjä- ja hovioikeudessa antamat lausumat. A:n suorittamien tarkkailutoimenpiteiden osalta oli päätöksen mukaan saatu uutta selvitystä, kun valtionsyyttäjä oli syyteharkinnan tehtyään nostanut A:ta vastaan syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syytteen teonkuvauksen mukaan A oli sopinut poliisivirkansa menettäneen, rikoksista tuomitun sekä epäiltynä ja syytettynä olevan B:n kanssa siitä, että hän suorittaa B:n pyytämää tarkkailua. Tarkkailuun oli liittynyt se, että A kertoisi B:lle myös siitä, suorittaako jokin poliisiyksikkö salaista tiedonhankintaa B:hen liittyen ja kohdistuen. Tuomioistuimissa annettujen lausumien osalta A:ta puolestaan epäiltiin törkeästä perättömästä lausumasta tuomioistuimessa. A:ta oli kuultu todistajana B:hen liittyvässä oikeudenkäynnissä käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa. Tutkinnanjohtajan mukaan oli syytä epäillä, että A oli todistajan roolissa käräjä- ja hovioikeudessa antanut tahallaan väärän tiedon tietolähdepuhelinten säilytyksestä ja niiden tarkastelusta sekä käynneistään eri sijainneissa. A vaati päätöksen kumoamista ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista laillisine korkoineen. A:n mukaan poliisilaitoksella ei ollut erityisen painavia syitä A:n irtisanomiselle, eikä päätöstä ollut myöskään tehty lain edellyttämin tavoin kohtuullisessa ajassa. Lisäksi A:n mukaan apulaispoliisipäällikön julkisuuteen antamat lausunnot olivat asiattomasti ohjanneet poliisilaitosta A:ta koskevassa päätöksenteossa. Apulaispoliisipäällikkö oli kommentoinut Helsingin Sanomien artikkeleissa poliisin toimintaa lausumalla ”ettei ainakaan mitään hyvää seuraa siitä, että hovioikeus toteaa poliisin valehdelleen” sekä ”meillä on hyvin yksioikoinen suhtautuminen valehteluun”. Hallinto-oikeus arvioi ratkaisussaan aluksi A:n esittämän väittämän apulaispoliisipäällikön julkisuuteen antamista lausunnoista, joiden perusteella apulaispoliisipäällikkö olisi ollut esteellinen osallistumaan A:n virkasuhteen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskevan asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen. Hallinto-oikeus totesi, että apulaispoliisipäällikkö oli työnantajan edustajana osallistunut A:n virkasuhteen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskevan asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen. Kyseiset tehtävät olivat tuomioistuimen mukaan lähtökohtaisesti katsottu kuuluneeksi apulaispoliisipäällikön virkavelvollisuuksiin. Hallinto-oikeus katsoi olevan itsestään selvää, että työnantaja suhtautui vakavasti tilanteeseen, jossa oli aihetta epäillä virkamiehen toimineen epärehellisesti. Näin ollen apulaispoliisipäälliköllä ei voitu nähdä olevan poliisilaitoksen edustajana tiedotusvälineelle antamiensa lausumien vuoksi sellaista ennakkokäsitystä A:n virkasuhdetta koskevasta asiasta, että luottamuksen hänen puolueettomuuteensa olisi voitu katsoa vaarantuneen. Siten apulaispoliisipäällikkö ei ollut hallin-tolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetulla perusteella esteellinen käsittelemään ja ratkaisemaan A:n virkasuhteen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskevaa asiaa. Hallinto-oikeus katsoi lisäksi, että 21.4.2020 tehty valituksenalainen päätös irtisanomisesta oli tehty valtion virkamieslain 25 §:n 3 momentissa tarkoitetussa kohtuullisessa ajassa. Irtisanomisperusteen osalta hallinto-oikeus totesi ensin A:n tuomioistuimessa antamista lausunnoista, että A oli ollut poliisimies, jonka oli voitu edellyttää toimivan paitsi omiin virkatehtäviinsä kuuluvissa tilanteissa myös muissa rooleissa, kuten tuomioistuimessa kuultaessa, esimerkillisesti ja luotettavasti. Tähän nähden, ja kun otettiin huomioon hovioikeuden tuomiossa todetut seikat hänen kertomuksensa epäluotettavuudesta, poliisilaitos oli voinut katsoa A:n tällä menettelyllään häntä todistajana tuomioistuimessa kuultaessa vaarantaneen luottamuksen poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Hallinto-oikeus totesi puolestaan toisen irtisanomisperusteen osalta, että jo pelkkä A:n viestittely B:n kanssa oli ollut luottamusta vaarantavaa. A oli toiminnallaan menetellyt poliisin käyttäytymisvelvoitteen ja siten virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Arvioinnissa otettiin huomioon se, että A oli kertonut ulkopuolisena pidettävälle henkilölle poliisin tekemisistä tai tekemättä jättämisistä sekä ainoastaan poliisin tietoon jääväksi tarkoitetuista toimenpiteistä tai havainnoista. Hallinto-oikeus katsoi, että poliisilaitos oli siten myös tämän menettelyn osalta voinut arvioida A:n vaarantaneen luottamuksen poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon sekä työnantajan ja työyhteisön luottamuksen. Johtopäätöksenä hallinto-oikeus totesi, että A:n valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentin ja poliisin hallinnosta annetun lain 15 f §:n vastainen menettely oli myös kokonaisuutena arvioiden ilmentänyt poliisivirkamiehelle, joka oli itsekin työskennellyt rikostutkinnan parissa, täysin sopimatonta epäluotettavuutta. A:n poliisin arvolle sopimaton menettely oli vakavalla tavalla vaarantanut luottamuksen poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon siten, että päätöksessä todettujen irtisanomisperusteiden oli katsottava täyttävän valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitetun virkasuhteen irtisanomisen erityisen painavan syyn edellytyksen. Kun lisäksi otettiin huomioon A:n virkasuhteen irtisanomisen perusteena ollut menettely, poliisilaitos oli voinut myös arvioida A:n olevan siinä määrin soveltumaton tehtäväänsä, että hänet oli voitu pidättää virantoimituksesta. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO ei myöntänyt asiassa valituslupaa. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Valtion virkamieslaki 14 § 2 momentti, 25 § 2 ja 3 momentti, 40 § 2 momentti 4 kohta ja 57 § 1 momentti Laki poliisin hallinnosta 15 f § Hallintolaki 6, 27 § 1 momentti ja 28 § 1 momentti 7 kohta Hallintolakia ja hallintolainkäyttölain muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 72/2002 vp) yksityiskohtaiset perustelut Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 13 § 1 momentti ja 97
Päätös Korkein hallinto-oikeus 25.1.2022 Irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen H203/2022 (diaarinumero 22804/03.04.04.04.03/2021)
Helsingin hallinto-oikeus 6.7.2021 nro H3536/2021 (diaarinumero 20825/03.04.04.04.03/2020) Korkein hallinto-oikeus 25.1.2022 H203/2022 (diaarinumero 22804/03.04.04.04.03/2021) Asia Virkasuhteen... - Korvausvaatimus Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 20.1.2022 Korvausvaatimus nro 22/0020/2 (diaarinumero 02115/20/1401) 1642629600000
Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 20.1.2022 Korvausvaatimus nro 22/0020/2 (diaarinumero 02115/20/1401) Asia Valtion virkamieslain 56 §:n mukaista korvausta koskeva hallintoriita Asiasanat Korvausvaatimus Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Tehtävien pysyvyys Työn luonteesta johtuva peruste Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa A oli nimitetty viraston 15 määräaikaiseen virkasuhteeseen 16 vuoden aikana aikavälillä 16.8.2004–4.6.2020, jonka jälkeen A:n virkasuhdetta ei enää jatkettu. Vuosina 2006–2007 ja 2009 A:n virkasuhteissa oli ollut perhevapaista johtuvia katkoksia, mutta 11.8.2009 alkaen hänen virkasuhteensa olivat toistuneet koulun toimintaan kuuluvin kesäkeskeytyksin katkeamatta. A oli nimitetty tuntiavustajan määräaikaiseen virkasuhteeseen tilapäisen työvoiman tarpeen perusteella ajoiksi 11.8.2009–13.6.2010 ja 13.8.2010–12.6.2011 sekä lähiohjaajan nimikkeellä ajaksi 8.8.2011–3.6.2012. Nimittämiskirjoihin oli lisätiedoksi merkitty, että A on nimittämiskirjassa mainitun oppilaan henkilökohtainen avustaja. Tämän jälkeen A oli nimitetty lähiohjaajan määräaikaiseen virkasuhteeseen ajaksi 10.8.2012–10.6.2013, jolloin nimittämiskirjassa ei oltu ilmoitettu määräaikaisuuden perustetta. A oli nimitetty vielä lähiohjaajan määräaikaisiin virkasuhteisiin ajoiksi 9.8.2013–10.6.2014, 8.8.2014–8.6.2015, 12.8.2015–7.6.2016, 9.8.2016–4.6.2017 ja 9.8.2017–6.6.2018. Kaikissa nimittämiskirjoissa määräaikaisuuden syyksi oli ilmoitettu tilapäinen työvoiman tarve, oppilaan henkilökohtainen avustaja. Nimittämiskirjoissa oli ensimmäistä lukuun ottamatta todettu lisäksi, että määräaikaisuus kestää kuitenkin enintään niin kauan kuin oppilas on kyseisenä lukuvuonna oppilaana A:n työpaikkana toimineessa koulussa. A:n väitteen mukaan toistaiseksi voimassa olevalle virkasuhteelle oli tosiasiallisesti ollut perusteet jo A:n virkasuhteen alusta lukien, joten määräaikaisten virkasuhteiden käyttämiselle ei ollut valtion virkamieslain 9 §:n 1 tai 2 momentin mukaisia perusteita. Lisäksi A kertoi vastaselityksessään ja lisävastaselityksessään, että hänen työtehtävänsä eivät olleet muuttuneet virkasuhteiden vaihtuessa. Hänen hoitamansa työtehtävät olivat olleet pysyviä, jatkuvia ja viraston toiminnan kannalta välttämättömiä. A vaati, että virasto velvoitetaan maksamaan hänelle 18 kuukauden palkkaa vastaava korvaus laillisine viivästyskorkoineen sekä oikeudenkäyntikuluineen. Virasto oli selityksessään vaatinut, että hakemus hylätään perusteettomana. Virastolla oli sen antaman selityksensä mukaan ollut valtion virkamieslain 9 §:n mukainen työn luonteesta johtuva peruste A:n määräaikaisiin virkasuhteisiin. Viraston mukaan henkilökohtaisten avustajien kulloinenkin tarve perustuu kunkin oppilaan yksilöityyn avustamisen tarpeeseen ja opetuksen järjestämisvastuussa olevan kunnan kanssa tehtävään, avustajan työaikaa ja kustannusten jakoa koskevaan sopimukseen. Muutokset henkilökohtaisten avustajien tarpeessa olivat olleet lukuvuosittain merkittäviä ja vaikeasti ennakoitavissa. Tämä johtui kulloisistakin kuntien oppilaspaikkatarpeista ja kuntien ratkaisuista henkilökohtaisten avustajien palkkaukseen. Myös toistaiseksi voimassa olevien virkojen perustaminen henkilökohtaisen avustajan tehtäviin ei ollut viraston antaman selityksen perusteella mahdollista, koska oppilasmäärä vaihteli ja rahoituksesta sovittiin oppilaskohtaisesti. Tästä syystä viraston mukaan määräaikaisten virkasuhteiden käyttämiselle oli ollut valtion virkamieslaissa tarkoitettu työn luonteeseen ja viraston toimintaan liittyvä perusteltu syy. Hallinto-oikeus totesi A:n virkasuhteista, että A on toiminut määräaikaisissa virkasuhteissa samassa koulussa 16.8.2004–5.6.2005, 12.8.2005–11.6.2006 ja 11.8.–11.10.2006 sekä 1.2.–1.6.2008. Tämän jälkeen A on toiminut kyseisessä koulussa määräaikaisissa virkasuhteissa 11.8.2009 alkaen 4.6.2020 saakka. A:n palvelussuhde on katkennut 11.10.2006 ja 1.6.2008 päättyneiden virkasuhteiden jälkeen yli vuodeksi. Nämä katkokset palvelussuhteessa olivat hallinto-oikeuden mukaan niin pitkiä, että A:n virkasuhteen oli katsottu päättyneen 11.10.2006 ja 1.6.2008. Valtion virkamieslain 56 §:n 2 momentin mukaan korvausvaatimus on esitettävä hallinto-oikeudelle kuuden kuukauden kuluessa virkasuhteen päättymisestä. A ei siten esittänyt korvausvaatimustaan säädetyssä kuuden kuukauden määräajassa mainittujen virkasuhteiden päättymisestä, minkä vuoksi hänen oikeutensa vaatia korvausta näiden virkasuhteidensa perusteella oli vanhentunut. Sen sijaan hallinto-oikeus katsoi, että virastolla ei ollut valtion virkamieslain 9 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitettua perustetta nimittää A:ta määräaikaisiin virkasuhteisiin ajalla 11.8.2009–4.6.2020. Hallinto-oikeus totesi perusteluissaan, että A:n tehtävänimikkeen muuttuminen henkilökohtaisesta avustajasta lähiohjaajaksi ja edelleen ohjaajaksi ei muuttanut hänen tehtäviensä sisältöä. A:n työtehtävät eivät olleet myöskään hänen virkasuhteidensa vaihtuessa olennaisesti muuttuneet. Koulun oppilailleen järjestämistä avustajapalveluista ja A:n virkasuhteista vuosina 2009–2020 esitetty selvitys osoitti myös, että työvoiman tarve A:n hoitamissa tehtävissä oli ollut jatkuva. A:n työn luonne ei siten edellyttänyt määräaikaisten virkasuhteiden käyttämistä siitäkään huolimatta, että yksittäisten oppilaiden tuen tarvetta oli tarkasteltu lukuvuosittain. Lisäksi määräajaksi nimittämiselle ei ollut viraston toimintaan liittyvää perusteltua syytä, sillä avustajapalveluiden tarve oli ollut nimenomaan pysyvää. Tuomioistuin katsoi, ettei oppilasmäärän vaihtelu tai avustajapalvelun järjestämiseen liittyvien kustannusten korvaamista koskevat järjestelyt olleet valtion virkamieslain mukaisia perusteita määräajaksi nimittämiselle. A:lla oli näin ollen virkasuhteensa päätyttyä viraston alaisuudessa oikeus valtion virkamieslain nojalla maksettavaan korvaukseen ajalla 11.8.2009–4.6.2020. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Valtion virkamieslaki 9 § 1, 2 ja 3 momentti, 56 § 1 ja 2 momentti ja 63 a § 1 ja 2 momentti Hallintolaki 59 § 2 momentti Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 95 § ja 100 §
Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 20.1.2022 Korvausvaatimus nro 22/0020/2 (diaarinumero 02115/20/1401)
Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 20.1.2022 Korvausvaatimus nro 22/0020/2 (diaarinumero 02115/20/1401) Asia Valtion virkamieslain 56 §:n mukaista korvausta koskeva hallintoriita Asiasanat... - Irtisanominen yksilöperusteella Päätös Irtisanominen yksilöperusteella Helsingin hallinto-oikeus 17.12.2021 nro H6519/2021 (diaarinumero 20687/03.04.04.04.03/2020) 1639692000000
Päätös Irtisanominen yksilöperusteella Helsingin hallinto-oikeus 17.12.2021 nro H6519/2021 (diaarinumero 20687/03.04.04.04.03/2020) Asia Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat Irtisanominen yksilöperusteella Epäasiallinen käyttäytyminen Käyttäytymisvelvollisuus Sopimaton käytös Virkavelvollisuuden laiminlyönti Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Virasto oli päätöksellään 18.3.2020 irtisanonut osastosihteeri A:n palvelussuhteen. Päätöksessä esitetyn perusteella A oli muun muassa laiminlyönyt työvelvoitteitaan ja velvoitteitaan noudattaa työnantajan määräyksiä. A oli myös käyttäytynyt epäasiallisesti työnantajan edustajaa kohtaan. Lisäksi A:lle oli annettu kirjallinen huomautus vuonna 2017 (perusteena luvaton poissaolo ja epäasiallinen käyttäytyminen esimiestä kohtaan), kirjallinen varoitus kesäkuussa vuonna 2019 (perusteena epäasiallinen käyttäytyminen sekä työaikamääräysten noudattamatta jättäminen) ja toinen kirjallinen varoitus lokakuussa vuonna 2019 (perusteena työaika- ja työnjohtomääräysten noudattamatta jättäminen sekä epäasiallinen käyttäytyminen). A kyseenalaisti valituksessaan hallinto-oikeudelle irtisanomispäätöksen perusteluiden oikeellisuuden, kiisti menetelleensä epäasiallisesti ja vaati päätöksen kumoamista. Hallinto-oikeus arvioi A:n menettelyjä aluksi erillään toisistaan. Hallinto-oikeuden mukaan työnantaja oli voinut katsoa A:n poissaoloilmoitusten laiminlyönnin osalta, että A oli saamistaan varoituksista huolimatta menetellyt toistuvasti vastoin valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentissa säädettyjä virkavelvollisuuksiaan. A:lla ei myöskään ollut menettelylleen hyväksyttävää syytä. Hallinto-oikeus katsoi myös, että A oli menetellyt epäasiallisesti ja vastoin valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentissa edellytettyä käyttäytymisvelvoitetta, kun A oli kyseenalaistanut esimiehensä toiminnan oikeutuksen esimiehen selvittäessä poissaoloihin ja työnjohtomääräyksiin liittyvää asiaa. Edelleen hallinto-oikeus katsoi A:n menetelleen valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentissa säädettyjen virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Kyseiset menettelyt koskivat muun muassa tilannetta, jossa A oli ryhtynyt työtehtäviensä edellyttämiin toimenpiteisiin vasta työnantajansa kehotuksesta sekä tilannetta, jossa A oli jättänyt työtehtävän esimiehensä kehotuksesta huolimatta kokonaan tekemättä. A oli myös toisessa tilanteessa toiminut vastoin työnantajansa ohjeistusta, ja esimies oli myöhemmin erikseen joutunut määräämään A:n huolehtimaan tehtävän loppuun saattamisesta. Hallinto-oikeus katsoi johtopäätöksenä asiassa, että A:n menettely oli muodostanut kokonaisuudessaan valtion virkamieslain 25 §:n mukaisen erityisen painavan syyn A:n virkasuhteen irtisanomiselle. Syynä tähän oli viimeisimmän varoituksen jälkeen edelleen jatkunut A:n toistuva työnantajan määräysten noudattamatta jättäminen ja epäasiallinen käyttäytyminen virkamiehenä työnantajan edustajaa kohtaan, vaikka osa virkasuhteen irtisanomisen perusteena olleista tapahtumista olisi yksittäisinä laiminlyönteinä sinänsä ollut vähäisiä. Näin ollen A:n virkasuhde oli voitu irtisanoa. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Valtion virkamieslaki 14 § 1 ja 2 momentti, 25 § 2 momentti ja 66 § 2 momentti Hallintolaki 6 §
Päätös Irtisanominen yksilöperusteella Helsingin hallinto-oikeus 17.12.2021 nro H6519/2021 (diaarinumero 20687/03.04.04.04.03/2020)
Päätös Irtisanominen yksilöperusteella Helsingin hallinto-oikeus 17.12.2021 nro H6519/2021 (diaarinumero 20687/03.04.04.04.03/2020) Asia Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat Irtisanominen... - Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös Itä-Suomen hallinto-oikeus 24.3.2021 Irtisanominen nro 21/0149/2 (Dnro 02061/20/1401) 1616536800000
Päätös Itä-Suomen hallinto-oikeus 24.3.2021 Irtisanominen nro 21/0149/2 (Dnro 02061/20/1401) Asia: Valtion virkamiehen virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat: Irtisanominen yksilöperusteella Kuulemismenettely Käyttäytymisvelvollisuus Poliisi Rikostuomio Virantoimituksesta pidättäminen Yhdenvertainen kohtelu Yleinen luottamus viranomaiseen Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Poliisilaitos oli irtisanonut A:n lupasihteerin virkasuhteen virkamiehestä johtuvasta erityisen painavasta syystä. Lisäksi poliisilaitos oli katsonut A:n siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, että se oli pidättänyt A:n virantoimituksesta irtisanomispäätöksen tiedoksi antamisesta lukien. Perusteena irtisanomiselle oli käräjäoikeuden A:lle tuomitsema sakkorangaistus kahdesta pahoinpitelystä sekä laittomasta uhkauksesta. Poliisilaitoksen mukaan A oli menettelyllään toiminut virkamieslain 14 §:n 2 momentissa säädetyn käyttäytymisvelvoitteen vastaisesti. Poliisilaitos katsoi, että sillä oli ollut valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentin edellyttämä erityisen painava syy A:n irtisanomiseen, sillä uskottavuus ja luottamus viranomaiseen olivat omiaan heikentymään, mikäli lupa-asioista päättävässä asemassa oli väkivaltarikoksista tuomittu henkilö. A valitti irtisanomista koskevasta päätöksestä hallinto-oikeuteen vaatien päätöksen kumoamista sekä poliisilaitoksen velvoittamista korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen. A:n mukaan päätös irtisanomisesta oli tehty ennen hänen kuulemistaan, sillä irtisanominen oli ollut ainoa kuulemistilaisuudessa käsitelty seuraamusvaihtoehto. A kiisti menetelleensä tavalla, joka kokonaisuutena arvioiden olisi ollut omiaan heikentämään luottamusta hänen kykyynsä hoitaa tehtäviään asianmukaisesti tai osoittanut hänet soveltumattomaksi hoitamaan tehtäväänsä. Rikos-tuomion perusteena olleet teot olivat tapahtuneet A:n siviilielämässä eikä niillä ollut yhteyttä hänen virkatehtäviinsä. Lisäksi A katsoi, että irtisanominen oli tehty virkamieslain 11 §:n tasapuolisen kohtelun vaatimus sivuuttaen, sillä poliisilaitoksen kaksi muuta virkamiestä oli aiemmin tuomittu rikoksista sakkorangaistuksiin ilman irtisanomisseuraamusta. Valtion virkamieslain 66 §:n 2 momentin mukaan virkamiehelle on varattava tilaisuus tulla asiassa kuulluksi ennen hänen irtisanomistaan virkamieslain 25 §:n nojalla. A:lle esitetyn kuulemiskutsun mukaan perusteeksi mahdollisille virkamiesoikeudellisille toimenpiteille oli esitetty käräjäoikeuden tuomio. Hallinto-oikeuden mukaan kuulemisen tarkoitus on varata virkamiehelle tilaisuus lausua oma käsityksensä mahdollisen irtisanomisen perusteista. Valtion virkamieslaki tai muu laki ei sen sijaan edellytä, että kuulemistilaisuudessa käsiteltäisiin vaihtoehtoisia seuraamuksia irtisanomiselle. Hallinto-oikeus katsoi siten, että A:ta oli kuultu virkamieslain 66 §:n 2 momentin mukaisesti. Valtion virkamieslain 11 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen on kohdeltava palveluksessaan olevia virkamiehiä tasapuolisesti, jollei siitä poikkeaminen ole virkamiesten tehtävät ja asemat huomioon ottaen perusteltua. Hallinto-oikeuden mukaan A:n valituksessa viitattujen kahden muun poliisilaitoksen virkamiehen rikostuomiot eivät olleet niiden perusteena olleiden tekojen laadun tai niistä tuomittujen rangaistusten ankaruuden suhteen verrattavissa A:n tekoihin ja niistä saamaan rangaistukseen. Hallinto-oikeus lausui lisäksi, ettei kahden muun tapauksen saamaa mediajulkisuutta voitu pitää osoituksena epäyhdenvertaisesta kohtelusta virkamiesoikeudellisessa seuraamusharkinnassa, sillä viranomaisen toiminnassaan nauttimaa luottamusta tulee arvioida kokonaisvaltaisesti eikä yksinomaan sillä perusteella, onko yksittäisestä tapauksesta tosiasiallisesti aiheutunut viranomaiselle negatiivista julkisuutta. Hallinto-oikeuden mukaan A:ta ei siten voitu katsoa asetetun esittämillään perusteilla eriarvoiseen asemaan poliisilaitoksella aiemmin noudatettuun käytäntöön verrattuna. Valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentin mukaan virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Lainkohdassa tarkoitettu käyttäytymisvelvollisuus voi ulottua myös vapaa-ajalle. Hallinto-oikeuden mukaan irtisanomisperustetta harkittaessa on otettava huomioon virkamiehiin kohdistuvat erilaiset vaatimukset. Hallinto-oikeus katsoi, että poliisin lupavirkamiehen syyllistyminen väkivaltarikoksiin, joiden perusteella hän ei itse voisi saada lupaa, joiden itsenäinen käsitteleminen ja ratkaiseminen kuuluivat hänen toimenkuvaansa, oli omiaan heikentämään yleistä luottamusta poliisilaitoksen toimintaa kohtaan. A:n tuomion perusteena olleet rikokset olivat laadultaan sellaiset, että hän tekoihin syyllistymällä oli menettänyt uskottavuuttaan poliisilaitokselle kuuluvien lupa-asioiden asianmukaiseen hoitamiseen. A oli rikkonut vakavalla tavalla käyttäytymisvelvollisuuttaan. Hallinto-oikeuden mukaan vähäistä merkitystä kokonaisarvioinnissa voitiin antaa myös A:n asiakaspalvelutilanteessa saamien asiakasta koskeneiden tietojen kertominen eteenpäin, sillä virkamiehen aseman ja tehtävien mukainen käyttäytymisvelvoite edellyttää virkamiehen myös yleisesti pidättyvän kertomasta virkatehtävissään tietoonsa tulleita asiakkaita koskevia tietoja eteenpäin riippumatta siitä, ovatko tiedot erityisen arkaluonteisia taikka salassa pidettäviä. Hallinto-oikeuden mukaan virkamiesoikeudellisessa päätöksenteossa on huomioitava rikollisen teon laatu, vakavuus ja tekoon johtaneet olosuhteet punnittaessa, muodostaako teko perusteen irtisanomiselle. Hallinto-oikeuden mukaan A:n saamaa tuomiota oli pidettävä sakkojen määrä ja käräjäoikeuden tuomion perustelut huomioon ottaen ankarana seuraamuksena. A:n kertomus tekojen taustalla olleista olosuhteista ei antanut aihetta arvioida tekojen virkamiesoikeudellista moitittavuutta toisin kuin poliisilaitos oli tehnyt. Hallinto-oikeuden mukaan poliisilaitoksella oli ollut valtion virkamieslain 25 §:n mukainen erityisen painava syy A:n virkasuhteen irtisanomiseen. Lisäksi poliisilaitos oli voinut katsoa irtisanomisen perusteena olevien tekojen osoittavan A:n siinä määrin sopimattomaksi tehtäväänsä, ettei virantoimitusta ole voitu jatkaa, ja pidättää hänet virantoimituksesta välittömästi irtisanomisen jälkeen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeus hylkäsi oikeudenkäyntikuluvaatimuksen, koska A:lle oli myönnetty korvauksetta oikeusapua. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Valtion virkamieslaki 11 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 14 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 25 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 66 § 2 momentti
Päätös Itä-Suomen hallinto-oikeus 24.3.2021 Irtisanominen nro 21/0149/2 (Dnro 02061/20/1401)
Päätös Itä-Suomen hallinto-oikeus 24.3.2021 Irtisanominen nro 21/0149/2 (Dnro 02061/20/1401) Asia: Valtion virkamiehen virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat: Irtisanominen yksilöperusteella Kuulemismenettely Käyttäytymisvelvollisuus Poliisi Rikostuomio Virantoimituksesta... - Irtisanominen yksilöperusteella Päätös Itä-Suomen hallinto-oikeus 21/0119/2 Irtisanominen 01542/20/1401 1615327200000
Päätös Itä-Suomen hallinto-oikeus 21/0119/2 Irtisanominen 01542/20/1401 Asia: Valtion virkamiehen virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat: Irtisanominen yksilöperusteella Kohtuullinen aika Käyttäytymisvelvollisuus Sopimaton käytös Virkavelvollisuuden laiminlyönti Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Rikosseuraamusalue oli päätöksellään irtisanonut A:n vankilan vartijan virkasuhteen valtion virkamieslain 25 §:n perusteella virkamiehestä johtuvasta erityisen painavasta syystä. Päätöksen perusteluiden mukaan A oli käyttänyt fyysistä voimaa vankilan johtaja B:tä kohtaan ja käyttäytynyt siten epäasiallisesti ja virkamiehelle sopimattomasti. Päätöksen mukaan A:n toiminta, käyttäytyminen ja teolleen esittämät perusteet, työyhteisön käyttäytymissäännöt sekä virkamiehen asema ja suhtautuminen tekoon huomioon ottaen A:n tekoa ei suhteessa hänen virkavelvollisuuksiinsa voitu pitää niin vähäisenä, että virkasuhteen irtisanominen olisi ollut liian ankara seuraamus. A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen vaatien sen kumoamista ja myöhemmin myös oikeudenkäyntikulujensa korvaamista viivästyskorkoineen. Valituksessaan ja vastineessaan A kertoi toimineensa virkamiehenä yli 30 vuotta ja suoriutuneensa tehtävistään moitteettomasti, joten irtisanominen varoitusta antamatta oli liian ankara seuraamus tapahtuneesta. A:n mukaan irtisanomispäätös oli tehty puutteellisen ja yksipuolisen käsittelyn perusteella. A katsoi B:n olleen tapahtumaketjussa aloitteellinen ja syyllistyneen siten itse vakavaan virkavelvollisuuksien laiminlyöntiin. Asiassa tuli ottaa huomioon, että B oli laitoksen johtajana työnantajan edustaja. A katsoi menettelynsä tilanteessa olleen hyväksyttyä ja oikeutettua, joten virkamieslain 25 §:n 2 momentissa edellytettyä erityisen painavaa syytä irtisanomiselle ei ollut ollut. Irtisanomista ei A:n mukaan ollut myöskään tehty kohtuullisessa ajassa, sillä irtisanomisilmoitus oli tehty kuusi kuukautta tapahtuneen jälkeen. A:n mukaan irtisanomismenettelyssä oli myös laiminlyöty noudattaa yleisen virka- ja työehtosopimuksen liitteen 2 23 §:n määräystä työntekijän palvelussuhdeturvasta. Vastineessaan A vaati hallinto-oikeutta tekemään asiassa välipäätöksen tai jäädyttämään irtisanominen asian lopullisen päätöksen antamiseen saakka. Hallinto-oikeus hylkäsi välipäätöksellään A:n vaatimuksen irtisanomispäätöksen täytäntöönpanon kieltämisestä. Valtion yleisen työ- ja virkaehtosopimuksen liitteen 2 23 §:n mukaan luottamusmiehestä johtuvasta syystä ei häntä saa irtisanoa ilman työsopimuslain 7 luvun 10 §:n 1 momentin edellyttämää niiden henkilöiden enemmistön suostumusta, joita hän edustaa. Hallinto-oikeus totesi, ettei kyseistä sopimusmääräystä kuitenkaan sovelleta luottamusmiehenä toimivan virkamiehen virkasuhteen irtisanomisasiassa, sillä sanamuotonsa perusteella se soveltuu työsopimuslain mukaisessa työsuhteessa olevaan luottamusmieheen. Valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentin mukaan virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Hänen on noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Pykälän 2 momentin mukaan virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Hallinto-oikeuden mukaan asiassa saadun selvityksen perusteella A:n oli katsottava menettelyllään rikkoneen käyttäytymisvelvollisuuttaan. Valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentin mukaan viranomainen ei saa irtisanoa virkasuhdetta virkamiehestä johtuvasta syystä, ellei tämä syy ole erityisen painava. Saman pykälän 3 momentti edellyttää irtisanomisen tekemistä kohtuullisessa ajassa irtisanomisperusteen tulemisesta viran-omaisen tietoon. Viraston antaman selvityksen mukaan asian selvittämisen aloittaminen oli pitkittynyt B:n vuosiloman ja sitä seuranneen A:n sairausloman vuoksi. Kuulemistilaisuuden jälkeen asiaa oli selvitetty vielä muilla tavoin ennen irtisanomispäätöksen tekemistä. Hallinto-oikeuden mukaan työnantajalla oli ollut hyväksyttävä syy odottaa sairausloman päättymistä ennen kuulemismenettelyn aloittamista. Työnantajan esittämä selvitys huomioon ottaen hallinto-oikeus katsoi, että irtisanominen oli tehty kohtuullisessa ajassa siitä, kun irtisanomisperuste oli tullut viranomaisen tietoon. Irtisanomisperusteen erityisen painavan syyn olemassaoloa tuli hallinto-oikeuden mukaan arvioida ensisijaisesti viraston kannalta, mutta seuraamus ei myöskään saanut olla virkamiehen kannalta kohtuuton suhteessa teon moitittavuuteen. A oli ollut yli 30 vuotta Rikosseuraamuslaitoksen palveluksessa, eikä häneen ollut aiemmin kohdistettu virkamiesoikeudellisia seuraamuksia vastaavanlaisesta menettelystä. Tehtäviensä moitteettomasta hoitamisesta lausumansa vastaisesti A oli kyllä saanut yli kymmenen vuotta aiemmin kirjallisen varoituksen virkavelvollisuuksiensa vastaisesta toiminnasta sekä virkavelvollisuuksiensa rikkomisesta, mutta annettu varoitus oli perustunut erilaiseen tekoon eikä sillä ollut ajallista yhteyttä käsillä olleeseen asiaan. Virasto ei myöskään ollut pitänyt perusteltuna A:n pidättämistä virantoimituksesta irtisanomisesta lukien, eli hänet oli arvioitu kykeneväksi hoitamaan vanginvartijan tehtäviään irtisanomisaikana. Hallinto-oikeus katsoi asiassa esitetyn perusteella, että tapahtuneessa oli ollut kyse yksittäisenä ylilyöntinä pidettävästä teosta. Siten A:n virkasuhteen irtisanomista oli pidettävä kohtuuttoman ankarana seuraamuksena, eikä irtisanomiselle ollut ollut valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentin mukaista erityisen painavaa syytä. Hallinto-oikeus kumosi rikosseuraamusalueen päätöksen. Hallinto-oikeus velvoitti rikosseuraamusalueen korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Hallintolaki 6 § Hallintolaki 31 § Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 95 § 1 ja 2 momentti Valtion virkamieslaki 14 § 1 ja 2 momentti Valtion virkamieslaki 25 § 2 ja 3 momentti
Päätös Itä-Suomen hallinto-oikeus 21/0119/2 Irtisanominen 01542/20/1401
Päätös Itä-Suomen hallinto-oikeus 21/0119/2 Irtisanominen 01542/20/1401 Asia: Valtion virkamiehen virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat: Irtisanominen yksilöperusteella Kohtuullinen... - Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 28.6.2021 Irtisanominen nro 21/0363/2 (Dnro 00878/20/1401) 1624827600000
Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 28.6.2021 Irtisanominen nro 21/0363/2 (Dnro 00878/20/1401) Asia: Virkamiehen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat Irtisanominen yksilöperusteella Kohtuullinen aika Käyttäytymisvelvollisuus Luottamuspula Rikosepäily Virantoimituksesta pidättäminen Virkavelvollisuuden rikkominen Yleinen luottamus viranomaiseen Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Poliisilaitos oli irtisanonut A:n vanhemman konstaapelin virkasuhteen virkamiehestä johtuvasta erityisen painavasta syystä, koska tämä oli rikkonut poliisimiehen virkavelvollisuuksiin kuuluvaa käyttäytymisvelvoitettaan ja siten myös virkavelvollisuuttaan. Lisäksi poliisilaitos oli katsonut A:n olevan siinä määrin soveltumaton tehtäväänsä, että se oli pidättänyt A:n virantoimituksesta. Perusteena irtisanomiselle oli A:n epäilty syyllistyminen huumausainerikokseen yleisötapahtumassa, johon hän oli osallistunut vuorotteluvapaansa aikana. Poliisilaitoksen mukaan hänen menettelynsä oli vaarantanut erittäin vakavasti poliisimiehen luotettavuuden, vaarantanut luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitamiseen sekä ollut omiaan heikentämään poliisin arvovaltaa kansalaisten keskuudessa. Merkitystä A:n käyttäytymistä arvioitaessa oli annettu lisäksi sille, että A:n virka oli sijoitettuna yksikköön, jossa valvottiin myös huumausainerikoksia. A oli menettänyt tehtävässä edellytetyn luottamuksen, eikä hänellä siten ollut enää edellytyksiä hoitaa poliisimiehen tehtäviä. A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen vaatien sen kumoamista sekä poliisilaitoksen velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa viivästyskorkoineen. Valituksen mukaan A:n irtisanomiselle ei hänen toimintansa perusteella ollut valtion virkamieslain tarkoittamaa virkamiehestä johtuvaa syytä tai ainakaan syy ei ollut lainkohdan edellyttämällä tavalla erityisen painava. Epäilty rikos oli enintään sakolla rangaistava, joten irtisanominen oli A:n mielestä kohtuuton seuraus. A:n irtisanominen ei myöskään ollut tapahtunut kohtuullisessa ajassa siitä, kun irtisanomisen peruste oli tullut työnantajan tietoon. Poliisilaitos oli saanut irtisanomis-harkinnassa käyttämänsä esitutkinta-aineiston haltuunsa muutamia viikkoja tapahtuman jälkeen, mutta irtisanomispäätös oli tehty vasta kahdeksan kuukautta tapahtuman jälkeen. Hallinto-oikeuden ratkaistavana asiassa oli, oliko A rikkonut valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentissa ja poliisin hallinnosta annetun lain 15 f §:ssä säädettyä käyttäytymisvelvoitettaan tavalla, joka muodosti virkamieslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitetun erityisen painavan syyn hänen irtisanomiselleen. Kyseisen lainkohdan mukaan viranomainen ei saa irtisanoa virkasuhdetta virkamiehestä johtuvasta syystä, ellei tämä syy ole erityisen painava. Virkamieslain 14 §:n 2 momentin mukaan virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Poliisin hallinnosta annetun lain 15 f §:n mukaan poliisimiehen on virassa ja yksityiselämässään käyttäydyttävä siten, ettei hänen käyttäytymisensä ole omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Arvioitaessa poliisimiehen käyttäytymistä otetaan huomioon myös hänen asemansa ja tehtävänsä poliisihallinnossa. Hallinto-oikeuden mukaan poliisimiehelle asetettu erityinen käyttäytymisvelvoite ulottuu myös virkavapaan aikaan. Hallinto-oikeudelle esitetystä selvityksestä ilmeni, että käräjäoikeus oli hylännyt A:han kohdistuneen syytteen huumausaineen käyttörikoksesta. Käräjäoikeuden mukaan näyttämättä oli jäänyt, että A:lla oli ollut tietoinen tarkoitus pitää hallussaan huumausainetta. Kuulustelussa A oli kiistänyt tienneensä huumausaineesta ennen tapahtuman turvatarkastusta ja toisaalta samasta rikoksesta epäilty B oli kertonut lainanneensa A:lle vaatteitaan, jolloin B:n omaan käyttöön tarkoitettu huumausaine oli joutunut vahingossa A:n haltuun. Hallinto-oikeudella ei ollut aihetta arvioida tapahtumien kulkua käräjäoikeudesta poikkeavasti. Kun huumausaineen hallussapito ei ollut tietoista, ei A:n voitu huumausainetta hallussaan pitämällä katsoa rikkoneen häntä poliisi- ja virkamiehenä koskeneita käyttäytymisvelvoitteita. Koskien A:n yritystä välttää turvatarkastus ja hävittää huumausaine hallinto-oikeus lausui, että kyseinen menettely oli sinänsä ollut poliisilaitoksen esittämillä perusteilla omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Menettelyn moitittavuutta arvioidessaan hallinto-oikeus otti kuitenkin huomioon tilanteen yllätyksellisyyden ja lyhytkestoisuuden. A:lla oli ollut vain vähän aikaa arvioida valintojensa seurauksia. Hallinto-oikeus piti uskottavana, että A oli käsittänyt huumausaineen löytymisen hallustaan voivan johtaa hänen virkasuhteensa päättämiseen ja joutunut paniikkiin. Harkitsemattomassa toiminnassa oli siten kyse yksittäistapauksesta, jota ei hallinto-oikeuden mukaan voitu edellä esitetyistä syistä pitää siinä määrin moitittavana, että se yksinään olisi muodostanut erityisen painavan syyn irtisanoa A:n virkasuhde. Siten A:n virkasuhteen irtisanomiselle ei ollut virkamiehestä johtuvaa erityisen painavaa syytä. Hallinto-oikeus kumosi poliisilaitoksen päätöksen. Hallinto-oikeus määräsi poliisilaitoksen korvaamaan osan A:n oikeudenkäyntikuluista viivästys-korkoineen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Laki poliisin hallinnosta 15 f § Valtion virkamieslaki 14 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 25 § 2 ja 3 momentti Valtion virkamieslaki 40 § 2 momentti 4 kohta
Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 28.6.2021 Irtisanominen nro 21/0363/2 (Dnro 00878/20/1401)
Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 28.6.2021 Irtisanominen nro 21/0363/2 (Dnro 00878/20/1401) Asia: Virkamiehen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat Irtisanominen yksilöperusteella Kohtuullinen... - Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös KHO 23.2.2021 Virantoimituksesta pidättäminen H525/2021 (Dnro 20596/03.04.04.04.03/2020) 1614031200000
Korkein hallinto-oikeus 23.2.2021 H525/2021 (Dnro 20596/03.04.04.04.03/2020) Turun hallinto-oikeus 16.4.2020 20/0080/1 (Dnro 00999/18/1401; 00104/19/1401) Asia: Virantoimituksesta pidättämistä ja virkasuhteen irtisanomista koskevat valitukset Asiasanat Irtisanominen yksilöperusteella Kohtuullinen aika Käyttäytymisvelvollisuus Rikosepäily Sopimattomuus Suullinen käsittely Työtehtävien laiminlyönti Virantoimituksesta pidättäminen Virkavelvollisuuden laiminlyönti Virkavelvollisuuden rikkominen Hallinto-oikeus Hätäkeskuslaitos päätti hätäkeskuspäivystäjä A:n virkasuhteen ja pidätti tämän virantoimituksesta syyteharkinnan ajaksi. A oli Hätäkeskuslaitoksen mukaan laiminlyönyt valtion virkamieslain 14 §:n mukaisen velvollisuutensa virkatehtävien asianmukaiseen ja viivytyksettömään hoitamiseen. A:n katsottiin laiminlyöneen tahallaan velvollisuuttaan vastaanottaa saapuvia ilmoituksia, arvioida ilmoitusten kiireellisyys ja voimavarojen tarve, antaa asiakkaille neuvontaa ja ohjausta sekä välittää ilmoitukset vastuuviranomaiselle. A:n toiminta vaaransi hätäpuhelujen soittajien avunsaannin. Päätös perustui 17.1.−16.4.2018 tehtyihin tarkastuksiin. A vaati hallinto-oikeudessa hallintolain 31 §:ään vedoten, että Hätäkeskuslaitoksen päätös kumotaan riittämättömän selvityksen vuoksi. Valituksen mukaan irtisanomista ei myöskään ollut tehty virkamieslain 25 §:n 3 momentin mukaisessa kohtuullisessa ajassa, kun päätös oli tehty noin seitsemän kuukautta irtisanomisperusteen ilmitulosta. A kiisti menetelleensä tahallisesti ja esitti tarkastuksessa havaittujen ongelmien johtuneen teknisistä vioista hänen työvälineissään. Hätäkeskus oli jo 16.5.2018 pyytänyt poliisia tutkimaan, oliko syytä epäillä A:n syyllistyneen virkavelvollisuuden laiminlyöntiin. Syyttäjä katsoi, että vaikka A oli menetellyt vastoin hätäkeskus-laitoksen operatiivista salityöskentelyohjetta ja siten rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin määräyksiin perustuvaa virkavelvollisuuttaan, teko oli kokonaisuutena arvostellen vähäinen, eikä syytettä siksi nostettu. Hätäkeskus kanteli syyttäjän päätöksestä valtakunnansyyttäjänvirastoon, jossa asia otettiin uudelleen ratkaistavaksi. A:lle oli 29.11.2018 tiedoksi annetussa kuulemiskutsussa ilmoitettu, että syyttäjän tehtyä asiassa syyttämättäjättämispäätöksen hätäkeskus oli päättänyt käynnistää asiassa jatkokäsittelynä virkamiesoikeudellisen menettelyn. A kutsuttiin uuteen kuulemistilaisuuteen 12.12.2018, ja hätäkeskus irtisanoi A:n 19.12.2018. Hätäkeskus vetosi päätöksessään myös siihen, että Vaasan käräjäoikeuden tuomiossa 16.8.2008 vastaajana ollut hätäkeskus-päivystäjä oli tuomittu vastaavasta toiminnasta viraltapantavaksi. Hallinto-oikeus järjesti suullisen käsittelyn ja otti todistelua vastaan. Virantoimituksesta pidättämisen osalta hallinto-oikeus lausui, että hätäkeskus oli kuuntelemalla A:n puhelut sekä selvittämällä A:n ongelmien syyksi esittämien teknisten vikojen mahdollisuutta Tietoliikenne-yksiköstä täyttänyt hallintolain 31 §:n mukaisen selvitysvelvollisuuden. Lisäksi hallinto-oikeus katsoi, että A:n toiminnasta hätäkeskuspäivystäjänä saatu selvitys sekä hätäkeskuspäivystäjän tehtävät huomioon ottaen hätäkeskus oli voinut arvioida, ettei A:lla ollut edellytyksiä hoitaa hätäkeskuspäivystäjän tehtäviä, joten virkamieslain 40 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaiset edellytykset virantoimituksesta pidättämiseen olivat kyseisessä asiassa täyttyneet. Päätös ei ollut myöskään kyseisessä tilanteessa suhteellisuusperiaatteen vastainen. Irtisanomisen osalta hallinto-oikeus piti näytettynä, että A oli 17.1.−16.4.2018 laiminlyönyt hätä-keskuspäivystäjälle hätäkeskuslain 12 §:ssä säädettyjä tehtäviä jättämällä välittämättä sellaisia tehtäviä, jotka olisi tullut välittää, ja päättämällä näitä tehtäviä hätäkeskukseen kirjaamalla puhe-luita H11-luokkaan (virhepuhelu) sekä jättämällä vastaamatta saapuneisiin puheluihin, katkaisemalla saapuneita hätäpuheluita ja soittamalla järjestelmään kirjautuvia, mutta niin lyhyitä takaisinsoittoja, ettei niihin ole ollut mahdollista vastata. Samalla A oli toiminnallaan tahallaan laiminlyönyt virkamieslain 14 §:n 1 momentin mukaiset velvoitteensa virkamiehenä suorittaa tehtävänsä asianmukaisesti. Huomioon oli oikeuden mukaan myös otettava muun ohella virkamiehen tehtävät, teko, virkamiehen suhtautuminen tekoon sekä teon merkitys yleiselle turvallisuudelle. Irtisanomiselle oli näillä perustein valtion virkamieslain 25 §:n mukainen erityisen painava syy. Hätäkeskuslaitos oli noin kuukauden kuluttua syyttämättäjättämispäätöksen saatuaan ryhtynyt toimiin A:n kuulemiseksi. Koska esitutkinnassa oli saatu asiaa koskevaa uutta selvitystä ja A olisi voinut rikosprosessin myötä joutua viraltapantavaksi, hallinto-oikeus katsoi Hätäkeskuslaitoksen toimineen valtion virkamieslain 25 §:n 3 momentissa tarkoitetussa kohtuullisessa ajassa siitä huolimatta, että se odotti syyttäjän ratkaisua asiassa. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Korkein hallinto-oikeus A pyysi korkeimmalta hallinto-oikeudelta lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ollut valitusluvan myöntämisen perustetta. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen eikä siten antanut ratkaisua valitukseen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Hallinto-oikeus Hallintolaki 6 § Hallintolaki 31 § 1 momentti Laki hätäkeskustoiminnasta 12 § Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 25 § 2 ja 3 momentti Valtion virkamieslaki 40 § 2 momentti 1 kohta Korkein hallinto-oikeus Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 111 § 1 momentti
Päätös KHO 23.2.2021 Virantoimituksesta pidättäminen H525/2021 (Dnro 20596/03.04.04.04.03/2020)
Korkein hallinto-oikeus 23.2.2021 H525/2021 (Dnro 20596/03.04.04.04.03/2020) Turun hallinto-oikeus 16.4.2020 20/0080/1 (Dnro 00999/18/1401; 00104/19/1401) Asia: Virantoimituksesta pidättämistä ja virkasuhteen... - Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös KHO 12.5.2021 Virantoimituksesta pidättäminen nro H1634/2021 (Dnro 22361/03.04.04.04.03/2020) 1620766800000
Korkein hallinto-oikeus 12.5.2021 nro H1634/2021 (Dnro 22361/03.04.04.04.03/2020) Helsingin hallinto-oikeus 20.11.2020 nro 20/0950/2 (Dnro 03913/19/1401) Asia: Virkamiehen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus Asiasanat: Irtisanominen yksilöperusteella Käyttäytymisvelvollisuus Poliisi Rikosepäily Sairaus Vapaa-aika Virantoimituksesta pidättäminen Virkavelvollisuuden rikkominen Yleinen luottamus viranomaiseen Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Poliisilaitos oli irtisanonut A:n vanhemman konstaapelin virkasuhteen virkamiehestä johtuvasta erityisen painavasta syystä. Lisäksi poliisilaitos oli katsonut A:n siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, että se oli pidättänyt A:n virantoimituksesta irtisanomisajaksi. Perusteena irtisanomiselle oli A:n vapaa-aikaan ajoittunut epäilty syyllistyminen erinäisiin rikoksiin. Lisäksi poliisilaitos katsoi A:n laiminlyöneen poliisin hallinnosta annetun lain 15 h §:ssä säädettyä velvollisuutta huolehtia kunnostaan sekä rikkoneen saman lain 15 f §:ssä ja valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentissa säädettyä käyttäytymisvelvollisuutta tavalla, joka oli vaarantanut luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon sekä poliisin toiminnan puolueettomuuteen. A:n toimintaa oli pidettävä poliisimiehelle niin sopimattomana, että se muodosti syyn irtisanoa A:n virkasuhde. A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen vaatien sen kumoamista. Lisäksi A vaati poliisilaitoksen velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulunsa viivästyskorkoineen. Valituksessaan A kiisti poliisilaitoksen päätöksestä ilmenneet tiedot irtisanomisen perusteena olleista tapahtumista lähes kokonaan ja katsoi siten, ettei poliisilaitoksella ollut ollut valtion virka-mieslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitettua erityisen painavaa syytä virkasuhteen irtisanomiselle. Asiassa oli tehty syyttämättäjättämispäätös, mikä A:n mukaan osoitti, ettei hän ollut menetellyt moitittavasti eikä siten myöskään virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. A kiisti väitteen kunnostaan huolehtimisen laiminlyömisestä ja katsoi lisäksi, ettei velvoitteen laiminlyönti ylipäätään ollut laillinen irtisanomisperuste. Irtisanomista ei A:n mukaan ollut myöskään toimitettu kohtuullisessa ajassa, sillä irtisanomisperuste oli ollut tiedossa lähes kahdeksan kuukautta ennen irtisanomispäätöksen tekemistä. Irtisanomisperusteen puuttuessa ei A:n mukaan ollut perustetta myöskään viran-toimituksesta pidättämiselle. Asiassa hallinto-oikeuden ratkaistavana oli, oliko A:n katsottava rikkoneen virkavelvollisuuksiaan tavalla, joka oikeutti poliisin irtisanomaan A:n virkasuhteen valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentin nojalla. Kyseisen lainkohdan mukaan viranomainen ei saa irtisanoa virkasuhdetta virkamiehestä johtuvasta syystä, ellei tämä syy ole erityisen painava. Momentin 1 kohdan mukaan tällaisena syynä ei voida pitää ainakaan virkamiehen sairautta, vikaa tai vammaa, paitsi, jos siitä on ollut seurauksena virkamiehen työkyvyn olennainen ja pysyvä heikentyminen ja virkamiehellä on sen perusteella oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. Poliisin hallinnosta annetun lain 15 h §:n mukaan poliisimiehen tulee ylläpitää työtehtäviensä edellyttämää kuntoa ja ammattitaitoa. Pykälää vastaa poliisilain 9 e §, jota koskevassa hallituksen esityksessä (HE 226/2004 vp) todetaan, että kunnostaan huolehtimista koskevan velvollisuutensa laiminlyönyt poliisimies tulee siirtää sellaiseen tehtävään, johon hänen kuntonsa ja ammattitaitonsa riittävät. Hallinto-oikeuden mukaan kunnon ylläpitämisen laiminlyöntiä ei siten voitu pitää virkavelvollisuuksien vastaisena menettelynä eikä sitä siten voitu myöskään ottaa huomioon irtisanomisharkinnassa. Valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentin mukaan virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Poliisin hallinnosta annetun lain 15 f §:n mukaan poliisimiehen on virassa ja yksityiselämässään käyttäydyttävä siten, ettei hänen käyttäytymisensä ole omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Arvioitaessa poliisimiehen käyttäytymistä otetaan huomioon hänen asemansa ja tehtävänsä poliisihallinnossa. Hallinto-oikeuden mukaan poliisin hallinnosta annetun lain 15 f §:ssä poliisimiehen käyttäytymiselle asetetaan valtion virkamieslakia ankarammat edellytykset. Sopimaton käyttäytyminen vapaa-ajalla saattaa olla virkasuhteen irtisanomisperuste, mikäli teko osoittaa virkamiehen toimineen vastoin hänelle hänen asemastaan ja tehtävistään johtuvaa käyttäytymisvelvollisuutta. Hallinto-oikeuden mukaan käyttäytymisen arvioinnissa tulee ottaa huomioon teon laatu ja virkamiehiin kohdistuvat erilaiset vaatimukset. Hallinto-oikeus totesi, ettei A:n menettelyn virkamiesoikeudellinen arviointi ollut suoraan sidoksissa sen rikosoikeudelliseen arviointiin. Virkasuhteen irtisanominen ei siis edellytä, että virka-miehen on todettu syyllistyneen rikokseen tai tulleen tuomituksi rangaistukseen. Hallinto-oikeuden mukaan A:n menettelyä oli pidettävä poliisimiehelle sopimattomana jo pelkästään A:n myöntämiltä osin. A:n oli myös katsottava menetelleen tavalla, joka oli ollut omiaan vaarantamaan luotta-musta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. A oli siten toiminut virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Kuitenkin hallinto-oikeuden mukaan asiassa esitetyn perusteella A:n virka-velvollisuuksien vastainen käytös oli voinut olla seurausta hänen sairaudestaan. Hallinto-oikeuden mukaan asiassa ei ollut ilmennyt, että A:n työkyky olisi heikentynyt valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaisesti olennaisesti ja pysyvästi ja että A:lla olisi sairautensa perusteella oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. Siten hallinto-oikeus katsoi, ettei poliisilaitoksella ollut ollut virkamieslain 25 §:n 2 momentin edellyttämää erityisen painavaa syytä A:n virkasuhteen irtisanomiselle. Valtion virkamieslain 40 §:n 2 momentin 4 kohdasta seuraa, että virkamies voidaan pidättää viran-toimituksesta välittömästi irtisanomisen jälkeen, jos irtisanomisen perusteena oleva teko tai laiminlyönti osoittaa virkamiehen siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, ettei virantoimitusta voida jatkaa tai jos virantoimituksen jatkuminen irtisanomisajan voi vaarantaa kansalaisen turvallisuuden. Koska asiassa esitetyn perusteella irtisanomisperustetta ei ollut, ei poliisilaitoksella hallinto-oikeuden mukaan ollut perustetta myöskään A:n virantoimituksesta pidättämiselle. Hallinto-oikeus kumosi poliisilaitoksen päätöksen. Hallinto-oikeus ei lausunut muista valitusperusteista. Korkein hallinto-oikeus Poliisilaitos pyysi korkeimmalta hallinto-oikeudelta lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ollut valitusluvan myöntämisen perustetta. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen eikä siten antanut ratkaisua valitukseen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Hallinto-oikeus Valtion virkamieslaki 14 § 1 ja 2 momentti Valtion virkamieslaki 25 § 1−3 momentti Valtion virkamieslaki 40 § 1 ja 2 momentti Poliisin hallinnosta annettu laki 15 f § Poliisin hallinnosta annettu laki 15 h § Hallituksen esitys poliisilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 266/2004 vp) 9 c § Hallituksen esitys poliisilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 266/2004 vp) 9 e § Korkein hallinto-oikeus Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 111 § 1 momentti
Päätös KHO 12.5.2021 Virantoimituksesta pidättäminen nro H1634/2021 (Dnro 22361/03.04.04.04.03/2020)
Korkein hallinto-oikeus 12.5.2021 nro H1634/2021 (Dnro 22361/03.04.04.04.03/2020) Helsingin hallinto-oikeus 20.11.2020 nro 20/0950/2 (Dnro 03913/19/1401) Asia: Virkamiehen irtisanomista ja virantoimituksesta... - Kirjallinen varoitus Päätös Itä-Suomen hallinto-oikeus 16.3.2021 Kirjallinen varoitus nro 21/0135/2 (Dnro 01651/20/1401) 1615845600000
Päätös Itä-Suomen hallinto-oikeus 16.3.2021 Kirjallinen varoitus nro 21/0135/2 (Dnro 01651/20/1401) Asia: Kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat Kirjallinen varoitus Käyttäytymisvelvollisuus Luvaton poistuminen Työaikojen noudattaminen Virkavelvollisuuden rikkominen Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa A työskenteli sairaalassa lähihoitajana osastolla, jossa hoidetaan erittäin vaikeahoitoisia potilaita. A työskenteli jaksotyöajan mukaisesti ja hänen ruokataukonsa kuului työaikaan. Työn luonteesta seurasi, että A voitiin kiireellisissä tapauksissa kutsua työtehtäviin myös kesken työaikaan kuuluneiden taukojen. A:n työnantajan tietoon oli tullut, että A:n oli nähty poistuneen kahtena perättäisenä päivänä kesken työpäivän sairaala-alueelta siviilivaatteissa. A ei ollut sopinut poistumisista esimiehen kanssa eikä niistä ollut työaikamerkintää. Toisella poistumiskerralla A oli ilmoittanut toiselle hoitajalle menevänsä syömään. A oli kutsuttu kuulemiseen epäillyistä luvattomista poistumisista virka-aikana. A ei ollut osallistunut kuulemiseen, mutta hän oli antanut tapahtumista kirjallisen selvityksen. Selvityksessä A kiisti ensimmäisen poistumisen. Kyseessä oli ollut lounastauko, jonka A oli käyttänyt aterioimalla autossaan sairaalan parkkipaikalla, ja josta A oli ilmoittanut jollekin sairaalan hoitajista. Jälkimmäisen poistumisen A puolestaan myönsi antaen selitykseksi äkillisen heikentymisen terveydentilassaan, mikä oli edellyttänyt käyntiä apteekissa. A oli ilmoittanut hoitajalle pitävänsä ruokatauon, mutta olonsa nopean huonontumisen vuoksi hän ei ollut voinut ilmoittaa poistumisesta työnantajalle, vaikka olikin tiennyt, ettei poistuminen virka-alueelta ollut oikein ilman ilmoitusta työnantajalle. Selvityksensä mukaan A oli menetellyt, kuten oli menetellyt, koska ei ollut tilanteessa halunnut jakaa tietoa yksityisasiaksi katsottavasta terveydentilastaan muille hoitajille. Sairaalan ylihoitaja oli antanut tapahtumien seurauksena A:lle valtion virkamieslain 24 §:n mukaisen kirjallisen varoituksen. Varoituksen perusteena oli, ettei A ollut noudattanut työaikoja, vaan poistunut työaikana luvatta sairaala-alueelta. A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen vaatien sen kumoamista. A piti kirjallista varoitusta tapahtuneeseen nähden ylimitoitettuna ja ankarana seuraamuksena. Kohtuullisempi ja oikeudenmukaisempi seuraamus olisi ollut huomautus. Asiassa hallinto-oikeuden arvioitavana oli, oliko A menetellyt sillä tavalla virkavelvollisuuksiensa vastaisesti, että johtava ylihoitaja oli voinut antaa hänelle virkamieslain 24 §:n mukaisen kirjallisen varoituksen. Kyseisen lainkohdan mukaan virkamiehelle, joka toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä, voidaan antaa kirjallinen varoitus. Hallinto-oikeuden mukaan työnantaja ei ollut esittänyt riittävää selvitystä A:n kiistämästä ensimmäisestä työpaikalta poistumisesta. Sen sijaan riidatonta asiassa oli, että A oli jälkimmäisellä kerralla poistunut sairaala-alueelta ilmoittamatta ja ilman esimiehensä lupaa. Valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentin mukaan virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asian-mukaisesti ja viivytyksettä. Hänen on noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Pykälän 2 momentin mukaan virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Hallinto-oikeuden mukaan asian arvioinnissa oli otettava huomioon A:n virkasuhteen mukaiset tehtävät vaikeahoitoisten potilaiden osastolla sekä luvattoman työpaikalta poistumisen mahdolliset vaikutukset työ- ja potilasturvallisuuteen. A oli vedonnut poistumisensa syyksi terveydentilaansa, mutta hän ei ollut edes väittänyt olleensa asiasta yhteydessä esimieheensä. Hallinto-oikeus katsoi A:n menetelleen virkavelvollisuuksiensa vastaisesti poistumalla työpaikaltaan luvattomasti ja kenellekään ilmoittamatta. Edellä mainittujen tekijöiden valossa A:n tekoa oli myös pidettävä vähäistä moitittavampana, minkä vuoksi hallinto-oikeus katsoi, ettei kirjallista varoitusta ollut pidettävä kohtuuttomana seuraamuksena siitäkään huolimatta, että kyseessä oli ollut yksittäistapaus. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Hallintolaki 6 § Hallintolaki 31 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 14 § 1 ja 2 momentti Valtion virkamieslaki 24 §
Päätös Itä-Suomen hallinto-oikeus 16.3.2021 Kirjallinen varoitus nro 21/0135/2 (Dnro 01651/20/1401)
Päätös Itä-Suomen hallinto-oikeus 16.3.2021 Kirjallinen varoitus nro 21/0135/2 (Dnro 01651/20/1401) Asia: Kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat Kirjallinen varoitus Käyttäytymisvelvollisuus Luvaton... - Kirjallinen varoitus Päätös Vaasan hallinto-oikeus 26.4.2021 Kirjallinen varoitus nro 21/0065/2 (Dnro 00812/19/1401) 1619384400000
Päätös Vaasan hallinto-oikeus 26.4.2021 Kirjallinen varoitus nro 21/0065/2 (Dnro 00812/19/1401) Asia: Valitus kirjallisen varoituksen antamista koskevassa asiassa Asiasanat Huomautus Kohtuullinen aika Kirjallinen varoitus Käyttäytymisvelvollisuus Yhdenvertainen kohtelu Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Käräjäoikeus oli vuonna 2019 hylännyt virallisen syyttäjän A:ta kohtaan väärästä ilmiannosta ajaman syytteen. Kyseisen syytteen hylkäämistä koskevan asian osalta ei ollut aihetta ryhtyä virka-miesoikeudellisiin toimenpiteisiin. Kuitenkin kyseisessä esitutkinta-asiassa asianomistaja B:n puhelimella tehdystä nauhoituksesta poliisivankilassa tämän kiinniottotilanteessa oli ilmennyt A:n menettelystä sellaisia seikkoja, jonka seurauksena poliisilaitos oli antanut ylikonstaapeli A:lle kirjallisen varoituksen. Päätöksen perusteluiden mukaan A oli B:n kiinniottotilanteessa poliisivankilassa kiroillut ja käyttänyt toistuvasti B:stä sopimattomia sanoja ja sanontoja, jotka olivat rasistisia ja B:tä kohtaan halventavia sekä tämän ihmisarvoa loukkaavia. Poliisilaitoksen mukaan A:n menettely tilanteessa oli ollut epäasiallista ja poliisimiehen arvolle sopimatonta sekä omiaan heikentämään poliisin arvoa. Siten poliisilaitos katsoi A:n menetelleen poliisimieheltä edellytettävien käyttäytymisvaatimusten vastaisesti. A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen vaatien sen kumoamista sekä enintään huomautuksen katsomista riittäväksi seuraamukseksi tapahtuneesta. Valituksessaan A myönsi kielenkäyttönsä tilanteessa olleen epäasiallista, mutta katsoi kirjallisen varoituksen olleen liian ankara virkamiesoikeudellinen seuraamus ottaen huomioon tilanne kokonaisuutena sekä A:han jo aiemmin asiassa kohdistetut virkamiesoikeudelliset toimenpiteet. Kirjallisen varoituksen perusteena ollutta kielenkäyttöä koskien oli tehty syyttämättäjättämispäätös, jota koskeneessa kokonaisarvioinnissa syyttäjä oli A:n mukaan kiinnittänyt huomiota sopimattoman kielenkäytön lisäksi myös tilannetta edeltäneeseen tapahtumakulkuun, B:n omaan käyttäytymiseen sekä poliisien virkatehtäviin. A:n mukaan samat seikat tuli ottaa huomioon myös asian virkamiesoikeudellisessa arvioinnissa. Lisäksi A toi esiin valituksessaan, että kun tallenteelta ilmenevää kielenkäyttöä ja tapahtumia arvioitiin kokonaisuutena, ei hänen toimintansa tilanteessa ollut sellaista, että häneen olisi tullut kohdistaa enempiä virkamiesoikeudellisia toimenpiteitä, kuin mitä oli jo tapahtunut. Enempien virkamiesoikeudellisten toimenpiteiden kohdistaminen A:han oli ollut A:n mukaan suhteellisuusperiaatteen, tarkoitussidonnaisuuden periaatteen ja yhdenvertaisuusperiaatteen vastaista. Hallinto-oikeus viittasi perusteluissaan aluksi tapauksen kannalta keskeisiin sovellettaviin oikeus-ohjeisiin. Tämän jälkeen tuomioistuin katsoi asiassa esitetyn selvityksen perusteella, että A:n käyt-täytyminen ja sanonnat olivat olleet esitystyyliltään ja sisällöltään epäasiallisia ja sopimattomia ja niitä voitiin pitää rasistisina, halventavina ja ihmisarvoa loukkaavina. Hallinto-oikeuden mukaan kyse ei ollut yksittäisistä sanoista tai sanonnoista, vaan suhteellisen pitkään jatkuneesta tilanteesta. Hallinto-oikeus katsoi, ettei asiaa ollut aihetta arvioida toisin B:n väkivaltaisen ja aggressiivisen käyttäytymisen vuoksi. Hallinto-oikeuden mukaan A:n valituksessa terveydentilastaan tuomat seikat eivät myöskään antaneet aihetta arvioida asiaa toisin. Hallinto-oikeuden mukaan A:n käyttäytymistä tilanteessa tuli arvioida ottaen huomioon hänen asemansa ja tehtävänsä poliisihallinnossa. A oli valituksessaan katsonut, että kirjallinen varoitus oli annettu huomattavan pitkän ajan kuluttua sen perusteena olleen tapahtuman jälkeen, mikä tulisi ottaa huomioon virkamiesoikeudellisessa seuraamusharkinnassa. Hallinto-oikeus totesi, että virkamieslaissa ei säädetä, missä ajassa varoitus on annettava sen antamiseen johtaneiden perusteiden tultua työnantajan tietoon. Hallinto-oikeuden mukaan lähtökohtana voidaan pitää sitä, että varoitus annetaan asian laatu ja olosuhteet huomioon ottaen kohtuullisessa ajassa mainitusta ajankohdasta. Hallinto-oikeuden poliisilaitokselta saaman selvityksen mukaan poliisilaitoksella oli virkamiesoikeudellisissa asioissa käytössä seurantajärjestelmä, jonka pohjalta reagointia aiheuttava tapaus otettiin lainvoimaisen ratkaisun jälkeen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeuden mukaan asiassa saadun selvityksen ja poliisilaitoksen lausunnon perusteella poliisilaitos oli voinut antaa kirjallisen varoituksen A:lle vasta sen jälkeen, kun päätös rikosasiassa oli saanut lainvoiman, vaikka tuolloin oli jo kulunut huomattava aika itse tapahtumista. A oli esittänyt, ettei häntä ollut kohdeltu virkamiesoikeudellisessa selvittelyssä yhdenvertaisesti muihin tilanteessa läsnä olleisiin poliiseihin ja poliisivankilan vartijoihin nähden. A oli lisäksi viitannut tapaukseen, jossa virkavelvollisuuden rikkomisesta ja pahoinpitelystä tuomitulle vanhemmalle konstaapelille oli annettu vakava huomautus varoituksen sijasta. Poliisilaitos oli lausunnossaan esittänyt, että kyseisten tilanteessa läsnä olleiden virkamiesten henkilöllisyys on esimiesselvittelyssä, ja mikäli henkilöllisyys kyetään selvittämään, asia otetaan heidän osaltaan käsittelyyn esimiesten toimesta. Edellä todettu huomioiden sekä A:n selvitetty käyttäytyminen tilanteessa, valituksenalaista päätöstä ei hallinto-oikeuden mukaan voitu pitää yhdenvertaisuus- tai suhteellisuusperiaatteen vastaisena. Asiaa ei ollut syytä arvioida toisin myöskään siitä valituksessa esitetystä syystä, että toisessa tapauksessa, joka oli perusteeltaan eronnut käsillä olevasta tapauksesta, oli päädytty huomautuksen antamiseen. A:n katsottiin rikkoneen poliisimiehelle asetettua käyttäytymisvelvoitetta ja toimineen näin ollen vastoin virkavelvollisuuksiaan. Varoitus oli ollut oikeassa suhteessa käyttäytymisen moitittavuuteen, jonka vuoksi poliisilaitoksella oli ollut riittävät perusteet antaa A:lle kirjallinen varoitus. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Hallintolainkäyttölaki 38 § 1 momentti (433/1999) Laki poliisin hallinnosta 15 f § (873/2011) Laki poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta (841/2006) 1 luvun 4 § 1 momentti Poliisilaki (872/2011) 1 luku 2 § Valtion virkamieslaki 14 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 24 §
Päätös Vaasan hallinto-oikeus 26.4.2021 Kirjallinen varoitus nro 21/0065/2 (Dnro 00812/19/1401)
Päätös Vaasan hallinto-oikeus 26.4.2021 Kirjallinen varoitus nro 21/0065/2 (Dnro 00812/19/1401) Asia: Valitus kirjallisen varoituksen antamista koskevassa asiassa Asiasanat Huomautus Kohtuullinen... - Kirjallinen varoitus Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 30.6.2021 Kirjallinen varoitus nro 21/0372/2 (Dnro 00961/20/1401) 1625000400000
Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 30.6.2021 Kirjallinen varoitus nro 21/0372/2 (Dnro 00961/20/1401) Asia: Valtion virkamiehelle annettua kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat Kirjallinen varoitus Käyttäytymisvelvollisuus Virkavelvollisuuden laiminlyönti Vikavelvollisuuden rikkominen Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Koulun rehtori oli antanut apulaisrehtori A:lle valtion virkamieslain 24 §:n mukaisen kirjallisen varoituksen. Päätöksen perustelujen mukaan A oli toiminut valtion virkamieslain 14 §:ssä säädettyjen virkavelvollisuuksiensa sekä käyttäytymisvelvollisuuden vastaisesti käyttäytymällä asiattomasti esimiestehtävässään, väheksymällä koulun yhteisiä ohjeita sekä vastustamalla esimiehen määräyksiä. A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen vaatien sen kumoamista. Valituksessaan A katsoi ensinnäkin, ettei hänen väitetty epäasiallinen käyttäytymisensä ollut tullut asianmukaisesti yksilöidyksi kirjallisen varoituksen antamista koskeneessa kuulemistilaisuudessa. A:n mukaan työnantaja ei ollut suostunut keskustelemaan tapahtumista hänen kanssaan. Lisäksi varoituksen antamiseen liittyvissä asiakirjoissa olleet päivämäärävirheet jättivät kuulemistilaisuuden ajankohdan epäselväksi. Toiseksi A katsoi, ettei varoituksen antamiselle ollut perusteita. A kiisti toimineensa virkavelvollisuuksiensa vastaisesti tai laiminlyöneensä niitä toistuvasti. A:n mukaan kyseessä oli ollut yksittäinen ristiriitatilanne, jossa A oli ilmaissut yleisestä mielipiteestä erinneen mielipiteensä erään tilanteen hoitamisesta sekä pyrkinyt edistämään kyseisen asian viivytyksetöntä hoitamista. Asiassa hallinto-oikeuden ratkaistavana oli ensinnäkin kirjallisen varoituksen antamista koskeneen päätöksentekomenettelyn lainmukaisuus. Valtion virkamieslain 66 §:n 2 momentin mukaan virkamiehelle on ennen varoituksen antamista varattava tilaisuus tulla asiassa kuulluksi. Niin ikään hallintolain 34 §:n 1 momentti edellyttää, että asianosaiselle varataan ennen asian ratkaisemista tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Hallintolain 36 §:ssä säädetään, että asianosaiselle on ilmoitettava kuulemisen tarkoitus ja selityksen antamiselle varattu määräaika. Kuulemista koskevassa pyynnössä on tarvittaessa yksilöitävä, mistä seikoista selitystä pyydetään. Hallinto-oikeuden mukaan A:lle toimitetusta kuulemiskutsusta ja sen liitteenä olleesta muistiosta kävi riittävässä määrin ilmi, millä perusteilla A:n käyttäytymistä oli pidetty hänen virkavelvollisuuksiensa vastaisena. Kutsussa kerrottiin mahdollisen varoituksen perusteena olleen toiminnan tapahtuma-aika ja yksilöitiin asiattoman käytöksen sisältöä. Lisäksi A oli toimittanut työnantajalle ennen kuulemista kirjallisen vastineensa ja ottanut kuulemistilaisuuden pöytäkirjan mukaan kantaa omaan käyttäytymiseensä. Edellä mainitun perusteella sekä ottaen huomioon, ettei asiaa ollut A:n valituksessa esittämien seikkojen perusteella syytä arvioida toisin, hallinto-oikeus katsoi, että A:ta oli kuultu riittävästi päätöksen perusteena olleista seikoista ja selvityksistä. Hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovet vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset. Hallinto-oikeuden mukaan varoituksen antamista koskeneessa päätöksessä varoituksen perusteena olleen menettelyn ajankohta ja sisältöä oli yksilöity, minkä lisäksi päätöksessä oli mainittu sovelletut säännökset. Edellä esitetyn perusteella hallinto-oikeus katsoi, ettei päätös varoituksen antamisesta ollut synty-nyt kuulemisvirheen eikä perustelujen puutteellisuuden vuoksi virheellisessä järjestyksessä. Toiseksi hallinto-oikeuden ratkaistavana asiassa oli kirjallisen varoituksen antamisen lainmukaisuus. Valtion virkamieslain 24 §:n mukaan virkamiehelle, joka toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä, voidaan antaa kirjallinen varoitus. Saman lain 14 §:n 1 momentin mukaan virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Hänen on noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Pykälän 2 momentin mukaan virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Hallinto-oikeuden mukaan käyttäytymisen asian-mukaisuuden arvioinnissa ratkaisevaa on, onko virkamiehen käyttäytyminen ollut työnantajan odotusten mukaista, kun otetaan huomioon hänen asema ja tehtävänsä. Työnantajan työnjohtovalta pitää sisällään määräysten ja ohjeiden antamisen toimipaikan työjärjestelyjä ja viestintätapoja koskien. A:n asemasta esimiehenä kouluyhteisössä seurasi puolestaan velvollisuus korostetun asialliseen käyttäytymiseen. Hallinto-oikeus katsoi asiassa annetun selvityksen perusteella A:n käyttäytyneen tavalla, joka oli vastoin virkamieslain 14 §:n mukaista käyttäytymisvelvollisuutta, sekä laiminlyöneen hänelle annettujen työnjohtomääräysten noudattamisen. Hallinto-oikeuden mukaan kirjallinen varoitus ei myöskään ollut suhteettoman ankara seuraus varoituksen perusteena olleesta virkavelvollisuuksien vastaisesta menettelystä. Päätös kirjallisen varoituksen antamisesta ei siten ollut lainvastainen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Hallintolaki 6 § Hallintolaki 34 § 1 momentti Hallintolaki 36 § Hallintolaki 45 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 14 § 1 ja 2 momentti Valtion virkamieslaki 24 § Valtion virkamieslain 66 § 2 momentti
Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 30.6.2021 Kirjallinen varoitus nro 21/0372/2 (Dnro 00961/20/1401)
Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 30.6.2021 Kirjallinen varoitus nro 21/0372/2 (Dnro 00961/20/1401) Asia: Valtion virkamiehelle annettua kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat ... - Korvausvaatimus Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 19.1.2021 Palkkaus nro 21/0004/2 (Dnro 01540/19/1402) 1611007200000
Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 19.1.2021 Palkkaus nro 21/0004/2 (Dnro 01540/19/1402) Asia: Valitus valtion virkamiehen palkkausta koskevassa asiassa Asiasanat Korvausvaatimus Palkkaus Palkkasaatava Työaika Varallaoloaika Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa A oli tehnyt virastolle vaatimuksen palkanmaksunsa oikaisemiseksi kolmen vuoden ajalta. A:n mukaan hänen virassaan suorittamansa varallaoloaika kuului kokonaisuudessaan hänen työaikaansa, ja siten virasto oli velvollinen suorittamaan hänelle maksamatta olevia ylityökorvauksia, ylityö- ja iltatyölisiä sekä lauantaityö- ja sunnuntaityökorvauksia. Virasto oli hylännyt oikaisuvaatimuksen. Sen mukaan A:n suorittama varallaoloaika ei ollut työaikaa vaan varallaoloaikaa, josta A:lle oli suoritettu viraston virkamiesten palvelussuhteen ehtojen tarkistamisesta laaditun tarkentavan virkaehtosopimuksen mukainen varallaolokorvaus. A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen vaatien sen kumoamista sekä asiassa vahvistettavan, että hänen virkansa varallaoloaika oli täyteen palkkaan oikeuttavaa työaikaa. Virasto oli velvoitettava suorittamaan A:lle valituskirjelmässä yksilöidyt palkkasaatavat korkoineen. Valituksensa perusteluissa A esitti, että varallaoloaika oli täyteen palkkaan oikeuttavaa aikaa, koska A:n oli oltava varallaoloaikana läsnä työpaikalla. A:n mukaan Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) ratkaisukäytännön perusteella työaikalain 40 §:n mukainen mahdollisuus poiketa valtakunnallisella virkaehtosopimuksella työaikalain 4 §:n työaikaa koskevista säännöksistä oli Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (työaikadirektiivi) vastainen. EUT oli A:n mukaan lausunut työaikadirektiivin 2 artiklaan sisältyvien työ- ja lepoajan käsitteiden olevan yhteisön oikeuden käsitteitä, minkä vuoksi jäsenvaltiot eivät voineet yksipuolisesti määritellä niiden soveltamisalaa. A viittasi EUT:n ratkaisuihin, joissa työntekijöiden päivystystyö oli luettu kokonaisuudessaan työaikadirektiivissä tarkoitettuun työaikaan silloin, kun työntekijöiden oli oltava läsnä työpaikalla. Lisäksi A viittasi korkeimman oikeuden antamiin ratkaisuihin, joista ilmenevä lähtökohta hänen mukaansa oli varallaoloajan lukeminen työajaksi silloin, kun työntekijä oli tosiasiallisesti ollut samalla tavalla sidottu työhönsä kuin varsinaisia työtehtäviä suorittaessaan. Virasto oli vaatinut hallinto-oikeutta pyytämään työtuomioistuimelta lausunnon tarkentavan virka-ehtosopimuksen tulkinnasta, pätevyydestä ja siitä, johtiko sen määräyksen soveltaminen käsillä olleessa asiassa pakottavan lainsäädännön vastaiseen lopputulokseen. Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 39 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa, jonka ratkaiseminen edellyttää erityistä työehto- tai virkaehtosopimusolojen tuntemusta, voi tuomioistuin, milloin katsoo sen tarpeelliseksi tai asianosainen sitä vaatii, pyytää asiasta tältä osin lausunnon työtuomioistuimelta. Hallinto-oikeus piti kuitenkin lausunnon pyytämistä tarpeettomana ottaen huomioon päätöksensä perustelut sekä sen, ettei asia koskenut erimielisyyttä tarkentavan virkaehtosopimuksen tulkinnasta. Siten hallinto-oikeus hylkäsi vaatimuksen työtuomioistuimen lausunnon pyytämisestä. Asiassa oli riidatonta, että A:n varallaoloaikaa oli pidettävä työaikadirektiivin 2 artiklan määritelmän mukaisena työaikana. Hallinto-oikeuden mukaan lähtökohtana arvioinnissa voitiin myös asiassa esitetyn oikeuskäytännön perusteella pitää sitä, että A:n varallaoloajassa oli ollut kyse työaikadirektiivin tarkoittamasta työajasta. Siten asiassa hallinto-oikeuden ratkaistavana oli, oliko A:lle työaikadirektiivin mukainen työajan käsite huomioon ottaen voitu maksaa varallaoloksi nimitetystä työsuorituksesta muunlainen korvaus kuin varsinaiselta työajalta oli sovittu maksettavaksi. Hallinto-oikeus totesi, ettei työaikadirektiivissä säädetty siitä, millä perusteilla työntekijälle tai virkamiehelle maksetaan palkkaa erilaisilta työntekoon liittyviltä ajoilta. Myöskään EUT:n oikeuskäytännön perusteella työaikadirektiivin ei voitu katsoa olevan esteenä sille, että varallaolojaksolta maksettava korvaus määräytyi muilla perustein kuin sillä, oliko jakso direktiivin perusteella määriteltävä työ- vai lepoajaksi. Hallinto-oikeuden mukaan valtion virkaehtosopimuslain 2 §:n 1 momentista seuraa, että palvelus-suhteen ehdoista on palkkaus mukaan lukien voimassa, mitä niistä virkaehtosopimuksilla on määrätty. Työaikalain 40 §:n 1 momentista puolestaan seuraa, että työaikalain 4 ja 5 §:ssä säädetystä voidaan sopia toisin valtakunnallisella virkaehtosopimuksella. Siten virkaehtosopimuksella on voitu sopia myös työaikalain 5 §:n 2 momentissa tarkoitetusta, 5 §:n 1 momentissa määritellyn varallaolon ajalta maksettavan korvauksen määräytymisen perusteista. Hallinto-oikeuden mukaan tarkentavan virkaehtosopimuksen varallaoloa koskevia määräyksiä oli siten voitu soveltaa A:n virkasuhteessa. A:lla ei ollut oikeutta vaatimaansa palkkaan lisineen, joten virasto oli voinut hylätä palkanmaksua koskeneen oikaisuvaatimuksen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Valituksessaan A oli vaatinut, että virasto oli velvoitettava korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa sekä asian selvittämisestä hänelle aiheutuneet asianosaiskulut viivästyskorkoineen. Virasto oli niin ikään lausunnossaan vaatinut A:n velvoittamista korvaamaan viraston oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen. Hallinto-oikeus hylkäsi osapuolten vaatimukset hallintolain 64 §:n 1 momentin nojalla, jonka mukaan hallintoasiassa kukin vastaa omista kuluistaan. Hallinto-oikeuden mukaan A:n vaatimus asianosaiskulujen korvaamisesta oli lakiin perustumaton siltä osin kuin se mahdollisesti koski asian käsittelystä virastossa aiheutuneita kuluja. Lisäksi A:n valituksen hylkääminen merkitsi, ettei virastolle määrätty korvattavaksi myöskään oikeudenkäyntikuluja. Viraston vaatimus tuli puolestaan hylätä, koska A:n esittämää vaatimusta ei voitu pitää ilmeisen perusteettomana. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Hallintolaki 64 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 74 § Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 § Työaikalaki (605/1996) 1 § Työaikalaki (605/1996) 4 § 1 momentti Työaikalaki (605/1996) 5 § 1 ja 2 momentti Työaikalaki (605/1996) 40 § 1 momentti Valtion virkaehtosopimuslaki 5 § 1 ja 6 momentti Valtion virkamieslaki 2 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 57 § Rikosseuraamuslaitoksen virkamiesten palvelussuhteen ehtojen tarkistamisesta tehty tarkentava virkaehtosopimus 10 § Tietyistä työajan järjestämisen seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/88/EY (työaikadirektiivi) 1 artikla 1 kohta, 2 artikla Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisu 11.1.2007 asiassa C-437/05 (Jan Vorel v. Nemocnice Český Krumlov) Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisu 4.3.2011 asiassa C-258/10 (Nicuşor Grigore v. Regia Naţională a Pădurilor Romsilva – Direcţia Silvică Bucureşti) Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisu 21.2.2018 asiassa C-518/15 (Ville de Nivelles v. Rudy Matzak) kohdat 49 ja 50
Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 19.1.2021 Palkkaus nro 21/0004/2 (Dnro 01540/19/1402)
Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 19.1.2021 Palkkaus nro 21/0004/2 (Dnro 01540/19/1402) Asia: Valitus valtion virkamiehen palkkausta koskevassa asiassa Asiasanat Korvausvaatimus Palkkaus Palkkasaatava Työaika Varallaoloaika Asian... - Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös Itä-Suomen hallinto-oikeus 10.3.2021 Virantoimituksesta pidättäminen nro 491/2021 (Dnro 20278/03.04.04.04.03/2020) 1615327200000
Päätös Itä-Suomen hallinto-oikeus 10.3.2021 Virantoimituksesta pidättäminen nro 491/2021 (Dnro 20278/03.04.04.04.03/2020) Asia Valtion palvelussuhdeturva Asiasanat Irtisanominen yksilöperusteella Kuulemismenettely Oikeudenkäyntikulut Palvelussuhdeturva Toimivallan ylittäminen Virantoimituksesta pidättäminen Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Rikosseuraamusalueen aluejohtaja oli päätöksellään pidättänyt vartija A:n virantoimituksesta valtion virkamieslain 40 §:n 1 momentin perusteella. Kyseisen lainkohdan mukaan virkamieslain 25 §:n perusteella irtisanottu virkamies on pidätettävä virantoimituksesta, jos irtisanomista koskeva päätös ei ole saanut lainvoimaa silloin, kun irtisanomisaika on kulunut loppuun. Virantoimituksesta pidättämistä koskeneen päätöksen perusteluista kävi ilmi, että A oli irtisanottu virkamieslain 25 §:n perusteella virkamiehestä johtuneesta erittäin painavasta syystä, ja että irtisanomispäätöstä koskeneen valitusasian käsittely oli irtisanomisajan päätyttyä ollut kesken hallinto-oikeudessa. A valitti virantoimituksesta pidättämistä koskeneesta päätöksestä hallinto-oikeuteen vaatien sen kumoamista. Lisäksi A vaati Rikosseuraamusalueen velvoittamista korvaamaan hänen oikeuden-käyntikulunsa viivästyskorkoineen. A:n mukaan menettely virantoimituksesta pidättämistä koskeneessa päätöksentekoasiassa oli ollut sekä virkamieslain että hallintolain vastainen. A oli saanut hetkeä ennen virantoimituksen pidättämisen perusteista järjestettyä kuulemistilaisuutta apulaisjohtajalta sähköpostin, jossa ilmoitettiin hänen virasta pidättämisestään. A ei siten ollut saanut tosiasiallista mahdollisuutta tulla kuulluksi ennen päätöksen tekemistä. A oli jatkanut työtehtävissään yli 11 kuukautta irtisanomiseen johtavan tapahtuman jälkeen. A:n mukaan myös hänen pitkä virkauransa sekä työllistymisen ja toimeentulon haasteet ennen irtisanomispäätöstä koskeneen asian lainvoimaista ratkaisua puolsivat virantoimituksesta pidättämistä koskevan päätöksen kumoamista. A:n mukaan päätöksen kumoaminen ei myöskään olisi aiheuttanut vaaraa kenenkään edulle tai asemalle. Valtion virkamieslain 66 §:n 2 momentti edellyttää, että virkamiehelle varataan tilaisuus tulla kuulluksi ennen virantoimituksesta pidättämistä. Hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa rikosseuraamusalueen aluejohtaja oli kertonut, ettei A:lle sähköpostin lähettäneellä apulaisjohtajalla ollut asiassa toimivaltaa, eikä sähköposti ollut siten perustunut toimivaltaisen viranomaisen tekemään päätökseen. Päätösvalta asiassa oli ollut aluejohtajalla, joka oli tehnyt päätöksen virantoimituksesta pidättämisestä vasta A:lle pidetyn kuulemisen jälkeen. Koska valtion virkamieslain 40 §:n 1 momentti edellytti A:n pidättämistä virasta, ei aluejohtajalla myöskään ollut asiassa harkintavaltaa. Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen hallinto-oikeus katsoi, ettei A:n kuulemisen voitu katsoa tapahtuneen virheellisesti yksinomaan apulaisjohtajan sähköpostiviestin perusteella. Edellä todetun mukaisesti A:n irtisanomisasiassa tekemä valitus oli hänen irtisanomisaikansa päättyessä yhä hallinto-oikeuden käsiteltävänä, eikä irtisanomista koskenut päätös siten ollut saanut lainvoimaa. Näin ollen A oli tullut pidättää virantoimituksesta virkamieslain 40 §:n 1 momentin mukaisesti irtisanomisajan päättyessä. Edellä todetusti aluejohtajalla ei myöskään ollut harkintavaltaa, joka olisi tehnyt mahdolliseksi päättää asiassa toisin. Kun hallinto-oikeus kuitenkin samana päivänä antamallaan toisella päätöksellä oli kumonnut rikosseuraamusalueen aluejohtajan tekemän päätöksen A:n virkasuhteen irtisanomisesta, ei perusteita A:n virantoimituksesta pidättämiselle ollut enää olemassa. Hallinto-oikeus kumosi päätöksen virantoimituksesta pidättämisestä. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen. Hallinto-oikeuden mukaan asiassa oli otettava huomioon, että aluejohtaja oli ollut virkamieslain nojalla velvollinen pidättämään A:n virantoimituksesta. Siten annetun ratkaisun lopputuloksesta huolimatta A:n määräämistä vastaa-maan omista oikeudenkäyntikuluistaan ei voitu pitää oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 ja 2 momentin tarkoittamalla tavalla kohtuuttomana. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 95 § 1 ja 2 momentti Valtion virkamieslaki 40 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 66 § 2 momentti
Päätös Itä-Suomen hallinto-oikeus 10.3.2021 Virantoimituksesta pidättäminen nro 491/2021 (Dnro 20278/03.04.04.04.03/2020)
Päätös Itä-Suomen hallinto-oikeus 10.3.2021 Virantoimituksesta pidättäminen nro 491/2021 (Dnro 20278/03.04.04.04.03/2020) Asia Valtion palvelussuhdeturva Asiasanat ... - Virantoimituksesta pidättäminen Päätös Helsingin hallinto-oikeus 30.4.2021 Koeaikapurku nro 21/0146/2 (Dnro 07358/19/1401) 1619730000000
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 30.4.2021 Koeaikapurku nro 21/0146/2 (Dnro 07358/19/1401) Asia Virkasuhteen purkamista koeajalla koskeva valitus Asiasanat Koeaika Virantoimituksesta pidättäminen Virkasuhteen purkaminen koeaikana Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Virasto oli päätöksellään purkanut A:n määräaikaisen virkasuhteen koeaikana sekä pidättänyt hänet välittömästi virantoimituksesta. Purkamisen syyksi esitettiin A:n toistuva epäasiallinen käytös. A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen vaatien sen kumoamista. A katsoi, ettei hänelle ollut virkaan nimittäessä nimenomaisesti määrätty koeaikaa valtion virkamieslain 10 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla, joten hänen virkasuhdettaan ei myöskään ollut voitu purkaa koeaikaan perus-tuen. Perusteeksi väitteelleen A esitti, että koeaikamääräyksen tuli ilmetä virkamiehelle annetta-vasta nimittämiskirjasta. A:n nimittämiskirjassa ei ollut merkintää koeajasta. Virasto vaati hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa valituksen hylkäämistä aiheettomana. Toissijaisesti virasto vaati hallinto-oikeutta muuttamaan valituksenalaista päätöstä siten, että A:n virkasuhteen purkuperusteeksi olisi todettu valtion virkamieslain 33 §:n mukainen purkaminen ja että virantoimituksesta pidättäminen olisi pysytetty. Vaihtoehtoisesti, mikäli purkuperuste ei olisi täyttänyt 33 §:n edellytyksiä, virasto vaati hallinto-oikeutta muuttamaan virkasuhteen päättämis-perusteeksi valtion virkamieslain 25 §:n mukaisesti irtisanomisen ja pidättämään A:n virantoimituksesta irtisanomisajaksi irtisanomisperusteen ilmentämän tehtävään soveltumattomuuden perusteella. Hallinto-oikeuden mukaan viraston vaatimus päätöksen muuttamisesta oli jätettävä tutkimatta. Sen mukaan asiassa ratkaistavana oli, oliko A:ta määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitettäessä määrätty koeajasta valtion virkamieslain 10 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, ja jos oli, oliko A:n virkasuhde voitu koeaikaan perustuen purkaa. Siten hallinto-oikeuden toimivalta asiassa ulottui vain sen selvittämiseen, oliko viraston päätös ilmoitetuilla perusteilla lainmukainen. Hallinto-oikeus myös totesi, ettei valtion virkamieslakiin sisälly esimerkiksi kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 51 §:ää vastaavaa säännöstä tuomioistuimen toimivallasta tutkia virkasuhteen purkamista koskevassa asiassa myös kysymys virkasuhteen irtisanomisen edellytysten täyttymisestä. Siten virkasuhteen purkamista koskevan päätöksen muuttaminen ei hallinto-oikeuden mukaan tullut asiassa lainkaan arvioitavaksi. Valtion virkamieslain 10 §:n 1 momentin mukaan virkamiestä nimittäessä voidaan määrätä, että virkasuhde voidaan enintään kuusi kuukautta kestävän koeajan aikana purkaa. Hallinto-oikeuden mukaan virkamieslaissa tai virkamiesasetuksessa ei ole tarkemmin säädetty, miten koeajasta on määrättävä. Siten hallinto-oikeus lausui A:n väitteelle vastaisesti, että koeajasta oli mahdollista määrätä myös muulla tavalla kuin merkitsemällä koeaika valtion virkamiesasetuksen 16 §:n nojalla annettavaan nimittämiskirjaan. Samalla koeajassa oli kuitenkin hallinto-oikeuden mukaan kyse sellaisesta virkamiehen oikeusaseman kannalta keskeisestä virkasuhteen ehdosta, josta tulee määrätä selkeästi ja yksiselitteisesti nimenomaisen säännöksen olemassaolosta riippumatta. Nimittämispäätöksen valmisteluaineiston perusteella hallinto-oikeus katsoi asiassa näytetyn, että viraston tarkoituksena oli ollut koeajan määrääminen. Lisäksi hallinto-oikeuden mukaan virkasuhteen purkamista koskeneiden kuulemiskirjeiden perusteella oli olemassa viitteitä siitä, että A oli itsekin katsonut olleensa koeajalla. Kuitenkin samanaikaisesti hallinto-oikeus katsoi, ettei virasto ollut esittänyt asiassa selvitystä, jonka perusteella A:n olisi voitu katsoa olleen tietoinen valmisteluasiakirjoista, eikä se myöskään ollut yksilöinyt tapahtumia, joissa koeaikamääräys olisi suullisesti tuotu A:n tietoon. Kun lisäksi otettiin huomioon, ettei A:lla kertomansa mukaan ollut muistikuvaa koeajasta ilmoittamisesta, katsoi hallinto oikeus, ettei virasto ollut osoittanut, että koeajasta olisi määrätty A:ta virkasuhteeseen nimittäessä virkamieslain 10 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Siten A:n virkasuhdetta ei myöskään ollut voitu koeaikaan perustuen purkaa. Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Hallintolainkäyttölaki (586/1996) 51 § Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 § Valtion virkamieslaki 10 § 1 momentti Valtion virkamiesasetus 16 §
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 30.4.2021 Koeaikapurku nro 21/0146/2 (Dnro 07358/19/1401)
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 30.4.2021 Koeaikapurku nro 21/0146/2 (Dnro 07358/19/1401) Asia Virkasuhteen purkamista koeajalla koskeva valitus Asiasanat Koeaika Virantoimituksesta pidättäminen Virkasuhteen... - Virantoimituksesta pidättäminen Päätös Helsingin hallinto-oikeus 17.8.2021 Koeaikapurku nro H3908/2021 (Dnro 20927/03.04.04.04.03/2020) 1629147600000
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 17.8.2021 Koeaikapurku nro H3908/2021 (Dnro 20927/03.04.04.04.03/2020) Asia Virkasuhteen purkamista koeajalla ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus Asiasanat Koeaika Käyttäytymisvelvollisuus Sopimaton käytös Sosiaalinen media Virantoimituksesta pidättäminen Virkasuhteen purkaminen koeaikana Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Virasto oli päätöksellään purkanut A:n määräaikaisen virkasuhteen koeaikana sekä pidättänyt hänet välittömästi virantoimituksesta. Päätöksen perusteluiden mukaan purkamisen syynä oli ensinnäkin A:n käyttäytyminen, joka oli aiheuttanut useita ristiriitatilanteita työyhteisössä, ja jonka perusteella A:n toimintaa oli pidettävä työyhteisöön soveltumattomana ja virkamiehelle sopimattomana. Toiseksi päätöksen perusteluissa tuotiin esiin A:n julkisella sosiaalisen median tilillään julkaisemat huomiota herättäneet ja kärjekkäät julkaisut ja kommentit, joita virasto piti virkamiehelle sopimattomina. A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen vaatien sen kumoamista. Lisäksi A vaati saamatta jääneiden palkka- ja muiden etujen maksamista täysimääräisenä valtion virkamieslain 55 a §:n nojalla. Valituksessaan A kiisti toimineensa virkamiehenä moitittavasti, mistä osoituksena oli muun ohella hänen työyhteisötaidoistaan ja työsuorituksestaan saamansa hyvä palaute. A:n mukaan virasto oli päättänyt hänen virkasuhteensa syrjivillä ja epäasiallisilla perusteilla muun ohella hänen mielipiteidensä vuoksi. Sosiaalisen median julkaisujen osalta A katsoi, että sananvapaus koski myös virkamiehiä. A kertoi olleensa siinä käsityksessä, että hänen toimintansa yksityishenkilönä sosiaalisessa mediassa oli ollut hyväksyttävää. Koska A:n sosiaalisen median toiminnalla ei ollut yhteyttä hänen virkatehtäviensä hoitamiseen, ei A ollut mielestään rikkonut virkavelvollisuuksiaan. A myös katsoi, että korona-ajasta ja etätyöstä johtuen hänen perehdytyksensä oli ollut puutteellinen erityisesti sosiaalisen median käyttämisen osalta. A myös kertoi suhtautuneensa viraston antamiin ohjeisiin ja kehotuksiin vakavasti, mistä osoituksena olivat hänen tekemänsä muutokset sosiaalisen median profiilien asetuksissa, jotta yhteyksiä hänen yksityiselämänsä ja työelämän välillä ei pääsisi syntymään. Hallinto-oikeus jätti tutkimatta A:n vaatimuksen saamatta jääneiden palkka- ja muiden etujen maksamisesta. Valtion virkamieslain 52 §:n 1 momentista seuraa, että virkasuhteesta johtuvaa taloudellista etuutta koskeva vaatimus on esitettävä asianomaiselle viranomaiselle, jonka on annettava asiassa päätös. Siten hallinto-oikeus ei ollut toimivaltainen ensi asteena ratkaisemaan kysymystä siitä, oliko A:lla oikeus vaatimaansa taloudelliseen etuuteen. Asiassa hallinto-oikeuden ratkaistavana oli, oliko A:n virkasuhteen purkamiselle koeaikana ollut valtion virkamieslain 10 §:n 1 momentissa tarkoitetut hyväksyttävät perusteet. Lainkohdan mukaan virkamiestä nimitettäessä voidaan määrätä, että virkasuhde voidaan koeajan aikana purkaa. Purkaminen ei kuitenkaan saa tapahtua syrjivillä tai muutoin koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla perusteilla. Hallinto-oikeuden mukaan virkasuhteen purkuperusteita koeaikana ei ole valtion virkamieslaissa täsmennetty muutoin kuin edellä mainituin rajoituksin. Hallinto-oikeuden mukaan koeajan tarkoituksena on antaa työnantajalle mahdollisuus arvioida virkamiehen soveltuvuutta tehtävään. Siten virkasuhteen purkamiseksi koeaikana ei edellytetä yhtä painavia perusteita kuin virkamieslain 25 §:n nojalla virkasuhdetta irtisanottaessa tai 33 §:n nojalla virkasuhdetta purettaessa. Riittävää on lähtökohtaisesti työnantajan tyytymättömyys virkamiehen työsuoritukseen tai toimintaan edellyttäen, että purkamisen perusteeksi esitettävä syy on objektiivisesti arvioiden hyväksyttävä. Hallinto-oikeuden mukaan työnantajalla on asiassa laaja harkintavalta. Kyseinen harkintavalta sekä asiassa esitetty selvitys huomioon ottaen hallinto-oikeus katsoi, että viraston esittämät syyt A:n virkasuhteen purkamiselle olivat olleet koeajan tarkoitukseen ja luonteeseen nähden asianmukaisia ja riittäviä. Lisäksi hallinto-oikeus totesi, ettei asiassa annetun selvityksen perusteella ollut syytä katsoa purkamisen perusteeksi esitettyjen seikkojen johtuneen A:n perehdytyksen puutteellisuudesta. Hallinto-oikeuden mukaan A ei myöskään ollut esittänyt asiassa sellaista selvitystä, joka olisi osoittanut, että virkasuhteen purkaminen olisi tapahtunut syrjivillä tai muutoin epäasiallisilla perusteilla. Viraston päätös ei siten ollut ollut lainvastainen. Valtion virkamieslain 40 §:n 1 momentin viimeisestä virkkeestä seuraa, että virkasuhteen tultua puretuksi virkamies on heti pidätettävä virasta, vaikkei päätös ole saanut lainvoimaa. Kun A:n virkasuhde oli voitu purkaa koeaikana, oli A virkamieslain 40 §:n 1 momentin nojalla tullut pidättää virantoimituksesta. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Valtion virkamieslaki 10 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 11 § 1 ja 2 momentti Valtion virkamieslaki 14 § 1 ja 2 momentti Valtion virkamieslaki 40 § 1 momentti Yhdenvertaisuuslaki 8 § 1 momentti Yhdenvertaisuuslaki 28 § Valtiovarainministeriön alaisen valtion virkamieseettisen neuvottelukunnan suositus ”Virkamies sosiaalisessa mediassa” 15.6.2016
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 17.8.2021 Koeaikapurku nro H3908/2021 (Dnro 20927/03.04.04.04.03/2020)
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 17.8.2021 Koeaikapurku nro H3908/2021 (Dnro 20927/03.04.04.04.03/2020) Asia Virkasuhteen purkamista koeajalla ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus Asiasanat Koeaika Käyttäytymisvelvollisuus Sopimaton... - Korvausvaatimus Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 19.1.2021 Palkkaus nro 21/0005/2 (Dnro 01541/19/1402) 1611007200000
Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 19.1.2021 Palkkaus nro 21/0005/2 (Dnro 01541/19/1402) Asia Valitus valtion virkamiehen palkkausta koskevassa asiassa Asiasanat Korvausvaatimus Palkkaus Palkkasaatava Työaika Varallaoloaika Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa A oli tehnyt virastolle vaatimuksen palkanmaksunsa oikaisemiseksi kolmen vuoden ajalta. A:n mukaan hänen virassaan suorittamansa varallaoloaika kuului kokonaisuudessaan hänen työaikaansa, ja siten virasto oli velvollinen suorittamaan hänelle maksamatta olevia ylityökorvauksia, yli-työ- ja iltatyölisiä sekä lauantaityö- ja sunnuntaityökorvauksia. Virasto oli hylännyt oikaisuvaatimuksen. Sen mukaan A:n suorittama varallaoloaika ei ollut työaikaa vaan varallaoloaikaa, josta A:lle oli suoritettu viraston virkamiesten palvelussuhteen ehtojen tarkistamisesta laaditun tarkentavan virkaehtosopimuksen mukainen varallaolokorvaus. A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen vaatien sen kumoamista sekä asiassa vahvistettavan, että hänen virkansa varallaoloaika oli täyteen palkkaan oikeuttavaa työaikaa. Virasto oli velvoitettava suorittamaan A:lle valituskirjelmässä yksilöidyt palkkasaatavat korkoineen. Valituksensa perusteluissa A esitti, että varallaoloaika oli täyteen palkkaan oikeuttavaa aikaa, koska A:n oli oltava varallaoloaikana läsnä työpaikalla. A:n mukaan Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) ratkaisukäytännön perusteella työaikalain 40 §:n mukainen mahdollisuus poiketa valtakunnallisella virkaehtosopimuksella työaikalain 4 §:n työaikaa koskevista säännöksistä oli Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (työaikadirektiivi) vastainen. EUT oli A:n mukaan lausunut työaikadirektiivin 2 artiklaan sisältyvien työ- ja lepoajan käsitteiden olevan yhteisön oikeuden käsitteitä, minkä vuoksi jäsenvaltiot eivät voineet yksipuolisesti määritellä niiden soveltamisalaa. A viittasi EUT:n ratkaisuihin, joissa työntekijöiden päivystystyö oli luettu kokonaisuudessaan työaikadirektiivissä tarkoitettuun työaikaan silloin, kun työntekijöiden oli oltava läsnä työpaikalla. Lisäksi A viittasi korkeimman oikeuden antamiin ratkaisuihin, joista ilmenevä lähtökohta hänen mukaansa oli varallaoloajan lukeminen työajaksi silloin, kun työntekijä oli tosiasiallisesti ollut samalla tavalla sidottu työhönsä kuin varsinaisia työtehtäviä suorittaessaan. Virasto oli vaatinut hallinto-oikeutta pyytämään työtuomioistuimelta lausunnon tarkentavan virka-ehtosopimuksen tulkinnasta, pätevyydestä ja siitä, johtiko sen määräyksen soveltaminen käsillä olleessa asiassa pakottavan lainsäädännön vastaiseen lopputulokseen. Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 39 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa, jonka ratkaiseminen edellyttää erityistä työehto- tai virkaehtosopimusolojen tuntemusta, voi tuomioistuin, milloin katsoo sen tarpeelliseksi tai asianosainen sitä vaatii, pyytää asiasta tältä osin lausunnon työtuomioistuimelta. Hallinto-oikeus piti kuitenkin lausunnon pyytämistä tarpeettomana ottaen huomioon päätöksensä perustelut sekä sen, ettei asia koskenut erimielisyyttä tarkentavan virkaehtosopimuksen tulkinnasta. Siten hallinto-oikeus hylkäsi vaatimuksen työtuomioistuimen lausunnon pyytämisestä. Asiassa oli riidatonta, että A:n varallaoloaikaa oli pidettävä työaikadirektiivin 2 artiklan määritelmän mukaisena työaikana. Hallinto-oikeuden mukaan lähtökohtana arvioinnissa voitiin myös asiassa esitetyn oikeuskäytännön perusteella pitää sitä, että A:n varallaoloajassa oli ollut kyse työaikadirektiivin tarkoittamasta työajasta. Siten asiassa hallinto-oikeuden ratkaistavana oli, oliko A:lle työaikadirektiivin mukainen työajan käsite huomioon ottaen voitu maksaa varallaoloksi nimitetystä työsuorituksesta muunlainen korvaus kuin varsinaiselta työajalta oli sovittu maksettavaksi. Hallinto-oikeus totesi, ettei työaikadirektiivissä säädetty siitä, millä perusteilla työntekijälle tai virkamiehelle maksetaan palkkaa erilaisilta työntekoon liittyviltä ajoilta. Myöskään EUT:n oikeuskäytännön perusteella työaikadirektiivin ei voitu katsoa olevan esteenä sille, että varallaolojaksolta maksettava korvaus määräytyi muilla perusteilla kuin sillä, oliko jakso direktiivin perusteella määriteltävä työ- vai lepoajaksi. Hallinto-oikeuden mukaan valtion virkaehtosopimuslain 2 §:n 1 momentista seuraa, että palvelus-suhteen ehdoista on palkkaus mukaan lukien voimassa, mitä niistä virkaehtosopimuksilla on määrätty. Työaikalain 40 §:n 1 momentista puolestaan seuraa, että työaikalain 4 ja 5 §:ssä säädetystä voidaan sopia toisin valtakunnallisella virkaehtosopimuksella. Siten virkaehtosopimuksella on voitu sopia myös työaikalain 5 §:n 2 momentissa tarkoitetusta, 5 §:n 1 momentissa määritellyn varallaolon ajalta maksettavan korvauksen määräytymisen perusteista. Hallinto-oikeuden mukaan tarkentavan virkaehtosopimuksen varallaoloa koskevia määräyksiä oli siten voitu soveltaa A:n virkasuhteessa. A:lla ei ollut oikeutta vaatimaansa palkkaan lisineen, joten virasto oli voinut hylätä palkanmaksua koskeneen oikaisuvaatimuksen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Valituksessaan A oli vaatinut, että virasto oli velvoitettava korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa sekä asian selvittämisestä hänelle aiheutuneet asianosaiskulut viivästyskorkoineen. Virasto oli niin ikään lausunnossaan vaatinut A:n velvoittamista korvaamaan viraston oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen. Hallinto-oikeus hylkäsi osapuolten vaatimukset hallintolain 64 §:n 1 momentin nojalla, jonka mukaan hallintoasiassa kukin vastaa omista kuluistaan. Hallinto-oikeuden mukaan A:n vaatimus asianosaiskulujen korvaamisesta oli lakiin perustumaton siltä osin kuin se mahdollisesti koski asian käsittelystä virastossa aiheutuneita kuluja. Lisäksi A:n valituksen hylkääminen merkitsi, ettei virastolle määrätty korvattavaksi myöskään oikeudenkäyntikuluja. Viraston vaatimus tuli puolestaan hylätä, koska A:n esittämää vaatimusta ei voitu pitää ilmeisen perusteettomana. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Hallintolaki 64 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 74 § Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 § Työaikalaki (605/1996) 1 § Työaikalaki (605/1996) 4 § 1 momentti Työaikalaki (605/1996) 5 § 1 ja 2 momentti Työaikalaki (605/1996) 40 § 1 momentti Valtion virkaehtosopimuslaki 5 § 1 ja 6 momentti Valtion virkamieslaki 2 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 57 § Rikosseuraamuslaitoksen virkamiesten palvelussuhteen ehtojen tarkistamisesta tehty tarkentava virkaehtosopimus 10 § Tietyistä työajan järjestämisen seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/88/EY (työaikadirektiivi) 1 artikla 1 kohta, 2 artikla Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisu 11.1.2007 asiassa C-437/05 (Jan Vorel v. Nemocnice Český Krumlov) Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisu 4.3.2011 asiassa C-258/10 (Nicuşor Grigore v. Regia Naţională a Pădurilor Romsilva – Direcţia Silvică Bucureşti) Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisu 21.2.2018 asiassa C-518/15 (Ville de Nivelles v. Rudy Matzak) kohdat 49 ja 50
Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 19.1.2021 Palkkaus nro 21/0005/2 (Dnro 01541/19/1402)
Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 19.1.2021 Palkkaus nro 21/0005/2 (Dnro 01541/19/1402) Asia Valitus valtion virkamiehen palkkausta koskevassa asiassa Asiasanat Korvausvaatimus Palkkaus Palkkasaatava Työaika Varallaoloaika Asian... - Korvausvaatimus , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös Korkein hallinto-oikeus 12.2.2021 Virantoimituksesta pidättäminen H276/2021 (Dnro 20705/03.04.04.04.03/2020) 1613080800000
Päätös Korkein hallinto-oikeus 12.2.2021 Virantoimituksesta pidättäminen H276/2021 (Dnro 20705/03.04.04.04.03/2020) Asia Virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus Asiasanat Esteellisyys Korvausvaatimus Kuulemismenettely Päätöksen perusteleminen Tutkimatta jättäminen Rikosepäily Virantoimituksesta pidättäminen Virkavelvollisuuden rikkominen Yleinen luottamus viranomaiseen Hallinto-oikeus Poliisilaitos pidätti 7.5.2018 päätöksellään rikosylitarkastaja A:n virantoimituksesta valtion virka-mieslain 40 §:n 2 momentin 1 kohdan nojalla esitutkinnan ja mahdollisen rikossyytteen käsittelyn ajaksi toistaiseksi ja kunnes toisin määrätään. Samalla A:lta pidätettiin virantoimituksesta pidättämisen ajalta valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen 53 §:n 2 momentin nojalla puolet palkkauksesta. Perusteena virantoimituksesta pidättämiselle olivat A:han kohdistuneet rikosepäilyt virkasalaisuuden ja virkavelvollisuuden rikkomisesta käynnissä olevassa esitutkinnassa. A:n oli syytä epäillä tahallaan palvelussuhteensa aikana oikeudettomasti paljastaneen toimittajille salassa pidettävää tietoa sekä käyttäneen omaksi tai toisen hyödyksi taikka toisen vahingoksi tietoja esitutkintapöytäkirjasta ja siihen liittyvästä esitutkinta-aineistosta, jotka olivat viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 25 ja 26 kohtien mukaan salassa pidettäviä. Poliisilaitos katsoi, että asiassa suoritettavilla tutkimuksilla ja mahdollisella oikeuskäsittelyllä saattoi olla vaikutusta A:n edellytyksiin hoitaa tehtäviään poliisin päällystössä ja rikoskomisariona Rikostutkintayksikössä. Sittemmin Helsingin käräjäoikeus hylkäsi keväällä 2019 antamassaan tuomiossa A:han kohdistuneet syytteet virkavelvollisuuden rikkomisesta ja virkasalaisuuden rikkomisesta, minkä jälkeen myös poliisilaitos kumosi päätöksellään 13.8.2019 A:n virantoimituksesta pidättämistä koskevan päätöksen mainitusta päivämäärästä lukien. A vaati hallinto-oikeudessa poliisilaitoksen päätöksen kumoamista ja poliisilaitoksen velvoittamista suorittamaan A:lle takautuvasti häneltä pidätetty palkanosa laillisine korkoineen sekä korvaamaan virantoimituksesta pidättämisestä aiheutunut vahinko. A kiisti valituksessa syyllistyneensä tutkinnan kohteena olevaan virkasalaisuuden rikkomiseen paljastamalla toimittajalle tietoja kesken olleesta esitutkinnasta tai virkavelvollisuuden rikkomiseen jättämällä perimättä kopiomaksuja luovutetuista kopioista. Lisäksi yleinen käytäntö oli, ettei kopiomaksuja peritty. Valituksessaan A myös esitti, että poliisilaitoksella ei aiemmin ollut samanlaisissa tilanteissa ryhdytty virantoimituksesta pidättämiseen poliisimiehen oltua rikoksesta epäiltynä, vaikka nämä olivat A:ta korkeammassa asemassa. Menettely loukkasi näin ollen virkamiesten tasapuolisen kohtelun velvoitetta. Päätös oli myös rikosepäilyjen osalta heikosti yksilöity. Poliisipäällikkö B oli yhdessä poliisilakimies C:n kanssa allekirjoittanut 16.4.2018 päivätyn A:n kuulemista koskevan välipäätöksen. A toi kuulemistilaisuudessa esiin näkemyksensä siitä, että B oli esteellinen A:ta koskevan asian käsittelyyn. Taustalla oli A:n aiemmin B:stä tekemä hallintokantelu, jossa pyydettiin selvittämään B:n toiminnan asianmukaisuutta. A:n ja poliisilaitoksen johdon välit olivat muutenkin kärjistyneet tilanteeseen, jossa osapuolet tekivät toisistaan tutkintapyyntöjä ja jännitteet olivat laitoksella yleisessä tiedossa. Tuomioistuinlain 4 luvun 1 §:n mukaan hallinto-oikeus käsittelee ja ratkaisee ne hallinto-oikeudelliset valitukset, hallintoriita-asiat ja muut asiat, jotka säädetään kuuluviksi sen toimivaltaan hallintolainkäyttölaissa (586/1996) tai muussa laissa. Valtion virkamieslain 52 §:n 1 momentin mukaan virkamies, joka katsoo, ettei viranomainen ole antanut hänelle virkasuhteesta johtuvaa taloudellista etuutta sellaisena kuin se olisi ollut hänelle suoritettava, saa, jollei laissa toisin säädetä, kirjallisesti vaatia siihen oikaisua asianomaiselta viranomaiselta. Viranomaisen on annettava asiassa päätös. Tällä perusteella hallinto-oikeus jätti tutkimatta A:n pidätetyn palkanosan maksamista koskevan vaatimuksen ja vahingonkorvausvaatimuksen. A:n vaatimus virantoimituksesta pidättämisestä aiheutuneen kärsimyksen korvaamisesta ei myöskään kuulunut hallinto-oikeuden toimivaltaan. Jääviyskysymyksen osalta asiassa saadusta selvityksestä kävi ilmi, että poliisipäällikkö B ei ollut läsnä A:n kuulemistilaisuudessa tai että B olisi muutenkaan osallistunut kuulemiseen muutoin kuin allekirjoittamalla yhdessä toisen virkamiehen kanssa valittajan kuulemista koskevan välipäätöksen. Näin ollen poliisilaitoksen päätös ei ollut esteellisyyskysymyksen osalta syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Päätöksen perusteluiden osalta hallinto-oikeus lausui, että A ei ollut valituksessaan esittänyt, ettei hänelle olisi ennen valituksenalaisen päätöksen tekemistä varattu valtion virkamieslain 66 §:n 2 momentin ja hallintolain 34 §:n 1 momentin mukaisesti tilaisuutta tulla kuulluksi. Vaikka A:lle ei ollut kuulemisessa yksilöity riittävän perusteellisesti rikosasiaan liittyviä virantoimituksesta pidättämiseen liittyviä seikkoja, A oli tiennyt, mistä häneen kohdistuneissa rikosepäilyissä oli ollut kysymys. Näin ollen poliisilaitos ei ollut menettelyllään vaarantanut valittajan oikeusturvaa siten, että valituksenalainen päätös olisi perusteluiden puutteellisuuden johdosta kumottava. Hallinto-oikeus katsoi, että poliisilaitoksella oli päätöstä 7.5.2018 tehtäessä valtion virkamieslain 40 §:n 2 momentin 1 kohdan mukainen peruste pidättää A virantoimituksesta päätöksessä mainitusta ajankohdasta lukien. Merkitystä hallinto-oikeus antoi rikoskomisariolta ja poliisimieheltä edellytettävälle nuhteettomuudelle ja sille, että rikostutkinta virkasalaisuuden rikkomisesta on sen kaltainen, että sen saatettiin päätöksen tekohetkellä arvioida vaikuttavan rikoskomisarion edellytyksiin hoitaa tehtäviään. Päätös ei ollut ollut suhteeton ja siten poliisilaitoksella oli ollut oikeus pidättää A virantoimituksesta. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Korkein hallinto-oikeus A pyysi korkeimmalta hallinto-oikeudelta lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ollut valitusluvan myöntämisen perustetta. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen eikä siten antanut ratkaisua valitukseen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Hallinto-oikeus Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti Hallintolaki 6 § Hallintolaki 27 § 1 momentti Hallintolaki 28 § 1 momentti 7 kohta Hallintolaki 34 § 1 momentti Hallintolaki 44 § 1 momentti 3 kohta Hallintolaki 45 § 1 momentti Hallintolaki 64 § 1 momentti Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 § Laki poliisin hallinnosta 15 f § Tuomioistuinlaki 4 luku 1 § Valtion virkamieslaki 11 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 14 § 1 ja 2 momentti Valtion virkamieslaki 40 § 2 momentti 1 kohta Valtion virkamieslaki 52 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 66 § 2 momentti Korkein hallinto-oikeus Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 111 § 1 momentti
Päätös Korkein hallinto-oikeus 12.2.2021 Virantoimituksesta pidättäminen H276/2021 (Dnro 20705/03.04.04.04.03/2020)
Päätös Korkein hallinto-oikeus 12.2.2021 Virantoimituksesta pidättäminen H276/2021 (Dnro 20705/03.04.04.04.03/2020) Asia Virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus Asiasanat Esteellisyys Korvausvaatimus Kuulemismenettely Päätöksen... - Korvausvaatimus , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös Korkein hallinto-oikeus 12.2.2021 Virantoimituksesta pidättäminen H275/2021 (Dnro 20697/03.04.04.04.03/2020) 1613080800000
Päätös Korkein hallinto-oikeus 12.2.2021 Virantoimituksesta pidättäminen H275/2021 (Dnro 20697/03.04.04.04.03/2020) Asia Virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus Asiasanat Korvausvaatimus Käyttäytymisvelvollisuus Poliisi Rikosepäily Rikossyyte Virantoimituksesta pidättäminen Virkavelvollisuuden rikkominen Yhdenvertainen kohtelu Hallinto-oikeus Poliisilaitos oli pidättänyt 7.5.2018 tekemällään päätöksellä rikosylitarkastaja A:n virantoimituksesta valtion virkamieslain 40 §:n 2 momentin 1 kohdan nojalla esitutkinnan ja mahdollisen rikossyytteen käsittelyn ajaksi toistaiseksi ja kunnes toisin määrätään. Samalla A:lta pidätettiin virantoimituksesta pidättämisen ajalta valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen 53 §:n 2 momentin nojalla puolet palkkauksesta. Poliisilaitos jatkoi päätöksellään 20.12.2018 A:n virantoimituksesta pidättämistä uusien aiemmassa päätöksessä esitetyt perusteet. Perusteena virantoimituksesta pidättämiselle olivat A:han kohdistuneet rikosepäilyt virkasalaisuuden ja virkavelvollisuuden rikkomisesta käynnissä olevassa esitutkinnassa. A:n oli syytä epäillä tahallaan palvelussuhteensa aikana oikeudettomasti paljastaneen toimittajille sekä käyttäneen omaksi tai toisen hyödyksi taikka toisen vahingoksi tietoja esitutkintapöytäkirjasta ja siihen liittyvästä esitutkinta-aineistosta, jotka olivat viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 25 ja 26 kohtien mukaan salassa pidettäviä. Poliisilaitos katsoi, että asiassa suoritettavilla tutkimuksilla ja mahdollisella oikeuskäsittelyllä saattoi olla vaikutusta A:n edellytyksiin hoitaa tehtäviään poliisin päällystössä ja rikoskomisariona Rikostutkintayksikössä. Sittemmin Helsingin käräjäoikeus hylkäsi keväällä 2019 annetussa tuomiossaan A:han kohdistunet syytteet virkavelvollisuuden rikkomisesta ja virkasalaisuuden rikkomisesta, minkä jälkeen myös poliisilaitos kumosi päätöksellään 13.8.2019 A:n virantoimituksesta pidättämistä koskevan päätöksen mainitusta päivämäärästä lukien. A valitti hallinto-oikeuteen poliisilaitoksen päätöksestä jatkaa A:n virantoimituksesta pidättämistä ja vaati, että poliisilaitos velvoitettaisiin suorittamaan A:lle takautuvasti häneltä pidätetty palkanosa laillisine korkoineen, vahingonkorvausta sekä oikeudenkäyntikuluja noin 2 400 euroa. A kiisti valituksessa syyllistyneensä tutkinnan kohteena olevaan virkasalaisuuden rikkomiseen paljastamalla toimittajalle tietoja kesken olleesta esitutkinnasta tai virkavelvollisuuden rikkomiseen jättämällä perimättä kopiomaksuja luovutetuista kopioista. A katsoi, ettei aiheettomilla rikosepäilyillä voinut olla vaikutusta hänen edellytyksiinsä hoitaa tehtäväänsä. Valituksessaan A myös esitti, ettei poliisilaitoksella ollut aiemmin samanlaisissa tilanteissa ryhdytty virantoimituksesta pidättämiseen poliisimiehen oltua rikoksesta epäiltynä, vaikka nämä olivat A:ta korkeammassa asemassa. Toiminta A:n asiassa poikkesi merkittävästi poliisilaitoksen ja sisäministeriön aiemmin noudattamasta johdonmukaisesta linjasta, jossa virantoimituksesta pidättämiseen ryhdyttiin vasta asian esitutkinnan päätyttyä ja esitutkintapöytäkirjan siirryttyä syyttäjälle, joka on päättänyt nostaa syytteen. Menettely loukkasi näin ollen virkamiesten tasapuolisen kohtelun velvoitetta. Poliisilaitoksen olisi valituksen mukaan joka tapauksessa tullut odottaa syyttäjän ratkaisua asiassa ennen virantoimituksesta pidättämisen jatkamista koskevan päätöksen tekemistä. Tuomioistuinlain 4 luvun 1 §:n mukaan hallinto-oikeus käsittelee ja ratkaisee ne hallinto-oikeudelliset valitukset, hallintoriita-asiat ja muut asiat, jotka säädetään kuuluviksi sen toimivaltaan hallintolainkäyttölaissa (586/1996) tai muussa laissa. Valtion virkamieslain 52 §:n 1 momentin mukaan virkamies, joka katsoo, ettei viranomainen ole antanut hänelle virkasuhteesta johtuvaa taloudellista etuutta sellaisena kuin se olisi ollut hänelle suoritettava, saa, jollei laissa toisin säädetä, kirjallisesti vaatia siihen oikaisua asianomaiselta viranomaiselta. Viranomaisen on annettava asiassa päätös. Hallinto-oikeus ei voinut siten ensi asteena tutkia tätä vaatimusta. Tällä perusteella hallinto-oikeus jätti tutkimatta A:n pidätetyn palkanosan maksamista koskevan vaatimuksen ja vahingonkorvausvaatimuksen. Tasapuolisen kohtelun osalta hallinto-oikeus lausui, että poliisilaitoksen oli yhdenvertaisuutta ja virkamiesten tasapuolista kohtelua koskevat säännökset huomioon ottaen kohdeltava palveluksessaan olevia virkamiehiä tasapuolisesti, jollei siitä poikkeaminen ollut virkamiesten tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltua. Tässä tapauksessa poliisilaitos oli voinut jatkaa A:n virantoimituksesta pidättämistä. A:n esittämille yhdenvertaisuutta koskeville väitteille ei annettu merkitystä. A:n virantoimituksesta pidättämistä ei myöskään ollut pidettävä päätöksen tekohetkellä suhteettomana seurauksena. Poliisilaitoksella oli siten ollut valituksenalaista päätöstä tehtäessä oikeus jatkaa A:n virantoimituksesta pidättämistä. Hallinto-oikeus katsoi kuitenkin, että virantoimituksesta pidättäminen olisi tullut lopettaa viipymättä käräjäoikeuden 29.5.2019 antaman vapauttavan tuomion jälkeen ja viimeistään 3.6.2019. Poliisilaitoksen päätös kumottiin siis hallinto-oikeudessa 3.6.2019 lukien ja valitus hylättiin muilta tutkituilta osin. Hallinto-oikeus toimitti asiassa äänestyksen ja hylkäsi A:n valituksen osin äänin 2−1. Eriävän mieli-piteen jättänyt esittelevä jäsen olisi kumonnut poliisilaitoksen päätöksen kokonaisuudessaan ja määrännyt A:lle korvattavaksi 500 euroa oikeudenkäyntikuluja. Muilta osin esittelevä jäsen yhtyi oikeuden enemmistön kantaan. Korkein hallinto-oikeus A pyysi korkeimmalta hallinto-oikeudelta lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ollut valitusluvan myöntämisen perustetta. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen eikä siten antanut ratkaisua valitukseen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Hallinto-oikeus Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti Hallintolaki 6 § Hallintolaki 27 § 1 momentti Hallintolaki 28 § 1 momentti 7 kohta Hallintolaki 34 § 1 momentti Hallintolaki 44 § 1 momentti 3 kohta Hallintolaki 45 § 1 momentti Hallintolaki 64 § 1 momentti Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 § Laki poliisin hallinnosta 15 f § Tuomioistuinlaki 4 luku 1 § Valtion virkamieslaki 11 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 14 § 1 ja 2 momentti Valtion virkamieslaki 40 § 2 momentti 1 kohta ja 4 momentti Valtion virkamieslaki 52 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 66 § 2 momentti Korkein hallinto-oikeus Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 111 § 1 momentti
Päätös Korkein hallinto-oikeus 12.2.2021 Virantoimituksesta pidättäminen H275/2021 (Dnro 20697/03.04.04.04.03/2020)
Päätös Korkein hallinto-oikeus 12.2.2021 Virantoimituksesta pidättäminen H275/2021 (Dnro 20697/03.04.04.04.03/2020) Asia Virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus Asiasanat Korvausvaatimus Käyttäytymisvelvollisuus Poliisi Rikosepäily Rikossyyte Virantoimituksesta... - Irtisanominen yksilöperusteella Päätös Helsingin hallinto-oikeus 17.12.2021 Irtisanominen nro H6519/2021 (diaarinumero 20687/03.04.04.04.03/2020) 1639692000000
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 17.12.2021 Irtisanominen nro H6519/2021 (diaarinumero 20687/03.04.04.04.03/2020) Asia Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat Irtisanominen yksilöperusteella Epäasiallinen käyttäytyminen Käyttäytymisvelvollisuus Sopimaton käytös Virkavelvollisuuden laiminlyönti Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Virasto oli päätöksellään 18.3.2020 irtisanonut osastosihteeri A:n palvelussuhteen. Päätöksessä esitetyn perusteella A oli muun muassa laiminlyönyt työvelvoitteitaan ja velvoitteitaan noudattaa työnantajan määräyksiä. A oli myös käyttäytynyt epäasiallisesti työnantajan edustajaa kohtaan. Lisäksi A:lle oli annettu kirjallinen huomautus vuonna 2017 (perusteena luvaton poissaolo ja epäasiallinen käyttäytyminen esimiestä kohtaan), kirjallinen varoitus kesäkuussa vuonna 2019 (perusteena epäasiallinen käyttäytyminen sekä työaikamääräysten noudattamatta jättäminen) ja toinen kirjallinen varoitus lokakuussa vuonna 2019 (perusteena työaika- ja työnjohtomääräysten noudattamatta jättäminen sekä epäasiallinen käyttäytyminen). A kyseenalaisti valituksessaan hallinto-oikeudelle irtisanomispäätöksen perusteluiden oikeellisuuden, kiisti menetelleensä epäasiallisesti ja vaati päätöksen kumoamista. Hallinto-oikeus arvioi A:n menettelyjä aluksi erillään toisistaan. Hallinto-oikeuden mukaan työnantaja oli voinut katsoa A:n poissaoloilmoitusten laiminlyönnin osalta, että A oli saamistaan varoituksista huolimatta menetellyt toistuvasti vastoin valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentissa säädettyjä virkavelvollisuuksiaan. A:lla ei myöskään ollut menettelylleen hyväksyttävää syytä. Hallinto-oikeus katsoi myös, että A oli menetellyt epäasiallisesti ja vastoin valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentissa edellytettyä käyttäytymisvelvoitetta, kun A oli kyseenalaistanut esimiehensä toiminnan oikeutuksen esimiehen selvittäessä poissaoloihin ja työnjohtomääräyksiin liittyvää asiaa. Edelleen hallinto-oikeus katsoi A:n menetelleen valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentissa säädettyjen virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Kyseiset menettelyt koskivat muun muassa tilannetta, jossa A oli ryhtynyt työtehtäviensä edellyttämiin toimenpiteisiin vasta työnantajansa kehotuksesta sekä tilannetta, jossa A oli jättänyt työtehtävän esimiehensä kehotuksesta huolimatta kokonaan tekemättä. A oli myös toisessa tilanteessa toiminut vastoin työnantajansa ohjeistusta, ja esimies oli myöhemmin erikseen joutunut määräämään A:n huolehtimaan tehtävän loppuun saattamisesta. Hallinto-oikeus katsoi johtopäätöksenä asiassa, että A:n menettely oli muodostanut kokonaisuudessaan valtion virkamieslain 25 §:n mukaisen erityisen painavan syyn A:n virkasuhteen irtisanomiselle. Syynä tähän oli viimeisimmän varoituksen jälkeen edelleen jatkunut A:n toistuva työnantajan määräysten noudattamatta jättäminen ja epäasiallinen käyttäytyminen virkamiehenä työnantajan edustajaa kohtaan, vaikka osa virkasuhteen irtisanomisen perusteena olleista tapahtumista olisi yksittäisinä laiminlyönteinä sinänsä ollut vähäisiä. Näin ollen A:n virkasuhde oli voitu irtisanoa. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Valtion virkamieslaki 14 § 1 ja 2 momentti, 25 § 2 momentti ja 66 § 2 momentti Hallintolaki 6 §
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 17.12.2021 Irtisanominen nro H6519/2021 (diaarinumero 20687/03.04.04.04.03/2020)
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 17.12.2021 Irtisanominen nro H6519/2021 (diaarinumero 20687/03.04.04.04.03/2020) Asia Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat Irtisanominen... - Irtisanominen yksilöperusteella , Korvausvaatimus , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös Helsingin hallinto-oikeus 12.4.2021 Irtisanominen nro 21/0131/2 (diaarinumero 06657/19/1401) 1618174800000
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 12.4.2021 Irtisanominen nro 21/0131/2 (diaarinumero 06657/19/1401) Asia Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat Irtisanominen yksilöperusteella Korvausvaatimus Käyttäytymisvelvollisuus Poliisi Virantoimituksesta pidättäminen Yleinen luottamus viranomaiseen Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Poliisilaitos oli päätöksellään 7.10.2019 irtisanonut konstaapeli A:n virkasuhteen päättymään neljän kuukauden irtisanomisajan kuluttua. Poliisilaitos oli samalla pidättänyt A:n välittömästi virantoimituksesta irtisanomisajaksi. Päätöksessä oli todettu, että A oli tuomittu 2.6.2017 tehdystä virkavelvollisuuden rikkomisesta 40 päiväsakkoon. Käräjäoikeus oli katsonut, että A oli käyttänyt hänen omassa kunnianloukkausta koskevassa vahingonkorvausasiassa hyväksi poliisin virka-asemaa, mikä oli ollut omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Poliisilaitos katsoi, että A:n menettelyn moitittavuutta oli lisännyt se, että A oli aiemmin tuomittu vastaavan kaltaisesta oman edun tavoittelemiseen pyrkivästä virkavelvollisuuden rikkomisesta 60 päiväsakkoon. Poliisilaitos katsoi myös, ettei A:n virantoimitusta voitu jatkaa, sillä hän ei ollut huolimatta vuonna 2015 saamastaan tuomiosta ja sen johdosta tehdystä kuukauden määräaikaisesta virantoimituksesta erottamisesta ymmärtänyt virka-asemansa käyttäytymisvelvollisuutta. Päinvastoin hän oli menetellyt tietoisesti virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. A vaati valituksenalaisen päätöksen kumoamista. A:n mukaan poliisilaitos ei ollut täyttänyt valtion virkamieslaissa tarkoitettua kuulemisvelvoitetta, koska kuulemistilaisuudessa ei tullut ilmi mahdollinen irtisanominen. A:n mukaan irtisanominen oli myös tehty ennenaikaisesti, koska A:n rikosasiassa saama tuomio ei ollut lainvoimainen poliisilaitoksen päätöstä tehdessä. A toi esiin myös, ettei perusteltua syytä hänen irtisanomiselleen ollut. Lisäksi A oli vedonnut valituksessaan luottamuksensuojaan katsoen, että irtisanominen oli toimitettu lievemmän rangaistuksen perusteella, kuin mikä oli A:n aiemmin saaman lievemmän virkamiesoikeudellisen seuraamuksen perusteena. A:n mukaan hänen virkasuhdettaan ei oltu irtisanottu kohtuullisessa ajassa ja ettei poliisi laitos kohdellut häntä tasapuolisesti verrattuna hänen partiokaveriinsa. Hallinto-oikeus totesi aluksi kuulemisvelvoitteesta, ettei asiassa ollut tapahtunut kuulemisvirhettä, sillä A:lle oli tiedotettu kutsussa kuulemistilasuuteen, että poliisilaitos tulee arvioimaan tapahtumien ja seikkojen johdosta tarvetta virkamiesoikeudellisiin toimenpiteisiin ja että mahdollisia virkamiesoikeudellisia toimenpiteitä olisi muun muassa irtisanominen. Lisäksi asiasta oli saatu hallinto-oikeuden suullisessa kuulemisessa rikosylitarkastajan vahvistus. A oli myös itse todennut ääneen suullisessa käsittelyssä, että asiasta voisi seurata irtisanominen. Hallinto-oikeus totesi näin ollen, että kuulemisvirhettä ei ollut tapahtunut ja A:n tietoon oli tullut, että kuulemismenettely oli voinut johtaa hänen irtisanomiseen. Hallinto-oikeus totesi ennenaikaisen irtisanomisväitteen osalta, että poliisilaitoksen päätös ei ollut lainvastainen. Irtisanomisen edellytysten täyttymistä voitiin arvioida käräjäoikeuden päätöksen jälkeen käytettävissä olleen selvityksen perusteella, eikä irtisanomispäätöstä oltu tehty siten liian varhaisessa vaiheessa, kun asiassa ei oltu odotettu hovioikeuden tuomion antamista. Poliisilaitoksella oli hallinto-oikeuden mukaan myöskin valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentin mukaisesti erityisen painava syy A:n virkasuhteen irtisanomiselle. Hallinto-oikeus katsoi, että A oli toiminnallaan vaarantanut luottamusta poliisin toiminnan puolueettomuuteen ja poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. A oli menetellyt virkavelvollisuuksiensa vastaisesti vaatimalla itselleen rahallista korvausta poliisin virka-asuun pukeutuneena poliisilaitoksen tiloissa käydyssä keskustelussa. Lisäksi virkamiesoikeudellista moitittavuutta lisäsi se, että A oli jo aiemmin ollut erotettuna määräajaksi samankaltaisista syistä, mikä asetti hänelle korostetun velvollisuuden kiinnittää huomiota poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Luottamuksensuojaväitteestä hallinto-oikeus totesi, että hallintolain 6 §:stä ilmenevä luottamuksensuojaperiaate ei edellytä, että virkamiesoikeudellinen seuraamus määräytyisi yksistään rikosoikeudellisen rangaistuksen ankaruuden perusteella. Hallinto-oikeus totesi muun muassa asiasta, ettei määräaikaisen virantoimituksesta erottamisen voitu katsoa luoneen A:lle oikeutettuja odotuksia siitä, ettei hänen virkasuhdettaan voitaisi irtisanoa, mikäli hänet olisi tuomittu lievempään kuin 60 päiväsakon sakkorangaistukseen. Virkasuhteen irtisanominen ei ollut siten myöskään luottamuksensuojan vastaista. Hallinto-oikeuden mukaan kohtuullinen aika puolestaan oli viime kädessä ratkaistava tapauskohtaisesti. Hallinto-oikeus arvioi, että käräjäoikeuden tuomiosta irtisanomispäätökseen kulunutta noin neljän kuukauden aikaa ei voitu pitää kohtuuttoman pitkänä aikana. Tapauskohtaisessa arvioinnissa vaikutti erityisesti se, että A:n oma menettely oli osaltaan pidentänyt irtisanomisajan käsittelyaikaa, kun A oli jättänyt noutamatta hänelle saantitodistuksin lähetetyn kutsun kuulemistilaisuuteen. Tasapuolisen kohtelun osalta hallinto-oikeus totesi, ettei poliisilaitos ollut kohdellut A:ta epätasapuolisesti, koska asiasta ilmenevien seikkojen perusteella A:n partiokaveria ei ollut tuomittu asiassa rangaistukseen eikä häntä myöskään oltu tuomittu virkavelvollisuuksien rikkomisesta tai erotettu väliaikaisesti virasta toisin kuin A:ta. Irtisanomisen perusteena ollut teko huomioon ottaen hallinto-oikeus totesi poliisilaitoksella olleen valtion virkamieslain 40 §:n 2 momentin 4 kohdan mukainen peruste A:n virantoimituksesta pidättämiselle. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Valtion virkamieslaki 11 § 1 momentti, 14 § 2 momentti, 25 § 2 ja 3 momentti, 40 § 1 ja 2 momentti, 57 § 1 momentti ja 66 § 2 momentti Hallintolainkäyttölaki 7 § 2 momentti ja 51 § 2 momentti Hallintolaki 6 § Tuomioistuinlaki 4 luku 1 § Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 § Laki poliisin hallinnosta 15 f § Hallituksen esitys poliisilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 224/2010 vp) Poliisilain hallituksen esitys (HE 266/2004 vp)
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 12.4.2021 Irtisanominen nro 21/0131/2 (diaarinumero 06657/19/1401)
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 12.4.2021 Irtisanominen nro 21/0131/2 (diaarinumero 06657/19/1401) Asia Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat Irtisanominen... - Irtisanominen yksilöperusteella Päätös Helsingin hallinto-oikeus 1.7.2021 Irtisanominen nro H3405/2021 (diaarinumero 20415/03.04.04.04.03/2020) 1625086800000
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 1.7.2021 Irtisanominen nro H3405/2021 (diaarinumero 20415/03.04.04.04.03/2020) Asia Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat Esteellisyys Irtisanominen yksilöperusteella Kuulemismenettely Käyttäytymisvelvollisuus Sopimaton käytös Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Virasto oli päätöksellään 12.2.2020 irtisanonut A:n virkasuhteen päättymään kuuden kuukauden irtisanomisajan kuluttua päätöksen tiedoksisaannista. Päätöksen mukaan A oli toistuvasti häirinnyt vakavasti muuta työyhteisöä epäasiallisella, uhkaavalla ja loukkaavalla käytöksellä sekä kirjallisin viestein. Häirintä oli jatkunut siitä huolimatta, että esimiehet olivat käyneet A:n kanssa keskusteluja, joissa oli vaadittu häiritsevän käytöksen lopettamista. Lisäksi A:n työnantajan mukaan yksittäinen vuonna 2019 A:n lähettämä sähköpostiviesti, joka oli kohdistettu nimeltä mainittuihin oman työyhteisön jäseniin, oli sisällöltään törkeällä tavalla loukkaava ja riitti jo yksinään täyttämään irtisanomiselle vaadittavan valtion virkamieslain 25 §:n mukaisen erittäin painavan syyn. Viesti oli lähetetty myös viraston ulkopuolisille viraston yhteistyötahoille. Irtisanomisharkinnassaan ja päätöksessään työnantaja oli muutoin arvioinut A:n menettelyä kokonaisharkintana jo pitkään jatkuneen epäasiallisen käyttäytymisen perusteella. A oli puolestaan vaatinut, että päätös kumotaan ja virasto velvoitetaan maksamaan A:n oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen. A:n mukaan hänen tosiasiallinen kuulemisensa oli asiassa laiminlyöty, sillä työnantaja ei ollut halunnut keskustella irtisanomiseen johtaneista tapahtumista ennen irtisanomisen vireillepanoa, eikä muun muassa ollut ottanut vastaan A:n laatimaa kirjallista vastinetta ennen suullista kuulemistilaisuutta. Lisäksi A väitti, että hänen irtisanomistaan koskevassa päätöksenteossa mukana ollut B olisi ollut esteellinen osallistumaan kyseiseen päätöksentekoon, sillä B oli A:n antaman selvityksen mukaan kiusannut jo pidempään A:ta, minkä vuoksi A:n ja B:n välille oli muodostunut hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitettu esteellisyysperuste. Irtisanomisen osalta A vetosi olosuhteisiin, jotka olivat johtaneet sähköpostiviestin lähettämiseen, sekä olosuhteisiin, joissa hän oli viestin lähettänyt, sekä tilanteissaan tämän jälkeen tapahtuneisiin muutoksiin. Hallinto-oikeus totesi, ettei A:n kuulemista ollut laiminlyöty. Hallinto-oikeuden mukaan A oli voinut osallistua kuulemistilaisuuteen, ja hänellä oli ollut tilaisuudessa myös lakimiesavustaja. Lisäksi A:lla oli ollut mahdollisuus toimittaa kirjallinen selvitys työnantajalleen etukäteen, ja A oli itsekin todennut vaihtoehdon olevan mahdollinen, muttei ollut sitä tehnyt. Työnantaja oli myös perehtynyt kuulemistilaisuudessa A:n kirjalliseen selvitykseen, ja A:lle oli tuomioistuimen mukaan annettu mahdollisuus nostaa esille tarpeelliseksi pitämiään seikkoja irtisanomisesta ja siihen johtaneista tapahtumista. B:n esteellisyydestä hallinto-oikeus puolestaan totesi, että irtisanomisesta päättäminen katsottiin kuuluvan B:n virkavelvollisuuksiin. Lisäksi B:n menettelyn katsottiin olevan luonteeltaan työnantajan työnjohto-oikeuden piiriin kuuluvaa menettelyä. Esimiehen ja alaisen näkemyserot työntekoon liittyvistä seikoista hallinto-oikeuden mukaan eivät lähtökohtaisesti muodostaneet esimiehen esteellisyyttä alaisen virkamiesoikeudellisesta asiasta päätettäessä. Näin ollen B:n ja A:n välillä ei tuomioistuimen mukaan voitu todeta olevan sellaista kiistasuhdetta tai muuta olosuhdetta, jonka perusteella objektiivisessa kokonaisarvioinnissa luottamus B:n puolueettomuuteen olisi vaarantunut. Irtisanomisen lainmukaisuutta arvioidessaan hallinto-oikeus totesi, että A:n menettely oli vastoin virkamieheltä valtion virkamieslain 14 §:ssä edellytettyä käyttäytymisvelvollisuutta. A:n lähettämä viesti oli ollut omiaan loukkaamaan useita henkilöitä sekä ulkopuolisille välittyvän käsityksen myötä vaikuttamaan vahingollisesti viraston asemaan työnantajana ja viranomaisena. Viestin lähettäminen oli myös osoittanut A:n harkintakyvyn ja lojaalisuuden työnantajaa kohtaan olevan kyseenalainen. Lisäksi hallinto-oikeus katsoi, ettei A:n esittämillä seikoilla hänen kokemastaan pitkäaikaisesta työpaikkakiusaamisesta ollut ratkaisevaa merkitystä asiassa, sillä nekään seikat eivät joka tapauksessa olisi oikeuttanut tai tehnyt virkamiesoikeudellisesti anteeksiannettavalla tavalla ymmärrettäväksi A:n viestin lähettämistä. A:n esittämät muut olosuhteet kuitenkin vaikuttivat tuomioistuimen harkintaan, ja hallinto-oikeus totesikin, että viraston oli täytynyt olla selvillä irtisanomispäätöstä tehdessä A:n olosuhteisiin vaikuttaneista seikoista A:n vastineessaan esittämän perusteella. Hallinto-oikeus katsoi, että A:n menettely sähköpostiviestin lähettämisen osalta oli objektiivisesti arvioiden erittäin moitittavaa ja vastoin A:n virkavelvollisuuksia. Kuitenkin A:n kuvaamat olosuhteet viestin lähettämisen ajankohtana ja olosuhteiden mahdolliset vaikutukset A:n menettelyyn olivat tehneet A:n menettelyn sillä tavoin ymmärrettäväksi, että virkasuhteen irtisanomiselle sähköpostiviestin seurauksena ei voitu katsoa olevan valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitettua erityisen painavaa syytä. Virasto oli esittänyt, että irtisanomispäätöksessä kuvatut muut tapahtumat eivät olleet päätösharkinnassa erillisiä tai yksittäisiä irtisanomisperusteita, vaan ne olivat vaikuttaneet kokonaisharkintaan yhdessä sähköpostiviestin menettelyn kanssa. Hallinto-oikeus katsoi, ettei tämänkään seikan osalta asiaa ollut syytä arvioida toisin, vaan A:n virkasuhteen irtisanomiselle ei ollut valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitettua erityisen painavaa syytä. Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa annetun lain 1 § ja 3 § Asiakirjojen julkisuudesta viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 22 § 1 momentti Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 57 § 1 momentti ja 95 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 14 § 1 ja 2 momentti, 25 § 2 ja 3 momentti ja 66 § 2 momentti Hallintolaki 27 § 1 momentti ja 28 § 1 momentti
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 1.7.2021 Irtisanominen nro H3405/2021 (diaarinumero 20415/03.04.04.04.03/2020)
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 1.7.2021 Irtisanominen nro H3405/2021 (diaarinumero 20415/03.04.04.04.03/2020) Asia Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat ... - Irtisanominen yksilöperusteella Päätös Helsingin hallinto-oikeus 5.7.2021 Irtisanominen nro H3485/2021 (diaarinumero 20419/03.04.04.04.03/2020) 1625432400000
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 5.7.2021 Irtisanominen nro H3485/2021 (diaarinumero 20419/03.04.04.04.03/2020) Asia Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat Irtisanominen yksilöperusteella Työtehtävistä suoriutuminen Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Virasto oli päätöksellään 25.2.2020 irtisanonut toimistosihteeri A:n virkasuhteen valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentin nojalla johtuen erityisen painavasta syystä. Päätöksen mukaan työnantajalla oli ollut erityisen painava syy irtisanomiseen, koska A ei suoriutunut tehtävistään, vaikka niitä oli vuodesta 2016 lähtien useampaan otteeseen tarkastettu hänen suoriutumistaan vastaavaksi ja vaikka työnantaja oli vuosien 2018 ja 2019 välisenä aikana huomauttanut ja varoittanut häntä virkavelvollisuuksiensa laiminlyönnistä ja antanut hänelle useita tilaisuuksia korjata hänen menettelyään. Työnantaja oli katsonut, ettei uuden varoituksen antaminen ollut riittävä seuraamus, sillä tilanne ei ollut aiemman puuttumisen perusteella pidemmällä aikavälillä korjaantunut. Työnantaja oli lisäksi arvioinut, ettei sellaisia tehtäviä ollut tarjolla, joita A:lle olisi voitu tarjota tai joista A olisi voinut suoriutua riittävän hyvin määrällisesti ja laadullisesti. A:n mukaan päätös oli kumottava, sillä päätös oli tehty vaillinaisin ja osin väärin perustein. Hallinto-oikeus totesi ratkaisussaan, että valituksenalainen irtisanomispäätös oli perustunut siihen, ettei A ollut suoriutunut tehtävistään valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentin mukaisesti, vaikka niitä oli useampaan otteeseen tarkistettu vuodesta 2016 lähtien. Hallinto-oikeuden mukaan asiassa saadusta selvityksestä myös ilmeni, että työnantaja oli tarkistanut A:n tavoitteita alaspäin, ja tästä huolimatta A ei ollut suoriutunut työtehtävistään tavoitteiden mukaisesti. Lisäksi asiassa ei tuomioistuimen mukaan muutoinkaan ilmennyt, että työnantaja olisi laiminlyönyt huolehtia A:n tilanteen riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä. Johtopäätöksenään hallinto-oikeus katsoi, ettei valituksenalainen irtisanomispäätös ollut valituksessa esitetyin perustein lainvastainen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti, 25 § 2 momentti ja 57 § 1 momentti Hallintolaki 31 § 1 momentti Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 13 § 1 momentti
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 5.7.2021 Irtisanominen nro H3485/2021 (diaarinumero 20419/03.04.04.04.03/2020)
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 5.7.2021 Irtisanominen nro H3485/2021 (diaarinumero 20419/03.04.04.04.03/2020) Asia Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat ... - Irtisanominen yksilöperusteella , Kirjallinen varoitus Päätös Helsingin hallinto-oikeus 2.7.2021 Irtisanominen nro 21/0201/2 (diaarinumero 05901/19/1401) 1625173200000
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 2.7.2021 Irtisanominen nro 21/0201/2 (diaarinumero 05901/19/1401) Asia Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat Irtisanominen yksilöperusteella Kirjallinen varoitus Käyttäytymisvelvollisuus Huomautus Työtehtävien laiminlyönti Työaikojen noudattaminen Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Virasto oli päätöksellään 30.8.2019 irtisanonut A:n virkasuhteen valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentin mukaisen virkamiehestä johtuvan erityisen painavan syyn perusteella. Lisäksi virasto katsoi A:n moitittavan käyttäytymisen oletettavasti jatkuvan irtisanomisaikana, minkä seurauksena virasto oli vapauttanut A:n työtehtävien hoitamisesta irtisanomisajaksi välittömästi päätöksen tiedoksiannosta lukien. Päätöksen perusteluissa oli muun muassa mainittu A:n epäasiallinen käyttäytyminen, työtilojen siivoamatta jättäminen ja työpuhelimen vaihtamatta jättäminen huolimatta työnantajan määräyksistä, luvattomat poissaolot ja poissaolojen vaillinainen ilmoittaminen, työaikojen rikkominen ja kokonaisharkinnassa huomioon otettavat aiemmat huomautukset ja varoitukset. A vaati päätöksen kumoamista ja virkasuhteen palauttamista. Vaihtoehtoisesti A vaati 12 kuukauden palkkaa vastaavaa määrää vahingonkorvauksena, mikäli virkaa ei olisi voitu palauttaa. Hallinto-oikeus ei tutkinut A:n vahingonkorvausvaatimusta viitaten tuomioistuinlain 4 luvun 1 §:ään hallinto-oikeuden toimivallasta. Perusteluksi päätöksen kumoamiselle A oli esittänyt, että irtisanomisessa oli kysymys kostosta ja vastatoimesta. Väite perustui siihen, että irtisanomismenettely oli käynnistetty A:n mukaan sen jälkeen, kun A oli vuonna 2017 tehnyt esimiehensä häneen kohdistuvasta pitkäaikaisesta työpaikkakiusaamisesta kantelun aluehallintovirastoon. Lisäksi A katsoi, ettei irtisanomiselle ollut muutoinkaan erityisen painavaa syytä. Hallinto-oikeus totesi perusteluissaan, että A:n oli vastatoimia koskevaa asiaa tuomioistuimessa käsiteltäessä esitettävä selvitystä seikoista, joihin hänen vaatimuksensa perustuivat. Jos esitettyjen selvitysten perusteella voitiin olettaa vastatoimien kieltoa rikotun, vastapuolen oli kumotakseen oletuksen osoitettava, että kieltoa ei ollut rikottu. A oli hallinto-oikeuden mukaan esittänyt tarkemmin perustelemattoman väitteen irtisanomismenettelyn käynnistämiseen johtaneista seikoista. Tähän nähden, ja kun otettiin huomioon A:n virkasuhteen irtisanomiseen johtaneista seikoista saatu selvitys, hallinto-oikeus katsoi, ettei asiassa ollut A:n esittämän selvityksen perusteella eikä muutoinkaan ilmennyt, että vastatoimien kieltoa olisi voitu olettaa rikotun. A:n virkasuhteen irtisanomista ei siten pidetty vastatoimena sille, että A oli tehnyt kokemastaan epäasiallisesta kohtelusta kantelun. Hallinto-oikeus katsoi irtisanomisperusteiden osalta, että A oli toistuvasti menetellyt vastoin valtion virkamieslain 14 §:ssä säädettyjä virkavelvollisuuksiaan noudattaa työnjohto- ja valvontamääräyksiä ja käyttäytyä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Tämä johtui hallinto-oikeuden mukaan siitä, että A oli jo aiemmin saamistaan varoituksista ja huomautuksista huolimatta menetellyt hänelle annettujen määräysten vastaisesti käyttäytymällä epäasiallisesti, jättämällä noudattamatta poissaolojen todentamisen ohjeita ollen siten luvattomasti poissa työstä, rikkomalla työaikamääräyksiä sekä laiminlyömällä työtilansa siivoamisen ja työpuhelimensa vaihtamisen. A oli lisäksi välittömästi viimeisimmän määräyksen jälkeen muun muassa jättänyt ilmoittamatta poissaoloistaan, vastannut epäasiallisesti esimiehensä viesteihin ja jättänyt noudattamatta hänelle määrättyä päivittäistä työaikaa. A oli hallinto-oikeuden mukaan laiminlyönyt työaikaa koskevia määräyksiä vielä saatuaan tietää työnantajan harkitsevan hänen virkasuhteensa irtisanomista. A oli myös laiminlyönyt hänelle annetut työtehtävät, joiden tekemiseen hänelle oli nimenomaisesti järjestetty aikaa. Hallinto-oikeus totesi, että A:lla ei voitu katsoa olleen esittämistään syistä estettä työtilan järjestelytehtävän suorittamiselle ollessaan virantoimituksessa. Kun lisäksi otettiin huomioon A:lle vuosina 2012–2018 annetut huomautukset, varoitukset ja määräykset ja niiden sisältö, oli A:n pitkän ajan kuluessa samankaltaisena toistunut menettely osoittanut sellaista piittaamattomuutta työnantajan antamia määräyksiä sekä virkatehtävien hoitamista kohtaan, että virastolla oli ollut virkamieslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityisen painava syy irtisanoa A:n virkasuhde. Hallinto-oikeuden mukaan A:n menettelyn ilmentämään piittaamattomuuteen nähden virkasuhteen irtisanomista ei A:n pitkä virkaura tai muut valituksessa esitetyt seikat huomioon ottaen voitu pitää kohtuuttomana seurauksena hänen menettelystään. Valituksenalaista päätöstä ei ollut syytä muuttaa. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 § Valtion virkamieslaki 14 § 1 ja 2 momentti ja 25 § 1 ja 2 momentti Valtion virkamieslakia ja valtion virkaehtosopimuslain muuttamista koskeva hallituksen esitys (HE 291/1993 vp) Yhdenvertaisuuslaki 16 § ja 28 § Tuomioistuinlaki 4 luku 1 §:n (842/2020) Valtioneuvoston kanslian ministeriöiden työaikaohje (VNK/1049/31/2016)
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 2.7.2021 Irtisanominen nro 21/0201/2 (diaarinumero 05901/19/1401)
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 2.7.2021 Irtisanominen nro 21/0201/2 (diaarinumero 05901/19/1401) Asia Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat Irtisanominen... - Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös KHO 28.9.2021 Irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen nro H3356/2021 (diaarinumero 21092/03.04.04.04.03/2021) 1632776400000
Helsingin hallinto-oikeus 1.3.2021 nro 21/0078/2 (diaarinumero 04827/19/1401) KHO 28.9.2021 nro H3356/2021 (diaarinumero 21092/03.04.04.04.03/2021) Asia Virkamiehen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus Asiasanat Irtisanominen yksilöperusteella Kohtuullinen aika Rikosepäily Virantoimituksesta pidättäminen Virkavelvollisuuden rikkominen Yleinen luottamus viranomaiseen Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Virasto oli päätöksellään 25.7.2019 valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentin perusteella irtisanonut A:n vankilan apulaisjohtajan virasta, koska A oli päätöksen mukaan toiminut virkamiehen käyttäytymisnormien ja esimiesasemansa vastaisesti. Lisäksi työnantaja oli menettänyt luottamuksensa häneen, ja hänen teot olivat olleet omiaan vaarantamaan yleisen luottamuksen viranomaisen toimintaan. Irtisanomisen perusteena oleva teko osoitti A:n olevan siinä määrin soveltumaton apulaisjohtajan tehtävään, että hänet oli valtion virkamieslain 40 §:n 2 momentin 4 kohdan perusteella pidätetty virantoimituksesta irtisanomisajaksi. Valituksenalaisen päätöksen perustelujen mukaan A oli rikkonut velvoittavaa työnjohtomääräystä, koska hän oli ollut tekemisissä vangin kanssa ja antanut vankia koskevia tietoja vastoin työnantajan nimenomaista kieltoa. A:n menettelyä oli pidettävä törkeänä, sillä A oli samaan aikaan ollut epäiltynä vastaavanlaisista rikoksista ja hän oli antanut tietoja samalle henkilölle, jota käräjäoikeuden käsittelyssä ollut rikossyyte oli koskenut. Tietoja saanut henkilö oli ollut epäiltynä vakavista rikoksista, ja hänet oli irtisanottu poliisin virasta jo aikaisemmin tuomittujen rikosten vuoksi. Vaikka A oli kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin ja hovioikeus oli kumonnut syytteet, se ei poistanut päätöksen mukaan sitä tosiasiaa, että A ollessaan epäiltynä rikoksista oli toiminut tavalla, joka oli aiheuttanut epäilyn uusista samanlaisista rikoksista, ja siten hänen katsottiin niissä olosuhteissa jatkaneen virkavelvollisuuden rikkomista. A:n tekemän valituksen mukaan päätös oli kumottava ja virasto oli velvoitettava korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen. Kysymyksenasetteluksi hallinto-oikeudelle asiassa tuli se, oliko virastolla ollut valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityisen painava syy A:n virkasuhteen irtisanomiselle. Mikäli erityisen painavan syyn edellytys täyttyi, oli asiassa lisäksi ratkaistava, oliko A:n irtisanominen tehty valtion virkamieslain 25 §:n 3 momentissa edellytetyssä kohtuullisessa ajassa siitä, kun irtisanomisen peruste oli tullut viranomaisen tietoon. Lisäksi asiassa oli tarvittaessa ratkaistava, osoittivatko irtisanomisen perusteena olevat teot A:n olevan siinä määrin soveltumaton apulaisjohtajan tehtävään, että hänet oli voitu pidättää virantoimituksesta irtisanomisajaksi. Irtisanomisen edellytysten täyttymisestä hallinto-oikeus totesi, ettei se, että hovioikeus oli hylännyt syytteet ja valtionsyyttäjä oli jättänyt syytteet nostamatta, estänyt virkamiesoikeudellisiin toimenpiteisiin ryhtymistä. Vaikka A:n ei katsottu toiminnallaan syyllistyneen rikoksiin, oli sitä, että hän oli vireillä olleen rikosasian käsittelyn aikana vastoin työnantajan nimenomaista määräystä hoitanut useammalla yhteydenotolla vangin asioita vankilan ulkopuolisen henkilön kanssa, pidettävä erittäin moitittavana. Asiaa ei ollut arvioitava toisin sillä perusteella, että yhteydenpito oli mahdollisesti tapahtunut vangin suostumuksella, eikä myöskään sillä perusteella, ettei A itse kokenut vangin avustamista ongelmaksi. Hallinto-oikeuden mukaan A:n oli viraston virkamiehenä tullut kaikissa tilanteissa toimia siten, ettei tutkintavankeuden toimeenpanon ja rangaistuksen täytäntöönpanon tarkoitus eikä virkamiehen puolueettomuus vaarantunut. Tämä käyttäytymisvelvoite koski erityisesti virkamiehen toimintaa suhteessa muun muassa tuomittuihin. Hallinto-oikeus katsoi ottaen huomioon A:n aseman, että A:n toiminta oli ollut omiaan vaarantamaan hänen kykynsä hoitaa vankilan turvallisuudesta vastaavan apulaisjohtajan virkatehtäviä siten puolueettomasti, ettei vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon tarkoitus vaarantunut, ja siten vaarantamaan luottamuksen A:ta kohtaan viraston virkamiehenä ja esimiehenä. Hallinto-oikeus katsoi, että A:n toiminta muodosti kokonaisuutena arvioiden valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitetun erityisen painavan syyn vankilan turvallisuudesta vastaavan apulaisjohtajan virkasuhteen irtisanomiselle. Koska irtisanomisen edellytykset täyttyivät, asiassa ei ollut tarpeen arvioida, olisiko A:lle tullut irtisanomisen sijasta antaa kirjallinen varoitus. Asiassa ei ilmennyt, että virasto olisi kohdellut A:ta toisin kuin muita viraston palveluksessa olevia tai olleita virkamiehiä oli vastaavissa olosuhteissa kohdeltu. Irtisanomisen laillisuutta ei ollut myöskään syytä arvioida toisin A:n pitkän virkauran, asian saaman julkisuuden ja mahdollisten A:n yksityiselämään ulottuvien vaikutusten perusteella eikä työn ulkopuolisten seuraamusten, kuten tulevien työllistymismahdollisuuksien heikkenemisen johdosta. Irtisanomista ei voitu pitää kysymyksessä olevissa olosuhteissa suhteettoman ankarana seuraamuksena. Hallinto-oikeus antoi johtopäätöksensä myös siitä, oliko irtisanomispäätös tehty kohtuullisessa ajassa. Hallinto-oikeus katsoi, että tapauksen olosuhteissa työnantajan harkinnassa oli ollut, odottiko se rikosepäilyjen ratkaisemista ennen kuin päätti A:n irtisanomisesta irtisanomisen perustuessa toisaalta työnantajan nimenomaisten määräysten rikkomiseen ja toisaalta siihen, että rikosprosessien aikana esille tullut A:n toiminta oli ollut omiaan vaarantamaan luottamuksen A:n kykyyn hoitaa virkatehtäviään puolueettomasti. Virasto oli irtisanonut A:n alle kuudessa kuukaudessa tiedon saamisesta irtisanomisen perusteena olleista vuoden 2016 tapahtumista ja alle kuukaudessa hovioikeuden ja valtionsyyttäjän ratkaisuista rikosoikeudellisissa menettelyissä. Tästä syystä A:n irtisanominen oli siten tehty valtion virkamieslain 25 §:n 3 momentissa tarkoitetussa kohtuullisessa ajassa. Hallinto-oikeus katsoi lisäksi, että A:n irtisanomisen perusteena ollut toiminta oli myös osoittanut hänet siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, että virastolla oli ollut valtion virkamieslain 40 §:n 2 momentin 4 kohdan mukainen peruste A:n virantoimituksesta pidättämiselle välittömästi irtisanomisen jälkeen. Viraston päätös ei ollut lainvastainen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO ei myöntänyt asiassa valituslupaa. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Valtion virkamieslaki14 § 1 ja 2 momentti, 25 § 2 ja 3 momentti, 40 § 1 ja 2 momentti sekä 57 § 1 momentti Valtion virkamieslain 25 §:n 2 momenttia koskevat hallituksen esityksen (HE 291/1993 vp) yksityis-kohtaiset perustelut Laki Rikosseuraamuslaitoksesta 8 § Rikosseuraamuslaitoksesta annetun lain hallituksen esityksen (HE 92/2009 vp) lain 8 §:ää koskevat yksityiskohtaiset perustelut Hallintolaki 6 § ja 7 § 2 momentti Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 §
Päätös KHO 28.9.2021 Irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen nro H3356/2021 (diaarinumero 21092/03.04.04.04.03/2021)
Helsingin hallinto-oikeus 1.3.2021 nro 21/0078/2 (diaarinumero 04827/19/1401) KHO 28.9.2021 nro H3356/2021 (diaarinumero 21092/03.04.04.04.03/2021) Asia Virkamiehen irtisanomista... - Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös Helsingin hallinto-oikeus 5.7.2021 Irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen nro H3487/2021 (diaarinumero 21143/03.04.04.04.03/2020) 1625432400000
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 5.7.2021 Irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen nro H3487/2021 (diaarinumero 21143/03.04.04.04.03/2020) Asia Virkasuhteen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus Asiasanat Esteellisyys Luottamuspula Poliisi Irtisanominen yksilöperusteella Rikosepäily Kohtuullinen aika Virantoimituksesta pidättäminen Kuulemisvirhe Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Poliisilaitos oli päätöksellään 5.6.2020 irtisanonut rikosylikonstaapeli A:n valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentin ja 14 §:n 2 momentin sekä poliisin hallinnosta annetun lain 15 f §:n nojalla poliisilaitoksen rikosylikonstaapelin virasta kuuden kuukauden irtisanomisajan kuluttua. A oli myös katsottu siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, ettei virantoimitusta voitu jatkaa. Tämän vuoksi A oli valtion virkamieslain 40 §:n 2 momentin 4 kohdan nojalla pidätetty virantoimituksesta välittömästi irtisanomisen jälkeen irtisanomisajaksi. Poliisilaitoksen päätös perustui muun muassa siihen, että A oli ollut useiden vuosien ajan osallisena rikosprosesseissa, joissa hän oli ollut rikoksesta epäillyn asemassa. Lisäksi päätöksen arvioinnissa vaikutti A:n pitkä historia rikoksista tuomitun B:n alaisena ja hänen lähipiiriinsä kuuluvana poliisimiehenä. A oli muun muassa pitänyt tiiviisti yhteyttä B:hen osoittaen yhä lojaalisuutta B:tä kohtaan tämän taustastaan huolimatta ja vieraillut vuonna 2016 B:n kanssa ammattirikollisen luona A:n ollessa tuolloin aiemman rikosepäilyn vuoksi virantoimituksesta pidätettynä. A vaati päätöksen kumoamista tai että kurinpitorangaistuksena irtisanomisen sijasta A:lle määrättäisiin varoitus taikka hänet erotettaisiin määräajaksi virantoimituksesta. A oli hallinto-oikeudessa esittänyt, että valituksenalaisen päätöksen toinen allekirjoittaja, apulaispoliisipäällikkö Y, oli ollut esteellinen osallistumaan A:n virkasuhteen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskevan asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen. Hallinto-oikeus totesi esteellisyydestä, että hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdan esteellisyyttä koskevan yleislausekkeen keskeinen tehtävä on turvata asian käsittelyn objektiivista puolueettomuutta eli erityisesti yleistä luottamusta menettelyn objektiivisuuteen ja riippumattomuuteen. Pelkästään asianosaisen epäluottamus virkamieheen tai viranomaisen toimintaan ei vielä perustanut esteellisyyttä kyseisen lainkohdan perusteella, vaan luottamuksen vaarantumiselle oli oltava erityinen syy, jonka tuli merkitykseltään rinnastua hallintolain 28 §:n 1 momentin 1–6 kohdassa säädettyihin erityisiin esteellisyysperusteisiin. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella Y oli työnantajan edustajana ja esimiesasemansa perusteella osallistunut A:n virkasuhteen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskevan asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen. Arvioinnin kohteena ollut A:n menettely oli osaltaan liittynyt murhaa koskevaa asiaa kuuluvaan esitutkintaan. Y oli aiemmin ennen A:n nyt kysymyksessä olevaa irtisanomisasiaa osallistunut kyseisen esitutkinnan organisointiin poliisin päällikkötason toimijana. Hallinto-oikeuden mukaan Y:n tehtävä poliisissa murhaa koskevan asian esitutkinnassa ei asiassa saadun selvityksen perusteella kuitenkaan katsottu olleen sen laatuinen, että luottamus hänen puolueettomuutensa olisi voitu katsoa vaarantuneen A:n virkasuhteen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskevassa asiassa. Asiassa ei siten ollut tapahtunut menettelyvirhettä tältä osin. A:n mukaan asiassa oli myös menetelty virheellisesti, kun hänelle ei ollut annettu tilaisuutta lausua murhaa koskevan asian esitutkinta-aineistoon liittyvistä seikoista, jotka oli otettu valituksenalaisen päätöksen perusteeksi. Kyseinen esitutkinta-aineisto olisi myös tullut toimittaa A:lle tai ilmoittaa, milloin ja missä A olisi voinut aineistoon tutustua. A:n käytössä oli ollut vain osa kyseisestä esitutkintamateriaalista, eikä poliisilaitos ollut missään vaiheessa ilmoittanut, mitkä olivat ne kohdat ja tarkemmin yksilöidyt kysymykset, joita se arvioi hallinnollisen päätöksenteon perusteena. Muun muassa tästä syystä valituksenalainen päätös tuli kumota kokonaisuudessaan. A:n mukaan myöskään irtisanomispäätöstä ei ollut tehty kohtuullisessa ajassa. Hallinto-oikeus katsoi A:n väittämän osalta, että olosuhteet huomioon ottaen A:n virkasuhteen irtisanomisen perusteet olivat voineet jäädä A:lle, erityisesti esitutkintamateriaalin laajuus huomioon ottaen, kuulemismenettelyn puutteiden vuoksi hänen oikeusturvaansa vaarantavalla tavalla epäselviksi siltä osin kuin irtisanominen oli perustettu murhan tutkinnassa ilmenneisiin seikkoihin. Kun otettiin huomioon, että poliisilaitos oli perustanut A:n virkasuhteen irtisanomisen muihinkin seikkoihin kuin A:n menettelyyn murhatutkintaan liittyen, irtisanomispäätöstä ei ollut tämän menettelyvirheen vuoksi hallinto-oikeuden mukaan kumottava. Tätä irtisanomisen perustetta ei kuitenkaan otettu huomioon asian arvioinnissa. Lisäksi hallinto-oikeus katsoi, että valituksenalainen A:n virkasuhteen irtisanomispäätös oli tehty virkamieslain 25 §:n 3 momentissa tarkoitetussa kohtuullisessa ajassa. Hallinto-oikeus totesi puolestaan irtisanomisperusteen arvioinnin osalta, ettei virkamiesoikeudellinen arviointi ollut suoraan sidoksissa rikosoikeudelliseen arviointiin eikä virkasuhteen irtisanominen edellyttänyt, että virkamiehen olisi todettu syyllistyneen rikokseen tai että hänet olisi tuomittu rangaistukseen. Kun harkittiin sitä, oliko A käyttäytynyt asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla, ei arvioitu pelkästään yksittäisten tekojen moitittavuutta tai useampien tekojen muodostaman kokonaisuuden moitittavuutta, vaan sitä, täyttikö A myös menettelynsä jälkeen tehdyn virkamiesoikeudellisen arvioinnin ajankohtana ne vaatimukset, joita häneltä poliisimiehenä vaadittiin. Hallinto-oikeus katsoi johtopäätöksenä A:n irtisanomiseen johtaneen menettelyn arvioinnissa, että A:n menettely kokonaisuutena arvioiden oli ilmentänyt poliisivirkamiehelle, jonka omiinkin virkatehtäviin oli kuulunut rikostutkinta, täysin sopimatonta epäluotettavuutta. A oli tällä toiminnallaan menettänyt työnantajansa luottamuksen, ja hänen poliisin arvolle sopimaton menettelynsä oli vakavalla tavalla vaarantanut myös luottamuksen poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Poliisilaitoksella oli, A:n käyttäydyttyä vastoin virkamieslain 14 §:n 2 momentissa ja poliisin hallinnosta annetun lain 15 f §:ssä säädettyä, ollut valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityisen painava syy irtisanoa A:n rikosylikonstaapelin virkasuhde. Koska irtisanomisen edellytykset olivat täyttyneet, hallinto-oikeuden mukaan asiassa ei ollut tarpeen arvioida, olisiko A:lle tullut irtisanomisen sijasta määrätä jokin muu virkamiesoikeudellinen seuraamus. Lisäksi A:n virkasuhteen irtisanomisen perusteena ollut menettely huomioon ottaen poliisilaitos oli voinut myös arvioida A:n olevan siinä määrin soveltumaton tehtäväänsä, että hänet on voitu pidättää virantoimituksesta. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 1 § 1 momentti ja 13 § Tuomioistuinlaki 4 luku 1 § Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 13 § 1 momentti ja 81 § 2 momentti 1 kohta Valtion virkamieslaki 14 § 2 momentti, 25 § 2 ja 3 momentti, 40 § 2 momentti 4 kohta 57 § 1 momentti ja 66 § 2 momentti Laki poliisin hallinnosta 15 f § Hallintolaki 6 §, 27 § 1 momentti, 28 § 1 momentti 7 kohta, 31 § 1 momentti, 34 § 1 momentti ja 36 § Hallintolakia ja hallintolainkäyttölain muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 72/2002 vp) yksityiskohtaisiset perustelut Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa 8 §, 14 §, 18 §, 22 § 1 momentti ja 33 §
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 5.7.2021 Irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen nro H3487/2021 (diaarinumero 21143/03.04.04.04.03/2020)
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 5.7.2021 Irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen nro H3487/2021 (diaarinumero 21143/03.04.04.04.03/2020) Asia Virkasuhteen irtisanomista... - Kirjallinen varoitus Päätös Helsingin hallinto-oikeus 9.12.2021 Kirjallinen varoitus nro H6271/2021 (diaarinumero 20436/03.04.04.04.03/2020) 1639000800000
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 9.12.2021 Kirjallinen varoitus nro H6271/2021 (diaarinumero 20436/03.04.04.04.03/2020) Asia Valtion virkamiehelle annettua varoitusta koskeva valitus Asiasanat Kirjallinen varoitus Kohtuullinen aika Luvaton poissaolo Virkavelvollisuuden laiminlyönti Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Virasto oli antanut 17.2.2020 tekemällään päätöksellä tutkijan virassa toimineelle A:lle kirjallisen varoituksen valtion virkamieslain 24 §:n nojalla. Viraston saaman asiakirjaselvityksen perusteella A oli ollut luvatta poissa virantoimituspaikalta 29.4.2019, 4.6.2019 ja 10.6.2019 vastoin nimenomaisia työnjohdollisia määräyksiä. A vaati päätöksen kumoamista ja oikeudenkäyntimaksunsa korvaamista. Perusteluina valitukselleen A oli vedonnut siihen, että A:lle annettu etätyöskentelyä ja kalenterimerkintöjä koskeva ohjeistus oli ollut epäselvää ja että muilta ei olisi vaadittu sähköisen kalenterin käyttämistä etätyöpäivien osalta samalla tavoin kuin A:lta. Viimeksi mainitusta A oli viitannut kirjallisena selvityksenä toimittamiinsa muiden henkilöiden kalenterimerkintöihin. A vetosi myös siihen, että häntä oli jo suullisesti huomautettu kyseisistä poissaoloista. Edelleen A:n mukaan väitetyn moitittavan menettelyn ja A:lle annetun kirjallisen varoituksen välillä kulunutta aikaa oli pidettävä sekä varoituksen tarkoituksen että varoituksen saajan oikeusturvan kannalta selvästi liian pitkänä. Hallinto-oikeus katsoi ratkaisussaan, että A:n tietoon saatetuista asiakirjoista oli ilmennyt, että etätyöpäivästä tuli sopia esimiehen kanssa. Vaikka työvuoroluettelo ei A:n mukaan ollut käytössä, selvityksessä ilmenneistä asiakirjoista oli yksiselitteisesti käynyt ilmi, että etätyöpäivän työtehtävistä tuli aina erikseen sopia esimiehen kanssa. Hallinto-oikeus katsoi myös tämän perusteella olleen selvää, että etätyöpäivästäkin oli tullut kommunikoida esimiehen kanssa. A:lle oli myös kerrottu, mistä ohjeistukseen sai epäselvyyksien osalta lisätietoja. Kun hallinto-oikeus otti huomioon kirjallisen ohjeistuksen, joka oli annettu A:n kertoman suullisen keskustelun jälkeen, A:n oli katsottu saaneen ennen varoituksen perusteena ollutta menettelyään tiedoksi työnjohdollisen määräyksen, jonka mukaan etätyöpäivistä tuli sopia etukäteen työnantajan kanssa. Lisäksi A oli saanut 29.4.2019 poissaolonsa perusteella sähköpostiviestin, jossa oli nimenomaisesti todettu, että etätyöpäivät tuli olla edeltä käsin sovittuja. Näissä olosuhteissa A:lla ei hallinto-oikeuden mukaan voinut olla perusteltua epäselvyyttä mainitun työnjohdollisen määräyksen sisällöstä ainakaan enää 29.4.2019 jälkeen. Hallinto-oikeus totesi lisäksi, että A oli vastineessaan 11.6.2019 itsekin ilmoittanut kalenterimerkintöjen puuttumisen olleen häneltä huolimatonta, mikä viittasi A:n tietoisuuteen kalenterimerkintöjen tekemistä koskevasta ohjeistuksesta. Työnantajalla oli ollut oikeus direktio-oikeutensa perusteella edellyttää kalenterimerkintöjen tekemistä. A:n asiassa esittämillä muiden henkilöiden kalenterimerkinnöillä ei ollut hallinto-oikeuden mukaan merkitystä asian arvioinnissa, koska merkinnät eivät osoittaneet näiden henkilöiden pitäneen esitettyinä ajankohtina etätyöpäiviä, eivätkä ne toisaalta sulkeneet pois mahdollisuutta, että nämä henkilöt olivat sopineet etätyöpäivistään työnantajan kanssa muulla tavoin. Hallinto-oikeus totesi tämän jälkeen suullisesta huomautuksesta, että kun toimenpiteellä oli kiinnitetty A:n huomiota poissaoloon liittyvään vastaavaan asiaan kuin sittemmin varoitusharkinnassa oli 4.6.2019 ja 10.6.2019 poissaolojen osalta ollut kyse, A:n menettely 29.4.2019 oli voitu ottaa huomioon varoituksen antamisen edellytyksiä kokonaisuutena arvioitaessa. Johtopäätöksenä hallinto-oikeus katsoi, että työnantaja oli voinut katsoa A:n laiminlyöneen virkavelvollisuuksiaan jättämällä noudattamatta työnjohdollisia määräyksiä tilanteissa, joissa hän oli etukäteen sopimatta tai edes ilmoittamatta ollut luvatta poissa virantoimituspaikalta 4.6.2019 ja 10.6.2019. A:n laiminlyöntien laatu ja toistuvuus huomioon ottaen kirjallisen varoituksen antamisen edellytykset olivat täyttyneet. Hallinto-oikeudelle esitetyn selvityksen perusteella ei ollut myöskään osoitettu, että A:ta olisi kohdeltu epätasapuolisesti muihin hänen asemassaan oleviin henkilöihin nähden. Hallinto-oikeus katsoi lopuksi myös, että työnantaja oli viipymättä ryhtynyt toimenpiteisiin A:n viimeisimmän kesäkuun poissaolon jälkeen. Kun otettiin huomioon kuulemistilaisuuden jälkeiset asian ratkaisemisen viipymisen syyt, hallinto-oikeus katsoi, että varoitus oli annettu asian laatu ja olosuhteet huomioon ottaen lisäksi kohtuullisessa ajassa siitä, kun valittajan menettelyn arvioimiseksi tarvittavat seikat olivat tulleet työnantajan tietoon. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti ja 24 § Hallituksen esitys (HE 291/1993 vp) Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 95 §
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 9.12.2021 Kirjallinen varoitus nro H6271/2021 (diaarinumero 20436/03.04.04.04.03/2020)
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 9.12.2021 Kirjallinen varoitus nro H6271/2021 (diaarinumero 20436/03.04.04.04.03/2020) Asia Valtion virkamiehelle annettua varoitusta koskeva valitus Asiasanat Kirjallinen... - Kirjallinen varoitus Päätös Turun hallinto-oikeus 6.5.2021 Kirjallinen varoitus nro 21/0065/1 (diaarinumero 02132/19/1401) 1620248400000
Päätös Turun hallinto-oikeus 6.5.2021 Kirjallinen varoitus nro 21/0065/1 (diaarinumero 02132/19/1401) Asia Kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat Huomautus Kirjallinen varoitus Työnjohdollinen ohjeistus Virkavelvollisuuden vastainen toiminta Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Vankilan johtaja oli antanut apulaisjohtaja A:lle valtion virkamieslain 24 §:n mukaisen kirjallisen varoituksen virkamieslain 14 §:n vastaisesta toiminnasta. Varoitusta koskevan päätöksen taustalla olivat vartija B:n nimittämiseen liittyneet tapahtumat. B oli vastoin ohjeistusta nimitetty ja aloittanut työt 1.8.2019 alkaen ennen kuin turvallisuusselvitys oli 25.9.2019 valmistunut. Turvallisuusselvityksestä ja A:n B:n kanssa tämän jälkeen käymästä keskustelusta oli ilmennyt seikkoja, joilla oli saadun selvityksen mukaan ollut vaikutusta B:n mahdollisuuksiin virkatehtävien hoitoon. B oli ollut 2.10.2019 alkaen virasta pidätettynä, mutta kutsuttu myöhemmin määräajaksi takaisin töihin keskushallintoyksikön ohjeistuksen mukaisesti. Varoituksen antamista koskevan päätöksen mukaan A ei toiminut B:n työtehtävien rajauksessa keskushallinnon, aluekeskuksen ja esimiehen ohjauksen mukaisesti. A ei ollut ilmoittanut kaikille esimiehille B:n rajatuista tehtävistä, kuten hänet oli velvoitettu ilmoittamaan. Hän ei ollut myöskään informoinut B:tä keskushallinnon ohjauksen mukaisesti. Työnantaja oli katsonut, että A oli B:lle osoitettujen tehtävien osalta toiminut selvästi hänelle annetun ohjeistuksen vastaisesti. Työnantajan näkemyksen mukaan A ei ollut tilanteessa ottanut myöskään huomioon turvallisuuspäällikön työnjohdollista ohjeistusta vankilan turvallisuusasioissa. A:n mukaan päätös oli kumottava, ja lisäksi A:n aiemmin saama kirjallinen työnjohdollinen huomautus oli poistettava. A:n mukaan hänen saama kirjallinen varoitus oli perusteeton ja sen ohella työnjohdollinen huomautus oli perustunut totuuden vastaisiin tietoihin. Kirjallista huomautusta koskevan vaatimuksen osalta hallinto-oikeus totesi, että kyseessä oli virkamieslaissa sääntelemätön työnjohdollinen, työnantajan direktio-oikeuden piiriin kuuluva asia, johon ei saanut hakea muutosta valittamalla. Huomautuksen poistamista koskeva vaatimus oli näin ollen jätettävä tutkimatta. Ratkaisussaan hallinto-oikeus katsoi, että vartija B:lle tiedottamisen osalta ei tullut esille, että A olisi selvästi laiminlyönyt käydä tilanteeseen liittyvää tarvittavaa keskustelua B:n kanssa. Se, että B oli kokenut tilanteensa epäselvänä ja ollut tyytymätön tilanteeseen, ei osoittanut, etteikö A olisi käynyt toteamansa tavoin keskustelua niin hyvin kuin kyseisessä poikkeuksellisessa tilanteessa oli ollut mahdollista. B oli nimitetty määräaikaiseen virkasuhteeseen, jolloin virkasuhde lähtökohtaisesti päättyi määräajan jälkeen. Hallinto-oikeuden mukaan A:n, jonka tehtäviin nimittäminen ei edes kuulunut, ei voitu katsoa laiminlyöneen ohjeistusta sillä perusteella, ettei hän ollut erikseen tuonut esiin, ettei B:n virkasuhde enää määräajan jälkeen jatkunut. Hallinto-oikeus totesi, että kysymyksessä olevassa tilanteessa työnantajan esittämältä ohjeistukselta voitiin edellyttää selkeyttä ja yksiselitteisyyttä erityisesti sen keskeisen seikan suhteen, oliko B:lle lähtökohtaisesti voitu osoittaa lainkaan tehtäviä, joissa hän oli tekemisissä vankien kanssa. Hallinto-oikeus katsoi, että tilanteessa A:lle annettu ohjeistus ei ollut yksiselitteinen siten, että hänen olisi voitu katsoa laiminlyöneen saamaansa ohjeistusta tai toimineen sen vastaisesti. B:n palattua töihin tapahtumat, joihin varoituksessa oli vedottu, olivat tapahtuneet hyvin lyhyen ajan sisällä, ja ohjeistus oli täydentynyt vasta myöhemmin päätöksessä esille otettujen tapahtumien jälkeen. A oli myös reagoinut viipymättä saatuaan lisäohjeita. A oli muun muassa välittömästi kuulemistilaisuuden jälkeen tiedottanut kirjallisesti kaikille rikosseuraamusesimiehille B:n rajatuista tehtävistä. A oli siten ottanut tilanteen vakavasti, ja saadun selvityksen mukaan A oli myös tilanteessa pyrkinyt parhaan kykynsä mukaan noudattamaan saamiaan ohjeita, joissa hänelle oli jätetty harkintavaltaa. Hallinto-oikeus katsoi saatua selvitystä kokonaisuutena arvioidessaan myös, ettei A:lle annettu työnjohdollinen huomautus ohjeiden vastaisesta toiminnasta B:n nimittämisen valmistelumenettelyssä osoittanut, että kyseessä olisi ollut vakava virkatehtävien toistuva laiminlyönti, kun erityisesti otettiin huomioon varoituksen taustalla olevien tapahtumien ja huomautuksen ajallinen sijoittuminen. Hallinto-oikeuden mukaan A:n ei voitu katsoa jättäneen noudattamatta työnantajan ohjeistusta ja toimineen vastoin virkavelvollisuuksiaan siten, että kirjallinen varoitus olisi ollut kohtuullinen seuraamus tämän toiminnan moitittavuuteen nähden. Asiaa ei myöskään ollut aihetta arvioida toisin A:lle annetun kirjallisen huomautuksen perusteella. Varoituksen antamiselle ei siten ollut perusteita. Hallinto-oikeus kumosi päätöksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti ja 24 § Hallintolaki 6 § Tuomioistuinlaki 4 luku 1 § (673/2016) Hallintolainkäyttölaki (586/1996) 51 § 2 momentti
Päätös Turun hallinto-oikeus 6.5.2021 Kirjallinen varoitus nro 21/0065/1 (diaarinumero 02132/19/1401)
Päätös Turun hallinto-oikeus 6.5.2021 Kirjallinen varoitus nro 21/0065/1 (diaarinumero 02132/19/1401) Asia Kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat Huomautus Kirjallinen... - Irtisanominen yksilöperusteella , Kirjallinen varoitus Päätös Turun hallinto-oikeus 4.5.2021 Kirjallinen varoitus ja irtisanominen nro 21/0061/1 (diaarinumerot 01404/19/1401; 02174/19/1401 ja 00410/20/1401) 1620075600000
Päätös Turun hallinto-oikeus 4.5.2021 Kirjallinen varoitus ja irtisanominen nro 21/0061/1 (diaarinumerot 01404/19/1401; 02174/19/1401 ja 00410/20/1401) Asia Kirjallisia varoituksia ja irtisanomista koskevat valitukset Asiasanat Irtisanominen yksilöperusteella Sivutoimi Sopimaton käytös Kirjallinen varoitus Käyttäytymisvelvollisuus Virkavelvollisuuden rikkominen Yleinen luottamus viranomaiseen Luottamuspula Puolustusvoimat Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa A oli toiminut Puolustusvoimissa siviilivirassa sairaanhoitajana varuskunnan terveysasemalla. A:n tehtäviin lukeutui osana Puolustusvoimien terveydenhuollon toteuttamista työskentely sairaanhoitajan vastaanotolla ja lepo-osastolla sekä koulutus- ja varotehtäviä terveysaseman ulkopuolella. Virasto oli antanut reilun puolen vuoden ajanjaksolla kolme päätöstä, joista kahdessa ensimmäisessä oli kyse kirjallisen varoituksen antamisesta A:lle ja kolmannessa A:n virkasuhteen irtisanomisesta virkamiehestä johtuvasta erittäin painavasta syystä. A:lle annetun ensimmäisen kirjallisen varoituksen johdosta A:n esimies oli määrännyt, ettei A saanut työtehtävissään olla tekemisissä naisten vapaaehtoisessa asepalveluksessa olleiden henkilöiden kanssa tai toimia kouluttajana tilaisuuksissa, johon osallistui vapaaehtoisessa asepalveluksessa olleita naisia tai Puolustusvoimien palkatun henkilökunnan naispuolisia edustajia. A valitti päätöksistä hallinto-oikeuteen vaatien niiden kumoamista sekä irtisanomispäätöksen osalta hänelle laittoman irtisanomisen johdosta kuuluvien korvausten maksamista. Lisäksi A vaati työnjohdollisten järjestelyjen ja seuraamusten kumoamista. Myöhemmin A vaati vielä irtisanomisen ja siitä johtuneiden seurannaisvaikutusten täytäntöönpanon kieltämistä, kunnes asia tulisi lainvoimaisesti ratkaistuksi. Hallinto-oikeus hylkäsi välipäätöksellään täytäntöönpanon kieltämistä koskeneen hakemuksen. A:n vaatimuksesta korvausten maksamiseen laittoman irtisanomisen perusteella hallinto-oikeus totesi viitaten valtion virkamieslain 55 a §:ään, että se ei voinut käsillä olleen irtisanomista koskeneen valitusasian yhteydessä tutkia vaatimusta menetetyn ansion korvaamisesta. Työnjohdollisten järjestelyiden ja seuraamusten kumoamisen osalta tuomioistuin totesi, että A:n tehtävänkuvan rajoituksissa oli ollut kyse työnantajan direktio-oikeuden piiriin kuuluneesta työtehtävien sisäisestä järjestelystä, sillä rajoitukset eivät merkinneet muutosta A:n virkasuhteeseen tai sen ehtoihin eivätkä sellaista olennaista muutosta A:n työtehtäviin, että niiden olisi katsottu koskeneen A:n oikeuksia ja velvollisuuksia. Esimiehen määräyksessä oli siten ollut kyse hallintolainkäyttölain 5 §:n 2 momentin mukaisesta hallinnon sisäisestä määräyksestä, josta ei saanut tehdä valitusta. Hallinto-oikeus ei tutkinut A:n vaatimusta työnjohdollisten järjestelyjen ja seuraamusten kumoamisesta. Ensimmäinen kirjallinen varoitus 29.7.2019 Ensimmäisen kirjallisen varoituksen perusteena oli ollut A:n potilasvastaanottotyössä ilmennyt epäasiallinen käyttäytyminen. Kaksi naispuolista varusmiestä oli tehnyt A:sta häirintäilmoitukset, joiden mukaan A oli käyttäytynyt neljässä erillisessä vastaanottotilanteessa epäasiallisesti käyttämällä seksuaalissävytteisiä ilmaisuja. Varusmiehet olivat kirjallisesti ilmoittaneet kokeneensa kenttäsairaanhoitajana toimivan A:n taholta epäasiallista käytöstä ja häirintää potilasvastaanottokäyntien aikana. Toinen varusmiehistä oli ilmoittanut yhdestä tapahtumasta heti seuraavana päivänä esimiehelleen. Samalla hän oli ilmoittanut myös aiemman käyntikerran tapahtumista. Toisen varusmiehen kuvaamat tapahtumat olivat tapahtuneet jo joitakin kuukausia aiemmin, eikä hän ollut kyennyt yksilöimään tarkkoja tapahtuma-aikoja. Ensimmäisen kirjallisen varoituksen osalta A kiisti toimineensa epäasiallisesti. A katsoi muun muassa toimineensa ammattimaisesti, sillä tarkoituksenmukaisimman lääketieteellisen hoidon turvaaminen edellytti, että asioista puhuttiin suoraan ja niiden oikeilla nimillä. Varoituksen perusteena olleissa tapahtumissa oli ollut kyse sana sanaa vastaan -tilanteista ja A katsoi, ettei työnantaja ollut kyennyt esittämään päätöksensä perusteeksi sellaista objektiivisesti arvioituna riittävää näyttöä, jonka perusteella varteenotettava epäilys hänen syyllisyydestään olisi voitu sulkea pois. Hallinto-oikeuden mukaan tilanteiden arkaluontoisuus ja varusmiesten asema huomioon ottaen ei voitu pitää poikkeuksellisena, että ilmoittajat eivät ilmoittaneet kaikista tapahtumista välittömästi niiden tapahduttua ja että he olivat uskaltaneet ottaa tilanteet esiin vasta, kun A:n työnantaja oli yhden ilmoituksen perusteella alkanut selvittää asiaa. Kumpikin varusmies oli kuitenkin jälkikäteenkin kyennyt kertomaan yksityiskohtaisesti vastaanottokäyntien syistä ja käytyjen keskustelujen sisällöstä sekä niiden herättämistä tuntemuksista. Heidän kokemuksensa A:n toiminnasta olivat samansuuntaiset. Hallinto-oikeus katsoi esitetyn selvityksen perusteella, ettei varusmiesten muistikuviin perustuvia ilmoituksia vastaanottokäynneistä ollut syytä epäillä ja että työnantaja oli voinut näiden ilmoitusten perusteella tehdä johtopäätöksiä A:n käytöksestä kyseisillä potilaskäynneillä. Hallinto-oikeus katsoi, että A oli käyttäytynyt tilanteissa selvästi epäasiallisesti potilaina olleita kahta varusmiestä kohtaan. Hän ei ollut kyseisissä tilanteissa käyttäytynyt asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla ja oli siten toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan. Viraston 29.7.2019 tekemän päätöksen kumoamiseen ei ollut syytä. Toinen kirjallinen varoitus 14.11.2019 Varoituksen antamista koskevan päätöksen 14.11.2019 mukaan A oli toiminut vastoin terveysaseman lääkehoitosuunnitelmaa sekä tämän määräyksen taustana olevaa Sotilaslääketieteen keskuksen lääkehoitosuunnitelmaa 2019–2021 ottaessaan itsenäisesti käyttöönsä lääkkeen terveysaseman lääkekaapista. Lääkehoitosuunnitelmasta ilmeni, että lääkkeen ottaminen omaan käyttöön lääkevarastosta tai vastaavasta oli rangaistava teko. Lisäksi lääkehoitosuunnitelmassa oli kerrottu, millaisia lääkkeitä voitiin terveysaseman henkilöstölle antaa. Kuitenkin kyseisissä tilanteissa luovuttajan tuli olla eri henkilö kuin lääkkeen käyttäjä ja luovutus tuli dokumentoida potilastietojärjestelmään. A ei ollut dokumentoinut lääkkeen ottamista, jonka seurauksena A:n toiminta oli siten ollut moitittavaa ja vastoin virkamiehille virkamieslain 14 §:ssä asetettuja velvoitteita. A myönsi ottaneensa lääkkeen, mutta katsoi, ettei ollut toiminut vastoin sellaisia työnjohto- ja valvontamääräyksiä, joita hänen olisi voitu kohtuudella edellyttää tienneen ja odottaa. A:n mukaan varuskunnan terveysasemalla ja henkilöstön keskuudessa oli vuosien ajan todellisuudessa noudatettu käytäntöä, jonka perusteella lääkkeiden ottaminen omaan käyttöön oli ollut sallittua. A:n mukaan lähijohto ei ollut tehnyt mitään korjatakseen mahdollista ristiriitaa ylemmän tason ohjeistuksen ja käytännön välillä. Mikäli lääkkeiden ottaminen oli virallisen ohjeistuksen mukaan kiellettyä, oli ohjeistuksen tiedoksianto henkilöstön keskuuteen laiminlyöty. Siten A:n mukaan asiassa oli kokonaisuutena arvioiden niin vahvat vastuuvapausperusteet, että varoitusta oli pidettävä kohtuuttomana seurauksena. Hallinto-oikeus katsoi tapauksessa, että terveysasemalla työskentelevän sairaanhoitajan voitiin jo virkatehtäviensä puolesta edellyttää olevan selvillä lääkkeiden jakoon liittyvistä työnantajan ajantasaisista ohjeistuksista ja niiden voimassa olevasta sisällöstä, myös henkilökunnan lääkityksen osalta, sekä toimivan niiden mukaisesti. Lisäksi hallinto-oikeuden mukaan A oli toiminnallaan rikkonut työnantajan kirjallista ohjeistusta ja toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan ottaessaan omaan käyttöönsä reseptilääkkeen itse, eikä hän ollut myöskään kirjannut ottoa ylös. Työnantajalla oli kokonaisuutena arvioiden ollut perusteet antaa A:lle kirjallinen varoitus eikä kirjallisen varoituksen antamista voida myöskään pitää kohtuuttomana seuraamuksena A:n toiminnasta. Viraston 14.11.2019 tekemän päätöksen kumoamiseen ei ollut syytä. Irtisanominen Työnantaja oli 2.12.2019 tiedustellut A:lta puhelimitse oliko tämä työskennellyt varsinaisen työtehtävänsä aikana sivutoimessaan ambulanssin miehistössä. A:n antaman selvityksen mukaan kyse oli ollut 12 tunnin päivystysvuorosta ambulanssissa. A:n mukaan vuoron aikana oli ollut yksi keikka (noin 2,5 tuntia). Työnantajan mukaan A oli menettelyllään toiminut vastoin virkamiehelle asetettuja velvoitteita, minkä seurauksena A oli 14.2.2020 tehdyllä päätöksellä irtisanottu virastaan valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitetun erityisen painavan syyn vuoksi. Päätöksessä todettiin, että A oli saanut vuoden 2019 aikana kaksi valtion virkamieslain 24 §:n mukaista kirjallista varoitusta, joissa molemmissa oli kyse vakavista virkamiehen velvollisuuksien ja työnantajan määräysten laiminlyönneistä. Päätöksen mukaan aikaisemmat puuttumiset ja nyt kyseessä oleva tapaus yhdessä osoittivat A:n selkeää välinpitämättömyyttä virkamiehelle asetettuja velvollisuuksia sekä työnantajan määräyksiä kohtaan. Kaikki seikat yhteen sitovaan kokonaisarviointiin perustuen oli syntynyt luottamuspula, jonka seurauksena työnantajan mukaan siltä ei enää voitu kohtuudella edellyttää virkasuhteen jatkamista. A katsoi valituksessaan, että työnantajan perustelut päätökselle olivat ontuvia, lainvastaisia ja aiemmasta oikeuskäytännöstä poikkeavia, joten ne eivät voineet muodostaa irtisanomisperustetta. Asian arvioinnissa oli työnantajan tulkinnan vastaisesti olennaista se, mitä tilanteessa tosiasiassa oli tapahtunut eikä se, mitä olisi voinut tapahtua. Siten irtisanomisperusteen olemassaoloa koskeneessa kokonaisharkinnassa olisi A:n mukaan voitu ottaa huomioon ainoastaan annetut varoitukset, jotka eivät kuitenkaan yksinään riittäneet irtisanomisperusteeksi, sillä niissä ei ollut esitetty riittävän objektiivista näyttöä kiistattomaan syyksi lukemiseen. A:n mukaan irtisanomispäätöksen perusteluista syntyi mielikuva, että irtisanominen oli alun perinkin ollut työnantajan tavoitteena ja tarkoituksena, mutta se oli tehty lainvastaisesti virheellisin ja subjektiivisin perustein. Hallinto-oikeus totesi perusteluissaan, että A:n molemmat aiemmat varoitukset olivat annettu virkavelvollisuuksien vastaisen toiminnan ja virkamiehelle sopimattoman käyttäytymisen vuoksi. Vaikka kyse ei ollut saman moitittavan toiminnan jatkamisesta, hallinto-oikeus katsoi, että A:lle annetut kirjalliset varoitukset voitiin ottaa huomioon kokonaisarvioinnissa arvioitaessa sitä, oliko työnantajalla ollut virkamieslaissa tarkoitettu painava syy irtisanoa A syntyneen luottamuspulan perusteella. Tuomioistuin arvioi A:n aiempaa käyttäytymistä varoitusten osalta. Hallinto-oikeuden mukaan A oli ensimmäisen varoituksen kohdalla käyttäytynyt kyseisissä tilanteissa selvästi epäasiallisesti, eikä kyse ole ollut yksittäisestä tapahtumasta vaan useasta eri potilaskäynnistä. A itse oli suhtautunut asiaan vähätellen eikä nähnyt toimintaansa epäasiallisena. Hallinto-oikeus katsoi, että kyseisten tapahtumien voitiin objektiivisestikin arvioiden katsoa selvästi heikentäneen työnantajan luottamusta A:n toimintaan virkamiehenä ja suhtautumiseen asemaansa ja tehtäviinsä. Toisen varoituksen arvioinnissa hallinto-oikeus totesi, että A:n teko osoitti piittaamattomuutta työnantajan ohjeita kohtaan. A:n olisi tullut jo kenttäsairaanhoitajan virka-aseman perusteella olla tietoinen työnantajan lääkkeidenjakoa koskevasta ohjeistuksesta ja ymmärtää, ettei hänen toimintansa ollut hyväksyttävää. Teon voitiin siten objektiivisestikin arvioiden katsoa heikentäneen työnantajan luottamusta A:n toimintaan virkatehtävissään. Viimeisenä seikkana A:n katsottiin menetelleen epälojaalisti työnantajaa kohtaan ollessaan ambulanssissa töissä. Kyseessä oleva työskentely toisen työnantajan palveluksessa saman alan työssä kuin virkatyö, oli hallinto-oikeuden mukaan omiaan vähentämään työnantajan luottamusta virkamieheen. Lisäksi tuomioistuin toi esiin, että A:ta oli kuultu varoituksen antamiseen johtaneista tapahtumista jo ennen irtisanomiseen johtanutta työskentelyä ja työnantaja oli siinä yhteydessä tuonut esiin pitävänsä A:n käyttäytymistä moitittavana. A:n oli siten täytynyt olla tietoinen siitä, että työnantajan luottamus häneen oli edelleen tämänkin tapahtuman johdosta heikentynyt. Hallinto-oikeus katsoi, että kaikki edellä mainitut tapahtumat yhdessä osoittivat vakavaa piittaamattomuutta kenttäsairaanhoitajan virkatehtäviä ja virkamiehen asemaa kohtaan. Työnantajalle voitiin A:n toistuvan virkavelvollisuuksien vastaisen käyttäytymisen johdosta katsoa syntyneen sellainen luottamuspula, ettei työnantajalta ollut enää kohtuudella voitu edellyttää virkasuhteen jatkamista. Työnantajalla oli siten ollut erityisen painava syy irtisanoa A. Asiassa ei ilmennyt, että irtisanomispäätös olisi perustunut epäasiallisiin tarkoitusperiin tai ettei viranomainen olisi objektiivisesti arvioinut A:n asiassa esittämää selvitystä. Viraston 14.2.2020 tekemän päätöksen kumoamiseen ei ollut syytä. Hallinto-oikeus hylkäsi valitukset. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Tuomioistuinlaki 4 luku 1 § (673/2016) Hallintolainkäyttölaki (586/1996) 5 § 2 momentti ja 51 § 2 momentti Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 14 §, 24 § ja 25 § 2 momentti Hallintolaki 6 §
Päätös Turun hallinto-oikeus 4.5.2021 Kirjallinen varoitus ja irtisanominen nro 21/0061/1 (diaarinumerot 01404/19/1401; 02174/19/1401 ja 00410/20/1401)
Päätös Turun hallinto-oikeus 4.5.2021 Kirjallinen varoitus ja irtisanominen nro 21/0061/1 (diaarinumerot 01404/19/1401; 02174/19/1401 ja 00410/20/1401) Asia Kirjallisia varoituksia ja irtisanomista... - Korvausvaatimus Päätös Vaasan hallinto-oikeus 5.11.2021 Korvausvaatimus nro 664/2021 (diaarinumero 20534/03.04.04.04.03/2021) 1636063200000
Päätös Vaasan hallinto-oikeus 5.11.2021 Korvausvaatimus nro 664/2021 (diaarinumero 20534/03.04.04.04.03/2021) Asia Hallintoriita Asiasanat Korvausvaatimus Hallintoriita Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Sijaisuus Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa A oli ollut nimitettynä sairaalaan mielisairaanhoitajan määräaikaisiin virkasuhteisiin yhtäjaksoisesti ajalla 3.10.2016–30.10.2020. Määräaikaisia virkasuhteita oli ollut yhteensä 13. A:n virkasuhde oli päättynyt 30.10.2020 sen vuoksi, ettei häntä enää nimitetty viraston virkamieheksi. A vaati, että sairaala velvoitettaisiin maksamaan hänelle valtion virkamieslain 56 §:n nojalla 24 kuukauden palkkaansa vastaava korvaus viivästyskorkoineen. A:n vaatimuksen perusteluissa oli tuotu esiin, että A oli työskennellyt sairaalassa mielisairaanhoitajana lukuisissa määräaikaisissa virkasuhteissa vuodesta 2016 lähtien. Nimittämiskirjoissa määräaikaisuuksien perusteiksi oli ilmoitettu muun muassa sijaisuus, vuosiloma, kausi- tai ruuhkaluontoinen työ sekä viran väliaikainen hoitaminen. Määräaikaisten virkasuhteiden pituus oli vaihdellut yhdestä viikosta yhteen vuoteen. Sitä, kenen sijaisena A olisi työskennellyt, ei ollut 31.10.2016 jälkeen nimetty, toisin kuin kahdessa sijaisuudessa tätä ennen. Myöskään kausi- tai ruuhkaluontoisesta työstä ei ollut A:n mukaan kyse, kuten kahteen nimittämiskirjaan oli perusteettomasti merkitty. Sen sijaan A oli työskennellyt koko ajan samoissa mielisairaanhoitajan tehtävissä kuin vakituisiin virkoihin nimitetyt virkamiehet. Lisäksi vuoden 2017 alusta lukien määräaikaisuudet olivat olleet pitkäaikaisia, mikä myös osoitti, ettei kyse ollut tilapäisistä tehtävistä. Hallinto-oikeus toi esiin perusteluissaan, että A oli ollut nimitettynä yhdeksään määräaikaiseen virkasuhteeseen, joissa määräaikaisuuden perusteeksi oli merkitty sijaisuus. Osaan nimityskirjoista ei oltu merkitty sitä virkamiestä, kenen sijaisuudesta olisi ollut kyse. Saadun selvityksen perusteella kyse ei myöskään tosiasiassa ollut kenenkään tietyn virkamiehen sijaisuudesta. Johtavan ylihoitajan selvityksen mukaan sijaisuuksissa oli ollut kyse muun muassa sairauslomien, vuosilomien, koulutusten, ylimääräisten vapaiden ja kehittämispäivien sijaistamisista sekä varahenkilöstönä olemisesta ja osastojen tarpeesta. Nämä sijaisuudet olivat peräkkäisiä lukuun ottamatta niiden väliin sijoittuneita kahta kausi- ja ruuhkaluonteisella työllä perusteltua määräaikaista virkasuhdetta. Kysymys oli siten ollut hallinto-oikeuden mukaan lukuisista saman tyyppisestä työvoiman tarpeesta johtuneista virkasuhteista. Näissä olosuhteissa ja nimitysten kokonaiskesto huomioon ottaen A:n hoitamat tehtävät olivat olleet sillä tavoin jatkuvia, ettei kysymys ollut sellaisesta virkamieslain 9 §:n 1 momentissa tarkoitetusta työstä, joka olisi edellyttänyt määräaikaista virkasuhdetta. Hallinto-oikeus toi lisäksi esiin, että kahdessa virkasuhteessa, joissa nimityskirjan perusteella oli ollut kyse kausi tai ruuhkaluonteisesta työstä, oli johtavan ylihoitajan selvityksen mukaan ollut kyse vuosiloman, lomarahavapaan, juhlapyhien, kehittämis- ja koulutuspäivien sijaistamisesta sekä osastojen tarpeesta. Tämän jälkeen hallinto-oikeus katsoi, että työn ei voitu katsoa olleen sillä tavoin määrällisesti tai ajallisesti rajattu, että kysymys olisi ollut sellaisesta virkamieslain 9 §:n 1 momentissa tarkoitetusta työstä, joka olisi edellyttänyt määräaikaista virkasuhdetta. Huomioon arvioinnissa otettiin selvityksessä esitetty virkatehtävien sisältö, määräysten sijoittuminen virkasuhteiden väleihin, sekä virkamieslain esitöissä työn luonteesta määräaikaisuuden perusteena lausuttu. Niiltä osin kuin määräaikaisten nimitysten perusteena oli ollut kohdistamaton ja yksilöimätön sijaisuus tai kausi- tai ruuhkaluontoinen työ, edellytykset palkkaa vastaavan korvauksen määräämiseen virkamieslain 56 §:n 1 momentin nojalla olivat siten olemassa. A:n määräaikaisille nimityksille oli hallinto-oikeuden mukaan kuitenkin osin ollut virkamieslain 9 §:ssä tarkoitettu peruste, kun taas osin tällainen peruste oli puuttunut. Hallinto-oikeus katsoi ottaen huomioon A:n palvelussuhteen kokonaiskeston sekä virkamieslain 56 §:n 1 momentin mukaisen korvauksen perusteena olevien määräaikaisten virkasuhteiden keston ja muut asiassa ilmenneet olosuhteet, että A:lla oli oikeus kahdeksan kuukauden palkkaa vastaavaan korvaukseen viivästyskorkoineen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Valtion virkamieslaki 9 § 1, 2 ja 3 momentti, 56 § 1 momentti ja 63 a § 1 ja 2 momentti Hallituksen esityksen laiksi valtion virkamieslain muuttamisesta (HE 63/2007 vp) 9 §:n 3 momentin yksityiskohtaiset perustelut Korkolaki 7 §
Päätös Vaasan hallinto-oikeus 5.11.2021 Korvausvaatimus nro 664/2021 (diaarinumero 20534/03.04.04.04.03/2021)
Päätös Vaasan hallinto-oikeus 5.11.2021 Korvausvaatimus nro 664/2021 (diaarinumero 20534/03.04.04.04.03/2021) Asia Hallintoriita Asiasanat Korvausvaatimus Hallintoriita Määräaikainen... - Irtisanominen yksilöperusteella Päätös Helsingin hallinto-oikeus 12.3.2020 20/0202/2 (Dnro 03726/18/1401) Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus 1583964000000
Helsingin hallinto-oikeuden päätös 12.3.2020 20/0202/2 Asia: Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat: Irtisanominen yksilöperusteella Käyttäytymisvelvollisuus Luvaton poissaolo Sairaus Työaikojen noudattaminen Työtehtävien laiminlyönti Virkavelvollisuuden laiminlyönti Verohallinto oli 30.5.2018 tekemällään päätöksellä irtisanonut verosihteeri A:n virkasuhteen toistuvien luvattomien poissaolojen vuoksi. A oli luvattomilla poissaoloillaan rikkonut ja laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan. Poissaolojen katsottiin aiheuttaneen erityisen suurta haittaa virkatehtävien hoitamiselle. A oli laiminlyönyt työnantajan virkakäskyä toimittaa poissaoloistaan vaadittu lääkärintodistus. A oli saanut vastaavasta menettelystä jo useita huomautuksia ja kirjallisia varoituksia, joten A:n menettelyn katsottiin osoittaneen piittaamattomuutta työnantajan ohjeita ja määräyksiä kohtaan. Verohallinto katsoi A:n irtisanomiselle olleen valtion virkamieslain 25 §:ssä tarkoitettu erityisen painava syy. A esitti valituksessaan hallinto-oikeuteen, että poissaolot olivat johtuneet A:n sairaudesta ja lääkityksestä tähän sairauteen. Terveyteen liittyvät ongelmat olivat myös vaikuttaneet myöhästymisten taustalla. Sairaus ja lääkkeiden nukuttava vaikutus olivat aiheuttaneet häiriöt A:n työskentelyssä. A:n poissaolot vuonna 2018 olivat ajoittuneet hänelle myönnetylle osasairauslomajaksolle, joten A ei ollut ollut poissa työstä tahallaan. Terveysongelmat ja sairausloma olivat olleet työnantajan tiedossa, mutta tämä ei ollut tukenut A:ta työssä jaksamisessa. Virkamiehen irtisanominen edellyttää valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentin mukaan erityisen painavaa syytä, jona ei voida pitää ainakaan virkamiehen sairautta, vikaa tai vammaa, paitsi jos siitä on ollut seurauksena virkamiehen työkyvyn olennainen ja pysyvä heikentyminen ja virkamiehellä on sen perusteella oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. Virkamiehellä on osoitusvelvollisuus oikeudesta sairauslomaan valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen 8 §:n mukaisesti. A oli laiminlyönyt esittää irtisanomispäätöksessä tarkoitetuilta poissaolopäiviltä todistusta sairaudesta, viasta tai vammasta. Työnantaja ei ole pitänyt valittajan eri tilanteissa ilmoittamia eri syitä siihen, miksi vaadittavaa lääkärintodistusta ei ole työnantajalle toimitettu, uskottavina niiden ristiriitaisuuden vuoksi. Hallinto-oikeus katsoi, että A:n itse suostuttua lääketieteellisen arvion pohjalta osa-aikaiseen työhön paluuseen 1.1.2018 alkaen hän oli itse arvioinut terveydentilansa ja toipumisensa vaarantumatta pystyvänsä hoitamaan virkatehtävänsä. A:n oli siksi myös lähtökohtaisesti kyettävä noudattamaan virkakäskyä ja virkavelvollisuuksiaan, mukaan lukien työnantajan antamaa virkakäskyä lääkärintodistusten toimittamisesta. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen äänin 2−1. Vähemmistöön jäänyt hallinto-oikeuden jäsen olisi kumonnut verohallinnon päätöksen lainvastaisena. Esittelijä oli enemmistön kannalla. Korkein hallinto-oikeus 12.2.2021 H281/2021 (Dnro 20364/03.04.04.04.03/2020) A pyysi korkeimmalta hallinto-oikeudelta lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ollut valitusluvan myöntämisen perustetta. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen eikä siten antanut ratkaisua valitukseen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Hallinto-oikeus Sairausvakuutuslaki 8 luku 11 § Työsopimuslaki 2 luku 11 a § Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 23 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 25 § 2 ja 3 momentti Korkein hallinto-oikeus Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 111 § 1 momentti
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 12.3.2020 20/0202/2 (Dnro 03726/18/1401) Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus
Helsingin hallinto-oikeuden päätös 12.3.2020 20/0202/2 Asia: Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat: Irtisanominen yksilöperusteella Käyttäytymisvelvollisuus Luvaton poissaolo Sairaus Työaikojen... - Kirjallinen varoitus Päätös Korkein hallinto-oikeus 25.11.2020 Kirjallinen varoitus H833/2020 (Dnro 20574/03.04.04.04.03/2020) 1606255200000
Korkein hallinto-oikeus 25.11.2020 H833/2020 (Dnro 20574/03.04.04.04.03/2020) Itä-Suomen hallinto-oikeus 20.4.2020 20/0180/2 (Dnro 01621/19/1401) Asia Valitus valtion virkamiehelle annetusta kirjallisesta varoituksesta Asiasanat Kirjallinen varoitus Epäasiallinen käytös Sopimaton käytös Käyttäytymisvelvollisuus Hallinto-oikeus Viraston johtaja oli päättänyt antaa virkamies A:lle valtion virkamieslain 24 §:n mukaisen kirjallisen varoituksen tämän aseman ja tehtävien vastaisen käyttäytymisen sekä virkavelvollisuuksien laiminlyönnin johdosta. Päätöksen mukaan A oli virkapaikkansa toimipisteessä käyttänyt epäasiallista kieltä, hänen suhteensa toisiin työtovereihin olivat tulehtuneet ja hän oli uhkaillut työtovereitaan ja muuten käyttäytynyt häiritsevästi työpaikalla. A oli käyttäytynyt epäasiallisesti myös toimiston asiakkaita kohtaan, minkä vuoksi tälle ei käytännössä voinut antaa asiakasaikoja. A valitti asiasta hallinto-oikeuteen. Valituksessaan hän kiisti varoituksen ja sen perusteet, ja esitti sitä vastoin ongelmaksi työpaikan huonon ilmapiirin sekä katsoi joutuneensa työpaikallaan kiusatuksi. Virkamiehen oikeusturva edellyttää väitetyn epäasiallisen käyttäytymisen riittävää yksilöintiä niin, että virkamiehellä on mahdollisuus puolustautua ja esittää asiassa hankitusta tosiasiaselvityksestä oma kantansa. Hallinto-oikeus katsoi, että asiassa oli esitetty kokonaisuutena arvioiden riittävä selvitys A:n epäasiallisesta käyttäytymisestä työtovereitaan ja asiakkaitaan kohtaan. Olennainen osa A:n virkatehtäviä julkisena oikeusavustajana on asiakastyö. Julkisella oikeusavustajalla on asemansa edellyttämän luottamuksen ja virkatehtäviensä perusteella velvollisuus käyttäytyä asiallisesti virkapaikalla ja asiakastilanteissa. Hallinto-oikeuden mukaan A oli käyttämällä asiatonta kieltä sekä erityisesti käyttäytymällä asiakkaitaan kohtaan asiattomasti ja vähättelevästi selkeästi menetellyt virkamieslain 14 §:n 2 momentissa ja 24 §:ssä tarkoitetulla tavalla virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Hänen menettelynsä oli ollut hänen tehtävänsä huomioon ottaen objektiivisesti arvioiden niin moitittavaa, että työnantaja oli voinut antaa hänelle kirjallisen varoituksen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Korkein hallinto-oikeus A pyysi korkeimmalta hallinto-oikeudelta lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ollut valitusluvan myöntämisen perustetta. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen eikä siten antanut ratkaisua valitukseen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Hallinto-oikeus Hallintolaki 6 § Hallintolaki 31 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 14 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 24 § Korkein hallinto-oikeus Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 111 § 1 momentti
Päätös Korkein hallinto-oikeus 25.11.2020 Kirjallinen varoitus H833/2020 (Dnro 20574/03.04.04.04.03/2020)
Korkein hallinto-oikeus 25.11.2020 H833/2020 (Dnro 20574/03.04.04.04.03/2020) Itä-Suomen hallinto-oikeus 20.4.2020 20/0180/2 (Dnro 01621/19/1401) Asia Valitus valtion virkamiehelle annetusta kirjallisesta... - Kirjallinen varoitus Päätös Turun hallinto-oikeus 17.8.2020 Kirjallinen varoitus nro 20/0174/1 (Dnro 01084/19/1401) 1597611600000
Päätös Turun hallinto-oikeus 17.8.2020 Kirjallinen varoitus nro 20/0174/1 (Dnro 01084/19/1401) Asia Kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat Kirjallinen varoitus Käyttäytymisvelvollisuus Luottamusta heikentävä etu Virkavelvollisuuden rikkominen Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Kaupankäynti vankilan henkilökunnan ja vankien välillä oli kielletty. Vankilan vartija A oli myynyt autoa Facebookin kautta. Auton omistus oli Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta saatujen tietojen mukaan siirtynyt A:lta vankilan vanki B:lle ja auton 1. haltijaksi oli merkitty vangin puoliso C. A oli aiemmin keskustellut autosta B:n kanssa ja B oli tuolloin kertonut puolisonsa olevan kiinnostunut autosta. A ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan ollut tiennyt solmineensa auto-kauppaa vangin kanssa. Kaupasta ei ollut laadittu kauppa- ja luovutuskirjaa, eikä A ollut pyrkinyt selvittämään auton ostajan henkilöllisyyttä. A:lle oli vasta jälkikäteen selvinnyt, että auton ostaja oli vanki B. Hän ei kuitenkaan ollut kertonut asiasta työnantajalleen. Vankilan johtaja oli antanut A:lle valtion virkamieslain 24 §:n mukaisen varoituksen. Varoituksen perusteeksi esitettiin, että A oli toiminut vastoin virkamieslain 14 §:ssä säädettyä käyttäytymisvelvollisuutta sekä 15 §:ssä säädettyä luottamusta heikentävän edun vastaanottamisen kieltoa. Päätöksen perusteluiden mukaan A:n toiminta autokaupassa oli kokonaisuutena arvioiden ollut erityisen moitittavaa. A oli ollut tietoinen henkilökunnan ja vankien välisen kaupankäynnin kiellosta ja siten siitä, että omaisuuden myyminen vangille tai tämän läheiselle oli virkavelvollisuuksien vastaista. Päätöksen mukaan kutsuttaessa A virkamieslain 66 §:n mukaiseen kuulemiseen asiasta tämä oli todennut myyneensä auton vangin puolisolle, ei vangille. A ei myöskään ollut omatoimisesti tuonut asiaa työnantajan tietoon siitäkään huolimatta, että asia oli puhuttanut muun henkilökunnan keskuudessa. A oli selvästi tarkoituksella halunnut salata johdolta ja esimiehiltä osuutensa auto-kaupassa. A oli siten menetellyt luottamusta työnantajan ja virkamiehen (A) välillä heikentävällä tavalla. A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen vaatien sen kumoamista. Valituksessaan A muun ohella kiisti tienneensä ostajan olleen vanki tai pyrkineensä salaamaan autokaupan työnantajaltaan. Asiassa hallinto-oikeuden arvioitavana oli, oliko A:n katsottava menetelleen sillä tavalla virkavelvollisuuksiensa vastaisesti, että vankilan johtaja oli voinut antaa hänelle virkamieslain 24 §:n mukaisen kirjallisen varoituksen. Kyseisen lainkohdan mukaan virkamiehelle, joka toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä, voidaan antaa kirjallinen varoitus. Virkamieslain 15 §:n mukaan virkamies ei saa vaatia, hyväksyä tai ottaa vastaan taloudellista tai muuta etua, jos se voi heikentää luottamusta virkamieheen taikka viranomaiseen. A:lle annetun varoituksen perusteluiden mukaan A oli vastaanottanut autokaupan myötä säännöksen tarkoittaman luottamusta heikentävän edun. Hallinto-oikeuden mukaan tällaisena etuna ei kuitenkaan voida pitää tavanomaista kauppahintaa. A:n ei ollut osoitettu saaneen tavanomaisen kauppahinnan lisäksi taloudellista etua, joten A:n ei voitu katsoa vastaanottaneen myöskään lainkohdan tarkoittamaa etua. Virkamieslain 14 §:n mukaan virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Hänen on noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä sekä käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Arvioidessaan, voitiinko A:n toimia pitää lainkohdassa asetetun käyttäytymisvelvoitteen vastaisina, hallinto-oikeus otti huomioon A:n menettelyn tilanteessa, tämän aseman vartijana sekä henkilökunnan ja vankien välisen kaupankäynnin kiellon merkityksen vankilaympäristössä. Hallinto-oikeuden mukaan vartijan asema tämän virkatehtävät huomioon ottaen oli sellainen, että hänen voitiin perustellusti edellyttää pidättäytyvän työtehtäviinsä liittymättömästä kanssakäymisestä vankien kanssa. Siten A oli ollut velvollinen noudattamaan työnantajan asettamaa henkilökunnan ja vankien kaupankäynnin kieltoa. Koska A oli tiennyt kiellosta, olisi hänen pitänyt noudattaa suurempaa huolellisuutta sen suhteen, kenen omistukseen hänen myymänsä auto todellisuudessa päätyi. Lisäksi hallinto-oikeus otti huomioon, ettei A ollut pyrkinyt selvittämään asiaa missään vaiheessa omatoimisesti, vaan jättänyt tapahtumat ilmoittamatta työnantajalle vielä senkin jälkeen, kun oli tullut tietoiseksi auton ostajan henkilöllisyydestä ja asia oli tullut työpaikalla yleiseen tietoon. Edellä mainituin perustein hallinto-oikeus katsoi A:n käyttäytyneen virka-asemansa ja tehtäviensä vastaisesti ja siten toimineen vastoin virkavelvollisuuksiaan. Vankilan johtaja oli voinut antaa A:lle kirjallisen varoituksen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Valtion virkamieslaki 14 § Valtion virkamieslaki 15 § Valtion virkamieslaki 24 §
Päätös Turun hallinto-oikeus 17.8.2020 Kirjallinen varoitus nro 20/0174/1 (Dnro 01084/19/1401)
Päätös Turun hallinto-oikeus 17.8.2020 Kirjallinen varoitus nro 20/0174/1 (Dnro 01084/19/1401) Asia Kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat Kirjallinen varoitus Käyttäytymisvelvollisuus Luottamusta... - Korvausvaatimus Korkein hallinto-oikeus 27.11.2020 Palkkaus H835/2020 (Dnro 5926/03.04.04.04.10/2019) 1606428000000
Korkein hallinto-oikeus 27.11.2020 H835/2020 (Dnro 5926/03.04.04.04.10/2019) Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 29.11.2019 19/0495/2 (Dnro 00090/17/1402) Asia Virkamiehen työkokemukseen perustuvaa palkanosaa koskeva valitus Asiasanat Hallintoriita Korvausvelvollisuus Oikaisuvaatimusosoitus Järjestäytymätön virkamies Hallinto-oikeus Ulosottoviraston johtavan kihlakunnanvoudin päätöksellä kihlakunnanulosottomies A:lle oli kertynyt kokemusosaan oikeuttavaa työkokemusta 2 vuotta ja 8 kuukautta kihlakunnanulosottomiehenä ja vanhempana rikoskonstaapelina toimimisesta. A:n kokemusta poliisimiehenä ja A:n harjoittamaa yritystoimintaa ei otettu huomioon palkanosaa määrittäessä. A:n tehtävät ulosottovirastossa sijoittuivat yritysperintään, joten kokemus poliisina toimimisesta ei viraston mukaan tuonut sellaista osaamista tehtävään, joka olisi otettava huomioon palkan kokemusosassa. A vaati virastolta päätöksen oikaisemista. Ulosottovirasto hylkäsi oikaisuvaatimuksen ja A valitti tästä päätöksestä hallinto-oikeuteen. Valituksen mukaan ulosottoviraston päätös oli yhdenvertaisuusperiaatteen ja virkamiehen luottamuksensuojan vastainen, sillä toimiminen poliisimiehenä oli otettu huomioon palkan kokemusosassa A:n aiemmassa virassa toisessa ulosottovirastossa. A ei ollut sellaisen virkamiesyhdistyksen jäsen, jolla olisi ollut oikeus panna kanne vireille työ-tuomioistuimessa, joten hallinto-oikeus otti A:n valituksen tutkittavakseen. A oli esittänyt yritys-toimintaan liittyvän vaatimuksensa vasta valittaessaan päätöksestä hallinto-oikeuteen, minkä vuoksi hallinto-oikeus ei ottanut asiaa ensiasteena tutkittavakseen. Hallinto-oikeus kuitenkin lausui, että koska viraston antama oikaisuvaatimusta koskeva ohjeistus oli virheellinen, A:n kokemusosaa koskeva saatava ei ollut vanhentunut muutoksenhakuajan päättymisestä huolimatta. Työtuomioistuimelta hankitun lausunnon mukaan poliisikokemuksen osalta työnantajan on tapauskohtaisesti harkittava, onko henkilön poliisikokemuksesta olennaista hyötyä kihlakunnanulosottomiehen tehtävissä, ja jos on, missä määrin. Ulosottovirasto oli voinut huomioida A:n muuttuneen työnkuvan, sillä hänen tehtävänsä olivat sijoittuneet toisessa ulosottovirastossa erityisperintään, eivät yritysperintään. Hallinto-oikeuden mukaan toisessa ulosottoviraston päätöksessä kokemusosan määrittämisestä asiaa ei ollut ratkaistu sillä tavoin lopullisesti, etteikö ulosottovirasto olisi voinut ratkaista asiaa uudelleen. Asiassa ei myöskään käynyt ilmi, että osapuolet olisivat sopineet kokemusosan määräytymisestä valituksenalaisesta päätöksestä poikkeavalla tavalla. Virkamiehen luottamuksensuojaa ei siten ollut päätöksellä rikottu. Hallinto-oikeus katsoi, ettei asiassa tullut näytetyksi, että ulosottovirasto olisi kohdellut palveluksessaan olevia virkamiehiä epäyhdenvertaisesti. Ulosottovirasto ei siten ollut myöskään loukannut päätöksellään yhdenvertaisuusperiaatetta. Perusteita päätöksen kumoamiselle ei ollut. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Korkein hallinto-oikeus A pyysi korkeimmalta hallinto-oikeudelta lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ollut valitusluvan myöntämisen perustetta. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen eikä siten antanut ratkaisua valitukseen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Hallinto-oikeus Hallintolaki 6 § Hallintolaki 31 § 1 ja 2 momentti Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annettu laki 1 § Valtion virkamieslaki 11 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 52 § Valtion virkamieslaki 58 § Kihlakunnanulosottomiesten palkkausta koskeva virkaehtosopimus 6 § Korkein hallinto-oikeus Hallintolainkäyttölaki 13 § 2 momentti Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 § Valtion virkamieslaki 57 § 1 momentti (883/2018)
Korkein hallinto-oikeus 27.11.2020 Palkkaus H835/2020 (Dnro 5926/03.04.04.04.10/2019)
Korkein hallinto-oikeus 27.11.2020 H835/2020 (Dnro 5926/03.04.04.04.10/2019) Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 29.11.2019 19/0495/2 (Dnro 00090/17/1402) Asia Virkamiehen työkokemukseen perustuvaa palkanosaa... - Kirjallinen varoitus Päätös Korkein hallinto-oikeus 28.10.2020 Kirjallinen varoitus T4161 (Dnro 5109/3/19) 1603836000000
Päätös Korkein hallinto-oikeus 28.10.2020 Kirjallinen varoitus T4161 (Dnro 5109/3/19) Asia Valitus kirjallisen varoituksen antamista koskevassa asiassa Asiasanat Kirjallinen varoitus Kohtuullinen aika Käyttäytymisvelvollisuus Poliisi Sopimaton käytös Rikosepäily Virkavelvollisuuden laiminlyönti Virkamiehen sananvapaus Yleinen luottamus viranomaiseen Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Poliisilaitos oli 23.1.2017 tekemällään päätöksellä antanut valtion virkamieslain 24 §:n mukaisen kirjallisen varoituksen poliisimies A:lle. Syynä varoitukselle olivat olleet esitutkintaan johtaneet tekstiviestit, joiden johdosta A:ta epäiltiin pahoinpitelyyn yllyttämisestä ja laittomasta uhkauksesta. Poliisilaitos oli katsonut, että A:n puhelimesta lähetetyissä viesteissä oli vähintään annettu ymmärtää, että A uhkaa toisen henkilön tekevän puolestaan jotakin kostoksi A:n kanssa konfliktissa olleelle kolmannelle henkilölle. A oli myös julkaissut 6.10.2016 Facebook-tilillään päivityksen, joka sisälsi yhdenvertaisuuden vastaista, syrjivää kielenkäyttöä. Erityisen haitallisia olivat A:n homoseksuaaleista käyttämät ilmaisut. Poliisilaitos katsoi A:n menetelleen vastoin valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentin mukaista käyt-täytymisvelvollisuutta ja vastoin poliisin hallinnosta annetun lain 15 f §:n mukaista säännöstä, jonka mukaan poliisimiehen on virassa ja yksityiselämässään käyttäydyttävä siten, ettei hänen käyttäytymisensä ole omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Samoin poliisilaitos katsoi, että A:n kirjoittelusta saatettiin vetää johtopäätöksiä siitä, että hän poliisimiehenä suhtautuu vähemmistöihin ja ihmisten alkuperään väheksyen. Poliisilaitos oli jo aiemmin 16.12.2014 kehottanut A:ta kiinnittämään vakavaa huomiota käyttämiinsä ilmaisuihin erään tapauksen yhteydessä, minkä poliisilaitos oli myös ottanut huomioon varoituksen edellytysten arvioinnissa. A oli esittänyt jo kuulemisessaan Facebook-julkaisun ja sen alla jatkuneen keskustelun osalta, että ne oli tosiasiassa saattanut nähdä vain kolmekymmentä tai neljäkymmentä ihmistä. Julkaisut olivat olleet nähtävillä 1−2 vuorokautta, kunnes A oli poistanut julkaisut. Päivitykset oli tehty vapaa-ajalla päihtyneenä, eivätkä ne olleet liittyneet A:n virantoimitukseen. Lisäksi A esitti, ettei poliisilla ollut tuolloin varsinaista sosiaalisen median ohjeistusta, joten asiaa koskevat määräykset olivat epäselviä. Kirjallinen varoitus oli suhteeton seuraus tästä menettelystä. Epäiltyjen laittoman uhkauksen ja pahoinpitelyyn yllytyksen osalta A esitti, että syyttäjä oli pahoinpitelyyn yllytyksen osalta tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen, koska asiassa ei ollut ollut todennäköisiä syitä epäillä rikoksen tapahtuneen. A myös kiisti itse lähettäneensä kaikkia tutkinnassa olleita viestejä. Osan viesteistä oli lähettänyt A:n puhelimesta toinen henkilö, jolle A oli luovuttanut puhelimensa. Kaikkien kohtien osalta valituksessa esitettiin, ettei A:n toiminta ollut täyttänyt minkään rikoksen tunnusmerkistöä. A valitti poliisilaitoksen päätöksestä hallinto-oikeuteen. Valituksessa esitettiin, että Suomen perustuslain 12 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 §:ssä turvattua sananvapautta ei ollut otettu arvioinnin lähtökohdaksi. A:n päätöksen perusteena ollut toiminta ei myöskään valituksen mukaan täyttänyt valtion virkamieslain 14 §:n tai poliisin hallinnosta annetun lain 15 f §:n mukaisten velvollisuuksien rikkomista edellyttäviä kriteerejä. A uusi myös jo kuulemisensa yhteydessä esitetyt, yllä tiivistetyt perusteet valituksenalaisen päätöksen kumoamiselle. A:n mukaan virkamiesoikeudellisiin toimiin ei ollut ryhdytty virkamieslain mukaisessa kohtuullisessa ajassa päätöksen perusteena olevista tapahtumista. A:n toiminta ei ollut jatkuvaa, vaan poliisilaitos oli ottanut tarkastelun kohteeksi kohtuuttoman pitkän ajanjakson ja summannut tapahtumat tarkoitushakuisesti heikentäen A:n oikeusturvaa. Teot yksittäin arvioituina eivät olisi johtaneet varoitukseen. Hallinto-oikeus ei katsonut poliisilaitoksen laiminlyöneen velvollisuuttaan toimia kohtuullisessa ajassa. Pääosa päätöksessä mainituista tekstiviesteistä oli tullut työnantajan tietoon 5.3.2015 rikostutkinnan yhteydessä. Tutkinnat asioista olivat päättyneet 8.1.2016 ja 1.10.2016. Virkamiesoikeudellinen menettely oli käynnistetty jo 7.1.2016, mutta välipäätöksellä käsittelyä oli lykätty rikostutkinnan jälkeiseen aikaan osin A:n itsensä 23.12.2015 esittämästä pyynnöstä. Menettelyä jatkettiin 16.12.2016 alkaen. Kirjallinen varoitus oli annettu reilu kaksi vuotta osin sen perusteena olleiden tekstiviestien lähettämisen jälkeen, mitä voitiin pitää varsin pitkänä aikana. Kuitenkin poliisilaitoksella oli ollut asianmukaiset syyt käsittelyn lykkäämiselle. Hallinto-oikeus piti poliisilaitoksen tavoin A:n lähettämiä viestejä uhkaavina ja toisaalta epäuskottavana sitä, että niiden lähettäjä olisi ollut joku muu kuin A itse. Samoin hallinto-oikeus yhtyi poliisilaitoksen näkemykseen siitä, että A:n Facebook-päivitys ja sen alla jatkunut kirjoittelu oli julkista ja että niiden sisältö oli homoseksuaaleja ja tummaihoisia syrjivää ja loukkaavaa ja näin ollen poliisimiehelle sopimatonta. Hallinto-oikeus hyväksyi sen, että kaikki A:n päätöksessä esitetyt toimet tutkittiin osana samaa kokonaisuutta. Tässä yhteydessä merkitystä voitiin antaa myös vuonna 2014 annetulle huomautukselle. Hallinto-oikeus katsoi, että tapauksessa sananvapauteen puuttumiselle oli valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentissa ja poliisin hallinnosta annetun lain 15 f §:ssä säädetty peruste ja puuttumista oli myös perusteltu asianmukaisesti. A:n Facebook-päivitys sekä lähetetyt tekstiviestit olivat olleet sellaisia, että ne olivat rikkoneet poliisimiehelle asetettua käyttäytymisvelvollisuutta ja virkavelvollisuutta. Poliisilaitos oli saanut antaa asiasta kirjallisen varoituksen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Korkein hallinto-oikeus 28.10.2020 T4161 (Dnro 5109/3/19) A pyysi korkeimmalta hallinto-oikeudelta lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ollut valitusluvan myöntämisen perustetta. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen eikä siten antanut ratkaisua valitukseen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Hallinto-oikeus Poliisin hallinnosta annettu laki 15 f § Valtion virkamieslaki 14 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 24 § Korkein hallinto-oikeus Hallintolainkäyttölaki 13 § 2 momentti Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 57 § 1 momentti (883/2018)
Päätös Korkein hallinto-oikeus 28.10.2020 Kirjallinen varoitus T4161 (Dnro 5109/3/19)
Päätös Korkein hallinto-oikeus 28.10.2020 Kirjallinen varoitus T4161 (Dnro 5109/3/19) Asia Valitus kirjallisen varoituksen antamista koskevassa asiassa Asiasanat Kirjallinen varoitus Kohtuullinen... - Kirjallinen varoitus Päätös Helsingin hallinto-oikeus 3.12.2020 Kirjallinen varoitus nro 20/0971/2 (diaarinumero 06495/18/1401) 1606946400000
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 3.12.2020 Kirjallinen varoitus nro 20/0971/2 (diaarinumero 06495/18/1401) Asia Kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat Esimies Kirjallinen varoitus Sopimaton käytös Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Virasto oli katsonut, että A oli sallinut epäasiallisen käytöksen vastuualueellaan ja tällä tavoin myötävaikuttanut siihen, että epäasiallinen käytös oli jatkunut ja siitä oli tullut vakiintunutta. A oli laiminlyönyt esimiesvelvollisuuksiaan eikä ollut puuttunut epäasialliseen käytökseen riittävällä tavalla. A:n johtamassa tiimissä oli käytetty sopimatonta kieltä, minkä lisäksi A oli itse käyttänyt sopimatonta kieltä alaisensa kanssa käymässään sähköpostikeskustelussa. Menettelyiden seurauksena virasto oli antanut A:lle kirjallisen varoituksen valtion virkamieslain 24 §:n nojalla. A vaati päätöksen kumoamista, sillä kokonaisharkinta huomioon ottaen kirjallinen varoitus oli valtion virkamieslain 24 §:n vastainen ja kohtuuton. Työnantaja olisi korkeintaan voinut antaa A:lle suullisen huomautuksen. A:n mukaan hän ei ollut laiminlyönyt esimiesvelvollisuuksiaan, koska epäasiallista kielenkäyttöä ei tiimissä ollut. Esimiestehtävien laiminlyönnistä ei ollut näyttöä, vaan A oli muun muassa seurannut aktiivisesti tiiminsä työaikaa ja leimauksia ja raportoinut havainnoistaan esimiehelleen. Viraston oma ohjeistus kielenkäyttöä koskien oli puolestaan A:n mukaan puuttunut. Hallinto-oikeus arvioi ratkaisussaan A:n ilmaisujen ja lausahdusten moitittavuutta niissä asiayhteyksissä, joissa A oli kertonut niitä käytetyn tai joissa hänen alaisensa olivat niitä omien, A:n esittämien, kirjelmiensä mukaan käyttäneet. Hallinto-oikeus katsoi osasta A:n ilmaisuja ja lausahduksia, ettei niitä voitu katsoa pidettävän epäasiallisina niiden asiayhteys huomioiden. Hallinto-oikeus katsoi kuitenkin muun muassa, että A:n käyttämien tietynlaisten termien käyttäminen asiakkaasta ei kuulunut viraston sisäisissäkään keskusteluissa asialliseen kielenkäyttöön. Hallinto-oikeus katsoi lisäksi, että asenteellisen ilmaisun ”suvakki” käyttäminen kollegasta osoitti virkamiesten keskinäisessä hyväntahtoisessa naljailussakin virkamieheltä huonoa harkintaa, kuten myös ilmaisun ”suvakki-huora” käyttäminen. Hallinto-oikeus totesi kuitenkin, että tämän ilmaisun käytön moitittavuutta vähensi se, että ilmaisua käyttänyt virkamies oli sitä käyttäessään tarkoittanut sillä pääasiallisesti itseään. Hallinto-oikeus katsoi tämän jälkeen, että A:n olisi tullut ilmaisujen ”nappisilmä”, ”pallero”, ”suvakki” ja ”suvakki-huora” osalta kiinnittää alaistensa huomiota virkamiesaseman heiltä edellyttämään asianmukaiseen kielenkäyttöön. Kun A ei ollut näin tehnyt, hän oli omalta osaltaan laiminlyönyt esimiestehtäviään, vaikka A:n kuulemisvaiheessa antamasta kirjallisesta vastineesta ilmenikin, että tiimissä oli keskusteltu ”suvakki-huora”-sanan sisällöllisestä merkityksestä. Hallinto-oikeus katsoi edellä ilmenneiden lausahdusten käyttämisen osoittaneen esimiesasemassa olleelta A:lta huonoa harkintaa. Hallinto-oikeus katsoi lisäksi turvapaikanhakijoiden mahdollista Pacon luona piileskelyä koskevan lausahduksen olleen A:n asemassa olleelle virkamiehelle epäsopiva riippumatta siitä, missä yhteydessä se oli esitetty. Hallinto-oikeus totesi lopuksi, että viraston johdon oli tullut ryhtyä toimenpiteisiin, kun sen tietoon oli saatettu, ettei kielenkäyttö A:n johtamassa tiimissä eikä A:n oma kielenkäyttö ollut kaikilta osin asianmukaista. Kun asiassa ei ollut hallinto-oikeudessa kuitenkaan ilmennyt, että työnantaja olisi missään vaiheessa aiemmin ottanut A:n kanssa esiin tämän tiimissä mahdollisesti ilmenevän epäasiallisen kielenkäytön tai A:n itse käyttämien lausahdusten kyseenalaisuuden, oli varoituksen antamista A:lle pidettävä edellä epäasiallisiksi katsottuihin ilmaisuihin ja lausahduksiin nähden ylimitoitettuna toimenpiteenä. Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen äänin 2-1. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Valtion virkamieslaki 14 § 1 ja 2 momentti, 24 § ja 66 § 2 momentti Hallintolaki 6 §
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 3.12.2020 Kirjallinen varoitus nro 20/0971/2 (diaarinumero 06495/18/1401)
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 3.12.2020 Kirjallinen varoitus nro 20/0971/2 (diaarinumero 06495/18/1401) Asia Kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat Esimies Kirjallinen... - Kirjallinen varoitus Päätös Turun hallinto-oikeus 21.12.2020 Kirjallinen varoitus nro 20/0238/1 (diaarinumero 00398/19/1401) 1608501600000
Päätös Turun hallinto-oikeus 21.12.2020 Kirjallinen varoitus nro 20/0238/1 (diaarinumero 00398/19/1401) Asia Kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat Kirjallinen varoitus Käyttäytymisvelvollisuus Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Virasto oli 28.2.2019 tekemällään päätöksellä antanut vartija A:lle valtion virkamieslain 24 §:n mukaisen kirjallisen varoituksen, koska A oli toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan ja samalla kyseenalaistanut sekä virkamiesasemansa että myös yleisen luottamuksen valvontahenkilöstön riippumattomuuteen ja asianmukaiseen käytökseen virkatehtävissä. Päätöksen mukaan työnantajan tietoon oli tullut epäily, että A oli eri yhteyksissä kertonut vankiyhteisölle käsityksiään vankilan johtajan ja A:n keskinäisistä väleistä. Lisäksi A oli eri julkisissa yhteyksissä sekä vankien että henkilöstön kuullen tuonut voimakkaasti ja toistuvasti esiin tyytymättömyyttään vankilan johtajan kohteluun, johtamiseen ja vankilan työilmapiiriin. A oli 5.2.2019 ilmoittanut vankilan sisäistä julkista radiopuhelinyhteyttä käyttäen haluavansa poistaa itseltään kantamansa välineet, koska oli turvallisuusriski laitoksessa. Työnantaja oli arvioinut A:n toiminnan siinä määrin epävakaaksi ja uhkaavaksi, että se oli poistanut A:n samana päivänä työpaikalta työturvallisuuslain työnantajalta edellyttämän huolehtimisvelvoitteen nojalla. Lisäksi A oli 4.2.2019 syyllistynyt vankilaturvallisuuden vaarantamiseen levittämällä julkisessa radiopuhelinliikenteessä salassa pidettäviä valvonnallisia tietoja. Päätöksen mukaan A:n epävakaa ja uhmakas käyttäytyminen, johon työnantaja oli joutunut useita kertoja puuttumaan, oli lisäksi herättänyt laajaa huomiota sekä työyhteisössä että vankiyhteisössä. A vaati päätöksen kumoamista ja menettämiensä palkanmaksuviivästyksen vuoksi jääneiden haittakorvausten maksamista hänelle takautuvasti korkoineen. A:n perusteluiden mukaan kirjallisen varoituksen antamisen perusteet eivät täyttyneet ja olivat sisällöltään puutteellisia. Päätös sisälsi virheellistä tietoa ja esitetyt perustelut perustuivat A:n mustamaalaamiseen. A:n sanomisia oli vääristelty siltä osin kuin hänen kerrottiin käyttäytyneen epäasiallisesti ja virkamiehelle sopimattomalla tavalla, vaikka keskustelujen sisältö pitikin A:n mukaan osin paikkansa. Kertomusten oikeellisuuden arviointi oli lisäksi ongelmallista, koska tilanteessa oli sana sanaa vastaan. Hallinto-oikeus totesi aluksi perusteluissaan, ettei se tutkinut A:n haittakorvausvaatimusta, sillä valituksenalaisessa päätöksessä oli kyse virkamieslain 24 §:n mukaisen kirjallisen varoituksen antamisesta A:lle. Tämän jälkeen hallinto-oikeus katsoi, että varoituksen antamista koskevassa päätöksessä oli yhtenä varoituksen perusteena ilmoitettu A:n vaarantaneen vankilaturvallisuutta, koska hän oli levittänyt vankilan sisäisessä julkisessa radiopuhelinliikenteessä salassa pidettäviä valvonnallisia tietoja. A:ta oli kuultu varoituksen antamisen perusteista järjestetyssä kuulemisessa. Kuulemiskutsussa ei kuitenkaan ollut mainittu käytyä radiopuhelinkeskustelua eikä kuulemisesta laaditusta pöytäkirjasta ilmennyt, että kuulemistilaisuudessa olisi käsitelty kyseistä radiopuhelinkeskustelua. Työnantaja oli tältä osin menetellyt virheellisesti eikä kyseistä tapahtumaa ja sitä koskeneita seikkoja voitu ottaa huomioon varoituksen perusteena. A:ta oli kuitenkin kuultu muista varoituksen antamiseen johtaneista työnantajan moitittavana pitämistä tapahtumista ja selvityksistä. Näin ollen tuomioistuin arvioi, oliko varoituksen antamiseen ollut muilta osin perusteet. Hallinto-oikeus toi esiin sen jälkeen, että A oli kuulemistilaisuudessa todennut saattaneensa toimia huolimattomasti puhuessaan omista asioistaan vankiosastolla. Hallinto-oikeus katsoikin, että A:n käsityksiä hänen ja vankilan johtajan väleistä ja muita sellaisia seikkoja, joita ei ollut tarkoitettu vankien kuultavaksi, oli A:n huolimattoman toiminnan seurauksena päätynyt vankien tietoon. A:n oli varoituksen antamista koskevassa päätöksessä katsottu käyttäytyneen lisäksi epävakaasti ja uhmakkaasti 5.2.2019 vankilan radiopuhelinliikenteessä. Hallinto-oikeus totesi, että asiassa voitiin katsoa selvitetyn, että A oli valituksenalaisessa päätöksessä kuvatulla tavalla 5.2.2019 kertonut luovuttavansa kantamansa välineet ja todennut itsensä turvallisuusriskiksi laitoksessa. Koska vankilan virkamiehet kantoivat radiopuhelimia mukanaan, oli mahdollista, että vangit tai ulkopuoliset henkilöt kuulivat radiopuhelinliikenteessä käydyt keskustelut. Kyse ei näin ollen ollut kahdenvälisestä radiopuhelinkeskustelusta. Hallinto-oikeus totesi, että vartijan asema vankilaympäristössä ja vartijan virkatehtävien luonne huomioon ottaen vartijalta voitiin edellyttää korostetun asiallista käyttäytymistä erityisesti tilanteissa, joissa vankien oli mahdollista kuulla käydyt keskustelut. Itsensä nimittäminen turvallisuusriskiksi vankilan radiopuhelinliikenteessä ei ollut vanginvartijalta edellytettyä asiallista käytöstä. Myöskään henkilökunnan sisäisistä ristiriidoista puhuminen siten, että vangit saivat näitä seikkoja tietoonsa, ei ollut hallinto-oikeuden mukaan asiallista. A:n oli näin ollen katsottu käyttäytyneen tavalla, joka ei vastannut hänen asemansa ja tehtäviensä mukaisia vaatimuksia ja toimineen näin vastoin virkavelvollisuuksiaan. Hallinto-oikeus katsoi johtopäätöksenä, että asiassa oli huomioitava, että A:n kanssa oli varoituksen antamista edeltävän vuoden aikana kahdesti keskusteltu virkamiehelle sopimattomasta käyttäytymisestä, eikä hän ollut tästä huolimatta muuttanut epäasiallisena pidettyä käytöstään. Työnantajalla ei näin ollen ollut hallinto-oikeuden mukaan kirjallista varoitusta lievempää keinoa puuttua A:n toimintaan. Työnantajalla oli siten ollut myös asiaa kokonaisuutena arvioiden perusteet antaa A:lle virkamieslain 24 §:ssä tarkoitettu kirjallinen varoitus. Asiassa ei ilmennyt, että päätös olisi perustunut epäasiallisiin syihin. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Tuomioistuinlaki 4 luku 1 § Hallintolainkäyttölaki (586/1996) 51 § 2 momentti Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 § 2 momentti ja 127 § Valtion virkamieslaki 14 §, 24 § ja 66 § 2 momentti Hallintolaki 6 § ja 34 § 1 momentti
Päätös Turun hallinto-oikeus 21.12.2020 Kirjallinen varoitus nro 20/0238/1 (diaarinumero 00398/19/1401)
Päätös Turun hallinto-oikeus 21.12.2020 Kirjallinen varoitus nro 20/0238/1 (diaarinumero 00398/19/1401) Asia Kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat Kirjallinen... - Irtisanominen yksilöperusteella Päätös Helsingin hallinto-oikeus 7.12.2020 Irtisanominen nro 20/0978/2 (diaarinumero 06192/19/1401) 1607292000000
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 7.12.2020 Irtisanominen nro 20/0978/2 (diaarinumero 06192/19/1401) Asia Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat Irtisanominen yksilöperusteella Käyttäytymisvelvollisuus Luottamuspula Puolustusvoimat Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Puolustusvoimat oli päätöksellään 16.9.2019 irtisanonut kersantti A:n aliupseerin virasta valtion virkamieslain 25 §:n nojalla. Irtisanomispäätös perustui muun ohella siihen, että A:lle oli määrätty 30 päiväsakon suuruinen rangaistus huumausaineen käyttörikoksesta ja lievästä laittomasta tuontitavaraan ryhtymisestä. A oli tunnustanut teon ja maksanut sakon. Irtisanomispäätöksen mukaan A:lla oli muun muassa ollut erityinen käyttäytymisvelvoite Puolustus-voimista annetun lain 42 §:n nojalla, jonka mukaan A:lla oli ollut paitsi palveluksessa myös vapaa-aikana velvollisuus toimia niin, ettei luottamus Puolustusvoimien kykyyn suorittaa tehtäväänsä asianmukaisesti vaarantunut. A:n tehtävä varusmiesten kouluttajana sekä tämän tehtävän korostunut itsenäinen vastuu edellyttivät korostunutta julkista luotettavuutta hoitajaltaan. Käyttäytymisellään A oli päätöksen mukaan toiminut myös valtion virkamieslain 14 §:n vastaisesti. Perusteluissaan hallinto-oikeus totesi aluksi, että virkasuhteen irtisanomisperustetta oli arvioitava suhteessa virkamiehen virkavelvollisuuksiin. Lainvastaiseen tekoon syyllistyminen virantoimituksen ulkopuolella saattoi johtaa virkasuhteen irtisanomiseen, mikäli teko osoitti, ettei virkamies ollut käyttäytynyt asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Käyttäytymisen sopimattomuutta arvioitaessa oli otettava huomioon teon laatu, virkamiehiin kohdistuvat erilaiset vaatimukset ja se, oliko rikos omiaan vaarantamaan luottamusta puolustusvoimille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Hallinto-oikeuden mukaan A oli tehtävässään toiminut varusmiesten kouluttajana ja siten vastannut tehtävässään myös varusmiesten palvelusturvallisuudesta. Hallinto-oikeus toi esiin, että Puolustusvoimien palvelukseen liittyy korostunut huolellisuusvaatimus ja lisäksi ammattisotilaana A:lla oli ollut myös vapaa-aikaan kohdistuva erityinen käyttäytymisvelvoite. Hallinto-oikeus katsoi, että A oli käyttämällä kokaiinia, pitämällä sitä sekä lakkaa hallussaan ja osallistumalla niiden hankkimiseen käyttäytynyt tavalla, joka ei ollut vastannut hänen asemassaan ja tehtävässään olevalta virkamieheltä edellytettyä käyttäytymis- ja nuhteettomuusvaatimusta. Vaikka A:n toiminta oli tapahtunut vapaa-ajalla, hänen menettely oli ollut teot ja huumausaineen laatu huomioon ottaen luonteeltaan sellaista, että se oli vaarantanut työnantajan luottamusta siihen, että hän kykenisi toimimaan kouluttajatehtävässään esimerkillisesti ja huolehtimaan asianmukaisesti varusmiesten palvelusturvallisuudesta. Lisäksi menettely oli ollut omiaan vaarantamaan yleistä luottamusta Puolustusvoimille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. A:n kyseessä oleva menettely ja hänelle kuuluvien tehtävien luonne ja tarkoitus huomioon ottaen A:n virkasuhteen irtisanomiseen oli ollut valtion virkamieslain 25 §:ssä tarkoitettu erityisen painava syy. A oli voitu irtisanoa virkasuhteestaan virkavelvollisuuksien vastaisen käyttäytymisen perusteella. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Hallintolaki 6 § Laki puolustusvoimista 42 § Valtion virkamieslaki 14 §:n 2 momentti ja 25 §:n 2 momentti
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 7.12.2020 Irtisanominen nro 20/0978/2 (diaarinumero 06192/19/1401)
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 7.12.2020 Irtisanominen nro 20/0978/2 (diaarinumero 06192/19/1401) Asia Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat Irtisanominen... - Irtisanominen yksilöperusteella Päätös Helsingin hallinto-oikeus 7.12.2020 Irtisanominen nro 20/0979/2 (diaarinumero 05351/19/1401) 1607292000000
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 7.12.2020 Irtisanominen nro 20/0979/2 (diaarinumero 05351/19/1401) Asia Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat Irtisanominen yksilöperusteella Käyttäytymisvelvollisuus Luottamuspula Poliisi Vartija Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Poliisilaitos oli päätöksellään 2.8.2019 irtisanonut vartija A:n virastaan valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentin nojalla. Poliisilaitos oli lisäksi valtion virkamieslain 40 §:n 2 momentin 4 kohdan nojalla pidättänyt A:n virantoimituksesta välittömästi irtisanomisajaksi. Päätöksen perusteluissa oli todettu muun ohella, että käräjäoikeus oli 15.3.2019 tuominnut A:n 10.1.2014–11.6.2015 tehdystä petoksesta ehdolliseen 60 päivän vankeusrangaistukseen. Poliisilaitos oli saanut tiedon tuomiosta 21.5.2019 toiselta poliisilaitokselta. Tuomion teonkuvauksen mukaan A oli hankkiakseen itselleen oikeudetonta hyötyä salaamalla työssäkäyntinsä ja ilmoittamalla olevansa työtön erehdyttänyt Kansaneläkelaitosta maksamaan perusteettomasti peruspäivärahaa. A oli ilmoituksissa työttömyysajasta ilmoittanut olevansa työtön, vaikka todellisuudessa hän oli tehnyt ainakin osa-aikaisesti ansiotyötä ja saanut tuloja edellä mainituilla ajanjaksoilla. Kansaneläkelaitokselle oli aiheutunut yhteensä 5 436,81 euron suuruinen taloudellinen vahinko. A totesi valituksessaan, että hän oli hoitanut työnsä tunnollisesti ja täyttänyt kaikki työnantajan hänelle virkauran aikana asettamat vaatimukset. Hän ei ollut virassa ollessaan syyllistynyt rikoksiin eikä pettänyt työnantajansa luottamusta. A:n työnkuvaan ei kuulunut arvo-omaisuuden käsittely. Tähän nähden poliisilaitos ei voinut vedota luottamuspulaan. A vaati, että hän saa virkansa takaisin. Hallinto-oikeus totesi ensin perusteluissaan, että virkasuhteen irtisanomisperustetta oli arvioitava suhteessa virkamiehen virkavelvollisuuksiin. Rikokseen syyllistyminen virantoimituksen ulkopuolella saattoi johtaa virkasuhteen irtisanomiseen, mikäli teko osoitti, ettei virkamies ollut käyttäytynyt asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Käyttäytymisen sopimattomuutta arvioitaessa oli otettava huomioon teon laatu, virkamiehiin kohdistuvat erilaiset vaatimukset ja se, oliko rikos aiheuttanut ilmeistä haittaa tai vahinkoa työnantajalle. Hallinto-oikeus katsoi, että A:n oli poliisilaitoksen vartijana tullut käyttäytyä valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentin mukaisesti asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Vaikka A ei ollut poliisilain 1 luvun 12 §:ssä tarkoitettu poliisimies, eikä poliisin hallinnosta annetun lain 15 f §:ssä tarkoitettu poliisimiehen erityinen käyttäytymisvelvoite siten koskenut häntä, oli myös poliisilaitoksen vartijalta voitu edellyttää luotettavuutta ja nuhteettomuutta, jotta yleinen luottamus poliisin tehtäviä hoitavan poliisilaitoksen toimintaa kohtaan ei vaarantunut. A:n tehtäviin kuului muun muassa poliisilaitoksen tilojen valvontaa ja muuta laitosturvallisuuden ylläpitämistä, ja hän oli työssään tehnyt turvatarkastuksia, jossa tehtävässä hänellä oli ollut oikeus voimakeinojen käyttöön. Tähänkin nähden hallinto-oikeuden mukaan A:lta oli hänen vartijan tehtävässään voitu edellyttää erityistä nuhteettomuutta ja luotettavuutta. A:n rikostuomion perusteena ollut menettely oli ajoittunut hänen vartijan virkasuhdettaan edeltäneeseen aikaan, ja siitä oli irtisanomisesta päätettäessä kulunut yli neljä vuotta. Tästä huolimatta hallinto-oikeus katsoi, että työnantajalla oli A:n toiminnasta seuranneen luottamuspulan perusteella ollut valtion virkamieslain 25 §:ssä tarkoitettu erityisen painava syy A:n virkasuhteen irtisanomiseen. Hallinto-oikeuden mukaan A:n teosta ilmenevä pitkään jatkunut viranomaisen erehdyttäminen, A:lle tuomittu ehdollinen vankeusrangaistus ja se, että A ei ollut oma-aloitteisesti kertonut työnantajalleen virkasuhteen aikana saamastaan rikostuomiosta, olivat A:n työtehtävät ja työpaikka poliisilaitoksella huomioon ottaen niin vakavia luotettavuutta heikentäviä seikkoja, että virkamieslain 25 §:n 2 momentin irtisanomisen edellytykset täyttyivät. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Poliisilaki 1 luku 1 §, 3 luku 1 § 4 momentti ja 3 luku 4 § 1 momentti Laki poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta 1 luku 2 § 8 k ja 15 luku 2 § Asetus poliisin hallinnosta 4 § Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 § Valtion virkamieslaki 14 §:n 2 momentti ja 25 §:n 2 momentti
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 7.12.2020 Irtisanominen nro 20/0979/2 (diaarinumero 05351/19/1401)
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 7.12.2020 Irtisanominen nro 20/0979/2 (diaarinumero 05351/19/1401) Asia Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat Irtisanominen... - Irtisanominen yksilöperusteella Päätös Helsingin hallinto-oikeus 10.12.2020 Irtisanominen nro 20/0998/2 (diaarinumero 03517/19/1401) 1607551200000
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 10.12.2020 Irtisanominen nro 20/0998/2 (diaarinumero 03517/19/1401) Asia Valitus virkasuhteen irtisanomista koskevassa asiassa Asiasanat Esimies Irtisanominen yksilöperusteella Poissaolo Poissaoloilmoitus Virkavelvollisuuden laiminlyönti Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Virasto oli irtisanonut A:n virkasuhteen yksilöperusteella 13.5.2019 antamallaan päätöksellä. A oli päätöksen mukaan useiden vuosien aikana ollut lukuisia kertoja poissa virkatyöstä ja jättänyt noudattamatta hänelle määrättyjä menettelyitä poissaolosta ilmoittamiseen. A:n kanssa oli aiemmin keskusteltu kirjallisen huomautuksen ja varoituksen johdosta järjestetyissä kuulemistilaisuuksissa nimenomaan luvattomista poissaoloista ja niiden menettelytavoista. A oli irtisanomispäätöksen mukaan huomautuksesta ja varoituksesta huolimatta jatkanut toimimista vastoin esimiehen määräyksiä. A oli toistuvasti laiminlyönyt virkavelvollisuutensa noudattaa säädettyä työaikaa ja työnjohto- ja valvontamääräyksiä, jonka seurauksena virkasuhteen päättämiseen oli päätöksen mukaan valtion virkamieslain 25 §:ssä tarkoitettu erityisen painava syy. A vaati päätöksen kumoamista ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista viivästyskorkoineen. A toi esiin valituksessaan, että hänen poissaolojen taustalla oli ollut perusteltu syy ja lisäksi, että työnantaja oli rikkonut yhdenvertaisuuslakia menettelyssään A:n virkasuhteeseen liittyvissä asioissa. Työnantajalla ei siten ollut erityisen painavaa syytä A:n irtisanomiseen, koska vaihtoehtoja ei oltu kartoitettu ja kokeiltu. Hallinto-oikeus totesi tapauksen arvioinnissa aluksi, että tapauksessa oli kysymys siitä, oliko A:n virkasuhde voitu irtisanoa, koska A oli ollut poissa virantoimituksesta noudattamatta muun muassa hänelle poissaoloista ilmoittamisesta ja etätyöstä sopimisesta määrättyjä toimintatapoja. Virasto oli kirjallisesti määrännyt viimeksi joulukuussa 2018 A:lle antamassaan varoituksessa, että A:n tulee ilmoittaa kaikista poissaoloistaan suullisesti suoraan esimiehelleen. Etätyöpäivistä oli sovittava viimeistään suunniteltua etätyöpäivää edeltävänä työpäivänä esimiehen tai hänen ollessaan estyneenä, ylijohtajan kanssa, suullisesti tai viestillä. A oli vuodesta 2016 lähtien toistuvasti laiminlyönyt poissaoloista ilmoittamisen työnantajan edellyttämällä tavalla. Lisäksi työnantaja oli näiden laiminlyöntien johdosta antanut hänelle huomautuksen ja edellä todetusti kirjallisen varoituksen. Hallinto-oikeus totesi, että näissä oloissa työnantaja ei ollut menetellyt vastoin virkamiesten tasapuolisen kohtelun vaatimusta antaessaan A:lle poissaoloista ja niiden todentamisesta sekä etätöistä sopimisesta tiukempia työnjohdollisia määräyksiä kuin muille virkamiehille. Hallinto-oikeuden mukaan A oli laiminlyönyt poissaoloistaan ilmoittamisen ja sopimisen sekä poissaoloperusteen todentamisen häneltä edellytetyllä tavalla. Siten A oli jättänyt noudattamatta työnantajan työnjohto-oikeutensa puitteissa hänelle annettuja työnjohto- ja valvontamääräyksiä ja näin ollen laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan. Laiminlyöntien ei voitu todeta johtuneen hyväksyttävästä syystä, vaan kyse vaikutti hallinto-oikeuden mukaan olleen enemmänkin välinpitämättömyydestä. Lisäksi hallinto-oikeus katsoi, että A:n pitkään jatkunut, toistuva menettely oli osoittanut kokonaisuutena arvioiden sellaista piittaamattomuutta virkamiehen virantoimitusvelvollisuutta ja työnantajan työnjohto-oikeutensa puitteissa antamia työnjohto- ja valvontamääräyksiä kohtaan, että työnantajalla oli valtion virkamieslain 25 §:ssä tarkoitettu erityisen painava syy A:n virkasuhteen irtisanomiselle. Kokonaisarvioinnissa tuomioistuin otti huomioon nimenomaan A:n vastaavista laiminlyönneistä aiemmin annetun kirjallisen huomautuksen ja varoituksen. Hallinto-oikeus katsoi myös, ettei työnantaja ollut syrjinyt A:ta tapauksessa A:n esittämillä perusteilla. Asiassa ei ollut myöskään tarvetta selvittää A:n uudelleensi-joittamista tai muun työn teettämistä. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Valtion virkamieslaki 11 § 1 momentti, 14 § 1 momentti, 19 § 1 momentti, 23 § 1 momentti, 23 a § 1 momentti ja 25 § 2 momentti Vuosilomalaki 20 § 1 momentti Yhdenvertaisuuslaki 8 § 1 ja 2 momentti, 22 § ja 28 § Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 § Hallintolainkäyttölaki 33 § ja 74 § 1 momentti
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 10.12.2020 Irtisanominen nro 20/0998/2 (diaarinumero 03517/19/1401)
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 10.12.2020 Irtisanominen nro 20/0998/2 (diaarinumero 03517/19/1401) Asia Valitus virkasuhteen irtisanomista koskevassa asiassa Asiasanat ... - Irtisanominen yksilöperusteella Päätös Helsingin hallinto-oikeus 7.12.2020 nro 20/0978/2 (diaarinumero 06192/19/1401) Irtisanominen yksilöperusteella 1607292000000
Helsingin hallinto-oikeus 7.12.2020 nro 20/0978/2 (diaarinumero 06192/19/1401) Asia Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat Irtisanominen yksilöperusteella Käyttäytymisvelvollisuus Luottamuspula Puolustusvoimat Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa Puolustusvoimat oli päätöksellään 16.9.2019 irtisanonut kersantti A:n aliupseerin virasta valtion vir-kamieslain 25 §:n nojalla. Irtisanomispäätös perustui muun ohella siihen, että A:lle oli määrätty 30 päiväsakon suuruinen rangaistus huumausaineen käyttörikoksesta ja lievästä laittomasta tuontitavaraan ryhtymisestä. A oli tunnustanut teon ja maksanut sakon. Irtisanomispäätöksen mukaan A:lla oli muun muassa ollut erityinen käyttäytymisvelvoite Puolustus-voimista annetun lain 42 §:n nojalla, jonka mukaan A:lla oli ollut paitsi palveluksessa myös vapaa-aikana velvollisuus toimia niin, ettei luottamus Puolustusvoimien kykyyn suorittaa tehtäväänsä asianmukaisesti vaarantunut. A:n tehtävä varusmiesten kouluttajana sekä tämän tehtävän korostunut itsenäinen vastuu edellyttivät korostunutta julkista luotettavuutta hoitajaltaan. Käyttäytymisellään A oli päätöksen mukaan toiminut myös valtion virkamieslain 14 §:n vastaisesti. Perusteluissaan hallinto-oikeus totesi aluksi, että virkasuhteen irtisanomisperustetta oli arvioitava suhteessa virkamiehen virkavelvollisuuksiin. Lainvastaiseen tekoon syyllistyminen virantoimituksen ulkopuolella saattoi johtaa virkasuhteen irtisanomiseen, mikäli teko osoitti, ettei virkamies ollut käyttäytynyt asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Käyttäytymisen sopimattomuutta arvioitaessa oli otettava huomioon teon laatu, virkamiehiin kohdistuvat erilaiset vaatimukset ja se, oliko rikos omiaan vaarantamaan luottamusta puolustusvoimille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Hallinto-oikeuden mukaan A oli tehtävässään toiminut varusmiesten kouluttajana ja siten vastannut tehtävässään myös varusmiesten palvelusturvallisuudesta. Hallinto-oikeus toi esiin, että Puolustusvoimien palvelukseen liittyy korostunut huolellisuusvaatimus ja lisäksi ammattisotilaana A:lla oli ollut myös vapaa-aikaan kohdistuva erityinen käyttäytymisvelvoite. Hallinto-oikeus katsoi, että A oli käyttämällä kokaiinia, pitämällä sitä sekä lakkaa hallussaan ja osallistumalla niiden hankkimiseen käyttäytynyt tavalla, joka ei ollut vastannut hänen asemassaan ja tehtävässään olevalta virkamieheltä edellytettyä käyttäytymis- ja nuhteettomuusvaatimusta. Vaikka A:n toiminta oli tapahtunut vapaa-ajalla, hänen menettely oli ollut teot ja huumausaineen laatu huomioon ottaen luonteeltaan sellaista, että se oli vaarantanut työnantajan luottamusta siihen, että hän kykenisi toimimaan kouluttajatehtävässään esimerkillisesti ja huolehtimaan asianmukaisesti varusmiesten palvelusturvallisuudesta. Lisäksi menettely oli ollut omiaan vaarantamaan yleistä luottamusta Puolustusvoimille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. A:n kyseessä oleva menettely ja hänelle kuuluvien tehtävien luonne ja tarkoitus huomioon ottaen A:n virkasuhteen irtisanomiseen oli ollut valtion virkamieslain 25 §:ssä tarkoitettu erityisen painava syy. A oli voitu irtisanoa virkasuhteestaan virkavelvollisuuksien vastaisen käyttäytymisen perusteella. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Hallintolaki 6 § Laki puolustusvoimista 42 § Valtion virkamieslaki 14 §:n 2 momentti ja 25 §:n 2 momentti
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 7.12.2020 nro 20/0978/2 (diaarinumero 06192/19/1401) Irtisanominen yksilöperusteella
Helsingin hallinto-oikeus 7.12.2020 nro 20/0978/2 (diaarinumero 06192/19/1401) Asia Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat Irtisanominen yksilöperusteella Käyttäytymisvelvollisuus Luottamuspula Puolustusvoimat Asian... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös TuHaO 29.3.2016 16/0074/1 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1459198800000
Turun hallinto-oikeus Päätös 16/0074/1 A: 29.3.2016 Irtisanominen kollektiiviperusteella Taloudelliset syyt Työtapaturma Syrjintä A oli irtisanottu tarkastajan virasta 26.5.2015 annetulla päätöksellä. Irtisanomisen perusteina olivat taloudelliset ja tuotannolliset syyt. A:n mukaan irtisanomisen tosiasiallisena syynä oli työmatkalla sattunut liikenneonnettomuus 29.1.2014, jonka seurauksena A:n työ- ja toimintakyky oli laskenut merkittävästi tapaturmassa syntyneen diffuusin aivovamman seurauksena. A väitti, että häntä oli syrjitty terveydentilansa vuoksi. Hallinto-oikeus katsoi asiassa selvitetyksi, että virastojen toimintamenokehyksen vähenemisestä oli aiheutunut yli 700 henkilötyövuoden säästötarve. Säästötavoitteet olivat kohdistuneet myös siihen yksikköön, jossa A oli työskennellyt. Asiassa oli esitetty selvitystä, jonka mukaan A:n henkilökohtaista työssä suoriutumista oli arvioitu jo ennen työtapaturmaa. Hallinto-oikeus totesi, ettei virkamieslaissa ole säädöksiä irtisanomisjärjestyksestä. Työnantaja ei kuitenkaan saa irtisanottavia valitessaan menetellä epätasapuolisesti tai syrjivästi. Hallinto-oikeus katsoi asiassa selvitetyksi, että A:lla oli ollut lyhin kokemus työtehtävistä, ja A:n henkilökohtainen työsuoritus oli jo ennen työtapaturmaa arvioitu tehtävien edellyttämää tasoa heikommaksi. Asiassa ei ollut tullut esiin seikkoja, joiden perusteella A olisi irtisanottu epäasiallisin tai syrjivin perustein. Hallinto-oikeus katsoi, että työnantaja oli siten voinut sille kuuluvan harkintavallan nojalla kohdistaa irtisanomisen A:han. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 11 § Valtion virkamieslaki 27 § 1 momentti 2 kohta Valtion virkamieslaki 27 § 2 momentti 4 kohta Yhdenvertaisuuslaki 8 § 1 momentti Yhdenvertaisuuslaki 10 §
Päätös TuHaO 29.3.2016 16/0074/1 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Turun hallinto-oikeus Päätös 16/0074/1 A: 29.3.2016 Irtisanominen kollektiiviperusteella Taloudelliset syyt Työtapaturma ... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös P-SHaO 29.1.2016 16/0066/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1454018400000
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus Päätös 16/0066/2 A: 29.1.2016 Irtisanominen kollektiiviperusteella Uudelleen sijoittaminen Eläkeiän lähestyminen Virasto oli irtisanonut 6.5.2014 tieto- ja viestintäteknologian asiantuntijana toimineen A:n virkasuhteen päättymään 31.12.2014. Päätöksen irtisanomisperusteena oli virkamiehen tehtävien olennainen väheneminen muutoin kuin tilapäisesti. A oli ollut osa-aikaeläkkeellä elokuusta 2013 lähtien, ja hänen henkilökohtainen eläkeikänsä tuli täyteen 27.7.2015. A:n mukaan hänen irtisanomisestaan ei kertynyt olennaista säästöä virastolle, mutta irtisanomisen seurauksena hänen eläke pieneni yli 200 euroa kuukaudessa. Työnantajan mukaan odotettavissa oleva rahoituksen merkittävä vähentyminen oli edellyttänyt myös viraston organisaation ja toimintatapojen muuttamista. Uudelleen organisoinnin seurauksena muutosuhanalaiseksi oli tullut 85 virkamiestä, joista 41 oli sijoitettu uuteen organisaatioon. Hallinto-oikeus katsoi asiassa selvitetyksi, että virasto oli rekrytoinut yhteistoimintamenettelyn päättymisen jälkeen 48 työntekijää. Tehtävät olivat haettavina A:n irtisanomisaikana, mikä osoitti sen, että mahdollisuudet tarjota A:lle tehtäviä suoritettaviksi olivat vähentyneet ainoastaan tilapäisesti. Hallinto-oikeus katsoi, että asiassa ei ollut esitetty selvitystä siitä, että A:lle olisi nimenomaisesti tarjottu työtä tai että A olisi kieltäytynyt tarjotusta työstä. Kun otettiin huomioon A:n lähestyvä eläkeikä, virastolla oli hallinto-oikeuden mukaan ollut korostettu velvollisuus selvittää mahdollisuudet A:n uudelleen sijoittamiseksi. A:n irtisanomiselle ei siten ollut virkamieslain 27 §:n perustetta. Hallinto-oikeus kumosi päätöksen. Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 27 § 1 momentti 2 kohta Valtion virkamieslaki 27 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 27 § 4 momentti
Päätös P-SHaO 29.1.2016 16/0066/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus Päätös 16/0066/2 A: 29.1.2016 Irtisanominen kollektiiviperusteella Uudelleen sijoittaminen Eläkeiän lähestyminen ... - Kirjallinen varoitus Päätös Hämeenlinnan HAO 29.5.2018 18/0330/3 Kirjallinen varoitus 1527541200000
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 29.5.2018 18/0330/3 Kirjallinen varoitus Sopimaton käytös Virkavelvollisuuden rikkominen Kohtuullinen aika Esimies Päätöksen perusteleminen Sopimaton kielenkäyttö Yhteistyövaikeudet Työnantaja oli 24.4.2017 antanut yliopettaja A:lle kirjallisen varoituksen epäasiallisesta käytöksestä virantoimituksessa. Varoituksen mukaan A oli rikkonut virkavelvollisuuttaan käyttäytymällä epäasiallisesti kahta samassa korkeakoulussa työskentelevää suunnittelijaa B:tä ja C:tä kohtaan. Päätöksen sekä B:n ja C:n helmikuussa 2017 toimittamien kirjallisten selvitysten mukaan A oli syyskuussa 2015 korkeakoulun käytävällä osoittanut sormella suunnittelija B:tä ja huutanut tälle ”tiedä sitten ketä syyttävä sormi osoittaa, jos lukujärjestyksissä on yksikin virhe”. A oli 5.11.2015 järjestetyssä palaverissa osoittanut suunnittelija C:tä sormellaan ja huutanut tälle: ”Älä sinä tule minua neuvomaan” ja ”minä en aio tehdä mitään tuollaisia merkonomin näpyttelyhommia”. A oli useaan kertaan vähätellyt C:n ammattitaitoa käyttäen hänen työtehtävistään ilmaisua ”merkonomin näpyttelyhomma”. A oli toistuvasti kieltäytynyt tekemästä lukujärjestysmuutoksia korkeakoulun käytössä olevassa järjestelmässä, ja näin aiheuttanut kohtuuttomasti haittaa B:n työnteolle. Lisäksi A oli opettajille 18.10.2016 lähettämässään sähköpostiviestissä siteerannut B:n sähköpostia tavalla, joka oli omiaan antamaan opettajille väärän kuvan B:n sähköpostiviestin sisällöstä. B:n pyynnöstä huolimatta A ei ollut suostunut oikaisemaan asiaa. Päätöksessä oli todettu, että työterveyshuollon erikoislääkärin ja työterveyslääkärin lausunnon perusteella A:n epäasiallisesta käytöksestä oli aiheutunut haittaa B:n ja C:n terveydelle. Lähtökohtana on, että varoitus annetaan kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun varoitukseen johtaneet perusteet ovat tulleet työnantajan tietoon. Varoituksen perusteena mainittu kokoustilanne oli tapahtunut 5.11.2015. Kokouksessa oli ollut läsnä C:n esimies, joten A:n käyttäytyminen oli tällä perusteella tullut C:n työnantajan tietoon ja marraskuussa 2015, eli paljon ennen B:n ja C:n helmikuussa 2017 toimittamia kirjallisia selvityksiä. Varoitus oli annettu lähes puolentoista vuoden kuluttua kyseisestä kokoustilanteesta, joten yksistään kyseiseen tapahtumaan vetoamista ei voitu pitää kohtuullisena ajan kulumisen vuoksi. Varoitusta ei siten voitu antaa huhtikuussa 2017 kyseisen kokouksen tapahtumien perusteella. B:n käsitys käytävällä tapahtuneesta kohtaamisesta oli tullut työnantajan tietoon helmikuussa 2017 hänen antamansa kirjallisen selvityksen myötä. Samoin C:n kertomus hänen työtehtäviään halventavista ilmaisuista oli tullut työnantajan tietoon helmikuussa 2017. Näiden tapahtumien osalta ja valituksenalaisessa päätöksessä mainittujen sähköpostiviestien osalta varoituksen antaminen oli tapahtunut kohtuullisessa ajassa siitä, kun asia on tullut työnantajan tietoon. Kirjallisella varoituksella virkamiehelle esitetään vastaisen varalle hänen toimintaansa kohdistuva moite. Jotta varoitus olisi perusteltu, tulee virkamiehen käyttäytymisen olla objektiivisesti arvioiden moitittavaa. Varoituksen perusteita koskevan selvityksen hankkiminen on työnantajan vastuulla. A oli vastineessaan kieltäytynyt käyttäytyneensä B:n ja C:n esittämällä tavalla. B:n kertomus käytävällä tapahtuneesta kohtaamisesta ei yksistään riittänyt osoittamaan, että A olisi käyttäytynyt vastoin asemaansa ja tehtäviään. C oli väittänyt A:n käyttäneen useaan otteeseen halventavaa ilmausta hänen työtehtävistään, mutta ei ollut yksilöinyt muita ajankohtia tai tapahtumia kuin kokous syksyllä 2015. Tapahtumia ei ollut pyritty selvittämään enää tarkemmin sen jälkeen, kun A oli vastineessaan kieltänyt tapahtumat. Työnantajan selvitys oli jäänyt vajavaiseksi, kun siitä ei ollut ilmennyt tarkempia tietoja C:n tarkoittamista tilanteista. Asiakirjoista ilmeni, ettei yksikään taho ollut ilmoittanut A:lle tämän käytöksen olleen epäasiallista. Myöskään pelkästään sitä, että A oli kieltäytynyt teknisten muutosten tekemisestä lukujärjestyksiin, ei voitu pitää B:hen kohdistuvana käytöksenä. Hallinto-oikeus totesi myös, että A:n 18.10.2016 lähettämä sähköposti oli ollut asiallinen. Siteeratun kohdan lähettämistä ilman B:n alkuperäistä viestiä ei ole pidettävä B:hen kohdistuvana epäasiallisena käyttäytymisenä. Hallinto-oikeus totesi, että valituksenalaisessa päätöksessä mainittu selvitys ei osoita A:n menettelyn olleen sillä tavoin moitittavaa, että työnantajalla olisi ollut perusteet antaa hänelle kirjallinen varoitus virkamiehen käyttäytymisvelvollisuuden rikkomisesta. Hallinto-oikeus kumosi valituksenalaisen päätöksen. Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt asiassa valituslupaa (KHO 10.12.2019 T 5845) Sovelletut oikeusohjeet: Valtion virkamieslaki 14 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 24 § Valtion virkamieslaki 31 § 1 momentti
Päätös Hämeenlinnan HAO 29.5.2018 18/0330/3 Kirjallinen varoitus
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 29.5.2018 18/0330/3 Kirjallinen varoitus Sopimaton käytös Virkavelvollisuuden... - Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös HeHaO 5.6.2018 18/0421/2 Irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen 1528146000000
Helsingin hallinto-oikeus 5.6.2018 18/0421/2 Irtisanominen yksilöperusteella Virantoimituksesta pidättäminen Kohtuullinen aika Käyttäytymisvelvollisuus Poliisi Rikosepäily Rikossyyte Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Vanhentunut irtisanomisperuste Virka-aseman väärinkäyttäminen Virkavelvollisuuksien laiminlyönti Virkavelvollisuuksien rikkominen Yleinen luottamus viranomaiseen Poliisilaitos oli 16.2.2017 irtisanonut A:n rikosylikonstaapelin virasta kuuden kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Poliisilaitos oli lisäksi katsonut A:n siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, ettei virantoimitusta oltu voitu jatkaa. Käräjäoikeus oli 29.12.2016 antamallaan tuomiolla hylännyt valittajaan kohdistetut syytteet törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Poliisilaitos oli kutsunut A:n keskustelemaan käräjäoikeuden tuomion aiheuttamista toimenpiteistä 5.1.2017. A:lle oli 17.1.2017 tiedoksi annetun kutsun mukaan varattu tilaisuus tulla kuulluksi asiassa 25.1.2017. Asiassa oli arvioitavana ensinnäkin se, oliko poliisilaitoksen irtisanomispäätöksen perusteiden katsottava täyttävän virkamieslain edellyttämän erityisen painavan syyn edellytyksen. Erityisen painavan syyn edellytyksen täyttyessä arvioitavaksi tuli toiseksi se, oliko irtisanominen tehty kohtuullisessa ajassa irtisanomisen perusteen tultua viranomaisen tietoon. Poliisin tehtävänä on luoda ja ylläpitää turvallisuutta. Yksittäisten poliisien virkatehtävien moitteeton suorittaminen ja asianmukainen käyttäytyminen edesauttavat luottamuksen syntymistä ja ylläpitämistä poliisin toimintaan yleisesti. Hallinto-oikeus katsoi kuitenkin, ettei valittajan menettely asiassa ilmenneissä olosuhteissa muodostanut erityisen painavaa syytä virkasuhteen irtisanomiseksi. Hallinto-oikeuden mukaan A:n irtisanominen ei ollut tapahtunut kohtuullisessa ajassa siitä, kun irtisanomisen peruste oli tullut työnantajan tietoon. Poliisilaitos oli myös 26.5.2014 pidättänyt A:n virantoimituksesta. Hallinto-oikeus totesi lisäksi, ettei käräjäoikeuden arviosta A:n kertomusten uskottavuudesta näytön arvioinnin yhteydessä voida tehdä niin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kuin irtisanomispäätöksessä oli tehty A:n luotettavuudesta poliisina. Hallinto-oikeus katsoi, ettei asiassa ollut siltäkään osin esitetty erityisen painavaa syytä virkasuhteen irtisanomiseksi. Päätöksessä mainitut irtisanomisperusteet eivät erikseen arvioituina eivätkä myöskään kokonaisuutena arvioiden muodostaneet erityisen painavaa syytä valittajan irtisanomiseksi. Hallinto-oikeus katsoi, ettei poliisilaitoksella ole ollut virkamieslain mukaista virkamiehestä johtuvaa erityisen painavaa syytä valittajan virkasuhteen irtisanomiselle. Hallinto-oikeus kumosi poliisilaitoksen irtisanomispäätöksen. Asia ratkaistiin suullista käsittelyä toimittamatta. Hallinto-oikeus velvoitti poliisilaitoksen korvaamaan valittajalle oikeudenkäyntikulut 6 000 eurolla korkoineen. Valittajan oikeudenkäyntikuluvaatimus hylättiin enemmälti. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n vaatimuksen asiakirjojen julistamisesta salaisiksi. Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt asiassa valituslupaa (KHO 3.10.2019 T 4496) Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 14 § 1 ja 2 momentti Valtion virkamieslaki 25 § 1, 2 ja 3 momentti Valtion virkamieslaki 40 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 40 § 2 momentti 4 kohta Valtion virkamieslaki 40 § 3 momentti Valtion virkamieslaki 66 § 2 momentti Poliisilaki 9 c § Laki poliisin hallinnosta 15 f § Hallintolaki 31 § 1 momentti Hallintolaki 34 § 1 ja 2 momentti Hallintolaki 36 momentti Hallintolaki 45 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 37 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 38 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 74 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 75 § Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa 8 §
Päätös HeHaO 5.6.2018 18/0421/2 Irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen
Helsingin hallinto-oikeus 5.6.2018 18/0421/2 Irtisanominen yksilöperusteella Virantoimituksesta pidättäminen Kohtuullinen aika Käyttäytymisvelvollisuus Poliisi Rikosepäily Rikossyyte Työnantajan... - Virantoimituksesta pidättäminen Päätös Vasan hallinto-oikeus 29.10.2019 nro 19/0407/1 Virkasuhteen purkaminen 1572300000000
Korkein hallinto-oikeus 8.7.2020 T 3033 /Vaasan hallinto-oikeus 29.10.2019 nro 19/0407/1 Asia: Virkamiehen virkasuhteen purkamista koskeva valitus Asiasanat: Koeaika Menettelyvirhe Sopimattomuus Toimivallan ylittäminen Virkasuhteen purkaminen koeaikana Virantoimituksesta pidättäminen Aluehallintovirasto oli päätöksellään purkanut ylitarkastajan A:n virkasuhteen koeaikana siten, että purkaminen on astunut voimaan heti. A oli samassa yhteydessä myös pidätetty virantoimituksesta. Aluehallintovirasto on päätöksensä perusteluissa tuonut esille puutteita muun ohella A:n suoriutumisessa virkatehtävissä, sekä A:n vaikeudet sopeutua työyhteisöön ja noudattaa esimiehen määräyksiä. A:n tarvitsi viraston mukaan jatkuvasti työn itsenäisyyteen nähden paljon tukea esimieheltään ja työtoveriltaan, ja kuormitti näitä jatkuvalla sähköpostiviestinnällä. Työnantajan käsityksen mukaan A:n virkasuhteen aikana ei oltu saatu riittävää näyttöä A:n kyvystä suoriutua itsenäisesti asiantuntijatehtävistään. A valitti asiasta hallinto-oikeuteen. Valituksen mukaan käsillä ei ollut koeaikapurkuun työnantajan puolelta oikeuttavia seikkoja. A:n mukaan uudelle virkamiehelle oli määrätty heti alkuun liian paljon tehtäviä, esimiehen ohjeistus oli ristiriitaista ja työn liikkuvan luonteen vuoksi sähköpostikirjeenvaihto oli välttämätöntä. Työnlaadun suhteen ei ollut ilmennyt moitittavaa. Lisäksi A esitti hallinto-oikeudessa, että koeaikapurkua koskeva päätös oli tehty virheellisessä järjestyksessä, kun päätöksen oli esittelystä allekirjoittanut johtaja, eikä virkamatkalla ollut viraston ylijohtaja, jonka toimivaltaan päätöksen tekeminen olisi kuulunut. Hallinto-oikeus tutki A:n valituksen ja katsoi että Aluehallintovirastoista annetun lain ja aluehallintoviraston oman työjärjestyksen mukaan valituksenalaisen päätöksen tekeminen olisi kuulunut ylijohtajan toimivaltaan. Ylijohtaja oli antamallaan määräyksellä määrännyt johtajan toimimaan ylijohtajan sijaisena ylitarkastaja A:n kuulemistilaisuudessa ja asian mahdollisessa päätöksenteossa tosiasiallisesti siirtänyt ylijohtajan toimivaltaa johtajalle ilman, että siirtämiseen tueksi olisi lain tai aluehallintovirasto työjärjestyksen säännös tai muu laillinen peruste. Koska ylijohtaja oli virantoimituksessa, johtajalla ei voinut toimia samaan aikaan hänen sijaisenaan. Hallinto-oikeus katsoi, ettei johtajalla ollut toimivaltaa valituksenalaisen päätöksen tekemiseen ja että päätös oli näin syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja se oli kumottava. Hallinto-oikeus ei asian raukeamisen vuoksi lausunut muista valitusperusteista. Korkein hallinto-oikeus myönsi asiassa Aluehallintovirastolle valitusluvan Kuten hallinto-oikeus, myös korkein hallinto-oikeus totesi, että virkamies voi siirtää toimivaltaansa toiselle virkamiehelle vain lain nojalla ja laissa määritellyissä rajoissa. Koeaikapurkua koskevan päätöksen tekeminen opetus- ja kulttuuritoimen vastuualueella on aluehallintovirastoista annetun lain ja aluehallintoviraston työjärjestyksen perusteella kuulunut lähtökohtaisesti aluehallintoviraston ylijohtajan toimivaltaan. Korkein hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, että ylijohtaja oli voinut aluehallintovirastoista annetun lain 12 §:n 1 momentin ja sen nojalla annettujen aluehallintoviraston työjärjestyksen määräysten perusteella antaa kirjallisen määräyksen ylijohtajan sijaisena olleelle johtajalle toimia sijaisena myös koeaikapurkua koskevassa päätöksenteossa ylijohtajan itsensä ollessa tuolloin estyneenä. Päätöksen tehnyt johtaja oli toimivaltainen tekemään valituksenalaisen päätöksen. Muuten asian osalta korkein hallinto-oikeus lausui, että virkasuhteen purkaminen koeaikana ei edellytetty vastaavia perusteita kuin valtion virkamieslaissa on asetettu virkasuhteen irtisanomiselle tai purkamiselle koeajan jälkeen. Koeajan tarkoituksena on puolin ja toisin selvittää, miten virkamiehen virkasuhteeseen kuuluvien tehtävien hoito vastaa työnantajan tehtävän hoidolle asettamia vaatimuksia ja virkamiehen odotuksia virkasuhteesta. Virkasuhteen purkuperusteeksi koeaikana riittää lähtökohtaisesti se, että työnantaja ei ole tyytyväinen virkamiehen työsuoritukseen tai toimintaan. Purkaminen ei saa valtion virkamieslain 10 §:n 1 momentin mukaan kuitenkaan tapahtua valtion virkamieslain 11 §:ssä tarkoitetuilla tai muutoin epäasiallisilla perusteilla. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että A:n virkasuhteen purkamiselle päätöksessä esitetyt syyt ovat olleet koeajan tarkoitukseen ja luonteeseen nähden asianmukaisia ja riittäviä. Asiassa ei ole ilmennyt, että A:n virkasuhde olisi purettu epäasiallisilla perusteilla. Aluehallintoviraston oli tullut virkasuhteen purkaessaan pidättää A heti virantoimituksesta. Aluehallintoviraston päätös ei ole lainvastainen. A:n hallinto-oikeudelle tekemä valitus on siten hylättävä. Korkein hallinto-oikeus kumosi Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen ja jätti Aluehallintoviraston päätöksen A:n virkasuhteen purkamisesta koeaikana voimaan. Lainvoimainen. Soveltuvat oikeusohjeet: Suomen perustuslain 21 §:n 1 momentin Aluehallintovirastoista annetun lain 12 §:n 1 momentti, 13 §:n 1 momentti, 14 §:n 2 momentti Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työjärjestyksen 15 §:n 2 momentti. Valtion virkamieslain 10 §, 11 § 1 momentti ja 40 §
Päätös Vasan hallinto-oikeus 29.10.2019 nro 19/0407/1 Virkasuhteen purkaminen
Korkein hallinto-oikeus 8.7.2020 T 3033 /Vaasan hallinto-oikeus 29.10.2019 nro 19/0407/1 Asia: Virkamiehen virkasuhteen purkamista koskeva valitus Asiasanat: Koeaika Menettelyvirhe Sopimattomuus Toimivallan... - Virantoimituksesta pidättäminen Päätös Kuopion hallinto-oikeus 25.11.2013 13/0459/3 Virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus 1385330400000
Kuopion hallinto-oikeus 25.11.2013 13/0459/3 Asia: Virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus Asiasanat: Kuulemismenettely Luottamusmiehen kuuleminen Uudelleen sijoittaminen Viraston lakkauttaminen Virantoimituksesta pidättäminen Virasto oli tekemällään päätöksellä pidättänyt A:n virantoimituksesta, sillä A ei ollut antanut suostumustaan siirtyä työskentelemään toiselle paikkakunnalle, kun tehtävät nykyisellä virkapaikalla olivat lakanneet. Irtisanomispäätöksen antamisesta alkoi neljän kuukauden irtisanomisaika. Virasto myös pidätti A:n virantoimituksesta. A vaati hallinto-oikeudessa päätöksen kumoamista kuulemisvirheen vuoksi, kun hänelle ei oltu päätöstä tehtäessä varattu tilaisuutta tulla kuulluksi valtion virkamieslain 66 §:ssä edellytetyllä tavalla ennen virantoimituksesta pidättämistä. Virasto ei ollut myöskään varannut pääluottamusmiehelle tai luottamusmiehelle tilaisuutta tulla kuulluksi ennen valittajan virantoimituksesta pidättämistä. Virkamieslain 66 §:n 2 momentissa säädetään, että ennen kuin virkamies pidätetään virantoimituksesta, on virkamiehelle varattava tilaisuus tulla asiassa kuulluksi. Viraston lausunnon mukaan A:n kuuleminen olisi ollut hallintolain 34 §:n 2 momentin 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla ilmeisen tarpeetonta, koska virantoimituksesta pidättämistä koskeva päätös ei sisältänyt harkintavallan käyttöä. Hallinto-oikeus katsoi, että koska irtisanomisajan loppuun kuluminen ei aiheuta virantoimituksen keskeytymistä suoraan lain nojalla, virantoimituksesta pidättämisestä on tehtävä erillinen päätös. Virkamieslain kuulemissäännös on ehdoton. Virkamiestä on kuultava, vaikka viranomaisella ei olisikaan asiassa harkintavaltaa. Virkamiehen oikeusturva edellyttää, että hänelle varataan myös etukäteen mahdollisuus lausua käsityksensä virantoimituksesta pidättämisen edellytyksistä. Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen siihen tehtyine muutoksineen ja palauttaa asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi. Kumottua päätöstä oli kuitenkin noudatettava, kunnes asia ratkaistiin tai kunnes asiaa käsittelevä viranomainen toisin määräisi. A haki päätöksen osittaista purkua korkeimmasta hallinto-oikeudesta siltä osin, kun viraston päätös jäi asian ratkaisun ajaksi noudatettavaksi. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi A:n lainvoiman saaneen päätöksen osittaista purkamista koskevan hakemuksen (KHO 6.10.2014 T 2975). Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet: Hallintolainkäyttölaki 32 § 2 momentti ja 74 § Hallintolainkäyttölain 12 §:n 2 momentti (433/1999) Valtion virkamieslaki 34 §:n 2 momentin 5 kohta, 40 §:n 1 momentti, 53 §:n 2 momentti, 66 §:n 2 momentti
Päätös Kuopion hallinto-oikeus 25.11.2013 13/0459/3 Virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus
Kuopion hallinto-oikeus 25.11.2013 13/0459/3 Asia: Virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus Asiasanat: Kuulemismenettely Luottamusmiehen kuuleminen Uudelleen sijoittaminen Viraston lakkauttaminen Virantoimituksesta... - Virantoimituksesta pidättäminen Päätös Itä-Suomen hallinto-oikeus 23.1.2020 20/0022/2 Valtion virkamiehen virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus 1579730400000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 23.1.2020 20/0022/2 Asia: Valtion virkamiehen virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus Asiasanat: Kuulemismenettely Menettelyvirhe Rikosepäily Virantoimituksesta pidättäminen Koulukodin johtaja oli pidättänyt koulukodin ohjaaja A:n virantoimituksesta rikossyytteen ja sen edellyttämien tutkimuksien ajaksi. Työnantajan tekemästä rikosilmoituksesta alkaneessa tutkinnassa oli herännyt syitä epäillä, että A olisi luvattomasti käyttänyt koulukodille kuuluvia elintarvikkeita ja bensiiniä. Rikosepäily ja virantoimituksesta pidättäminen perustuivat yksikön valvontakameratallenteista ilmeneviin tapahtumiin, joiden perusteella A oli nyt epäiltynä tutkittavana olevista lievistä omaisuusrikoksista. Koulukodin johtajanpäätöksessä katsottiin epäiltyjen työnantajaan kohdistuvien rikosten vaaratavan työnantajan ja työntekijän välistä luottamusta siinä määrin, että sillä saattoi olla vaikutusta A:n edellytyksiin hoitaa virkatehtäviään. Pidättäminen oli valituksenalaisen päätöksen mukaan voimassa rikosprosessin päättymiseen asti. A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen. Hän kiisti häneen kohdistuvat epäilyt perusteettomina. Valituksensa tueksi A vetosi myös kuulemisvirheeseen, sillä hän ei ollut saanut tutustua ennen kuulemista tai sen jälkeen niihin valvontakameravideotallenteisiin, joiden perusteella hän oli epäiltynä päätöksessä mainituista rikoksista. Lausunnossaan koulukoti esitti, että koska asiaa on alettu käsitellä välittömästi sen tultua ilmi, ei työnantajalla ollut vielä käytössä videomateriaalia kokonaisuudessaan. Kun materiaali oli saatu valmiiksi, oli se toimitettu välittömästi poliisille suoritettavaa esitutkintaa varten. Vedoten esitutkintamateriaalin salassa pitoon viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla koulukoti ilmoitti toimivansa siinä käsityksessä, että luovutettuaan materiaalin tultua osaksi esitutkintaa, se ei voinut enää päättää materiaalin näyttämisestä A:lle. A:lle oli kuitenkin kerrottu yksityiskohtaisesti, mihin seikkoihin rikosepäilyt perustuvat. Hallinto-oikeus lausui, että ennen virantoimituksesta pidättämistä virkamiehelle oli varattava virkamieslain 66 §:n 2 momentin ja hallintolain 34 §:n 1 momentin mukaisesti tilaisuus tulla kuulluksi osana asian selvittämistä. Kuuleminen edellyttää, että virkamies saa tietoonsa sen keskeisen selvityksen, jonka johdosta työantaja harkitsee hänen pidättämistään virantoimituksesta. Lisäksi edellytetään, että virkamiehellä on mahdollisuus varautua riittävästi kuulemistilaisuuteen. Asiassa oli riidatonta, että A ei saanut tutustua videotallenteisiin. A:lle ei myöskään kuulemisen yhteydessä toimitettu poliisille tehtyä tutkintapyyntöä tai muuta vastaavaa selvitystä. Asiassa ei hallinto-oikeuden mukaan ilmennyt seikkoja, joiden vuoksi A:n kuulemista olisi ollut syytä rajoittaa päätöksen tarkoituksenmukaisen toteutumisen turvaamiseksi. Vaikka jossain tapauksissa rikostutkinnan turvaaminen voisi edellyttää, sitä ettei virkamiehelle samanaikaisessa virkamiesoikeudellisessa menettelyssä annetta kaikkea esitutkinnan perusteena ollutta aineistoa tutustuttavaksi välittömästi, on työantajalla silti velvollisuus huolehtia siitä, että virkamies saa kuulemisen yhteydessä riittävää tietoa seikoista ja selvityksistä, joihin päätös perustuu. Hallinto-oikeuden mukaan työnantaja ei ollut A:n oikeustuvan kannalta riittävällä tavalla yksilöinyt päätöksen perusteena olleita tapahtumia. Epäselväksi oli jäänyt esimerkiksi se, milloin epäillyt varkaudet olivat tapahtuneet ja mitä kameratallenteilta tarkalleen ottaen ilmeni. A:lla ei ollut tosiasiallista mahdollisuutta ottaa kantaa virantoimituksesta pidättämisen perusteisiin ja niihin vaikuttavaan selvitykseen. Koulukoti oli laiminlyönyt velvollisuutensa kuulla A:ta ennen päätöksentekemistä. Hallinto-oikeus kumosi koulukodin johtajan päätöksen menettelyvirheen vuoksi lainvastaisena. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet: Hallintolain 34 §:n 1-2 momentti. 36 § Valton virkamieslain 40 §:n 2 momentti, 66§:n 2 momentti
Päätös Itä-Suomen hallinto-oikeus 23.1.2020 20/0022/2 Valtion virkamiehen virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus
Itä-Suomen hallinto-oikeus 23.1.2020 20/0022/2 Asia: Valtion virkamiehen virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus Asiasanat: Kuulemismenettely Menettelyvirhe Rikosepäily Virantoimituksesta... - Korvausvaatimus Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 9.10.2019 19/1054/2 Hallintoriita 1570568400000
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 9.10.2019 19/1054/2 Asia: Valtion virkamieslain 56 §:n mukaista korvausta koskeva hallintoriita Asiasanat: Hallintoriita Korvausvaatimus Määräaikaisuuden perusteen voimassaoloaika Määräaikainen virkasuhde Sijaisuus A oli nimitetty viransijaiseksi ajoiksi 1.5.2011–30.6.2013, 1.7.2013–31.8.2015, 1.9.2015–30.6.2016 ja 1.7.–31.12.2016. A vaati hallinto-oikeudessa, että virasto velvoitetaan maksamaan hänelle 24 kuukauden palkkaa vastaava korvaus ja oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen. A:n hakemuksen mukaan kahdelle viimeiselle virkasuhteelle ei ollut valtion virkamieslain 9 §:n mukaista perustetta. A:n tehtävät olivat olennaisesti muuttuneet vuoden 2014 alussa, jolloin myös peruste virkasuhteen määräaikaisuudelle oli lakannut. Alun perin sijaistamiseen liittyvät tehtävät olivat vähentyneet ja A oli hoitanut tosiasiassa kahta erillistä täysaikaista tehtäväkokonaisuutta. A:n sijaisena alun perin hoitamaa Euroopan unionin lainvalvontakoulutusviraston kansallisen yksikön tehtävien kokonaisuutta ei enää ollut hakemuksen tekohetkellä olemassa. Valtion virkamieslain 9 §:n 1 momentin mukaan virkamieheksi voidaan nimittää määräajaksi tai muutoin rajoitetuksi ajaksi, jos työn luonne, sijaisuus, avoinna olevaan virkaan kuuluvien tehtävien hoidon väliaikainen järjestäminen tai harjoittelu edellyttää määräaikaista virkasuhdetta. Asiassa oli siis ratkaistavana, oliko A:n virkasuhteiden määräaikaisuudelle valtion virkamieslain 9 §:n 1 momentin mukaiset perusteet, sillä virkamieslain 56 §:n mukaisen korvauksen edellytys on, että määräaikainen virkanimitys on tapahtunut ilman valtion virkamieslain 9 §:n mukaista perustetta. A:n virkasuhteiden määräaikaisuuden peruste ajalla 1.7.2011–30.6.2016 oli B:n sijaisena toimiminen. A oli 16.6.2015 nimitetty määräaikaiseen virkasuhteeseen myös ajalle 1.9.2015–30.6.2016. Nimittämiskirjan mukaan virkasuhde kestäisi kuitenkin enintään niin kauan kuin viran vakinainen haltija B oli virkavapaalla. Virkasuhteen määräaikaisuuden perusteeksi oli merkitty sijaisuus. A oli hallintojohtajan 27.6.2016 tekemällä päätöksellä nimitetty määräaikaiseen virkasuhteeseen ajaksi 1.7.–31.12.2016. Nimittämiskirjaan oli merkitty virkasuhteen määräaikaisuuden perusteeksi tehtävien väliaikainen hoitaminen. Nimittämiskirjaan ei ollut tehty tarkempia merkintöjä määräaikaisuuden perusteesta. Viraston tavoitteena oli A:n pitäminen virassa kuusi kuukautta B:n virkaan palamaisen jälkeen, jotta B voisi perehtyä muuttuneisiin tehtäviinsä. Hallinto-oikeus katsoi, että virastolla oli valtion virkamieslain 9 §:n 1 momentissa säädetyt perusteet A:n nimittämiselle määräaikaisiin virkasuhteisiin. A:n virkasuhteen jatkamatta jättämiseen ja viran täyttämiseen liittyvät, hänen syrjinnäksi väittämänsä työnantajan toimenpiteet eivät liittyneet valtion virkamieslain 56 §:ssä säädettyihin korvauksen määräämiseen perusteisiin. Niiden perusteella ei voitu määrätä korvausta valtion virkamieslain 56 §:n mukaisesti. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n hakemuksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet: Hallintolainkäyttölaki 74 § Valtion virkamieslain 9 §:n 1- 3 momentti ja 56 §:n 1 momentti
Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 9.10.2019 19/1054/2 Hallintoriita
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 9.10.2019 19/1054/2 Asia: Valtion virkamieslain 56 §:n mukaista korvausta koskeva hallintoriita Asiasanat: Hallintoriita Korvausvaatimus Määräaikaisuuden perusteen... - Korvausvaatimus Päätös Helsingin hallinto-oikeus 28.7.2020 20/0664/2 Korvausvaatimus 1595883600000
Helsingin hallinto-oikeus 28.7.2020 20/0664/2 Asia: Valtion virkamieslain 56 §:ssä tarkoitettua korvausta koskeva hallintoriita Asiasanat: Korvausvaatimus Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Päätöksen perusteleminen Työn luonteesta johtuva peruste Valtioneuvoston kansliassa tilannekeskuspäivystäjä toiminut A oli määrätty määräaikaiseen virkasuhteeseen. Tilannepäivystäjän virka valtioneuvoston kanslian tilannekeskuksessa oli luonteeltaan vakituinen, mutta virkamiehet hoitivat tehtävää määräaikaisilla virkamääräyksillä. Tilannekeskuspäivystäjien virat oli laitettu uudelleen hakuun viiden vuoden määräajaksi. A haki virkaa, mutta ei tullut siihen valituksi. A vaati hallinto-oikeudessa, että valtioneuvoston kanslia määrätään suorittamaan A:lle 18 kuukauden keskimääräistä palkkaa vastaava korvaus, sillä valituksen mukaan A:n virkasuhde oli määrätty määräaikaiseksi ilman asianmukaista perustetta. Valtion virkamieslain 56 §:n 1 momentin mukaan virkamiehellä, joka on ilman 9 §:n 1 tai 2 momentissa säädettyä perustetta määräajaksi tai ilman pätevää syytä toistuvasti peräkkäin nimitetty 9 §:n 1 tai 2 momentin nojalla määräajaksi, on oikeus virkasuhteen virastoon päättyessä sen vuoksi, ettei häntä enää nimitetä tämän viraston virkamieheksi, saada virastolta vähintään 6 ja enintään 24 kuukauden palkkaa vastaava korvaus. A oli hoitanut vastaavia tehtäviä suojelupoliisissa 1.9.20017-31.12.2012, ja nyt valtioneuvoston kanslian tilannekeskuksessa 1.1.2013 -31.12.2017, joten valituksen mukaan A oli ollut tosiasiassa samassa palvelussuhteessa yhtäjaksoisesti yli kymmenen vuotta ilman valtion virkamieslain 9 §:n 2 momentissa tarkoitettua viran luonnetta. Valtioneuvoston kanslia ilmoitti tilannepäivystäjän viran määräaikaisuuden perusteeksi valtion virkamieslain 9 §:n 2 momentti sekä viran luonne. Valtioneuvoston kanslia perusteli tilannekuvapäivystäjän virkaan nimittämistä määräajaksi sillä, Tilannekeskuksen toiminta on laaja-alaista ja monipuolista, jossa painotukset muuttuvat aika ajoin. Maailmantilanne ja turvallisuusriskeissä tapahtuvat muutokset voitiin ottaa huomioon virkoja määräajaksi täytettäessä ja rekrytoida virkamiehiä, joilla on muuttuneen tilanteen edellyttämiä valmiuksia. Valtioneuvoston kanslian antamassa selityksessä viitattiin muun ohella yhteiskunnan turvallisuusstrategiasta vuosina 2010 ja 2017 ja kokonaisturvallisuudesta vuonna 2012 annettuihin valtioneuvoston periaatepäätöksiin. Hallinto-oikeuden ratkaistavana oli se, oliko A:n nimittämiselle virkaan määräajaksi ollut valtion virkamieslain 9 §:n 2 momentissa tarkoitettu perusteltu syy. Hallituksen esityksessä laiksi valtion virkamieslain muuttamisesta (HE 63/2007 vp) 9 §:n 3 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu muun muassa, että mikäli perusteena on työn luonne, nimityskirjasta tulisi käydä selville minkä vuoksi työn luonne edellyttää määräaikaisen virkasuhteen käyttöä. Hallinto-oikeuden mukaan nimittämiskirjasta ei kuitenkaan ilmennyt, minkä vuoksi työn luonne edellytti määräaikaista virkaan nimittämistä. Hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, että vaikka tilannekuvapäivystäjän tehtävissä oli viran vakinaisuutta puoltavia seikkoja, oli valioneuvoston kanslialla kokonaisuutena arvostellen riittävä virkamieslain 9 §:n 2 momentissa tarkoitettu perusteltu syy viran täyttämiselle määräaikaiseksi, eikä A:lla siksi ollut oikeutta virkamieslain 56 §:n mukaiseen korvaukseen. Hallinto-oikeus hylkäsi hakemuksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Valtion virkamieslaki 9 § 1-3 momentti, 56 § Hallintolainkäyttölaki (586/1996) 69 § (433/1999 ja 435/2003) Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 §
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 28.7.2020 20/0664/2 Korvausvaatimus
Helsingin hallinto-oikeus 28.7.2020 20/0664/2 Asia: Valtion virkamieslain 56 §:ssä tarkoitettua korvausta koskeva hallintoriita Asiasanat: Korvausvaatimus Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden... - Irtisanominen yksilöperusteella , Kirjallinen varoitus , Korvausvaatimus Päätös Turun hallinto-oikeuden 16.3.2020 20/0050/1 Kirjallista varoitusta ja virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus 1584309600000
Turun hallinto-oikeuden päätös 16.3.2020 20/0050/1 Asia: Kirjallista varoitusta ja virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat: Irtisanominen yksilöperusteella Kirjallinen varoitus Korvausvaatimus Toimivallan ylittäminen Vankiterveydenhuollon yksikön ylilääkäri oli antanut osastonhoitaja A:lle 20.3.2018 valtion virkamieslain 24 §:n mukaisen kirjallisen varoituksen. Myöhemmin 4.5.2018 A irtisanottiin samaisen vankiterveydenhuollon yksikön päätöksellä valtion virkamieslain 25 §:n nojalla. A valitti samassa yhteydessä molemmista päätöksistä hallinto-oikeuteen. Kirjallisen varoituksen osalta kysymys oli siitä, oliko A jättänyt konsultoimasta asianmukaisesti lääkäriä potilaan lääkehoitoon liittyen sekä useista virhekirjauksista sairauskertomusjärjestelmässä. Työnantaja katsoi A:n vaarantaneen potilasturvallisuuden ja syyllistyneen törkeään huolimattomuuteen työtehtävissään. A kertoi asian kaikissa käsittelyvaiheissa konsultoineensa puhelimitse lääkäriä ennen potilaan hoitoa, mutta lääkäri C, jota A väitti konsultoineensa, kiisti että keskustelua olisi käyty. A:lle Varoituksen antanut ylilääkäri B ilmoitti asian suullisessa käsittelyssä, että varoitusta ei olisi annettu, jos olisi käynyt ilmi, että A oli konsultoinut lääkäriä. Hallinto-oikeus antoi tälle seikalle merkitystä ja katsoi, että asiassa saadun selvityksen mukaan kumpikaan, ei A eikä C kyennyt esittämään selvitystä, jonka mukaan konsultaatiopuhelu olisi tapahtunut tai sitä ei olisi tapahtunut. Työnantaja oli kuitenkin katsonut C:n kertomuksen olleen uskottavampi, minkä vuoksi varoitus oli annettu sen olettamuksen perusteella, että A oli toiminut ilman konsultaatiota ja määrätessään lääkettä ylittänyt ammattioikeutensa rajat. Hallinto-oikeus kuitenkin arvioi asiassa tulleen selvitetyksi, että A oli konsultoinut lääkäriä potilaan lääkehoidosta, joten hän ei ollut ylittänyt ammattioikeuksiaan ja varoitus oli siksi perusteeton. A irtisanottiin yksilöllisellä perusteella, kun oli käynyt ilmi, että hän oli muuttanut lääkkeen annostuksen muodosta ”1x 1-3 tarvittaessa” muotoon ”3x1”. A katsoi kyseessä olleen potilaan lääkityksen tarkistuksesta, mutta työnantaja katsoi kyseessä olleen lääkemääräyksen muuttaminen, johon A:lla ei ollut valtuuksia. Hallinto-oikeus otti tässä työantajan kanssa yhtenevän kannan. Hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, että vaikka A:n toiminta oli moitittavaa, hän ei ollut ylittänyt oikeuksiaan tahallisesti ja kyseessä oli yksittäistapaus. Nämä seikat sekä A:n hyvin pitkä ja enne tätä moitteeton ura sairaanhoitajana ja esimiehenä huomioon ottaen hallinto-oikeus katsoi, että käsillä ei ollut virkamieslain 25 §:n mukaista erityisen painavaa syytä irtisanoa A. Hallinto-oikeus kumosi kirjallista varoitusta ja irtisanomista koskeneet päätökset. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Hallintolainkäyttölaki (586/1996) 49 § 1, 3 ja 4 momentti, 51 §, 74 § 1 ja 2 momentti sekä 75 § 2 momentti Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 § 2 momentti Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun laki 22 § Tuomioistuinlaki 4 luku 1 § Valtion virkamieslaki 14 §, 24 §, 25 § 2 momentti, 66 § 2 ja 4 momentit Valtion virkamiesasetus 43 §
Päätös Turun hallinto-oikeuden 16.3.2020 20/0050/1 Kirjallista varoitusta ja virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus
Turun hallinto-oikeuden päätös 16.3.2020 20/0050/1 Asia: Kirjallista varoitusta ja virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus Asiasanat: Irtisanominen yksilöperusteella Kirjallinen varoitus Korvausvaatimus Toimivallan... - Kirjallinen varoitus Päätös Itä-Suomen hallinto-oikeuden 25.11.2019 19/0552/2 Kirjallista varoitusta koskeva valitus 1574632800000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 25.11.2019 19/0552/2 Asia: Kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat: Kirjallinen varoitus Käyttäytymisvelvollisuus Rikosepäily Rikossyyte Sopimaton käytös Virkavelvollisuuksien laiminlyönti Poliisilaitos oli päättänyt antaa vartija A:lle valtion virkamieslain 24 §:n mukaisen kirjallisen varoituksen. Päätöksen perusteena oli A:sta tehty rikosilmoitus ja sen pohjalta laadittu esitutkinta-aineisto. A oli epäiltynä ja myöhemmin syytteessä laittomasta uhkauksesta. Käräjäoikeus hylkäsi 29.8.2018 antamallaan lainvoimaisella tuomiolla laitonta uhkausta koskevan syytteen A:ta vastaan. Asianomistaja ja valittaja olivat tuomion mukaan sopineet asian ja syyttäjä oli luopunut syytteestä. A:n toimenkuvaan kuuluvat tehtävä huomioon ottaen, hän ei ollut käyttäytynyt asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla, ja on siten toiminut työnantajan mukaan vastoin virkavelvollisuuksiaan. A esitti valituksessaan hallinto-oikeuteen, että valituksenalainen päätös perustui vain poliisilaitoksen arvioon A:n syyllisyydestä rikokseen. Rikosasia ei koskaan päätynyt tuomioistuinkäsittelyyn, jossa A olisi voinut esittää näyttöä syyttömyytensä tueksi. Nostettu syyte ei muutenkaan ollut riittävä peruste varoitukselle, kun syyte ei ollut liittynyt A:n toimintaan tämän virkatehtävissä. Lisäksi A:n mukaan Poliisin tutkinnassa todistajana kuultu tapahtumien ainoa todistaja B ei ollut uskottava todistaja A:lle annettu varoitus perustui siihen, että tämä oli esittänyt uhkauksia väkivallankäytöstä omaa työtoveriaan kohtaan. Hallinto-oikeus katsoi, että vaikka syytteestä sittemmin luovuttiin, oli työnantaja voinut pitää esitutkinnassa kuultua todistajaa tässä tapauksessa uskottavana, etenkin kun A myönsi yhden väkivaltauhkauksen sisältävän keskustelun. A oli myös kertomuksen perusteella esittänyt, että hän pääsisi virkapaikallaan käsiksi aseeseen, jolla voisi vahingoittaa virkamieskollegaansa. A vastasi virkatehtävissään toisten ihmisten ja poliisilaitoksen turvallisuudesta ja hänellä oli oikeus voimakeinojen käyttöön. Nämä virkatehtävät huomioon ottaen toisen ihmisen henkeen kohdistuvien uhkausten esittäminen osoitti hallinto-oikeuden mukaan sellaisenaan ilmeisen moitittavaa virkavelvollisuuksien vastaista käytöstä. Kirjallinen varoitus ei ollut tapauksessa suhteettoman ankara seuraus A:n menettelystä. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Poliisilaitoksen päätös jäi voimaan. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Hallintolaki 6, 31 §:n 1 momentti Valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentti, 24 § momentti
Päätös Itä-Suomen hallinto-oikeuden 25.11.2019 19/0552/2 Kirjallista varoitusta koskeva valitus
Itä-Suomen hallinto-oikeus 25.11.2019 19/0552/2 Asia: Kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat: Kirjallinen varoitus Käyttäytymisvelvollisuus Rikosepäily Rikossyyte Sopimaton käytös Virkavelvollisuuksien... - Kirjallinen varoitus Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeuden12.11.2019 19/1172/2 Valtion virkamiehelle annettua kirjallista varoitusta koskeva valitus 1573509600000
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 12.11.2019 19/1172/2 Asia: Valtion virkamiehelle annettua kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat: Kirjallinen varoitus Kohtuullinen aika Kuulemismenettely Käyttäytymisvelvollisuus Työtehtävien laiminlyönti Virkavelvollisuuksien laiminlyönti Virasto oli päätöksellään 7.5.2018 antanut projektikoordinaattori A:lle valtion virkamieslain 24 §:n perusteella kirjallisen varoituksen virkavelvollisuuksien vastaisesta menettelystä. Päätöksen perusteeksi virasto esitti muun ohessa, että hankkeessa ja sen liitännäishankkeessa, joissa A toimi vastuuhenkilönä, oli ilmennyt vakavia puutteita hankkeiden seurannassa ja raportoinnissa. A valitti viraston varoitusta koskevasta päätöksestä hallinto-oikeuteen. Valituksensa tueksi A esitti, että hänelle toimitetussa kutsussa ei mainittu kaikkia niitä hankkeeseen liittyviä seikkoja, joita kuulemistilaisuudessa käsiteltiin, eikä A:lla siksi ollut mahdollisuutta valmistautua kaikkien seikkojen käsittelyyn. A:n käsitykset eivät valituksen mukaan tulleet riittävästi kirjatuksi kuulemistilaisuudesta tehtyyn pöytäkirjaan. Lisäksi A esitti, että tapahtumat varoituksen taustalla tapahtuivat vuonna 2017, mutta A oli saanut tietää mahdollisista virheistä vasta 5.3.2018 kuulemiskutsun yhteydessä, joten valituksen mukaan asiassa ei oltu toimittu kohtuullisessa ajassa. Valtio virkamieslaissa ei säädetä, missä ajassa varoitus on annettava sen antamiseen johtaneiden perusteiden tultua työnantajan tietoon. Lähtökohtana voitiin pitää sitä, että varoitus annettaan asian laatu ja olosuhteet huomioon ottaen kohtuullisessa ajassa. viraston esittämän selvityksen mukaan hankkeen kokonaistilanne oli tullut viraston tietoon 8.1.2018, jonka jälkeen asiaa alettiin selvittää. A oli saanut kutsun kuulemiseen 5.3.2018. Virasto oli hallinto-oikeuden mukaan toiminut kohtuullisessa ajassa. Kuulemismenettelyn osalta hallinto-oikeus katsoi, että viraston päätös oli perustunut vain kuulemistilaisuuteen annetussa kutsussa esitettyihin seikkoihin, eikä saatavilla muutenkaan ollut selvitystä, joka olisi osoittanut, että A:n mahdollisuudet varautua kuulemistilaisuuteen olisivat olleet puutteellisia tai että suullisesti esitetty selvitys olisi kirjattu pöytäkirjaan virheellisesti. Valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentin mukaan virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Hänen on noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä. A ei hallinto-oikeudessa sinänsä kiistänyt varoituksen perusteena olleita puutteita menettelyssään. Hallinto-oikeus katsoi, että A oli saamistaan ohjeistuksista huolimatta toistuvasti laiminlyönyt työantajan hänelle osoittamien seurantatietojen keräämisen ja raportoinnin ja lisäselvitysten toimittamisen, vaikka nämä tehtävät kuuluivat suoraan A:n virkatehtäviin. Kirjallinen varoitus ei siten ollut suhteeton seuraus laiminlyönneistä. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Viraston päätös jäi voimaan. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Hallintolaki 6 §, 42 §, 45 §:n 1 momentti Valtion virkamieslaki 14 §:n 1 momentti, 24 §:n, 66 §:n 2 momentti
Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeuden12.11.2019 19/1172/2 Valtion virkamiehelle annettua kirjallista varoitusta koskeva valitus
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 12.11.2019 19/1172/2 Asia: Valtion virkamiehelle annettua kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat: Kirjallinen varoitus Kohtuullinen aika Kuulemismenettely Käyttäytymisvelvollisuus Työtehtävien... - Kirjallinen varoitus Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeuden 3.6.2020 20/0563/2 Valtion virkamiehelle annettua kirjallista varoitusta koskeva valitus 1591131600000
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 3.6.2020 20/0563/2 Asia: Valtion virkamiehelle annettua kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat: Kirjallinen varoitus Luvaton poissaolo Työnjohtomääräys Työaikojen noudattaminen Virasto oli antanut virkamies A:lle valtion virkamieslain 24 §:n perusteella kirjallisen varoituksen virkavelvollisuuksien vastaisesta menettelystä. Perusteluiden mukaan A oli toistuvasti toiminut esimiestensä määräysten ja laitoksen ohjeiden vastaisesti, vaikka asiasta oli keskusteltu säännöllisesti. A:lla oli luvattomia poissaoloja vastoin esimiehensä nimenomaista käskyä olla paikalla tiettyinä säännöllisinä aikoina. A ei myöskään ollut tehnyt asianmukaisia ilmoituksia ja kalenterimerkintöjä sairaus- ja eläkepäivistään. Valituskirjelmässään hallinto-oikeuteen A esitti muun ohella, että esimiehen menettely oli viraston ja sen henkilöstöjärjestöjen tekemän joustavaa työaikaa koskevan sopimuksen vastainen, eikä A:n työtä ei ollut järjestetty hänen työnkuvaan liittyvät tarkoituksenmukaisuussyyt ja An henkilökohtaisia tarpeet huomioon ottaen. Virkamiehen virkavelvollisuutena on noudattaa hänelle annettuja työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Työnantajan työnjohtovaltaan kuuluu sen päättäminen, milloin virkamiehen työtehtävät edellyttävät läsnäoloa ja miten osa-aikaista työtä rytmitetään. Asiassa tuli näytetyksi, että A oli valituksenalaisessa päätöksessä esitetyllä tavalla toiminut sekä työnantajan yleisesti edellyttämien toimintatapojen, että esimiehen hänelle antamien ohjeiden vastaisesti. A:n virkavelvollisuuksien vastaiseen menettelyn vuoksi kirjallisen varoituksen antamiselle oli peruste. Päätös ei ollut lainvastainen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet: Valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentti ja 24 §:n
Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeuden 3.6.2020 20/0563/2 Valtion virkamiehelle annettua kirjallista varoitusta koskeva valitus
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 3.6.2020 20/0563/2 Asia: Valtion virkamiehelle annettua kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat: Kirjallinen varoitus Luvaton poissaolo Työnjohtomääräys Työaikojen... - Kirjallinen varoitus Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeuden 14.5.2020 20/0466/2 Valtion virkamiehelle annettua kirjallista varoitusta koskeva valitus 1589403600000
Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 14.5.2020 20/0466/2 Asia: Valtion virkamiehelle annettua kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat: Kirjallinen varoitus Kohtuullinen aika Käyttäytymisvelvollisuus Päätöksen perusteleminen Rikostuomio Yleinen luottamus viranomaiseen Puolustusvoimien alaisen keskuksen johtaja oli 28.5.2019 päättänyt valtion virkamieslain 24 §:n mukaisen kirjallisen varoituksen antamisesta A:lle. Päätöksen perusteena oli A:n hovioikeudesta saama A:n palvelustehtäviin liittyvä lainvoimainen tuomio palvelusrikoksesta ja niskoittelusta. Annettu tuomio osoitti A:n toimineen vastoin valtion vikamieslain 14 §:n käyttäytymisvelvollisuuttaan ja puolustusvoimista annetun lain 42 §:ää, jonka mukaan sen lisäksi, mitä virkamiesten käyttäytymisestä muualla laissa säädetään, ammattisotilaan on virkatehtävissään ja yksityiselämässään käyttäydyttävä siten, ettei hän menettele tavalla, joka on omiaan vaarantamaan luottamusta puolustusvoimille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. A:n aiempi toiminta ja muut asianhaarat huomioon ottaen johtaja katsoi kirjallisen varoituksen olevan riittävä ja kohtuullinen seuraus tällaisesta käyttäytymisestä. Valituksessaan hallinto-oikeuteen A esitti, että päätöksestä ei yksiselitteisesti ilmennyt, mitä seikkoja ja selvityksiä on käytetty sen perusteena A:n aiemman käytöksen osalta, eikä päätöstä myöskään oltu perusteltu hallintolain 45 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Valituksen mukaan varoitusta ei ollut annettu kohtuullisessa ajassa eikä A:lle ollut myöskään varattu tilaisuutta tulla kuulluksi kaikesta asian käsittelyyn vaikuttavasta selvityksestä ei A:n valituksen mukaan oltu annettu kohtuullisessa ajassa. Työantaja oli harkinnut A:n irtisanomista, mutta päätynyt kirjalliseen varoitukseen lievempänä vaihtoehtona. Lievempään vaihtoehtoa perusteliin osin A:n aiemmalla toiminnalla. Hallinto-oikeus katsoi, että koska A:n aikaisempi toiminta ei ollut kirjallisen varoituksen perusteena, ei A:n kuuleminen asiasta ollut tarpeen. Varoituksen perusteena ollut moitittava toiminta ja syyksi luetut rikokset olivat riittävän yksilöidysti esitettyinä kuulemiskirjeessä. Asiassa ei ollut perustetta katsoa, että A:n kuulemissa varoituksen perusteena olleista seikoista ja selvityksestä olisi toimittu vastoin valtion virkamieslain 66 §:n 2 momentin ja hallintolain 34 §:n 1 momentin kuulemisvelvollisuutta. Päätöksen perusteeksi ilmoitetut teot olivat tapahtuneet vuosina 2015–2016 ja varoitus oli annettu 28.5.2019. Tapauksessa virkamiesoikeudellista käsittelyä oli lykätty asian vireillä olevan rikosprosessin vuoksi. Koska A oli kiistänyt syyllisyytensä hovioikeuden tuomiossa syyksi luettuihin tekoihin, oli perusteltua odottaa siihen asti, kunnes korkein oikeus teki asiassa kielteisen valituslupapäätöksen ja hovioikeuden ratkaisu sai lainvoiman 24.1.2019. A kutsuttiin virkamiesoikeudellisia toimenpiteitä koskevaan kuulemiseen 19.2.2019, joten työnantajan oli katsottava toimineen kohtuullisessa ajassa. A oli hovioikeuden lainvoimaisella tuomiolla tuomittu rikoslain 45 luvun 1 §:n mukaisesta palvelusrikoksesta ja rikoslain 45 luvun 14 §:n 1 momentin mukaisesta niskoittelusta. Tällä perusteella hänen voitiin katsoa toimineen vastoin valtion virkamieslain 14 §:ssä puolustusvoimista annetun lain 42 §:ssä asetettuja virkavelvollisuuksia. A:n menettely oli myös omiaan vaarantamaan luottamusta puolustusvoimille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. A:lle oli voitu antaa kirjallisen varoituksen. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen ja pysytti valituksenalaisen päätöksen voimassa. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet: Hallintolaki 6 §, 34 §:n 1 momentti, 45 §:n 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 74 § Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 § Puolustusvoimista annettu laki 42 § Valtion virkamieslaki 14 §, 24 §, 66 §:n 2 momentti
Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeuden 14.5.2020 20/0466/2 Valtion virkamiehelle annettua kirjallista varoitusta koskeva valitus
Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 14.5.2020 20/0466/2 Asia: Valtion virkamiehelle annettua kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat: Kirjallinen varoitus Kohtuullinen aika Käyttäytymisvelvollisuus Päätöksen... - Kirjallinen varoitus Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeuden 12.11.2019 19/173/2 Valtion virkamiehelle annettua kirjallista varoitusta koskeva valitus 1573509600000
Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 12.11.2019 19/173/2 Asia: Valtion virkamiehelle annettua kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat: Kirjallinen varoitus Kohtuullinen aika Kuulemismenettely Käyttäytymisvelvollisuus Työtehtävien laiminlyönti Virkavelvollisuuksien laiminlyönti Virasto oli antanut projektikoordinaattori A:lle valtion virkamieslain 24 §:n perusteella kirjallisen varoituksen virkavelvollisuuksien vastaisesta menettelystä. Päätöksen perusteeksi virasto esitti muun ohessa, että hankkeessa ja sen liitännäishankkeessa, joissa A toimi vastuuhenkilönä, oli ilmennyt vakavia puutteita hankkeiden seurannassa ja raportoinnissa. A valitti viraston varoitusta koskevasta päätöksestä hallinto-oikeuteen. Valituksensa tueksi A esitti, että hänelle toimitetussa kutsussa ei mainittu kaikkia niitä hankkeeseen liittyviä seikkoja, joita kuulemistilaisuudessa käsiteltiin, eikä A:lla siksi ollut mahdollisuutta valmistautua kaikkien seikkojen käsittelyyn. A:n käsitykset eivät valituksen mukaan tulleet riittävästi kirjatuksi kuulemistilaisuudesta tehtyyn pöytäkirjaan. Lisäksi A esitti, että tapahtumat varoituksen taustalla tapahtuivat vuonna 2017, mutta A oli saanut tietää mahdollisista virheistä vasta 5.3.2018 kuulemiskutsun yhteydessä, joten valituksen mukaan asiassa ei oltu toimittu kohtuullisessa ajassa. Valtio virkamieslaissa ei säädetä, missä ajassa varoitus on annettava sen antamiseen johtaneiden perusteiden tultua työnantajan tietoon. Lähtökohtana voitiin pitää sitä, että varoitus annettaan asian laatu ja olosuhteet huomioon ottaen kohtuullisessa ajassa. Viraston esittämän selvityksen mukaan hankkeen kokonaistilanne oli tullut viraston tietoon 8.1.2018, jonka jälkeen asiaa alettiin selvittää. A oli saanut kutsun kuulemiseen 5.3.2018. Virasto oli hallinto-oikeuden mukaan toiminut kohtuullisessa ajassa. Kuulemismenettelyn osalta Hallinto-oikeus katsoi, että viraston päätös oli perustunut vain kuulemistilaisuuteen annetussa kutsussa esitettyihin seikkoihin, eikä saatavilla muutenkaan ollut selvitystä, joka olisi osoittanut, että A:n mahdollisuudet varautua kuulemistilaisuuteen olisivat olleet puutteellisia tai että suullisesti esitetty selvitys olisi kirjattu pöytäkirjaan virheellisesti. Valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentin mukaan virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Hänen on noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä. A ei hallinto-oikeudessa sinänsä kiistänyt varoituksen perusteena olleita puutteita menettelyssään. Hallinto-oikeus katsoi, että A oli saamistaan ohjeistuksista huolimatta toistuvasti laiminlyönyt työantajan hänelle osoittamien seurantatietojen keräämisen ja raportoinnin ja lisäselvitysten toimittamisen, vaikka nämä tehtävät kuuluivat suoraan A:n virkatehtäviin. Kirjallinen varoitus ei siten ollut suhteeton seuraus laiminlyönneistä. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Viraston päätös jäi voimaan. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet Hallintolaki 6 §, 42 §, 45 §:n 1 momentti Valtion virkamieslaki 14 §:n 1 momentti, 24 §:n, 66 §:n 2 momentti
Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeuden 12.11.2019 19/173/2 Valtion virkamiehelle annettua kirjallista varoitusta koskeva valitus
Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 12.11.2019 19/173/2 Asia: Valtion virkamiehelle annettua kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat: Kirjallinen varoitus Kohtuullinen aika Kuulemismenettely Käyttäytymisvelvollisuus Työtehtävien... - Kirjallinen varoitus Päätös Helsingin hallinto-oikeus 22.6.2020 20/0538/2 Kirjallista varoitusta koskeva valitus 1592773200000
Helsingin hallinto-oikeus 22.6.2020 20/0538/2 Asia: Kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat: Kirjallinen varoitus Käyttäytymisvelvollisuus Luottamuspula Työnjohtomääräys Työtehtävien laiminlyönti Työtehtävistä kieltäytyminen Virkavelvollisuuden laiminlyönti Virasto oli antanut ylitarkastaja A:lle kirjallisen varoituksen. Perusteena olivat työsuunnitelman laatimisen ja esimiehen käskyjen ja ohjeiden noudattamisen laiminlyönnit. Lisäksi hän ei ollut toiminut riittävän aktiivisesti oman vastuualansa säädösvalmistelussa. A oli myös lähettänyt työ- ja elinkeinoministeriöön (TEM) viraston virallisesta lausunnosta poikkeavan sähköpostiviestin. Kun A ei ollut esimieheltä saamastaan palautteesta huolimatta korjannut menettelytapojaan, virasto katsoi tämän rikkoneen virkavelvollisuuksiaan. Valituksessaan hallinto-oikeuteen A kiisti jättäytyneensä passiiviseksi säädösvalmistelun osalta. Hänen mahdollisuutensa osallistua asetuksen toimeenpanoon olivat heikenneet tiedonkulkuun liittyvien ongelmien vuoksi. A:n TEM:n hankkeesta vastaama sähköposti ei ollut sekoitettavissa viraston itsensä asiassa antamaan lausuntoon, eikä sen voitu katsoa rikkoneen työntekijän lojaliteettivelvoitetta. A ei myöskään enää saamansa palautteen jälkeen ollut jatkanut esimiehen ohjeiden ja viraston työjärjestyksen vastaista menettelyä. A:n asiantuntijatehtäviin kuului alansa EU-oikeuden täytäntöönpanon valmisteluun osallistuminen, mikä ilmeni myös hänen tulostavoitteistaan. A ei kuitenkaan ollut osallistunut valmistelun kommentointiin, minkä hallinto-oikeus katsoi olleen tarkoituksellista ja johtuneen A:n sivuutetuksi tulemisen kokemuksesta. Oikeus ei siis katsonut, että passiivisuus olisi johtunut informaatiokatkoksista. Hallinto-oikeus katsoi, että A:n TEM:ön lähettämä kommentti ei ollut edes ymmärrettävissä viraston lausunnoksi, joten A ei sinänsä toiminut sen lähettämisessä työjärjestyksen vastaisesti. Tällainen menettely oli kuitenkin työnjohto- ja valvontamääräysten vastaista. Lisäksi A oli laiminlyönyt hänelle henkilökohtaisessa työsuunnitelmassa ja tulostavoitteissa sekä palaverissa asetetut tehtävät alansa säädösten toimeenpanoon liittyvän tiedotteen laatimisesta tietoisena työantajan nimenomaisista ohjeista. Hallinto-oikeus katsoi A:n menetelleen kaikilta edellä kuvatuin tavoin valtion virkamieslain 14 §:n mukaisen käyttäytymisvelvollisuuden vastaisesti. Virasto oli voinut antaa A:lle valtion virkamieslain 24 §:ssä tarkoitetun kirjallisen varoituksen. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet: Valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentti, 24 § Suomen perustuslaki 12 § 1 momentti Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 §
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 22.6.2020 20/0538/2 Kirjallista varoitusta koskeva valitus
Helsingin hallinto-oikeus 22.6.2020 20/0538/2 Asia: Kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat: Kirjallinen varoitus Käyttäytymisvelvollisuus Luottamuspula Työnjohtomääräys Työtehtävien laiminlyönti Työtehtävistä... - Kirjallinen varoitus Päätös Helsingin hallinto-oikeus 20.12.2019 19/0923/2 Kirjallista varoitusta koskeva valitus 1576792800000
Helsingin hallinto-oikeus 20.12.2019 19/0923/2 03161/18/1401 Asia: Kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat: Kirjallinen varoitus Muutoksenhaku Poliisi Terveystarkastus Työnjohtomääräys Valituskelpoinen päätös Virkavelvollisuuden laiminlyönti Yhteistyövaikeudet Virasto oli antanut A:lle valtion virkamieslain 24 §:n mukaisen kirjallisen varoituksen sillä perusteella, että hän oli jättänyt noudattamatta työnantajan antaman työkyvyn selvittämistä työterveyshuollossa koskevan virkakäskyn ja näin menetellyt valtion virkamieslain 14 §:ssä säädettyjen velvoitteiden vastaisesti. Virasto uudisti tässä yhteydessä A:lle aikaisemmin annetun virkakäskyn, jolla hänet oli määrätty osallistumaan työterveyshuollon tarpeellisiksi katsomiin työkyvyn selvittämistä koskeviin lisätutkimuksiin. Virasto oli edellyttänyt, että työterveyshuollon tarpeellisiksi katsomat tutkimukset suoritetaan ja A toimittaa virasto tehtävien hoitamisen terveydellisiä edellytyksiä koskevat tiedot työkyvystään 6.8.2018 mennessä. A vaati hallinto-oikeudessa viraston päätöksen kumoamista. A koki oman työkykynsä hyväksi ja hänelle annetun varoituksen perusteettomaksi. Virasto katsoi välttämättömäksi, että työterveyslääkärin suosittamaa A:n työkyvyn selvittämistä jatketaan työterveyshuollon keinoin, ja siitä syystä A:lle oli annettu asiaa koskeva virkakäsky. A kertoi kuulemisessaan kieltäytyneensä työkyyn selvittämisen jatkamisesta koettuaan sen olevan osa häntä kohtaan suunnattua kiusaamista. Vastineessaan virasto puolestaan katsoi ensisijaisesti, että määräys työkykyprosessin jatkamiseen oli virkamieslain 14 §:ään perustuva työnantajan työnjohto- ja valvontaoikeutensa puitteissa antama määräys, jota koskeva muutoksenhaku ei ollut mahdollista ja jota koskeva valitus olisi jätettävä siksi tutkimatta. Toissijaisesti virasto vaati A:lle annetun määräyksen voimassa pitämistä. Hallinto-oikeus katsoi, että virkamiehen velvoittaminen osallistumaan työnantajan määräyksen ja päätöksen perusteella valtion virkamieslain 19 §:ssä tarkoitettuihin terveydentilansa toteamiseksi suoritettaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin on puuttumista perustuslain 7 §:ssä turvattuun yksilön henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Muutoksenhakua työkyvyn selvittämistä koskevaan määräykseen ei myöskään ole valtion virkamieslaissa kielletty. Ottaen huomioon työkyvyn selvittämistä koskevan määräyksen vaikutukset virkamiehen oikeuteen tai velvollisuuteen, oli A:lla tässä tapauksessa oikeus saattaa asia muutoksenhakuelimen tutkittavaksi. Viraston määräys A:n työkyvyn selvittämisestä oli muutoksenhakukelpoinen päätös. Hallinto-oikeus hylkäsi viraston vaatimuksen valituksen tutkimatta jättämisestä virkakäskyn uudistamisen osalta. Annetun varoituksen osalta hallinto-oikeus katsoi asiassa tulleen näytetyksi, että työnantaja oli voinut perustellusti A: käytöksen ja viestinnän perusteella epäillä ongelmia tämän terveydentilassa. Tilanteessa, jossa työantajalla ei ollut käytettävissä muuta selvitystä, oli ollut välttämätöntä saada A:n tehtävien hoitamisen edellytykset selvitettyä työterveyshuollossa. A oli voitu määrätä osallistumaan terveystarkastuksiin ja tutkimuksiin sen selvittämiseksi, onko A:lla terveytensä puolesta edellytykset jatkaa työtään. Kun A oli kieltänyt vaadituista tutkimuksista, oli hän samalla laiminlyönyt noudattaa valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentin mukaisia virkavelvollisuuksiaan. Työnantaja saattoi valtion virkamieslain 24 §:n perusteella antaa A:lle kirjallisen varoituksen. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n varoitusta ja virkakäskyn uudistamista koskevan valituksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet: Hallintolainkäyttölaki 7 § 2 momentti Valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentti, 19 §:n 1 momentti, 24 §:n, 57 §:n 1 momentti (Sellaisena kuin pykälä oli voimassa valituksenalaisen päätöksen tekohetkellä). Valtion virkamieslain muuttamista koskeva hallituksen esitys HE 61/2011
Päätös Helsingin hallinto-oikeus 20.12.2019 19/0923/2 Kirjallista varoitusta koskeva valitus
Helsingin hallinto-oikeus 20.12.2019 19/0923/2 03161/18/1401 Asia: Kirjallista varoitusta koskeva valitus Asiasanat: Kirjallinen varoitus Muutoksenhaku Poliisi Terveystarkastus Työnjohtomääräys Valituskelpoinen... - Irtisanominen kollektiiviperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös Vaasan hallinto-oikeus 14.12.2017 17/0502/1 Valitus virkasuhteen irtisanomista koskevassa asiassa 1513202400000
Vaasan hallinto-oikeus 14.12.2017 17/0502/1 01949/15/1401 Asia: Valitus virkasuhteen irtisanomista koskevassa asiassa Asiasanat: Irtisanominen kollektiiviperusteella Toiminnan uudelleenjärjestely Töiden loppuminen Uudelleen sijoittaminen Virantoimituksesta pidättäminen Yhteistoimintamenettely Virasto irtisanoi erikoissuunnittelija A:n tuotannollistaloudellisista syistä valtion virkamieslain 27 §:n nojalla ja pidätti tämän virastaan saman lain 40 §:n nojalla. Taustalla oli kehittämis- ja hallintokeskuksen toimintojen merkittävä väheneminen ja EU-rakennerahastojen rahoituksen väheneminen ja siitä johtuvat tehtävien uudelleenjärjestelyt sekä valtion kilpailukyvyn edistäminen. Asiassa oli kysymys siitä, olisiko A voitu irtisanomisen sijaan tai sen jälkeen siirtää hänen ammattiaitoaan vastaaviin muihin tehtäviin uudelleenkouluttamalla tämä virkamieslain 27 §:n 4 momentin mukaisesti. A oli ilmoittautumismenettelyllä ja viranhaussa hakenut useita tehtäviä virastossa. Koska jokaiseen tehtävään oli hakenut toinen, A:ta tehtävään sopivampi viraston muutostilanteessa ollut henkilö, A ei tullut valituksi mihinkään näistä. Lisäksi A oli hakenut tehtävää, joka ei ollut työnantajaviraston tehtävä. Toisen A:n hakemaan tehtävä oli järjestettävissä virastolla jo olleilla henkilöresursseilla. A oli hakenut myös ylitarkastajan määräaikaiseen tehtävään, mutta tehtävän määräaikaisuuden vuoksi virasto katsoi, että A ei kouluttautumallakaan ehtisi saavuttaa tehtävän vaatimaa osaamista tai tuntemusta alan ajantasaisesta lainsäädännöstä. Kaikissa tapauksissa hallinto-oikeus katsoi, että virasto ei ollut laiminlyönyt uudelleensijoittamisvelvoitettaan, vaan se oli aktiivisesti ja järjestelmällisesti arvioinut mahdollisuuksia työntekijöiden uudelleensijoittamiseen muutostilanteessa. A nimettiin määräaikaiseen osa-aikaiseen virkasuhteeseen viraston hankkeeseen. A esitti, että hänelle olisi tullut tarjota kokoaikaista virkaa osoittamalla hänelle myös muita tehtäviä ja käyttämällä virkavapautta. Koska työnantajalla oli irtisanomiselle tuotannollis-taloudellinen peruste, työnantajalla ei ole ollut velvollisuutta osoittaa A:lle lisää tehtäviä. A:n irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen ei näin ollen ollut lainvastaista. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt asiassa valituslupaa (KHO 19.10.2018 T 4833) Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet: Hallintolainkäyttölaki 38 § 1 momentti, 51 § 2 momentti ja 74 § Valtion virkamieslaki 27 §:n 1, 2 ja 4 momentti, 40 §
Päätös Vaasan hallinto-oikeus 14.12.2017 17/0502/1 Valitus virkasuhteen irtisanomista koskevassa asiassa
Vaasan hallinto-oikeus 14.12.2017 17/0502/1 01949/15/1401 Asia: Valitus virkasuhteen irtisanomista koskevassa asiassa Asiasanat: Irtisanominen kollektiiviperusteella Toiminnan uudelleenjärjestely Töiden... - Irtisanominen yksilöperusteella Päätös KHO 12.10.2017 T 5081 Virkasuhteen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus 1507755600000
Korkeimman hallinto-oikeus 12.10.2017 T 5081 Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 5.6.2015 nro 15/0364/2 Asia: Virkasuhteen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus Asiasanat: Irtisanominen yksilöperusteella Käyttäytymisvelvollisuus Rajavartiolaitos Rikostuomio Sopimattomuus Virkavelvollisuuden rikkominen Yleinen luottamus viranomaiseen Rajavartioston komentaja oli päätöksellään irtisanonut vanhemman rajavartija A:n virkasuhteen päättymään kuuden kuukauden irtisanomisajan kuluttua ja lisäksi A oli valtion virkamieslain 40 §:n 2 momentin 4 kohdan nojalla pidätetty virantoimituksesta välittömästi. Perusteena irtisanomiselle ja virantoimituksesta pidättämiselle päätökselle irtisanoa A ja pidättää tämä virastaan oli A:n Helsingin käräjäoikeudesta saama lainvoimainen tuomio perättömän lausuman antamisesta tuomioistuimessa. Tuomiolla ei ollut liityntä A:n virkatehtäviin. Rajavartioston komentajan päätöksessä katsottiin An menettelyllään vaarantaneen luottamusta häneen rajavartijana ja siten myös luottamusta Rajavartiolaitokseen. Tästä syystä käsillä oli Rajavartiolaitoksen mukaa valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentin mukainen erityisen painava syy A:n irtisanomiselle. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi 5.6.2015 antamallaan päätöksellä rajavartioston komentajan päätöksen A:n irtisanomisesta ja palautti asian rajavartiostolle uudelleen käsiteltäväksi. Käsillä ei hallinto-oikeuden mukaan asiaa kokonaisuutena arvioidessa ollut valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitettua erityisen painavaa syytä. Riittävä seuraus virkavelvollisuuksien vastaisesta toiminnasta ja niiden laiminlyönnistä olisi hallinto-oikeuden mukaan ollut virantoimituksesta erottaminen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi kuukaudeksi rajavartiolaitoksen hallinnosta annetun lain 20 a §:n mukaisesti. Rajavartiolaitos valitti hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Korkein hallinto-oikeus Valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentin mukaan virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Hänen on noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Saman pykälän 2 momentin mukaan virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Arvioinnissa huomioon oli otettava myös rajavartiolaitoksen hallinnosta annetun laki, jonka 10 §:n 1 momentin mukaan Rajavartiolaitoksen virkaan nimitettävän virkamiehen tulee olla elämäntavoiltaan nuhteeton ja luotettava. Saman lain 20 §:n mukaan rajavartiomiehen on virassa ja yksityiselämässään käyttäydyttävä siten, ettei hän menettele tavalla, joka on omiaan vaarantamaan luottamusta Rajavartiolaitokselle kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. A:n tehtäviin vanhempana rajavartijana kuului työjärjestyksen mukaan muun ohessa vastata Rajavartiolaitokselle säädettyjen tehtävien suorittamisesta tehtyjen suunnitelmien ja esimiehen käskyjen mukaisesti. Tehtävissään A käytti rajavartiomiehelle laissa säädettyjä toimivaltuuksia virkatehtäviensä hoitamiseksi, mukaan lukien Rajavartiolaitoksen tutkittavaksi säädettyjen rikosten ennalta ehkäisemiseen, tutkinnan turvaamiseen, rikoksesta epäiltyjen selvittämiseen ja tarvittaessa kiinni ottamiseen ja pakkokeinojen käyttöön liittyviä toimenpiteitä. Virantoimituksessa eteen tulevissa asiakastilanteissa, joissa puututaan tarvittaessa kansalaisten perusoikeuksiin, on usein vastakkain rajavartiomiehen ja asiakkaan sana sanaa vastaan. Näissä tilanteissa luottamus rajavartijaan ja Rajavartiolaitoksen toimintaan on erittäin tärkeää. Virkamiehen virkasuhteen irtisanominen tai määräaikainen erottaminen virantoimituksesta eivät olleet rikosoikeudellinen seuraamuksia, vaan virkamiesoikeudellisia seuraamuksia virkamiehen yleisen käyttäytymisvelvollisuuden sekä rajavartiomiehen erityisen käyttäytymisvelvollisuuden vastaisesta toiminnasta. Valittaja käräjäoikeudessa saama ehdollinen vankeusrangaistus perättömän lausuman antamisesta tuomioistuimessa ei siksi estänyt virkamiesoikeudellisen seuraamuksen määräämistä hänelle saman menettelyn perusteella. A oli lainvoimaisella tuomiolla tuomittu tahallisesta rikoksesta oikeudenkäyttöä vastaan. Toimimalla näin hän oli korkeimman hallinto-oikeuden mukaan rikkonut vakavalla tavalla sekä valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentin käyttäytymisvelvollisuuttaan, että aiemmin avattua Rajavartiolaitoksen hallinnosta annetun lain 20 §:ää. Korkein hallinto-oikeus katsoi, toisin kuin hallinto-oikeus, että ottaen huomioon A:n syyksi luetun rikoksen laadun ja vakavuuden, rajavartioston komentajalla oli A:n pitkästä moitteettomasta virkaurasta huolimatta ollut valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityisen painava syy A:n irtisanomiseen. Rajavartioston komentaja oli myös voinut katsoa irtisanomisen perusteena olevan rikoksen osoittavan A:n siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, ettei virantoimitusta ole voitu jatkaa, ja pidättää hänet virantoimituksesta välittömästi irtisanomisen jälkeen. Korkein hallinto-oikeus kumosi Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen ja jätti voimaan rajavartioston komentajan päätöksen. Lainvoimainen. Sovelletut oikeusohjeet: Rajavartiolaitoksen hallinnosta annetun lain 9 §, 10 §:n 1 momentti, 20 §, 20 a §:n Valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentti Valtion virkamieslain 40 §:n momentti ja 2 momentin 4 kohta
Päätös KHO 12.10.2017 T 5081 Virkasuhteen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus
Korkeimman hallinto-oikeus 12.10.2017 T 5081 Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 5.6.2015 nro 15/0364/2 Asia: Virkasuhteen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus Asiasanat: Irtisanominen... - Virkasuhteen purkaminen Päätös I-SHaO 17.12.2014 14/5308/4 Virkasuhteen purkaminen koeaikana 1418767200000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 17.12.2014 14/5308/4 Virkasuhteen purkaminen koeaikana Virkasuhteen purkaminen Esteellisyys Epäasiallinen Koeaika Luottamuspula Määräaikainen virkasuhde Sopimaton käytös Sopimattomuus Tehtävän vaativuus Työnjohtomääräys Oppilaitos oli 29.1.2014 purkanut koulutussuunnittelija A:n määräaikaisen virkasuhteen koeaikana. Perusteluina olivat virkamiehen epärehellinen toiminta ja työnantajan luottamuksen menettäminen. A vaati päätöksen kumoamista ensisijaisesti sillä perusteella, että hänen määräaikaiseen koulutussuunnittelijan virkasuhteeseensa asetettu koeaikaehto oli virkamieslain vastainen eikä koeaikapurkua olisi sen vuoksi voinut toteuttaa. Toissijaisesti A vaati päätöksen kumoamista sen johdosta, että työnantaja oli purkanut virkasuhteen epäasiallisilla perusteilla. A oli 14.10.2013 nimitetty oppilaitoksen koulutussuunnittelijan määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 15.10.2013–30.9.2014. Nimittämiskirjassa oli määräys neljän kuukauden koeajasta. A oli ennen tätä toiminut samassa oppilaitoksessa korkeakouluharjoittelijana ajalla 1.11.2009–31.3.2010 sekä koulutussihteerinä ajalla 9.11.2010–30.6.2011 ja 15.9.2011–14.10.2013. A oli koulutussihteerin tehtävässä sijaistanut koulutussuunnittelijoita usein ja vastannut yksin esimerkiksi perehdytyskoulutuksen järjestämisestä syksyllä 2011. Koeajan tarkoituksena on selvittää, soveltuuko työntekijä hänelle annettuun työtehtävään. Hallinto-oikeus totesi, ettei koeajan käytölle lähtökohtaisesti ole edellytyksiä silloin, kun jo virkasuhteessa oleva virkamies nimitetään uudelleen saman työnantajan toiseen virkasuhteeseen ja kun virkasuhteet sisältävät samoja tai samankaltaisia työtehtäviä. Koulutussuunnittelijan määräaikaista virkasuhdetta koskevassa, 9.10.2013 päivätyssä nimitysmuistiossa oli todettu, että A:lla oli koulutussuunnittelijan tehtävän edellyttämä osaaminen ja että A:lla oli koulutussuunnittelukokemuksensa sekä kriisinhallinnan tuntemuksensa perusteella valmius toimia koulutussuunnittelijana oppilaitoksessa. Jälkikäteen oli todettu, että koulutussuunnittelijan koko rekrytointiprosessiin osallistunut virkamies oli ollut esteellinen, koska hänellä oli ollut erityisen läheinen suhde määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitettyyn A:han. Siten oli virinnyt epäilys nimitysmuistioon kirjattujen seikkojen luotettavuudesta. Lisäksi A:n työsuorituksissa oli ilmennyt puutteita ja virheellisyyksiä, mikä oli osittain vastoin A:n aiemmin hallinto-oikeudelle toimittamaa työtodistusta. Työtodistuksessa todettiin A:n muun muassa hoitaneen työtehtävänsä erittäin hyvin. Valituksessa perusteiksi oli ilmoitettu puutteita A:n työsuorituksissa. Virkasuhteen purkamista koskevassa päätöksessä oli ilmoitettu purkamisen perusteeksi se, että A oli toiminut oppilaitoksen ohjeiden, säännösten ja määräysten vastaisesti yöpyessään pitkän ajan kuluessa oppilaitoksen kurssihotellissa ilmoittamatta, sopimatta ja maksamatta siitä asianmukaisesti. Hallinto-oikeus arvioi, että vaikka koulutussuunnittelijan tehtävä olikin laaja-alaisempi ja vaativampi kuin A:n aikaisemmin hoitama koulutussihteerin tehtävä, oli A aikaisemmassa tehtävässään osoittanut osaamisensa ja valmiutensa koulutussuunnittelijan tehtävään. Lisäksi koulutussuunnittelijan määräaikainen virkasuhde oli alkanut heti koulutussihteerin määräaikaisen virkasuhteen päätyttyä. Koska työnantajalla oli jo tietämys A:n osaamisesta ja kyvyistä, ei oppilaitoksella ollut enää nimityksestä päätettäessä tarvetta selvittää A:n soveltuvuutta tehtävään. Koeaikaa koskevalle määräykselle ei siten ollut edellytyksiä, eikä virkasuhdetta voitu purkaa koeaikamääräykseen vedoten. Hallinto-oikeus kumosi oppilaitoksen päätöksen lainvastaisena. KHO 10.3.2017 T 1064: Virkasuhteen purkamisen perusteeksi koeaikana riittää lähtökohtaisesti se, ettei työnantaja ole tyytyväinen virkamiehen työsuoritukseen tai toimintaan. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että A:n virkasuhteen purkamiselle esitetyt syyt olivat olleet koeajan tarkoitukseen ja luonteeseen nähden asianmukaisia ja riittäviä. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan, arvioitaessa sitä voidaanko koeaika määrätä silloin, kun määräaikaisessa virkasuhteessa oleva virkamies nimitetään saman työnantajan palveluksessa toiseen määräaikaiseen virkasuhteeseen, merkitystä tulee antaa erityisesti sille, onko uudessa virkasuhteessa kysymys samoista tai samankaltaisista tehtävistä kuin aikaisemmassa virkasuhteessa. Koulutussuunnittelijalla oli saadun selvityksen mukaan laajempi yleinen vastuu sekä erityinen vastuu koulutuksen suunnittelu- ja kehittämistehtävistä. Koulutussuunnittelijan ja koulutussihteerin tehtävät asettuivat lisäksi eri vaativuustasolle. Ne seikat, että A:lla oli katsottu olevan valmius toimia koulutussuunnittelijana tai että hän oli toiminut koulutussuunnittelijan sijaisena tämän poissa ollessa tai se, että tehtävät ovat sittemmin yhdistetty, eivät antaneet aihetta arvioida asiaa toisin. Oppilaitoksen rehtori oli siten ottaessaan A:n määräaikaiseen koulutussuunnittelijan virkasuhteeseen voinut määrätä virkasuhteessa noudatettavaksi neljän kuukauden pituista koeaikaa. Oppilaitoksen rehtorin päätös ei ollut lainvastainen. Edellä todetun perusteella hallinto-oikeuden päätös, jolla oppilaitoksen rehtorin päätös oli kumottu, oli kumottava. Asia olisi sen vuoksi tullut palauttaa hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi siltä osin kuin hallinto-oikeus ei ollut lausunut koeaikana tapahtuneen virkasuhteen purkamisen perustetta koskevasta A:n toissijaisesta valitusperusteesta. Viivytyksen välttämiseksi asia oli syytä ottaa korkeimmassa hallinto-oikeudessa välittömästi tutkittavaksi. Oppilaitoksen rehtorin päätös A:n virkasuhteen purkamisesta koeajalla jäi siis voimaan. Valtion virkamieslaki 10 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 11 § Valtion virkamieslaki 14 § 1 ja 2 momentti Valtion virkamieslaki 56 § Työsopimuslaki 4 § Laki kunnallisesta viranhaltijasta 8 § 2 momentti Hallintolainkäyttölaki 38 § 1 momentti
Päätös I-SHaO 17.12.2014 14/5308/4 Virkasuhteen purkaminen koeaikana
Itä-Suomen hallinto-oikeus 17.12.2014 14/5308/4 Virkasuhteen purkaminen koeaikana Virkasuhteen purkaminen Esteellisyys Epäasiallinen Koeaika Luottamuspula Määräaikainen virkasuhde Sopimaton... - Virantoimituksesta pidättäminen , Virkasuhteen purkaminen Päätös HeHaO 18.6.2014 14/0508/2 Virkasuhteen purkaminen 1403038800000
Helsingin hallinto-oikeus 18.6.2014 14/0508/2 Virkasuhteen purkaminen Virantoimituksesta pidättäminen Siirtymisvelvollisuus Luvaton poissaolo Työnjohtomääräys Virkavelvollisuuden laiminlyönti Virasto oli päätöksellään 27.1.2014 purkanut A:n virkasuhteen valtion virkamieslain 33 §:n perusteella. Samalla hänet oli pidätetty heti virantoimituksesta valtion virkamieslain 40 §:n 1 momentin nojalla. Päätöksen perustelujen mukaan A ei ollut noudattanut työnantajan antamaa määräystä siirtyä työskentelemään 1.1.2014 lukien Imatralle. Saadun selvityksen mukaan A ei ollut aloittanut tehtäviensä hoitamista Imatralla 1.1.2014, eikä hän ollut ilmoittanut laillista syytä poissaololleen. Hän oli lisäksi useasti ilmoittanut, ettei tule siirtymään uuteen sijoituspaikkaan. Hallinto-oikeus totesi, että valituksenalaisessa päätöksessä ei ollut kysymys A:n hoitaman viran lakkauttamisesta, vaan hänet oli siirretty Espoosta hoitamaan samaa virkaa Imatralle. A:ta oli kuultu virkasuhteen purkamista valmisteltaessa 22.1.2014, eikä hän tässäkään tilaisuudessa ollut ilmoittanut siirtyvänsä hänelle määrättyyn uuteen sijoituspaikkaansa. Rajavartiolaitoksen hallinnosta annetun lain 14 §:n 1 momentin mukainen siirtymisvelvollisuus koskee lain esitöiden mukaan myös muussa kuin sotilasvirassa palvelevia virkamiehiä. Siirtymisvelvollisuus koski siten myös A:ta. A oli lähes kuukauden ajan kieltäytynyt noudattamasta työnantajansa antamaa työnjohdollista määräystä palvelussuhteen täyttämisen suhteen keskeisellä tavalla. Hallinto-oikeus katsoi, että A oli törkeällä tavalla laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan. Päätös A:n virkasuhteen purkamisesta ei ollut lainvastainen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja oikeudenkäyntikuluvaatimuksen. KHO 20.4.2017 T 1803: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muutettu. Korkein hallinto-oikeus määräsi A:lle maksettavaksi valtion varoista hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä 1 500 euroa ja hyvitysvaatimuksen esittämisestä aiheutuneet kohtuulliseksi katsotut kulut 200 euroa. Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 33 § Valtion virkamieslaki 40 § Rajavartiolaitoksen hallinnosta annettu laki 1 § Rajavartiolaitoksen hallinnosta annettu laki 14 § 1 momentti
Päätös HeHaO 18.6.2014 14/0508/2 Virkasuhteen purkaminen
Helsingin hallinto-oikeus 18.6.2014 14/0508/2 Virkasuhteen purkaminen Virantoimituksesta pidättäminen Siirtymisvelvollisuus Luvaton poissaolo ... - Virkasuhteen purkaminen Päätös HeHaO 5.1.2018 18/0004/2 Virkasuhteen purkaminen 1515103200000
Helsingin hallinto-oikeus 5.1.2018 18/0004/2 Virkasuhteen purkaminen Huolimattomuus Koeaika Kuulemismenettely Luottamusmiehen kuuleminen Luottamusmies Määräaikainen virkasuhde Oikeudenkäyntikulut Suhteellisuusperiaate Syrjintä Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Virkasuhteen purkaminen koeaikana Yhdenvertainen kohtelu Virasto oli päättänyt purkaa kirjaamosihteeri A:n määräaikaisen virkasuhteen välittömästi koeajalla. Perusteena virkasuhteen purkamiselle oli ollut A:n soveltumattomuus kirjaamosihteerin tehtävään. A oli nimitetty lainkäyttösihteerin virkasuhteeseen määräajaksi 1.6.-31.12.2017. Koeajaksi oli määrätty neljä kuukautta. A vaati purkamista koskevan päätöksen kumoamista, koska päätös oli hänen mukaan syntynyt virheellisessä järjestyksessä kuulemiseen liittyneiden vakavien puutteiden vuoksi. A:n mukaan hänelle ei ollut varattu mahdollisuutta valmistautua kuulemistilaisuuteen ja pyytää mukaan avustajaa. Koeaikapurku oli tapahtunut A:n mukaan lisäksi epäasiallisin ja syrjivin perustein. A oli saanut tiedon 3.7.2017 järjestettävästä palaverista sähköpostitse perjantaina 30.6.2017. Kutsun mukaan palaveri koski A:n virkasuhteen määräaikaisuutta. Tilaisuudessa 3.7.2017 oli ollut läsnä hallintopäällikkö sekä A:n lähiesimies. Tilaisuudessa A:lle oli ilmoitettu, että A:n virkasuhde tullaan purkamaan välittömästi. Asiassa oli järjestetty vielä toinen tilaisuus seuraavana päivänä. Tilaisuudessa 4.7.2017 oli ollut A:n kutsumana myös luottamusmies. Sekä A että hallinto-oikeus olivat yhdenmukaisesti kertoneet, että tilaisuudessa A:lle oli annettu 4.7.2017 päivätty kirjallinen purkamisilmoitus, jonka jälkeen asiasta oli vielä keskusteltu. Koeaikapurkua varten ei ole laissa säädetty erityisiä menettelyjä. Oikeuskirjallisuuden mukaan koeaikapurku vastaa oikeudelliselta luonteeltaan virkasuhteen purkamista. Tämän vuoksi on lähtökohtaisesti meneteltävä kuin muutenkin virkasuhdetta purettaessa eli kuultava virkamiestä sekä varattava asianomaiselle luottamusmiehelle tilaisuus tulla kuulluksi. Hallinto-oikeus katsoi selvitetyksi, että A:lla ei ole kokoukseen 3.7.2017 mennessään ollut tietoa siitä, että kysymyksessä oli virkasuhteen koeaikapurkua koskeva kuulemistilaisuus. A kuitenkin viimeistään kuulemistilaisuudessa 3.7.2017 oli kuullut, että hänen virkasuhteensa puretaan koeaikana sillä perusteella, ettei työnantaja ollut tyytyväinen hänen työsuoritukseensa. Samalla hän sai esittää oman käsityksensä ja lisäksi 4.7.2017 oli järjestetty vielä toinen tilaisuus, jossa myös luottamusmies oli ollut läsnä. Näiden seikkojen vuoksi hallinto-oikeus katsoi, ettei päätöstä ollut pelkästään kuulemisessa olevien puutteiden johdosta syytä kumota. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen ja oikeudenkäyntikuluvaatimuksen. KHO 28.5.2018 T 2550: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen eikä siten antanut ratkaisua valitukseen. Valtion virkamieslaki 10 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 11 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 57 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 66 § 2 momentti Valtion virkamiesasetus 43 § 1 momentti Yhdenvertaisuuslaki 8 § Yhdenvertaisuuslaki 28 § Hallintolaki 34 § 1 momentti Hallintolaki 36 § Hallintolainkäyttölaki 74 § Hallintolainkäyttölaki 13 § 2 momentti
Päätös HeHaO 5.1.2018 18/0004/2 Virkasuhteen purkaminen
Helsingin hallinto-oikeus 5.1.2018 18/0004/2 Virkasuhteen purkaminen Huolimattomuus Koeaika Kuulemismenettely Luottamusmiehen kuuleminen Luottamusmies Määräaikainen virkasuhde Oikeudenkäyntikulut Suhteellisuusperiaate Syrjintä Työnantajan... - Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös KuHaO 25.11.2013 13/0459/3 Virantoimituksesta pidättäminen 1385330400000
Kuopion hallinto-oikeus 25.11.2013 13/0459/3 Virantoimituksesta pidättäminen Irtisanominen yksilöperusteella Kuulemismenettely Menettelyvirhe Oikeudenkäyntikulut Toimivaltainen tuomioistuin Viran siirtäminen Yksikön lakkauttaminen Virasto oli 31.5.2013 tekemällään päätöksellä pidättänyt viestipäällikkö A:n virantoimituksesta 4.6.2013 lukien. Päätöksen perustelujen mukaan A ei ollut antanut suostumustaan siirtyä työskentelemään viraston uuteen toimipisteeseen toiselle paikkakunnalle. Virasto oli irtisanonut A:n virkasuhteen 11.1.2013 tekemällään päätöksellä, koska hänen tehtävänsä olivat lakanneet viraston lakkautetussa toimipisteessä. Irtisanomispäätös ei ollut saanut lainvoimaa ennen irtisanomisajan loppuun kulumista, joten virasto oli valtion virkamieslain 40 §:n 1 momentin nojalla pidättänyt A:n virantoimituksesta. A oli 8.7.2013 päivätyssä valituksen täydennyksessään pyytänyt, että valitus siirrettäisiin Turun hallinto-oikeuden käsiteltäväksi. A oli perustellut pyyntöään sillä, että viraston kotipaikka oli Porissa. Valituksenalainen päätös liittyi henkilökohtaisen luonteensa vuoksi olennaisimmin valittajan etuun ja oikeuteen. Valittajan kotipaikka sijaitsi Kuopion hallinto-oikeuden tuomiopiirissä, joten päätös liittyi siten Kuopion hallinto-oikeuden tuomiopiiriin. Valitusta ei ollut siirrettävä Turun hallinto-oikeuden käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus totesi, että irtisanomisajan loppuun kuluminen ei aiheuttanut virantoimituksen keskeytymistä suoraan lain nojalla, vaan viranomaisen oli tehtävä erillinen päätös virantoimituksesta pidättämisestä. A:ta ei ollut kuultu valtion virkamieslain 66 §:n 2 momentin mukaisesti ennen virantoimituksesta pidättämistä koskeneen päätöksen tekemistä. Virkamieslain kuulemissäännös on luonteeltaan ehdoton eli vaikka viranomaisella ei ole asiassa harkintavaltaa, on virkamiestä kuultava ennen päätöksen tekemistä. Virkamiehen oikeusturva edellyttää, että virkamiehelle annetaan tiedoksi häntä koskevat asiat ja hänelle varataan myös etukäteen mahdollisuus lausua käsityksensä virantoimituksesta pidättämisen edellytyksistä. Vasta virkamiehen kuulemisen jälkeen viranomainen voi kokonaisuudessaan arvioida virantoimituksesta pidättämiselle lain mukaiset perusteet. Koska A:ta ei ollut kuultu valtion virkamieslain edellyttämällä tavalla ennen hänen pidättämistään virantoimituksesta, oli viraston päätös kumottava kuulemisvirheen johdosta. Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen ja palautti asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi. Kumottua päätöstä oli noudatettava, kunnes asia ratkaistaan tai kunnes asiaa käsittelevä viranomainen toisin määrää. Hallinto-oikeus velvoitti viraston korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut korkolain viivästyskorkoineen. KHO 6.10.2014 T 2975: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi hakemuksen. Valtion virkamieslaki 66 § 2 momentti Hallintolainkäyttölaki 12 § 2 momentti Hallintolainkäyttölaki 32 § 2 momentti Hallintolainkäyttölaki 63 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 74 §
Päätös KuHaO 25.11.2013 13/0459/3 Virantoimituksesta pidättäminen
Kuopion hallinto-oikeus 25.11.2013 13/0459/3 Virantoimituksesta pidättäminen Irtisanominen yksilöperusteella Kuulemismenettely Menettelyvirhe Oikeudenkäyntikulut ... - Virantoimituksesta pidättäminen Päätös I-SHaO 23.9.2014 14/5177/4 Virantoimituksesta pidättäminen 1411419600000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 23.9.2014 14/5177/4 Virantoimituksesta pidättäminen Organisaatiouudistus Töiden loppuminen Oikeudenkäyntikulut Täytäntöönpanokielto Sairausloma Syrjintä Virasto oli 8.4.2014 päättänyt pitää voimassa A:tä koskevan virantoimituksesta pidättämisen 4.6.2013 lukien. Päätöksen mukaan virantoimituksesta pidättäminen otettiin tarvittaessa uudelleen käsittelyyn, kun irtisanomista koskeva oikeusprosessi oli saanut lainvoimaisen päätöksen. A vaati sekä päätöksen kumoamista että päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä. Virasto, jossa A oli työskennellyt, lakkautettiin osana rakenneuudistusta. A:n virka siirrettiin Joensuusta Kuopioon. Koska A ei ollut antanut suostumustaan siirtyä työskentelemään Kuopioon ja koska hänen tehtävänsä Joensuussa lakkasivat, virasto irtisanoi A:n virkasuhteen 11.1.2013. Virasto oli 31.5.2013 tekemällään päätöksellä pidättänyt A:n virantoimituksesta 4.6.2013 lukien. Hallinto-oikeus oli kumonnut viraston virantoimituksesta pidättämistä koskevan päätöksen kuulemisvirheen johdosta ja palauttanut asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi. Samalla hallinto-oikeus oli määrännyt, että kuulemisvirheen johdosta kumottua päätöstä oli edelleen noudatettava, kunnes asia ratkaistaisiin tai sitä käsittelevä viranomainen määräisi toisin. Hallinto-oikeuden mukaan viraston 8.4.2014 tekemää päätöstä ei ollut kumottava sen otsikointia, muotoa eikä sisältöä koskevien väitteiden johdosta. Vaikka päätös oli otsikoitu kirjeeksi, se täytti muodoltaan, sisällöltään ja perustelujensa osalta hallintolaissa hallintopäätökselle säädetyt vaatimukset. Kirjeestä oli muun muassa ilmennyt, että virasto varasi A:lle tilaisuuden tulla kuulluksi. Päätökseen oli myös liitetty valitusosoitus. Valtion virkamieslain mukaan, jos virkamiehen irtisanomista koskeva päätös ei ole saanut lainvoimaa silloin, kun irtisanomisaika on kulunut loppuun, hänet on pidätettävä virantoimituksesta, jollei hallinto-oikeus tai korkein hallinto-oikeus erityisestä syystä toisin määrää. Säännös on ehdoton, eikä työnantajalla ole harkintavaltaa virantoimituksesta pidättämisen suhteen. Siten viraston oli tullut pidättää A virastaan, koska hänen irtisanomistaan koskeva päätös ei ollut saanut lainvoimaa irtisanomisajan kuluttua loppuun 3.6.2013. Hallinto-oikeus katsoi, ettei myöskään sitä, että A oli ollut sairaslomalla virantoimituksesta pidättämisestä päätettäessä, ollut pidettävä erityisenä syynä, jonka vuoksi hallinto-oikeuden olisi tullut määrätä virantoimituksesta pidättämisestä toisin. Päätös ei ollut myöskään A:ta syrjivä. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Koska asia tuli ratkaistuksi kyseisellä päätöksellä, lausuminen päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämistä koskevan vaatimuksen johdosta raukesi. Päätöksen lopputulos huomioon ottaen ei ollut kohtuutonta, että A joutui pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. KHO 9.11.2016 T 4757: Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei siten muutettu. Hallintolaki 6 § Hallintolaki 43 § Hallintolaki 44 § Hallintolaki 45 § Hallintolainkäyttölaki 74 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 40 § 1 momentti
Päätös I-SHaO 23.9.2014 14/5177/4 Virantoimituksesta pidättäminen
Itä-Suomen hallinto-oikeus 23.9.2014 14/5177/4 Virantoimituksesta pidättäminen Organisaatiouudistus Töiden loppuminen ... - Virantoimituksesta pidättäminen Päätös HeHaO 7.10.2015 15/0786/2 Virantoimituksesta pidättäminen 1444165200000
Helsingin hallinto-oikeus 7.10.2015 15/0786/2 Virantoimituksesta pidättäminen Päätöksen perusteleminen Virkavapaus Rikosepäily Oikeudenkäyntikulut Oikeudeton tietojen käsittely Virasto oli pidättänyt henkikirjoittajana toimineen A:n 20.10.2014 lukien virantoimituksesta enintään siihen asti, kunnes tutkintapyynnön johdosta tehtävä tutkinta ja mahdolliset oikeudelliset toimet olivat lainvoimaisesti ratkaistu. A oli ollessaan virkavapaana virastaan, pyytänyt alaisenaan toiminutta toimistosihteeriä tarkistamaan A:n entistä puolisoaan ja tämän kanssa asunutta henkilöä koskevia henkilötietoja. A oli 25.2.2014 antamassaan vastauksessa ilmoittanut tehneensä tiedustelut asianajotöitä tekevän tuttavansa puolesta. Valituksessaan A oli sen sijaan kertonut hankkineensa tiedot selvittääkseen poikansa kasvuolosuhteita. A väitti, että päätöksestä olivat puuttuneet hallintolain 43 §:n ja 45 §:n edellyttämät tosiseikat ja perustelut. Hallinto-oikeus katsoi asiassa selvitetyksi, että ratkaisuun vaikuttaneet seikat ja sovelletut oikeusohjeet olivat ilmenneet A:lle annetusta kirjallisesta päätöksestä. A:lle oli toimitettu ennen kuulemistilaisuutta päätöksen perusteena olleet asiakirjat, ja hän oli voinut siten tutustua niihin. Hallinto-oikeus katsoi, että A:ta oli kuultu sekä päätös oli perusteltu lain edellyttämällä tavalla. Hallinto-oikeus totesi, että virantoimituksesta pidättämistä käytetään ensisijaisesti julkisen intressin toteuttamiseksi. Arvioitaessa virantoimituksesta pidättämistä koskevan perusteen olemassaoloa, asiassa tuli yhtenä näkökulmana ottaa huomioon epäillyn tai tapahtuneen rikollisen teon laatu, vakavuus ja itse tekoon johtaneet olosuhteet. Kyseisessä tapauksessa oli erityistä merkitystä sillä, että rikosepäily oli liittynyt nimenomaan viraston omiin tietojärjestelmän ylläpitäjän tehtäviin ja niiden asianmukaiseen ja luotettavaan suorittamiseen. Hallinto-oikeuden mukaan virasto oli voinut katsoa, että rikosasian esitutkinnalla ja mahdollisilla oikeuskäsittelyillä oli voinut olla vaikutusta A:n edellytyksiin hoitaa virkatehtäviään, kun otettiin huomioon A:n asema henkikirjoittajana ja julkisena notaarina, A:n virkatehtävien edellyttämä luottamus sekä asiaan liittyneet olosuhteet. Virasto oli siten voinut pidättää A:n virastaan, kunnes vireillä ollut tutkinta ja mahdolliset oikeudelliset toimet olivat tulleet lainvoimaisesti ratkaistuiksi. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO 25.10.2017 T 5141: Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu. A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylättiin. Valtion virkamieslaki 40 § 2 momentti 1 kohta Valtion virkamieslaki 66 § 2 momentti Hallintolaki 34 § 1 momentti Hallintolaki 36 § Hallintolaki 45 §
Päätös HeHaO 7.10.2015 15/0786/2 Virantoimituksesta pidättäminen
Helsingin hallinto-oikeus 7.10.2015 15/0786/2 Virantoimituksesta pidättäminen Päätöksen perusteleminen ... - Virantoimituksesta pidättäminen Päätös HeHaO 3.2.2017 17/0080/2 Virantoimituksesta pidättäminen 1486072800000
Helsingin hallinto-oikeus 3.2.2017 17/0080/2 Virantoimituksesta pidättäminen Poliisi Esimies Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Rikosepäily Yleinen luottamus viranomaiseen Keskusrikospoliisi oli päättänyt pidättää rikostarkastaja A:n virantoimituksesta esitutkinnan ja mahdollisen rikosoikeudenkäynnin ajaksi. Päätöksen mukaan A oli käyttänyt 15.5.2015 matkustamiseensa keskusrikospoliisin virkakäyttöön tarkoitettuja Finnair Plus –tilin etupisteitä. A:lla ei ollut tänä ajankohtana ollut matkamääräystä eikä virkamatkaa. A:n toiminnasta oli käynnistetty poliisirikosmenettelyn mukainen esitutkinta. Rikosnimikkeeksi oli kirjattu maksuvälinepetos. Keskusrikospoliisin tiedusteluosaston kansainvälisen linjan päällikkönä A oli valvonut ja ratkaissut matkustamisia koskevia asioita. A oli ollut esimiehenä toiminnossa, jossa erityisesti lentomatkustamista oli ollut merkittävästi. Näin ollen hänen omalla esimerkillään oli ollut korostettu vaikutus hänen alaistensa toimintaan. Näissä olosuhteissa keskusrikospoliisi oli katsonut, että A:n virkatehtävien hoitamisen edellytyksenä oleva työnantajan luottamus oli menetetty. Vireillä olevalla A:n toimintaa koskevalla esitutkinnalla oli voinut olla vaikutuksia hänen edellytyksiinsä hoitaa poliisin virkatehtäviä keskusrikospoliisissa. Työantajan mukaan viraston julkinen luotettavuus oli nimenomaisesti edellyttänyt A:n virasta pidättämistä. Keskusrikospoliisin matkustusohjeen mukaan osaston päällikkö harkitsee, kenelle haetaan virkamatkoja varten henkilökohtainen Finnair Plus –kortti. Ohjeen mukaan kortilla ansaittuja pisteitä voidaan käyttää vain virkamatkojen hankintaan. Esitetyn selvityksen mukaan A oli toukokuussa 2015 käyttänyt virkamatkoista kertyneitä pisteitä yksityismatkojensa ostoon. A:n mukaan hänellä oli ollut käytössään ainoastaan yksityinen Finnair Plus –kortti, jota hän oli käyttänyt sekä yksityisillä matkoilla että virkamatkoilla. A vedonnut siihen, että hän oli käyttänyt nyt kyseessä olleen yksityismatkan maksamiseen osittain myös yksityisistä matkoista kertyneitä bonuksia, ja siihen, että kortilla olleet virkamatkoista kertyneet bonukset olivat vanhentumassa. Lisäksi A vetosi siihen, ettei työnantajalle ollut aiheutunut taloudellista vahinkoa A:n menettelystä. Hallinto-oikeus totesi, että A oli tuonut esiin seikkoja, jotka tekivät hänen menettelystään jossakin määrin selitettävissä olevaa, mutta sitä oli edelleen pidettävä moitittavana. Kun otettiin huomioon A:n asema ja hänen virkatehtäviensä edellyttämä luottamus, oli työnantaja voinut katsoa, että vireillä olevalla esitutkinnalla oli voinut olla vaikutusta A:n edellytyksiin hoitaa virkatehtäväänsä. Tässä arvioissa ei ollut merkitystä sillä seikalla, että yksityismatka oli maksettu vain osittain virkamatkoista saaduilla pisteillä eikä sillä, että työnantajalle ei koitunut konkreettista taloudellista vahinkoa. Virantoimituksesta pidättäminen ei ollut A:n menettelyyn nähden suhteeton toimenpide. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO 28.9.2017 T 4808: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen eikä siten antanut ratkaisua valitukseen. Valtion virkamieslaki 40 § 2 momentti 1 kohta Valtion virkamieslaki 40 § 4 momentti
Päätös HeHaO 3.2.2017 17/0080/2 Virantoimituksesta pidättäminen
Helsingin hallinto-oikeus 3.2.2017 17/0080/2 Virantoimituksesta pidättäminen Poliisi Esimies ... - Korvausvaatimus Päätös HeHaO 25.8.2014 14/0639/2 Palvelussuhteesta johtuva etuus 1408914000000
Helsingin hallinto-oikeus 25.8.2014 14/0639/2 Palvelussuhteesta johtuva etuus Oikaisuvaatimus Perusteen vanhentuminen Korvausvaatimus Määräaika Yhdenvertainen kohtelu Oikeudenkäyntikulut Virasto oli päätöksellään 17.9.2012 hylännyt valtionsyyttäjä A:n valtion virkamieslain 52 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen, joka oli koskenut A:lle maksettuja kulukorvauksia. A oli vaatinut, että hänelle maksettaisiin aikavälin 1.8.2008 - 31.7.2011 kulukorvaukset vähintään samojen perusteiden mukaisesti kuin Tallinnassa toimivalle yhteyssyyttäjälle maksettiin. Siltä osin kuin oli kysymys A:lle aikana 1.8.2008 - 31.12.2008 maksetuista kulukorvauksista hänen oikaisuvaatimuksensa oli saapunut virastoon 24.8.2012 eli valtion virkamieslain 62 §:ssä säädetyn kolmen vuoden oikaisuvaatimusajan jälkeen. Näin ollen vaatimus oli tältä osin hylättävä vanhentuneena. Ratkaistavana olleessa asiassa ei ollut kysymys viranhoidosta maksettavasta palkasta, vaan ulkomailla työskentelyn ajalta suoritettavista kulukorvauksista, joiden maksaminen perustuu eri hallinnon aloilla eri säädöksiin ja määräyksiin. Ulkoasiainhallintolain 26 §:n muutos oli mahdollistanut uudet hallinnolliset järjestelyt siten, että Suomen kansallinen jäsen Eurojustissa olisi palvelussuhteessa oikeusministeriöön, mutta edustuston päällikön alainen Suomen ja vieraan valtion tai kansainvälisen järjestön yleisiä suhteita koskevissa asioissa. Virasto oli nimittänyt valtionsyyttäjä A:n Suomen Eurojustin kansalliseksi jäseneksi ajaksi 1.8.2011 - 31.7.2011. A:n virkasuhde oli ollut oikeusministeriössä. A:lle oli maksettu kustannusten korvaukset valtion virkaehtosopimuslain 5 §:n nojalla annettujen valtiovarainministeriön määräysten nojalla. Hallinto-oikeus totesi, että ulkoasiainhallinnon ja oikeusministeriön palveluksessa olevat viranhaltijat ovat eri viroissa ja heille maksettavien kustannusten korvausten perusteet määräytyvät suoraan kyseisiä hallinnonaloja koskevien säädösten mukaisesti. Näiden säädösten mukaiset korvausjärjestelmät ovat erilaiset. Hallinto-oikeus totesi, että kulukorvausten perusteista on määrätty laeissa ja lain nojalla annetuissa viranomaisten määräyksissä. Se, että eri hallinnonaloilla korvausten perusteet on määritelty eri tavalla eri säädöksissä ja määräyksissä ja että ne näin ollen voivat johtaa erisuuruisiin korvauksiin, ei vielä merkitse, että hallinnonalojen virkamiehet olisi asetettu yleisen tasapuolisen kohtelun periaatteen vastaisesti epäyhdenvertaiseen asemaan sillä perusteella, että osalle virkamiehistä maksetaan pienempiä korvauksia. Kun otettiin huomioon eri hallinnonaloilla kulukorvauksia koskevan sääntelyn taustalla olevat osittain erilaiset olosuhteet, hallinto-oikeus katsoi, ettei viraston päätös hylätä A:n oikaisuvaatimus ollut esitetyillä yhdenvertaista kohtelua koskeneilla valitusperusteilla lainvastainen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeneen vaatimuksen. KHO 15.6.2017 T 2906: Korkein hallinto-oikeus tutki asian. Valitus hylättiin. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei siten muutettu. A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylättiin. Valtion virkamieslaki 52 § Suomen perustuslaki 6 § 1 momentti Valtion virkaehtosopimuslaki 2 § 1 momentti Valtion virkaehtosopimuslaki 2 § 5 momentti Valtion virkaehtosopimuslaki 5 § 2 momentti 3 kohta Valtion virkaehtosopimuslaki 5 § 4 momentti Hallintolainkäyttölaki 22 §
Päätös HeHaO 25.8.2014 14/0639/2 Palvelussuhteesta johtuva etuus
Helsingin hallinto-oikeus 25.8.2014 14/0639/2 Palvelussuhteesta johtuva etuus Oikaisuvaatimus Perusteen... - Korvausvaatimus Päätös HeHaO 20.5.2014 14/0640/2 Palvelussuhteesta johtuva etuus 1408914000000
Helsingin hallinto-oikeus 25.8.2014 14/0640/2 Palvelussuhteesta johtuva etuus Oikaisuvaatimus Oikeudenkäyntikulut Korvausvaatimus Yhdenvertainen kohtelu Virasto oli päätöksellään 17.9.2012 hylännyt valtionsyyttäjä A:n valtion virkamieslain 52 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen, joka oli koskenut A:lle maksettuja kulukorvauksia. A oli vaatinut, että hänelle maksettaisiin 1.8.2011 alkaen kulukorvaukset vähintään samojen perusteiden mukaisesti kuin Tallinnassa toimivalle yhteyssyyttäjälle maksettiin. A oli oikaisuvaatimuksessaan vaatinut suorituksia 1.8.2011 alkaen. Koska valtion virkamieslain 52 §:n 1 momentin mukaan oikaisuvaatimus voi koskea vain etuutta, jonka oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo jääneen hänelle suorittamatta, A:n ei ollut katsottava tarkoittaneen tässä yhteydessä vaatia etuutta oikaisuvaatimuksen ratkaisemista myöhemmältä ajalta. Virasto oli myös ratkaissut vaatimuksen takautuvana vaatimuksena. Valitettaessa oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä ei hallinto-oikeudessa näin ollen voitu tutkia etuuksista oikaisuvaatimukseen annetun päätöksen 17.9.2012 jälkeistä aikaa koskien. Ratkaistavana olleessa asiassa ei ollut kysymys viranhoidosta maksettavasta palkasta, vaan ulko-mailla työskentelyn ajalta suoritettavista kulukorvauksista, joiden maksaminen perustuu eri hallin-non aloilla eri säädöksiin ja määräyksiin. Ulkoasiainhallintolain 26 §:n muutos oli mahdollistanut uudet hallinnolliset järjestelyt siten, että Suomen kansallinen jäsen Eurojustissa olisi palvelussuhteessa oikeusministeriöön, mutta edustuston päällikön alainen Suomen ja vieraan valtion tai kansainvälisen järjestön yleisiä suhteita koskevissa asioissa. Virasto oli nimittänyt valtionsyyttäjä A:n Suomen Eurojustin kansalliseksi jäseneksi kolmeksi vuodeksi 1.8.2011 alkaen. A:n virkasuhde oli ollut oikeusministeriössä. A:lle oli maksettu kustannusten korvaukset valtion virkaehtosopimuslain 5 §:n nojalla annettujen valtiovarainministeriön määräysten mukaisesti. Hallinto-oikeus totesi, että ulkoasiainhallinnon ja oikeusministeriön palveluksessa olevat viranhaltijat ovat eri viroissa ja heille maksettavien kustannusten korvausten perusteet määräytyvät suoraan kyseisiä hallinnonaloja koskevien säädösten mukaisesti. Näiden säädösten mukaiset korvausjärjestelmät ovat erilaiset. Hallinto-oikeus edelleen totesi, että kulukorvausten perusteista on määrätty laeissa ja lain nojalla annetuissa viranomaisten määräyksissä. Se, että eri hallinnonaloilla korvausten perusteet on määritelty eri tavalla eri säädöksissä ja määräyksissä ja että ne näin ollen voivat johtaa erisuuruisiin korvauksiin, ei vielä merkitse sitä, että hallinnonalojen virkamiehet olisi asetettu yleisen tasapuolisen kohtelun periaatteen vastaisesti epäyhdenvertaiseen asemaan sillä perusteella, että osalle virkamiehistä maksetaan pienempiä korvauksia. Kun otettiin huomioon eri hallinnonaloilla kulukorvauksia koskevan sääntelyn taustalla olevat osittain erilaiset olosuhteet, hallinto-oikeus katsoi, ettei viraston päätös hylätä A:n oikaisuvaatimus ollut esitetyillä yhdenvertaista kohtelua koskeneilla valitusperusteilla lainvastainen. Hallinto-oikeus ei tutkinut valitusta oikaisuvaatimuspäätöksen ajankohtaa 17.9.2012 myöhempiä etuuksia koskeneelta osalta. Muilta osin hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeneen vaatimuksen. KHO 15.6.2017 T 2905: Korkein hallinto-oikeus tutki asian. Valitus hylättiin. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei siten muutettu. Myös A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylättiin. Valtion virkamieslaki 52 § Suomen perustuslaki 6 § 1 momentti Valtion virkaehtosopimuslaki 2 § 1 momentti Valtion virkaehtosopimuslaki 2 § 5 momentti Valtion virkaehtosopimuslaki 5 § 2 momentti 3 kohta Valtion virkaehtosopimuslaki 5 § 4 momentti Hallintolainkäyttölaki 22 § Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti
Päätös HeHaO 20.5.2014 14/0640/2 Palvelussuhteesta johtuva etuus
Helsingin hallinto-oikeus 25.8.2014 14/0640/2 Palvelussuhteesta johtuva etuus Oikaisuvaatimus Oikeudenkäyntikulut Korvausvaatimus Yhdenvertainen... - Irtisanominen yksilöperusteella Päätös HäHaO 25.4.2014 14/0278/3 Palkkaus 1398373200000
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 25.4.2014 14/0278/3 Palkkausta koskeva valitus Oikaisuvaatimus Oikeudenkäyntikulut Luvaton poissaolo Irtisanominen yksilöperusteella Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Työtehtävien laiminlyönti Viran siirtäminen Virasto oli päätöksellään 8.11.2010 hylännyt ilmailufysiologi A:n valtion virkamieslain 52 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen. A oli vaatinut, että hänelle maksettaisiin palkka palkanmaksun keskeyttämisen 11.10.2010 ja virkasuhteen päättymisen väliseltä ajalta. Virasto oli 20.12.2010 irtisanonut A:n virkasuhteen, koska hän ei ollut 11.8.2010 päättyneen vuosilomansa jälkeen palannut uudelle virkapaikalleen, vaan oli 12.8.2010 lukien ollut luvatta poissa virantoimituksesta. Työnantajalla on työnjohtovaltansa nojalla ja rajoissa oikeus määrätä työn tekemisen paikasta ja siitä, mitä tehtäviä virkamiehen on suoritettava. Jos virkamies ei saavu työnantajan määrittelemälle virkapaikalle, katsotaan hänen olevan luvattomasti pois töistä. Valtion yleisen virka- ja työehto-sopimuksen mukaan virkamies ei ole oikeutettu palkkaukseen luvattoman poissaolon ajalta. Virasto oli määrännyt A:n tutkijan tehtävään Ilmailulääketieteen keskukseen 1.8.2010 lukien. A oli valituksessaan katsonut työnantajan hyväksyneen hänen työskentelynsä muualla kuin hänelle nimenomaisesti määrätyllä virantoimituspaikalla. Se, että B oli jatkanut hänelle väitöskirjan ohjaajana kuuluvien tehtävien hoitamista A:n ollessa poissa virkapaikaltaan, ei ollut tarkoittanut etätyön sallimista A:lle. Työnantaja oli ilmailufysiologin virkapaikan siirtoa ja tehtävään määräämistä koskevilla päätöksillään tuonut esiin selkeästi näkemyksensä, jonka mukaan ilmailufysiologien tehtävien hoitaminen edellyttää työskentelyä Helsingin toimipisteessä. Työnantaja oli nimenomaisesti ilmoittanut A:lle, että palkanmaksua jatketaan vasta hänen ryhtyessään työskentelemään hänelle määrätyllä virkapaikalla Helsingin toimipisteessä. Koska A oli ollut 11.10.2010 - 30.6.2011 luvattomasti poissa työnantajan työnjohtovaltansa nojalla laillisesti määräämältä virantoimituspaikalta, hänellä ei valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan ollut oikeutta saada tuolta ajalta palkkaa. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeneen vaatimuksen. KHO 25.4.2017 T 1864: Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätöstä ei siten muutettu. Myös A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylättiin. Valtion virkamieslaki 13 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti Hallintolaki 6 § Valtion yleinen virka ja työehtosopimus 41 §
Päätös HäHaO 25.4.2014 14/0278/3 Palkkaus
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 25.4.2014 14/0278/3 Palkkausta koskeva valitus Oikaisuvaatimus Oikeudenkäyntikulut Luvaton poissaolo Irtisanominen yksilöperusteella Työnantajan... - Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös KuHaO 13.11.2013 13/0442/3 Virkavapaus 1384293600000
Kuopion hallinto-oikeus 13.11.2013 13/0442/3 Virkavapaus Virantoimituksesta pidättäminen Irtisanominen yksilöperusteella Suullinen käsittely Tutkimatta jättäminen Työkyvyttömyys Poliisi Alkoholi Työkyky Virkavapaa Sairaus Luvaton poissaolo Työtehtävien laiminlyönti Virasto oli 27.5.2013 hylännyt rikosylikonstaapeli A:n virkavapaushakemuksen ajaksi 7.- 23.5.2013 ja periä takaisin A:lle samalta ajalta aiheettomasti maksetun palkkauksen. Virasto oli 27.5.2013 irtisanonut A:n virkasuhteen päättymään päätöksen tiedoksisaamisesta alkaneen valtion virkamieslain 30 §:n mukaisen viiden kuukauden irtisanomisajan päättymisestä lukien ja pidättää A:n virantoimituksesta päätöksen tiedoksisaamisesta lukien. Hallinto-oikeus arvioi, että virkavapauden myöntäminen sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden johdosta kuuluu virkamieslain 23 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla viranomaisen harkinnassa oleviin virkavapauden perusteisiin. Koska sairauteen perustuvan virkavapauden myöntäminen viranomaisen harkinnassa, hallinto-oikeuden oli jätettävä viraston 27.5.2013 tekemää päätöstä koskeva valitus virkamieslain 57 §:n 3 momentin 3 kohdan nojalla tutkimatta siltä osin kuin se koskee valittajan virkavapaushakemuksen hylkäämistä. Hallinto-oikeus totesi, että asiassa oli varsinaisesti ollut kysymys valittajan irtisanomispäätöksen laillisuudesta. Virantoimituksesta pidättäminen johtui tehdystä irtisanomispäätöksestä ja poliisilaitoksen näkemyksestä, jonka mukaan irtisanomisen perusteena ollut valittajan menettely ja työtehtävien laiminlyönnit osoittivat valittajan siinä määrin soveltumattomaksi poliisimiehen tehtäväänsä, ettei virantoimitusta ollut voitu jatkaa. Hallinto-oikeus arvioi, että virantoimituksesta pidättämistä koskevan päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämiseen ei asian käsittelyn tässä vaiheessa ilmennyt aihetta. Hallinto-oikeus antoi lopullisen päätöksen virantoimituksen pidättämistä koskevan päätöksen laillisuuden osalta myöhemmin. A:n ja viraston näkemykset A:n virkavelvollisuuksien laiminlyöntien syistä erosivat osin toisistaan. Sen vuoksi hallinto-oikeus toimitti 11.12.2013 virkasuhteen irtisanomista ja siihen liittyvää virantoimituksesta pidättämistä koskevassa asiassa suullisen käsittelyn, jossa osapuolilla oli mahdollisuus tuoda esiin seikkoja ja selvitystä siitä, olivatko valittajan työvuoroihin saapumatta jättäminen ja siitä seuranneet työtehtävien laiminlyönnit johtuneet valittajan sairaudesta vai hänen alkoholin käytöstään. Hallinto-oikeus päätti toimittaa virkasuhteen irtisanomista ja siihen liittyvää virantoimituksesta pidättämistä koskeneessa asiassa suullisen käsittelyn. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n hakemuksen virantoimituksesta pidättämistä koskeneen päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämisestä ja jätti valituksen tutkimatta siltä osin kuin siinä oli valitettu viraston tekemästä päätöksestä hylätä valittajan virkavapaushakemus. KHO 9.12.2015 T 3602: Korkein hallinto-oikeus tutki valituksen ja hylkäsi sen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu. Valtion virkamieslaki 23 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 55 § 2 momentti (177/2013) Hallintolainkäyttölaki 38 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 38 § 3 momentti Hallintolainkäyttölaki 43 § Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti Hallintolainkäyttölaki 78 § Hallinto-oikeuslaki 22 § Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta hallinto-tuomioistuimissa 10 § 1 momentti Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta hallinto-tuomioistuimissa 11 § Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta hallinto-tuomioistuimissa 12 § Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta hallinto-tuomioistuimissa 18 § 2 momentti Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 24 § 1 momentti 25 kohta Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 24 § 1 momentti 32 kohta
Päätös KuHaO 13.11.2013 13/0442/3 Virkavapaus
Kuopion hallinto-oikeus 13.11.2013 13/0442/3 Virkavapaus Virantoimituksesta pidättäminen Irtisanominen yksilöperusteella Suullinen käsittely Tutkimatta... - Irtisanominen yksilöperusteella Päätös HäHaO 8.10.2014 14/0795/3 Virkajärjestely 1412715600000
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 8.10.2014 14/0795/3 Virkajärjestely Esteellisyys Irtisanominen yksilöperusteella Menettelyvirhe Määräaikainen virkasuhde Nimittämispäätös Yhdenvertainen kohtelu Yhteistoimintamenettely Viraston yhteinen virka Viran muuttaminen Viran siirtäminen Virasto oli päättänyt siirtää vankilanjohtaja A:n viran täytäntöönpanoyksikköön toiselle paikka-kunnalle. B oli vankilan johtajan sijaisen päätöksellä nimitetty vankilan apulaisjohtajaksi ajaksi 3.10.2013–31.12.2013. Virasto, jonka pääjohtaja oli B:n isä, oli 19.12.2013 päättänyt A:n johtajan viran sijoituspaikan muuttamisesta toiselle paikkakunnalle ja viran muuttamisesta erityisasiantuntijan viraksi. Vankilan johtajan sijainen oli seuraavana päivänä 20.12.2013 tekemällään päätöksellä nimittänyt B:n apulaisjohtajaksi ajaksi 1.1.–28.2.2014. Nimityspäätösten aikaan apulaisjohtaja oli hoitanut kyseisen vankilan johtajan virkaa määräaikaisissa virkasuhteissa. Tapauksessa oli kysymys myös yhteistoimintamenettelyn laiminlyönnistä. Hallinto-oikeus totesi, että saadun selvityksen mukaan viraston pääjohtaja ei ollut yrittänyt vaikuttaa vankilan apulaisjohtaja B:n nimittämiseen. A ja ulkopuoliset olivat joka tapauksessa voineet perustellusti olettaa pääjohtajan tienneen päätöstä tehdessään 20.12.2013, että asian ratkaisu vaikuttaa viraston mahdollisuuksiin jatkaa hänen poikansa apulaisjohtajan virkasuhdetta vankilassa. Tämä oli ollut omiaan herättämään perusteltuja epäilyksiä pääjohtajan puolueettomuudesta asian käsittelyssä. Luottamus pääjohtajan puolueettomuuteen asian käsittelyssä oli siten vaarantunut hallintolaissa tarkoitetulla tavalla. Viraston päätös oli siten syntynyt esteellisyyden vuoksi virheellisessä järjestyksessä. Hallinto-oikeus totesi, ettei valtion virkamieslaissa ole nimenomaisesti säädetty viraston yhteiseksi viraksi perustetun viran sijoittamisesta viraston sisällä. Lain esitöiden mukaan yhteiseksi viraksi perustettu virka voidaan sijoittaa saman viraston sisällä toiselle paikkakunnalle ilman virkamiehen suostumusta. Myöskään viran nimen ja tehtävien muuttamisen edellytykseksi ei ole säädetty virkamiehen suostumusta, mutta vakiintuneesti on katsottu, ettei virka saa tällöin muuttua kokonaan toiseksi. Olennaiset muutokset on toteutettava lakkauttamalla virka ja perustamalla uusi virka. A:n viran uudelleen sijoittamisen ja muuttamisen perusteena eivät olleet virastossa toteutetut tehtävien ja toiminnan uudelleen järjestelyt. A:n virassa aiemmin hoitamat vankilan johtajan tehtävät olivat edelleen olemassa, eikä niitä ollut siirretty toiselle paikkakunnalle. Viraston päätös oli merkinnyt A:n siirtymistä vankilan johtajan tehtävästä alemman tasoiseen tehtävään erityisasiantuntijaksi ja virkaa oli muutettu niin olennaisesti, että virka oli muuttunut kokonaan toiseksi viraksi. Hallinto-oikeuden mukaan virkajärjestely vastasi tosiasialliselta luonteeltaan virkamiehen siirtämistä toiseen virkaan. Valtion virkamieslaissa ei ole säädetty mahdollisuutta siirtää virkamiestä toiseen virkaan ilman suostumusta. Sillä seikalla, olisiko A:n virkasuhde ollut mahdollista irtisanoa valtion virkamieslain 25 §:n nojalla, ei ollut merkitystä arvioitaessa viran muuttamista koskevan päätöksen lainmukaisuutta. Hallinto-oikeus katsoi, että virasto oli käyttänyt harkintavaltaansa muuhun tarkoitukseen kuin mihin se olisi lain nojalla ollut käytettävissä. Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen. Hallinto-oikeus ei tutkinut yhteistoimintamenettelyn laiminlyöntiä koskevaa valitusperustetta. KHO 22.4.2016 T 1517: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen eikä muuttanut hallinto-oikeuden päätöstä. Hallintolaki 6 § Hallintolaki 27 § Hallintolaki 28 § 1 momentti Laki valtion talousarviosta 7 a § Valtion virkamiesasetus 3 § 1 momentti Valtion virkamiesasetus 4 § Valtion virkamieslaki 4 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 5 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 25 § Valtion virkamiesasetus 3 §
Päätös HäHaO 8.10.2014 14/0795/3 Virkajärjestely
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 8.10.2014 14/0795/3 Virkajärjestely Esteellisyys Irtisanominen yksilöperusteella Menettelyvirhe Määräaikainen... - Korvausvaatimus Päätös I-SHaO 29.5.2015 15/0169/4 ja 15/0168/4 Määräaikainen virkasuhde 1432846800000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 29.5.2015 15/0169/4 ja 15/0168/4 Määräaikainen virkasuhde Hallintoriita Korvausvaatimus Palvelussuhteen muuttuminen Oikeudenkäyntikulut Organisaatiouudistus Toiminnan uudelleenjärjestely Viran lakkauttaminen A oli vaatinut, että virasto oli velvoitettava maksamaan hänelle korvauksena määräaikaisten virkasuhteiden perusteettomasta käyttämisestä 24 kuukauden palkkaa vastaava määrä. A oli otettu valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä annetun lain mukaisesti virastoon työsopimussuhteeseen. Hänen aikaisemmin hoitamansa virka oli samalla lakkautettu. A:n virkasuhde oli siten päättynyt, mutta hänen palvelussuhteensa oli jatkunut ja työtehtävät säilyneet entisellään. Hallinto-oikeuden mukaan virkasuhteen muuttuminen työsopimussuhteeksi ei tapauksessa merkinnyt niin olennaista muutosta A:n asemaan, että hänen palvelussuhteensa olisi sen johdosta arvioitava muuttuneen luonteeltaan ja sisällöltään kokonaan toisenlaiseksi. Hallinto-oikeuden tulkinnan mukaan A:n virkasuhde ei ollut valtion virkamieslain 56 §:ssä tarkoitetulla tavalla päättynyt, vaan hänen palvelussuhteensa oli jatkunut katkeamattomana ilman, että hänen olisi tarvinnut hakeutua uusiin tehtäviin. Työnantajaorganisaation muuttumisella ei ollut oikeudellista merkitystä asiassa. Koska A:n virkasuhde ei ollut korvausta haettaessa päättynyt, A:lla ei ollut oikeutta virkamieslain 56 §:ssä tarkoitettuun korvaukseen. Hallinto-oikeus hylkäsi hakemuksen. KHO 8.12.2016 T 5205 Korkein hallinto-oikeus tutki asian. Valitus hylättiin. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylättiin. KHO 8.12.2016 T 5206 Korkein hallinto-oikeus tutki asian. Valitus hylättiin. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu. Vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylättiin. Laki valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä 19 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 56 § Valtion virkamieslaki 59 §
Päätös I-SHaO 29.5.2015 15/0169/4 ja 15/0168/4 Määräaikainen virkasuhde
Itä-Suomen hallinto-oikeus 29.5.2015 15/0169/4 ja 15/0168/4 Määräaikainen virkasuhde Hallintoriita Korvausvaatimus Palvelussuhteen muuttuminen Oikeudenkäyntikulut ... - Korvausvaatimus Päätös I-SHaO 29.5.2015 15/0168/4 Korvausvaatimus 1432846800000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 29.5.2015 15/0168/4 Korvausvaatimus Uudelleenjärjestely Palvelussuhteen muuttuminen Määräaikainen virkasuhde Organisaatiouudistus An virkasuhde oli valtion toimintojen uudelleenjärjestelyjen seurauksena muutettu virkasuhteesta työsopimussuhteeksi. A:n virka oli samalla lakkautettu. A vaati määräaikaisten virkasuhteiden perusteettomasta käyttämisestä 24 kuukauden palkkaa vastaavaa korvausta. Hallinto-oikeus katsoi asiassa selvitetyksi, että A:n palvelussuhde oli jatkunut katkeamattomana ilman, että hänen oli tarvinnut hakeutua uusiin tehtäviin. Lisäksi A:n työtehtävät olivat säilyneet entisellään. Ottaen huomioon voimassa oleva lainsäädäntö, virkasuhteen muuttuminen työsopimussuhteeksi ei kyseisessä tapauksessa ollut merkinnyt niin olennaista muutosta A:n asemaan, että hänen palvelussuhteensa olisi sen johdosta ollut arvioitava muuttuneen luonteeltaan ja sisällöltään kokonaan toisenlaiseksi. Hallinto-oikeus totesi, että työnantajaorganisaation muuttumisella ei ollut asiassa oikeudellista merkitystä. Hallinto-oikeus katsoi, että A:lla ei ollut oikeutta virkamieslain 56 §:ssä tarkoitettuun korvaukseen, koska hänen virkasuhteensa ei ollut päättynyt korvausta haettaessa, ja hakemus oli siten hylättävä. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO 8.12.2016 T 5206: Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu. Valtion virkamieslaki 56 § Hallintolainkäyttölaki 69 § Valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä annettu laki 19 § 1 momentti
Päätös I-SHaO 29.5.2015 15/0168/4 Korvausvaatimus
Itä-Suomen hallinto-oikeus 29.5.2015 15/0168/4 Korvausvaatimus Uudelleenjärjestely Palvelussuhteen muuttuminen Määräaikainen... - Korvausvaatimus Päätös I-SHaO 25.1.2016 16/0021/4 Korvausvaatimus 1453672800000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 25.1.2016 16/0021/4 Korvausvaatimus Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Nimittäminen koko määräaikaisuuden ajaksi Oikeudenkäyntikulut Palkka Projekti Rahoitus Työn luonne Työn luonteesta johtuva peruste Viran luonteeseen liittyvä perusteltu syy Yhdenvertainen kohtelu A oli nimitetty yhteen määräaikaiseen virkasuhteeseen neljän vuoden ja yhdeksän kuukauden ajaksi 1.4.2009 – 31.12.2013. Määräaikaisuuden perusteena oli ollut projektiluonteinen työ. A vaati virastolta 24 kuukauden palkkaa vastaavaa korvausta perusteettoman määräaikaisen virkasuhteen johdosta. Projektin nimeä ei ollut mainittu nimittämiskirjassa, mutta hakija ei ollut voinut olla tietämätön projektitehtävän määräaikaisuudesta, koska työ oli ajallisesti rajattu, nimitys oli tehty yhdellä nimittämiskirjalla koko määräaikaisuuden keston ajaksi ja hakuilmoituksessa esitettyä aikaa oli noudatettu. A väitti, että saman tyyppisiin tehtäviin oli palkattu henkilöitä hakijan virkasuhteen päättymisen jälkeen. Hallinto-oikeus katsoi asiassa selvitetyksi, ettei hakijan hoitamiin tehtäviin ollut palkattu uutta henkilöstöä A:n virkasuhteen päättymisen jälkeen. A ei ollut myöskään osoittanut, että tällaista olisi tapahtunut. A oli vedonnut vaatimuksensa tueksi eräisiin oikeustapauksiin. Hallinto-oikeus katsoi, ettei niitä voitu soveltaa suoraan A:n tilanteeseen, koska asiassa ei ollut kysymys useista peräkkäisistä määräaikaisuuksista. Määräaikaisuuden kesto oli ollut suhteellisen pitkä. Virkamieslaki ei kuitenkaan rajoita suoraan määräajan pituutta, ja sen pituutta arvioitaessa ratkaisevaa on siten tehtävien luonne ja muut määräaikaisen virkasuhteen perusteet. Hallinto-oikeus katsoi, että uudistukseen liittyvät epävarmuustekijät ja suunnittelutarve olivat olleet sellainen virkamieslaissa tarkoitettu erityinen syy, joka oli oikeuttanut määräaikaisen palvelussuhteen käyttämisen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO 14.5.2018 T 2266: A vaati, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja hakemus hyväksytään. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden lopputulosta ei muutettu. A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylättiin. Äänestystulos 3-2. Äänestyslausunnon mukaan eri mieltä olleet hallinto-oikeuden jäsenet olisivat kumonneet hallinto-oikeuden päätöksen. A:n hallintoriitahakemuksessa esitetyn korvausvaatimuksen enemmälti hyläten eri mieltä olleet hallinto-oikeuden jäsenet olisivat velvoittaneet viraston maksamaan A:lle seitsemän kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. Työn luonteen ei voitu katsoa edellyttävän määräaikaista virkasuhdetta virkamieslaissa tarkoitetulla tavalla. Määräaikaisuus ei voinut perustua siihen, että ohjelmakauden rahoitus-, maksatus- ja tarkastustehtävät oli järjestetty omaksi teknisen tuen projektikseen. Eri mieltä olleet hallinto-oikeuden jäsenet katsoivat, että ainakaan enää vuonna 2009, jolloin A oli nimitetty määräaikaiseen virkasuhteeseen, EU-rahoitusta saavien hankkeiden maksatus- ja tarkastustehtävien ei voitu katsoa edellyttäneen määräaikaista virkasuhdetta. Määräaikaisen virkanimityksen laillisuutta arvioitaessa merkitystä ei ollut myöskään sillä, olisiko työnantaja virkasuhteen päättyessä voinut palkata A:n aiempia tehtäviä vastaaviin tai muihin tehtäviin. Korvausvelvollisuuden kannalta merkitystä oli kuitenkin sillä, että virkasuhde virastoon oli päättynyt sen vuoksi, ettei A:ta ollut enää nimitetty viraston virkamieheksi. Eri mieltä olleet hallinto-oikeuden jäsenet katsoivat, että A:lla oli oikeus virkamieslain tarkoittamaan korvaukseen. Oikeudenkäyntikuluja koskevasta vaatimuksesta jäsenet olivat yksimielisiä. Valtion virkamieslaki 9 § Valtion virkamieslaki 56 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 74 §
Päätös I-SHaO 25.1.2016 16/0021/4 Korvausvaatimus
Itä-Suomen hallinto-oikeus 25.1.2016 16/0021/4 Korvausvaatimus Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Nimittäminen... - Korvausvaatimus Päätös I-SHaO 17.12.2014 14/5311/4 Määräaikainen virkasuhde 1418767200000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 17.12.2014 14/5311/4 Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Harjoittelu Korvausvaatimus Uudelleen järjestely Sijaisuus Viraston toimintaan liittyvä perusteltu syy Virkavapaus A oli ollut määräaikaisissa virkasuhteissa virastoon aikana 1.11.2009–29.1.2014. A vaati, että virasto velvoitetaan maksamaan hänelle 14 kuukauden palkkaa vastaava korvaus. A oli toiminut korkeakouluharjoittelijana kahdessa määräaikaisessa virkasuhteessa 1.11.2009–31.3.2010. Tämän jälkeen A oli toiminut määräaikaisena koulutussihteerinä 9.11.2010–30.6.2011 sekä 15.9.–30.11.2011. Määräaikaisia virkanimityksiä oli ollut tuolloin viisi ja määräaikaisuuksien perusteeksi oli ilmoitettu virkasuhteen osatehtävien sijaisuudet ja viimeisimmän perusteeksi sijaisuus. Seuraavien kahden määräaikaisen virkasuhteen 1.12.2011–31.12.2012 perusteeksi oli ilmoitettu projektiluontoinen työ. Kahden seuraavan virkasuhteen 1.1.–14.10.2013 perusteena oli tehtävien väliaikainen hoitaminen/organisaatiomuutos. A oli toiminut myös määräaikaisessa koulutussuunnittelijan virkasuhteessa 15.10.2013–30.9.2014, mutta virkasuhde purettiin koeaikana 29.1.2014. Viimeisimmän määräaikaisen virkasuhteen perusteena oli sijaisuus virkavapauden ajaksi. Hallinto-oikeus totesi, että virkamies voidaan katsoa nimitetyksi toistuvasti peräkkäin silloinkin, kun määräaikaisten nimitysten välinen aika on enintään 30 päivää. A:n hakemuksessa mainittujen määräaikaisten virkasuhteiden väliin oli kesällä ja syksyllä 2011 jäänyt kahden ja puolen kuukauden pituinen aika. Siten arvioitaessa sitä, oliko A:lla oikeutta saada korvausta peräkkäisten perusteettomien virkasuhteiden perusteella, tarkasteltaviksi tulivat määräaikaiset virkasuhteet 15.9.2011 alkaen. Vaikka A:n virkasuhteiden määräaikaisuuksien perusteeksi 1.12.2011–31.12.2012 oli ilmoitettu projektiluontoinen työ, selvityksen perusteella voitiin todeta, että tosiasiassa A oli myös tuolloin toiminut sijaisena tehtävään alun perin nimetyn henkilön ollessa muissa tehtävissä. Selvityksen mukaan virastossa oli vuoden 2012 lopussa päätetty hallinnon tehtäväkuvien tarkastelusta ja mahdollisesta uudelleen järjestelystä, mikä oli puolestaan synnyttänyt tarpeen tehtävien väliaikaisjärjestelyille. Hallinto-oikeus arvioi, että nimittämällä A määräaikaiseksi koulutussihteeriksi 1.1.2013–14.10.2013 koulutuksen valmisteluun ja toteutukseen liittyneet tehtävät pystyttiin hoitamaan siihen saakka, kunnes tarvittavat tehtävien uudelleen järjestelyt saatiin tehtyä ja uusi koulutusassistentin virka perustettua. Hallinto-oikeus arvioi, että määräaikaisten virkasuhteiden perusteet 15.9.2011–29.1.2014 olivat olleet sijaisuus ja viraston toimintaan liittyvä perusteltu syy. Nämä olivat hyväksyttäviä syitä virkamiehen määräaikaiselle nimittämiselle, minkä vuoksi A:lla ei ollut oikeutta saada hakemaansa korvausta. Hallinto-oikeus hylkäsi hakemuksen. KHO 10.3.2017 T 1065: Korkein hallinto-oikeus tutki asian. Valitus hylättiin. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muutettu. Valtion virkamieslaki 9 § Valtion virkamieslaki 56 § 1 momentti
Päätös I-SHaO 17.12.2014 14/5311/4 Määräaikainen virkasuhde
Itä-Suomen hallinto-oikeus 17.12.2014 14/5311/4 Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Harjoittelu Korvausvaatimus ... - Korvausvaatimus Päätös I-SHaO 13.11.2014 14/5251/4 Määräaikainen virkasuhde 1415829600000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 13.11.2014 14/5251/4 Määräaikainen virkasuhde Hallintoriita Kelpoisuusvaatimukset Korvausvaatimus Oikeudenkäyntikulut Sijaisuus A oli ollut yhtäjaksoisesti määräaikaisissa virkasuhteissa sairaalaan aikana 30.5.2002–19.1.2014. Määräaikaisia virkasuhteita oli yhteensä 37. Määräaikaisten virkasuhteiden perusteina oli ollut viransijaisuus sekä vuosiloma, sairausloman, isyysvapaan, hoitovapaan, kuntoutustuen ja Avekki-kouluttajan sijaisuudet ja muu tilapäinen lisätyön tarve sekä avoimen viran väliaikainen hoitaminen ja muun hoitopotilaan lisävalvonta. Hakijan virkanimike oli ollut koko ajan mielisairaanhoitaja. Virasto oli vedonnut määräaikaisuuksien perusteena siihen, että hakijalta oli ennen lähihoitajaksi valmistumistaan 15.1.2010 puuttunut kelpoisuus mielisairaanhoitajan tehtävään. Hallinto-oikeus totesi, että viran vaatiman kelpoisuuden puuttuminen voi olla lainmukainen peruste määräaikaiseen virkasuhteeseen nimittämiselle. Mielisairaanhoitajan tehtävässä voi toimia terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 2 §:n 2 momentin mukaan muukin kuin kyseisen nimikkeen omaava henkilö, jolla on riittävä koulutus, kokemus ja ammattitaito. Hallinto-oikeuden mukaan henkilön koulutuksen, kokemuksen ja ammattitaidon riittävyys jäävät työnantajan arvioinnin varaan. Laki tai asetus eivät varsinaisesti olleet estäneet A:n nimittämistä vakinaiseen mielisairaanhoitajan virkaan. A:n muodollisen kelpoisuuden puuttumista koskevan väitteen ja sairaalan tosiasiallisen toiminnan välillä olikin ristiriita, koska viran muodolliset kelpoisuusvaatimukset olivat jääneet vaille merkitystä työn käytännön järjestämisessä. Hallinto-oikeus päätyi siihen johtopäätökseen, että sairaalalla ei ollut oikeutta nimittää A:ta määräaikaisiin virkasuhteisiin sillä perusteella, että A:lta puuttui virkaan vaadittava kelpoisuus. Hallinto-oikeus totesi, että työnantajalla on oikeus palkata henkilö määräaikaiseen virkasuhteeseen, jos työtehtävien väliaikainen järjestäminen, esimerkiksi vakinaisen viranhaltijan sijaistaminen, sitä edellyttää. Määräaikaisen virkasuhteen käyttäminen on kuitenkin vasta toissijainen vaihtoehto ja työnantajalla on pysyvän sijaisuustarpeen ilmetessä velvollisuus perustaa riittävästi virkoja työvoiman tarpeen täyttämiseksi. Hallinto-oikeuden mukaan yksittäin tarkastellen muutamille määräaikaisille virkasuhteille olisi voinut olla valtion virkamieslain mukaiset perusteet. A:n lukuisat määräaikaiset virkasuhteet osoittivat kuitenkin, että työvoiman tarve sairaalassa oli ollut pysyvää ja jatkuvaa. Hallinto-oikeuden arvion mukaan sairaalassa ei ollut perustettu tarpeeksi virkoja sairaalassa olevan työvoiman tarpeen täyttämiseksi, vaan pysyväisluonteisia työtehtäviä oli teetetty toistuvasti ja peräkkäin määräaikaisilla virkasuhteilla ilman, että niille oli ollut valtion virka-mieslain 9 §:n mukaista perustetta. Hallinto-oikeus hyväksyi hakemuksen perusteeltaan. Sairaalalla ei ollut oikeutta pitää A:ta määräaikaisissa virkasuhteissa aikana 30.5.2002–19.1.2014 ja hallinto-oikeus hakemuksen enemmälti hyläten velvoitti sairaalan suorittamaan A:lle kuudentoista kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. KHO 1.7.2016 T 2926: Korkein hallinto-oikeus muutti hallinto-oikeuden päätöstä siten, että A:lle suoritettaan palkkaa vastaavan korvauksen määrä alennettiin vastaamaan hänen kymmenen kuukauden palkkaansa. Lisäksi sairaala velvoitettiin korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 825 eurolla viivästyskorkoineen. Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä Suomen perustuslaki 125 § Valtion virkamieslaki 9 § Valtion virkamieslaki 56 § 1 momentti
Päätös I-SHaO 13.11.2014 14/5251/4 Määräaikainen virkasuhde
Itä-Suomen hallinto-oikeus 13.11.2014 14/5251/4 Määräaikainen virkasuhde Hallintoriita Kelpoisuusvaatimukset Korvausvaatimus Oikeudenkäyntikulut ... - Korvausvaatimus Päätös I-SHaO 13.11.2014 14/5249/4 Määräaikainen virkasuhde 1415829600000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 13.11.2014 14/5249/4 Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Hallintoriita Korvausvaatimus Sijaisuus Viran muuttaminen Nimityskirja A oli ollut yhtäjaksoisesti määräaikaisissa virkasuhteissa sairaalaan aikana 7.4.2008–31.1.2014. Määräaikaisia virkasuhteita oli yhteensä 37. Määräaikaisten virkasuhteiden perusteiksi oli nimittämiskirjoihin merkitty vakinaisten virkamiesten avoimen viran hoitaminen, viransijaisuus, vuosiloman sijaisuus sekä muun hoitopotilaan lisävalvonta. Nimittämiskirjoihin ei ollut merkitty, kenen virkamiehen sijaisena A oli toiminut. Asiassa oli ollut kysymys pitkäaikaisiin määräaikaisiin virkasuhteisiin nimittämisestä. A:n nimike oli ollut koko ajan mielisairaanhoitaja. Hallinto-oikeus totesi, että työnantajalla on oikeus palkata henkilö määräaikaiseen virkasuhteeseen, jos työtehtävien väliaikainen järjestäminen, esimerkiksi vakinaisen viranhaltijan sijaistaminen, sitä edellyttää. Määräaikaisen virkasuhteen käyttäminen on kuitenkin vasta toissijainen vaihtoehto ja työnantajalla on pysyvän sijaisuustarpeen ilmetessä velvollisuus perustaa riittävästi virkoja työvoiman tarpeen täyttämiseksi. Hallinto-oikeuden mukaan yksittäin tarkastellen muutamille virkasuhteille olisi voinut olla valtion virkamieslain mukaiset perusteet. A:n lukuisat määräaikaiset virkasuhteen osoittivat kuitenkin, että työvoiman tarve sairaalassa oli ollut pysyvää ja jatkuvaa. Hallinto-oikeus totesi, että muun muassa vuosilomat ja sairauslomat kuuluvat välttämättä viraston toimintaan ja aiheuttavat lisätyövoiman tarvetta. A:n määräaikaiseen virkasuhteeseen ottamisen perusteeksi oli kuudessa tapauksessa ilmoitettu viran väliaikainen hoito. Viraston mukaan sairaalassa oli vuodesta 2007 alkaen ollut meneillään virkarakenteen muutosprosessi, jossa matalamman koulutustason virkoja oli luonnollisen poistuman kautta muutettu korkeamman koulutustason viroiksi. Hallinto-oikeus arvioi, että sairaalan päätöstä muuttaa virkarakennetta siten, että mielisairaanhoitajan virkoja muutetaan vähitellen sairaanhoitajan viroiksi, ei voitu pitää perusteena sille, että A:ta ei ollut nimitetty mielisairaanhoitajan virkaan. Sairaalassa oli ollut mielisairaanhoitajan virkoja, joihin hakija olisi voitu nimittää. Mielisairaanhoitajien tarve oli myös ollut pysyvää ja jatkuvaa, jolloin avoimen viran väliaikainen hoitaminen ei ollut hallinto-oikeuden mukaan perusteltu syy nimittää A määräaikaisiin virkasuhteisiin. Hallinto-oikeuden arvion mukaan sairaalassa ei ollut perustettu tarpeeksi virkoja sairaalassa olevan työvoiman tarpeen täyttämiseksi, vaan pysyväisluonteisia työtehtäviä oli teetetty toistuvasti ja peräkkäin määräaikaisilla virkasuhteilla ilman, että niille oli ollut valtion virkamieslain 9 §:n mukaista perustetta. Hallinto-oikeus hyväksyi hakemuksen perusteeltaan. Sairaalalla ei ollut oikeutta pitää A:ta määräaikaisissa virkasuhteissa aikana 7.4.2008–31.1.2014 ja hallinto-oikeus hakemuksen enemmälti hyläten velvoitti sairaalan suorittamaan A:lle kahdeksan kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. KHO 1.7.2016 T 2918: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen eikä muuttanut hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta. Valtion virkamieslaki 9 § Valtion virkamieslaki 56 § 1 momentti
Päätös I-SHaO 13.11.2014 14/5249/4 Määräaikainen virkasuhde
Itä-Suomen hallinto-oikeus 13.11.2014 14/5249/4 Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Hallintoriita Korvausvaatimus ... - Korvausvaatimus Päätös I-SHaO 13.11.2014 14/5246/48 ja 50/4 Korvausvaatimus 1415829600000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 13.11.2014 14/5246/4, 14/5247/4, 14/5248/4 ja 14/5250/4 Määräaikainen virkasuhde Hallintoriita Korvausvaatimus Sijaisuus Oikeudenkäyntikulut Avoimen viran tehtävien hoito Määräaikaisuuden peruste Kysymys oli neljästä ratkaisusta, joiden perustelut olivat pääosiltaan samoja. Sairaanhoitajiin viitataan työsuhteen ajankohdan ja korvausten osalta kirjaimilla A, B, C ja D sekä yhteisesti kirjaimella X hallinto-oikeuden päätösnumerojärjestyksen mukaisesti. A oli ollut yhtäjaksoisesti määräaikaisissa virkasuhteissa sairaalaan aikana 12.6.2006–11.8.2013. Määräaikaisia virkasuhteita oli yhteensä 33. B oli ollut lähes yhtäjaksoisesti määräaikaisissa työ-suhteissa sairaalaan aikana 3.10.2005–22.9.2013. Määräaikaisia virkasuhteita oli ollut yhteensä noin 48 kappaletta. C oli ollut yhtäjaksoisesti määräaikaisissa virkasuhteissa sairaalaan aikana 21.8.2008–31.1.2014. Määräaikaisia virkasuhteita oli ollut yhteensä noin 27 kappaletta. D oli ollut yhtäjaksoisesti määräaikaisissa virkasuhteissa sairaalaan aikana 1.6.2005–31.12.2013. Määräaikaisia virkasuhteita oli ollut yhteensä 40 kappaletta. Määräaikaisten virkasuhteiden perusteiksi oli nimittämiskirjoihin merkitty vakinaisten virkamiesten vuosilomiin ja virkavapaisiin liittyvät viransijaisuudet, muun hoitopotilaan lisävalvonta, avoimen viran hoitaminen, opintovapaan sijaisuus sekä muu tilapäinen lisätyöntarve. Nimittämiskirjoihin ei ollut merkitty, kenen virkamiehen sijaisena X oli toiminut. Asiassa oli ollut kysymys pitkäaikaisiin määräaikaisiin virkasuhteisiin nimittämisestä. Hallinto-oikeuden mukaan yksittäin tarkastellen muutamille virkasuhteille olisi voinut olla valtion virkamieslain mukaiset perusteet. X:n lukuisat määräaikaiset virkasuhteen osoittivat kuitenkin, että työvoiman tarve sairaalassa oli ollut pysyvää ja jatkuvaa. Selvityksen perusteella kysymys ei ollut yksittäisistä pitkistä sijaisuuksista tai muusta tavanomaisuudesta poikkeavasta lisätyövoiman tarpeesta. Hallinto-oikeus totesi, että muun muassa vuosilomat ja sairauslomat kuuluvat välttämättä viraston toimintaan ja aiheuttavat lisätyö-voiman tarvetta. Hallinto-oikeus totesi, että työnantajalla on oikeus palkata henkilö määräaikaiseen virkasuhteeseen, jos työtehtävien väliaikainen järjestäminen, esimerkiksi vakinaisen virkamiehen sijaistaminen, sitä edellyttää. Määräaikaisen virkasuhteen käyttäminen on kuitenkin vasta toissijainen vaihtoehto ja työnantajalla on pysyvän sijaisuustarpeen ilmetessä velvollisuus perustaa riittävästi virkoja työvoiman tarpeen täyttämiseksi. Hallinto-oikeus arvioi, että sairaalalla ei ollut perustetta ottaa X:ää toistuvasti peräkkäin määräaikaisiin virkasuhteisiin perustelemalla menettelyä sijaisuuksilla tai muun lisätyövoiman tarpeella. X voitiin rinnastaa niihin sairaalassa työskenteleviin vakituisiin työntekijöihin, jotka oli sijoitettu niin sanottuun henkilöstöpooliin eri osastojen henkilöstön tasaamiseksi tarpeen sitä vaatiessa. Hallinto-oikeuden arvion mukaan sairaalassa ei ollut perustettu tarpeeksi virkoja sairaalassa olevan työvoiman tarpeen täyttämiseksi, vaan pysyväisluonteisia työtehtäviä oli teetetty toistuvasti ja peräkkäin määräaikaisilla virkasuhteilla ilman, että niille oli ollut valtion virkamieslain 9 §:n mukaista perustetta. Hallinto-oikeus hyväksyi hakemuksen perusteeltaan. Sairaalalla ei ollut oikeutta pitää A:ta määräaikaisissa virkasuhteissa aikana 12.9.2006–11.8.2013 ja hallinto-oikeus hakemuksen enemmälti hyläten velvoitti sairaalan suorittamaan A:lle yhdeksän kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. Sairaalalla ei ollut oikeutta pitää B:tä määräaikaisissa virkasuhteissa aikana 3.10.2005–22.9.2013 ja se velvoitettiin korvaamaan B:lle kymmenen kuukauden palkkaa vastaava korvaus. Sairaalalla ei ollut oikeutta pitää C:tä määräaikaisissa virkasuhteissa aikana 21.8.2008–31.1.2014 ja se velvoitettiin korvaamaan C:lle seitsemän kuukauden palkkaa vastaava korvaus. Sairaalalla ei ollut oikeutta pitää D:tä määräaikaisissa virkasuhteissa aikana 1.6.2005–31.12.2013 ja se velvoitettiin korvaamaan D:lle kymmenen kuukauden palkkaa vastaava korvaus. KHO 1.7.2016 T 2923: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen eikä muuttanut hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta. Lisäksi sairaala velvoitettiin korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 600 eurolla viivästyskorkoineen. KHO 1.7.2016 T 2924: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen eikä muuttanut hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta. Lisäksi sairaala velvoitettiin korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 825 eurolla viivästyskorkoineen. KHO 1.7.2016 T 2925: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen eikä muuttanut hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta C:n osalta. KHO 1.7.2016 T 2927: Korkein hallinto-oikeus muutti hallinto-oikeuden päätöstä siten, että D:lle suoritettavan palkkaa vastaavan korvauksen määrää alennettiin vastaamaan hänen kahdeksan kuu-kauden palkkaansa. Valitus hylättiin enemmälti. Lisäksi sairaala velvoitettiin korvaamaan D:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 750 eurolla viivästyskorkoineen. Valtion virkamieslaki 9 § Valtion virkamieslaki 56 § 1 momentti
Päätös I-SHaO 13.11.2014 14/5246/48 ja 50/4 Korvausvaatimus
Itä-Suomen hallinto-oikeus 13.11.2014 14/5246/4, 14/5247/4, 14/5248/4 ja 14/5250/4 Määräaikainen virkasuhde Hallintoriita Korvausvaatimus Sijaisuus Oikeudenkäyntikulut Avoimen... - Korvausvaatimus Päätös I-SHaO 6.5.2015 15/0144/4 Määräaikainen virkasuhde 1430859600000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 6.5.2015 15/0144/4 Määräaikainen virkasuhde Hallintoriita Korvausvaatimus Kausiluontoinen työ Määräaikaisuuden peruste A oli työskennellyt yhteensä kymmenessä eri määräaikaisessa virkasuhteessa aikana 11.6.2003–31.10.2009 ja sen jälkeen aikana 1.5.2010–31.12.2013 yhteensä seitsemässä eri määräaikaisessa virkasuhteessa. A:n virkasuhde ei ollut jatkunut yhtäjaksoisesti. Virkasuhde oli alkanut vuosittain touko- tai kesäkuussa ja jatkunut syys-, loka-, tai marraskuun loppuun asti. A:n virkasuhdetta oli jatkettu uudella nimityksellä loka-, marras- tai joulukuun asti kuusi kertaa ja kerran helmikuun loppuun asti. A:n nimike kaikissa virkasuhteissa oli ollut tarkastaja. A vaati vastaajaa velvoitettavaksi maksamaan hänelle korvauksena määräaikaisten virkasuhteiden perusteettomasta käyttämisestä vähintään 24 kuukauden palkkaa vastaavan määrän. Hallinto-oikeus piti selvitettynä, että A:n hoitamat pinta-alavalvontaan liittyvät tehtävät olivat olleet kausiluontoisia, minkä vuoksi virastolla oli ollut virkamieslain 9 §:n 1 momentissa tarkoitettu peruste nimittää A vuosittain määräaikaiseen virkasuhteeseen. A:lla ei ollut tällä perusteella oikeutta valtion virkamieslain 56 §:n mukaiseen korvaukseen. Hallinto-oikeus totesi, että virkamiehen nimitysten voitaisiin katsoa olevan toistuvasti peräkkäisiä myös silloin, kun nimitysten väliin on tullut lyhyitä katkoksia. Lain tarkoittamista toistuvasti peräkkäisestä nimityksestä on kysymys vielä silloin, kun määräaikaisten nimitysten välinen aika on enintään 30 päivää. A:n tapauksessa määräaikaisten nimitysten välinen aika oli ollut vähintään kolme kuukautta eli yli 90 päivää. A:ta ei ollut siten nimitetty virkasuhteisiin toistuvasti peräkkäin virkamieslain 56 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Niinä kuutena kertana, jolloin hakijan virkasuhdetta oli jatkettu keskeytyksettä, peräkkäisiin virkasuhteisiin oli ollut valvontojen määräaikoihin mennessä toimittamiseen ja tehtävien jälkitoimien loppuun saattamiseen liittyvä pätevä syy. Hallinto-oikeus hylkäsi hakemuksen tutkituilta osin. KHO 27.4.2017 T 1996: Korkein hallinto-oikeus tutki asian. A vaati valituksessaan, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja virasto velvoitetaan maksamaan hänelle 24 kuukauden palkkaa vastaava korvaus. Virasto antoi valituksen johdosta selityksen. A:n määräaikaiset virkasuhteet ovat perustuneet julkisista työvoimapalveluista annetun lain mukaiseen työllistämisrahaan eikä työnantajalla näin ollen ollut mahdollisuutta nimittää häntä muutoin kuin määräajaksi. Virkasuhdetta ei ollut käytetty palvelussuhdeturvan heikentämiseksi tai muussa lainvastaisessa tarkoituksessa. Tämän vuoksi ja kun otettiin huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ollut perusteita. Valtion virkamieslaki 9 § Valtion virkamieslaki 56 §
Päätös I-SHaO 6.5.2015 15/0144/4 Määräaikainen virkasuhde
Itä-Suomen hallinto-oikeus 6.5.2015 15/0144/4 Määräaikainen virkasuhde Hallintoriita Korvausvaatimus Kausiluontoinen... - Korvausvaatimus Päätös I-SHaO 3.6.2015 15/0176/4 Korvausvaatimus 1433278800000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 3.6.2015 15/0176/4 Hallintoriita Korvausvaatimus Määräaikainen virkasuhde Suullinen käsittely Toimivallan ylittäminen Työtehtävistä kieltäytyminen Määräaikaisuuden peruste Oikeudenkäyntikulut Sijaisuus Avoimen viran tehtävien hoito A oli vaatinut, että sairaala oli velvoitettava maksamaan hänelle 24 kuukauden palkkaa vastaava korvaus määräaikaisten virkasuhteiden perusteettomasta käyttämisestä. Hallinto-oikeus päätti toimittaa asiassa suullisen käsittelyn. A oli ollut lähes yhtäjaksoisesti määräaikaisissa virkasuhteissa sairaalaan ajalla 24.10.2005–27.7.2014. Määräaikaisia virkasuhteita oli ollut nimikirjaotteen mukaan yhteensä 51 kappaletta. Määräaikaisten virkasuhteiden perusteeksi oli nimittämiskirjoihin merkitty avoimen viran väliaikainen hoitaminen, sijaisuus tai muun hoitopotilaan lisävalvonta. A oli koulutukseltaan lähihoitaja ja A:lle oli hänen mukaansa toistuvasti kerrottu, ettei hänen virkasuhteensa tulisi jatkumaan, koska virkoihin tai viransijaisuuksiin tultaisiin jatkossa nimittämään ainoastaan sairaanhoitajia tai sairaanhoitajaopiskelijoita. A:ta oli hänen mukaansa kehotettu hakeutumaan sairaanhoitajan opintoihin ja annettu ymmärtää, että virkasuhteen jatkuminen voisi siten olla mahdollista. A oli kertomansa mukaan halunnut jatkaa sairaalan palveluksessa. Valtion virkamieslain 56 §:ssä tarkoitetun korvausvelvollisuuden syntyminen edellyttää kuitenkin sitä, että virkamies on ollut suostuvainen jatkamaan uudessa virkasuhteessa edellisen virkasuhteen päättyessä eli juuri tiettynä aikana. Siten sillä, että A oli yleisesti ja pitkällä tähtäimellä ollut halukas jatkamaan viraston palveluksessa, ei hallinto-oikeuden mukaan ollut oikeudellista merkitystä arvioitaessa hänen oikeuttaan korvaukseen. Osastonhoitaja B:n kertomuksen mukaan A oli kesäkuun 2014 lopussa ilmoittanut, ettei hän ole viraston käytettävissä määräaikaisen virkasuhteen päättymisen jälkeen. A oli asiasta ilmoittaessaan hakenut jo sairaanhoitajan opintoihin. A oli B:n mukaan kertonut haluavansa pitää lomaa ennen opintojen alkamista. Hallinto-oikeus piti B:n kertomusta uskottavana, eikä asiaa ollut arvioitava toisin sen johdosta, että hakija ei B:n kanssa keskustellessaan mahdollisesti tiennyt vielä tulevansa hyväksytyksi opintoihin. Asiassa ei ollut esitetty järkevää selitystä sille, miksi sairaala olisi päättänyt olla jatkamatta pitkäaikaisen, osaavan ja pidetyn virkamiehensä virkasuhdetta tilanteessa, jossa myös sijaisten tarve oli kesän vuoksi suurimmillaan. A oli vedonnut myös siihen, että osastonhoitaja B:llä ei ollut toimivaltaa päättää hänen virkasuhteensa jatkamisesta eikä edes ilmoittaa ylihoitajalle hakijan väitetystä kieltäytymisestä. Hallinto-oikeus piti selvitettynä, että vaikka ylihoitajalla oli ollut toimivalta päättää määräaikaisten virkamiesten nimittämisestä, oli osastonhoitaja sairaalassa omaksutun käytännön mukaisesti välittänyt tietoja ylihoitajan ja virkamiesten välillä. Siten osastonhoitaja B:n oli arvioitava olleen sellaisessa asemassa, että hän oli voinut ottaa vastaan hakijan ilmoituksen kieltäytymisestä ja välittää sen edelleen ylihoitajalle. A:n osastonhoitajalle antamaa ilmoitusta oli siten pidettävä pätevänä ja riittävänä tahdonilmauksena. A oli kertomansa mukaan hakenut opinto-oikeutta ja tultuaan hyväksytyksi ottanut opiskelupaikan vastaan työnantajan kehotuksesta tilanteessa, jossa hänen oli annettu ymmärtää määräaikaisen virkasuhteen mahdollisesti muutoin päättyvän. Kysymys ei tältä osin ollut sellaisesta työnantajan lainvastaisesta menettelystä johtuvista olosuhteista, joilla voisi olla merkitystä harkittaessa A:n oikeutta valtion virkamieslain 56 §:ssä tarkoitettuun korvaukseen. Hallinto-oikeus totesi, että hakijan virkasuhde sairaalaan oli B:n kertomalla tavalla päättynyt, koska A ei ollut ilmoituksensa perusteella enää sairaalan käytettävissä viimeiseksi jääneen määräaikaisen virkasuhteen päättymisen 27.7.2014 jälkeen. Hallinto-oikeus ei ottanut kantaa määräaikaisten virkasuhteiden perusteisiin. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO 20.6.2017 T 2981: A vaati valituksessaan, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja sairaala velvoitetaan maksamaan hänelle 24 kuukauden palkkaa vastaava korvaus. Lisäksi A vaati asiassa uuden suullisen käsittelyn järjestämistä ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan uuden suullisen käsittelyn toimittaminen ei ollut tarpeen asian selvittämiseksi. Hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys huomioon ottaen hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ollut perusteita. Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen, eikä hallinto-oikeuden päätöstä siten muutettu. Myös oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva valitus hylättiin. Hallintolainkäyttölaki 69 § Valtion virkamieslaki 9 § Valtion virkamieslaki 56 §
Päätös I-SHaO 3.6.2015 15/0176/4 Korvausvaatimus
Itä-Suomen hallinto-oikeus 3.6.2015 15/0176/4 Hallintoriita Korvausvaatimus Määräaikainen virkasuhde Suullinen... - Kirjallinen varoitus Päätös TuHaO 4.2.2015 15/0031/1 Kirjallinen varoitus 1423000800000
Turun hallinto-oikeus 4.2.2015 15/0031/1 Kirjallinen varoitus Työnjohtomääräys Virkavelvollisuuden laiminlyönti Täytäntöönpanokielto Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Viran siirtäminen Luvaton poissaolo Virasto oli 17.2.2014 antanut A:lle valtion virkamieslain mukaisen varoituksen virkavelvollisuuksien laiminlyömisestä 31.12.2013–3.2.2014 välisenä aikana, koska A oli jättänyt huomiotta työantajansa antamia työnjohto- ja valvontamääräyksiä ja ollut luvattomasti poissa työpaikaltaan. Virasto oli 30.10.2013 päättänyt siirtää A:n viran sijoituspaikkakunnan Säkylästä Turkuun 1.11.2013 alkaen. Samalla virasto oli päättänyt virkaan kuuluvien tehtävien sisällöstä. A oli valittanut päätöksestä hallinto-oikeuteen ja pyytänyt päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä. Hallinto-oikeus oli antamallaan välipäätöksellä hylännyt täytäntöönpanokieltovaatimuksen ja korkein hallinto-oikeus oli 27.3.2014 pysyttänyt hallinto-oikeuden päätöksen. Hallinto-oikeus oli 10.4.2014 hylännyt A:n valituksen sijoituspaikkakunnan siirtämisestä. A:n esimies oli lähettänyt 30.12.2013 A:lle sähköpostiviestin, jossa hän oli ilmoittanut työnantajan edellyttävän, että A siirtyy työskentelemään Turun toimipisteessä ja noudattaa virkaehtosopimuksen mukaista virastotyöaikaa. Kehotus oli lähetetty A:lle uudelleen muun muassa 3.1.2014 ja 8.1.2014. Hallinto-oikeus totesi, ettei se voi enää varoituspäätöstä koskevan valituksen yhteydessä tutkia sijoituspaikkakuntaa koskevan päätöksen lainmukaisuutta. Valtion virkamieslain mukaan viraston yhteisen viran sijoittamista viraston sisällä koskeva päätös tulee noudatettavaksi siitä tehdystä valituksesta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin päätä. Valitusviranomainen ei ollut kieltänyt A:n sijoituspaikkakuntaa koskevan päätöksen täytäntöönpanoa, joten työnantaja oli voinut edellyttää, että A siirtyy työskentelemään Turun toimipisteessä. A oli ollut velvollinen noudattamaan työnantajan viran sijoituspaikkakuntaa ja virkatehtäviä koskevaa päätöstä siitä huolimatta, ettei kyseinen päätös ole ollut lainvoimainen. Asiassa oli riidatonta, ettei A ollut viraston päätöksen 30.10.2013 jälkeen saapunut työskentelemään viraston Turun toimipisteeseen, eikä suorittanut päätöksen mukaisia virkatehtäviä. A:lle ei myöskään ollut myönnetty virkavapautta, eikä hänellä ollut jaksoon sisältynyttä sairauslomajaksoa lukuun ottamatta muutakaan laissa tarkoitettua perustetta keskeyttää työnteko. Työnantaja oli antanut A:lle toistuvasti työnjohto- ja valvontamääräyksiä, joita A ei ollut noudattanut. A oli ollut luvattomasti poissa työpaikaltaan. A oli siten laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan ja virasto oli voinut antaa A:lle kirjallisen varoituksen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO 23.6.2016 T 2813: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muutettu. Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 24 § Valtion virkamieslaki 57 § 4 momentti
Päätös TuHaO 4.2.2015 15/0031/1 Kirjallinen varoitus
Turun hallinto-oikeus 4.2.2015 15/0031/1 Kirjallinen varoitus Työnjohtomääräys Virkavelvollisuuden laiminlyönti Täytäntöönpanokielto ... - Kirjallinen varoitus , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös P-SHaO 4.7.2014 14/5192/2 Kirjallinen varoitus 1404421200000
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 4.7.2014 14/5192/2 Kirjallinen varoitus Virantoimituksesta pidättäminen Terveystarkastus Työkyky Oikeudenkäyntikulut Työnjohtomääräys Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Virasto oli päätöksellään 23.5.2013 antanut osastosihteeri A:lle valtion virkamieslain 24 §:n mukaisen kirjallisen varoituksen ja pidättänyt A:n virantoimituksesta siitä lähtien, kun hänen sairauslomansa päättyi eli 1.9.2013 alkaen. Päätöksen perustelujen mukaan A oli kieltäytynyt työterveyslääkärin osoittamista tutkimuksista ja siten laiminlyönyt valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentin mukaista velvollisuuttaan noudattaa työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Aikaisemmin työkyvyn arviointimenettelyn päättänyt työterveyslääkärin 20.2.2012 antama lausunto ei ollut ollut perusteellinen työkyvyn arvio, vaan työterveyslääkäri oli jo siinä tuonut esille osastotutkimuksen tekemisen mahdollisuuden. Kun otettiin huomioon A:n edellisen työkykyarvioinnin päättymisen jälkeisenä aikana hänen työtehtäviensä hoitamisessa ilmenneet ongelmat, virastolla oli katsottava olleen perusteltu aihe epäillä, suoriutuuko hän enää työtehtäviensä hoitamisesta. Näissä oloissa aikaisempi A:n työkykyä koskeva selvitys ei ollut esteenä uuden määräyksen antamiselle. Hallinto-oikeus katsoi, ettei A:n vireille paneman työsuojeluasian keskeneräisyydellä ja siihen liittyneillä verkostopalaverissa 10.1.2013 ilmaistuilla työkykyarvion luotettavuutta koskeneilla mielipiteillä ollut sellaista merkitystä, että niiden perusteella virasto ei olisi voinut antaa kysymyksessä ollutta määräystä. Asiassa ei ollut syytä epäillä, että määrättäessä A tarkastuksiin ja tutkimuksiin häntä olisi syrjitty hänen henkilöönsä liittyvistä syistä. Valtion virkamieslain 19 §:n 1 momentin mukaiset edellytykset terveydentilan toteamiseksi suoritettaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin määräämiselle olivat olleet olemassa, ja A:n kieltäydyttyä niistä virasto oli voinut pidättää A:n virantoimituksesta. Valtion virkamieslain 40 §:n 2 momenttia ei ole pidettävä lain 24 §:ään nähden sillä tavoin erityissäännöksenä, että työnantajan määräämistä tutkimuksista kieltäytymisen johdosta virkamiehelle ei virantoimituksesta pidättämisen lisäksi voitaisi antaa kirjallista varoitusta. Koska A ei ollut noudattanut hänen työnantajansa toimivaltansa puitteissa antamaa työnjohdollista määräystä, lain 24 §:n mukaiset edellytykset kirjallisen varoituksen antamiselle olivat olleet olemassa. Edellä todetut seikat huomioon ottaen viraston päätös ei ollut lainvastainen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen oikeudenkäyntikuluvaatimuksineen. Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 24 § Valtion virkamieslaki 40 § 2 momentti Hallintolaki 6 § Hallintolaki 45 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 74 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 74 § 2 momentti
Päätös P-SHaO 4.7.2014 14/5192/2 Kirjallinen varoitus
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 4.7.2014 14/5192/2 Kirjallinen varoitus Virantoimituksesta pidättäminen Terveystarkastus Työkyky Oikeudenkäyntikulut Työnjohtomääräys Työnantajan... - Kirjallinen varoitus Päätös HäHaO 19.3.2014 14/0194/3 Kirjallinen varoitus 1395180000000
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 19.3.2014 14/0194/3 Kirjallinen varoitus Sopimaton käytös Virkavelvollisuuden laiminlyönti Sairaus Oikeudenkäyntikulut Työnjohtomääräys Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Yleinen luottamus viranomaiseen Vapaa-aika Alkoholi Epäasiallinen käytös Suullinen käsittely Luvaton poissaolo Sopimaton kielenkäyttö Virasto oli päätöksellään 13.5.2013 antanut kihlakunnansyyttäjä A:lle valtion virkamieslain 24 §:n mukaisen kirjallisen varoituksen. Päätöksen perusteluiden mukaan A oli esiintynyt vahvasti päihtyneenä viraston virkistys- ja virkamatkan aikana. Lisäksi A oli laiminlyönyt velvollisuutensa ilmoittaa sairauslomastaan esimiehille. Saadun selvityksen mukaan A oli esiintynyt 10. - 13.4.2013 järjestetyn viraston virkistys- ja virkamatkan aikana selvästi päihtyneenä ja muun muassa häirinnyt viraston henkilökunnan seuraamaa sirkusesitystä kovaäänisellä puheellaan. Virkamies on velvollinen noudattamaan esimiehensä työnjohto- ja valvontamääräyksiä myös muiden kuin virkamatkoina korvattavien viraston yhteisten virkistysmatkojen yhteydessä. A:n käyttäytymisen moitittavuutta arvioitaessa oli otettava huomioon se, etteivät tapahtumat olleet sattuneet varsinaisessa kihlakunnansyyttäjän virkatehtäviin välittömästi liittyvässä virantoimituksessa. Virkamieheltä voidaan edellyttää asianmukaista käyttäytymistä myös varsinaisten virkatehtävien ulkopuolella ja etenkin kiinteästi työhön liittyvän vapaa-ajan vieton yhteydessä. Tapauksessa ei ollut kuitenkaan ilmennyt, että A:n käyttäytymisestä olisi aiheutunut sellaista suoranaista vahinkoa työnantajalle, jonka johdosta yleinen luottamus kyseessä olevaa virastoa tai sen johtoa kohtaan olisi voinut vakavasti vaarantua. Vaikka varoituksen antaminen on työnantajan harkintavaltaan kuuluva asia, ei annettu varoitus saa kuitenkaan olla kohtuuttoman ankara seuraamus suhteessa virkamiehen virkavelvollisuuksien vastaisen menettelyn moitittavuuteen. A:n menettelyä oli kokonaisuutena arvioiden pidettävä yksittäisenä tekona niin vähäisenä, että varoitus oli kohtuuttoman ankara seuraamus. A ei ollut saapunut työpaikalleen matkaa seuranneena maanantaina 15.4.2013, ja hän oli ilmoittanut samana päivänä vasta kello 15 jälkeen apulaissyyttäjälle olevansa sairas koko viikon. Kihlakunnansyyttäjän virkatehtävät ovat luonteeltaan sellaisia, että ilmoittamisvelvollisuus on selvästi korostunut. A oli siten menetellyt moitittavasti ilmoittaessaan poissaolostaan vasta iltapäivällä ja menettelyn moitittavuutta oli ollut omiaan lisäämään se seikka, ettei A ollut ollut virkapuhelimestaan tavoitettavissa. Varoituksen peruste katsottiin kuitenkin yksittäiseksi ja siten varoitusta oli pidettävä liian ankarana seuraamuksena A:n menettelyyn nähden. Virastolla ei ollut edellä mainituin perustein ollut valtion virkamieslain 24 §:n mukaisia perusteita kirjallisen varoituksen antamiselle. Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen ja hylkäsi vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta. Virasto velvoitettiin A:n oikeudenkäyntikuluvaatimus enemmälti hyläten suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 1000 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen. KHO 24.2.2016 T 606: Korkein hallinto-oikeus tutki asian. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan työnantajan toimenpide eli kirjallinen varoitus voitiin todeta perustelluksi, sillä virkamiehen käyttäytymisen todettiin olleen objektiivisesti arvioiden moitittavaa. A esiinnyttyään virkamatkan aikana vahvasti päihtyneenä ja laiminlyötyä velvollisuutensa ilmoittaa poissaolostaan heti aamulla sekä jätettyään huolehtimatta tavoitettavuudestaan ei ollut käyttäytynyt asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Samalla hän myös oli laiminlyönyt noudattaa työnantajan työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Virastolla oli ollut perusteet antaa A:lle kirjallinen varoitus. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin sekä pääasian että oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevalta osalta ja viraston päätös saatettiin voimaan. Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 14 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 24 § Hallintolaki 6 §
Päätös HäHaO 19.3.2014 14/0194/3 Kirjallinen varoitus
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 19.3.2014 14/0194/3 Kirjallinen varoitus Sopimaton käytös Virkavelvollisuuden laiminlyönti Sairaus Oikeudenkäyntikulut Työnjohtomääräys Työnantajan... - Kirjallinen varoitus Päätös HäHaO 15.6.2015 15/0482/3 Kirjallinen varoitus 1434315600000
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 15.6.2015 15/0482/3 Kirjallinen varoitus Sopimaton käytös Sotilas Kuulemismenettely Yhdenvertainen kohtelu Epäasiallinen käytös Käyttäytymisvelvollisuus Puolustusvoimat Tehtävästä kieltäytyminen Virasto oli antanut ylivääpeli A:lle kirjallisen varoituksen, koska A oli rikkonut ammattisotilaan käyttäytymisvelvoitetta käyttäytymällä toistuvasti samaa henkilöä kohtaan tavalla, jonka kyseinen henkilö oli mieltänyt epäasialliseksi ja nöyryyttäväksi. Asiassa arvioitiin myös sitä, oliko A:ta kuultu lain mukaisesti. Päätöksen mukaan varoitukseen johtaneita tekoja olivat olleet seuraavat: 1. A oli kysynyt ylikersantti B:tä vapaaehtoiseksi erääseen tehtävään ja B:n kieltäydyttyä pyrkinyt saamaan tämän tehtävään tavalla, jonka B oli kokenut painostavaksi ja epäasialliseksi käytökseksi. 2. A oli useasti maininnut B:lle, että tämän tulisi hakeutua tiettyyn oppilaitokseen. Ehdottelujen jatkuttua pidempään B oli kokenut ehdottelut piikittelynä ja epäasiallisena käytöksenä. 3. Työilmapiiri-kyselyn purkutilaisuudessa oli tuotu esille, että joku henkilökuntaan kuuluva oli kokenut tulleensa työpaikkakiusatuksi, minkä jälkeen A oli todennut samassa tilaisuudessa julkisesti B:lle, että B oli kiusaamisilmoituksen takana. 4. A oli jaksopalaverissa julkisesti kertonut B:tä osoittaen, että B syyttää häntä kiusaamisesta ja on halunnut asian menevän tutkintaan. B oli kokenut A:n toiminnan epäasialliseksi ja nöyryyttäväksi. Hallinto-oikeuden mukaan virasto oli kuullut A:ta ennen kirjallisen varoituksen antamista valtion virkamieslain edellyttämällä tavalla, eikä menettely varoitusta annettaessa ollut muutenkaan ollut virheellistä. Sotilaskurinpitoasian käsittelyn väitetyillä puutteilla ja sillä seikalla, oliko työantaja ennen kirjallista varoitusta koskevan asian käsittelyä selvittänyt väitteitä epäasiallisesta kohtelusta Puolustusvoimien ohjeiden mukaisesti, ei ollut merkitystä arvioitaessa varoituksen menettelyllistä lainmukaisuutta. Hallinto-oikeus totesi, että A:n ja B:n kertomusten mukaan oli ollut pääteltävissä, että B oli häntä varoituksessa mainittuun tehtävään kysyttäessä jäänyt miettimään asiaa. Selvityksistä ei ilmennyt, että A olisi ottanut asiaa puheeksi sen jälkeen, kun B oli selvästi ilmoittanut kieltäytyvänsä tehtävästä. Hallinto-oikeus piti mahdollisena, että B oli voinut kokea kehotukset tiettyyn oppilaitokseen hakeutumisesta kiusoitteluna. Toisaalta A:n selvitystä siitä, että kehotukset olivat olleet kannustusta, ei voitu pitää epäuskottavana. Tätä arviota tuki muun muassa A:n ja B:n sekä luottamusmiehen lausunnoista ilmenevä seikka, että A ja B olivat aiemmin olleet hyvissä väleissä keskenään. Asiassa oli riidatonta, että A oli menetellyt työilmapiirikyselyn purkutilaisuudessa varoituksessa kuvatulla tavalla. Selvitysten perusteella oli toisaalta uskottavaa, ettei A ollut mieltänyt toteamuksensa aiheuttavan B:lle mielipahaa. Hallinto-oikeus piti uskottavana, että B oli kokenut työpaikkakiusaamista koskevan asian julkisen esille tuomisen jaksopalaverissa kiusallisena. A:lla oli toisaalta ollut ymmärrettävä syy tuoda asia esiin tilanteessa, jossa työtoverit olivat hänen kertomansa mukaan sitä tiedustelleet. A:n käyttäytymistä mainituissa tilanteissa ei voitu pitää sillä tavoin moitittavana, että mikään kyseisistä tapahtumista voisi yksinään olla perusteena kirjallisen varoituksen antamiselle. Varoituksen perusteeksi otetut seikat olivat tapahtuneet varsin pitkän ajan kuluessa, eikä asiassa ollut esitetty riittävää selvitystä sille, että A:n käyttäytymisessä kyseisissä yksittäisissä tilanteissa olisi ollut kysymys B:hen kohdistetusta häirinnästä tai muusta epäasiallisesta käytöksestä. A:n ei siten voitu katsoa rikkoneen kirjallisessa varoituksessa mainituilla perusteilla ammattisotilaan käyttäytymisvelvoitetta siten, että työnantajalla olisi ollut perusteet turvautua kirjalliseen varoitukseen. Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen lainvastaisena. KHO 29.3.2017 T 1471: Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muutettu. Hallintolaki 6 § Laki puolustusvoimista 42 § Valtion virkamieslaki 24 § Valtion virkamieslaki 66 § 2 momentti
Päätös HäHaO 15.6.2015 15/0482/3 Kirjallinen varoitus
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 15.6.2015 15/0482/3 Kirjallinen varoitus Sopimaton käytös Sotilas Kuulemismenettely ... - Kirjallinen varoitus Päätös HäHaO 14.8.2014 14/0580/3 Kirjallinen varoitus 1407963600000
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 14.8.2014 14/0580/3 Kirjallinen varoitus Käyttäytymisvelvollisuus Menettelyvirhe Toimivallan ylittäminen Kuulemismenettely Virkavelvollisuuden laiminlyönti Oikeudenkäyntikulut Kohtuullinen aika Koulukoti oli 27.3.2013 päättänyt antaa valvoja A:lle kirjallisen varoituksen. Varoituksen antamisen syynä olivat olleet henkilöstöpalaverin 12.3.2013 muistioon kirjatut seikat. Koulukoti oli katsonut A:n rikkoneen henkilöstöpalaverissa esittämillään lausumilla virkamiehen käyttäytymisvelvollisuutta sekä laiminlyöneen lisäksi valvontatehtäviään. Valtion koulukotien ja vankilan perheosaston ohjesäännössä ei ole nimenomaisesti määrätty siitä, kuka päättää koulukodin virkamiehelle annettavasta varoituksesta. Varoituksen antamisessa on kyse virkamiehen oikeusasemaan puuttuvan henkilöstöhallinnon alaan kuuluvan valituskelpoisen päätöksen tekemisestä. Kun otettiin huomioon, että henkilöstöhallinnon johtaminen oli edellä mainitussa johtosäännössä määrätty koulukodin johtajan tehtäviin, oli varoituksen antamisesta päättämisen katsottava kuuluneen koulukodin johtajan toimivaltaan. Kasvatusjohtaja oli ilmoitta-nut tehneensä päätöksen johtajan sijaisena. Koulukoti ei ollut kuitenkaan esittänyt koulukodin johtajan olleen estynyt hoitamasta tehtäväänsä eikä kiistänyt A:n selityksessään esittämää väitettä siitä, että koulukodin johtaja oli ollut varoituksen käsittelyn aikana virantoimituksessa. Hallinto-oikeus katsoi edellä mainituilla perusteilla, ettei kasvatusjohtajalla ollut ollut toimivaltaa päättää kirjallisen varoituksen antamisesta A:lle. Valtion virkamieslain ja hallintolain kuulemista koskevat säännökset edellyttävät, että kuulemista koskevassa pyynnössä ilmoitetaan virkamiehelle kuulemisen tarkoitus ja valmisteltavana olevan toimenpiteen syyt. Virkamiehelle on myös varattava kohtuullinen aika tutustua mahdolliseen asiaa koskevaan aineistoon. Koulukoti oli kutsunut A:n 27.3.2013 pidettäväksi ilmoitettuun kuulemistilaisuuteen puhelimitse. Kuulemisesta ilmoittamisessa noudatetun menettelyn johdosta ei voitu jälkikäteen varmistua, oliko kuuleminen täyttänyt edellä mainittuja lain vaatimuksia. Tilaisuudesta laadittuun muistioon ei ollut kirjattu siellä käydyn keskustelun sisältöä. Koulukodin mukaan A oli esittänyt mielipiteensä asiasta kasvatusjohtajan kanssa käymissään puhelinkeskusteluissa. Tällaiset keskustelut eivät kuitenkaan täytä lain kuulemismenettelyltä edellyttämiä vaatimuksia esimerkiksi kuulemisen tarkoituksen ilmoittamisesta, kohtuullisen ajan varaamisesta kuulemista varten ja kuulemisessa saadun selvityksen kirjaamisesta. A:ta ei ollut kuultu lain edellyttämällä tavalla ennen varoituksen antamista. Koulukodin päätös oli siten syntynyt kuulemisvirheen vuoksi virheellisessä järjestyksessä. Hallinto-oikeus kumosi koulukodin päätöksen ja velvoitti koulukodin suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 200 euroa. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen enemmälti yksilöimättömänä ja selvittämättömänä. Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 66 § 2 momentti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisista lastensuojeluyksiköistä annettu laki 4 § Hallintolaki 11 § Hallintolaki 33 § Hallintolaki 36 § Hallintolaki 42 § Hallintolainkäyttölaki 74 § Hallintolainkäyttölaki 75 § 2 momentti Oikeudenkäymiskaari 21 luku 14 § 1 momentti Valtion virkamiesasetus 39 § 1 momentti Valtion koulukotien ja vankilan perheosaston ohjesääntö 9 § Valtion koulukotien ja vankilan perheosaston ohjesääntö 10 §
Päätös HäHaO 14.8.2014 14/0580/3 Kirjallinen varoitus
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 14.8.2014 14/0580/3 Kirjallinen varoitus Käyttäytymisvelvollisuus Menettelyvirhe Toimivallan ylittäminen ... - Kirjallinen varoitus Päätös HeHaO 25.2.2015 15/0148/2 Kirjallinen varoitus 1424815200000
Helsingin hallinto-oikeus 25.2.2015 15/0148/2 Kirjallinen varoitus Sopimaton käytös Virkavelvollisuuden rikkominen Sopimaton kielenkäyttö Käyttäytymisvelvollisuus Epäasiallinen käytös Virasto oli antanut A:lle kirjallisen varoituksen, koska A:n käyttäytymistä oppilaitoksen johtaja B:n kanssa käydyn puhelinkeskustelun aikana oli pidettävä kaikilta osin tuomittavana. Puhelinkeskustelusta reklamoitua impulsiivista sanailua ei päätöksen mukaan voitu pitää asiallisena ja hillittynä virkamiestasoisena käyttäytymisenä, jota virasto edellytti henkilöstöltä toiminnassaan. Hallinto-oikeuden mukaan asiassa oli selvää, että A oli soittanut B:lle ja arvostellut sekä B:tä että tämän alaisuudessa toimivaa operaattoria ja oppilaitoksen opinnäytetöitä. Asiassa ei arvioitu sitä, oliko A:n esittämä arvostelu ollut asiaperusteisesti aiheellista ja perusteltua vaan sitä, oliko A puhelinkeskustelun aikana käyttäytynyt asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. A oli toden-nut, ettei hän ollut käyttäytynyt B:n ilmoittamalla tavalla yleisesti, mutta A ei missään vaiheessa kiistänyt käyttäneensä erikseen mainittuja ilmaisuja, kuten ”ala-arvoista paskaa” ja ”idiootti johtaja --”. Kun otettiin huomioon puhelun osapuolten asema ja keskustelun aihe, oli A:n virkamiehenä ja virka-asiassa käyttämää esiintymistapaa pidettävä epäasianmukaisena. A ei ollut puhelinkeskustelun aikana käyttäytynyt asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla ja oli siten toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan. Virastolla oli ollut asiallinen ja riittävä peruste kirjallisen varoituksen antamiselle. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO 5.12.2016 T 5166: Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muutettu. Valtion virkamieslaki 14 § Valtion virkamieslaki 24 §
Päätös HeHaO 25.2.2015 15/0148/2 Kirjallinen varoitus
Helsingin hallinto-oikeus 25.2.2015 15/0148/2 Kirjallinen varoitus Sopimaton käytös Virkavelvollisuuden rikkominen Sopimaton... - Kirjallinen varoitus Päätös HeHaO 22.12.2014 14/1065/2 Kirjallinen varoitus 1419199200000
Helsingin hallinto-oikeus 22.12.2014 14/1065/2 Kirjallinen varoitus Syrjintä Menettelyvirhe Oikeudenkäyntikulut Kohtuullinen aika Käyttäytymisvelvollisuus Epäasiallinen käytös Sopimaton kielenkäyttö Sopimaton käytös Virasto oli antanut A:lle kirjallisen varoituksen. Päätöksen mukaan varoitus perustui A:n menettelyyn virantoimituksessa 1.11.2012 ja 20.11.2012. Päätöksen mukaan A oli käyttäytynyt henkilöstökokouksessa virkamieslain 14 §:n 2 momentin vastaisesti. Työnantaja katsoi A:n käyttäytymisen myös työturvallisuuslain 28 §:n mukaiseksi häirinnäksi ja epäasialliseksi kohteluksi julkisen negatiivisen nimittelyn kohteiksi joutuneita kohtaan. A:lle oli myöhemmin annettu virkakäsky, jota A kieltäytyi noudattamasta. Virasto oli antanut A:lle kirjallisen varoituksen kyseisten tapahtumien perusteella jo 18.12.2012. Virkamieslautakunta oli 17.5.2013 tekemällään päätöksellä kumonnut kyseisen päätöksen muotovirheen johdosta. Hallinto-oikeus totesi, että virkamieslautakunta ei ollut palauttanut kysymyksessä olevaa varoitus-asiaa virastolle uudelleen käsiteltäväksi. Siten kysymykseen ei tullut hallintolain mukaisen ilmeisen kirjoitusvirheen tai muun siihen verrattavaa selvää virhettä koskevan säännöksen soveltaminen. Valtion virkamieslaissa tai -asetuksessa ei ole säännöstä siitä, voidaanko muutoksenhakuelimen päätöksessä todettu menettelyvirhe oikaista uudessa käsittelyssä hallintomenettelyssä. Virka-mieslautakunta ei ollut tutkinut samoihin tosiseikkoihin perustuvan varoitusasian asiallisia edellytyksiä, vaan päätöksen kumoaminen oli perustunut vain menettelyllisiin seikkoihin. Hallinto-oikeus katsoi, että varoituksen uudelleen käsittelyyn virastossa ei siten ollut estettä, vaikka tällaisesta menettelystä ei ole olemassa erillissäännöstä. Hallinto-oikeuden mukaan varoitus on hallintopäätös, jolla kohdistetaan moite virkamiehen käyt-täytymiseen ja kiinnitetään virkamiehen huomio tämän toiminnan moitittavuuteen vastaisen varalle. Hyväksyttävä aika virkamiehen moitittavan käyttäytymisen ja varoituksen välillä riippuu yksittäistapauksittain asian laadusta, mutta aika ei voi varoituksen tarkoitus huomioiden olla kohtuuttoman pitkä. Asiassa varoituksen perusteena olivat A:n menettelyt 1.11.2012 ja 20.11.2012, ja varoitus oli annettu 15.7.2013. Hallinto-oikeus katsoi, että lähes kahdeksan kuukauden aikaa oli pidettävä kohtuuttoman pitkänä aikana, missä otettiin huomioon myös se, että varoituksen perusteena olevien seikkojen määrittely ei ollut edellyttänyt pitkää selvittelyaikaa. Myöskään A:lle saman menettelyn johdosta 18.12.2012 annetun varoituksen kumoaminen virkamieslautakunnassa työnantajan menettelyvirheen johdosta ei vaikuttanut tähän kohtuusarviointiin. Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen ja velvoitti Suomen valtion korvaamaan A:n oikeuden-käyntikulut 3 000 eurolla. KHO 19.5.2016 T 2144: Virasto oli sittemmin lakkautettu. Vireillä olleet asiat sekä viraston virat ja niihin nimitetyt virat siirrettiin Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Näin ollen hallinto-oikeus oli tullut asiassa työnantajan asemaan ja sillä oli oikeus hakea muutosta Helsingin hallinto-oikeuden asiassa antamaan päätökseen. Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta kuului maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaan. Näin ollen myös ministeriöllä oli katsottava olevan oikeus valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Virasto oli aiemman päätöksensä tultua kumotuksi muotovirheen vuoksi, antanut A:lle uuden varoituksen samoilla perusteilla kuin aiemmin. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan Helsingin hallinto-oikeuden ei olisi tullut kumota varoitusta koskevaa päätöstä sillä perusteella, että varoituksen antamiseen kulunut aika laskettuna sen antamiseen johtaneista perusteista oli ollut liian pitkä. Virkamieslaissa ei säädetä, missä ajassa varoitus on annettava sen antamiseen johtaneiden perusteiden tultua työnantajan tietoon. Korkein hallinto-oikeus kumosi Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen ja asia palautettiin sille uudelleen käsiteltäväksi. KHO totesi myös, että hallinto-oikeuden tuli asian ratkaistessaan lausua myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetystä oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevasta vaatimuksesta. Hallintolaki 50 § Hallintolaki 51 § 1 momentti Hallinto-oikeuslaki 3 § Laki kunnallisesta viranhaltijasta 44 § 2 momentti Työturvallisuuslaki 28 § Valtion virkamieslaki 14 § Valtion virkamieslaki 24 § Valtion virkamieslaki 57 §
Päätös HeHaO 22.12.2014 14/1065/2 Kirjallinen varoitus
Helsingin hallinto-oikeus 22.12.2014 14/1065/2 Kirjallinen varoitus Syrjintä Menettelyvirhe Oikeudenkäyntikulut ... - Irtisanominen yksilöperusteella , Kirjallinen varoitus Päätös HeHaO 22.9.2017 17/0726/2 Kirjallinen varoitus 1506027600000
Helsingin hallinto-oikeus 22.9.2017 17/0726/2 Kirjallinen varoitus Irtisanominen yksilöperusteella Kuulemismenettely Huomautus Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Työtehtävien laiminlyönti Virkavelvollisuuden laiminlyönti Yhdenvertainen kohtelu Sopimaton kielenkäyttö Sopimaton käytös Sopimattomuus Syrjintä Ylimääräinen muutoksenhaku Virasto oli 18.2.2016 antanut tarkastaja A:lle kirjallisen varoituksen, koska hän oli toistuvasti laiminlyönyt virkatehtäviään tukitoimista sekä hänelle annetuista virkakäskyistä ja huomautuksista huolimatta. Virasto oli 8.6.2016 päättänyt irtisanoa A:n virkasuhteen yksilöperusteella, sillä A:n jatkuva virkavelvollisuuksien laiminlyönti muodosti virkamiehestä johtuvan erityisen painavan syyn irtisanomiselle. A oli toistuvasti esimiehen nimenomaisista, useista kehotuksista ja muista työnjohdollisista toimista sekä työnantajalta 6.11.2014 ja 23.11.2015 saamistaan kirjallisista huomautuksista huolimatta laiminlyönyt ja lykännyt perusteettomasti virkatehtäviensä suorittamista. Lisäksi A oli laiminlyönyt velvollisuutensa antaa esimiehelle selvitystä työajan käytöstä sekä osallistumisen tilannettaan koskeviin seurantapalavereihin. Asiasta oli keskusteltu A:n kanssa useita kertoja ja asiaa oli selvitetty myös henkilöstöhallinnon ja työterveyshuollon avulla. A vaati päätöksiä kumottaviksi. Lisäksi A vaati hallinto-oikeutta ottamaan kantaa ja ryhtymään toimenpiteisiin A:n virkasuhteen yhteydessä ilmi tulleen, erityisesti ikään ja mielipide-eroihin liittyvän syrjinnän osalta. Hallinto-oikeus välipäätöksellään 4.11.2016 16/0876/2 hylkäsi valituksenalaisten päätösten täytäntöönpanon kieltämistä ja väliaikaisen määräyksen antamista koskevat vaatimukset. Korkein hallinto-oikeus päätöksellä 4.1.2017 T 23 hylkäsi valituksen hallinto-oikeuden välipäätöksestä. Hallinto-oikeuden mukaan työnantajan antamat työtehtävien suorittamista ja tehdyn työn dokumentointia koskevat ohjeet ja määräykset ovat valtion virkamieslaissa tarkoitettuja työnjohto- ja valvontamääräyksiä eli niin sanottuja virkakäskyjä. Työnantajan toimivaltaan kuuluvien käskyjen noudattamatta jättäminen on vaikeuttanut ja hidastanut asioiden käsittelyä virastossa. Valittajan oma menettely oli ollut syynä varoituksen antamiseen, eikä kyseessä siten ollut syrjintä A:n mieli-piteiden tai iän vuoksi. A oli menetellyt toistuvasti vastoin virkavelvollisuuksiaan ja hänelle oli siten voitu antaa kirjallinen varoitus. Irtisanomisen osalta hallinto-oikeus totesi, että A:n menettely oli ollut työnantajan ohjauksesta, huomautuksista ja varoituksista huolimatta jatkuvaa eikä siihen ole ollut miltään osin hyväksyttävää syytä. Virastolla oli ollut A:n irtisanomiseen virkamieslain edellyttämä virkamiehestä johtuva erityisen painava syy. Hallinto-oikeus ei tutkinut valittajan lomapäiviä, palkkausta ja palkanmaksua koskevia vaatimuksia. Hallinto-oikeus ei ollut toimivaltainen tutkimaan mainittuihin kysymyksiin liittyviä vaatimuksia. Muilta osin hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen viraston päätöksistä. KHO 26.1.2018 T 324: Korkein hallinto-oikeus päätöksellään 26.1.2018 hylkäsi A:n valituslupa-hakemuksen eikä siten antanut ratkaisua valitukseen. KHO 1.8.2018 T 3673: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi ylimääräistä muutoksenhakua koskevan hakemuksen. Hakemuksen tueksi ei ollut esitetty sellaisia syitä, joiden johdosta ylimääräiseen muutoksenhakuun voitaisiin suostua. Hakemus oli hylättävä. Valtion virkamieslaki 11 § 1 ja 2 momentti Valtion virkamieslaki 14 § 1 ja 2 momentti Valtion virkamieslaki 24 § Valtion virkamieslaki 25 § ja 2 momentti Yhdenvertaisuuslaki 8 §
Päätös HeHaO 22.9.2017 17/0726/2 Kirjallinen varoitus
Helsingin hallinto-oikeus 22.9.2017 17/0726/2 Kirjallinen varoitus Irtisanominen yksilöperusteella Kuulemismenettely Huomautus Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Työtehtävien... - Irtisanominen yksilöperusteella , Kirjallinen varoitus Päätös TuHAO 4.2.2015 15/0032/1 Irtisanominen yksilöperusteella 1619125200000
Turun hallinto-oikeus 4.2.2015 15/0032/1 Irtisanominen yksilöperusteella Työnjohtomääräys Virkavelvollisuuden laiminlyönti Täytäntöönpanokielto Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Kirjallinen varoitus Virasto oli päätöksellään irtisanonut tarkastuseläinlääkäri A:n virkasuhteen. Virasto oli 30.10.2013 päättänyt siirtää A:n viran sijoituspaikkakunnan Säkylästä Turkuun 1.11.2013 alkaen. Samalla virasto oli päättänyt virkaan kuuluvien tehtävien sisällöstä. A oli valittanut päätöksestä hallinto-oikeuteen ja pyytänyt päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä. Hallinto-oikeus oli antamallaan välipäätöksellä hylännyt täytäntöönpanokieltovaatimuksen ja korkein hallinto-oikeus oli 27.3.2014 pysyttänyt hallinto-oikeuden päätöksen. Hallinto-oikeus oli 10.4.2014 hylännyt A:n valituksen sijoituspaikkakunnan siirtämisestä. A:n esimies oli 30.12.2013 lähettänyt A:lle sähköpostiviestin, jossa hän oli ilmoittanut työnantajan edellyttävän, että A siirtyy työskentelemään Turun toimipisteessä ja noudattaa virkaehtosopimuksen mukaista virastotyöaikaa. Kehotus oli lähetetty A:lle uudelleen muun muassa 3.1.2014 ja 8.1.2014. Kun A ei ollut kehotuksista huolimatta noudattanut hänelle annettuja määräyksiä, virasto oli 17.2.2014 antanut A:lle valtion virkamieslain mukaisen varoituksen virkavelvollisuuksien laiminlyömisestä 31.12.2013–3.2.2014 välisenä aikana. Hallinto-oikeus totesi, että valtion virkamieslain mukaan viraston yhteisen viran sijoittamista viraston sisällä koskeva päätös tulee noudatettavaksi siitä tehdystä valituksesta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin päätä. Valitusviranomainen ei ollut kieltänyt A:n sijoituspaikkakuntaa koskevan päätöksen täytäntöönpanoa, joten työnantaja oli voinut edellyttää, että A siirtyy työskentelemään Turun toimipisteessä. A oli ollut velvollinen noudattamaan työnantajan viran sijoituspaikkakuntaa ja virkatehtäviä koskevaa päätöstä siitä huolimatta, ettei kyseinen päätös ole ollut lainvoimainen. Asiassa oli riidatonta, ettei A ollut viraston päätöksen 30.10.2013 jälkeen saapunut työskentelemään viraston Turun toimipisteeseen, eikä ollut suorittanut päätöksen mukaisia virkatehtäviä. Työnantaja oli antanut A:lle toistuvasti työnjohto- ja valvontamääräyksiä, joita A ei ollut noudattanut ja A oli ollut luvattomasti poissa työpaikaltaan usean kuukauden ajan. A:n virkavelvollisuuksien vastainen toiminta oli jatkunut, vaikka hänelle oli annettu asiasta varoitus. Virastolla oli siten ollut erityisen painava syy irtisanoa A:n virkasuhde. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO 23.6.2016 T 2814: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muutettu. Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 23 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 25 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 25 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 25 § 3 momentti
Päätös TuHAO 4.2.2015 15/0032/1 Irtisanominen yksilöperusteella
Turun hallinto-oikeus 4.2.2015 15/0032/1 Irtisanominen yksilöperusteella Työnjohtomääräys Virkavelvollisuuden laiminlyönti Täytäntöönpanokielto ... - Irtisanominen yksilöperusteella Päätös I-SHaO 12.8.2014 14/5123/4 Irtisanominen yksilöperusteella 1407790800000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 12.8.2014 14/5123/4 Irtisanominen yksilöperusteella Työnjohtomääräys Virkavelvollisuuden laiminlyönti Luvaton poissaolo Alkoholi Vapaa-aika Kuulemismenettely Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Lääkärintodistus Poissaoloilmoitus Virasto oli irtisanonut A:n virkasuhteen 5.5.2014 päättymään A:n luvattomien poissaolojen vuoksi. A oli ollut poissa työstä 15.3.2014 ja 16.–17.4.2014. Poissaololleen 15.3.2014 A oli täsmentänyt syyksi edellisen illan liiallisen alkoholin nauttimisen aiheuttaman huonon työkunnon. A ei ollut jaksanut hakeutua lääkäriin poissaolopäivinään. A oli kuitenkin ilmoittanut työnantajalle poissa-oloistaan ja niiden syistä. A:lle oli varattu tilaisuus tulla kuulluksi poissaolojensa johdosta ja hänelle oli 1.4.2014 annettu kirjallinen varoitus virkamieslain vastaisesta käyttäytymisestä työtehtävässä. A ei ollut toimittanut poissaoloistaan terveydenhoitajan tai lääkärin todistusta, vaikka sairaalan ohjeen mukaan A:n olisi tullut toimia näin. Siten A:n poissaoloja voitiin pitää luvattomina. Vaikka A oli ollut luvatta poissa töistä kolmena päivänä ja siten menetellyt virkamieslain mukaisten velvollisuuksiensa vastaisesti, ei A:n laiminlyöntiä ollut kuitenkaan pidettävänä sellaisena erityisen painavana syynä, jonka perusteella virasto olisi voinut irtisanoa A:n virkasuhteen. Viraston päätös oli siten virkamieslain vastainen. Hallinto-oikeus kumosi virasto päätöksen. KHO 6.2.2017 T 448: Korkein hallinto-oikeus tutki asian. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulos-ta ei muutettu. Valtion virkamieslaki 14 § Valtion virkamieslaki 25 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 25 § 2 momentti
Päätös I-SHaO 12.8.2014 14/5123/4 Irtisanominen yksilöperusteella
Itä-Suomen hallinto-oikeus 12.8.2014 14/5123/4 Irtisanominen yksilöperusteella Työnjohtomääräys Virkavelvollisuuden laiminlyönti Luvaton... - Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös HeHaO 13.4.2017 17/0301/2 Irtisanominen yksilöperusteella 1492030800000
Helsingin hallinto-oikeus 13.4.2017 17/0301/2 Irtisanominen yksilöperusteella Virantoimituksesta pidättäminen Ampuma-aserikkomus Epäasiallinen käytös Huumausaine Käyttäytymisvelvollisuus Palvelusrikkomus Puolustusvoimat Rikostuomio Sopimaton käytös Sotilas Suhteellisuusperiaate Tutkimatta jättäminen Vapaa-aika Valitusaika Yleinen luottamus viranomaiseen Ylikersantti A oli irtisanottu puolustusvoimien aliupseerin virasta ja pidätetty virantoimituksesta välittömästi irtisanomisen jälkeen. Syynä irtisanomiselle oli ollut se, että A oli tuomittu käräjäoikeudessa 18.1.2015-18.7.2015 tehdystä huumausainerikoksesta ja 18.7.2015 tehdystä ampuma-aserikkomuksesta yhteiseen 10 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen. Hovioikeus ei antamallaan tuomiolla muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. A vaati päätöstä virkasuhteen irtisanomisesta kumottavaksi. A:n mukaan riittäväksi seuraamukseksi olisi tullut katsoa väliaikainen virasta pidättäminen tai korkeintaan varoitus. A kiisti syyllistyneensä huumausainerikokseen, mutta myönsi huumausaineen käyttörikoksen ja syytteen ampuma-aserikoksesta. A:n mukaan virkasuhteen irtisanomiselle ei ollut virkamiehestä johtuvaa riittävän painavaa syytä. Viran menettäminen ”yhden kannabiskokeilun ja joidenkin patruunoiden hallussa-pidon vuoksi” oli A:n mielestä kohtuutonta, sillä ”menettely ei ole vaikuttanut viran hoitamiseen”. A:n mukaan riittäväksi seuraamukseksi olisi tullut katsoa väliaikainen virasta pidättäminen tai korkeintaan varoitus. A:n mukaan kannabiksen vapaa-ajan käyttö ei ole vaikuttanut työssäoloaikaan. Hallinto-oikeus totesi, että virkasuhteen irtisanomisperustetta on arvioitava suhteessa virkamiehen virkavelvollisuuksiin. A on tehtävässään vastannut asevelvollisten kouluttamisesta ja heidän palvelusturvallisuudestaan. Ammattisotilaana A:lla oli myös vapaa-aikaan kohdistuva erityinen käyttäytymisvelvoite. Hallinto-oikeus katsoi, että valittaja oli syyllistymällä huumausainerikokseen käyttämällä huumeita ja pitämällä niitä hallussaan sekä syyllistymällä ampuma-aserikkomukseen säilyttämällä ampumatarvikkeita huolimattomasti käyttäytynyt tavalla, joka ei ole vastannut hänen asemaansa eikä hänen tehtäväänsä. A:n menettely virkatehtäviensä ulkopuolella on ollut omiaan vaarantamaan luottamusta puolustusvoimille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Rannikkoprikaatin komentajalla oli ollut virkamieslain mukainen virkamiehestä johtuva erityisen painava syy valittajan virkasuhteen irtisanomiselle. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO 22.6.2017 T 3007: Valituslupahakemus oli saapunut korkeimpaan hallinto-oikeuteen vasta valitusajan päätyttyä. Korkein hallinto-oikeus jätti siten valituksen tutkimatta. Valtion virkamieslaki 14 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 25 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 40 § 2 momentti 4 kohta Laki Puolustusvoimista 42 § Valtion virkamieslaki 57 § 1 momentti Oikeusapulaki 26 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 22 § Hallintolainkäyttölaki 26 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti
Päätös HeHaO 13.4.2017 17/0301/2 Irtisanominen yksilöperusteella
Helsingin hallinto-oikeus 13.4.2017 17/0301/2 Irtisanominen yksilöperusteella Virantoimituksesta pidättäminen Ampuma-aserikkomus Epäasiallinen käytös Huumausaine Käyttäytymisvelvollisuus Palvelusrikkomus Puolustusvoimat Rikostuomio Sopimaton... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös P-SHaO 29.1.2016 16/0065/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1454018400000
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 29.1.2016 16/0065/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella Organisaatiouudistus Taloudellinen syy Toiminnan uudelleenjärjestely Uudelleen kouluttaminen Uudelleen sijoittaminen Virasto oli irtisanonut A:n virkasuhteen päättymään 30.11.2014. Päätöksen mukaan irtisanomisen perusteena oli kollektiiviperuste, eikä A:ta ollut voitu päätöksen mukaan ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa tai kouluttaa uusiin tehtäviin eikä virkaa ollut siirretty toiseen virastoon. Työnantajan mukaan odotettavissa oleva rahoituksen merkittävä vähentyminen oli edellyttänyt viraston organisaation ja toimintatapojen muuttamista, joiden seurauksena muutosuhanalaiseksi oli tullut 85 virkamiestä. Näistä 41 oli sijoitettu uuteen organisaatioon. Virasto oli syksyllä 2014 aloittanut noin 40 tieto- ja viestintäteknologian asiantuntijan rekrytoinnin, ja tehtävät olivat olleet haettavana A:n irtisanomisaikana. Työnantaja ei hallinto-oikeuden mukaan ollut esittänyt mitään selvitystä siitä, miksi samoissa tehtävissä työskennellyt A ei olisi ollut osaamisensa ja kokemuksena puolesta sopiva henkilö mihinkään edellä mainituista tehtävistä. Virkamieslaki edellyttää työnantajavirastolta erityistä aktiivisuutta irtisanotun työntekijän uudelleensijoittamis- ja koulutusmahdollisuuksien selvittämisessä. Hallinto-oikeuden mukaan asiassa ei ollut esitetty selvitystä siitä, että A:lle olisi irtisanomisen vaihtoehtona nimenomaisesti tarjottu työtä tai että A olisi kieltäytynyt tarjotusta työstä. Hallinto-oikeus katsoi, että A:n irtisanomiseen ei ollut virkamieslaissa säädettyä perustetta ja päätös oli siten lainvastaisena kumottava. Hallinto-oikeus kumosi viraston irtisanomista koskevan päätöksen. KHO 25.9.2017 T 4731: Korkein hallinto-oikeus totesi, että virastossa noudatettu menettely tarjota irtisanotuille virkamiehille mahdollisuus ilmoittaa kiinnostuksestaan avoinna oleviin tehtäviin ei yksin täyttänyt viranomaisen aktiivista velvollisuutta irtisanomisen välttämiseksi sijoittaa virkamies uudelleen. Korkein hallinto-oikeus oli yhtä mieltä hallinto-oikeuden kanssa siitä, ettei viraston velvollisuus tarjota A:lle muuta sopivaa työtä irtisanomisen välttämiseksi ollut poistunut pelkästään sen takia, että A oli ilmoittanut olevansa ensisijaisesti kiinnostunut tietyistä tehtävistä. Korkein oikeus hylkäsi A:n vaatimuksen lisäselvityksen hankkimisesta. Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu. Valtion virkamieslaki 27 § 1 momentti 2 kohta Valtion virkamieslaki 27 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 27 § 4 momentti Valtion virkamieslaki 5 §
Päätös P-SHaO 29.1.2016 16/0065/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 29.1.2016 16/0065/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella Organisaatiouudistus Taloudellinen syy Toiminnan uudelleenjärjestely Uudelleen kouluttaminen Uudelleen sijoittaminen ... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös I-SHaO 8.6.2015 15/0187/4 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1433710800000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 8.6.2015 15/0187/4 Irtisanominen kollektiiviperusteella Virkatehtävien vähentyminen Taloudellinen syy Toiminnan uudelleenjärjestely Suullinen käsittely Virasto oli 17.12.2014 irtisanonut A:n virkasuhteen. Hallinto-oikeuden mukaan asiassa esitetyn selvityksen perusteella viraston toimintamenomäärärahat eivät olleet riittäneet kattamaan toiminnasta aiheutuneita menoja, vaan menoja oli jouduttu kattamaan aikaisemmilta vuosilta kertyneillä säästöillä. Toimintamenojen sopeuttaminen vastaamaan käytettävissä olevia määrärahoja oli edellyttänyt toiminnan menojen alentamista 2,8 miljoonalla eurolla. Virastossa oli järjestetty yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annetun lain mukaiset neuvottelut, jotka olivat johtaneet lopulta yli 30 henkilön irtisanomiseen tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla. Tilanteesta saadun selvityksen perusteella hallinto-oikeus arvioi, ettei A:n irtisanominen ollut liittynyt toimipaikan remonttiin, vaan koko viraston taloudelliseen tilanteeseen ja toiminnan menojen alentamisen tarpeeseen. A:n pääasiallinen tehtävä oli ollut viraston välinehuollosta vastaaminen. Merkittävin välinehuollon tehtävien vähentyminen oli todistajan kertomuksen perusteella johtunut siirtymisestä kertakäyttöisten välineiden käyttämiseen. Muut A:lle kuuluneet tehtävät oli uudistusten jälkeen jaettu yksikön muille virkamiehille. A:n hoitamat tehtävät olivat vähentyneet siten, ettei niitä ollut enää omana tehtävänään toiminnan tehostamisen ja tehtävien uudelleenjärjestelyjen jälkeen. Tehtävien loppuminen johtui viraston toiminnan tehostamisesta ja tehtävien uudelleen järjestelemisestä. Virastolla oli siten virkamieslain 27 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu syy irtisanoa A virastaan, koska A:n tehtävät ja viraston mahdollisuudet tarjota hänelle tehtäviä olivat olennaisesti ja muuten kuin tilapäisesti vähentyneet. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO 23.10.2017 T 5327: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta. Korkein hallinto-oikeus tutki asian. Valitus hylättiin. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muutettu. Hallintolaki 6 § Valtion virkamieslaki 11 § Valtion virkamieslaki 27 § 1 momentti Yhdenvertaisuuslaki 8 § 1 momentti
Päätös I-SHaO 8.6.2015 15/0187/4 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Itä-Suomen hallinto-oikeus 8.6.2015 15/0187/4 Irtisanominen kollektiiviperusteella Virkatehtävien vähentyminen Taloudellinen syy Toiminnan uudelleenjärjestely Suullinen... - Irtisanominen yksilöperusteella , Kirjallinen varoitus , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös TuHaO 28.12.2015 15/0340/1 Irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen 1451253600000
Turun hallinto-oikeus 28.12.2015 15/0340/1 Irtisanominen yksilöperusteella Virantoimituksesta pidättäminen Aiempi kurinpitorangaistus Alkoholi Sotilas Käyttäytymisvelvollisuus Vapaa-aika Kirjallinen varoitus A oli irtisanottu rannikkovartioston opistoupseerin virasta 18.6.2015. Hänet oli samalla pidätetty virantoimituksesta. Työnantaja katsoi A:n syyllistyneen 13–14.5. vartiorikokseen, niskoitteluun ja sotilaan sopimattomaan käyttäytymiseen, joiden vuoksi hänet oli jouduttu lähettämään kesken purjehduksen Suomeen. A oli toiminut 1.1.2015 alkaen yksikön pursimiehenä, jonka tehtävänä oli muun ohella valvoa osaltaan kurin ja järjestyksen ylläpitoa sekä oikean merisotilashengen luomista yksikön varusmiesten keskuudessa, ja toimia kurinpitoesimiehenä omien toimivaltuuksiensa puitteissa. Asiassa saadun selvityksen mukaan A oli osallistunut 2015 ulkomaan koulutuspurjehduksella 13.5.2015 vieraana iltatilaisuuteen esiintyen siellä ilmeisen päihtyneenä, ja aiheuttaen käytöksellään pahennusta ja häiriötä. Päihtymys oli ilmennyt aggressiivisena ja sekavana käytöksenä ja horjumisena. A oli kieltäytynyt toistuvasti noudattamasta hänelle annettuja käskyjä mennä hyttiinsä ja rauhoittua. Lisäksi teko oli tapahtunut henkilökunnan, kadettien ja asevelvollisten läsnä ollessa. A oli uhannut väkivallalla hyttikaveriaan, ja myöhemmin puhutellut häiriköivästi erästä varusmiestä. Seuraavana päivänä 14.5.2015 A:n oli ollut tarkoitus toimia aluksen vahtiupseerina klo 8.00 alkaen. A oli saapunut paikalle puoli tuntia myöhässä, ja lisäksi A:n vireystila oli siinä määrin alentunut, että aluksen päällikkö oli kieltänyt A:ta toimimasta vahtiupseerina. A oli tuomittu aiemmin vuosina 2010 ja 2012 rikoslain 45:18:ssa tarkoitetusta sotilaan sopimattomasta käyttäytymisestä kurinpitosakkoihin. A oli saanut varoituksen vuoden 2010 tapahtumien johdosta. A oli erotettu vuonna 2012 kuukauden määräajaksi virantoimituksesta, ja annettu kehotus hoitoonohjauksesta, koska hänen liiallinen alkoholinkäyttö vapaa-aikana oli heijastunut moitittavaan käyttäytymiseen. Hallinto-oikeus katsoi A:n käytöksen olleen erittäin moitittavaa siltä osin, kuin kyse oli ollut A:n voimakkaasta päihtymisestä, häiritsevästä ja aggressiivisesta käyttäytymisestä sekä uhkailusta pahoinpidellä kollegansa. A oli vuosina 2010 ja 2012 syyllistynyt samankaltaiseen liiallisesta alkoholinkäytöstä johtuvaan häiriökäyttäytymiseen kuin nytkin kysymyksessä olevissa teoissa. Hallinto-oikeus totesi, että vaikka aiemmat teot olivat vanhentuneet yksittäisinä irtisanomisperusteina, ne voitiin kuitenkin ottaa kokonaisarvioinnissa huomioon. A oli aiemmista kurinpitorangaistuksista ja virkamiesoikeudellisista toimenpiteistä sekä hoitoon ohjauksesta huolimatta syyllistynyt sotilaan sopimattomaan käyttäytymiseen, vartiorikokseen ja niskoitteluun, ja työnantajalla oli siten ollut erityisen painava syy irtisanoa A:n virkasuhde. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO 7.9.2017 T 4332: Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muutettu. Valtion virkamieslaki 14 § Valtion virkamieslaki 25 § 2 momentti Laki puolustusvoimista 42 § Hallintolaki 6 §
Päätös TuHaO 28.12.2015 15/0340/1 Irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen
Turun hallinto-oikeus 28.12.2015 15/0340/1 Irtisanominen yksilöperusteella Virantoimituksesta pidättäminen Aiempi kurinpitorangaistus ... - Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös P-SHaO 5.6.2015 15/0364/2 Irtisanominen virantoimituksesta 1433451600000
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 5.6.2015 15/0364/2 Irtisanominen yksilöperusteella Virantoimituksesta pidättäminen Määräaikainen virantoimituksesta erottaminen Yleinen luottamus viranomaiseen Rikostuomio Rajavartiolaitos Luottamuspula Virkavelvollisuuden laiminlyönti Virkavelvollisuuden rikkominen Yhdenvertainen kohtelu Käyttäytymisvelvollisuus Palvelusrikkomus Taloudellinen vahinko Suhteellisuusperiaate Vapaa-aika Ne bis in idem-periaate Epäasiallinen käyttäytyminen Sopimaton käytös Virasto oli irtisanonut vanhempi rajavartija A:n virkasuhteen päättymään kuuden kuukauden irti-sanomisajan kuluttua. A oli pidätetty virantoimituksesta välittömästi. Päätöksen mukaan käräjäoikeus oli tuominnut A:n tuomioistuimessa annetusta perättömästä lausumasta todistajana kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen. Vankeusrangaistus oli ehdollinen ja tuomio oli lainvoimainen. Viraston päätöksen mukaan syyllistyminen kyseiseen vakavaan rikokseen oli lähtökohtaisesti sellaista menettelyä, joka vaarantaa luottamusta virastolle kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitamiseen riippumatta siitä, onko teko tehty virassa vai vapaa-aikana. Käräjäoikeus oli rangaistusseuraamusta määrätessään katsonut, että A:n toiminta oli ollut erityisen häikäilemätöntä ja moitittavaa. Käräjäoikeus oli silti rangaistusta mitatessaan ottanut rangaistusta lieventävänä seikkana huomioon, että A oli kutsuttu todistamaan asiassa, jossa hän olisi entisenä huippu-urheilijana totuudenmukaisesti puhumalla aiheuttanut itselleen häpeällisen ja mahdollisesti huomattavaa vahinkoa aiheuttavan seikan ilmitulon, joka olisi saanut huomattavan suurta ja häpeällistä julkisuutta. Hallinto-oikeuden mukaan se, että A oli käräjäoikeudessa tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen perättömän lausuman antamisesta tuomioistuimessa, ei estänyt virkamiesoikeudellisen seuraamuksen määräämistä hänelle saman menettelyn perusteella. Hallinto-oikeus totesi, että rikosta, johon A oli syyllistynyt ja joka oli ollut hänen irtisanomisensa perusteena, oli pidettävä vakavana. Rikoksesta johtuvia virkamiesoikeudellisia seurauksia harkittaessa oli kuitenkin huomioitava se, että A oli kutsuttu todistamaan asiassa, jossa hän olisi voinut aiheuttaa itselleen häpeällisen ja mahdollisesti huomattavaa vahinkoa aiheuttavan seikan ilmitulon. Lieventävänä seikkana tuli huomioida myös se, että tilanne oli A:n mukaan tullut hänelle täytenä yllätyksenä. Hallinto-oikeuden mukaan rajavartiomiehen on käyttäydyttävä siten, ettei hän menettele tavalla, joka on omiaan vaarantamaan luottamusta virastolle kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. A:n päätehtävä oli ollut maastossa partiointi ja rajaturvallisuuden vartioiminen. A oli työskennellyt joko työparin kanssa tai osana ryhmää eikä hän ollut koskaan joutunut todistamaan oikeudessa virkatehtäviinsä liittyen. Vaikka A oli toiminut tavalla, joka oli omiaan vaarantamaan luottamusta Rajavartiolaitokselle kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon, ei menettelyä voitu vakavuudeltaan verrata tilanteeseen, jossa perättömän lausuman antaminen tuomioistuimessa olisi liittynyt A:n virkatehtäviin. Myös A:n pitkä ja nuhteeton virkaura oli otettava huomioon virkamiesoikeudellisia seuraamuksia harkittaessa. Hallinto-oikeuden mukaan asiassa tuli esille useita seikkoja, joiden perusteella katsottiin, ettei A:n irtisanomiselle ollut valtion virkamieslain mukaista erityisen painavaa syytä. Hallinto-oikeus katsoi, että riittävä seuraus olisi kyseisessä tapauksessa ollut virantoimituksesta erottaminen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi kuukaudeksi. Hallinto-oikeus kumosi rajavartioston päätöksen ja palautti asian rajavartiostolle uudelleen käsiteltäväksi. (Ään. 2–1) KHO 12.10.2017 T 5081: Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan A:ta ei voitu katsoa asetetun eriarvoiseen asemaan Rajavartiolaitoksessa aiemmin noudatettuun käytäntöön verrattuna. Korkein hallinto-oikeus katsoi myös, että rajavartioston komentajalla oli ollut erityisen painava syy A:n vanhemman rajavartijan virkasuhteen irtisanomiseen. Sen lisäksi irtisanomisen perusteena olleen rikoksen oli voitu katsoa osoittavan A:n siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, ettei viran-toimitusta oltu voitu jatkaa. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen. Rajavartioston komentajan päätös A:n virkasuhteen irtisanomisesta ja virantoimituksesta pidättämisestä välittömästi irtisanomisen jälkeen jäi voimaan. Laki rajavartiolaitoksen hallinnosta 10 § 1 momentti Laki rajavartiolaitoksen hallinnosta 20 § Laki rajavartiolaitoksen hallinnosta 20 a § Valtion virkamieslaki 14 § Valtion virkamieslaki 25 § 2 momentti
Päätös P-SHaO 5.6.2015 15/0364/2 Irtisanominen virantoimituksesta
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 5.6.2015 15/0364/2 Irtisanominen yksilöperusteella Virantoimituksesta pidättäminen Määräaikainen virantoimituksesta... - Korvausvaatimus Päätös HäHaO 5.11.2015 15/0869/3 Hallintoriita 1446674400000
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 5.11.2015 15/0869/3 Hallintoriita Korvausvaatimus Oikeudenkäyntikulut Palvelussitoumus Palkka Suullinen käsittely Takaisinperintä Taloudellinen vahinko Puolustusvoimat Rajavartiolaitos Virkavapaa Merivoimien esikunta vaati, että erikoisupseerin virassa palvellut insinöörikapteeniluutnantti A velvoitetaan maksamaan valtiolle korvauksena palvelussitoumuksensa rikkomisesta hänelle opiskeluajalta maksettujen palkkojen määrä 25 277,75 euroa sovittuine viiden prosentin viivästyskorkoineen 28.8.2014 lukien ja korvaamaan hakijan oikeudenkäyntikulut laillisine viivästyskorkoineen. A oli 2.11.2004 sitoutunut palkallisen opintovapaan vastineeksi palvelemaan Merivoimissa vähintään kuuden vuoden ajan ammattikorkeakouluopintojensa päättymisen jälkeen, edellyttäen, että hän tällöin saa vähintään sitoumushetken mukaiset palkkaetunsa. A oli palvelussitoumuksessa sitoutunut korvaamaan hänelle opintovapaan ajalta maksetun palkan, jos hän sitoumusaikanaan irtisanoutuu itsestään johtuvan muun syyn kuin sairauden takia. A oli valmistunut 19.12.2008 niistä opinnoista, joihin sitoumus liittyi ja irtisanoutunut erikoisupseerin virastaan 4.10.2013. A oli saanut 2004 enemmän palkkaa kuin vuosina 2005-2007. A oli katsonut palvelussitoumuksensa menettäneen merkityksensä, koska hänen kokonaisansionsa eivät olleet pysyneet sitoumusaikana vähintään yhtä suurina kuin sitoumusta laadittaessa. Merivoimien käsityksen mukaan tilapäiset muutokset A:n palkkauksen vaativuusluokissa eivät olleet mitätöineet palvelussitoumusta. Sitoumuksen tekovuonna A:n kokonaisansiot olivat olleet 32 433,41 euroa. Opintojen päättymisvuonna A:n vuosiansiot olivat olleet 38 861,40 euroa ja nousseet sen jälkeen vuosittain niin, että hänen vuosiansionsa olivat vuonna 2013 olleet 50 594,51 euroa. Virasto voi tehdä virkamiehen kanssa kirjallisen sopimuksen palvelussuhteessa noudatettavista ehdoista. Sopia ei saa kuitenkaan asiasta, josta valtion virkaehtosopimuslain mukaan ei saa sopia. Sopia ei saa muun muassa virkamiehen velvollisuuksista. Sopimuksella ei myöskään saa sopia virkaehtosopimuksessa sovittuja palvelussuhteen ehtoja huonommista ehdoista. Hallinto-oikeuden mukaan kyseessä oleva virkavapausajan palkkausta ja siihen liittyvää palvelussitoumusta koskeva järjestely koski virkamiehen palvelussuhteen ehtoja. Sitä oli sen vuoksi pidettävä virkamieslain tarkoittamana sopimuksena palvelussuhteessa noudatettavista ehdoista. Tällaisessa sopimuksessa ei voitu sopia asiasta, josta virkaehtosopimuslain mukaan ei saa sopia. Näin ollen sopimuksessa ei voitu esimerkiksi sopia virkamiehen velvollisuuksista. Lisäksi palvelussitoumusta ja siihen liittyvää korvausvelvollisuutta oli perustuslakivaliokunnan kannanottojen perusteella pidettävä perus-oikeuksien rajoituksena, joka kohdistui henkilökohtaiseen vapauteen ja oikeuteen hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Hallinto-oikeus totesi, ettei A:n allekirjoittamalla palvelussitoumuksella oltu voitu sitovasti määrätä velvollisuudesta työskennellä Merivoimien palveluksessa eikä myöskään tällaisen velvollisuuden noudattamatta jättämiseen liittyvästä korvausvelvollisuudesta. A ei siten hallinto-oikeuden mukaan ollut velvollinen korvaamaan Merivoimille palkallisen virkavapaansa ajalta maksettuja palkkaetuja. Hallinto-oikeus hylkäsi hakemuksen oikeudenkäyntikuluvaatimuksineen. Hallinto-oikeus hylkäsi Merivoimien esikunnan pyynnön suullisen käsittelyn toimittamisesta. Hallinto-oikeus velvoitti Puolustusvoimat suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 4175,70 euroa ja määrälle vuotuista viivästyskorkoa. KHO 1.6.2018 T 2611: Korkein hallinto-oikeus piti tulkinnanvaraisena, voitiinko kyseessä olevaa palvelussitoumusta ja työnantajan siihen liittyvää päätöstä myöntää A:lle palkallista virkavapautta hänen opiskeluajalleen pitää sopimisena palvelussuhteessa noudatettavista ehdoista. Korkein hallinto-oikeus katsoi joka tapauksessa, että järjestelyyn ei sisältynyt kiellettyä sopimista virkamiehen virkavelvollisuuksista. Sitoumusta ei voitu siten pitää lainvastaisena. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan tällaisessa lailla sääntelemättömässä tilanteessa palvelussuhteen laillisuuden arviointi voitiin perustaa samanlaisille näkökohdille kuin harkittaessa sääntelyn hyväksyttävyyttä perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kannalta. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin pääasiaa koskevalta osin sekä siltä osin kuin Merivoimien esi-kunta oli velvoitettu korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hallinto-oikeudessa. Viivytyksen välttämiseksi korkein hallinto-oikeus otti asiaa hallinto-oikeudelle palauttamatta välittömästi tutkittavakseen Merivoimien esikunnan hallintoriita-asiassa tekemän hakemuksen ja A:n vastaselityksessään hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittämät perusteet hakemuksen hylkäämiselle. A velvoitettiin suorittamaan valtiolle korvauksena palvelussitoumuksen rikkomisesta kohtuulliseksi katsotut 5 000 euroa. Korvauksen määrän kohtuullistamisessa otettiin huomioon, että kuuden vuoden pituinen sitoumusaika oli opintojen vaatimaan aikaan suhteutettuna pitkä. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat vaatimukset hylättiin. Äänestystulos 3-2 perusteluista. Äänestyslausunnossa eri mieltä olleet hallinto-oikeuden jäsenet totesivat olevansa samaa mieltä kuin enemmistö ratkaisun lopputuloksesta. Palvelussitoumuksen oikeudellisesta perustasta he totesivat kuitenkin enemmistön esittämästä poikkeavasti. Eri mieltä olevat jäsenet katsoivat, toisin kuin muut hallinto-oikeuden jäsenet, että A:n antamaa palvelussitoumusta ei voitu pitää oikeudellisesti merkityksettömänä yksin sillä perusteella, että tällaisesta palvelussitoumuksesta ei ollut säädetty lailla. Palvelussitoumuksen yhteensopivuus perustuslain kanssa voitiin hänen mukaan perustaa samankaltaisille näkökohdille kuin harkittaessa perusoikeusrajoituksia sisältävän sääntelyn hyväksyttävyyttä perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kannalta. Kyseessä olevan palvelussitoumuksen hyväksyttävänä perusteena oikeusjärjestyksen kannalta oli ollut se, että palvelussitoumus oli annettu vastineena sille, että virkamies voi useamman lukuvuoden ajan palkallisella virkavapaalla ollen opiskella ja hankkia lisäpätevyyttä. Selvänä voitiin pitää lisäksi sitä, että A palvelussitoumuksensa antaessaan oli ymmärtänyt sitoutuneensa siihen, että hän joko jatkaa työnantajansa palveluksessa määräajan tai maksaa palkallisen virkavapautensa aikana saamansa palkan takaisin. Valtion virkamieslaki 44 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 44 § 2 momentti Valtion virkaehtosopimuslaki 2 § 2 ja 3 momentti Suomen perustuslaki 7 § 1 momentti Suomen perustuslaki 18 § 1 momentti Suomen perustuslaki 80 § 1 momentti
Päätös HäHaO 5.11.2015 15/0869/3 Hallintoriita
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 5.11.2015 15/0869/3 Hallintoriita Korvausvaatimus Oikeudenkäyntikulut Palvelussitoumus Palkka Suullinen käsittely Takaisinperintä Taloudellinen vahinko Puolustusvoimat Rajavartiolaitos Virkavapaa Merivoimien... - Korvausvaatimus Päätös HeHaO 27.5.2016 16/0404/2 Hallintoriita 1464296400000
Helsingin hallinto-oikeus 27.5.2016 16/0404/2 Hallintoriita Korvausvaatimus Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Oikeudenkäyntikulut Työn luonteesta johtuva peruste Palkka A vaati virastoa velvoitettavaksi suorittamaan hänelle virkamieslain 56 §:n tarkoittamaa korvausta 18 kuukauden palkkaa vastaava määrä. A oli ollut 1.1.2013-30.6.2014 välisen ajan neljässä perät-täisessä määräaikaisessa virkasuhteessa virastossa, minkä jälkeen virasto ei ollut enää jatkanut virkasuhdetta. A:n mukaan hänet oli nimitetty toistuvasti ilman pätevää syytä määräaikaisiin virkasuhteisiin. Määräaikaisten virkasuhteiden ketjuttamisen sijasta hakija olisi pitänyt nimittää vakituiseen virkaan. A:n mukaan hänen tehtävät virastossa olivat olleet pysyviä eikä työn luonne ollut edellyttänyt hänen nimittämistään määräaikaisiin virkasuhteisiin. Virasto esitti hallinto-oikeudessa perusteena määräaikaisten virkasuhteiden käyttämiselle sen, ettei virastolla ollut ollut vuosina 2013 ja 2014 oikeutta täyttää avoimeksi tulevia virkoja ilman minis-teriön lupaa. Hallinto-oikeus totesi, ettei oikeusministeriön vakuutusoikeudelle asettamalla virkojen täyttörajoituksella ollut oikeudellista merkitystä arvioitaessa A:n määräaikaisten nimitysten lainmukaisuutta. Hallinto-oikeus katsoi, ettei A:n nimittämiselle määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 1.4.-30.6.2014 ollut työn luonteesta johtuvaa tai muutakaan virkamieslaissa tarkoitettua syytä. A:lla oli siten oikeus saada korvaus. Hallinto-oikeus otti huomioon korvauksen määrää harkitessaan A:n iän, korvauksen perusteena olevan palvelussuhteen keston sekä hänen mahdollisuutensa saada myöhemmin ammattiaan vastaavaa työtä. Hallinto-oikeus velvoitti viraston maksamaan A:lle kuuden kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. Korvausvaatimus hylättiin enemmälti. Vaatimus viivästyskoron maksamisesta korvaukselle hylättiin. Hallinto-oikeus velvoitti viraston maksamaan A:lle oikeudenkäyntikulujen korvauksena 5 000 euroa korkoineen. KHO 30.5.2018 T 2597: Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi viraston valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu. Virasto määrättiin korvaamaan A:n oikeuden-käyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 3 379 eurolla viivästyskorkoineen. Valtion virkamieslaki 9 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 9 § 3 momentti Valtion virkamieslaki 56 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 74 §
Päätös HeHaO 27.5.2016 16/0404/2 Hallintoriita
Helsingin hallinto-oikeus 27.5.2016 16/0404/2 Hallintoriita Korvausvaatimus Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Oikeudenkäyntikulut Työn luonteesta johtuva peruste Palkka A... - Korvausvaatimus Päätös HeHaO 26.8.2016 16/0625/2 Korvausvaatimus 1472158800000
Helsingin hallinto-oikeus 26.8.2016 16/0625/2 Korvausvaatimus Hallintoriita Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Nimittäminen koko määräaikaisuuden ajaksi Nimityskirja Oikeudenkäyntikulut Palkka Sijaisuus Viran luonteeseen liittyvä perusteltu syy Viraston toimintaan liittyvä perusteltu syy A vaati hallintoriitahakemuksessaan, että virasto määrätään maksamaan hänelle 24 kuukauden palkkaa vastaava korvaus perusteettomien määräaikaisten virkasuhteiden käytöstä. A oli työskennellyt virastossa 27.12.2011-31.12.2014 välisenä aikana kahdeksassa erimittaisessa määräaikaisessa virkasuhteessa. Hallinto-oikeus katsoi, että A oli asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan ollut määräaikaisessa veroasiantuntijan virkasuhteessa ajalla 27.12.2011-19.12.2012 perusteena X:n vuorotteluvapaaseen liittyvän viran hoito. Virkasuhteen 20.-31.12.2013 määräaikaisuuden peruste oli ollut osa-aikaisen tehtävän hoitoon liittyvä virkasuhde. Viraston mukaan kyseessä oli ollut kahden virkavapaalla olevan henkilön viransijaisuus. Nimittämiskirjan mukaan 1.1.-30.6.2013 määräaikaisuuden peruste oli viransijaisuus. Hallinto-oikeus totesi, että A:n nimittämiskirjat olivat viiden virkasuhteen osalta 20.-31.12.2012, 1.7.-19.8.2013, 20.8.-21.10.2013, 22.-31.10.2013 ja 1.11.-31.12.2013 siten puutteelliset, ettei niistä ilmennyt, kenen sijaisena A oli toiminut. Hallinto-oikeuden mukaan puutteellisuudelle ei ollut kuitenkaan annettava asiassa ratkaisevaa merkitystä, kun kysymys on pidempiaikaisten virkasuhteiden väliin sijoittuvista lyhyistä aikaväleistä. Virasto oli myös myöhemmin selityksessään tuonut esiin järjestelyiden tilapäisyyden ja esittänyt selvityksen kysymyksessä olevista taustaviroista. Hallinto-oikeuden mukaan virasto ei ollut määräaikaisilla nimityksillä kiertänyt irtisanomissuojaa. Määräaikaisiin virkasuhteisiin oli ollut virkamieslain mukaiset hyväksyttävät perusteet eikä hakijalla ollut oikeutta vaatimaansa korvaukseen. Hallinto-oikeus hylkäsi hakemuksen. KHO 23.10.2018 T 4859: Korkein hallinto-oikeus katsoi, toisin kuin hallinto-oikeus, että virkasuhteiden 1.7.-19.8.2013, 20.8.-21.10.2013, 22.-31.10.2013 ja 1.11.-31.12.2013 määräaikaisuudelle ei ollut osoitettu olleen virkamieslaissa säädettyä perustetta. Nimittämiskirjat virkasuhteisiin ajalla 17.-31.12.2013 olivat olleet puutteelliset. Määräaikaisuuden perusteen ollessa sijaisuus, olisi nimittämiskirjasta käytävä selville, kenen sijaisena toimitaan. Virasto oli muutoksenhaun yhteydessä jälkikäteen nimennyt virkamiehen, joita A oli sijaistanut. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan sijaistettavan virkamiehen jälkikäteinen nimeäminen oli jäänyt siinä määrin epäselväksi, ettei määräaikaisuuden perusteita ollut mahdollista luotettavasti todeta virkamieslain mukaisiksi. Tämän vuoksi A:lla oli oikeus korvaukseen sen vuoksi, ettei häntä viimeisen virkasuhteen päättyessä ollut enää nimitetty viraston virkamieheksi. Koska hallinto-oikeudella oli ollut asiasta eri käsitys, tuli hallinto-oikeuden päätös kumota ja A:n hakemus vaaditun korvauksen perusteen osalta hyväksyä. Korvauksen määrittämistä koskevan harkinnan laatu huomioon ottaen asiaa ei ollut tarpeen palauttaa hallinto-oikeudessa vaan A:n hakemus tuli ratkaista myös korvauksen määrän osalta korkeimmassa hallinto-oikeudessa. A:n virkasuhteiden aikaisen palkkauksen oikeellisuus ei ollut ratkaistavana tässä asiassa. Sen vuoksi korvaus tuli määrätä A:lle virkasuhteen päättyessä maksetun kuukausipalkan perusteella. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen. Virasto velvoitettiin maksamaan A:lle kuuden kuukauden palkkaa vastaava korvaus, joka laskettiin A:lle palvelussuhteen päättyessä suoritetun kuukausipalkan perusteella. Hakemus hylättiin enemmälti. Virasto määrättiin korvaa-maan A:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 440 eurolla. Vaatimus hylättiin enemmälti. Valtion virkamieslaki 9 § 1, 2 ja 3 momentti Valtion virkamieslaki 56 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 69 §
Päätös HeHaO 26.8.2016 16/0625/2 Korvausvaatimus
Helsingin hallinto-oikeus 26.8.2016 16/0625/2 Korvausvaatimus Hallintoriita Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Nimittäminen koko määräaikaisuuden ajaksi Nimityskirja Oikeudenkäyntikulut Palkka Sijaisuus Viran... - Kirjallinen varoitus , Korvausvaatimus Päätös HeHaO 4.10.2016 16_0745_2 Korvaus vaatimus 1475528400000
Helsingin hallinto-oikeus 4.10.2016 16/0745/2 Korvausvaatimus Hallintoriita Kirjallinen varoitus Nimityskirja Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Oikeudenkäyntikulut Rahoitus Viran luonteeseen liittyvä perusteltu syy A oli nimitetty kolmeen määräaikaiseen virkasuhteeseen ajaksi 1.6.2008–31.12.2013, jonka jälkeen virkasuhdetta ei ollut enää jatkettu. A toimi 31.12.2008 asti ESR-projektineuvojana ja tämän jälkeen EU-tarkastajana. A vaati työnantajalta 18 kuukauden palkkaa vastaavaa määrä eli 50 383,44 euroa laillisine korkoineen 1.1.2014 lukien määräaikaisten virkasuhteiden perusteettomasta käyttämisestä. Lisäksi A vaati valtiota velvoitettavaksi korvaamaan hakijan oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen kuukauden kuluttua päätöksen antamisesta lukien. Määräaikaisuuden perusteena oli 1.6–30.11.2008 ollut teknisen tuen väliaikainen projekti ja 1.12–31.12.2008 yksikön virka- ja työjärjestelyjen keskeneräisyys sekä teknisen tuen väliaikainen projekti. Keskeneräiset virka- ja työjärjestelyt olivat johtuneet vuonna 2009 toteutetusta organisaatiomuutoksesta. Määräaikaisuuden 1.1.2009–31.12.2013 syyksi ilmoitettiin teknisen tuen määräaikainen projekti. Määräaikaisuuden kesto määriteltiin Euroopan sosiaalirahaston ohjelmakauden 2007–2013 perusteella. Työnantaja jatkoi ESR:n teknisellä tuella palkattujen määräaikaisia virkasuhteita vuoden 2015 loppuun ohjelmakauden loppuun saattamiseksi lukuun ottamatta A:n ja erään toisen määräaikaista virkasuhdetta, sillä tehtävät ja niihin liittyvät määrärahat olivat vähentyneet. A ei ollut hoitanut viraston pysyviä tehtäviä vaan hänen määräaikaiset virkasuhteensa olivat perustuneet projekteihin, joiden ohjelmakausi oli ollut määräaikainen. Asiassa ei ollut ilmennyt, että projekteihin liittyvät tehtävä olisivat jatkuneet saman sisältöisinä seuraavalla ohjelmakaudella. Hallinto-oikeus katsoi, että A:n ottaminen projektineuvojan ja tarkastajan määräaikaisiin virkasuhteisiin oli liittynyt projekteihin ja EU-hankeyksikön organisaatiouudistukseen, joten virkasuhteiden määräaikaisuuksille oli ollut lainmukaiset perusteet. Hallinto-oikeus totesi, että määräaikaisuuden perusteita arvioidaan nimittämishetkellä tiedossa olevien seikkojen perusteella. Näin ollen sillä ei ollut merkitystä, että ohjelmakauden päätöksiä ja maksatuksia oli voitu jatkaa ja osalla määräaikaisista henkilöistä virkasuhde oli jatkunut vuoden 2015 loppuun saakka. Määräaikaisia virkasuhteita ei ollut käytetty lainvastaisessa tarkoituksessa eikä A:lla siten ollut oikeutta hakemaansa korvaukseen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO 19.11.2018 T 5352: Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu. A:n ja viraston vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylättiin. Valtion virkamieslaki 9 § Valtion virkamieslaki 56 § 1 momentti
Päätös HeHaO 4.10.2016 16_0745_2 Korvaus vaatimus
Helsingin hallinto-oikeus 4.10.2016 16/0745/2 Korvausvaatimus Hallintoriita Kirjallinen varoitus Nimityskirja Määräaikainen... - Korvausvaatimus Päätös HeHaO 7.1.2017 17/0022/2 Korvausvaatimus 1484604000000
Helsingin hallinto-oikeus 17.1.2017 17/0022/2 Korvausvaatimus Hallintoriita Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Nimittäminen koko määräaikaisuuden ajaksi Projekti Sijaisuus Työn luonteesta johtuva peruste Taloudellinen syy Palkka A vaati hakemuksessaan, että virasto velvoitetaan suorittamaan hänelle 14 kuukauden palkkaa vastaava korvaus eli yhteensä 45 341,80 euroa laillisine viivästyskorkoineen. A oli nimitetty kahteen ylitarkastajan määräaikaiseen virkasuhteeseen 7.10.2013 – 24.4.2014 ja 25.4. – 31.8.2014. Määräaikaisuuksien perusteena oli ollut B:n viransijaisuus. Toiseen määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitettäessä virastolla oli ollut tieto siitä, että B:n virkavapaa kestää vuoden 2014 loppuun asti. A:n määräaikaista virkasuhdetta ei jatkettu enää 31.8.2014 jälkeen, vaikka B:n virkavapaus jatkui vuoden loppuun asti. Virasto perusteli A:n ja kahden muun määräaikaisten virkasuhteiden tekemistä 31.8.2014 asti määrärahojen supistumisesta johtuvalla viraston vaikealla taloustilanteella ja säästötarpeella. Viraston johtoryhmä oli antanut kesäkuussa 2014 hyväksynnän yhden määrä-aikaisuuden jatkamiselle. Virasto päätti jatkaa C:n määräaikaista virkasuhdetta 1.9.2014 alkaen. Hallinto-oikeus katsoi selvitetyksi, että B:n tehtävien hoitaminen oli järjestetty osittain sisäisillä järjestelyillä siirtämällä niitä ryhmän muille virkamiehille ja osittain nimittämällä A määräajaksi hoitamaan B:ltä ja muilta virkamiehiltä siirtyviä tehtäviä. Viraston lisäselityksen mukaan A hoiti kahta projektityyppistä työkokonaisuutta ja nimitys tehtiin vain projektien arvioiduksi kestoajaksi. A:n palkkaamiseen käytettiin B:n virkavapauden johdosta vapautunutta määräraharesurssia. A:n tehtävät olivat siis poikenneet B:n tehtävistä. Hallinto-oikeus totesi, että nimitettävän henkilön tehtävät voivat poiketa sen henkilön tehtävistä, jonka virkavapauden ajaksi virkamies nimitetään. Virastolla on mahdollisuus järjestää tehtävät asioiden hoitamisen kannalta tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Sen sijaan hallinto-oikeus katsoi, ettei virasto voinut enää lisäselityksessään vedota työn projektiluontoisuuteen määräaikaisen virkasuhteen perusteena, koska nimittämiskirjassa määräaikaisuuden perusteeksi oli kirjattu ainoastaan B:n viransijaisuus. Hallinto-oikeus totesi, etteivät viraston vaikea taloustilanne ja säästötarpeet sellaisenaan muodostaneet perustetta käyttää työn luonteen perusteella määräaikaista virkasuhdetta. Toisaalta viraston taloudellisen tilanteen heikkenemiseen liittyy kuitenkin usein sen selvittäminen, miten viraston tehtävien hoitaminen voidaan järjestää tarkoituksenmukaisemmin. Hallinto-oikeus katsoi, että virastolla oli ollut toisen nimityksen osalta viraston taloudellisen tilanteen heikkenemisen johdosta sen toimintaan liittyvä erityinen syy nimittää A määräaikaisuuden perusteena olevaa aikaa lyhyemmäksi ajaksi määräaikaiseen virkasuhteeseen 31.8.2014 saakka. Asiassa saadun selvityksen mukaan C oli nimitetty lakimieheksi 1.9.2014. B:n sijaisuus oli kuitenkin ollut täyttämättä samasta ajankohdasta alkaen eikä C ollut toiminut B:n sijaisena. Kyseessä ei siis hallinto-oikeuden näkemyksen mukaan ollut tilanne, jossa C olisi vaihdettu A:n tilalle B:n sijaiseksi. Nimitystä helmi-kuussa 2014 tehtäessä oli voitu perustellusti arvioida, ettei hakijan työpanosta tarvita B:n virkavapauden loppuaikana 31.8.2014 jälkeen. Virasto ei ollut määräaikaisilla nimityksillä kiertänyt irtisanomissuojaa. Määräaikaisiin virkasuhteisiin oli ollut valtion virkamieslain 9 §:n mukaiset hyväksyttävät perusteet. Hallinto-oikeus hylkäsi hakemuksen. KHO 17.5.2019 T 2278: Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ollut perusteita. Valtion virkamieslaki 9 § Valtion virkamieslaki 56 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 69 § ja 74 §
Päätös HeHaO 7.1.2017 17/0022/2 Korvausvaatimus
Helsingin hallinto-oikeus 17.1.2017 17/0022/2 Korvausvaatimus Hallintoriita Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Nimittäminen... - Kirjallinen varoitus Päätös P-SHaO18/0487/2 Kirjallinen varoitus 1540501200000
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 26.10.2018 18/0487/2 Kirjallinen varoitus Epäasiallinen Epäasiallinen käytös Oikeudenkäyntikulut Sopimaton käytös Sopimattomuus Virkavelvollisuuden rikkominen Virkavelvollisuuden laiminlyönti Virkavelvollisuuden rikkominen Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Virasto oli päättänyt antaa johtaja A:lle kirjallisen varoituksen A:n virkavelvollisuuksien vastaisesta toiminnasta. Kirjallisen varoituksen taustalla oli ollut A:n puolison toistuva A:n virkamatkoille osallistuminen. Puolison toistuva osallistuminen työnantajan maksamana A:n virkamatkoille ei ilmennyt A:n matkasuunnitelmista eikä sitä työnantajan ohjeistuksen mukaisesti saatettu työn-antajan hyväksyttäväksi. Virasto oli nostanut esille A:n puolison virkamatkoilla mukanaolon jo keväällä 2016. Lyhyen ajan sisällä eli kesällä 2016 ja huolimatta A:n puhuttelusta A oli kuitenkin uudelleen toiminut vastoin työnantajansa nimenomaista ohjetta eli ottanut puolisonsa mukaan vir-kamatkalleen työnantajansa kustannuksella. Virallista huomautusta tai moitetta A:lle ei oltu aiemmin käytyjen keskustelun perusteella kuitenkaan annettu. Puolison mukanaolosta ei ole erityisiä määräyksiä valtion matkustussäännössä eikä viraston mat-kustusohjeessa. Virkamiehen on kuitenkin noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Virka-miehelle, joka toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä, voidaan antaa kirjallinen varoitus. Kokonaisuutena arvioiden hallinto-oikeus katsoi A:n toimineen vastoin virkavelvollisuuksiaan. Kirjallinen varoitus on hallinnollinen toimenpide, jonka tulee hallinto-oikeuden mukaan olla koh-tuullinen seuraus laiminlyönnin vakavuuteen verrattuna. Kirjallista varoitusta ei ole hallinto-oikeuden mukaan pidettävä tapauksessa kohtuuttomana seurauksena virkavelvollisuuksien vastai-sesta toiminnasta ja virkavelvollisuuksien laiminlyönnistä. Hallinto-oikeus ei siten kokonaisuuden perusteella nähnyt olevan aihetta kumota valituksenalainen kirjallista valitusta koskeva päätös. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen sekä A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen. KHO 10.5.2019 T 2140: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen eikä siten antanut ratkaisua valitukseen. Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 24 § Valtion virkamieslaki 57 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 13 § 2 momentti Hallintolainkäyttölaki 74 § 1 momentti
Päätös P-SHaO18/0487/2 Kirjallinen varoitus
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 26.10.2018 18/0487/2 Kirjallinen varoitus Epäasiallinen Epäasiallinen käytös Oikeudenkäyntikulut Sopimaton käytös Sopimattomuus Virkavelvollisuuden rikkominen Virkavelvollisuuden... - Kirjallinen varoitus Päätös P-SHaO15/0254/2 Kirjallinen varoitus 1429736400000
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 23.4.2015 15/0254/2 Kirjallinen varoitus Epäasiallinen käytös Käyttäytymisvelvollisuus Myöhästely Oikeudenkäyntikulut Sopimaton kielenkäyttö Sopimaton käytös Sopimattomuus Työaikojen noudattaminen Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Virkavelvollisuuden laiminlyönti Virkavelvollisuuden rikkominen Virasto oli antanut 18.10.2013 tarkastuseläinlääkäri A:lle kirjallisen varoituksen. Varoituksen syynä oli, ettei A ollut suorittanut tehtäviään asianmukaisesti ja viivytyksettä eikä hän myöskään nou-dattanut työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Viraston mukaan A:n käytös ei ollut hänen asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tasolla ja A toimi näin ollen vastoin virkavelvollisuuksiaan ja laiminlöi niitä. Viraston päätöksen mukaan A:n asiaton käytös ja muu velvoitteiden laiminlyönti oli ollut pitkäaikaista ja jatkuvaa. A vaati kirjallista varoitusta koskevan päätöksen kumoamista kiistäen rikkoneensa valtion virkamieslakia. Kirjallisen varoituksen antaminen hallinnollisena toimenpiteenä on viraston harkinnassa ja varoi-tuksen tulee olla kohtuullinen seuraus rikkomuksen tai laiminlyönnin vakavuuteen verrattuna. Hal-linto-oikeuden mukaan virkamieslain vastaisen toiminnan oltua pitkäaikaista ja jatkuvaa, ei kirjal-lista varoitusta ollut asiaa kokonaisuutena tarkastellen pidettävä kohtuuttomana seurauksena. Hal-linto-oikeuden mukaan A oli toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan ja laiminlyönyt niitä sekä käyttäytynyt epäasiallisesti A:n valvomaa laitosta tarkastamaan tulleita kohtaan. Muiden kirjallista varoitusta koskevassa päätöksessä mainittujen tekojen osalta valittajan ei voitu osoittaa toimineen vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyöneen niitä. Hallinto-oikeus kumosi valituksenalaisen päätöksen osin. KHO 21.6.2018 T 3065: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi A:n vaatimuksen suullisen käsittelyn toi-mittamisesta. Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätök-sen lopputulosta ei muutettu, sillä kirjallinen varoitus oli voitu korkeimman hallinto-oikeuden mu-kaan asioita kokonaisuutena arvioiden antaa. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi A:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Valtion virkamieslaki 14 § Valtion virkamieslaki 24 § Hallintolainkäyttölaki 74 § 1 momentti
Päätös P-SHaO15/0254/2 Kirjallinen varoitus
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 23.4.2015 15/0254/2 Kirjallinen varoitus Epäasiallinen käytös Käyttäytymisvelvollisuus Myöhästely Oikeudenkäyntikulut Sopimaton kielenkäyttö Sopimaton käytös Sopimattomuus Työaikojen... - Kirjallinen varoitus Päätös HäHao 18/0282/3 Kirjallinen varoitus 1525294800000
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 3.5.2018 18/0282/3 Kirjallinen varoitus Epäasiallinen Epäasiallinen käytös Sopimaton käytös Sopimattomuus Takaisinperintä Valituksen tutkimatta jättäminen Valitusaika Valituskelpoinen ratkaisu Virasto oli antanut tarkastaja A:lle kirjallisen varoituksen matkustamismääräysten rikkomisesta. Päätöksellä A velvoitettiin suorittamaan virastolle yhteensä 1331,96 euroa vuokra-auton perusteet-tomasta käytöstä eikä hänelle maksettu vaadittavia päivärahoja ajalta 6.10. – 22.12.2017. Hallinto-lainkäyttölain mukaan valitus tulee tehdä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Haaste-miehen tekemän tiedoksisaantimerkinnän mukaan päätös oli annettu A:lle tiedoksi 26.3.2018. A:n valitus oli saapunut hallinto-oikeuteen sähköpostitse 26.4.2018 eli 25.4.2018 päättyneen säädetyn valitusajan jälkeen. Valitus oli jätettävä myöhästyneenä tutkimatta. Hallinto-oikeus totesi, että viraston päätös ei sisältänyt korvausvelvollisuuden osalta valituskel-poista ratkaisua. Jos takaisinperittävä määrä pidätettäisiin A:n palkasta, olisi hänellä valtion vir-kamieslain mukaan oikeus hakea palkanmaksuun oikaisua virastolta, jonka oikaisuvaatimuksen johdosta tekemään päätökseen voi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus ei tutkinut valitusta. KHO 23.7.2018 T 3587: Hakija peruutti valituslupahakemuksensa. Hallintolainkäyttölaki¬ 22 § Hallintolainkäyttölaki 26 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 52 § Valtion virkamieslaki 57 § 1 momentti
Päätös HäHao 18/0282/3 Kirjallinen varoitus
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 3.5.2018 18/0282/3 Kirjallinen varoitus Epäasiallinen Epäasiallinen käytös Sopimaton käytös Sopimattomuus Takaisinperintä ... - Kirjallinen varoitus Päätös HeHao 18/0097/2 Kirjallinen varoitus 1518645600000
Helsingin hallinto-oikeus 15.2.2018 18/0097/2 Kirjallinen varoitus Salassapito Esteellisyys Oikeus tulla kuulluksi Sopimaton käytös Virkavelvollisuuksien laiminlyönti Sopimaton kielenkäyttö Lojaliteettivelvollisuus Yhteistyövaikeudet Hallinto-oikeuden toimivalta Virasto oli antanut virkamies A:lle kirjallisen varoituksen johtuen epäasiallisesta käytöksestä vi-rantoimituksessa. Varoituksen mukaan A oli 12.11.2015 valvontajohtaja B:n huoneessa huutamalla ja epäasiallisella kielenkäytöllä häirinnyt työtovereidensa työrauhaa ja esittänyt paikkaansa pitä-mättömän väitteen työnantajastaan siten, että tämä väite oli ollut useiden henkilöiden kuultavissa huutamisen johdosta. A oli moittinut B:tä siitä, että tämä ja muut esimiehet olivat laiminlyöneet käsitellä ajoissa A:n kiusaamiseksi kokeman ylitarkastaja C:ltä saadun kirjeen. A oli uhannut, että jos asiaa ei neuvotella hänen haluamallaan tavalla, hän vie asian rikostutkintaan. A oli jatkanut D:n uhkailua ja epäasiallista kielenkäyttöä toisen työntekijän huoneessa. Lisäksi A oli 3.11.2015 työyhteisötilaisuuden jälkeen käydyssä keskustelussa uhannut työhyvinvoinnista vastaavaa ylitar-kastaja D:tä oikeuteen haastamisella. Molemmissa tapahtumissa oli ollut kyse A:n epäasialliseksi kokemasta työnantajan menettelystä A:n kiusaamiseksi kokemaan kirjeeseen liittyvässä asiassa. Asia olisi A:n mukaan tullut käsitellä työsuojelu- eikä riita-asiana. A oli keskustelujen aikana use-aan otteeseen tuonut esiin vaatimuksensa vahingonkorvauksesta sen johdosta, ettei kirjettä koske-vaa asiaa ollut hoidettu häntä tyydyttävällä tavalla. Valituksessaan A vaati viraston päätöksen ku-moamista, asian käsittelyä suullisesti sekä valitusasian liiteaineistojen määräämistä salassa pidet-täväksi. A:n mukaan valituksen antaja, johtaja E, oli ollut tapauksessa esteellinen. Lisäksi A:n mielestä häntä ei ollut kuultu asianmukaisesti ennen varoituksen antamista. A:n saama kirjallinen varoitus oli perustunut A:n epäasialliseen käytökseen virantoimituksessa 3.11.2015 ja 12.11.2015. Hallinto-oikeus katsoi suullisen käsittelyn järjestämisen ilmeisen tarpeet-tomaksi muun muassa sillä perusteella, että tapahtumien sisältö oli selvinnyt laajasti osapuolten toimittamasta kattavasta materiaalista, joka sisälsi myös äänitallenteen. Kyse oli lähinnä näiden tapahtumakulkujen oikeudellisesta arvioinnista. A:n mielestä häntä ei ollut kuultu asianmukaisesti ennen varoituksen antamista, koska hänelle 23.3.2016 tiedoksiannetussa kuulemiskirjeessä annettua määräaikaa vastineen toimittamiselle ei ollut pidennetty hänen pyyntönsä mukaisesti. A:n mukaan hän ei ollut terveydentilansa vuoksi kyennyt laatimaan vastinetta vastineen antamiselle varattuna aikana. Työnantaja oli myöntänyt lisäaikaa 8.4.2016 saakka ja samalla ilmoittanut, että jos A katsoo, ettei kykene työkyvyttömyy-tensä johdosta toimittamaan vastinetta, hänen tulee mainittuun määräaikaan mennessä toimittaa asiasta lääkärinlausunto. Hallinto-oikeus totesi, että A:lle sairauden perusteella myönnetty virka-vapaus ei ollut lain mukaan vielä estänyt hänen kuulemistaan virkavapauden aikana. A ei ollut esittänyt sellaista lääkärintodistusta, josta ilmenisi, ettei hän terveydentilansa vuoksi olisi kyennyt antamaan vastinetta. Hallinto-oikeus katsoi, että A:lle oli näin ollen varattu tilaisuus tulla asian-mukaisesi kuulluksi 23.3.2016 tiedoksiannetun kuulemisilmoituksen johdosta. A oli esittänyt varoituspäätöksen tehneen E:n olleen esteellinen päätöksen tekemisessä muun mu-assa sillä perusteella, että A:n mukaan E oli ollut keskeisesti mukana määrittelemässä niitä päätök-siä, joiden perusteella A oli vuonna 2013 nostanut kaksi syrjintäkannetta työnantajaa vastaan. A oli myös aikaisemmin tehnyt E:stä kantelun epäasialliseksi kokemansa kohtelun johdosta. Hallinto-oikeus katsoi, ettei johtaja E ollut tullut A:n hänestä tekemän kantelun eikä myöskään A:n häntä kohtaan tunteman epäluottamuksen johdosta esteelliseksi päättämään virkatehtäviinsä yksikön päällikkönä kuuluvan varoituksen antamisesta A:lle. Hallinto-oikeus katsoi, ettei asiassa muuten-kaan ollut ilmennyt seikkoja, joiden perusteella luottamus E:n puolueettomuuteen olisi vaarantu-nut. Hallinto-oikeus totesi, ettei sen toimivaltaan kuulu sen ratkaiseminen, olisiko työnantajan tullut käsitellä kyseinen asia työsuojeluasiana ja onko työnantajan menettely kyseisessä asiassa ja sen selvittämisessä ollut asianmukaista. Hallinto-oikeuden toimivaltaan ei myöskään kuulu sen arvi-oiminen, onko A:lle mahdollisesti syntynyt työnantajan menettelyn johdosta kirjelmissään katso-malla tavalla oikeus vahingonkorvaukseen. Hallinto-oikeus totesi, että virkamiehellä on lähtökoh-taisesti oikeus saattaa työyhteisössään epäasialliseksi kokemansa kohtelu toimivaltaisen viran-omaisen tutkittavaksi, jos työnantaja on virkamiehen näkemyksen mukaan laiminlyönyt työnanta-jalle asiassa kuuluvat toimintavelvoitteet. A:lle annettu varoitus ei ollut kuitenkaan liittynyt tämän oikeuden käyttämiseen, vaan perusteena olevissa tapahtumissa oli kysymys siitä, että A oli pyrki-nyt saamaan asian käsitellyksi vahingonkorvausasiana tuomalla 3.11.2015 sekä 12.11.2015 käy-dyissä keskusteluissa esiin aikovansa saattaa asian toimivaltaisen viranomaisen tutkittavaksi, ellei virasto suostu aloittamaan neuvotteluja vahingonkorvauksesta. Hallinto-oikeus katsoi, että A oli esittämällä asian tässä muodossa B:lle ja D:lle, joilla kummallakaan ei ole päätäntävaltaa asiassa, pyrkinyt epäasiallisesti vaikuttamaan siihen, että B ja D myötävaikuttaisivat hänen asiansa käsitte-lemiseen. A:n on näin menetellessään katsottava toimineen moitittavalla tavalla. Moitittavuutta oli ollut omiaan lisäämään se, että äänekkäästi käydyn keskustelun sisältö oli ollut kuultavissa myös B:n huoneen ulkopuolella. A:n käytös oli saadun selvityksen mukaan ollut epäasiallista ja työyh-teisöön sopimatonta. Virastolla oli ollut asialliset ja riittävät perusteet antaa A:lle kirjallinen varoi-tus. A oli vaatinut valitusasian liiteaineiston määräämistä salassa pidettäväksi. A:n näkemyksen mu-kaan asiassa oli keskeisesti kyse A:n arvoa ja kunniaa loukanneesta sähköpostiviestinnästä ja sen vaikutuksesta A:n terveydentilaan. Julkisena oikeudenkäyntiaineisto voisi myös aiheuttaa vahin-koa A:n elinkeinoiminnalle. Hallinto-oikeus totesi, että kysymys hallinto-oikeudelle tässä asiassa toimitettujen liitteiden julkisuudesta ratkaistaan erikseen siinä vaiheessa, kun joku pyytää tietoa näistä asiakirjoista. Vaatimus asiakirjojen määräämisestä salassa pidettäväksi oli tämän vuoksi hylättävä. Hallinto-oikeus hylkäsi vaatimuksen suullisen käsittelyn järjestämisestä. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeus hylkäsi vaatimuksen valituskirjelmän liitteiden määräämisestä salassa pidettäväksi. KHO 28.8.2019 T 3861: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen eikä siten antanut ratkaisua valitukseen. Hallintolaki 27 § 1 momentti Hallintolaki 27 § 1 momentti Hallintolaki 29 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 37 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 38 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 42 § Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 24 § Valtion virkamieslaki 66 § 2 momentti Oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa annettu laki 1 § Oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa annettu laki 8 §
Päätös HeHao 18/0097/2 Kirjallinen varoitus
Helsingin hallinto-oikeus 15.2.2018 18/0097/2 Kirjallinen varoitus Salassapito ... - Irtisanominen yksilöperusteella Päätös P-SHao 15/0253/2 Irtisanominen yksilöperusteella 1429736400000
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 23.4.2015 15/0253/2 Irtisanominen yksilöperusteella Työnjohtomääräys Työaikojen noudattaminen Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työtehtävien laiminlyönti Työtehtävistä kieltäytyminen Virkavelvollisuuden laiminlyönti Virasto oli päätöksellään irtisanonut tarkastuseläinlääkäri A:n virkasuhteen. Irtisanomisen perusteena olivat muun muassa olleet epäselvät työaikatiedot, esimiehen osoittamista työtehtävistä kieltäytyminen ja valvonnan epäselvä dokumentointi. Hallinto-oikeuden mukaan esitetyn selvityksen perusteella ei voitu todeta, että A olisi laiminlyönyt virkamiehelle kuuluvan velvollisuuden suorittaa virkatehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä. Hallinto-oikeus katsoi myös jääneen näyttämättä, että A olisi käyttänyt aikaa työpaikalla muuhun kuin työtehtäviensä hoitamiseen. Johtava tarkastuseläinlääkäri oli antanut A:lle suullisen määräyksen tarkastuksen toimittamiseksi, mistä A oli kuitenkin kieltäytynyt. Hallinto-oikeus totesi, että virkamiehen on noudatettava esimiehen yksittäistapauksessa antamia määräyksiä eli virkakäskyjä, ellei käsky ole ilmeisen lainvastainen. Se, ettei virkakäsky virkamiehen käsityksen mukaan ole tarkoituksenmukainen tai muutoin järkevä, ei poista tätä velvollisuutta. A oli nimenomaisesti ilmoittanut esimiehelleen kieltäytyvänsä määräyksen noudattamisesta vedoten siihen, ettei hän ollut perehtynyt asiaan riittävästi etukäteen. Hallinto-oikeus katsoi, että A oli jättänyt noudattamatta työnjohdollista määräystä ja siten toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan. Hallinto-oikeus totesi, että erityisen painavaa syytä virkamiehen virkasuhteen irtisanomisen perusteena tulee arvioida ensisijaisesti viraston kannalta. Seuraamus ei saa kuitenkaan olla virkamiehen kannalta kohtuuton suhteessa teon moitittavuuteen. A oli laiminlyönyt virkatehtäviinsä kuuluvan valvontatoiminnan dokumentoinnin. A:lle ei ollut annettu kirjallista varoitusta laiminlyönnin johdosta. Asiaan oli kuitenkin puututtu auditoinnilla jo aikaisemmin. A ei ollut muuttanut toimintaansa, ja asiaan oli jouduttu puuttumaan uudelleen. Dokumentointia ei ollut löytynyt tämän jälkeenkään niin, että sen olisi voitu katsoa tapahtuneen asianmukaisella tavalla. Kun otettiin huomioon tarkastuseläinlääkärille kuuluvien tehtävien merkitys elintarviketurvallisuuden varmistamisessa ja toisaalta teurastamon oikeusturvan toteutuminen, hallinto-oikeus katsoi, että valvontatoimien riittävän kattavan dokumentoinnin tekemättä jättämistä oli pidettävä erittäin vakavana virkavelvollisuuksien laiminlyöntinä. Kun huomioitiin lisäksi, että A oli jättänyt noudattamatta esimiehen hänelle antaman työnjohdollisen määräyksen ja että hallinto-oikeus oli samana päivänä kyseessä olevan päätöksen kanssa katsonut valittajan laiminlyöneen virkavelvollisuuksiaan, niskuroineen ja käyttäytyneen sopimattomasti siten, että moitittava menettely oli ollut pitkäaikaista ja jatkuvaa, hallinto-oikeus arvioi, että A:n virkasuhteen irtisanomiseen oli ollut erityisen painava syy. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO 21.6.2018 T 3066: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi A:n vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta. Osassa hallinto-oikeuden päätöksen kohdista korkein hallinto-oikeus katsoi, kuten hallinto-oikeuskin, ettei A:n voitu katsoa menetelleen virkavelvollisuuksiensa vastaisesti tai laiminlyöneen niitä. Erikseen oli ratkaistava, oliko A toiminut virkavelvollisuuksiensa vastaisesti tai laiminlyönyt niitä päätöksen muissa kohdissa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei A:n voitu kysymyksessä olleissa olosuhteissa katsoa laiminlyöneen virkavelvollisuuksiaan tavalla, jota oltaisiin voitu käyttää perusteena hänen irtisanomiselleen. Toiseksi korkein hallinto-oikeus katsoi, että virasto ei ollut irtisanomispäätöksessään yksilöinyt niitä asiakirjoja, joita tarkastuseläinlääkäri A:n olisi tullut sille toimittaa. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan virasto oli voinut täsmentää irtisanomispäätöksessä mainittuja irtisanomisperusteita oikeudenkäynnin aikana sekä täydentää ja selventää niitä koskevia selvityksiä ja perusteluja. Sen sijaan sellaisia seikkoja, joita ei ollut alun perin esitetty irtisanomispäätöksessä, ei enää korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyvaiheessa voitu esittää irtisanomispäätöksen perusteiksi. A:n tekemässä valvonnan dokumentoinnissa oli korkeimman hallinto-oikeudenkin kokonaisarvioinnin mukaan ollut puutteita. Kuitenkaan niiden osalta A:n ei oltu voitu katsoa menetelleen virkavelvollisuuksiensa vastaisesti tai laiminlyöneen niitä. Virasto oli jo aiemmin tehdyn auditointiraportin mukaan ollut tietoinen valvonnan dokumentoinnin jonkinasteisista puutteellisuuksista. Koska virasto ei ollut ryhtynyt korjaaviin toimenpiteisiin, ei puutteellisuuksien voitu korkeimman hallinto-oikeuden mukaan katsoa muodostaneen erityisen painavaa syytä A:n irtisanomiseen. Korkein hallinto-oikeus katsoi toisin kuin hallinto-oikeus, että virastolla ei ollut erityisen painavaa syytä A:n irtisanomiseen. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja viraston tekemän irtisanomista koskevan päätöksen. Virasto määrättiin korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa yhteensä 10 000 eurolla viivästyskorkoineen. Valtion virkamieslaki 14 § 1 ja 2 momentti Valtion virkamieslaki 25 § 1, 2 ja 3 momentti Hallintolaki 37 ja 39 §
Päätös P-SHao 15/0253/2 Irtisanominen yksilöperusteella
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 23.4.2015 15/0253/2 Irtisanominen yksilöperusteella Työnjohtomääräys Työaikojen noudattaminen Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työtehtävien... - Irtisanominen yksilöperusteella Päätös I-SHaO 17/0205/4 Irtisanominen yksilöperusteella 1506027600000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 22.9.2017 17/0205/4 Irtisanominen yksilöperusteella Oikeus tulla kuulluksi Luottamuspula Rikostuomio Vapaa-aika Rattijuopumus Työkyky Kuulemismenettely Sairaus Virasto oli päätöksellään 2.12.2015 irtisanonut palkkapalvelusihteeri A:n virkasuhteen päättymään henkilökohtaisella perusteella ja luottamuspulan vuoksi. Päätöksen mukaan käräjäoikeus oli lainvoimaisella tuomiolla lukenut A:n syyksi varkauden, huumausaineen käyttörikoksen, törkeän rattijuopumuksen ja huumausainerikoksen. Rikoksiin syyllistyminen on osoittanut A:n soveltumattomuuden virantoimituksen jatkamiseen. Hallinto-oikeus totesi, että vaikka A olikin työkyvytön kuulemistilaisuuden aikaan, hän oli kuitenkin kyennyt avustettuna antamaan kirjallisen vastineen työnantajan kuulemiskirjeen ja siinä esitettyjen irtisanomisperusteiden johdosta. Hänelle oli siten varattu tilaisuus tulla kuulluksi ennen virkasuhteen irtisanomista. Hallinto-oikeus totesi, että varkaus sinällään on sen luonteinen teko, että luottamus siihen syyllistyvän virkamiehen kykyyn hoitaa nyt kysymyksessä olevan kaltaisia henkilöstöhallinnon ja palkanlaskennan virkatehtäviä voi perustellusti horjua. Työnantajalla oli ollut irtisanomispäätöstä tehdessään tiedossaan yksinomaan käräjäoikeuden sille toimittama ratkaisuilmoitus. Työnantajalla on lisäksi ollut tiedossaan, että teot on tehty vapaa-aikana. Asiassa ei kuitenkaan ole ilmennyt, että työnantaja olisi ennen irtisanomista lähemmin selvittänyt, millaisista rikoksista oli kyse. A:lla ei ollut aiempaa rikosrekisteriä, eikä työnantaja ollut irtisanomisperusteena vedonnut siihen, että luottamus A:n toimintaan virantoimituksessa olisi muista kuin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevistä teoista johtuen alentunut. A:han ei tätä ennen ollut kohdistettu muita virkamiesoikeudellisia seuraamuksia tai moitteita. A:n virkaan ei sisältynyt merkittävää julkisen vallan käyttöä, eikä hän toiminut erityisen vastuullisessa esimiesasemassa. Kaikki edellä mainitut seikat huomioon ottaen irtisanomista oli pidettävä kohtuuttoman ankarana seuraamuksena. Hallinto-oikeus kumosi valituksenalaisen päätöksen. KHO 11.10.2018 T 4636: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen eikä siten antanut ratkaisua valitukseen. Valtion virkamieslaki 66 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 25 § Hallintolaki 34 § 1 momentti Hallintolaki 36 §
Päätös I-SHaO 17/0205/4 Irtisanominen yksilöperusteella
Itä-Suomen hallinto-oikeus 22.9.2017 17/0205/4 Irtisanominen yksilöperusteella Oikeus tulla kuulluksi Luottamuspula ... - Irtisanominen yksilöperusteella , Kirjallinen varoitus Päätös I-SHaO 17/0192/4 Irtisanominen yksilöperusteella 1504731600000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 7.9.2017 17/0192/4 Irtisanominen yksilöperusteella Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Työtehtävien laiminlyönti Virkavelvollisuuden laiminlyönti Luottamuspula Yhteistyövaikeudet Myöhästely Määräaika Huolimattomuus Huomautus Kirjallinen varoitus Työnantaja oli irtisanonut veroasiamies A:n virkasuhteen päättymään kuuden kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Päätöksen mukaan irtisanominen perustui A:n työtehtävien laiminlyönteihin ja esimiehen työtehtävien loppuunsaattamista koskevien määräysten noudattamatta jättämiseen. A:lle oli aiemmin annettu varoitus sekä kaksi kirjallista huomautusta vastaavista työtehtävien laiminlyönneistä. A:ta oli myös muutoin ohjeistettu aikaisempina vuosina oikeista työmenettelyistä. A:n menettely oli osoittanut ilmeistä piittaamattomuutta virkavelvollisuuksista ja työnantajan antamista määräyksistä virkatehtävien hoitamisessa. A:lle vuonna 2010 annettu huomautus oli perustunut työtehtävien viipymiseen ja siihen, ettei hän ollut hakenut lisäaikaa hallintotuomioistuinten asettamiin määräaikoihin. A ei ollut kiistänyt määräaikojen ylittämistä. Huomautuksen myötä A:n tietoon oli viimeistään saatettu hallintotuomioistuinten asettamien määräaikojen noudattamista ja lisäaikojen hakemista sekä töiden ruuhkaantumisesta toimistopäällikölle ilmoittamista koskevat velvoitteet. Vuonna 2011 A:lle oli annettu toinen kirjallinen huomautus asioiden viipymisestä. Vuonna 2013 A:lle oli annettu kirjallinen varoitus perustuen siihen, ettei A ollut tehnyt töitä asetetuissa määräajoissa, eikä hän ollut myöskään pyytänyt hallintotuomioistuimilta lisäaikaa töiden loppuunsaattamiseksi. A oli kuitannut viivästymiset töihin uppoutumisesta johtuvalla huolimattomuudella. A:n menettelyyn oli kuitenkin jo aiemmin kahdesti kiinnitetty huomiota, joten A:lla olisi ollut erityinen velvollisuus huolehtia työtilanteestaan sekä yksittäisten töiden määräajoista ja lisäaikojen pyytämisestä. Irtisanomisperusteena olivat A:n työtehtävien laiminlyönnit 8.12.2015 – 6.4.2016. A:lle oli kyseisenä aikana jaettu 10 tapausta, joista hän oli tehnyt alkuperäisessä määräajassa vain yhden. Kahden vastineen käsittelyaika oli ollut poikkeuksellisen pitkä, yli 110 päivää. Osaan tapauksista A ei ollut hakenut lisäaikaa ennen määräajan päättymistä, vaan vasta esimiehen kehotuksesta. A ei ollut kiistänyt näitä seikkoja tai edes väittänyt olleensa yhteydessä esimieheensä työtilanteen arvioimiseksi. Veroyliasiamies A oli arvioinut, ettei yksikään A:lle annetuista työtehtävistä ollut ollut erityisen työläs. Jättämällä noudattamatta hallintotuomioistuinten asettamia määräaikoja ja jättämällä hakematta määräaikoihin tarvittavia pidennyksiä A oli selkeästi menetellyt työnantajan työnjohtovaltansa nojalla antaman määräyksen vastaisesti. Se seikka, ettei A ollut itse pitänyt määräaikojen noudattamista ja lisäaikojen pyytämistä välttämättömänä, ei ollut oikeuttanut häntä poikkeamaan nimenomaisista virkakäskyistä. A:lla oli lisäksi huomautusten ja varoituksen johdosta ollut tiedossaan, että työnantaja suhtautuu laiminlyönteihin vakavasti. Hallinto-oikeus totesi, että A:n on syyllistyessään samanlaisiin laiminlyönteihin, joista häntä oli jo aiemmin huomautettu ja varoitettu, tullut mieltää toimivansa juuri siten kuin työnantaja oli häntä kieltänyt menettelemästä. A:n menettely oli osoittanut piittaamattomuutta työnantajan ohjeistuksesta. Näissä oloissa ei voitu katsoa, että aikaisemmat huomautukset ja varoitus olisivat menettäneet ajan kulumisen vuoksi merkityksensä. Töiden jakautumisen eri veroasiamiesten kesken ei ollut osoitettu olleen epäyhdenvertaista, eikä muilla veroasiamiehillä ollut ollut vastaavia ongelmia virkatehtävien viivytyksettömässä hoitamisessa. Työnantajan selvityksen mukaan A:ta oli lisäksi tuettu tilapäisillä työjärjestelyillä. A ei ollut ilmoittanut työnantajalla työkykyynsä liittyviä seikkoja, joiden olisi voitu epäillä vaikuttavan hänen työntekoonsa. A oli työskennellyt itsenäisissä asiantuntijatehtävissä, joissa määräaikojen noudattaminen oli ollut muun muassa asiakkaiden oikeusturvan vuoksi erityisen tärkeää. A:lla oli siis ollut korostunut velvollisuus hoitaa virkatehtävät viivytyksettä. A ei oman kertomuksensa mukaan ollut hyväksynyt velvoitettaan toimia työnantajan edellyttämällä tavalla, ja laiminlyöntien voitiin katsoa johtuneen olennaisilta osin ajattelemattomuuden sijaan suoranaisesta piittaamattomuudesta. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen työnantajalla oli ollut erityisen painava syy A:n virkasuhteen irtisanomiseen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO 31.5.2019 T 2582: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen eikä siten antanut ratkaisua valitukseen. Valtion virkamieslaki 11 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 11 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 14 § 2 momentti Valtion¬ virkamieslaki 25 § 2 momentti Yhdenvertaisuuslaki 8 § 1 momentti Yhdenvertaisuuslaki 28 § Hallintolaki 6 §
Päätös I-SHaO 17/0192/4 Irtisanominen yksilöperusteella
Itä-Suomen hallinto-oikeus 7.9.2017 17/0192/4 Irtisanominen yksilöperusteella Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Työtehtävien... - Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös HäHao 18/0135/3 Irtisanominen yksilöperusteella 1518732000000
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 16.2.2018 18/0135/3 Irtisanominen yksilöperusteella Alkoholi Törkeä rattijuopumus Kohtuullinen aika Käyttäytymisvelvollisuus Yhdenvertainen kohtelu Virantoimituksesta pidättäminen Määräaikainen virantoimituksesta erottaminen Hämeenlinnan hallinto-oikeus on 4.4.2016 antamallaan päätöksellä (16/0318/3) hylännyt konstaapeli A:n irtisanomista koskevan valituksen. Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 25.10.2017 (taltio 5356) kumonnut hallinto-oikeuden päätöksen ja palauttanut asian hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamiseksi ja sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi. Irtisanominen on tehtävä kohtuullisessa ajassa siitä, kun irtisanomisen peruste on tullut viranomaisen tietoon. Kohtuullisuus ratkaistaan tapauskohtaisesti. Hallinto-oikeus katsoi, että kyseessä olevassa tilanteessa, jossa virkamiehen toiminta on saatettu rikosoikeudellisesti arvioitavaksi, poliisilaitoksen on ollut perusteltua odottaa virkasuhteen irtisanomisen edellytysten kannalta merkityksellisen käräjäoikeuden tuomion antamista ennen irtisanomiseen ryhtymistä. Käräjäoikeuden tuomio on annettu 26.6.2015, ja irtisanominen tapahtui heti 23.7.2015 järjestetyn A:n kuulemistilaisuuden jälkeen. A sai kutsun kuulemistilaisuuteen alle kahden viikon kuluttua tuomion antamisesta. Hallinto-oikeus katsoi irtisanomisen näissä olosuhteissa tapahtuneen kohtuullisessa ajassa. Hallinto-oikeus joutui ratkaisua harkitessaan arviomaan myös sitä, voiko hallinto-oikeus toimivaltansa puitteissa muuttaa valituksenalaista viranomaisen päätöstä lievemmäksi vai ainoastaan arvioida tehdyn irtisanomispäätöksen lainmukaisuutta ja oikeellisuutta. Poliisin hallinnosta annetun lain 15 i § viittaa siihen, että tuomioistuimella olisi valta muuttaa viranomaisen päätöstä lievemmäksi, vaikka säännöksen sanamuoto on tältä osin jossain määrin tulkinnanvarainen. Tähän nähden, kun kysymyksessä oli hallintovalitus ja ottaen huomioon asian luonne sekä se seikka, että valittajakin oli toissijaisesti vaatinut irtisanomisen muuttamista määräaikaiseksi erottamiseksi, hallinto-oikeus ei voinut pitää perusteltuna sellaista ratkaisua, jossa irtisanomispäätös kumottaisiin ilman, että lievempää kurinpitorangaistusta voitaisiin määrätä. Irtisanomisperusteen olemassaoloa arvioitaessa on otettava huomioon virkamiesten toisistaan poikkeaviin tehtäviin kohdistuvat erilaiset vaatimukset. Virkamiesoikeudellisen seuraamuksen valintaa arvioitaessa on huomioon otettava sekä teon laatu ja vakavuus että tekoon johtaneet olosuhteet. A:n syyllistyminen törkeään rattijuopumukseen on ollut poliisimiehelle erittäin vakava ja moitittava teko. Teko on kuitenkin ollut A:lle ainutkertainen, ja A:lla on ollut nuhteeton työura sekä ennen rikokseen syyllistymistä että sen jälkeen. Ottaen huomioon teon aikainen A:n vaikea elämäntilanne hallinto-oikeus katsoi, että tässä nimenomaisessa tapauksessa erityisen painavaa syytä irtisanomiselle ei ole ollut. Hallinto-oikeuden mukaan riittävänä seuraamuksena voitiin pitää poliisin hallinnosta annetun lain sallimaa pisintä mahdollista määräaikaista erottamista. Hallinto-oikeus kumosi valituksenalaisen päätöksen irtisanomista koskevilta osin, ja muutti ratkaisua siten, että A erotetaan virantoimituksesta kuuden kuukauden määräajaksi. (Äänestys 2-1.) KHO 27.8.2019 2019 T 103: Korkein hallinto-oikeus myönsi poliisilaitokselle valitusluvan ja tutki asian. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että poliisilaitoksella oli ollut erityisen painava syy A:n virkasuhteen irtisanomiseen. KHO katsoi lisäksi, ettei asiassa ollut ilmennyt työnantajan kohdelleen A:ta toisin kuin muita palveluksessaan olleita tai olevia virkamiehiä vastaavissa olosuhteissa. Irtisanomisen laillisuutta ei ollut syytä arvioida toisin A:n pitkän virkauran, kollegojen ilmaiseman luottamuksen säilymisen tai yksityiselämään liittyvien syiden perusteella. Näin ollen hallinto-oikeuden päätös oli kumottava sekä pääasian että oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta. Poliisilaitoksen päätös A:n irtisanomisesta jäi siten voimaan. A:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylättiin. Valtion virkamieslaki 11 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 14 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 25 § 2 ja 3 momentti Valtion virkamieslaki 40 § 2 momentti 4 kohta Laki poliisin hallinnosta 7 § 1 momentti Laki poliisin hallinnosta 15 f § Laki poliisin hallinnosta 15 i § Hallintolaki 6 §
Päätös HäHao 18/0135/3 Irtisanominen yksilöperusteella
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 16.2.2018 18/0135/3 Irtisanominen yksilöperusteella Alkoholi Törkeä rattijuopumus ... - Irtisanominen yksilöperusteella , Kirjallinen varoitus Päätös HeHaO 17/0546/2 Irtisanominen yksilöperusteella 1499374800000
Helsingin hallinto-oikeus 7.7.2017 17/0546/2 Irtisanominen yksilöperusteella Huomautus Kirjallinen varoitus Luvaton poissaolo Oikeudenkäyntikulut Poissaoloilmoitus Sairauslomatodistus Työaikojen noudattaminen Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Virkavelvollisuuden laiminlyönti Virkavelvollisuuden rikkominen Virasto oli päätöksellään 16.3.2016 irtisanonut A:n yksilöperusteella 18.3.2016 lukien siten, että hänen virkasuhteensa päättyi 17.5.2016. A:lle oli aiemmin 29.9.2015 annettu kirjallinen varoitus, jonka jälkeen hänen oli lisäksi katsottu olleen luvatta poissa töistä 3.11.2015 ja 26.1.-27.1.2016. A ei ollut toimittanut asianmukaista lääkärintodistusta eikä ollut sopinut esimiehensä kanssa etätyöpäivien pitämisestä ja toiminut vastoin esimiehensä määräystä jättämällä saapumatta työpaikalle 26. ja 27.1.2016. Ottaen huomioon aiemmin vastaavasta menettelystä annettu varoitus, virasto piti A:n menettelyä kokonaisuutena arvioiden niin vakavana virkavelvollisuuden rikkomisena, että se oli irtisanonut A:n virkasuhteen. A vaati hallinto-oikeudessa viraston päätöstä kumottavaksi ja virastoa velvoitettavaksi suorittamaan hänelle virkasuhteen lainvastaisen päättämisen johdosta saamatta jääneet säännöllisen työajan ansiot työsuhteen päättymisestä 18.5.2016 lukien. A:lla oli ollut ainakin vuodesta 2014 lähtien ennalta ilmoittamattomia poissaoloja työpaikalta, joita hän ei ollut todentanut asianmukaisesti työnantajan hyväksymällä sairaslomatodistuksella tai joiden osalta työnantaja katsoi hänen menetelleen etätyöpäivien pitämisestä sovitun käytännön vastaisesti. A ei ollut muuttanut toimintatapaansa kirjallisen varoituksen jälkeenkään, mikä osoitti ilmeistä välinpitämättömyyttä työnantajan työnjohto-oikeutta ja sovittuja menettelytapoja kohtaan. Se voisi lähtökohtaisesti olla virkasuhteen irtisanomiseen johtava syy. Erityisen painavan syyn täyttymistä oli kuitenkin hallinto-oikeuden mukaan arvioitava kokonaisuutena. A:n irtisanomiseen ei ollut erityisen painavaa syytä hänen sinänsä moitittavasta ja pitkään jatkuneesta menettelystään huolimatta. Hallinto-oikeus totesi, että työnantaja maksaa virkasuhteen lainvastaisen päättämisen johdosta saamatta jääneen ansion. Hallinto-oikeus ei ollut toimivaltainen ensi asteena päättämään asiasta, vaan vaatimus oli ensin esitettävä työnantajalle ja vasta työnantajan tekemästä päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen. Hallinto-oikeus jätti tutkimatta vaatimuksen velvoittaa virasto suorittamaan A:lle saamatta jäänyt työansio. Hallinto-oikeus velvoitti viraston korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 4 218 eurolla viivästyskorkoineen. KHO 28.2.2019 T 754: Valituslupahakemus hylättiin ja korkein hallinto-oikeus ei siten antanut ratkaisua valitukseen. Virasto määrättiin korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 1 178 eurolla viivästyskorkoineen. Äänestystulos 3-2. Eri mieltä olleet korkeimman hallinto-oikeuden jäsenet olisivat myöntäneet valitusluvan ja olleet valmiita tutkimaan asian. Oikeudenkäyntikuluja koskevasta vaatimuksesta korkeimman hallinto-oikeuden jäsenet olivat yksimielisiä. Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 25 § Valtion virkamieslaki 55 a § Valtion virkamieslaki 57 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 13 § 2 momentti Hallintolainkäyttölaki 74 §
Päätös HeHaO 17/0546/2 Irtisanominen yksilöperusteella
Helsingin hallinto-oikeus 7.7.2017 17/0546/2 Irtisanominen yksilöperusteella Huomautus Kirjallinen varoitus Luvaton poissaolo Oikeudenkäyntikulut Poissaoloilmoitus Sairauslomatodistus Työaikojen noudattaminen Työnantajan... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös VHaO 17/0523/1 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1513634400000
Vaasan hallinto-oikeus 19.12.2017 17/0523/1 Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätöksen perusteleminen Taloudellinen syy Toiminnan uudelleenjärjestely Uudelleen kouluttaminen Uudelleen sijoittaminen Viran siirtäminen Yhdenvertainen kohtelu Yhteistoimintaneuvottelut Virasto oli irtisanonut erikoissuunnittelija A:n virkasuhteen. Päätöksen mukaan viraston mahdollisuudet tarjota tehtäviä suoritettavaksi olivat olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti vähentynyt. Viraston toimintamenoihin myönnettävä määräraha oli laskenut vuodesta 2009 vuoteen 2014 17,33 %. Toimintamenojen alentamiseksi virasto oli tehostanut toimintaansa vähentämällä toimikuntien kokouksia, aluetoimipisteitä, ja henkilöstöä. Yhteistoimintaneuvottelujen perusteella virasto oli katsonut, että henkilöstön vähennystarve oli ollut seitsemän henkilöä. Irtisanomispäätöksen perusteluissa oli todettu, että irtisanomisen perusteista oli neuvoteltu yhteistoimintaneuvotteluissa. Saadun selvityksen mukaan virasto ei kuitenkaan ollut käydyissä yhteistoimintaneuvotteluissa esittänyt tarkempia selvityksiä henkilöstövähennysten kohdentamisen perusteista. Asiakirjojen mukaan mahdolliset irtisanomiset A:n yksikössä eivät olleet olleet neuvotteluissa esillä. A oli vedonnut siihen, että viraston päätös oli ollut ennenaikainen, koska väitettyä irtisanomisperustetta ei ollut vielä ollut olemassa. Hallinto-oikeus katsoi, että virasto oli esittänyt riittävän selvityksen siitä, että sillä oli toimintamenomäärärahan pienentymisestä johtuen ollut tarve järjestellä tehtäviään uudelleen. Virastolla oli irtisanomispäätöstä tehdessään ollut oikeus ennakoida määrärahojen vähentymisen vaikutusta mahdollisuuksiinsa tarjota henkilöstölle, muiden muassa A:lle tehtäviä suoritettavaksi. Irtisanomispäätöstä ei täten voitu pitää ennenaikaisena. Valtion virkamieslaki ei edellytä virkamiehen kuulemista silloin kun virkasuhde irtisanotaan taloudellisista tai tuotannollisista syistä. Suomen perustuslakiin sisältyy kuitenkin vaatimus siitä, että jokaisella on oikeus tulla asiassaan kuulluksi. Irtisanomisen kohdentumisen perusteita ja mahdollista uudelleensijoittamista ei ollut käyty läpi A:n kanssa henkilökohtaisesti ennen irtisanomista. A:n kuuleminen oli näin ollen kokonaan laiminlyöty. Viraston sopeuttamistoimia koskevan esityksen mukaan viraston palveluksesta irtisanottiin taloudellisista ja tuotannollisista syistä kolme henkilöä. Virasto ei ollut kuitenkaan esittänyt mitään suunnitelmaa, arviointia tai selvitystä siitä, miksi A oli valittu irtisanottavien virkamiesten joukkoon. Näissä olosuhteissa yksittäisen virkamiehen irtisanomisen perusteeksi ei ollut riittänyt pelkästään se, että viraston toimintamenoihin myönnettävä määräraha oli laskenut. Irtisanomisjärjestystä muodostaessaan viraston tulee kohdella virkamiehiä tasapuolisesti. Näissä olosuhteissa virasto ei ollut osoittanut, että sillä olisi ollut taloudelliset ja tuotannolliset syyt irtisanomisen kohdentamiseen nimenomaan A:han. Valtion virkamieslain mukaan irtisanominen on kielletty, mikäli virkamies voidaan samassa virastossa ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa uudelleen tai kouluttaa uusiin tehtäviin. Irtisanomispäätöksessä oli todettu, että virastolla ei irtisanomishetkellä ollut tehtäviä, joihin virasto olisi kohtuudella voinut sijoittaa tai uudelleen kouluttaa A:n. Virasto ei ollut kuitenkaan esittänyt selvitystä siitä, miten mahdollisuutta A:n uudelleen sijoittamiseen tai kouluttamiseen oli selvitetty. Viraston esittämä selvitys A:n virka-asemasta ja tehtävistä ennen irtisanomista oli puutteellinen. A oli esittänyt, että viraston lakkautetuissa toimipisteissä työskennelleiden henkilöiden osalta oli toteutettu virkasiirtoja. A:n halukkuutta osallistua kyseisiin virkasiirtojärjestelyihin ei ollut lainkaan tiedusteltu. Virasto oli esittänyt, että virkojen siirrot eivät olleet olleet A:n viran tehtävänkuvauksen mukaisia tehtäviä, vaan suunnittelijatason tehtäviä. Valtion virkamieslain mukainen uudelleen sijoittamisvelvollisuus ei kuitenkaan edellytä, että virka johon irtisanomisuhan alla oleva virkamies sijoitetaan vastaisi täsmällisesti aikaisemman viran tehtävänkuvan mukaisia tehtäviä vaan että virka on sellainen, johon virkamies voidaan ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa. Asiakirjojen perusteella virasto ei ollut edes väittänyt, ettei A olisi ollut kohtuudella sijoitettavissa suunnittelijan tehtävään. Virasto ei näin ollen ollut ennen A:n irtisanomista riittävästi selvittänyt mahdollisuuksia A:n sijoittamiseen uusiin tehtäviin viraston palveluksessa tai hänen pätevyytensä lisäämiseksi tarvittavan lisäkoulutuksen järjestämiseen. Edellä mainituin perustein viraston päätös oli lainvastainen. Hallinto-oikeus hyväksyi valituksen ja kumosi viraston päätöksen, jolla A oli irtisanottu. KHO 29.5.2019 T 2575: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen. Asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ollut valitusluvan myöntämisen perustetta. Valtion virkamieslaki 11 § Valtion virkamieslaki 27 § 1 momentti 2 kohta Valtion virkamieslaki 27 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 27 § 4 momentti Suomen perustuslaki 6 § 1 momentti Suomen perustuslaki 6 § 2 momentti
Päätös VHaO 17/0523/1 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Vaasan hallinto-oikeus 19.12.2017 17/0523/1 Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätöksen perusteleminen Taloudellinen syy ... - Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös HeHaO 18/0421/2 Irtisanominen yksilöperusteella ja virantoimituksesta pidättäminen 1528146000000
Helsingin hallinto-oikeus 5.6.2018 18/0421/2 Irtisanominen yksilöperusteella Virantoimituksesta pidättäminen Kohtuullinen aika Käyttäytymisvelvollisuus Poliisi Rikosepäily Rikossyyte Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Vanhentunut irtisanomisperuste Virka-aseman väärinkäyttäminen Virkavelvollisuuksien laiminlyönti Virkavelvollisuuksien rikkominen Yleinen luottamus viranomaiseen Poliisilaitos oli 16.2.2017 irtisanonut A:n rikosylikonstaapelin virasta kuuden kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Poliisilaitos oli lisäksi katsonut A:n siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, ettei virantoimitusta oltu voitu jatkaa. Käräjäoikeus oli 29.12.2016 antamallaan tuomiolla hylännyt valittajaan kohdistetut syytteet törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Poliisilaitos oli kutsunut A:n keskustelemaan käräjäoikeuden tuomion aiheuttamista toimenpiteistä 5.1.2017. A:lle oli 17.1.2017 tiedoksi annetun kutsun mukaan varattu tilaisuus tulla kuulluksi asiassa 25.1.2017. Asiassa oli arvioitavana ensinnäkin se, oliko poliisilaitoksen irtisanomispäätöksen perusteiden katsottava täyttävän virkamieslain edellyttämän erityisen painavan syyn edellytyksen. Erityisen painavan syyn edellytyksen täyttyessä arvioitavaksi tuli toiseksi se, oliko irtisanominen tehty kohtuullisessa ajassa irtisanomisen perusteen tultua viranomaisen tietoon. Poliisin tehtävänä on luoda ja ylläpitää turvallisuutta. Yksittäisten poliisien virkatehtävien moitteeton suorittaminen ja asianmukainen käyttäytyminen edesauttavat luottamuksen syntymistä ja ylläpitämistä poliisin toimintaan yleisesti. Hallinto-oikeus katsoi kuitenkin, ettei valittajan menettely asiassa ilmenneissä olosuhteissa muodostanut erityisen painavaa syytä virkasuhteen irtisanomiseksi. Hallinto-oikeuden mukaan A:n irtisanominen ei ollut tapahtunut kohtuullisessa ajassa siitä, kun irtisanomisen peruste oli tullut työnantajan tietoon. Poliisilaitos oli myös 26.5.2014 pidättänyt A:n virantoimituksesta. Hallinto-oikeus totesi lisäksi, ettei käräjäoikeuden arviosta A:n kertomusten uskottavuudesta näytön arvioinnin yhteydessä voida tehdä niin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kuin irtisanomispäätöksessä oli tehty A:n luotettavuudesta poliisina. Hallinto-oikeus katsoi, ettei asiassa ollut siltäkään osin esitetty erityisen painavaa syytä virkasuhteen irtisanomiseksi. Päätöksessä mainitut irtisanomisperusteet eivät erikseen arvioituina eivätkä myöskään kokonaisuutena arvioiden muodostaneet erityisen painavaa syytä valittajan irtisanomiseksi. Hallinto-oikeus katsoi, ettei poliisilaitoksella ole ollut virkamieslain mukaista virkamiehestä johtuvaa erityisen painavaa syytä valittajan virkasuhteen irtisanomiselle. Hallinto-oikeus kumosi poliisilaitoksen irtisanomispäätöksen. Asia ratkaistiin suullista käsittelyä toimittamatta. Hallinto-oikeus velvoitti poliisilaitoksen korvaamaan valittajalle oikeudenkäyntikulut 6 000 eurolla korkoineen. Valittajan oikeudenkäyntikuluvaatimus hylättiin enemmälti. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n vaatimuksen asiakirjojen julistamisesta salaisiksi. Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt asiassa valituslupaa (KHO 3.10.2019 T 4496) Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 14 § 1 ja 2 momentti Valtion virkamieslaki 25 § 1, 2 ja 3 momentti Valtion virkamieslaki 40 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 40 § 2 momentti 4 kohta Valtion virkamieslaki 40 § 3 momentti Valtion virkamieslaki 66 § 2 momentti Poliisilaki 9 c § Laki poliisin hallinnosta 15 f § Hallintolaki 31 § 1 momentti Hallintolaki 34 § 1 ja 2 momentti Hallintolaki 36 momentti Hallintolaki 45 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 37 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 38 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 74 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 75 § Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa 8 §
Päätös HeHaO 18/0421/2 Irtisanominen yksilöperusteella ja virantoimituksesta pidättäminen
Helsingin hallinto-oikeus 5.6.2018 18/0421/2 Irtisanominen yksilöperusteella Virantoimituksesta pidättäminen Kohtuullinen aika Käyttäytymisvelvollisuus Poliisi Rikosepäily Rikossyyte Työnantajan... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös P-SHaO 16/0839/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1479420000000
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 18.11.2016 16/0839/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella Rahoitus Oikeudenkäyntikulut Taloudellinen syy Toiminnan uudelleenjärjestely Uudelleen sijoittaminen Uudelleen kouluttaminen Virkatehtävien vähentyminen Yhdenvertainen kohtelu Yhteistoimintamenettely Virasto oli irtisanonut A:n suunnittelijan virkasuhteen päättymään 31.12.2015. Virasto perusteli irtisanomista tehtävien uudelleenjärjestelyillä, jotka johtuivat toimintamenojen ja EU-rakennerahastojen hallintotehtävien rahoituksen merkittävästä vähenemisestä. Tästä syystä viraston tehtävien tarjoamismahdollisuudet ja tarjolla oleva työ olivat olennaisesti ja pysyvästi vähentyneet. Virastolle oli osana hallituksen päättämiä sopeutustoimia ja julkisen talouden kestävyysvajeen korjaamista kohdennettu 33 miljoonan euron säästö vuosille 2015–2018. Lisäksi pääasiassa palkkakustannusten kattamiseksi käytetty rakennerahastojen tekninen tuki väheni 56 miljoonaa euroa vuosina 2014 – 2020. Yhteistoimintaneuvotteluiden jälkeen virastossa oli lokakuussa 2014 nimitetty kaikki rakennerahastojen teknisellä tuella palkatut henkilöt muutosuhan alaisiksi ja käynnistetty rakennerahastotehtävien sisäinen ilmoittautumismenettely. Yhteensä 19 henkilöä A mukaan lukien oli jäänyt valitsematta haettaviksi tulleisiin 27 tehtävään. Virastossa oli myös jouduttu tekemään rakenteellisia muutoksia ja hallinnon sisäisiä tehostustoimia. Hallinto-oikeus katsoi edellä mainitun perusteella, että viraston mahdollisuudet tarjota A:lle tehtäviä suoritettavaksi olivat vähentyneet olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti. Virasto oli ministeriön linjauksen perusteella nimittänyt syksyllä 2013 ja sen jälkeen toistaiseksi voimassa oleviin virkoihin kahdeksan sellaista määräaikaisissa palvelussuhteissa ollutta henkilöä, jotka olivat hoitaneet samanlaisia tehtäviä kuin A. Hallinto-oikeus totesi, että lähtökohtaisesti uuden henkilön ottamisena pidetään määräaikaisena työskennelleen henkilön vakinaistamista. Kyseessä oli kuitenkin ollut valtakunnallisten peruslinjausten mukainen vakinaistaminen niiden virkamiesten osalta, joilla määräaikaiselle virkasuhteelle säädettyjen edellytysten ei katsottu täyttyvän. Nimittäminen oli tapahtunut virkamiesasetuksen 10 §:n mukaisesti virkaa haettavaksi julistamatta. Hallinto-oikeus katsoi, etteivät edellä mainitut seikat huomioon ottaen voitu katsoa, että vakinaistamisilla olisi asiallinen yhteys A:n irtisanomiseen. A oli hakenut sisäisen ilmoittautumismenettelyn kautta useita avoinna olleita tehtäviä. A:n hakemista tehtävistä kahteen oli valittu irtisanomisuhan alla olleet henkilöt, joilla oli ollut enemmän kokemusta virkasuhteissa vaadittavista tehtävistä. Yksi tehtävä oli lopulta täytetty julkisen haun kautta ja toinen oli jätetty toistaiseksi täyttämättä, koska kellään hakeneista A mukaan lukien ei ollut tarpeeksi kokemusta kyseisistä tehtävistä. A:n ammattitaitoa oli selvitetty myös projektikoordinaattorin määräaikaiseen virkasuhteeseen, johon A ei ollut hakenut. A jäi kuitenkin valitsematta, sillä hänen osaamisensa kyseisten tehtävien osalta oli hyvin yleisellä tasolla. Virasto perusteli A:n valitsematta jättämistä edellä mainittuihin tehtäviin myös sillä, ettei häntä olisi voitu kohtuudella kouluttaa tehtäviin niiden määräaikaisuuden ja vaativuuden vuoksi. Hallinto-oikeus katsoi selvitetyksi, ettei virastossa ollut tehtäviä, joihin A olisi voitu ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa tai kouluttaa, joten virasto ei ollut laiminlyönyt uudelleensijoittamis- ja koulutusvelvollisuuttaan. Hallinto-oikeuden mukaan virasto ei ollut myöskään loukannut tasapuolisen kohtelun vaatimusta, sillä irtisanomiset olivat koskeneet niin toimintamenoilla kuin teknisellä tuella palkattuja virkamiehiä. Hallinto-oikeus katsoi, että virastolla oli ollut virkamieslain 27 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu peruste A:n irtisanomiseen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO 1.3.2019 T 719: A vaati valituksessaan, että hallinto-oikeuden ja viraston päätökset kumotaan ja virkasuhde palautetaan voimaan. Lisäksi A vaati, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa laillisine viivästyskorkoineen. Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu. Myös A:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylättiin. Äänestystulos 6-2. Eri mieltä olleiden hallinto-oikeuden jäsenten mukaan keskeistä asiassa oli se, olivatko yt-neuvottelujen aikana vakinaistetut, ennen yt-neuvottelujen alkua määräaikaisissa virkasuhteissa olleet henkilöt olleet virkamieslain tarkoittamia uusia henkilöitä. Eri mieltä olleet jäsenet katsoivat selvitetyksi, että virasto oli ottanut uuden henkilön samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, joita A oli hoitanut ilman, että työnantajan toimintaedellytykset olisivat muuttuneet yhteistoimintaneuvottelujen alkamisen jälkeen. Irtisanominen on siten tapahtunut ilman laissa säädettyä irtisanomisperustetta. Eri mieltä hallinto-oikeuden kanssa olleet jäsenet olisivat kumonneet viraston irtisanomista koskevan päätöksen ja hallinto-oikeuden päätöksen, jolla A:n valitus oli hylätty. Oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta jäsenet olivat yksimielisiä. Valtion virkamieslaki 9 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 27 § 1 momentti 2 kohta Valtion virkamieslaki 27 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 27 § 4 momentti Valtion virkamieslaki 11 § 1 momentti Valtion virkamiesasetus 10 §
Päätös P-SHaO 16/0839/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 18.11.2016 16/0839/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella Rahoitus Oikeudenkäyntikulut ... - Korvausvaatimus Päätös VHaO 15/0456/1 Korvausvaatimus 1600894800000
Korvausvaatimus Vaasan hallinto-oikeus Määräaikainen virkasuhde Nimittäminen koko määräaikaisuuden ajaksi Päätös 15/0456/1 Määräaikaisuuden peruste A: 24.9.2015 A oli nimitetty vartijan määräaikaisiin virkasuhteisiin 18 eri nimityksellä yhtäjaksoisesti 1.6.2009 – 31.12.2013. Nimitysperusteina olivat harjoittelujakso, osa-aikaeläkeläisen ja sairausloman sijaisuus sekä avoinna oleva virka. A vaati virastolta 24 kuukauden palkkaa vastaavaa korvausta perusteettomasta nimittämisestä toistuviin määräaikaisiin virkasuhteisiin. A:ta ei ollut nimitetty enää 1.1.2014 lukien määräaikaiseen virkasuhteeseen, eikä hänen tilalleen ollut otettu uutta virkamiestä. Virasto toi esille, että A:lle oli annettu marraskuussa 2013 suullinen huomautus henkilöstön asioiden kertomisesta asiakkaille. A oli nimitetty hoitamaan 12 eri nimityksellä avoinna ollutta virkaa 1.1.2010 – 31.8.2012, eikä virasto ollut esittänyt menettelylle muuta perustetta kuin täyttö- ja hoitolupien puuttuminen. Korkein hallinto-oikeus on vuosikirjaratkaisussaan KHO 2010:62 katsonut, että virkojen täyttökiellolla ei ole oikeudellista merkitystä arvioitaessa määräaikaisten nimitysten lainmukaisuutta. Viraston virkoja koskeva täyttökielto oli päivätty lähes kaksi vuotta sen jälkeen, kun A oli nimitetty virkasuhteeseen ensimmäisen kerran. Hallinto-oikeus katsoi, ettei virastolla ollut valtion virkamieslain perustetta nimittää A:ta 12 eri nimityksellä hoitamaan avoinna ollutta virkaa. A:n saamalla suullisella huomautuksella ei ollut merkitystä tämän asian ratkaisemisessa, koska suullista huomautusta ei ollut esitetty asiakirjoihin liitetyissä nimittämiskirjoissa A:n määräaikaisten virkasuhteiden perusteina. Hallinto-oikeus katsoi, ettei virastolla ollut 1.1 – 31.12.2013 virkamieslain mukaista erityistä syytä olla nimittämättä A:ta määräaikaisuuden perusteena olevaksi ajaksi yhdellä määräyksellä. Hallinto-oikeus katsoi, että A:lla oli oikeus korvaukseen nimitysten 1.1.2010 – 31.8.2012 ja 1.1 – 31.12.2013 osalta. Ottaen huomioon korvauksen määrään vaikuttavat seikat, hallinto-oikeus vahvisti korvauksen vastaamaan kuuden kuukauden palkkaa. Lainvoimainen. Valtion_virkamieslaki_9_§ Valtion_virkamieslaki_56_§
Päätös VHaO 15/0456/1 Korvausvaatimus
Korvausvaatimus ... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös P-SHaO 16/0839/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1479420000000
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 18.11.2016 16/0839/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella Rahoitus (uusi asiasana) Oikeudenkäyntikulut Taloudellinen syy Toiminnan uudelleenjärjestely Uudelleen sijoittaminen Uudelleen kouluttaminen Virkatehtävien vähentyminen Yhdenvertainen kohtelu Yhteistoimintamenettely Virasto oli irtisanonut A:n suunnittelijan virkasuhteen päättymään 31.12.2015. Virasto perusteli irtisanomista tehtävien uudelleenjärjestelyillä, jotka johtuivat toimintamenojen ja EU-rakennerahastojen hallintotehtävien rahoituksen merkittävästä vähenemisestä. Tästä syystä viraston tehtävien tarjoamismahdollisuudet ja tarjolla oleva työ olivat olennaisesti ja pysyvästi vähentyneet. Virastolle oli osana hallituksen päättämiä sopeutustoimia ja julkisen talouden kestävyysvajeen korjaamista kohdennettu 33 miljoonan euron säästö vuosille 2015–2018. Lisäksi pääasiassa palkkakustannusten kattamiseksi käytetty rakennerahastojen tekninen tuki väheni 56 miljoonaa euroa vuosina 2014 – 2020. Yhteistoimintaneuvotteluiden jälkeen virastossa oli lokakuussa 2014 nimitetty kaikki rakennerahastojen teknisellä tuella palkatut henkilöt muutosuhan alaisiksi ja käynnistetty rakennerahastotehtävien sisäinen ilmoittautumismenettely. Yhteensä 19 henkilöä A mukaan lukien oli jäänyt valitsematta haettaviksi tulleisiin 27 tehtävään. Virastossa oli myös jouduttu tekemään rakenteellisia muutoksia ja hallinnon sisäisiä tehostustoimia. Hallinto-oikeus katsoi edellä mainitun perusteella, että viraston mahdollisuudet tarjota A:lle tehtäviä suoritettavaksi olivat vähentyneet olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti. Virasto oli ministeriön linjauksen perusteella nimittänyt syksyllä 2013 ja sen jälkeen toistaiseksi voimassa oleviin virkoihin kahdeksan sellaista määräaikaisissa palvelussuhteissa ollutta henkilöä, jotka olivat hoitaneet samanlaisia tehtäviä kuin A. Hallinto-oikeus totesi, että lähtökohtaisesti uuden henkilön ottamisena pidetään määräaikaisena työskennelleen henkilön vakinaistamista. Kyseessä oli kuitenkin ollut valtakunnallisten peruslinjausten mukainen vakinaistaminen niiden virkamiesten osalta, joilla määräaikaiselle virkasuhteelle säädettyjen edellytysten ei katsottu täyttyvän. Nimittäminen oli tapahtunut virkamiesasetuksen 10 §:n mukaisesti virkaa haettavaksi julistamatta. Hallinto-oikeus katsoi, etteivät edellä mainitut seikat huomioon ottaen voitu katsoa, että vakinaistamisilla olisi asiallinen yhteys A:n irtisanomiseen. A oli hakenut sisäisen ilmoittautumismenettelyn kautta useita avoinna olleita tehtäviä. A:n hakemista tehtävistä kahteen oli valittu irtisanomisuhan alla olleet henkilöt, joilla oli ollut enemmän kokemusta virkasuhteissa vaadittavista tehtävistä. Yksi tehtävä oli lopulta täytetty julkisen haun kautta ja toinen oli jätetty toistaiseksi täyttämättä, koska kellään hakeneista A mukaan lukien ei ollut tarpeeksi kokemusta kyseisistä tehtävistä. A:n ammattitaitoa oli selvitetty myös projektikoordinaattorin määräaikaiseen virkasuhteeseen, johon A ei ollut hakenut. A jäi kuitenkin valitsematta, sillä hänen osaamisensa kyseisten tehtävien osalta oli hyvin yleisellä tasolla. Virasto perusteli A:n valitsematta jättämistä edellä mainittuihin tehtäviin myös sillä, ettei häntä olisi voitu kohtuudella kouluttaa tehtäviin niiden määräaikaisuuden ja vaativuuden vuoksi. Hallinto-oikeus katsoi selvitetyksi, ettei virastossa ollut tehtäviä, joihin A olisi voitu ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa tai kouluttaa, joten virasto ei ollut laiminlyönyt uudelleensijoittamis- ja koulutusvelvollisuuttaan. Hallinto-oikeuden mukaan virasto ei ollut myöskään loukannut tasapuolisen kohtelun vaatimusta, sillä irtisanomiset olivat koskeneet niin toimintamenoilla kuin teknisellä tuella palkattuja virkamiehiä. Hallinto-oikeus katsoi, että virastolla oli ollut virkamieslain 27 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu peruste A:n irtisanomiseen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO 1.3.2019 T 719: A vaati valituksessaan, että hallinto-oikeuden ja viraston päätökset kumotaan ja virkasuhde palautetaan voimaan. Lisäksi A vaati, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa laillisine viivästyskorkoineen. Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu. Myös A:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylättiin. Äänestystulos 6-2. Eri mieltä olleiden hallinto-oikeuden jäsenten mukaan keskeistä asiassa oli se, olivatko yt-neuvottelujen aikana vakinaistetut, ennen yt-neuvottelujen alkua määräaikaisissa virkasuhteissa olleet henkilöt olleet virkamieslain tarkoittamia uusia henkilöitä. Eri mieltä olleet jäsenet katsoivat selvitetyksi, että virasto oli ottanut uuden henkilön samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, joita A oli hoitanut ilman, että työnantajan toimintaedellytykset olisivat muuttuneet yhteistoimintaneuvottelujen alkamisen jälkeen. Irtisanominen on siten tapahtunut ilman laissa säädettyä irtisanomisperustetta. Eri mieltä hallinto-oikeuden kanssa olleet jäsenet olisivat kumonneet viraston irtisanomista koskevan päätöksen ja hallinto-oikeuden päätöksen, jolla A:n valitus oli hylätty. Oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta jäsenet olivat yksimielisiä. Valtion virkamieslaki 9 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 27 § 1 momentti 2 kohta Valtion virkamieslaki 27 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 27 § 4 momentti Valtion virkamieslaki 11 § 1 momentti Valtion virkamiesasetus 10 §
Päätös P-SHaO 16/0839/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 18.11.2016 16/0839/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella Rahoitus (uusi asiasana) Oikeudenkäyntikulut ... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös HäHao 16/0717/3 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1473368400000
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 9.9.2016 16/0717/3 Irtisanominen kollektiiviperusteella Rahoitus Projekti Taloudellinen syy Toiminnan uudelleenjärjestely Uudelleen kouluttaminen Uudelleen sijoittaminen Yhteistoimintamenettely Virasto oli 27.5.2015 tekemällään päätöksellä irtisanonut A:n työvoimapalveluasiantuntijan virkasuhteen päättymään 30.11.2015. Irtisanomista oli perusteltu toimintamenomäärärahojen ja EU:n rakennerahastojen hallintotehtävien rahoituksen merkittävällä vähentymisellä ja tästä johtuvilla tehtävien uudelleenjärjestelyillä. A:n mukaan irtisanomiselle ei ollut perusteita, koska sitä oli edeltänyt uuden henkilön ottaminen samankaltaisiin tehtäviin. Virasto oli nimittänyt uuden projektipäällikön viraston ulkopuolelta yhteistoimintaneuvottelujen aikana 2.3.2015. Tehtävää ei ollut tarjottu A:lle. Vaikka A:ta ei vielä ollut valittu irtisanottavaksi projektipäällikköä nimitettäessä, työnantaja oli jo tiennyt henkilöstöä koskevasta vähennystarpeesta. Hallinto-oikeus katsoi perustelluksi tulkita virkamieslakia niin, että samankaltaiseksi tehtäväksi katsotaan myös sellainen virkamiehen virastossa hoitamaa tehtävää muistuttava tehtävä, johon virkamies olisi voitu ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa uudelleen. Viraston näkemyksen mukaan projektipäällikön tehtäviin sisältyi samankaltaisia elementtejä kuin työvoimapalveluasiantuntijan tehtäviin, mutta työvoimapalveluasiantuntijan tehtävään ei liittynyt samanlaista valtakunnallisen projektin vetovastuuta kuin projektipäällikön tehtävään. Tämä ei kuitenkaan hallinto-oikeuden mukaan vielä riittänyt osoittamaan, ettei A olisi koulutuksensa, ammattitaitonsa ja aiemman työkokemuksen perusteella kyennyt tekemään projektipäällikön tehtäviä. Hallinto-oikeus katsoi, että virasto oli laiminlyönyt uudelleensijoittamisvelvollisuutensa eikä virastolla siten ollut virkamieslain 27 §:n mukaisia taloudellisia ja tuotannollisia perusteita A:n virkasuhteen irtisanomiselle. Hallinto-oikeus katsoi, edellä mainituilla perusteilla, että A:n irtisanomista on edeltänyt uuden henkilön ottaminen samankaltaisiin tehtäviin. Viraston toimintaedellytyksissä ei ole selvitetty tapahtuneen muutosta vastaavana aikana. Virastolla ei siten ole ollut valtion virkamieslain mukaisia taloudellisia ja tuotannollisia perusteita A:n virkasuhteen irtisanomiselle. Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen. KHO 5.11.2018 T 5117: Virasto vaati valituksessaan, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja viraston päätös A:n irtisanomisesta jää voimaan. Valituksessaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen virasto aiemmasta poiketen esitti, että projektipäällikön tehtävä koski ESR-rahoitettua projektia, joka oli tiivis aikataulultaan ja siksi työnantajalta ei voitu edellyttää henkilön kouluttamista tehtävään, jos hänellä puuttui tehtävän hoitoon liittyvää osaamista. Kuten virasto toi valituksessa esille, A:n hoitamassa tehtävässä oli ollut kyse asiantuntijatehtävästä, kun projektipäällikön tehtävässä oli kyse projektinjohtotehtävästä, jolloin kehittämistehtävien laajuus, tavoite ja vastuu poikkesivat toisistaan. Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen. Viraston irtisanomispäätös oli ollut lainvastainen. Hallinto-oikeuden lopputulosta ei siten muutettu. Valtion virkamieslaki 5 § Valtion virkamieslaki 27 § 1 momentti 2 kohta Valtion virkamieslaki 27 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 27 § 4 momentti
Päätös HäHao 16/0717/3 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 9.9.2016 16/0717/3 Irtisanominen kollektiiviperusteella Rahoitus Projekti Taloudellinen syy Toiminnan uudelleenjärjestely Uudelleen... - Irtisanominen kollektiiviperusteella , Korvausvaatimus Päätös HäHao 16/0766/3 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1475614800000
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 5.10.2016 16/0766/3 Irtisanominen kollektiiviperusteella Assistentti Hallinto-oikeuden toimivalta Taloudellinen syy Uudelleen kouluttaminen Uudelleen sijoittaminen Syrjintä Määräaikainen virkasuhde Yhteistoimintamenettely Oikeudenkäynnin viivästyminen Oikeudenkäyntikulut Toiminnan uudelleenjärjestely Korvausvaatimus Virkasuhteesta johtuva taloudellinen etuus Virasto oli 30.9.2014 tekemällään päätöksellä irtisanonut A:n määräaikaisen assistentin virkasuhteen noudattaen kuukauden pituista irtisanomisaikaa. Irtisanomista oli perusteltu viraston toimintamenoihin vuosina 2007–2015 kohdistetuilla 4,5 miljoonan euron tuottavuusleikkauksilla. A:n tehtävien väheneminen oli johtunut viraston toiminnan tehostamiseksi ja säästöjen aikaansaamiseksi tehdyistä tehtävien uudelleenjärjestelyistä. A:n näkemyksen mukaan hänen irtisanomisellaan ei saavutettu todellisia säästöjä. A:n mukaan irtisanominen oli tosiasiassa johtunut hänen henkilöönsä liittyvistä syistä ja tapahtunut syrjivin perustein. A vaati myös menettämiensä palkkaetuuksien korvaamista korkoineen. Hallinto-oikeus totesi, että A:n irtisanomisella on voitu saavuttaa todellisia säästöjä, sillä kymmenen kuukauden palkkamenoja vastaavaa säästöä ei voitu pitää vähäisenä. Tehtävien siirtäminen viraston palveluksessa ennestäänkin oleville henkilöille ei lisännyt viraston henkilöstömenoja. Työnantajalla oli oikeus päättää, millä tavoin se järjestelee toimintansa ja tehtävänsä. Hallinto-oikeus katsoi, että tehtävien uudelleenjärjestelyt olivat vähentäneet olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti A:n tehtäviä ja viraston mahdollisuuksia tarjota hänelle tehtäviä suoritettaviksi. Viraston tekemät työtilaukset ja rekrytoinnit koskivat sellaisia asiantuntijatöitä, jotka eivät olleet samankaltaisia sihteerintehtäviä kuin mitä A oli tehnyt. Hallinto-oikeus katsoi selvitetyksi, ettei A:ta olisi voitu hänen ammattitaitonsa ja kykynsä huomioon ottaen kohtuudella sijoittaa tai kouluttaa näihin tehtäviin, joten virasto ei ollut laiminlyönyt uudelleensijoittamisvelvoitettaan. Asiassa ei ollut aihetta epäillä, että A:n irtisanominen olisi johtunut muista kuin työnantajan ilmoittamista syistä. Virastolla oli näin ollen ollut virkamieslain 27 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu syy irtisanoa A:n virkasuhde. Saamatta jääneen palkan osalta hallinto-oikeus totesi, että se voi tutkia vaatimuksen vain oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä tehdystä valituksesta edellyttäen, että asia ei kuulu työtuomioistuimen toimivaltaan. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen oikeudenkäyntikuluvaatimuksineen ja jätti vaatimuksen saamatta jääneen palkan maksamisesta tutkimatta. KHO 16.4.2019 T 1566: A vaati valituksessaan, että hallinto-oikeuden ja viraston päätökset kumotaan. A:n mukaan viraston heikko taloustilanne oli ollut tiedossa jo vuosia, mutta se ei ollut hillinnyt uusien henkilöiden rekrytointia. Virasto vaati valituksen hylkäämistä ja vetosi pyrkineensä välttämään viimeiseen asti yhteistoimintaneuvotteluja ja irtisanomisia. Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muutettu. A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylättiin. Korkein hallinto-oikeus määräsi Valtiokonttorin maksamaan valtion varoista A:lle hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä yhteensä 2 000 eurolla. Lisäksi Valtiokonttori määrättiin maksamaan valtion varoista A:lle korvausta hyvityksen vaatimisesta aiheutuneina kuluina 200 euroa. Valtion virkamieslaki 27 § 1 momentti 2 kohta Valtion virkamieslaki 27 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 27 § 4 momentti Valtion virkamieslaki 52 § Valtion virkamieslaki 58 § Valtion virkamieslaki 11 § Valtion virkamieslaki 32 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 9 § 3 momentti Suomen perustuslaki 6 § 1 momentti
Päätös HäHao 16/0766/3 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 5.10.2016 16/0766/3 Irtisanominen kollektiiviperusteella Assistentti Hallinto-oikeuden toimivalta Taloudellinen syy Uudelleen... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös HeHao 16/0723/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1474578000000
Helsingin hallinto-oikeus 23.9.2016 16/0723/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella Määräaikainen virkasuhde Oikeudenkäynnin viivästyminen Oikeudenkäyntikulut Taloudelliset syyt Toiminnan uudelleenjärjestely Päätöksen perusteleminen Uudelleen kouluttaminen Uudelleensijoittaminen Virasto oli irtisanonut A:n sihteerin virkasuhteen päättymään kuuden kuukauden kuluttua päätöksen tiedoksisaannista. Irtisanomispäätöksen mukaan viraston mahdollisuudet tarjota tehtäviä suoritettaviksi olivat olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti vähentyneet, eikä virastolla ollut sillä hetkellä tehtäviä, joihin A olisi voitu kohtuudella sijoittaa uudelleen tai kouluttaa. Hallinto-oikeus katsoi, että virkamiehen on saatava riittävästi tietoa irtisanomisen perusteena olevista taloudellisista seikoista sekä niistä tosiseikoista, jotka ovat johtaneet hänen valikoitumiseensa irtisanottavaksi. Työnantajan A:lle antamista asiakirjoista ei ilmennyt, miten viraston tehtävät oli järjestelty uudelleen ja millä perusteilla samoja tehtäviä hoitaneista virkamiehistä A oli valittu irtisanottavaksi. Hallinto-oikeus totesi, etteivät irtisanomispäätöksen perustelut täyttäneet kaikilta osin hallintolaissa asetettuja vaatimuksia. Hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, ettei irtisanomispäätöstä ole kumottava pelkästään tällä perusteella, koska A oli saanut riittävästi tietoa niistä perusteista, jotka ovat johtaneet hänen irtisanomiseensa. Työn tarjoamisedellytysten vähenemisen osalta hallinto-oikeus arvioi, että viraston mahdollisuudet tarjota virkamiehille tehtäviä suoritettaviksi olivat olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti vähentyneet. Viraston perustoiminnan toimintamäärärahoihin oli voitu arvioida muodostuvan vaje, jonka kattamiseksi henkilöstömenojen supistaminen oli tarpeen. Virasto ei kuitenkaan ollut tuonut esiin niitä seikkoja, jotka se on ottanut huomioon tehtävien järjestämiseen liittyvässä kokonaisarviossa. Näin ollen A:n tehtävien ei voitu katsoa vähentyneen virkamieslain 27 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Hallinto-oikeus katsoi, että viraston määräaikaisia virkasuhteita koskeva hakumenettely ja nimityspäätösten perustaminen hakijoiden väliseen ansiovertailuun oli ollut uudelleensijoittamisvelvoitteen vastainen. Virastossa oli ollut haettavana välittömästi ennen A:n irtisanomista ja sen jälkeen yhteensä 16 määräaikaista virkasuhdetta, joiden osalta viraston olisi tullut selvittää A:n uudelleensijoittamis- ja koulutusmahdollisuudet ennen tehtävien laittamista sisäiseen hakuun. Kahteen tehtävistä oli nimitetty henkilöt, jotka eivät kuuluneet työnantajan uudelleensijoittamisvelvollisuuden piiriin. Näin ollen hallinto-oikeus katsoi, että viraston päätös A:n virkasuhteen irtisanomisesta oli valtion virkamieslain 27 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 4 momentin vastainen. Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. KHO 16.4.2019 T 1562: Virasto valitti hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Korkein hallinto-oikeus katsoi samoin kuin hallinto-oikeus, että virasto ei ollut esittänyt sellaista selvitystä, jonka perusteella voitaisiin katsoa, että A:ta ei oltu voitu ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa uudelleen tai kouluttaa sovellusneuvojan tehtävään. Korkein hallinto-oikeus totesi, ettei hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ollut perustetta. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu annettiin noin neljä vuotta irtisanomisajan päättymisen jälkeen. Kun otettiin huomioon asia laatu ja merkitys A:lle sekä oikeudenkäynnin viivästymisestä hänelle aiheutunut haitta, asian käsittelyn oli katsottava viivästyneen sekä hallinto-oikeudessa että korkeimmassa hallinto-oikeudessa sillä seurauksella, että kokonaiskäsittelyaika on ollut kohtuuttoman pitkä. Valtiokonttori määrättiin maksamaan valtion varoista A:lle hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä yhteensä 3 000 euroa. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu. Valtion virkamieslaki 27 § 1 momentti 2 kohta Valtion virkamieslaki 27 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 27 § 4 momentti Hallintolaki 44 § 1 momentti 3 kohta Hallintolaki 45 § 1 momentti Hallintolaki 45 § 2 momentti Laki tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista 6 § 1 momentti 4 kohta
Päätös HeHao 16/0723/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Helsingin hallinto-oikeus 23.9.2016 16/0723/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella Määräaikainen virkasuhde Oikeudenkäynnin viivästyminen Oikeudenkäyntikulut ... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös HeHao 16/1012/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1482271200000
Helsingin hallinto-oikeus 21.12.2016 16/1012/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella Määräaikainen virkasuhde Taloudellinen syy Päätöksen perusteleminen Uudelleen kouluttaminen Uudelleen sijoittaminen Toiminnan uudelleenjärjestely Virasto oli 2.10.2014 irtisanonut A:n erityisasiantuntijan virkasuhteen päättymään kuuden kuukauden kuluttua päätöksen tiedoksisaannista. Irtisanomispäätöksen mukaan viraston mahdollisuudet tarjota tehtäviä suoritettaviksi olivat olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti vähentyneet, eikä virastolla ollut sillä hetkellä tehtäviä, joihin A olisi voitu kohtuudella uudelleen sijoittaa tai kouluttaa. Hallinto-oikeus katsoi, että virkamiehen on saatava riittävästi tietoa irtisanomisen perusteena olevista taloudellisista seikoista sekä niistä tosiseikoista, jotka ovat johtaneet hänen valikoitumiseensa irtisanottavaksi. Työnantajan A:lle antamista asiakirjoista ei ilmennyt, miten A:n tehtävät oli järjestelty uudelleen ja millä perusteella A oli valittu irtisanottavaksi. Hallinto-oikeus totesi, etteivät irtisanomispäätöksen perustelut täyttäneet kaikilta osin hallintolaissa asetettuja vaatimuksia. Hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, ettei irtisanomispäätöstä ole kumottava pelkästään tällä perusteella, koska A oli saanut riittävästi tietoa niistä perusteista, jotka ovat johtaneet hänen irtisanomiseensa. Hallinto-oikeus arvioi, että viraston perustoiminnan toimintamäärärahoihin oli muodostunut vaje, jonka kattamiseksi henkilöstömenojen supistaminen oli tarpeen. Näin ollen viraston mahdollisuudet tarjota virkamiehille tehtäviä suoritettaviksi olivat olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti vähentyneet. A:n hoitamien tehtävien katsottiin myös vähentyneen virkamieslaissa tarkoitetulla tavalla kirjastojen yhdistymisen myötä. Hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, että viraston määräaikaisia virkasuhteita koskeva hakumenettely oli ollut uudelleensijoittamisvelvoitteen vastainen. Virastossa oli ollut haettavana välittömästi ennen A:n irtisanomista ja sen jälkeen yhteensä 16 sellaista määräaikaista virkasuhdetta, joiden osalta viraston olisi tullut selvittää A:n uudelleensijoittamis- ja koulutusmahdollisuudet ennen tehtävien laittamista sisäiseen hakuun. Hallinto-oikeus katsoi, että tehtävien tarjoamatta jättäminen A:lle oli tosiasiallisesti johtunut hänen henkilöönsä liittyvistä syistä. Näin ollen hallinto-oikeus katsoi, että viraston päätös A:n virkasuhteen irtisanomisesta oli valtion virkamieslain 27 §:n 4 momentin vastainen. Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen ja määräsi A:lle maksettavaksi 3500 euroa hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä hallinto-oikeudessa. KHO 16.4.2019 T 1565: Korkein hallinto-oikeus totesi, että hallintopäätösten perustelemisvelvollisuus koskee myös taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä tehtäviä irtisanomispäätöksiä. Korkein hallinto-oikeus katsoi lisäksi, ettei virasto ole esittänyt sellaista selvitystä, jonka perusteella olisi voitu katsoa, ettei A:ta olisi voitu kohtuudella uudelleen sijoittaa tai kouluttaa täytettävänä olleisiin tehtäviin. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta. Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi myös hyvitysvaatimuksen, sillä se katsoi riittäväksi hallinto-oikeuden määräämän hyvityksen. Valtion virkamieslaki 27 § 1 momentti 2 kohta Valtion virkamieslaki 27 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 27 § 4 momentti Valtion virkamieslaki 53 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 55 § Hallintolaki 44 § 1 momentti 3 kohta Hallintolaki 45 § 1 momentti Laki oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä Tuomioistuinmaksulaki 6 § 1 momentti 4 kohta Tuomioistuinmaksulaki 14 § 3 momentti
Päätös HeHao 16/1012/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Helsingin hallinto-oikeus 21.12.2016 16/1012/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella Määräaikainen virkasuhde Taloudellinen syy Päätöksen perusteleminen Uudelleen... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös VHaO 17/0503/1 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1513202400000
Vaasan hallinto-oikeus 14.12.2017 17/0503/1 Irtisanominen kollektiiviperusteella Tuotannollinen syy Taloudellinen syy Yhteistoimintaneuvottelut Toiminnan uudelleenjärjestely Uudelleen sijoittaminen Oikeudenkäyntikulut Oikeudenkäynnin viivästyminen Hyvitysvaatimus Virasto oli irtisanonut maksatustarkastaja A:n virkasuhteen päättymään 30.11.2015 tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä. Päätöksen mukaan toimenpiteiden perusteina olivat toimintamenojen merkittävä väheneminen ja EU-rakennerahastojen hallintotehtävien merkittävä väheneminen sekä rahoituksen vähenemisestä johtuvat tehtävien uudelleenjärjestelyt. Asiakirjojen mukaan valtiontalouden säästötoimista johtuvasta ELY-keskusten toimintamenokehysten vähenemisestä arvioitiin aiheutuvan yli 700 henkilötyövuoden säästötarve vuosina 2015 – 2018. Viraston lausunnossa oli mainittu myös lisäleikkauksista. A oli vaatinut päätöksen kumoamista ja vedonnut muun ohella siihen, että työnantaja oli palkannut kaksi uutta henkilöä A:n tehtäviä vastaaviin tehtäviin. Lisäksi A oli vaatinut korvausta oikeudenkäynnin viivästymisestä. Valtion virkamieslain mukaan irtisanomisen syynä voi olla paitsi virkamiehen työn konkreettinen väheneminen myös viraston työntarjoamisedellytysten väheneminen olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti. Asiakirjoista ilmenee, että A:n työtehtävät olivat maaliskuussa 2015 vähentyneet aikaisempaan verrattuna. Hallinto-oikeus katsoi, että määrärahojen merkittävän vähenemisen vuoksi työnantaja oli voinut organisoida tehtäviä uudelleen. Viraston mahdollisuudet tarjota virkamiehelle tehtäviä suoritettavaksi olivat vähentyneet olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti. Asiassa oli siis ollut valtion virkamieslain mukainen irtisanomisperuste. A oli vedonnut myös siihen, että virasto oli A:n irtisanomisaikana vakinaistanut kaksi määräaikaista maksatustarkastajaa siten, että kaksi tarkastajan virkaa oli perustettu 18.8.2015 ja virkoihin oli nimitetty kaksi henkilöä. Valtion virkamieslain 27 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan perustetta irtisanomiselle ei ole, mikäli irtisanomista on edeltänyt tai seurannut uuden henkilön ottaminen samankaltaisiin tehtäviin eikä viraston toimintaedellytyksissä ole vastaavana aikaan tapahtunut muutoksia. Oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden mukaan vakinaistaminen on kuitenkin tietyissä tilanteissa ollut mahdollista tilanteissa, joissa samanaikaisesti toteutetaan irtisanominen tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla. Hallinto-oikeus totesi, että edellä mainitun säännöksen tarkoituksena on estää henkilökohtaisen irtisanomisperusteen verhoaminen kollektiiviseksi perusteeksi. Tässä tapauksessa hallinto-oikeus katsoi, että asiassa ei ollut ilmennyt syytä epäillä viraston määrärahojen merkittävää vähentymistä. Taloudelliset ja tuotannolliset syyt irtisanomiselle olivat siten olleet todellisia. Ei siten ollut selvää, että säännöstä olisi tullut soveltaa kyseisessä tapauksessa. Oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä on katsottu, että vakinaistamisella ei ole ollut ajallista tai asiallista yhteyttä irtisanomiseen esimerkiksi tilanteissa. joissa määräaikaisuudesta huolimatta työntekijän on tosiasiassa katsottava hoitavan pysyviä tehtäviä. Tässä tapauksessa virastossa oli ollut kyse virkamiehistä, joiden osalta määräaikaiselle virkasuhteelle säädettyjen edellytysten ei ole katsottu täyttyvän. Vakinaistamisilla ei ole voitu katsoa olevan asiallista yhteyttä A:n irtisanomiseen. Hallinto-oikeus katsoi, että kyseisten määräaikaisten virkasuhteiden vakinaistamista ei voitu pitää sellaisena edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitettuna menettelynä, joka poistaisi irtisanomisperusteen. Kun vakinaistamiselle oli ollut hyväksyttävä syy, virasto ei ollut myöskään laiminlyönyt uudelleensijoittamisvelvoitettaan. A oli vedonnut siihen, että oikeudenkäynnin viivästyminen oli aiheuttanut hänelle huomattavia taloudellisia vaikeuksia. Valituksenalainen päätös irtisanomisesta oli tehty 28.5.2015. Valitusaika oli määräytynyt siten, että se oli ollut 30 päivää kuuden kuukauden irtisanomisajan jälkeen. A:n valitus oli tullut vireille hallinto-oikeudessa 23.12.2015. Asiassa oli saatu viraston lausunto 9.3.2016 ja A:n vastine 22.6.2016. Hallinto-oikeus katsoi, että tämä asia olisi tullut ratkaista kiireellisenä vuoden sisällä vireilletulosta. Asian olennainen viivästyminen hallinto-oikeudessa oli johtunut pääasiassa hallinto-oikeuden työtilanteesta ja siitä, että A:n asia oli käsitelty samanaikaisesti muiden samantyylisten valitusten kanssa. Hallinto-oikeus määrä oli 1500 euroa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti oli viivästynyt tuomioistuimen tai viranomaisen vastuulla olevasta syystä. Lisäksi yhteismäärää korotettiin 500 eurolla, sillä asia koski A:n toimeentuloa ja oli siten erityisen merkittävä asianosaiselle. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lisäksi valtio velvoitettiin suorittamaan A:lle oikeudenkäynnin viivästymisestä hyvityksenä 2000 euroa. Muilta osin korvausvaatimus hylättiin. KHO 1.3.2019 T 723: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen eikä siten antanut valitukseen ratkaisua. Vaatimus hyvityksestä oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi hylättiin muilta kuin hallinto-oikeuden päätöksessä ratkaistuilta osin. Valtion virkamieslaki 27 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 27 § 2 momentti 1 kohta Valtion virkamieslaki 27 § 4 momentti Valtion virkamieslaki 55 § 1 momentti Oikeudenkäynnin viivästymisestä annettu laki 3 § 1 momentti Oikeudenkäynnin viivästymisestä annettu laki 4 § 1 momentti Oikeudenkäynnin viivästymisestä annettu laki 6 § Oikeudenkäynnin viivästymisestä annettu laki 9 § 2 momentti
Päätös VHaO 17/0503/1 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Vaasan hallinto-oikeus 14.12.2017 17/0503/1 Irtisanominen kollektiiviperusteella Tuotannollinen syy Taloudellinen syy Yhteistoimintaneuvottelut Toiminnan... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös P-SHao 17/0466/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1509487200000
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 1.11.2017 17/0466/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella Taloudellinen syy Tuotannollinen syy Toiminnan uudelleenjärjestely Uudelleen sijoittaminen Määräaikainen virkasuhde Yhdenvertainen kohtelu Virasto oli irtisanonut maksatuspäällikkö A:n virkasuhteen päättymään 8.12.2015 taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla. Päätöksen mukaan viraston toimintamäärärahojen merkittävän vähenemisen ja EU:n rakennerahastojen hallintotehtävien rahoituksen merkittävän vähenemisen vuoksi tehtäviä oli jouduttu järjestelemään uudelleen. Tästä syystä viraston tehtävien tarjoamismahdollisuudet ja tarjolla oleva työ olivat olennaisesti ja pysyvästi vähentyneet. Myös toimintaympäristön muutokset olivat edellyttäneet hallinnolta uudistumista Suomen kilpailukyvyn edistämiseksi. Hallinto-oikeus totesi, että viraston toimintamenomäärärahoihin oli ollut tulossa viraston lausunnossa kerrotut merkittävät vähennykset. Näiden vuoksi oli tehty myös rakenteellisia muutoksia ja tehtävien uudelleenjärjestelyjä. Muun muassa A:n johtaman maksatusyksikön tehtävien määrä oli vähentynyt olennaisesti, kun suuri osa maksatuksista oli siirretty muihin virastoihin. Myös maksatustehtävien uudet sähköiset järjestelyt olivat osaltaan vaikuttaneet ja tulivat vastaisuudessakin vaikuttamaan henkilöstöresurssitarpeeseen sitä vähentävästi. Edellä todettu huomioon ottaen viraston mahdollisuudet tarjota A:lle tehtäviä suoritettavaksi olivat vähentyneet olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti. A oli vedonnut siihen, että irtisanomisen aikaan virasto oli palkannut uusia työntekijöitä A:n tehtäviä vastaaviin tehtäviin. Valtion virkamieslain mukaan perustetta irtisanomiselle ei ole, mikäli irtisanomista on edeltänyt tai seurannut uuden henkilön ottaminen samankaltaisiin tehtäviin eikä viraston toimintaedellytyksissä ole vastaavana aikana tapahtunut muutoksia. Säännöksen tarkoituksena on estää henkilökohtaisen irtisanomisperusteen verhoaminen kollektiiviseksi perusteeksi. Lähtökohtaisesti uuden henkilön ottamisena pidetään myös määräaikaisen työskentelevän henkilön vakinaistamista. Virastossa oli vakinaistettu vuonna 2014 tehdyillä päätöksillä yhteensä kuusi määräaikaisessa virkasuhteessa ollutta henkilöä, jotka olivat tehneet samankaltaisia tehtäviä kuin A. Kysymys oli ollut työ- ja elinkeinoministeriön sekä henkilöstöjärjestöjen tekemien valtakunnallisten peruslinjausten mukaisista vakinaistamisista sellaisten useissa peräkkäisissä virkasuhteissa työskennelleiden virkamiesten osalta, joilla valtion virkamieslain määräaikaiselle virkasuhteelle säädettyjen edellytysten ei ollut katsottu täyttyvän. Nimittäminen oli tapahtunut valtion virkamiesasetuksen mukaisesti siten, että määräaikaisen virkasuhteen tilalle perustettu virka oli täytetty virkaa haettavaksi julistamatta nimittämällä siihen kyseisessä määräaikaisessa virkasuhteessa työskentelevä virkamies. Toisin kuin A:n, joka oli palkattu toimintamenomäärärahoilla, jokaisen edellä mainitun kuuden vakinaistetun virkamiehen palkka oli maksettu EU-varoista maaseutuohjelman teknisellä tuella. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen vakinaistamisella ei voitu katsoa olleen asiallista yhteyttä A:n irtisanomiseen. Näissä olosuhteissa hallinto-oikeus katsoi, että kyseisten määräaikaisten virkasuhteiden vakinaistamista ei voitu pitää sellaisena menettelynä, joka poistaisi irtisanomisperusteen. A:n mukaan hänen irtisanomisestaan aiheutuva kustannussäästö oli ollut niin vähäinen, ettei sitä ollut voitu pitää viraston ja virkamiehen olosuhteet huomioon ottaen irtisanomisen todellisena syynä. A:n mukaan, ellei hän irtisanomisensa jälkeen työllistyisi ennen eläkeikää, tulisivat työnantajan maksettavaksi hänen työttömyysturvamenonsa. Hallinto-oikeus totesi, että A:n mahdollisesta työttömyydestä, työttömyyden kestosta tai oikeudesta niin kutsuttuihin työttömyysturvan lisäpäiviin ei ollut ollut minkäänlaista varmuutta irtisanomishetkellä. Näin ollen myöskään työnantajalle mahdollisista työttömyysturvan lisäpäivistä aiheutuvaa omavastuumaksua ei ollut tullut ottaa huomioon irtisanomisesta aiheutuvan kustannussäästön määrää arvioitaessa. Ennen A:n irtisanomista virasto oli täyttänyt viraston sisältä kaksi virkaa, joita A:n mukaan olisi tullut tarjota hänelle. Avoinna olivat olleet toimialapäällikön määräaikainen virka, sekä ryhmäpäällikön määräaikainen virka. A ei ollut hakenut kumpaakaan tehtävää. Hallinto-oikeus totesi, että toimialapäällikön virka oli ollut työ- ja elinkeinoministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön yhteinen virka, eikä se siis ollut viraston tehtävä. Virkanimityspäätöksen tekeminen oli kuulunut ministeriöille. Virasto oli toiminut viran suorituspaikkana, sillä tehtävään valikoitui viraston virkamies. Uudelleensijoittamisvelvollisuus ei siis ollut tullut kyseeseen kyseistä virkaa täytettäessä. Ryhmäpäällikön tehtävään oli valittu ainoa tehtävään hakenut. A:ta ei siten ollut voitu sijoittaa kumpaankaan virkasuhteeseen. A:n mukaan virasto oli palkannut kolme ulkopuolista tehtäviin, joita olisi tullut tarjota hänelle. Hallinto-oikeus totesi, että virkamiehelle on ensisijaisesti tarjottava hänen aiempaa virkaansa vastaavaa työtä, ja jos tällaista työtä ei ole, hänelle on tarjottava muuta hänen ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden soveltuvaa työtä. Nyt kyseessä olevat, pääasiassa maastotyöskentelyyn liittyvät määräaikaiset työsopimussuhteiset tehtävät eivät olleet samoja tai edes samankaltaisia, joissa A oli työskennellyt maksatuspäällikkönä toimiessaan. Tehtävät eivät siten olleet olleet hänelle soveltuvia. Tehtävät olivat olleet määräaikaisia, ja niiden oli alun perin ollut tarkoitus päättyä jo 30.10.2015, eli ennen A:n virkasuhteen päättymistä. Uudelleensijoittamisvelvollisuus ei ollut koskenut näitä tehtäviä. Hallinto-oikeus totesi, että lakiin ei sisälly säännöksiä siitä, kehen irtisanomisen on kohdistuttava, kun työntekijöitä joudutaan irtisanoman taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla. Lähtökohtaisesti työnantajalla on oikeus harkintansa mukaan päättää asiasta. Työnantajalla on oikeus järjestää tehtäviensä hoitaminen tarpeittensa mukaan kiinnittämällä irtisanottavien valinnassa huomiota muun muassa työntekijöiden erilaiseen soveltuvuuteen uudelleen järjestettyihin työtehtäviin ja laajempaan osaamiseen jatkossa. Ratkaisevaa merkitystä ei ole sillä, kenen työtehtävät ovat vähentyneet eniten, jos työntekijät ovat olleet samassa yksikössä ja tehnet samankaltaisia töitä. Irtisanominen ei saa kuitenkaan loukata yhdenvertaisen kohtelun vaatimusta. Asiassa ei ollut tullut esille seikkoja, jotka olisivat osoittaneet, että tasapuolisen kohtelun vaatimusta olisi loukattu. Näin ollen työnantajan ei voitu katsoa toimineen virheellisesti, kun se ei ollut tarjonnut maaseutu- ja energiayksikön tehtäviä tai muitakaan tehtäviä A:n hoidettavaksi. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO 1.3.2019 T 722: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen eikä siten antanut ratkaisua valitukseen. Valtion virkamieslaki 11 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 27 § 1 momentti 2 kohta Valtion virkamieslaki 27 § 4 momentti
Päätös P-SHao 17/0466/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 1.11.2017 17/0466/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella Taloudellinen syy Tuotannollinen syy ... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös HäHao 17/0203/3 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1488751200000
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 6.3.2017 17/0203/3 Irtisanominen kollektiiviperusteella Toiminnan uudelleenjärjestely Yhteistoimintaneuvottelut Organisaatiouudistus Taloudellinen syy Töiden loppuminen Uudelleen sijoittaminen Uudelleenkouluttaminen Yhdenvertainen kohtelu Syrjintä Virasto oli irtisanonut rakennerahastoasiantuntija A:n virkasuhteen päättymään 31.8.2015, koska A:n tehtävät tai viraston mahdollisuudet tarjota hänelle tehtäviä olivat olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti vähentyneet. Päätöksen mukaan tehtävien uudelleenjärjestelyt olivat johtuneet toimintamenomäärärahojen ja EU:n rakennerahastojen hallintotehtävien rahoituksen merkittävästä vähentymisestä ja myös toimintaympäristön muutoksista, jotka edellyttivät hallinnolta uudistumista Suomen kilpailukyvyn edistämiseksi. Hallinto-oikeus totesi, että työnantajalla on oikeus päättää, millä tavoin se järjestelee toimintaansa ja tehtäviään. Hallinto-oikeuden tehtäviin ei kuulu sen arvioiminen, ovatko työnantajan päättämät toimenpiteet välttämättömiä ja tarkoituksenmukaisia. Valtion virkamieslain mukainen irtisanomisperuste täyttyy, kun työnantajan harkintavaltansa rajoissa päättämät tehtävien uudelleenjärjestelyt tosiasiassa vähentävät olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti virkamiehen tehtäviä tai viraston mahdollisuuksia tarjota tälle tehtäviä suoritettavaksi. Viraston mahdollisuudet tarjota tehtäviä suoritettavaksi voivat vähentyä myös siitä syystä, että virkamiehen hoitamat tehtävät jaetaan osana tehtävien uudelleen järjestelyä muun henkilöstön hoidettavaksi. Hallinto-oikeus totesi, että esitetyn selvityksen perusteella virastossa toteutetut henkilöstövähennykset olivat kohdistuneet useisiin rakennerahastohankkeiden rahoitustehtäviä hoitaneisiin virkamiehiin. Asiassa ei ollut tullut esille, että näiden virkamiehien tilalle olisi otettu uusia henkilöitä. A:n hoitamaa tehtäväkokonaisuutta ei enää sellaisenaan ollut olemassa virastossa, ja siitä jäljelle jääneitä tehtäviä oli siirretty useamman kuin yhden ihmisen tehtävänkuviin. Hallinto-oikeus katsoi, että A:n tehtävät ja viraston mahdollisuudet tarjota hänelle tehtäviä suoritettaviksi olivat olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti vähentyneet. Irtisanottavien henkilöiden valinnan perusteista ei ole säädetty lailla, joten henkilöiden valinta oli kuulunut työnantajalle. Irtisanomisen kohdistuminen rakennerahastotehtävissä toimiviin virkamiehiin oli johtunut heidän hoitamiensa tehtävien ja niiden rahoituksen olennaisesta vähenemisestä. Henkilöstövähennysten kohdistuminen mainittuun henkilöstöryhmään ei siis ollut perustunut irtisanottujen virkamiesten henkilöön liittyviin syihin. Irtisanotun henkilöstön määrittelyä ei näihin seikkoihin vedoten voitu pitää A:ta syrjivänä. Työnantaja oli valinnut viraston palvelukseen jäävät rakennerahastojen teknisellä tuella palkattavat virkamiehet viraston sisäisessä ilmoittautumismenettelyssä, ja valinta oli perustunut hakijoiden ansioiden vertailuun. A oli väittänyt työnantajan suosineen keskisuomalaisia virkamiehiä ja Jyväskylässä työskenteleviä. A oli vedonnut siihen, että työantaja oli lausunnossaan vedonnut A:n puuttuvaan Keski-Suomen toimintaympäristön tuntemiseen. Tällaisenosaamisen lukeminen hakijan eduksi on kuitenkin ollut perusteltavissa täytettävissä olleen tehtävän hoitamisen kannalta, koska kyseisessä hankkeessa oli tarkoitus kehittää työvoimapalveluita nimenomaan Keski-Suomen alueen tarpeisiin. Pelkästään se A:n mainitsema seikka, että viraston Jyväskylän toimipaikasta ei irtisanottu yhtään virkamiestä, ei vielä ollut osoittanut irtisanomisten perustuneen syrjiviin syihin. A oli lisäksi katsonut, että hänet olisi tullut sijoittaa avoinna olevaan projektipäällikön määräaikaiseen tehtävään. Työnantaja oli kuitenkin lausunnossaan uskottavasti selvittänyt, että projektipäällikön tehtävän hoitaminen edellytti sellaista kokemusta ja sellaisia taitoja, joita A:lla ei ollut. Hallinto-oikeus piti selvänä, ettei tällaista puuttuvaa osaamista ollut ollut mahdollista hankkia lyhyehkössä ajassa työnantajan järjestämän perehdytyksen tai koulutuksen avulla. Projektipäällikön johtaman hankkeen keston ja aikataulun vuoksi pidempään koulutukseen ei ollut kuitenkaan ollut mahdollisuutta. Hallinto-oikeus katsoi edellä todetun perusteella, ettei A ollut ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden ollut kohtuudella sijoitettavissa tai koulutettavissa projektipäällikön tehtävään. Virasto ei siis ollut laiminlyönyt uudelleensijoittamisvelvoitettaan. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO 1.3.2019 T 720: Valituslupahakemus hylättiin. Korkein hallinto-oikeus ei siten antanut ratkaisua valitukseen. Valtion virkamieslaki 9 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 11 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 11 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 27 § 1 momentti 2 kohta Valtion virkamieslaki 27 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 27 § 4 momentti Suomen perustuslaki 6 § 1 momentti Yhdenvertaisuuslaki 8 § Yhdenvertaisuuslaki 28 § Hallintolainkäyttölaki 74 §
Päätös HäHao 17/0203/3 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 6.3.2017 17/0203/3 Irtisanominen kollektiiviperusteella Toiminnan uudelleenjärjestely Yhteistoimintaneuvottelut ... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös HeHao 17/0474/2 Irtisanominen kolletiiviperusteella 1497906000000
Helsingin hallinto-oikeus 20.6.2017 17/0474/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella Hallinto-oikeuden toimivalta Koulutusvelvollisuus Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Nimittämispäätös Oikeudenkäynnin viivästyminen Sijaisuus Taloudellinen syy Toiminnan uudelleenjärjestely Uudelleen kouluttaminen Uudelleen sijoittaminen Viran luonteeseen liittyvä perusteltu syy Viraston toimintaan liittyvä perusteltu syy Virkatehtävien vähentyminen Yhteistoimintamenettely Virasto oli päättänyt 26.5.2015 irtisanoa virastomestari A:n virkasuhteen 1.6.2015 alkaen. Virkasuhde oli päättynyt irtisanomisen seurauksena 30.11.2015. Irtisanomisen syynä oli ollut se, että viraston mahdollisuudet tarjota A:lle tehtäviä olivat olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti vähentyneet. Viraston mukaan A:ta ei ollut mahdollista sijoittaa hänen ammattitaitoonsa ja osaamiseensa nähden kohtuudella toiseen tehtävään tai kouluttaa uusiin tehtäviin. A oli työskennellyt virastossa virastomestarina 1.11.2011 lukien virastossa tai tehtäviä aiemmin hoitaneissa virastoissa. A vaati päätöstä kumottavaksi virkamieslain vastaisena. A:n virastomestarin tehtävät oli ulkoistettu viraston päätöksellä siten, että pääosa A:n tehtävistä tehtiin ostopalveluna ja pieni osa viraston henkilökunnan toimesta. A katsoi, että ratkaisu virastopalvelujen ulkoistamisesta oli tosiasiassa tehty jo ennen yhteistoimintamenettelyä. A:n mukaan virastolla ei ollut myöskään taloudellisia perusteita irtisanomiseen. A:n mukaan virastopalvelutoimintojen ulkoistamisesta syntyy virastolle lisäkustannuksia verrattuna siihen, että toiminnot suoritettaisiin omien virkamiesten toimesta. Ulkoistamisesta ei seurannut A:n mukaan hänen suorittamien työtehtävien vähentymistä, vaan A:n tekemät työt tehtiin vain muiden toimesta. Lisäksi vähän ennen A:n irtisanomista virasto oli vakinaistanut määräaikaisissa virkasuhteissa olleen henkilön palveluasiantuntijan virkaan. Lisäksi A vetosi viraston laiminlyöneen uudelleensijoittamisvelvollisuutensa. Virasto vetosi irtisanomisen syynä ministeriön käynnistämiin yhteistoimintaneuvotteluihin, joiden perusteena olivat toimintamenojen ja EU-rakennerahastojen hallintotehtävien rahoituksen merkittävä väheneminen sekä rahoituksen vähenemisestä johtuvat tehtävien uudelleenjärjestelyt ja näistä syistä johtuva tehtävien tarjoamismahdollisuuksien sekä tarjolla olevan työn olennainen ja pysyvä väheneminen. Virasto oli 23.2.2015 tehdyllä päätöksellä perustanut virastomestarin viran ja nimittänyt virkaan viran perustamishetkellä tehtävää hoitaneen B:n. B oli ollut yhtäjaksoisesti 19.11.2001 lukien nimitettynä 13 määräaikaiseen virkasuhteessa virastossa tai tehtäviä aiemmin hoitaneissa virastoissa. B oli hoitanut samoja tehtäviä vuodesta 2001 lukien, eikä hänen vakinaistamisensa myötä viraston henkilöstömäärä tai virastopalveluita hoitavien henkilöiden määrä ollut lisääntynyt. Viraston mukaan se oli vakinaistamalla B:n korjannut virkamieslain 9 §:n vastaisen menettelyn. Hallinto-oikeus katsoi, että viraston toimintamäärärahoihin oli voitu arvioida muodostuvan vaje, jonka kattamiseksi oli ollut tarpeen supistaa henkilöstömenoja. Hallinto-oikeus arvioi, että viraston mahdollisuudet tarjota virkamiehille tehtäviä suoritettaviksi olivat näin ollen olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti vähentyneet. Hallinto-oikeus totesi, että kysymys siitä, oliko asiassa menetelty yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annetun lain mukaisesti, ei ratkaista hallintolainkäytön järjestyksessä, vaan asia tuli siltä osin saattaa yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi. Hallinto-oikeus arvioi lisäksi, että virastolla työnantajana oli ollut oikeus päättää siitä, miten se katsoi viraston tehtävien tulevan hoidettua tarkoituksenmukaisella tavalla. Tämän oikeuden perusteella virasto oli voinut päättää virastopalvelujen hankkimisesta ostopalveluna, minkä seurauksena virastomestarien aiemmin hoitamat tehtävät olivat vähentyneet. Virasto oli vain kolme kuukautta ennen A:n irtisanomista perustanut uuden virastomestarin viran. Vaikka uuteen virkaan nimitetty B oli ennen nimittämistään ollut pitkäaikaisissa virkasuhteissa virastoon ja sen edeltäjiin, hallinto-oikeus katsoi, että hänen nimittämisensä häntä varten perustettuun uuteen virastomestarin virkaan oli rinnastettava virkamieslaissa tarkoitettuun uuden henkilön ottamiseen samankaltaisiin tehtäviin. Hallinto-oikeus katsoi uuden virastomestarin viran perustamisen osoittavan, että viraston mahdollisuudet tarjota A:lle tehtäviä suoritettavaksi eivät olleet vähentyneet virkamieslain tarkoittamalla tavalla. Viraston päätös A:n virkasuhteen irtisanomisesta oli hallinto-oikeuden mukaan lainvastainen. Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n vaatimuksen oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä. KHO 1.3.2019 T 721: Korkein hallinto-oikeus myönsi valitusluvan. Korkein hallinto-oikeus totesi, että mikäli viranomainen ottaa virkamieslain tarkoittaman uuden henkilön samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, joita irtisanottava henkilö on hoitanut, ilman, että viranomaisen toimintaedellytykset ovat samaan aikaan muuttuneet, uuden henkilön ottamisen voidaan usein katsoa olevan viite yksilöperusteisen irtisanomisen perusteiden lainvastaisesta kiertämisestä. A:n irtisanomista oli edeltänyt uuden henkilön ottaminen samankaltaisiin tehtäviin. Viraston toimintaedellytyksissä ei ollut selvitetty tapahtuneen muutosta vastaavana aikana. Virastolla ei siten ollut lain edellyttämiä taloudellisia ja tuotannollisia perusteita A:n virkasuhteen irtisanomiselle. Irtisanomispäätös oli ollut lainvastainen. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätöksen, jolla viraston irtisanomista koskeva päätös oli kumottu, lopputuloksen muuttamiseen ei ollut perustetta. Valitus hylättiin ja hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu. Valtion virkamieslaki 6 b § Valtion virkamieslaki 9 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 27 § 1 momentti 2 kohta Valtion virkamieslaki 27 § 2 momentti 1 kohta Valtion virkamieslaki 27 § 4 momentti Valtion virkamiesasetus 10 § 1 momentti
Päätös HeHao 17/0474/2 Irtisanominen kolletiiviperusteella
Helsingin hallinto-oikeus 20.6.2017 17/0474/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella Hallinto-oikeuden toimivalta Koulutusvelvollisuus Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Nimittämispäätös Oikeudenkäynnin... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös HeHao 17/0786/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1507669200000
Helsingin hallinto-oikeus 11.10.2017 17/0786/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella Tuotannolliset syyt Taloudelliset syyt Yhteistoimintaneuvottelut Menettelyvirhe Kuuleminen Luottamusmiehen kuuleminen Uudelleen sijoittaminen Uudelleen kouluttaminen Oikeudenkäynnin viivästyminen Ministeriö oli irtisanonut ylitarkastaja A:n virkasuhteen tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Ministeriössä ohjelmakaudella 2014 – 2020 palkkaukseen käytettävissä oleva rakennerahastojen tekninen tuki oli vähentynyt edellisellä ohjelmakaudella käytettävissä olleesta tuesta 52 prosenttia. Tämä määrä oli katettu kokonaan irtisanomisilla, sillä muuta keinoa ei ollut. Hallinto-oikeus totesi, että valtion virkamieslaki ei edellytä virkamiehen kuulemista ennen 27 §:ssä tarkoitettua irtisanomista. A:lle ei näin ollen ole tarvinnut varata tilaisuutta tulla kuulluksi irtisanomisen perusteena käytetyistä seikoista. A oli lisäksi vedonnut siihen, ettei asianomaiselle pääluottamusmiehelle tai luottamusmiehelle ollut varattu tilaisuutta tulla kuulluksi. Hallinto-oikeus totesi, ettei A ollut siitä huolimatta, että hänelle oli ilmoitettu mahdollisuudesta pyytää pääluottamusmiehen tai luottamusmiehen kuulemista, pyytänyt kuulemista. Päätös ei siis tällä perusteella ollut lainvastainen. Hallinto-oikeus katsoi, että ministeriöllä oli työnantajana ollut oikeus päättää siitä, miten se katsoo sille kuuluvien rakennerahastojen teknisen tuen tehtävien tulevan hoidettua tarkoituksenmukaisella tavalla. Lähtökohtaisesti työnantaja voi, ellei muuta ole erikseen säädetty, työantajalle kuuluvan työnjohto-oikeuden puitteissa muuttaa virkamiehen virkaan kuuluvia tehtäviä tehtävään määräämistä koskevalla päätöksellä riippumatta siitä, oliko virkamies antanut suostumuksensa tehtävien muuttamiseen. Ministeriöllä oli siis ollut oikeus järjestellä tehtävään määräämistä koskevilla päätöksillä samaan aikaan kaikki tähän ryhmään kuuluneiden virkamiesten tehtävät. Työnantajan ilmoittautumismenettelyssä tekemät tehtävään määräämiset eivät olleet A:n osalta merkinneet uuden viran perustamista edellyttävää tehtävien olennaista muuttumista, vaan tehtävien lakkaamista, kun A ei ollut tullut valituksi mihinkään ilmoittautumismenettelyssä olleeseen tehtävään. Tehtävien uudelleenjärjestelyssä noudatettava menettely ei ollut ollut lainvastainen. Hallinto-oikeus totesi, että uudelleensijoittamis- ja kouluttamisvelvollisuus on koskenut A:n ohella kaikkia tämän kanssa samassa asemassa olleita virkamiehiä. Irtisanomisuhan alla olleiden virkamiesten lukumäärään nähden ministeriön menettelyä, jossa se oli tarjonnut kaikille irtisanomisuhan alla olleille virkamiehille yhtäläisen mahdollisuuden ilmoittaa kiinnostuksensa avoimeen tehtävään, oli pidettävä asianmukaisena. A oli saadessaan tiedon avoinna olevasta tehtävästä, hakenut avointa erityisasiantuntijan virkaa. A ei ollut tullut valituksi, sillä hän ei ollut täyttänyt viran tehtävänkuvaukseen liittyviä vaatimuksia. A oli tästä syystä katsonut, ettei ministeriö ollut täyttänyt uudelleenkouluttamisvelvoitettaan. Hallinto-oikeus katsoi, ettei työnantajalta lähtökohtaisesti voida kohtuudella edellyttää irtisanottavan virkamiehen kouluttamista tämän hoitamiin tehtäviin nähden täysin toisen sisältöisiin tehtäviin. A:lta oli puuttunut tehtäviin liittyvä kokemus ja kokonaisnäkemys. Näin ollen työnantajalta ei ollut voitu kohtuudella olettaa A:n uudelleen kouluttamista avoinna olevaan tehtävään. Virasto ei ollut laiminlyönyt uudelleensijoittamis- tai kouluttamisvelvoitettaan. A oli vielä katsonut, että ministeriön olisi tullut selvittää irtisanomisen välttämiseksi hänen sijoittamisensa muiden hallinnonalan virkoihin. Työnantaja oli ennen A:n irtisanomista tarjonnut A:lle mahdollisuutta muutoskeskusteluun, jossa oli ollut tarkoituksena käydä läpi A:n halukkuudet ja laatia toimintasuunnitelma tämän uudelleensijoittumiseksi. A oli perunut sovitun, hänen pyynnöstään jo aiemmin siirretyn muutoskeskusteluajan ja oli pyytänyt, että asia hoidetaan hänen osaltaan irtisanomiskorvauksella ilman muutoskeskusteluja. Hallinto-oikeus katsoi, ettei työantaja ollut A:n myötävaikutuksen puutteessa ollut velvollinen ryhtymään enempiin toimenpiteisiin sen selvittämiseksi, olisiko A:n virka ollut siirrettävissä toiseen virastoon. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO 17.5.2019 T 2242: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen eikä siten antanut ratkaisua valitukseen. Valtiokonttori määrättiin maksamaan valtion varoista A:lle hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä yhteensä 3000 euroa. Suomen perustuslaki 21 § 2 momentti Hallintolaki 5 § Hallintolaki 6 § Hallintolaki 34 § Hallintolaki 36 § Valtion virkamieslaki 27 § 1 momentti 2 kohta Valtion virkamieslaki 27 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 27 § 4 momentti Valtion virkamieslaki 66 § Valtion virkamiesasetus 43 §
Päätös HeHao 17/0786/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Helsingin hallinto-oikeus 11.10.2017 17/0786/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella Tuotannolliset syyt Taloudelliset syyt ... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös HeHao 16/0975/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1481061600000
Helsingin hallinto-oikeus 7.12.2016 16/0975/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella Koulutusvelvollisuus Oikeudenkäyntikulut Päätöksen perusteleminen Syrjintä Taloudellinen syy Toiminnan uudelleenjärjestely Uudelleen kouluttaminen Uudelleen sijoittaminen Virkatehtävien vähentyminen Yhdenvertainen kohtelu Yhteistoimintamenettely Virasto oli päättänyt 2.10.2014 irtisanoa A virkasuhteen, koska viraston mahdollisuudet tarjota A:lle tehtäviä suoritettaviksi olivat olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti vähentyneet. Irtisanomisaika oli kuusi kuukautta ja virkasuhteen viimeinen voimassaolopäivä siten 2.4.2015. Päätöksen mukaan virastolla ei sillä hetkellä ollut tehtäviä, joihin virasto olisi voinut A:n kohtuudella uudelleen sijoittaa tai kouluttaa. Mahdollisuuksia näihin aiottiin selvittää koko irtisanomisajan. A vaati viraston päätöksen kumoamista. Valittajan mukaan viraston päätös oli puutteellisesti perusteltu. A katsoi valituksessaan lisäksi, että virasto oli menetellyt yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annetun lain vastaisesti. Hallinto-oikeus totesi, että kysymys siitä, onko asiassa toimittu kyseisen lain mukaisesti, ei ratkaista hallintolainkäytön järjestyksessä, vaan asia voidaan saattaa yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi. A katsoi, ettei päätöstä ollut perusteltu hallintolain edellyttämällä tavalla. Vaikka työnantajalla on irtisanoessaan virkamiehiä taloudellisista syistä oikeus valita irtisanottavat virkamiehet tarpeidensa mukaan, on irtisanottavia valittaessa käytettävien perusteiden oltava asiallisia. Hallinto-oikeus katsoi virkamiehen oikeusturvan edellyttävän, että virkamies saa irtisanomiseensa johtaneen menettelyn yhteydessä riittävästi tietoa paitsi taloudellisista seikoista, myös niistä tosiseikoista, jotka ovat johtaneet hänen valikoitumiseensa irtisanottavaksi. Työnantajan A:lle antamasta pöytäkirjaotteesta eikä yhteistoimintaneuvottelujen pöytäkirjoista eivät ilmene, miten viraston tehtävät on järjestelty uudelleen ja millä perusteilla samoja tehtäviä hoitaneista virkamiehistä juuri A oli valittu irtisanottavaksi. Viraston esittämistä selvityksistä ei ilmennyt, että A olisi virkasuhteensa irtisanomiseen johtaneen menettelyn yhteydessä saanut yksityiskohtaista tietoa siitä, miksi juuri hänet oli valittu irtisanottavaksi. Hallinto-oikeus katsoi, että päätöksen perustelut eivät kaikilta osin täyttäneet hallintolaissa asetettuja vaatimuksia. Hallinto-oikeus totesi, että virastolla oli työnantajana oikeus päättää siitä, miten se katsoo viraston tehtävien tulevan hoidetuksi tarkoituksenmukaisella tavalla. Virasto ei kuitenkaan esittänyt selvitystä koulutussihteerien tehtävien uudelleenjärjestelystä. Esitetyn selvityksen perusteella ei voitu todeta, että A:n tehtävät olisivat vähentyneet olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti. Myöskään ei voitu todeta, että A:n valitseminen irtisanottavaksi ei olisi perustunut hänen väittämällään tavalla hänen henkilöönsä liittyviin syihin tai hänen ikäänsä tai sukupuoleensa. Valituksenalaisen päätöksen mukaan virastolla ei ollut tehtäviä, joihin A olisi voitu kohtuudella uudelleen sijoittaa tai kouluttaa. Kuitenkin välittömästi ennen A:n irtisanomista tai hänen irtisanomisaikanaan virastossa oli tullut haettavaksi yhteensä 16 määräaikaista virkasuhdetta. Viraston olisi tullut selvittää A:n uudelleensijoittamis- ja koulutusmahdollisuudet ennen tehtävien laittamista sisäiseen hakuun. Kun A ei kuitenkaan hallinto-oikeudessa ollut väittänyt, että hänet olisi tullut uudelleensijoittaa joihinkin näistä tehtävistä, ei viraston voitu katsoa laiminlyöneen velvollisuuttaan uudelleensijoittamiseen. Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen. Viraston päätös A:n irtisanomisesta oli lainvastainen. A:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylättiin. KHO 16.4.2019 T 1564: Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu. Valtiokonttori määrättiin maksamaan valtion varoista A:lle hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä yhteensä 3 000 euroa. Valtion virkamieslaki 27 § 1 momentti 2 kohta Valtion virkamieslaki 27 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 27 § 4 momentti Hallintolaki 44 § 1 momentti 3 kohta Hallintolaki 45 § 1, 2 ja 3 momentti
Päätös HeHao 16/0975/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Helsingin hallinto-oikeus 7.12.2016 16/0975/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella Koulutusvelvollisuus Oikeudenkäyntikulut Päätöksen perusteleminen Syrjintä Taloudellinen syy Toiminnan uudelleenjärjestely Uudelleen... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös HeHao 16/0974/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1481061600000
Helsingin hallinto-oikeus 7.12.2016 16/0974/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella Koulutusvelvollisuus Määräaikainen virkasuhde Oikeudenkäyntikulut Suullinen käsittely Päätöksen perusteleminen Syrjintä Syrjintä iän perusteella Taloudellinen syy Toiminnan uudelleenjärjestely Uudelleen kouluttaminen Uudelleen sijoittaminen Virkatehtävien vähentyminen Yhdenvertainen kohtelu Yhteistoimintamenettely Virasto oli päättänyt 2.10.2014 irtisanoa koulutussihteeri A:n virkasuhteen, koska viraston mahdol-lisuudet tarjota A:lle tehtäviä suoritettaviksi olivat olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti vähen-tyneet. Irtisanomisaika oli neljä kuukautta ja virkasuhteen viimeinen voimassaolopäivä siten 2.2.2015. Virastossa oli käyty yhteistoimintaneuvotteluja toukokuusta 2014 alkaen. Virasto oli irtisanonut samalla kertaa 17 henkilöä. Päätöksen mukaan virastolla ei sillä hetkellä ollut tehtäviä, joihin vi-rasto olisi voinut A:n kohtuudella uudelleen sijoittaa tai kouluttaa. Siihen liittyviä mahdollisuuksia aiottiin selvittää koko irtisanomisajan. A vaati viraston päätöstä kumottavaksi ja virastoa velvoitet-tavaksi korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut asiassa 1300 eurolla laillisine viivästyskorkoineen. A oli ollut virkasuhteessa virastoon vuodesta 1997 lähtien ja työskennellyt virassaan vuodesta 2009 alkaen. A:n mukaan irtisanomisen perusteet oli ilmoitettu hänelle vain viittaamalla 26.9.2014 pidetyn yt-neuvottelun pöytäkirjaan. Yksittäiset irtisanotut virkamiehet eivät olleet saaneet selkeitä tietoja virkasuhteidensa päättymisen syistä. Pöytäkirjasta ei myöskään käynyt ilmi, millä perusteella vi-rasto oli valinnut irtisanomisen kohteeksi joutuneet virkamiehet. A vetosi lisäksi siihen, ettei irti-sanomiskynnys täyty, mikäli virasto ei ollut ryhtynyt muihin merkittäviin kustannussäästötoimen-piteisiin kuin henkilöstön irtisanomisiin. A:n mukaan virasto oli lisäksi palkannut määräaikaisiin virkasuhteisiin koulutussihteerin ajalle 1.8.2004- 31.7.2015, kaksi sovellusneuvojaa ajalle 1.11.2014-31.7.2015 ja assistentin ajalle 8.9.-31.12.2014. Näistä koulutussihteerin ja sovellusneu-vojien määräaikaiset virkasuhteet jatkuivat vielä senkin jälkeen, kun A:n virkasuhde päättyi 2.2.2015. Päätöksen perustelemisen osalta hallinto-oikeus totesi seuraavasti. Yt-neuvottelujen pöytäkirjasta 26.9.2014 ilmeni kyllä, että irtisanomisilla pyrittiin kattamaan vuodelle 2015 ennakoitua 2,6 mil-joonan euron määrärahavajetta. Viraston esittämistä selvityksistä ei kuitenkaan ilmennyt yksityis-kohtaisemmin, että A olisi irtisanomiseensa johtaneen menettelyn yhteydessä saanut tarkemmin tietoa siitä, miksi juuri hänet oli valittu irtisanottavaksi. Tämän vuoksi hallinto-oikeus katsoi, ettei irtisanomispäätöstä ollut kaikilta osin perusteltu hallintolain edellyttämällä tavalla. Työn tarjoamisedellytysten vähenemisen suhteen hallinto-oikeus arvioi, että viraston mahdollisuu-det tarjota virkamiehille tehtäviä suoritettavaksi olivat viraston määrärahatilanteen vuoksi olennai-sesti ja muutoin kuin tilapäisesti vähentyneet. Kun virasto ei kuitenkaan ole tuonut esiin niitä seik-koja, joiden perusteella A oli valittu koulutussihteerin tehtäviä hoitaneista henkilöistä irtisanotta-vaksi, asiassa ei ollut esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella A:n tehtävien oltaisiin voitu katsoa vähentyneen virkamieslain tarkoittamalla tavalla. Uudelleensijoittamis- ja kouluttamisvelvollisuuden osalta hallinto-oikeus totesi, ettei virastolla päätöksensä perustelujen mukaan ollut tehtäviä, joihin A olisi kohtuudella voitu uudelleen sijoittaa tai kouluttaa. Kuitenkin välittömästi ennen A:n irtisanomista tai hänen irtisanomisaikanaan viras-tossa on tullut haettavaksi yhteensä 16 määräaikaista virkasuhdetta. Hallinto-oikeus katsoi, että viraston määräaikaisten virkasuhteiden täytössä noudattama hakumenettely ja nimityspäätösten perustaminen haastateltujen välillä suoritettuun yleisten nimitysperusteiden mukaiseen ansiover-tailuun oli aktiivisen uudelleensijoittamisvelvoitteen vastainen. Virasto oli hakumenettelyn kautta valinnut ja nimittänyt A:n asianhallintasihteerin määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 19.1.-31.1.2015 ja uudelleen ajalle 1.1.-31.12.2016. Hallinto-oikeus totesi, että A:n nimittäminen näihin virkasuhteisiin osoittaa, että viraston mahdollisuudet tarjota hänelle tehtäviä suoritettaviksi eivät olleet vähentyneet virkamieslaissa tarkoitetulla tavalla. Edellä esitetyillä perusteilla viraston päätös A:n irtisanomisesta oli hallinto-oikeuden mukaan lainvastainen. Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen. Virasto velvoitettiin maksamaan A:lle oikeudenkäyntikulujen korvauksena 1300 euroa viivästyskorkoineen. KHO 16.4.2019 T 1563: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi vaatimuksen suullisen käsittelyn toimit-tamisesta. Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen eikä hallinto-oikeuden päätök-sen lopputulosta siten muutettu. Virasto määrättiin korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 1080 eurolla viivästyskorkoineen. Valtion virkamieslaki 5 § Valtion virkamieslaki 27 § 1 momentti 2 kohta Valtion virkamieslaki 27 § 4 momentti Hallintolaki 44 § 1 momentti Hallintolaki 45 § 1 momentti
Päätös HeHao 16/0974/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Helsingin hallinto-oikeus 7.12.2016 16/0974/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella Koulutusvelvollisuus Määräaikainen virkasuhde Oikeudenkäyntikulut Suullinen käsittely Päätöksen perusteleminen Syrjintä Syrjintä... - Virantoimituksesta pidättäminen Päätös I-SHao 18/0299/4 Virantoimituksesta pidättäminen 1542924000000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 23.11.2018 18/0299/4 Virantoimituksesta pidättäminen Muutoksenhaku Oikeudenkäyntikulut Rikossyyte Rikostuomio Suhteellisuusperiaate Yhdenvertainen kohtelu Yleinen luottamus viranomaiseen Poliisilaitos oli päättänyt jatkaa A:n virantoimituksesta pidättämistä rikossyytteen ajaksi. A oli tuomittu käräjäoikeudessa pahoinpitelystä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta 35 päiväsakon sakkorangaistukseen. A vaati poliisilaitokselta virantoimituksesta pidättämistä koskevan asian uudelleen käsittelemistä käräjäoikeuden antaman tuomion jälkeen. A:n mukaan käräjäoikeuden tuomio ei olisi estänyt häntä palaamasta toimenkuvansa mukaisiin virkatehtäviin. A katsoi käyttäneensä ainoastaan poliisilain mukaisia voimakeinoja. A katsoi päätöksen olevan yhdenvertaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen vastaisesti liian ankara suhteessa tapahtumaan ja aiempaan seurauskäytäntöön. Poliisilaitoksen mukaan virkamiesoikeudelliset päätökset tehdään aina yksittäistapauksellisen harkinnan ja arvioinnin jälkeen. A:n osalta päätöstä mahdollisen virkamiesoikeudellisen seuraamuksen antamisesta ei ollut tehty, koska rikosprosessi oli yhä kesken. Hallinto-oikeuden mukaan virantoimituksesta pidättäminen on turvaamistoimen luonteinen toimenpide, jonka tarkoituksena on turvata muun muassa viranhoidon luotettavuus. Väliaikaisena turvaamistoimenpiteenä virantoimituksesta pidättämistä ei kuitenkaan saa jatkaa pidempään kuin sen tavoitteiden turvaamiseksi on tarpeen. Hallinto-oikeuden mukaan poliisilaitos oli tuomion perusteella voinut jatkaa virantoimituksesta pidättämistä tilanteessa, jossa rikosoikeudenkäynti oli jatkunut muutoksenhakutuomioistuimessa. Poliisilaitoksen ei ollut osoitettu menetelleen yhdenvertaisuus- tai suhteellisuusperiaatteen vastaisesti. Hallinto-oikeuden mukaan poliisilaitoksella oli ollut lainmukaiset perusteet jatkaa A:n virantoimituksesta pidättämistä. A:n valitus oli siten hylättävä. Lainvoimainen. Suomen perustuslaki 2 luku 6 § Valtion virkamieslaki 14 § 1 ja 2 momentti Valtion virkamieslaki 40 § 2 momentti 1 kohta Valtion virkamieslaki 40 § 4 momentti Hallintolaki 6 § Hallintolaki 45 § Hallintolainkäyttölaki 74 § Poliisilaki 1 § 1 momentti Poliisilaki 2 luku 17 § Poliisin hallinnosta annettu laki 15 f §
Päätös I-SHao 18/0299/4 Virantoimituksesta pidättäminen
Itä-Suomen hallinto-oikeus 23.11.2018 18/0299/4 Virantoimituksesta pidättäminen Muutoksenhaku Oikeudenkäyntikulut Rikossyyte Rikostuomio Suhteellisuusperiaate Yhdenvertainen kohtelu Yleinen luottamus... - Virantoimituksesta pidättäminen Päätös I-SHao 18/0300/4 Virantoimituksesta pidättäminen 1542924000000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 23.11.2018 18/0300/4 Virantoimituksesta pidättäminen Käyttäytymisvelvollisuus Oikeudenkäyntikulut Poliisi Päätöksen perusteleminen Rikossyyte Suhteellisuusperiaate Virkavelvollisuuden rikkominen Yhdenvertainen kohtelu Yleinen luottamus viranomaiseen Poliisilaitos oli pidättänyt vanhempi konstaapeli A:n virantoimituksesta rikossyytteen ja sen edellyttämien tutkimusten ajaksi. A oli esitutkinnassa epäiltynä virkatehtävien yhteydessä tapahtuneesta pahoinpitelystä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Poliisilaitoksen mukaan esitutkinnalla oli vaikutus A:n kykyyn ja edellytyksiin hoitaa tehtäväänsä. A vaati päätöksen kumoamista ja asian palauttamista uudelleen poliisilaitoksen käsiteltäväksi. A:n mukaan päätöstä rasittivat useat virheellisyydet. A:n kuulemisen yhteydessä oli tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella kyseessä oli ollut oikeutettu voimankäyttötilanne. Lisäksi A piti virantoimituksesta pidättämistä liian ankarana suhteessa teon laatuun ja moitittavuuteen eikä asiaa oltu A:n mukaan siltä osin myöskään perusteltu. A:n tarkoituksena ei ollut kiinniotetun henkilön vahingoittaminen eikä A ollut pitänyt sitä toimensa todennäköisenä tai mahdollisena seuraamuksena. Lisäksi A piti päätöksen perusteluja puutteellisena siltä osin, millä tavalla keskeneräisellä esitutkinnalla oli vaikutusta valittajan kykyyn ja edellytyksiin hoitaa tehtäviään. Poliisilaitos oli perustanut päätöksensä asiassa kertyneeseen esitutkinta-aineistoon, johon on kuulunut myös videotallenne tapahtumista. Säilöön tuotava ihminen oli ollut täysin alisteisessa asemassa paikalla olleisiin poliisimiehiin nähden eikä tilanteessa ollut ilmennyt minkäänlaista uhkaa tai vaaraa. A:n järjestyspoliisitehtävissä korostuivat voimakeinojen käyttöä edellyttävät tilanteet. Epäillyt teot olivat niiden vakavuus ja A:n tehtävät huomioon ottaen omiaan vähentämään sekä poliisilaitoksen että yleisön luottamusta valittajan toimimiseen poliisimiehenä. Valituksenalainen päätös oli tehty epäiltyjen rikosten esitutkinnan aloittamisen jälkeen, mutta ennen syytteen nostamista. Ottaen huomioon A:n asema ja tehtävät poliisimiehenä, hänen virkatehtäviensä edellyttämä luottamus sekä epäilty menettely, poliisilaitos oli voinut arvioida, että menettely oli ollut omiaan vaarantamaan luottamusta A:ta kohtaan. Hallinto-oikeuden mukaan poliisilaitoksella oli ollut virkamieslain mukainen peruste A:n virantoimituksesta pidättämiselle. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen oikeudenkäyntikuluvaatimuksineen. Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 14 § 1ja 2 momentti Valtion virkamieslaki 40 § 2 momentti 1 kohta Valtion virkamieslaki 40 § 4 momentti Poliisilain 1 § 1 momentti Laki poliisin hallinnosta 15 f §
Päätös I-SHao 18/0300/4 Virantoimituksesta pidättäminen
Itä-Suomen hallinto-oikeus 23.11.2018 18/0300/4 Virantoimituksesta pidättäminen Käyttäytymisvelvollisuus Oikeudenkäyntikulut Poliisi Päätöksen perusteleminen Rikossyyte Suhteellisuusperiaate Virkavelvollisuuden... - Virkasuhteen purkaminen Päätös HeHao 18/0821/2 Virkasuhteen purkaminen 1540850400000
Helsingin hallinto-oikeus 30.10.2018 18/0821/2 Virkasuhteen purkaminen Luottamuspula Luvaton poissaolo Poissaoloilmoitus Suhteellisuusperiaate Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Työtehtävien laiminlyönti Virkavelvollisuuden laiminlyönti Virkavelvollisuuden rikkominen Virasto oli päättänyt purkaa virastomestari A:n virkasuhteen. A oli ollut yhdenjaksoisesti luvattomasti poissa töistä yhteensä kymmenen työpäivää. A:n vuosiloma oli hyväksytty ajalle 26.6.-28.7.2017, jonka jälkeen A oli saapunut töihin vasta 14.8.2017. A oli lähettänyt kollegalleen maanantaina 31.7.2017 tekstiviestin, jonka mukaan hän ”saapuu töihin vasta torstaina, sillä tiistaina on siskon miehen hautajaiset”. A ei ollut saapunut töihin koko viikkona eikä ilmoittanut poissaolosta esimiehensä sijaiselle eikä muille. Seuraavana maanantaina 7.8.2017 kollegalle oli tullut tekstiviesti, jossa A ilmoitti jatkavansa lomaa vielä viikon. A ei ollut yhteydessä lomalla olleen esimiehensä sijaiseen. Lomaa ei ollut haettu eikä sitä olisi myönnetty kyseisenä ajankohtana. A kertoi olleensa siinä käsityksessä, että asia on kunnossa, kun esimies ja tämän sijainen eivät olleet reagoineet hänen tekstiviesteihinsä. Hallinto-oikeus katsoi, että A ei ollut perustellusti voinut käsittää saaneensa luvan poissaololleen, kun hänen tekstiviesteihinsä ei ollut reagoitu. A oli jättämällä tulematta virantoimitukseen kahden viikon ajalta törkeästi laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan. Se, että A:lla ei ollut aiemmin ollut vastaavia poissaoloja, ei antanut aihetta arvioida tilannetta toisin. A:n virkasuhteen purkamiselle oli ollut virkamieslaissa tarkoitettu peruste. Virkasuhteen purkaminen ei ollut suhteellisuusperiaatteen vastaista. Muut valituksessa esitetyt seikat eivät antaneet aihetta arvioida asiaa toisin. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 33 §
Päätös HeHao 18/0821/2 Virkasuhteen purkaminen
Helsingin hallinto-oikeus 30.10.2018 18/0821/2 Virkasuhteen purkaminen Luottamuspula Luvaton poissaolo Poissaoloilmoitus Suhteellisuusperiaate Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Työtehtävien... - Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös I-SHao 18/0107/4 Irtisanominen yksilöperusteella ja virantoimituksesta pidättäminen 1523912400000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 17.4.2018 18/0107/4 Irtisanominen yksilöperusteella Virantoimituksesta pidättäminen Epäasiallinen käytös Luottamuspula Käyttäytymisvelvollisuus Rajavartiolaitos Sopimaton kielenkäyttö Sopimaton käytös Syrjintä Terveystarkastus Työkyky Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Virkavelvollisuuden laiminlyönti Yhteistyöstä kieltäytyminen Yhteistyövaikeudet Yleinen luottamus viranomaiseen Rajavartiolaitos oli irtisanonut rajavartioston toimintaupseerina toimineen A:n kuuden kuukauden irtisanomisajalla sekä pidättänyt hänet virantoimituksesta välittömästi koko irtisanomisajaksi. Pää-töksen mukaan A ei muun muassa ollut osallistunut kutsujen mukaisiin terveystarkastuksiin ja työ-kykyneuvotteluun. A oli laiminlyönyt virkamieslain mukaista virkamiehen velvollisuutta antaa viranomaisen pyynnöstä tai määräyksestä tälle tehtävän hoitamisen terveydellisiä edellytyksiä koskevia tietoja. A:n toistuva kielteinen suhtautuminen työkyvyn selvittämiseen, haluttomuus noudattaa työnjohto- ja valvontamääräyksiä, yhteistyöhaluttomuus esimiesten kanssa sekä epäasi-allinen kieli eivät olleet olleet rajavartiomiehelle ja virkamiehelle säädetyn käyttäytymisvelvoitteen mukaisia. A:n käytös oli ollut omiaan vaarantamaan luottamusta Rajavartiolaitokselle kuuluvien tehtävien hoitoon. A oli kutsuttu määräaikaiseen työterveystarkastukseen neljä kertaa vuoden 2013 aikana. A oli ker-tonut, että hän ei ollut saanut kutsua tarkastukseen. Kutsuun liittyvistä epäselvyyksistä huolimatta hallinto-oikeus katsoi, ettei ollut aihetta epäillä työnantajan ilmoitusta siitä, että A:n terveydentilaa oli pyritty selvittämään tuloksettomasti vuoden 2013 aikana. A oli poistunut työkykyneuvottelusta havaittuaan, ettei neuvottelussa ollut paikalla hänen luottamustaan nauttiva työterveyslääkäri. Hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, ettei A ole voinut edellyttää, että häntä koskevissa työky-kyneuvotteluissa työterveyshuoltoa toteuttaisi tietty lääkäri. Lisäksi hallinto-oikeus totesi, että A:n työterveyshuoltoa ja työnantajaa kohtaan kokema epäluottamus oli ollut niin laajaa, ettei asioiden selvittäminen A:n edellyttämällä tavalla olisi voinut olla mahdollista. Työantajalla oli ollut perus-teltu syy velvoittaa A tarpeellisiksi katsomiinsa työkykyneuvotteluihin ja terveystarkastukseen. Määräys terveystarkastukseen on myös ollut virkakäskyn sisältävä hallintopäätös, jota A oli ollut velvollinen noudattamaan. A ei ollut tuonut esille mitään objektiivisesti arvioiden perusteltua syy-tä kieltäytyä noudattamasta työnantajan työkyvyn selvittämiseksi antamia virkamääräyksiä. A ei ollut kaksi eri työkykyään koskevaa lääkärintodistusta toimittamalla vapautunut työnantajan aset-tamista velvoitteista, sillä lääkärintarkastuksia ei ollut suorittanut työpaikan edellyttämät vaati-mukset tunteva työterveyslääkäri. Yhtenä irtisanomisperusteena oli ollut A:n yhteistyöhaluttomuus esimiesten kanssa sekä epäasial-linen kielenkäyttö. A oli itse kuvannut olleensa suorapuheinen. Oikeudenkäyntiasiakirjoista il-menneet A:n viestit olivat olleet sävyltään vaativia ja sanelevia, osin selvästi asiattomia. Kielen-käytön moitittavuutta oli lisännyt se, että se oli suuntautunut esimiestasolle. A:n kirjelmät olivat olleet objektiivisesti arvioiden omiaan vähentämään työyhteisössä tarvittavaa keskinäistä luotta-musta ja kunnioitusta. Ne olivat kertoneet myös A:n tavasta reagoida kielteiseksi kokemiinsa asi-oihin ja tilanteisiin, millä oli merkitystä arvioitaessa A:n sopivuutta työyhteisöön ja Rajavartiolai-toksen työtehtäviin. Kun otettiin huomioon Rajavartiolaitoksen yhteiskunnallisesti merkittävät, rajaturvallisuuden varmistamiseen liittyvät tehtävät sekä A:n toimistoupseerin virkasuhteeseen kuuluneet tehtävät ja toimivaltuudet, oli terveystarkastuksesta kieltäytyminen muodostanut valtion virkamieslain mu-kaisen erityisen painavan syyn A:n virkasuhteen irtisanomiselle. Irtisanomiskynnyksen täyttymistä harkittaessa työnantaja oli lisäksi voinut ottaa kokonaisarviossa irtisanomista puoltavina seikkoina huomioon A:n epäasiallista käyttäytymistä osoittavat kirjelmät ja työkyvyn selvittämiseksi annet-tujen muiden virkamääräysten noudattamatta jättämisen. Viranomainen oli voinut arvioida, että irtisanomisen perusteena oleva A:n menettely oli osoittanut hänet siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, ettei virantoimitusta ollut voitu jatkaa. Näin ollen virantoimituksesta pidättämisen edellytykset olivat olleet olemassa. Hallinto-oikeus totesi, että A:n kohtelua koskeva selvitys ei kokonaisuutena ollut osoittanut, että A:ta olisi kohdeltu työnantajan toimesta syrjivästi tai epäasiallisesti. A oli omalta osaltaan omalla yhteistyökyvyttömällä ja vaativalla käytöksellään vaikeuttanut esille tuomiensa riitatilanteiden asiallista selvittämistä. Asiassa esitetty selvitys rajavartioston toiminnasta liittyen aseen luovutta-misen kieltoon, A:n esittämien häirintäsyytösten selvittämiseen tai A:n kohteluun aiemmin työ-uralla ei siten osoittanut, että A:n irtisanomisen ja virantoimituksesta pidättämisen perusteena olisi ollut valituksenalaisessa päätöksessä mainittujen hyväksyttävien syiden sijasta A:n väittämällä tavalla epäasialliset vihamielisiin henkilösuhteisiin tai vastatoimiin liittyvät syyt. Ottaen huomioon ne perusteet, joiden johdosta A oli irtisanottu, ei virkasuhteen päättämistä ilman varoituksen antamista voitu pitää kohtuuttomana. Virkasuhteen irtisanominen ja virantoimituksesta pidättämi-nen eivät siten olleet olleet lainvastaisia ja valitus oli hylättävä. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskevasta pää-töksestä. KHO 4.2.2019 T 317: Korkein hallinto-oikeus myönsi valitusluvan oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevan ratkaisun osalta. Hallinto-oikeuden päätöstä muutettiin korottamalla hallin-to-oikeuden määräämän hyvityksen yhteismäärää 1 500 eurolla. Lisäksi Valtiokonttori määrättiin maksamaan A:lle valtion varoista muutoksenhausta korkeimpaan hallinto-oikeuteen aiheutuneina kuluina 200 euroa. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen muilta osin. Korkein hallinto-oikeus ei siten antanut ratkaisua valitukseen irtisanomista koskevan pääasian osalta. Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 19 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 25 § 2 momentti 1 kohta Valtion virkamieslaki 40 § 2 momentti 4 kohta Rajavartiolaitoksen hallinnosta annettu laki 20 § 1 momentti Rajavartiolaitoksen hallinnosta annettu laki 20 § 2 momentti
Päätös I-SHao 18/0107/4 Irtisanominen yksilöperusteella ja virantoimituksesta pidättäminen
Itä-Suomen hallinto-oikeus 17.4.2018 18/0107/4 Irtisanominen yksilöperusteella Virantoimituksesta pidättäminen Epäasiallinen käytös Luottamuspula Käyttäytymisvelvollisuus Rajavartiolaitos Sopimaton... - Virantoimituksesta pidättäminen Päätös I-SHao 19/0308/2 Virantoimituksesta pidättäminen 1561410000000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 25.6.2019 19/0308/2 Virantoimituksesta pidättäminen Ampuma-aserikkomus Epäasiallinen käytös Käyttäytymisvelvollisuus Rikosepäily Rikossyyte Sopimaton käytös Sopimattomuus Vapaa-aika Yleinen luottamus viranomaiseen Virasto oli saanut poliisilta tiedon A:n epäillystä ampuma-aserikoksesta. Virasto oli pidättänyt A:n virantoimituksesta 19.3.2018 lukien syyteharkinnan päätökseen asti. A oli ollut epäiltynä törkeästä ampuma-aserikoksesta. A vaati päätöstä virantoimituksesta pidättämisestä kumottavaksi. Kyseessä oli epäily vakavasta rikoksesta, jonka johdosta työnantaja katsoi, ettei A:lla ollut edellytyksiä työskennellä virassaan. Viraston virkamiehille ei ole lähtökohtaisesti asetettu vastaavaa vapaa-aikaan ulottuvaa käyttäytymisvelvollisuutta kuin esimerkiksi poliisimiehille. Siitä huolimatta virasto katsoi, ettei sen virkamiehellä ole ainakaan ennen syyteharkinnan päättymistä edellytyksiä työskennellä tehtävässään ollessaan epäiltynä vakavasta yleistä järjestystä ja turvallisuutta uhkaavasta tai vaarantavasta teosta. Tämä oli viraston kanta riippumatta tarkemmin siitä, missä tehtävässä virkamies tosiasiallisesti työskentelee. A:n osalta oli sittemmin tehty syyttämättäjättämispäätös, minkä jälkeen edellytyksiä virantoimituksesta pidättämiseen ei enää ollut. Hallinto-oikeus katsoi, että virastolla oli ollut virkamieslain tarkoittama peruste A:n virantoimituksesta pidättämiselle ja A:n valitus oli siten hylättävä. Hallinto-oikeus muutti viraston päätöstä siten, että virantoimituksesta pidättäminen määrättiin alkavaksi 21.3.2018, sillä hallintolain luottamuksensuojaperiaate estää mahdollisuuden tehdä virkamiehen asemaan vaikuttavia taannehtivia päätöksiä. Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 14 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 40 § 2 momentti 1 kohta Hallintolaki 6 § Hallintolaki 31 § 1 momentti
Päätös I-SHao 19/0308/2 Virantoimituksesta pidättäminen
Itä-Suomen hallinto-oikeus 25.6.2019 19/0308/2 Virantoimituksesta pidättäminen Ampuma-aserikkomus Epäasiallinen käytös Käyttäytymisvelvollisuus Rikosepäily Rikossyyte Sopimaton käytös Sopimattomuus Vapaa-aika Yleinen... - Korvausvaatimus Päätös I-SHao 18/0232/4 Korvausvaatimus 1536786000000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 13.9.2018 18/0232/4 Korvausvaatimus Määräaikainen virka Epäasiallinen käytös Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Nimittämispäätös Nimityskirja Sijaisuus Virkaehtosopimus Virkaehtosopimukseen osallinen Virkasuhteesta johtuva taloudellinen etuus Virkatehtävien vähentyminen A oli hallinto-oikeudelle osoittamassaan kirjelmässä vaatinut, että laitos velvoitetaan maksamaan hänelle virkasuhteeseen liittyvät etuudet ajalta 16.9.-31.12.2013. Hallinto-oikeus 16.3.2015 antamallaan päätöksellä jätti A:n hallintoriitahakemukseksi katsomansa hakemuksen tutkimatta. Hallinto-oikeus katsoi A:n järjestäytyneeksi virkamieheksi. Korkein hallinto-oikeus 21.3.2017 antamallaan päätöksellä kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja palautti asian hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. Sen mukaan A oli TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Kyseinen yhdistys ei ole virkaehtosopimukseen osallinen. Hallinto-oikeuden olisi siten tullut tutkia A:n vaatimus laitoksen oikaisuvaatimukseen antamaa päätöstä koskevana valituksena. A vaati oikaisuvaatimuksessaan laitosta maksamaan hänelle ajalta 16.9.-31.12.2013 saamatta jääneet virkasuhteesta johtuvat etuudet, joita olivat ainakin palkat ja vuosilomakorvaukset. A:n mukaan laitos ei ollut tarjonnut hänelle enää työtä 16.9.2013 lukien. Laitos oli vastannut A:n selvityspyyntöihin ilmoittamalla, ettei laitoksella ollut ollut tarvetta A:n työpanokselle. Työnantaja vetosi vasta hallinto-oikeudessa siihen, että A olisi itse kieltäytynyt työskentelemästä laitoksen palveluksessa 15.9.2013 lukien, käyttäydyttyään ensin epäasiallisesti laitoksen toimisto- ja työnjohtohenkilökuntaa kohtaan. Työnantajan vasta hallinto-oikeudessa esittämää yksilöimätöntä väitettä ei hallinto-oikeuden mukaan voitu pitää luotettavana selvityksenä siitä, että työnteon keskeyttäminen olisi johtunut A:sta. Siten valitusasian käsittelemisessä oli otettava lähtökohdaksi se, että työnteko oli keskeytynyt 16.9.2013 lähtien työnantajasta riippuvista syistä. Virkamies voidaan ottaa kokoaikaiseen tai osa-aikaiseen virkasuhteeseen. Osa-aikaiseen virkasuhteeseen ottamiselle ei ole vastaavia laissa säädettyjä edellytyksiä kuin määräajaksi nimittämiselle. Työnantajan mahdollisuudesta ottaa virkamies virkasuhteeseen siten, että hänen työaikansa määräytyisi työnantajan erikseen virkasuhteen kestäessä määrittelemän tarpeen perusteella, ei ole säädetty laissa taikka sovittu valtion virkamiehiä koskevissa virkaehtosopimuksissa. Mikäli työnantajan olisi mahdollista yksipuolisesti virkasuhteen aikana olla tarjoamatta virkamiehelle työtä, merkitsisi se mahdollisuutta kiertää virkamiehen suojaksi säädettyjä lomauttamista, osa-aikaistamista sekä irtisanomista koskevia säännöksiä. Virkasuhde ei perustu työsopimuksen tavoin osapuolten väliseen sopimukseen. Virkasuhteeseen nimittäminen on työnantajan yksipuolinen toimi. Tämän vuoksi laitoksen johtajan esittämä työaikajärjestely, jossa A kutsuttaisiin töihin tarvittaessa, merkitsisi virkaehtosopimuksiin perustumatonta työaikasopimusta. A:n virkasuhteen ehtojen oli katsottava määräytyneen nimittämiskirjan mukaisesti. Siten työnantaja olisi ollut velvollinen tarjoamaan A:lle määräaikaisen virkasuhteen koko keston ajan yövalvojan kokoaikaista työtä. Työnantajan oli tullut valtion virkamieslain 13 § 1 momentin mukaisen huolehtimisvelvollisuutensa perusteella maksaa A:lle virkasuhteesta johtuvat edut virkaehtosopimusten määräysten mukaisesti palvelussuhteen päättymiseen asti. Työ- ja virkaehtosopimuksen mukaan virkamiehellä ja työntekijällä on oikeus palvelussuhteen päättyessä saada vuosiloma tai lomakorvaus siltä ajalta, jolta hän palvelussuhteen päättymiseen mennessä ei ole saanut lomaa tai korvausta. A:lle oli hallinto-oikeuden mukaan voinut kyllä aiheutua vahinkoa siitä, ettei työnantaja ole huolehtimisvelvollisuutensa mukaisesti tarjonnut hänelle työtä. Hänellä ei kuitenkaan voitu katsoa olleen virkasuhteesta johtuen oikeutta palkkaan ajalta, jona hän ei tosiasiallisesti ollut tehnyt työtä. Asiassa oli hallinto-oikeuden mukaan siksi vielä erikseen arvioitava, oliko A oikeutettu vuosilomaan ja siten lomakorvaukseen. Hallinto-oikeuden mukaan sillä seikalla, ettei A:lla ollut oikeutta palkkaan ajalta, jona työnantaja ei ole osoittanut hänelle työtehtäviä, ei voitu katsoa olevan vuosiloman kertymistä arvioitaessa ratkaisevaa merkitystä. A:lla oli siten oikeus virkaehtosopimusmääräysten mukaisesti määräytyvään vuosilomakorvaukseen koko virkasuhteensa ajalta. Hallinto-oikeus kumosi laitoksen päätöksen siltä osin, kuin A:n oikaisuvaatimus oli vuosilomakorvausten osalta hylätty. Asia palautettiin siltä osin laitokselle uudelleen käsiteltäväksi. Muilta osin hallinto-oikeus kuitenkin hylkäsi A:n valituksen. Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 13 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 52 § 1 momentti Valtion virkaehtosopimuslaki 2 § 1 momentti Valtion yleinen virka- ja työehtosopimus 2 luku 2 § 1 momentti Valtion yleinen virka- ja työehtosopimus 2 luku 5 ja 6 § Virka- ja työehtosopimus 3.4 luku 41 §
Päätös I-SHao 18/0232/4 Korvausvaatimus
Itä-Suomen hallinto-oikeus 13.9.2018 18/0232/4 Korvausvaatimus Määräaikainen virka Epäasiallinen käytös Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Nimittämispäätös Nimityskirja Sijaisuus Virkaehtosopimus Virkaehtosopimukseen... - Virantoimituksesta pidättäminen Päätös HäHao 18/0742/3 Määräaikainen virantoimituksesta erottaminen 1542664800000
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 20.11.2018 18/0742/3 Määräaikainen virantoimituksesta erottaminen Epäasiallinen käytös Henkeen ja terveyteen kohdistuva rikos Käyttäytymisvelvollisuus Poliisi Rikostuomio Sopimaton käytös Sopimattomuus Suhteellisuusperiaate Taloudellinen vahinko Vapaa-aika Viran luonteeseen liittyvä perusteltu syy Virantoimituksesta pidättäminen Virkavelvollisuuden laiminlyönti Virkavelvollisuuden rikkominen Yhdenvertainen kohtelu Yleinen luottamus viranomaiseen Poliisilaitos oli päättänyt erottaa vanhempi konstaapeli A:n virantoimituksesta neljän kuukauden ajaksi. A oli tuomittu kolmessa oikeudenkäynnissä sakkorangaistuksiin lähestymiskiellon rikkomisista sekä pahoinpitelyistä. Päätöksen perusteluissa todettiin muun muassa, että poliisin virassa työskentelevältä edellytetään ehdotonta luotettavuutta ja nuhteettomuutta sekä työssä että vapaa-aikana. Poliisimiehen käyttäytymiselle on asetettu korostetun korkeat vaatimukset sekä poliisilaissa että virkamieslaissa. A vaati poliisilaitoksen päätöstä kumottavaksi tai virantoimituksesta erottamisen kestoa lyhennettäväksi. A oli ollut saman asian vuoksi aiemmin pidätettynä virantoimituksesta, jolloin hänelle oli maksettu puolta palkkaa. Virantoimituksesta erottamisella kurinpitorangaistuksena on eri tarkoitus kuin virantoimituksesta pidättämisellä, jota käytetään hallinnollisena turvaamistoimenpiteenä. Arvioitaessa virantoimituksesta erottamisen oikeasuhtaisuutta oli hallinto-oikeuden mukaan otettava huomioon, että kyseinen seuraamus sijoittuu ankaruudeltaan varoituksen ja virkasuhteen irtisanomisen väliin. Poliisimiehen menettelyn katsominen käyttäytymisvelvollisuuden vastaiseksi ei edellytä sitä, että hänen käyttäytymisensä olisi tosiasiassa osoitettu heikentäneen luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Riittävää on, että menettely on omiaan heikentämään kyseistä luottamusta. Syyllistyminen kyseisiin tekoihin ja erityisesti väkivaltaiseen käyttäytymiseen on omiaan vakavasti vaarantamaan kansalaisten luottamusta poliisin tehtävien hoidon asianmukaisuutteen. Hallinto-oikeuden mukaan asiassa ei ollut esitetty selvitystä, joka olisi osoittanut poliisilaitoksen kohdelleen A:ta eri tavalla kuin muita sen palveluksessa olevia virkamiehiä. Poliisilaitoksen päätös ei siten ollut yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen. Neljän kuukauden virantoimituksesta erottamista ei voitu virantoimituksesta pidättämisen aiheuttamasta taloudellisesta menetyksestä ja muista seikoista huolimatta pitää liian ankarana seurauksena A:n virkavelvollisuuksien vastaisesta toiminnastaan. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Poliisilaitoksen päätöstä ei ollut syytä muuttaa. Lainvoimainen. Laki poliisin hallinnosta 15 f § Laki poliisin hallinnosta 15 i § 1 momentti Valtion virkamieslain 11 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 14 § 2 momentti Hallintolaki 6 §
Päätös HäHao 18/0742/3 Määräaikainen virantoimituksesta erottaminen
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 20.11.2018 18/0742/3 Määräaikainen virantoimituksesta erottaminen Epäasiallinen käytös Henkeen ja terveyteen kohdistuva rikos Käyttäytymisvelvollisuus Poliisi Rikostuomio Sopimaton... - Korvausvaatimus Päätös P-SHao 18/0405/2 Korvausvaatimus 1535662800000
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 31.8.2018 18/0405/2 Korvausvaatimus Avoimen viran tehtävien hoito Korvausvaatimuksen määräaika Lisätyövoiman tarve Määräaika Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Määräaikaisuuden perusteen voimassaoloaika Oikeudenkäyntikulut Sijaisuus Työn luonne Työn luonteesta johtuva peruste Vanhentuminen Viraston toimintaan liittyvä perusteltu syy Virkasuhteesta johtuva taloudellinen etuus A vaati hallinto-oikeutta vahvistamaan, että oikeusaputoimistolla ei ollut virkamieslain edellyttämiä perusteita nimittää A:ta toistuviin määräaikaisiin virkasuhteisiin. Lisäksi oikeusaputoimisto oli velvoitettava suorittamaan A:lle korvauksena perusteettomien määräaikaisten virkasuhteiden käyttämisestä 16 kuukauden palkkaa vastaava korvaus. Lisäksi A vaati oikeusaputoimistoa velvoitettavaksi korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen. A oli toiminut oikeusaputoimistossa määräaikaisissa virkasuhteissa edunvalvontasihteerinä yhteensä 13 nimityskirjan perusteella ensin ajalla 15.2.-30.4.2010 ja noin kahden kuukauden keskeytyksen jälkeen ajalla 28.6.2010-31.12.2015 keskeytyksettä. Nimityskirjoissa määräaikaisuuden perusteeksi oli kirjattu sijaisuus tai työn luonne. Kaikissa nimityskirjoissa, joissa määräaikaisuuden perusteeksi oli kirjattu sijaisuus, ei käynyt ilmi, kenen sijaisena hän oli toiminut. A:n tehtävät olivat vuosien 2014-2015 aikana koostuneet edunvalvontasihteerin tavanomaisista, pysyvistä työtehtävistä, eivätkä ne olleet liittyneet esitettyihin oikeusaputoimiston toiminnan muutostilanteisiin, esim. eläköitymisiin tai toimipisteen siirtoon. Työn luonteen osalta perustelut oli esitetty jälkikäteen. Oikeusaputoimisto oli perustellut työn luonnetta määräaikaisuuden perusteena uuden asianhallintajärjestelmän käyttöönoton aiheuttamalla lisätyövoiman tarpeella sekä yhden edunvalvojan sairastumisella. A:n käsityksen mukaan uuden järjestelmän käyttöönoton aiheuttama lisätyövoiman tarve oli poistunut käytännössä vuoden 2010 aikana. Kyseisen ajankohdan jälkeen A oli työskennellyt samoissa tehtävissä kuin muutkin edunvalvontasihteerit tehden toimiston pysyviä työtehtäviä eikä hän ole hoitanut edunvalvojien sijaisuuksia. Hallinto-oikeuden mukaan A:n oikeus vaatia korvausta ajalle 15.2.-30.4.2010 sijoittuvien määräaikaisten virkasuhteiden perusteella oli vanhentunut. Hallinto-oikeus totesi, että määräaikaisen virkasuhteen 28.6.-31.8.2010 perusteena oli ollut edunvalvontasihteerin vuosiloman sijaisuus. Ajalla 1.9.-30.9.2010 perusteena oli ollut työn luonne eli uuden asianhallintajärjestelmän käyttöönotosta johtuva tilapäinen lisätyövoiman tarve. Molemmat olivat olleet hyväksyttäviä syitä nimittää virkamies virkasuhteeseen määräajaksi. Lokakuusta 2010 vuoden 2015 loppuun asti A oli kuitenkin hoitanut osatyökyvyttömyyseläkkeelle jääneen edunvalvontasihteerin puolikasta avointa virkaa, kunnes lupa viran täyttämiseen oli saatu syksyllä 2015. Hallinto-oikeus katsoi, että tällainen järjestely ei ollut väliaikainen. Virantäyttökielloilla ei ollut oikeudellista merkitystä määräaikaisten nimitysten lainmukaisuutta arvioitaessa. Koska A oli hoitanut edunvalvontasihteerin pysyviä perustehtäviä, hänen tekemänsä työn luonne ei ollut edellyttänyt hänen nimittämistään määräaikaisiin virkasuhteisiin. Edellä esitetyn perusteella hallinto-oikeus katsoi, ettei virastolla ollut perustetta A:n yli viisi vuotta jatkuneisiin määräaikaisiin virkasuhteisiin. Näin ollen A:lla oli oikeus saada korvausta. Hallinto-oikeus hakemuksen enemmälti hyläten määräsi Suomen valtion maksamaan A:lle kymmenen kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. Hallinto-oikeus velvoitti Suomen valtion korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 1 650 eurolla viivästyskorkoineen. Hallinto-oikeus hylkäsi oikeusapu- ja edunvalvontapiirin oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen. Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 9 § 1, 2 ja 3 momentti Valtion virkamieslaki 56 § 1 ja 2 momentti
Päätös P-SHao 18/0405/2 Korvausvaatimus
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 31.8.2018 18/0405/2 Korvausvaatimus Avoimen viran tehtävien hoito Korvausvaatimuksen määräaika Lisätyövoiman tarve Määräaika Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Määräaikaisuuden... - Korvausvaatimus Päätös HäHao 19/0135/2 Korvausvaatimus 1549404000000
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 6.2.2019 19/0135/2 Korvausvaatimus Rahoitus Projekti Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Nimittäminen koko määräaikaisuuden ajaksi Viran luonteeseen liittyvä perusteltu syy Virasto oli nimennyt A:n määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 20.10.2014 – 31.7.2017. A oli työskennellyt tiedottajan ja viestintäasiantuntijan tehtävissä. A vaati, että virasto määrätään maksamaan hänelle kahdeksan kuukauden palkkaa vastaava korvaus. Määräaikaisuuden syyksi oli ilmoitettu projekti, joka rahoitettiin kokonaisuudessaan ESR-rahoituksella. Rahoitus oli jaettu rahoittajan ohjeistuksen ja EURA-järjestelmän päätösmahdollisuuksien mukaisesti kahteen vaiheeseen, 1.8.2014-31.7.2017 ja 1.8.2017-31.12.2019. A katsoi, ettei virkasuhteen määräaikaisuudelle ollut perustetta. A katsoi lisäksi, ettei häntä ollut nimitetty koko määräaikaisuuden perusteena olevaksi ajaksi. A:n mukaan määräaikaisuus oli ollut ajalla 20.10.2014–31.7.2017, koska rahoitus hankkeeseen on voitu hakea ainoastaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Virasto oli hakenut ja saanut rahoituksen myös jaksolle 1.8.2017–31.12.2019. Hanke ei siis päättynyt silloin, kun valittajan määräaikainen virkasuhde on päättynyt. A:n työhön kuuluivat lähtökohtaisesti tavanomaiset viestintään liittyvät tehtävät niin, että sisällölliset painotukset ovat vaihtuneet tarpeen mukaan. A:lla oli ollut sekä suoraan hankkeeseen liittyneitä että sellaisia tehtäviä, joita olisi voinut hoitaa viraston vakituinen henkilöstö. Työn luonne ei A:n mukaan siten edellyttänyt hänen nimittämistä määräaikaiseen virkasuhteeseen. Virasto katsoi, ettei A:n tehtävänkuvaan ollut sisältynyt muita viraston tehtävänalaan kuuluvia tehtäviä. Siitä huolimatta, että osa A:n tehtävistä oli mahdollisesti laadultaan ollut viraston pysyvien perustehtävien kaltaisia tehtäviä, A:n ei ollut osoitettu hoitaneen virastolle kuuluneita muita kuin hankkeeseen liittyneitä tehtäviä. Kyseessä oli valtakunnallinen hanke. Virasto oli tarjonnut A:lle määräaikaista virkasuhdetta ajalle 1.8.-31.10.2017. A:n määräaikainen virkasuhde virastoon päättyi viraston näkemyksen mukaan jo 31.7.2017 sen vuoksi, että A itse oli kieltäytynyt määräaikaisen virkasuhteen jatkamisesta 31.10.2017 saakka. Asiassa oli arvioitavana se, oliko määräaikaisuudelle ollut virkamieslain mukaiset perusteet. Määräaikaisuuden perusteiden olemassaoloa oli arvioitava lähtökohtaisesti nimittämishetken olosuhteiden ja tuolloin tiedossa olleiden seikkojen perusteella. Kun otettiin huomioon, että projektin jatkuminen edellytti uutta hakemusta ja päätöstä hankkeen rahoituksesta ja että A oli hoitanut ainoastaan kyseiseen hankkeeseen kuuluvia tiedottajan ja viestintätehtäviä. Se seikka, että A:ta lukuun ottamatta muiden hankkeessa työskennelleiden henkilöiden palvelussuhteet olivat jatkuneet myös 31.7.2017 jälkeen, ei ole peruste pitää hankkeen alkuperäisen hankesuunnitelman ja rahoituspäätöksen mukaiseen kestoon sidottua määräaikaista virkasuhdetta valtion virkamieslain 9 § 1 momentin vastaisena. A:n nimittämiselle määräaikaiseen virkasuhteeseen oli ollut valtion virkamieslain tarkoittama työn luonteeseen liittyvä peruste. Hallinto-oikeus hylkäsi hakemuksen, eikä A:lla siten ollut oikeutta hakemaansa kahdeksan kuukauden palkkaa vastaavaan korvaukseen. Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 9 § Valtion virkamieslaki 56 §
Päätös HäHao 19/0135/2 Korvausvaatimus
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 6.2.2019 19/0135/2 Korvausvaatimus Rahoitus Projekti Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Nimittäminen koko määräaikaisuuden ajaksi Viran luonteeseen... - Korvausvaatimus Päätös P-SHao 19/0150/2 Korvausvaatimus 1554843600000
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 10.4.2019 19/0150/2 Korvausvaatimus Avoimen viran tehtävien hoito Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Nimittäminen koko määräaikaisuuden ajaksi Nimittämispäätös Organisaatiouudistus Toiminnan uudelleenjärjestely Työn luonteesta johtuva peruste Viran luonteeseen liittyvä perusteltu syy Viraston toimintaan liittyvä perusteltu syy A vaati virastoa määrättäväksi maksamaan hänelle 24 kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. A oli työskennellyt virastossa määräaikaisissa virkasuhteissa viidellä erillisellä määräyksellä 1.1.2015-31.3.2018. A oli kyseisenä aikana hoitanut samaa avoinna olevaa virkaa samoissa työtehtävissä. A:lle oli ennen ensimmäistä nimitystä ilmoitettu, että virka pyritään täyttämään mahdollisimman pian. Virantäyttölupaa oli pyydetty kuitenkin vasta syksyllä 2017 ja lupa saatiin 1.4.2018, josta alkaen virka oli myös täytetty. A:n mukaan virastolla ei ollut virkamieslaissa säädettyä perustetta nimittää hänet toistuvasti määräaikaisiin virkasuhteisiin ja määräaikaisuutta oli myös laittomasti pätkitty. A:n mukaan hänen tehtävänsä olivat olleet pysyviä tai pysyväisluonteisia virastossa tehtäviä töitä. Nimittämiskirjojen mukaan määräaikaisuuden peruste oli ollut avoinna oleva virka tai avoinna olevaan virkaan kuuluvien tehtävien hoitaminen väliaikaisesti. Virkasuhteen 1.11.2015-29.2.2016 määräaikaisuus johtui viraston toiminnan kannalta akuutista tilanteesta, jossa yksi kolmesta vastaavissa tehtävissä olleista syyttäjänsihteeristä oli irtisanoutunut ja toinen oli pitkällä virkavapaalla. Virkasuhteen 1.3.-31.12.2016 aikaan virantäyttö ei ollut vielä mahdollista, sillä virastossa oli tapahtunut rakenneuudistus. Virkasuhteen 1.1.-31.12.2017 osalta virantäyttöä viivästytti viraston laaja organisaatio- ja toimintatapauudistushanke. Virkasuhteen 1.1.-28.2.2018 määräaikaisuuden peruste oli viraston tulosneuvottelujen aiheuttama viivästys. Virkasuhteen 1.-31.3.2018 määräaikaisuus puolestaan johtui viranhakuprosessin aikatauluista. A ei tullut valituksi virkaan, joten hänen virkasuhteensa päättyi 31.3.2018. Hallinto-oikeuden mukaan määräaikaiselle virkasuhteelle 1.11.-29.2.2016 oli ollut viraston toimintaan liittyvä perusteltu syy. Määräaikaisten virkasuhteiden 1.3.2016-31.12.2016 ja 1.1.-31.12.2017 osalta hallinto-oikeus totesi, ettei ylemmän viranomaisen asettama virantäyttörajoitus sellaisenaan suoraan ole peruste nimittää virkamies määräaikaiseen virkasuhteeseen. Hankkeiden laajuus, tavoitteet ja toteuttamistapa huomioon ottaen voitiin kuitenkin arvioida uudistuksilla olleen olennainen vaikutus palvelussuhteiden jatkamiseen uudistusten jälkeen. Virkasuhteet 1.1.-28.2.2018 ja 1.-31.3.2018 olivat johtuneet rekrytointiprosessista. Hallinto-oikeus totesi, ettei yksittäisen rekrytointiprosessin kestoa ole mahdollista määrittää sitovasti etukäteen. Tämän perusteella ja huomioon ottaen viimeisimmän nimityksen lyhyt kesto, hallinto-oikeus katsoi virastolla olleen oikeus nimittää A toistamiseen määräaikaiseen virkasuhteeseen. Edellä esitetyn perusteella hallinto-oikeus katsoi, ettei A:lla ollut oikeutta saada virastolta vaatimaansa korvausta. Hakemus oli siten hylättävä. Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 9 § 1, 2 ja 3 momentti Valtion virkamieslaki 56 § 1 momentti
Päätös P-SHao 19/0150/2 Korvausvaatimus
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 10.4.2019 19/0150/2 Korvausvaatimus Avoimen viran tehtävien hoito Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Nimittäminen koko määräaikaisuuden ajaksi Nimittämispäätös Organisaatiouudistus Toiminnan... - Kirjallinen varoitus Päätös TuHao 18/0342/1 Kirjallinen varoitus 1541714400000
Turun hallinto-oikeus 9.11.2018 18/0342/1 Kirjallinen varoitus Kuulemismenettely Luvaton poissaolo Oikeudenkäyntikulut Sairaus Sairauslomatodistus Työkyky Työnjohtomääräys Virkavelvollisuuden laiminlyönti Virkavelvollisuuden rikkominen Käräjäoikeuden laamanni oli 7.3.2018 antanut käräjäsihteeri A:lle kirjallisen varoituksen virkavelvollisuuksien vakavasta laiminlyönnistä, koska A ei ollut nimenomaisesta määräyksestä huolimatta palannut työhön eikä toimittanut lääkärintodistusta sairaudestaan. A:n työterveyteen liittyvissä asioissa oli pidetty työterveysneuvottelu, jossa aiheena oli ollut suunnitelma A:n työhön paluun tukemiseksi ja asian seuranta edellisen tapaamisen jälkeen. A vaati päätöstä kumottavaksi. A:n mukaan asiassa oli menetelty virheellisesti, koska työnantaja ei ollut huolehtinut asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä. Lisäksi A:lle ei ollut varattu tilaisuutta tulla kuulluksi asiassa ennen varoituksen antamista. A:n mukaan päätös oli myös perusteeltaan virheellinen, koska A oli ollut sairauslomalla. A sanoi toimittaneensa työnantajalle tiedon poissaolosta ja työkyvyttömyydestä työpaikalla vallinneen käytännön mukaisesti. Hallinto-oikeus katsoi, että kuuleminen paitsi takaa asianosaisen oikeusturvaa myös toimii asian selvittämiskeinona. Toisin kuin työnantaja, hallinto-oikeus katsoi, että virkamiehen työkykyyn liittyvän työterveysneuvottelun yhteydessä käytyä keskustelua ei voitu pitää kysymyksessä olevaa poissaoloa koskevana virkamiehen kuulemisena. Työnantajan olisi tullut kuulla A:ta tämän poissaolon syistä sekä toimenpiteistä, joihin työnantaja tästä syystä mahdollisesti oli ryhtymässä. Työnantaja oli laiminlyönyt asian riittävän ja asianmukaisen selvittämisen sekä virkamiehen kuulemisen. Varoituksen antamisessa oli näin ollen menetelty virheellisesti ja päätös oli tästä syystä kumottava. Hallinto-oikeus kumosi käräjäoikeuden laamannin päätöksen. Hallinto-oikeus velvoitti käräjäoikeuden/Suomen valtion korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluista kohtuullisena pidettävä määrä, 2 480 euroa viivästyskorkoineen. Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 24 § Valtion virkamieslaki 66 § 2 momentti Hallintolaki 31 § Hallintolaki 34 § 1 ja 2 momentti
Päätös TuHao 18/0342/1 Kirjallinen varoitus
Turun hallinto-oikeus 9.11.2018 18/0342/1 Kirjallinen varoitus Kuulemismenettely Luvaton poissaolo Oikeudenkäyntikulut Sairaus Sairauslomatodistus Työkyky Työnjohtomääräys Virkavelvollisuuden laiminlyönti Virkavelvollisuuden... - Kirjallinen varoitus Päätös I-SHao 19/0084/4 Kirjallinen varoitus 1554757200000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 9.4.2019 19/0084/4 Kirjallinen varoitus Käyttäytymisvelvollisuus Epäasiallinen käytös Oikeudenkäyntikulut Poliisi Sopimaton käytös Sopimattomuus Vapaa-aika Virkavelvollisuuden rikkominen Yleinen luottamus viranomaiseen Poliisilaitos oli antanut vanhempi konstaapeli A:lle kirjallisen varoituksen. Kirjallinen varoitus perustui A:n vapaa-ajalla tuttavallensa lähettämään epäasialliseen tekstiviestiin. A oli lähettänyt X:lle tekstiviestin, jossa uhkasi paljastaa paikallisille huumerikollisille tämän luottamuksellisesti tietoja luovuttaneen tuttavansa henkilöllisyyden. A vaati hallinto-oikeudessa kirjallisen varoituksen kumoamista ja annetun kirjallisen varoituksen poistamista. Sille, ettei A:lla ollut todellisuudessa tarkoitus toimia uhkaamallaan tavalla, ei hallinto-oikeuden näkemyksen mukaan ollut virkamiesoikeudellisessa harkinnassa ratkaisevaa merkitystä. Toisaalta A ei ollut menettelyllään tosiasiassa rikkonut vaitiolovelvollisuuttaan. Pelkän viestinkin lähettäminen oli kuitenkin lievää vakavammalla tavalla vaarantanut luottamusta A:ta ja poliisin toimintaa kohtaan yleisemminkin. Siten A oli toiminut virkavelvollisuuksiaan ja poliisimieheltä edellytettyä käyttäytymisvelvoitetta vastoin. Hallinto-oikeus totesi, että virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Virkamiehelle voidaan antaa kirjallinen varoitus, mikäli hän toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä. Lisäksi poliisimiehen on virassa ja yksityiselämässään käyttäydyttävä siten, ettei hänen käyttäytymisensä ole omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Poliisilaitoksen antama kirjallinen valitus ei siten ollut hallinto-oikeuden mukaan lainvastainen. Hallinto-oikeus hylkäsi kirjallista varoitusta koskevan valituksen oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevine vaatimuksineen. Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 14 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 24 § Valtion virkamieslaki 66 § Poliisilaki 7 luku 1 § Poliisin hallinnosta annettu laki 15 f §
Päätös I-SHao 19/0084/4 Kirjallinen varoitus
Itä-Suomen hallinto-oikeus 9.4.2019 19/0084/4 Kirjallinen varoitus Käyttäytymisvelvollisuus Epäasiallinen käytös Oikeudenkäyntikulut Poliisi Sopimaton käytös Sopimattomuus Vapaa-aika Virkavelvollisuuden... - Kirjallinen varoitus Päätös HäHao 18/0812/3 Kirjallinen varoitus 1544738400000
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 14.12.2018 18/0812/3 Kirjallinen varoitus Epäasiallinen käytös Kollektiivinen vastuu Lisätyövoiman tarve Sijaisuus Syrjintä Työaikojen noudattaminen Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Virkavelvollisuuden laiminlyönti Virkavelvollisuuden rikkominen Yhdenvertainen kohtelu Vankilanjohtaja oli päättänyt 13.2.2017 antaa rikosseuraamusesimies A:lle kirjallisen varoituksen. Päätöksen mukaan työaikalain tuntirajoitusten rikkominen, toimintamäärärahojen ylittäminen ja informoimisvelvollisuuden laiminlyöminen on vankien valvonta- ja ohjaustehtävissä toimivan virkamiehen aseman vastaista ja ristiriidassa virkavelvollisuuksien kanssa. A vaati vankilanjohtajan päätöksen kumoamista. A:n mukaan vankilan johtajan päätös oli muun muassa tasapuolisen kohtelun periaatteen vastainen. A:n mukaan työaikasuunnittelua ei ollut tehty ryhmätyönä vaan tehtävää hoitaneet henkilöt olivat tehneet sitä yksin päivän kerrallaan. A:n mukaan työaikasuunnittelijan toimenkuvaa ei ollut missään vaiheessa esitetty hänelle, eikä hänelle ollut myöskään kerrottu työaikalain tai budjetin seuraamisvastuusta. A:lla ei ollut tietoa ylityömäärärahojen ylittymisestä, koska budjettiasioita ei ollut tuotu hänen tietoonsa. A:n mukaan hän ei ollut muuttanut käytäntöään työaikasuunnittelussa. Hallinto-oikeuden mukaan A:n menettelyn moitittavuutta voitiin arvioida vain hänen oman toimintansa perusteella. Päätöksestä ei ilmennyt, millä tavoin A oli työaikasuunnittelijan tehtävässä toimiessaan rikkonut työaikalain tuntirajoituksia. Asiassa ei myöskään esitetty selvitystä työaikasuunnittelijan toimenkuvasta tai kyseisten tehtävien hoitamisesta annetuista määräyksistä. A:lle ei ollut esitetyn selvityksen perusteella annettu nimenomaista ohjetta toimintamäärärahojen seurannasta. Työnantaja ei myöskään esittänyt selvitystä työaikasuunnittelijalle asetetusta tiedottamisvelvollisuudesta. A:n ei edellä mainitut seikat huomioon ottaen voitu katsoa toimineen valituksenalaisessa päätöksessä sanotulla tavalla vastoin virkavelvollisuuksiaan siten, että työnantajalla olisi ollut perusteet antaa hänelle kirjallinen varoitus. Vankilan johtajan päätös oli lainvastaisena kumottava. Hallinto-oikeus kumosi vankilan johtajan päätöksen. Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 24 § Hallintolaki 6 §
Päätös HäHao 18/0812/3 Kirjallinen varoitus
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 14.12.2018 18/0812/3 Kirjallinen varoitus Epäasiallinen käytös Kollektiivinen vastuu Lisätyövoiman tarve Sijaisuus Syrjintä Työaikojen noudattaminen Työnantajan ohjeistuksen... - Kirjallinen varoitus Päätös HäHao 18/0813/3 Kirjallinen varoitus 1544738400000
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 14.12.2018 18/0813/3 Kirjallinen varoitus Esimies Epäasiallinen käytös Kollektiivinen vastuu Lisätyövoiman tarve Sijaisuus Sopimaton käytös Sopimattomuus Taloudellinen vahinko Työaikojen noudattaminen Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Virkavelvollisuuden laiminlyönti Virkavelvollisuuden rikkominen Vankilan johtaja oli päättänyt antaa vartija A:lle kirjallisen varoituksen, jonka perusteena olivat työaikalain tuntirajoitusten rikkominen, toimintamäärärahojen ylittäminen ja informoimisvelvollisuuden laiminlyöminen. Päätöksen perusteluiden mukaan tapahtumien arviointia oli tehtävä yksittäisen henkilön virkatoimien arvioinnin ohessa myös ryhmän toiminnan arviointina. A vaati, että vankilan johtajan päätös kumotaan. A:n mukaan hän ei ollut saanut tehtävään asianmukaista ohjeistusta. Hallinto-oikeuden mukaan A:n menettelyn moitittavuutta oli arvioitava vain hänen oman toimintansa perusteella. Hallinto-oikeuden mukaan A:n ei edellä mainitut seikat huomioon ottaen voitu katsoa toimineen valituksenalaisessa päätöksessä sanotulla tavalla vastoin virkavelvollisuuksiaan niin, että työnantajalla olisi ollut perusteet antaa hänelle kirjallinen varoitus. Vankilan johtajan päätös oli tämän vuoksi lainvastaisena kumottava. Hallinto-oikeus kumosi vankilan johtajan päätöksen. Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 24 §
Päätös HäHao 18/0813/3 Kirjallinen varoitus
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 14.12.2018 18/0813/3 Kirjallinen varoitus Esimies Epäasiallinen käytös Kollektiivinen vastuu Lisätyövoiman tarve Sijaisuus Sopimaton käytös Sopimattomuus Taloudellinen... - Korvausvaatimus Päätös KuHaO 13/0478/3 Korvausvaatimus 1386626400000
Korvausvaatimus Päätös 13/0478/3 Määräaikainen virkasuhde Kuopion hallinto-oikeus 00831/13/1401 Sijaisuus A: 10.12.2013 Kelpoisuusvaatimukset Hallintoriita-asia Mielisairaanhoitaja A oli työskennellyt 1.7.2005 ja 31.12.2012 välisenä aikana ilman katkoksia yhteensä 54 määräaikaisessa virkasuhteessa sairaalaan. Virkasuhteiden määräaikaisuuden perusteeksi oli nimittämiskirjoihin merkitty lukuisten virkasuhteiden osalta sairausloman sijaisuus, osittaisen hoitovapaan sijaisuus, muu lisätyövoiman tarve, isyysvapaan sijaisuus ja muu hoitopotilaan lisävalvonta. Näitä määräaikaisten virkasuhteiden perusteita hallinto-oikeus piti samantyyppisinä, ja hallinto-oikeus käsitteli niitä yhtenä kokonaisuutena. Sillä, että sairaalalla oli sisäinen henkilöstöpooli poissaolojen paikkaamista varten, ei ollut itsenäistä merkitystä virkasuhteiden laillisuuden kannalta. Merkitystä oli sen sijaan sillä, oliko ulkopuolisen sijaistyövoiman tarve ollut sillä tavoin pysyvää, että sitä ei ollut voitu käyttää määräaikaisten virkasuhteiden perusteena. Kysymys oli ollut lukuisista melko lyhyistä samantyyppisestä työvoiman tarpeesta johtuneista virkasuhteista. Sijaistyövoiman tarve oli hallinto-oikeuden arvion mukaan ollut selvästikin pysyvää, eikä se ollut ollut peruste määräaikaisen virkasuhteen käyttämiselle. Muun hoitopotilaan lisävalvonnassa oli kysymys A:n sairaalassa yleisesti toistuvasta työtehtävästä, johon oli tarvittu jatkuvasti työvoimaa. Se ei siten voinut olla laillinen peruste määräaikaiseen virkasuhteeseen nimittämiselle. Se, että sairaala oli päättänyt muuttaa virkarakennetta siten, että mielisairaanhoitajan virkoja muutetaan vähitellen sairaanhoitajan viroiksi, ei ollut peruste sille, että hakijaa ei voitu nimittää mielisairaanhoitajan virkaan. Virkarakenneuudistus ei ollut ollut laajuudeltaan, merkitykseltään ja menettelyiltään sellainen, että se olisi oikeuttanut sairaalan nimittämään hakijan määräaikaisiin virkasuhteisiin. A:n muodollisen kelpoisuuden täyttyminen oli tulkinnanvaraista ennen lähihoitajaksi valmistumista 2.5.2008. Asianomaisen henkilön pätevyys toimia tehtävässä jäi työnantajan arvioinnin varaan. Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettu laki tai sen nojalla annettu asetus eivät olleet ainakaan suoranaisesti estäneet A:n nimittämistä mielisairaanhoitajan virkaan. Muodollisen kelpoisuuden merkitystä harkittaessa oli tarkasteltava myös A:n oikeudellista ja tosiasiallista suhdetta sairaalaan. A:lla oli ollut tosiasiassa riittävä pätevyys kysymyksessä olleisiin tehtäviin. Sairaala ei ollut myöskään osoittanut, että se olisi aktiivisesti hakenut kelpoisuusehdot täyttäviä henkilöitä virkoihin. A oli täyttänyt sairaalan pysyvää ja jatkuvaa työvoiman tarvetta vakinaisen virkamiehen tavoin. Hallinto-oikeus katsoi, että sairaalan itse määrittelemän mielisairaanhoitajan kelpoisuuden puuttuminen ei ollut oikeuttanut sairaalaa pitämään A:ta määräaikaisissa virkasuhteissa ennen 2.5.2008. Tämän jälkeen A oli riidattomasti täyttänyt vaaditun pätevyyden. A:n lukuisat määräaikaiset virkasuhteet osoittivat, että työvoiman tarve oli ollut sairaalassa pysyvää ja jatkuvaa. Sairaala ei ollut osoittanut, että sillä olisi ollut valtion virkamieslain 9 §:ssä vaadittu peruste nimittää A toistuvasti määräaikaisiin virkasuhteisiin. Hallinto-oikeus hyväksyi A:n hakemuksen perusteeltaan ja velvoitti sairaalan suorittamaan A:lle kymmenen (10) kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. Sairaala velvoitettiin korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut. KHO 1.7.2016 T 2922: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen eikä muuttanut hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta. Valtion_virkamieslaki_9_§ Valtion_virkamieslaki_56_§_1_momentti Hallintolainkäyttölaki_69_§
Päätös KuHaO 13/0478/3 Korvausvaatimus
Korvausvaatimus Päätös... - Kirjallinen varoitus Päätös HäHaO 19/0310/2 Kirjallinen varoitus 1552428000000
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 13.3.2019 19/0310/2 Kirjallinen varoitus Kohtuullinen aika Kuulemismenettely Suhteellisuusperiaate Syrjintä Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Työtehtävien laiminlyönti Virkavelvollisuuden laiminlyönti Yhdenvertainen kohtelu Virasto oli antanut virkamies A:lle kirjallisen varoituksen virkavelvollisuuksien rikkomisesta. Kirjallisen varoituksen taustalla oli virkatehtävien laiminlyöminen ilman asiallisia perusteita. A oli suorittanut hänen esimiehen antamasta tehtävämäärästä käydyn seurantakeskustelun perusteella alle puolet. A vaati hallinto-oikeudessa viraston päätöksen kumoamista. Työnantaja oli asettanut A:lle tavoitteeksi käsitellä päivittäin keskimäärin 80 laskua. Työmäärän perusteena oli järjestelmästä ajettu raportti, jota A väitti virheelliseksi. Työjärjestelmäraportin mukaan A oli käsitellyt päivittäin keskimäärin vain 32 laskua alittaen merkittävästi työnantajan aiemmin hänelle asettaman tavoitteen. Vertailuhenkilö oli samana aikana käsitellyt päivittäin keskimäärin 130 laskua eli noin nelinkertaisen määrän A:n käsittelemään määrään verrattuna. Vertailuhenkilö oli aloittanut samanaikaisesti saman työn eikä vertailuhenkilöllä ollut aiempaa kokemusta ostolaskujen tiliöinnistä. Muut ostolaskujen käsittelijät olivat käsitelleet asiakkaasta riippuen noin 100-400 ostolaskua päivässä. A:n työssä suoriutumisesta oli käyty jo useita keskusteluja hänen kanssaan vuodesta 2011 lukien. A:lle oli ilmoitettu kirjallisesti 9.6.2017 kuulemistilaisuudesta, joka järjestettiin 20.6.2017. Kuulemistilaisuudessa A oli ilmoittanut, että hän olisi halutessaan kyennyt käsittelemään päivässä satakin laskua. Hän sanoi kuitenkin halunneensa käsitellä rutiiniluontoisten laskujen lisäksi haasteellisempia laskuja. Näin menetellen hän oli sivuuttanut työnantajan määräämät tavoitteet ja toiminut tietoisesti tavalla, joka ei ole tähdännyt vähintään 80 laskun päivittäiseen käsittelemiseen. A vetosi asiassa erilaisiin työssä käytetyn tietojärjestelmän ominaisuuksiin. Lisäksi A vetosi hallinnon puolueettomuus- ja suhteellisuusperiaatteisiin. Hallinto-oikeus katsoi, ettei virasto ollut rikkonut puolueettomuusperiaatetta. Hallinto-oikeuden mukaan varoitus ei ollut liian ankara seuraamus A:n menettelystä siihen nähden, että hänen huomiotaan oli jo aiemmin jouduttu kiinnittämään virkatehtävien tavoitteisiin ne kirjallisesti määräämällä. Hallinto-oikeus totesi, että virasto oli voinut antaa A:lle kirjallisen varoituksen, eikä viraston päätös siten ollut lainvastainen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Hallintolaki 6 § Hallintolain 34 § 1 momentti Hallintolain 36 § Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 24 § Valtion virkamieslaki 66 § 2 momentti
Päätös HäHaO 19/0310/2 Kirjallinen varoitus
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 13.3.2019 19/0310/2 Kirjallinen varoitus Kohtuullinen aika Kuulemismenettely Suhteellisuusperiaate Syrjintä Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Työtehtävien... - Kirjallinen varoitus Päätös HäHaO 19/0309/2 Kirjallinen varoitus 1552428000000
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 13.3.2019 19/0309/2 Kirjallinen varoitus Epäasiallinen käytös Esimiehen arvostelu Esimies Kuulemismenettely Luottamusmies Luottamusmiehen kuuleminen Menettelyvirhe Päätöksen perusteleminen Sopimaton kielenkäyttö Sopimaton käytös Sopimattomuus Suhteellisuusperiaate Virkamiehen sananvapaus Virasto oli päättänyt antaa talouspalvelusihteeri A:lle valtion virkamieslain mukaisen kirjallisen varoituksen perusteettomien väitteiden esittämisen ja työpaikkakiusaamisen vuoksi. Päätöksen perusteluissa mainittiin A:n varoituksen antamiseen johtaneina tekoina A:n esimieheen kohdistama perusteeton syyttäminen huutamisesta, haukkumisesta, nöyryyttämisestä ja arvostelusta. Lisäksi A oli perusteluiden mukaan kahvipöytä- ja käytäväkeskusteluissa kommentoinut ala-arvoisesti ja arvostellut esimiestään. A vaati hallinto-oikeudessa viraston päätöksen kumoamista. Lisäksi A vaati, ettei pääluottamusmiehen antamaa lausuntoa olisi saanut ottaa hallinto-oikeudessa huomioon. A piti kirjallista varoitusta suhteellisuusperiaatteen vastaisena ja siten liian ankarana seuraamuksena menettelystään. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n vaatimuksen siitä, ettei pääluottamusmiehen lausuntoa olisi saanut ottaa huomioon oikeudenkäyntiaineistona. Virkamiehellä on hallinto-oikeuden arvion mukaan sananvapautensa nojalla oikeus esittää myös esimiehiin kohdistuvaa arvostelua ja ilmoittaa kokemistaan epäkohdista. Kirjallisen varoituksen antaminen sähköpostiviestin perusteella merkitsi puuttumista A:n sananvapauteen. Hallinto-oikeus katsoi myös, että A:n lähettämän sähköpostin taustalla oli hänen epäasialliseksi kokema esimiehen toiminta. A oli viestillään pyrkinyt saamaan korjauksen työolosuhteissaan näkemään epäkohtaan. Sähköpostiviestin sisällön ja jakelun perusteella ei hallinto-oikeuden tulkinnan mukaan ollut pääteltävissä, että viesti olisi lähetetty muussa tarkoituksessa. Kirjallisen varoituksen antaminen näillä perusteilla ei hallinto-oikeuden mukaan ollut oikeassa suhteessa tavoitteisiinsa nähden. Kirjallista varoitusta koskevissa kuulemiskutsuissa ei ollut mainittu kahvipöytä- tai käytäväkeskusteluja. Myöskään kuulemistilaisuuksista laadituista muistioista ei ilmennyt, että A:lle olisi varattu tilaisuus tulla kuulluksi kyseisestä perusteesta. Kirjallinen varoitus oli annettu kuulematta A:ta virkamieslain ja hallintolain tarkoittamalla tavalla. Päätös oli kumottava kyseisen menettelyvirheen vuoksi. Virasto oli tiedoksi annetuissa kuulemiskutsuissa ilmoittanut harkitsevansa kirjallisen varoituksen antamista. A:ta oli kuultukahdessa tilaisuudessa, joista oli molemmista laadittu muistiot. Työtovereiden kuulemisesta laadituista muistioista oli kuulemiskutsun liitteenä annettu A:lle versiot, josta työtovereiden nimet oli poistettu tunnistamisen estämiseksi. Hallintolain mukaan A:lle olisi tullut varata tilaisuus antaa selityksensä alkuperäisistä muistioista tai vaihtoehtoisesti niiden jäljennöksistä. Kuulemista ei ollut siten toimitettu lain edellyttämällä tavalla. Näiden seikkojen valossa A:n menettelyä ei hallinto-oikeuden mukaan voitu katsoa sillä tavoin moitittavaksi, että työnantajalla olisi ollut perusteet antaa hänelle kirjallinen varoitus käyttäytymisvelvollisuuden rikkomisesta. Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen. Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 14 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 24 § Valtion virkamieslaki 66 § 2 momentti Hallintolaki 34 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 39 §
Päätös HäHaO 19/0309/2 Kirjallinen varoitus
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 13.3.2019 19/0309/2 Kirjallinen varoitus Epäasiallinen käytös Esimiehen arvostelu Esimies Kuulemismenettely Luottamusmies Luottamusmiehen kuuleminen Menettelyvirhe Päätöksen... - Irtisanominen yksilöperusteella , Kirjallinen varoitus Päätös P-SHaO 18/0500/2 Irtisanominen yksilöperusteella 1541109600000
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 2.11.2018 18/0500/2 Irtisanominen yksilöperusteella Huomautus Kirjallinen varoitus Luvaton poissaolo Myöhästely Oikeudenkäyntikulut Sairaus Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Työtehtävien laiminlyönti Työaikojen noudattaminen Työnjohtomääräys Virkavelvollisuuden laiminlyönti Virkavelvollisuuden rikkominen Virasto oli irtisanonut ympäristölakimies A:n virkasuhteen päättymään kuuden kuukauden irtisanomisajan kuluttua. A ei ollut toistuvasti noudattanut virastotyöaikaa, mistä hänelle oli myös useaan otteeseen huomautettu. Perusteettomien poissaolojen pituus oli ollut yhdestä minuutista 24 minuuttiin. Kuulemistilaisuuksissa A oli kertonut tietävänsä ja tuntevansa työaikaa, liukuvan työajan suositusta ja poissaoloa koskevat menettelytavat, määräykset ja ohjeet. A oli perustellut kuulemistilaisuudessa työajanseurantajärjestelmään tekemiään virheellisiä korjausmerkintöjä sillä, että ellei hän olisi korjannut merkintöjään, olisi hän saanut huomautuksen. Ennen irtisanomista A:lle oli annettu kaksi kirjallista huomautusta ja kaksi kirjallista varoitusta, jotka johtuivat virkavelvollisuuksien rikkomisesta, virkatehtävien asianmukaisen ja viivytyksettömän hoitamisen laiminlyönnistä, esimiehen työnjohto- ja valvontamääräysten noudattamatta jättämisestä sekä luvattomista poissaoloista. Työnantaja oli lisäksi useiden vuosien ajan kiinnittänyt A:n huomiota virkatehtävien laiminlyönteihin ja alisuoriutumiseen. A:n tekemien työsuoritteiden määrä oli ollut erittäin vähäinen ja asioiden käsittelyajat pitkiä. A:n työkykyä oli selvitetty työterveyshuollossa ja lisäksi työnantaja oli ryhtynyt toimenpiteisiin tukeakseen A:ta virkatehtävien asianmukaisen hoidon ja tulossopimuksen mukaisten käsittelyaikatavoitteen saavuttamiseksi. Viimeinen varoitus ennen helmikuun 2017 irtisanomista oli annettu irtisanomisuhalla marraskuussa 2016. Hallinto-oikeus totesi perusteluissaan, että virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Lisäksi hänen on noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Viranomainen ei saa irtisanoa virkasuhdetta virkamiehestä johtuvasta syystä, ellei tämä syy ole erityisen painava. Erityisen painavana syynä ei voida pitää ainakaan virkamiehen sairautta, vikaa tai vammaa, paitsi, jos siitä on ollut seurauksena virkamiehen työkyvyn olennainen ja pysyvä heikentyminen ja virkamiehellä on sen perusteella oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. Vaikka ilmenneet poikkeamat olivat olleet kestoltaan vähäisiä, työaikaa koskevien määräysten noudattamatta jättäminen oli ollut toistuvaa ja jatkunut pitkään. Irtisanomisperusteena ei ollut hallinto-oikeuden mukaan ollut A:n sairaus, eikä asiassa esitetystä selvityksestä muutoinkaan ilmennyt, että irtisanominen olisi johtunut sairaudesta tai muusta lainvastaisesta syystä. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen ja A:n sekä viraston oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen. Virastolla oli ollut lain edellyttämä erityisen painava syy A:n virkasuhteen irtisanomiseen eikä päätös siten ollut lainvastainen. Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 14 §1 momentti Valtion virkamieslaki 25 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 25 § 2 momentti Hallintolainkäyttölaki 74 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 74 § 3 momentti
Päätös P-SHaO 18/0500/2 Irtisanominen yksilöperusteella
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 2.11.2018 18/0500/2 Irtisanominen yksilöperusteella Huomautus Kirjallinen varoitus Luvaton poissaolo Myöhästely Oikeudenkäyntikulut Sairaus Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Työtehtävien... - Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös I-SHaO 19/0297/2 Irtisanominen yksilöperusteella ja virantoimituksesta pidättäminen 1560978000000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 20.6.2019 19/0297/2 Irtisanominen yksilöperusteella Virantoimituksesta pidättäminen Ampuma-aserikkomus Epäasiallinen käytös Käyttäytymisvelvollisuus Oikeudenkäyntikulut Poliisi Rikostuomio Sairaus Työaikojen noudattaminen Työkyky Työtehtävien laiminlyönti Vapaa-aika Yleinen luottamus viranomaiseen Poliisilaitos oli 1.3.2018 irtisanonut komisario A:n virkasuhteen päättymään kuuden kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen sekä pidättänyt A:n virantoimituksesta päätöksen tiedoksisaannista lähtien. Päätös irtisanomisesta perustui hovioikeuden aiemmin antamaan tuomioon virkavelvollisuuden rikkomisesta ja ampuma-aserikoksesta. Lisäksi A oli poliisilaitoksen päätöksen mukaan käyttäytynyt epäasiallisesti alaisiaan virkamiehiä kohtaan, laiminlyönyt työaikojen noudattamisen sekä erityisesti laiminlyönyt passiivisella toiminnallaan keskeisen toimenkuvaansa kuuluvan tehtävän eli poliisiaseman kenttätoiminnan johtamisen. A vaati poliisilaitoksen päätöksen kumoamista ja sitä, että hänen terveydentilaa koskevat tiedot on määrättävä salassa pidettäviksi. Lisäksi A vaati, että poliisilaitos on velvoitettava korvaamaan hänen oikeudenkäynti- ja asianosaiskulunsa. A:n mukaan hänen terveydentilalla oli ollut ilmeisen suuri vaikutus hänen irtisanomiseensa, eikä virkasuhteen irtisanomiselle ollut erityisen painavaa syytä. Poliisilaitoksen mukaan A:n rikostuomion perusteena olevan toiminnan voitiin katsoa vakavasti vaarantaneen luottamuksen poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Rikostuomio olisi jo sinänsä peruste virkasuhteen irtisanomiselle. Asiassa oli pääasiana ratkaistava, oliko poliisilaitos voinut irtisanoa A:n virkasuhteen hovioikeuden antaman tuomion ja irtisanomispäätöksestä muutoin ilmenevän virkavelvollisuuksien laiminlyöntiä tai virkavelvollisuuksien vastaista menettelyä koskevan selvityksen perusteella. A:n valituksen johdosta asiassa oli erityisesti arvioitava se, oliko hänen irtisanominen perustunut laissa tarkoitettuun erityisen painavan syyn sijaan A:n terveydentilaan. Hallinto-oikeus totesi, että A:n syyksi luetut teot olivat luonteeltaan laissa säädettyjen velvollisuuksien laiminlyöntejä. A:n terveydentilaa koskevasta selvityksestä ei hallinto-oikeuden mukaan voitu päätellä, että hänen kykynsä menetellä lain ja virkavelvollisuuksiensa mukaisesti olisi juuri terveydentilan vuoksi alentunut siinä määrin, että se olisi voitu ottaa huomioon menettelyn virkamiesoikeudellista moitittavuutta arvioitaessa. Hallinto-oikeuden mukaan poliisilaitoksen irtisanomisperusteena esittämille epäasialliselle käyttäytymiselle alaisia kohtaan, työaikojen noudattamisen laiminlyönnille tai mahdolliselle ulkopuolisten havaitsemalle alkoholinkäytölle ei voitu antaa merkitystä irtisanomisperusteita arvioitaessa. Poliisimiehen käyttäytymisen moitteettomuudelle on asetettu valtion virkamieslaissa säädettyä ankarammat edellytykset. A oli päällystöön kuuluvana poliisimiehenä syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen ja ampuma-aserikokseen. Huolimatta siitä, että A:han ei aikaisemmin ollut kohdistettu virkamiesoikeudellisia seuraamuksia, oli A:n menettely hallinto-oikeuden mukaan muodostanut erityisen painavan syyn hänen irtisanomisekseen. Lisäksi irtisanomisen perusteena ollut edellä selostettu menettely osoitti A:n siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, että poliisilaitos oli voinut pidättää hänet virantoimituksesta. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen ja oikeudenkäyntikuluvaatimuksen. Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 14 § 1 ja 2 momentti Valtion virkamieslaki 25 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 40 § 2 momentti 4 kohta Poliisilaki 1 § Valtioneuvoston asetus poliisista 1 § Poliisin hallinnosta annettu laki 15 f § Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti ja 74 § 2 momentti
Päätös I-SHaO 19/0297/2 Irtisanominen yksilöperusteella ja virantoimituksesta pidättäminen
Itä-Suomen hallinto-oikeus 20.6.2019 19/0297/2 Irtisanominen yksilöperusteella Virantoimituksesta pidättäminen Ampuma-aserikkomus Epäasiallinen käytös Käyttäytymisvelvollisuus Oikeudenkäyntikulut Poliisi Rikostuomio Sairaus Työaikojen... - Irtisanominen yksilöperusteella , Kirjallinen varoitus , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös HeHaO 19/0050/2 Irtisanominen yksilöperusteella 1548280800000
Helsingin hallinto-oikeus 24.1.2019 19/0050/2 Kirjallinen varoitus Virkasuhteen irtisanominen Virantoimituksesta pidättäminen Irtisanominen yksilöperusteella Irtisanomisajan palkka Kuulemismenettely Oikeudenkäyntikulut Sairaus Sopimaton käytös Sopimattomuus Suullinen käsittely Syrjintä Taloudellinen vahinko Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Työtehtävien laiminlyönti Työtehtävistä kieltäytyminen Valitusaika Virkavelvollisuuden laiminlyönti Virkavelvollisuuden rikkominen Päätös käsittää neljä erillistä päätöstä vuodelta 2017, joista A oli valittanut hallinto-oikeudelle eli kirjallinen varoitus, irtisanominen yksilöperusteella sekä kahteen otteeseen virantoimituksesta pidättäminen. Valittajan asiamies oli kesken oikeudenkäynnin ilmoittanut hallinto-oikeudelle, että valittaja oli kuollut vuonna 2018 ja valittajan kuolinpesä halusi edelleen jatkaa oikeudenkäyntejä. Virasto oli päättänyt irtisanoa A:n virkasuhteen päättymään kuuden kuukauden kuluttua päätöksen tiedoksi saamisesta. Irtisanomisen syynä oli toistuva virkavelvollisuuksien rikkominen senkin jälkeen, kun A:lle oli annettu kirjallinen varoitus. A vaati päätöstä virkasuhteen irtisanomisesta kumottavaksi. Valittajan sähköpostitse toimittama valituskirjelmä oli toimitettu hallinto-oikeuteen valitusajan päättymisen jälkeen. Sen vuoksi se oli jätettävä myöhästyneenä tutkimatta. Kun itse irtisanomisasiassa tehty valitus oli edellä kuvatulla tavalla jätetty hallinto-oikeudessa tutkimatta, ei kuolinpesällä voitu katsoa olevan muissa valitusasioissa oikeussuojan tarvetta. Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 24 § Valtion virkamieslaki 25 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 40 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 40 § 2 momentti 4 kohta Valtion virkamieslaki 40 § 3 momentti Valtion virkamieslaki 57 § 1 momentti Hallintolaki 33 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 5 § 1 ja 2 momentti Hallintolainkäyttölaki 22 § Hallintolainkäyttölaki 26 § 1 momentti Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti Hallintolainkäyttölaki 52 § 1 momentti
Päätös HeHaO 19/0050/2 Irtisanominen yksilöperusteella
Helsingin hallinto-oikeus 24.1.2019 19/0050/2 Kirjallinen varoitus Virkasuhteen irtisanominen Virantoimituksesta pidättäminen Irtisanominen yksilöperusteella Irtisanomisajan palkka Kuulemismenettely Oikeudenkäyntikulut Sairaus Sopimaton... - Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös I-SHaO 15/0152/4 Irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen 1431291600000
Itä-Suomen hallinto-oikeus 15/0152/4 A: 11.5.2015 Irtisanominen yksilöperusteella Virantoimituksesta pidättäminen Sairaus Puolustusvoimat Työkyky Terveystarkastus Suullinen menettely Työn luonteesta johtuva peruste Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen Työnjohtomääräys Virasto oli irtisanonut toimistoupseerina toimineen A:n kuuden kuukauden irtisanomisajalla sekä pidättänyt hänet virantoimituksesta. Työnantajan mukaan A:n teko ja laiminlyönti osoittivat virkamiehen siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, ettei virantoimitusta ollut voitu jatkaa. Lisäksi virantoimituksen jatkuminen irtisanomisajan olisi voinut vaarantaa kansalaisten turvallisuuden, kun A:n työtehtävien mukainen terveydentila oli epäselvä. A:lla oli ollut runsaasti pitkäaikaisia sairauspoissaoloja vuodesta 2012 alkaen, vuosina 2012–2014 yhteensä 514 vuorokautta. Työnantaja oli käynnistänyt toimenpiteet yhdessä työterveyshuollon kanssa A:n terveydentilan toteamiseksi. A oli vuonna 2013 kutsuttu lakisääteiseen määräaikaiseen työterveystarkastukseen neljä kertaa. Lisäksi A oli kutsuttu työkykyneuvotteluun. A ei ollut saapunut paikalle. A oli saapunut 10.1.2014 järjestettyyn työkykyneuvotteluun, josta hän oli poistunut paikalta kesken neuvottelun. Tämän jälkeen A oli todisteellisesti määrätty 4.3.2014 pidettävään lakisääteiseen työterveystarkastukseen ja 18.3.2014 pidettävään työkykyneuvotteluun. A ei ollut saapunut kumpaankaan tilaisuuteen. A oli toimittanut virastolle 2.3.2014 päivätyn kirjeen, jossa hän oli todennut, ettei edellytyksiä terveystarkastukselle eikä neuvotteluille ole. A oli esittänyt sähköpostitse 12.3.2014 sairauslomansa keskeyttämistä ja paluuta kokeilemaan työskentelyä. A oli toimittanut hallinto-oikeudelle 21.3.2014 allekirjoitetun terveyskeskuslääkärin lausunnon työkyvystään, jossa A:n oli todettu olevan työkykyinen 17.3.2014 alkaen, sekä työterveyshuollon erikoislääkärin allekirjoittaman lausunnon. Hallinto-oikeus arvioi, että työnantajalla oli A:n sairauspoissaolojen vuoksi ollut perusteet määrätä A terveystarkastukseen hänen terveydentilansa toteamiseksi, jotta voitiin selvittää, oliko A:lla terveytensä puolesta edellytyksiä jatkaa työskentelyään. A:n toimittamat lääkäreiden lausunnot oli annettu vasta sen jälkeen, kun A oli yksiselitteisesti kieltäytynyt hänelle määrätystä työterveystarkastuksesta ja työkykyneuvottelusta. Lausunnot eivät myöskään olleet työnantajan hyväksymiltä työterveyslääkäreiltä. Hallinto-oikeuden mukaan työnantaja oli voinut virkamieslain 19 §:n nojalla määrätä A:n osallistumaan yhdessä työterveyshuollon kanssa järjestämiinsä tilaisuuksiin. Siten A:n itse hankkimilla, suppeilla lausunnoilla hänen työkyvystään ei ollut merkitystä irtisanomisen laillisuutta arvioitaessa. Hallinto-oikeus katsoi, että koska A ei ollut kehotuksista huolimatta suostunut työnantajan hänelle määräämään työterveystarkastukseen ja työkykyneuvotteluun, työnantajalla oli ollut A:sta johtuva erityisen painava syy hänen virkasuhteensa irtisanomiseen. A:lla oli ollut pitkäkestoisia sairaudesta johtuvia poissaoloja, eikä viranomainen siten ollut ylittänyt harkintavaltaansa määrätessään A:n työterveystarkastukseen. A:n terveydentilaa ei ollut voitu selvittää A:sta johtuvasta syystä. Hallinto-oikeus arvioi, että A:n terveydellisen työkyvyn ollessa epäselvä, hänen työskentelynsä irtisanomista koskevan päätöksen tekemisen jälkeen olisi voinut vaarantaa kansalaisten turvallisuuden. Kun A:n terveydentila oli ollut epäselvä ja hän oli kieltäytynyt selvittämästä sitä, oli hänet voitu arvioida soveltumattomaksi tehtävään. A oli siten voitu pidättää virantoimituksesta välittömästi irtisanomisen jälkeen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO 19.10.2017 T 5229: Korkein hallinto-oikeus tutki valituksen. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja asia palautettiin hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamiseksi ja sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi. Hallintolaki 6 § Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 14 § 2 momentti Valtion virkamieslaki 19 § Valtion virkamieslaki 25 § Valtion virkamieslaki 40 §
Päätös I-SHaO 15/0152/4 Irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen
Itä-Suomen hallinto-oikeus 15/0152/4 A: 11.5.2015 Irtisanominen yksilöperusteella ... - Kirjallinen varoitus Asiat 69/2011 ja 74/2011: Kirjallinen varoitus 1361484000000
Kirjallinen varoitus Asia 69/2011 ja 74/2011 Kuulemismenettely VMLTK 14/2013 Menettelyvirhe A: 22.2.2013 Virkatehtävien laiminlyönti Johtava lääkäri oli 11.8.2011 tekemällään päätöksellä antanut erikoislääkäri A:lle kirjallisen varoituksen valtion virkamieslain 24 §:n ja kyseisessä sairaalassa hyväksytyn johtosäännön mukaisesti. Varoituksen perusteena oli virkamieslain 24 §:n vastainen käyttäytyminen työtehtävissä. Johtava lääkäri oli myös 15.9.2011 tekemällään päätöksellä antanut vastaavanlaisen kirjallisen varoituksen samoin perustein. A:n oikaisuvaatimus koski molempia päätöksiä. A:n asioiden käsittelemiseksi oli järjestetty kuulemistilaisuudet 11.8.2011 ja 15.9.2011 koskien mahdollisten kirjallisten varoitusten antamista. Kuulemistilaisuuksissa oli käyty läpi varoituksen antamisen perusteena olevia asioita ja virkatehtävien laiminlyöntejä, joiden takia kirjalliset varoitukset olivat tulleet harkittaviksi. Kuulemispöytäkirjojen mukaan A ei ollut kiistänyt kuulemistilaisuudessa esille tulleita asioita. Hän oli todennut, ettei ollut tarkoituksella jättänyt noudattamatta esimiehensä määräyksiä. Kuulemispöytäkirjoissa oli todettu, että A oli toiminut virkamieslain vastaisesti ja että kyseessä olevat asiat täyttivät virkamieslain 24 §:n kirjallisen varoituksen edellytykset. Kirjalliset varoitukset oli annettu A:lle heti kuulemistilaisuuksien päätyttyä, samassa tilaisuudessa. Kun kirjalliset varoitukset oli annettu A:lle samassa tilaisuudessa kuulemisen kanssa, ja jo kuulemispöytäkirjoihin oli kirjattu, että A:n teot täyttivät kirjallisen varoituksen edellytykset, oli ilmeistä, että päätökset kirjallisten varoitusten antamisesta oli tosiasiallisesti tehty jo etukäteen. Vaikka A:n kuulemistilaisuuksissa antamissa selityksissä ei ollut tullut ilmi mitään tilannetta selvittävää tai selventävää, A:n kuulemiselle ei ole näissä tapauksissa annettu sitä merkitystä viranomaisen päätösharkinnassa, mikä sille on tarkoitettu lain mukaan antaa. Sairaalan päätökset olivat näin ollen syntyneet virheellisessä järjestyksessä. Virkamieslautakunta tutkimatta oikaisuvaatimuksen perusteluja enemmälti kumosi sairaalan päätökset 11.8.2011 ja 15.9.2011 niissä tehtyjen menettelyvirheiden johdosta. (Äänestys 5-2) KHO 7.1.2015 T 23: KHO kumosi virkamieslautakunnan päätöksen. Päätökset eivät olleet kuulemisvirheen johdosta syntyneet virheellisessä järjestyksessä. A:n oikaisuvaatimukset 11.8.2011 tehdystä päätöksestä hylättiin. Sen sijaan A:n oikaisuvaatimus 15.9.2011 tehdystä päätöksestä hyväksyttiin ja kyseinen päätös kumottiin, koska varoitusta koskevassa päätöksessä ei ollut riittävän selkeästi ja yksiselitteisesti esitetty sitä, millä perusteella A:n oli katsottu laiminlyöneen virkatehtäviään. Valtion_virkamieslaki_14_§ Valtion_virkamieslaki_24_§ Valtion_virkamieslaki_66_§_2_momentti Hallintolaki_34_§ Hallintolaki_36_§
Asiat 69/2011 ja 74/2011: Kirjallinen varoitus
Kirjallinen varoitus ... - Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Asia 54/2012: Irtisanominen yksilöperusteella ja virantoimituksesta pidättäminen 1365109200000
Irtisanominen yksilöperusteella Asia 54/2012 Virantoimituksesta pidättäminen VMLTK 31/2013 Työtehtävien laiminlyönti A: 5.4.2013 Huomautus Työssä suoriutuminen Virkamieslautakunta oli 4.6.2010 tekemällään päätöksellä nro 43/2010 hyväksynyt A:n oikaisuvaatimuksen ja kumonnut yliopiston päätökset 15.6.2009 ja 25.8.2009 A:n virkasuhteen irtisanomisesta ja virantoimituksesta pidättämisestä. Päätöksessä oli todettu, että yliopiston päätös A:n irtisanomisesta oli syntynyt kuulemisen osalta virheellisessä järjestyksessä ja se oli siten lainvastaisena kumottava. Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 13.8.2012 T 2140 kumonnut virkamieslautakunnan päätöksen ja palauttanut asian virkamieslautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi ja päätöksessään todennut, että siltä osin kuin A:n irtisanomisen perusteena oli käytetty tietystä selvityksestä ilmeneviä seikkoja, A:ta oli kuultu asiassa lain edellyttämällä tavalla. Virkamieslautakunnalle jäi ratkaistavaksi, oliko A:n virkasuhde voitu irtisanoa niillä perusteilla, joiden osalta A:n oli katsottu tulleen ennen irtisanomista asianmukaisesti kuulluksi. Yliopisto oli 15.6.2009 tekemällään päätöksellä irtisanonut A:n osastosihteerin virasta virkamieslain 25 §:n 2 momentin perusteella virkavelvollisuuksien vastaisen toiminnan vuoksi. Päätöksessä oli todettu, että A oli toistuvasti hoitanut työtehtäviään huolimattomasti, mistä oli aiheutunut haittaa sekä työnantajalle, asiakasyliopistolle että yksittäisille asiakkaille. Yliopisto oli 25.8.2009 tekemällään päätöksellä pidättänyt A:n virantoimituksesta 16.8.2009 lukien. A oli saanut kirjallisen huomautuksen hänen työtehtävissään tapahtuneiden toistuvien virheiden ja huolimattomuuden takia. Hänen kanssaan oli myös käyty kolme palautekeskustelua kyseessä olevista asioista. Niistä huolimatta A:n työskentelyssä ilmenneet tarkkuusvirheet ja laiminlyönnit eivät olleet vähentyneet. A oli myöntänyt huolimattomuusvirheet, mutta kertonut kuitenkin pyrkineensä huolellisuuteen. Asiassa saadun selvityksen perusteella A:n huolimaton toiminta virkatehtävien hoitamisessa oli ollut toistuvaa, eikä hän ollut korjannut menettelyään useista suullisista ja yhdestä kirjallisesta huomautuksesta huolimatta. Tehtävissä oli esiintynyt virheitä ja laiminlyöntejä toistuvasti, ja ne olivat aiheuttaneet haittaa työnantajalle ja asiakasyliopistolle sekä yksittäisille asiakkaille. Yliopistolla oli näin ollen ollut erityisen painava syy A:n irtisanomiseen. Yliopiston on valtion virkamieslain 40 §:n 1 momentin mukaan pitänyt pidättää A virantoimituksesta, koska irtisanomispäätös ei ollut saanut lainvoimaa irtisanomisajan kuluttua loppuun. Virkamieslautakunta ei katsonut asiassa olevan lain tarkoittamaa erityistä syytä määrätä asiasta toisin. Virkamieslautakunta hylkäsi oikaisuvaatimukset. KHO 28.1.2015 T 202: ei muutosta. Valtion_virkamieslaki_14_§_1 _momentti Valtion_virkamieslaki_25_§_2 _momentti Valtion_virkamieslaki_40_§_1 _momentti Valtion_virkamieslain_muuttamisesta_annetun_lain_(1.3.2012/177)_voimaantulosäännös
Asia 54/2012: Irtisanominen yksilöperusteella ja virantoimituksesta pidättäminen
Irtisanominen yksilöperusteella Asia... - Irtisanominen yksilöperusteella , Kirjallinen varoitus , Virantoimituksesta pidättäminen Asia 66/2012: Irtisanominen yksilöperusteella ja virantoimituksesta pidättäminen 1361484000000
Irtisanominen yksilöperusteella Asia 66/2012 Virantoimituksesta pidättäminen VMLTK 16/2012 Poliisi A: 22.2.2013 Rattijuopumus Kirjallinen varoitus Kuulemismenettely Virkavapaa Käyttäytymisvelvollisuus Poliisilaitos oli 2.8.2012 tekemällään päätöksellä irtisanonut vanhempi konstaapeli A:n virkasuhteen ja pidättänyt tämän virantoimituksesta irtisanomisajaksi. A:n epäiltiin syyllistyneen rattijuopumukseen 8.6.2012. Poliisilaitos oli ottanut irtisanomispäätöksessään huomioon sen, että A:lle oli aikaisemman vastaavanlaisen käyttäytymisen johdosta annettu virkamieslain 24 §:n mukainen kirjallisen varoitus. Virkamieslautakunta katsoi, että vaikka A:lle ei ollut esitetty kyseessä olevaa tutkintailmoitusta, A oli ollut tietoinen, mistä kuulemisessa oli ollut kysymys. A:lle toimitetusta kuulemiskirjeestä oli käynyt ilmi, että poliisilaitos harkitsee A:n irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä. A oli kuulemistilaisuudessa myöntänyt syyllistyneensä rattijuopumukseen 8.6.2012. A oli näin ollen ollut tietoinen kaikista niistä seikoista, joihin irtisanomispäätös oli perustunut ja hänellä oli ollut mahdollisuus lausua asiassa mielipiteensä. Pelkästään tutkintailmoituksen antamatta jättämistä ei siis voitu pitää sellaisena kuulemisvirheenä, jonka vuoksi poliisilaitoksen päätös olisi tullut kumota. Poliisimiehen syyllistymistä rattijuopumuksen on pidettävä vakavana ja moitittavana tekona. Se, että A oli ollut tekonsa aikana virkavapaalla, ei poistanut poliisilaissa asetettua käyttäytymisvelvollisuutta. Lyhyen, noin kuukauden, virkavapaan ei voitu katsoa lieventävän käyttäytymisvelvollisuuden sitovuutta. Poliisilaitos oli voinut tehdä asiassa päätöksensä jo ennen kuin käräjäoikeus oli antanut asiassa tuomionsa, koska A:n syyllisyys ei ollut hänen esitutkinnassa tekemänsä tunnustuksen vuoksi epäselvä. Rikosoikeudellisella syyttömyysolettamalla ei ollut merkitystä arvioitaessa virkamiehen irtisanomisen oikeellisuutta, koska harkinnassa oli kyse myös virkamiehen käyttäytymisvelvollisuuden noudattamisesta. A:n toistuva syyllistyminen rattijuopumukseen lisäsi hänen tekonsa moitittavuutta. A:n aikaisemmasta teosta oli kuitenkin kulunut neljä vuotta, joten sillä ei suoraan ollut vaikutusta irtisanomisperusteen syntymiseen. Kokonaisarvioinnissa tuli kuitenkin ottaa huomioon tekojen luonne ja samankaltaisuus sekä se, ettei poliisimies voi toistuvasti syyllistyä tahallisiin rikoksiin vaarantamatta luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. A:n syyksi luetun rikoksen laatu sekä teon toistuvuus huomioon ottaen poliisilaitoksella oli A:n pitkästä virkaurasta huolimatta ollut erityisen painava syy virkasuhteen irtisanomiseen. A:n syyksi luettu rikos osoitti hänet siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, ettei virantoimitusta ollut voitu jatkaa. Virkamieslautakunta hylkäsi A:n oikaisuvaatimuksen. KHO 2.12.2014 T 3809: ei muutosta Valtion_virkamieslaki_14_§_2_momentti Valtion_virkamieslaki_25_§_2_momentti Valtion_virkamieslaki_40_§_2_momentti_4_kohta Valtion_virkamieslaki_66_§_2_momentti Hallintolaki_34_§ Hallintolaki_36_§ Poliisilaki_9_c_§
Asia 66/2012: Irtisanominen yksilöperusteella ja virantoimituksesta pidättäminen
Irtisanominen yksilöperusteella ... - Korvausvaatimus Asia 111/2010: Korvausvaatimus 1339102800000
Korvausvaatimus Asia 111/2010 Määräaikainen virkasuhde VMLTK 39/2012 Tutkimatta jättäminen A: 8.6.2012 A oli ollut korkeakoulun palveluksessa 1.9.2004–31.12.2009 yhteensä neljässä määräaikaisessa virkasuhteessa päätoimisena tuntiopettajana ja lehtorina. A oli otettu 1.1.2010–31.12.2011 määräaikaiseen työsuhteeseen yliopiston palvelukseen samoihin opetustehtäviin, joita hän oli aikaisemmissa virkasuhteissaan hoitanut. Yliopiston mukaan A:n virkasuhteen päättyminen ei ollut johtunut työnantajasta johtuvasta syystä vaan uuden yliopistolain voimaantulon takia. Työnantaja ei siten ollut korvausvelvollinen. Lisäksi A:n palvelussuhde yliopistoon ei ollut myöskään päättynyt, vaan palvelussuhteen laji oli ainoastaan muuttunut määräaikaisesta virkasuhteesta määräaikaiseksi työsuhteeksi. Virkamieslautakunnalla ei ollut toimivaltaa tutkia A:n palvelussuhteen määräaikaisuuden lainmukaisuutta enää 31.12.2009 jälkeen, kun kyseessä oli ollut yksityisoikeudellinen oikeussuhde, joka ei ollut perustunut valtion virkamieslakiin. Edelleen A:n palvelussuhteen oli katsottava asiassa esitetyn selvityksen perusteella jatkuneen katkeamatta virkasuhteesta yliopistolain voimaanpanolain myötä työsuhteena, vaikka asiassa ei ollut esitetty nimityskirjaa, jonka alkuperäinen nimittämisen kesto olisi ulottunut vuoden 2010 puolelle. Siten A oli siirtynyt 1.1.2010 lukien nimittämiskirjassa määritetyksi loppuajaksi määräaikaiseen työsuhteeseen 31.12.2011 asti, minkä jälkeen A:n palvelussuhde oli päättynyt. Tämän perusteella A:n palvelussuhde korkeakouluun oli jatkunut kaksi vuotta palvelussuhdelajin muutoksen jälkeen. Oikeuskäytännössä on katsottu, ettei määräaikaisiin virkasuhteisiin perustuvia korvaushakemuksia voida rajoituksitta esittää virkamieslautakunnalle sen jälkeen, kun virkamiehen palvelussuhde yliopistolain voimaantulon myötä on muuttunut työsuhteeksi. Virkamieslautakunta katsoi asian kokonaisarvioinnin perusteella, että A:n oikeusturva tuli yleisen lainkäytön puolella riittävästi turvatuksi. Kyseessä olleissa olosuhteissa A:n oikeussuojan toteutuminen ei edellyttänyt, että hänen 1.1.2010 edeltävien määräaikaisten nimitystensä laillisuus tutkittiin ja ratkaistiin valtion virkamieslaissa säädetyssä menettelyssä. Siten virkamieslautakunta ei ollut toimivaltainen ratkaisemaan A:n hakemusta palkkaa vastaavan korvauksen määräämiseksi. Virkamieslautakunta ei tutkinut korvausvaatimusta (äänestys 5–3). KHO 5.12.2012 T 3399: Korkein hallinto-oikeus ei tutkinut valitusta, sillä valituskirjelmä oli saapunut valitusajan päätyttyä. Suomen_perustusL_21_§_1_mom Euroopan_ihmisoikeussopimus_6_art_1_kpl Valtion_virkamiesL_9_§ Valtion_virkamiesL_49_§_1_mom Valtion_virkamiesL_56_§ Yliopistolain_voimaanpanosta_annettu_L_10_§_1_mo
Asia 111/2010: Korvausvaatimus
Korvausvaatimus ... - Virantoimituksesta pidättäminen Asia 82/2011: Virantoimituksesta pidättäminen 1366318800000
Virantoimituksesta pidättäminen Asia 82/2011 Kuulemismenettely VMLTK 34/2013 Menettelyvirhe A: 19.4.2013 Rikossyyte Vankilanjohtaja oli 1.11.2011 tekemällään päätöksellä pidättänyt vartija A:n virantoimituksesta rikossyytteen ja sen edellyttämien tutkimusten ajaksi. A:lle ei ollut ennalta ilmoitettu 1.11.2011 virantoimituksesta pidättämiseen liittyvästä kuulemisesta. Vankilan johtaja oli kertonut kysyneensä, mikäli pidätetyllä A:lla oli lausuttavaa mahdollisesta virantoimituksesta pidättämisestä rikostutkinnan perusteella. Välittömästi tämän jälkeen vankilan johtaja oli antanut A:lle tiedoksi päätöksen koskien virantoimituksesta pidättämistä. A oli kiistänyt vankilan johtajan esittäneen hänelle edellä mainittua kysymystä. Vaikka kysymys olisi esitetty, kuulemista ei voitaisi pitää riittävänä. Väitetyn kysymyksen esittämishetkellä ja päätöstä annettaessa A oli kiinniotettuna poliisiautossa. Väitetty kysymys oli oletettavasti tullut A:lle yllättäen eikä hän välttämättä ollut ymmärtänyt, että kyseessä oli virantoimituksesta pidättämistä koskeva kuuleminen. Asiaa ei myöskään vankilan johtajan kertoman mukana ollut esitetty niin selkeästi, että A:n olisi tullut ymmärtää, että kysymykseen vastaamatta jättäminen olisi merkinnyt luopumista hänen oikeudestaan tulla asiassa kuulluksi. Kuuleminen edellä mainitussa tilanteessa ei olisi ollut lainmukainen silläkään perusteella, ettei A:lle ollut varattu aikaa valmistautua kuulemiseen. A:ta ei ollut kuultu lain edellyttämällä tavalla ennen päätöksen tekemistä. Päätös virantoimituksesta pidättämisestä oli kumottava virheellisessä järjestyksessä syntyneenä. Virkamieslautakunta kumosi vankilan johtajan päätöksen. KHO 16.12.2014 T 3968: ei muutosta Valtion_virkamieslaki_40_§_2_momentti_1_kohta Valtion_virkamieslaki_66_§_2_momentti Hallintolaki_34_§_1_momentti Hallintolaki_36_§
Asia 82/2011: Virantoimituksesta pidättäminen
Virantoimituksesta pidättäminen ... - Irtisanominen yksilöperusteella , Kirjallinen varoitus Asia 67/2011: Irtisanominen yksilöperusteella 1329429600000
Irtisanominen yksilöperusteella Asia 67/2011 Virkavelvollisuuden rikkominen VMLTK 10/2012 Työtehtävien laiminlyönti A: 17.2.2012 Sivutoimi Kirjallinen varoitus Virasto oli tekemällään päätöksellä 24.8.2011 irtisanonut tietoliikenneohjaaja A:n virkasuhteen päättymään kuuden kuukauden kuluttua 28.2.2012. Päätöksen perustelujen mukaan A oli jatkuvasti harjoittanut työajalla yritystoimintaansa työhuoneessaan ja kokoustilanteissa. A oli laiminlyönyt työtehtäviään, minkä lisäksi A:n yritystoimintaan liittyi työnantajan kanssa kilpailevaa toimintaa. A:lla ei ollut yritystoiminnan harjoittamiseen työnantajan lupaa. Esitetyn selvityksen perusteella A ei ollut kiistänyt saaneensa suullisia huomautuksia harjoittamastaan yritystoiminnasta työajalla. A:lle oli viraston päätöksellä 21.6.2011 annettu kirjallinen varoitus oman yritystoiminnan harjoittamisesta työajalla ja omien puheluiden vastaanottamisesta kokoustilanteissa sekä työtehtävien laiminlyönnistä. Toinen varoitus oli annettu 1.7.2011 yritystoiminnan jatkuvasta harjoittamisesta työajalla. Virkamieslautakunta totesi, että virasto ei ollut kieltänyt A:ta sivutoimen pitämisestä, eikä se ollut osoittanut A:ta hakemaan sivutoimilupaa tai edes tekemään sivutoimi-ilmoitusta. Tästä johtuen irtisanominen ei ollut voinut perustua siihen, että A olisi rikkonut sivutoimen pitämisestä annettuja säännöksiä. Virkamieslautakunta katsoi, että esitetyn ja arvioidun selvityksen perusteella A:n käyttäytyminen oli ollut vielä varoitusten jälkeenkin moitittavaa, kun hän oli ainakin jossakin määrin käyttänyt työaikaansa yrityksensä työasioiden tarkasteluun. Virasto ei ollut kuitenkaan osoittanut, että työajan käyttäminen virkavelvollisuuksien vastaisella tavalla oli ollut niin merkittävää, että laissa tarkoitettu erityisen painava syy olisi täyttynyt. Virkamieslautakunta kumosi viraston A:n irtisanomista koskevan päätöksen (äänestys 6–2). KHO 10.10.2013 T 3222: Korkein hallinto-oikeus kumosi virkamieslautakunnan päätöksen. Saadusta selvityksestä ilmeni, että A oli saamistaan varoituksista huolimatta toistuvasti käyttäytynyt virkavelvollisuuksiensa vastaisesti, mikä oli ilmennyt erityisesti luvattomina poissaoloina työpaikalta. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että asiaa kokonaisuutena arvioiden virastolla oli ollut erityisen painava syy A:n irtisanomiselle. Valtion_virkamiesL_14_§_2_mom Valtion_virkamiesL_18_§ Valtion_virkamiesL_25_§_1_mom
Asia 67/2011: Irtisanominen yksilöperusteella
Irtisanominen yksilöperusteella Asia... - Kirjallinen varoitus Asia 52/2011: Kirjallinen varoitus 1334264400000
Kirjallinen varoitus Asia 52/2011 Käyttäytymisvelvollisuus VMLTK 26/2012 Rikostuomio A: 13.4.2012 Puolustusvoimat Sotilas Alkoholi Menettelyvirhe Esteellisyys Perusteen vanhentuminen Puolustusvoimat oli päätöksellään 6.5.2011 antanut yliluutnantti A:lle kirjallisen varoituksen. Päätöksen perustelujen mukaan A oli 15.8.2010 ollut siinä määrin alkoholin vaikutuksena alaisena, että hänen palveluskykynsä oli alentunut. Tästä teosta A:lle oli määrätty kurinpitoseuraamuksena kurinpitosakkoa palvelurikoksesta 5.4.2011. Virkamieslautakunta totesi, että kurinpitorangaistuksen määräämisessä oli ollut kysymys rikoslain mukaisen tunnusmerkistön täyttymistä koskevasta harkinnasta. Nyt kyseessä olleessa virkamieslain mukaisessa kirjallisessa varoituksessa puolestaan oli kysymys hallintopäätöksestä, jolla kohdistettiin moite virkavelvollisuuksien rikkomiseen ja kiinnitettiin vastaisen varalle virkamiehen huomio tämän toiminnan moitittavuuteen. Komentaja B oli kummassakin asiassa käyttänyt hänelle laissa tai asetuksessa määriteltyä toimivaltaa. Yksinomaan se, että komentaja oli määrännyt A:lle kurinpitosakkoa palvelurikoksesta, ei ollut muodostanut sellaista ennakkonäkemystä, jonka johdosta B:n puolueettomuus kirjallista varoitusta koskevan asian käsittelyssä olisi erityisestä syystä vaarantunut. Edelleen A:lle sotilaskurinpitomenettelyssä määrätty rangaistus oli perustunut 15.8.2010 tapahtuneeseen palvelurikokseen. A:lle annettu virkamieslain mukainen kirjallinen varoitus oli perustunut tähän samaan tapahtumaan. Kyseessä olleissa olosuhteissa kurinpitomenettelyn päättymisen odottaminen ei ollut ollut perusteltua kirjallisen varoituksen antamisen perusteen selvittämiseksi. Varoituksen perusteen oli siten katsottava tulleen viranomaisen tietoon 15.8.2010. Kun varoitukseen johtanut kuulemismenettely oli aloitettu vasta 5.4.2011 eli lähes kahdeksan kuukautta sen jälkeen kun teko oli tullut viranomaisen tietoon, varoituksen antaminen ei ollut tapahtunut kohtuullisessa ajassa. Varoituksen peruste oli siten vanhentunut. Asiassa ei ollut kuitenkaan toimittu Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräyksen vastaisesti, kun oikeuskäytännössä on linjattu, että virkamiesoikeudellista seuraamusta ei voida katsoa sopimusmääräyksen mukaiseksi rikosoikeudelliseen rangaistukseen rinnastuvaksi seuraamukseksi. Virkamieslautakunta hyväksyi A:n oikaisuvaatimuksen ja kumosi viraston A:lle antaman kirjallisen varoituksen (äänestys 4–3). KHO 5.9.2013 T 2746: Ei muutosta. Valtion_virkamiesL_24_§ HallintoL_28_§_1_mom_7_kohta Euroopan_ihmisoikeussopimuksen_7._lisäpöytäkirjan_4_art
Asia 52/2011: Kirjallinen varoitus
Kirjallinen varoitus ... - Korvausvaatimus Asia 46/2011: Korvausvaatimus 1337893200000
Korvausvaatimus Asia 46/2011 Määräaikainen virkasuhde VMLTK 34/2012 Työn luonteesta johtuva peruste A: 25.5.2012 Määräaikaisuuden perusteen voimassaoloaika A oli työskennellyt virastossa suunnittelijana 1.9.2008–31.12.2010 yhteensä kolmella eri määräaikaisella nimityksellä. Viraston mukaan virkasuhteet perustuivat suoraan asetukseen maaseutuohjelman teknisestä tuesta. EU-ohjelmakausi oli peruste määräaikaiselle työ- tai virkasuhteelle. Edelleen viraston alueellistamisella oli ollut vaikutusta määräaikaisten virkasuhteiden pituuteen, koska viraston tuli kohdella virkamiehiään yhdenmukaisesti. Virasto oli antamassaan selvityksessä lausunut, että kaikille nimityksille oli ollut työn luonteesta johtunut peruste. Asiassa ei ollut osoitettu, että A:n määräaikaisiin ohjelmiin liittyvät tehtävät olisivat olleet virastossa yleisesti tehtävää pysyväisluonteista työtä. Siitä huolimatta, että tehtävät eivät olleet olleet ohjelma-aikoihin sidottuja, niiden luonne oli esitetyn selvityksen perusteella ollut tilapäinen. Virkamieslautakunta totesi, että virastolla oli ollut työn luonteesta johtuva peruste nimittää A määräaikaisiin virkasuhteisiin 1.9.2008–31.12.2010. A:ta ei ollut kuitenkaan laissa edellytetyllä tavalla nimitetty koko määräaikaisuuden keston mukaiseksi ajaksi. Viraston alueellistaminen oli päätetty toteuttaa vuosien 2008–2011 aikana, joten alueellistaminen ei ollut muodostanut erityistä syytä poiketa A:n nimittämisestä koko perusteen mukaiseksi ajaksi ennen vuotta 2011. A:lla oli siten oikeus korvaukseen valtion virkamieslain 9 §:n 3 momentin perusteella. Virkamieslautakunta määräsi viraston maksamaan A:lle kuuden (6) kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen (äänestys 5–3). KHO 17.10.2014 T 3198: ei muutosta Valtion_virkamiesL_9_§ Valtion_virkamiesL_56_§
Asia 46/2011: Korvausvaatimus
Korvausvaatimus ... - Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Asia 25/2012: Irtisanominen yksilöperusteella ja virantoimituksesta pidättäminen 1351807200000
Irtisanominen yksilöperusteella Asia 25/2012 Virantoimituksesta pidättäminen VMLTK 68/2012 Työnjohtomääräys A: 2.11.2012 Alkoholi Luvaton poissaolo Viraston työsuojelun vastuualueen johtaja oli 24.2.2012 tekemällään päätöksellä irtisanotut tarkastaja A:n virkasuhteen ja pidättänyt hänet virkasuhteesta. Päätöksessä oli mainittu irtisanomiselle seuraavat syyt: 1) A oli ollut työpaikalla päihtyneenä 16.12.2011. A:lle oli annettu aiemmin 10.1 ja 19.10.2011 varoitukset päihtyneenä olosta virka-aikana. 2) A ei ollut noudattanut työaikaleimausten tekemistä koskevia työnantajan työnjohtomääräyksiä, vaikka häntä oli useasti huomautettu puuttuvista työaikaleimauksista. A:lle oli myös kertynyt työnajan alitusta. 3) A oli ollut useasti poissa virantoimituspaikalta virka-aikana ilman kelvollista syytä. 4) A oli käyttänyt väärin virka-autoa 17.5. ja 1.6.2011 ajamalla kyseisinä päivinä enemmän kilometrejä kuin työpaikan ja tarkastuskohteen välinen matka olisi edellyttänyt. 5) A oli ollut luvattomasti poissa virantoimituksesta 27.10. ja 7.11.2011. 6) A oli kadottanut virkapuhelimensa vapaa-aikanaan ja korvannut sen ilman esimiehen lupaa maksaen sen valtion maksukortilla. Virkamieslautakunta katsoi, että A oli saapumalla toistuvasti päihtyneenä työpaikalle, luvattomilla poissaoloillaan ja toistuvilla työnjohtomääräysten laiminlyönneillään menettänyt työnantajan luottamuksen kykyynsä hoitaa virkatehtävänsä asianmukaisesti ja esimiesten antamien määräysten mukaisesti. Virastolla oli näissä oloissa ollut erityisen painava syy irtisanoa A:n virkasuhde, eikä irtisanomisessa ollut kyse kiusaamisesta tai A:han kohdistuvasta ajojahdista. Irtisanomisen perusteena olevat teot osoittivat lisäksi A:n siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, ettei virantoimitusta voitu jatkaa. A oli näin ollen voitu myös pidättää virantoimituksesta irtisanomisen jälkeen. Virkamieslautakunta hylkäsi A:n oikaisuvaatimuksen ja siinä esitetyn pyynnön suullisen käsittelyn toimittamisesta. KHO 5.11.2014 T 3409: ei muutosta Valtion_virkamieslaki_11_§ Valtion_virkamieslaki_14_§ Valtion_virkamieslaki_25_§_2_momentti Valtion_virkamieslaki_40_§_2_momentti_4_kohta Valtion_virkamieslaki_51_§_1_momentti Hallintolaki_37_§
Asia 25/2012: Irtisanominen yksilöperusteella ja virantoimituksesta pidättäminen
Irtisanominen yksilöperusteella ... - Korvausvaatimus Asia 23/2013: Korvausvaatimus 1379019600000
Korvausvaatimus Asia 23/2013 Määräaikainen virkasuhde VMLTK 56/2013 Avoimen viran tehtävien hoito A: 13.9.2013 Organisaatiouudistus Työn luonteesta johtuva peruste A oli työskennellyt virastossa ajalla 1.8.2010 - 31.12.2012 verosihteerinä kolmessa määräaikaisessa virkasuhteessa tehden koko ajan viraston pysyväisluonteisia tehtäviä. A oli hoitanut ajan 1.1. -31.12.2012 avoinna olleen viran tehtäviä. Asiassa saadun selvityksen mukaan A oli ilmoittanut 20.12.2012 toimistopäällikölle, ettei hän ota vastaan hänelle ajaksi 1.1. - 30.6.2013 tarjottua virkasuhdetta. A:n virkasuhde virastoon ei siten ollut päättynyt valtion virkamieslain 56 §:n 1 momentissa tarkoitetusta syystä eli sen vuoksi, ettei häntä enää olisi nimitetty viraston virkamieheksi. A:lla ei siten ollut oikeutta palkkaa vastaavaan korvaukseen. Ajanjaksoille 1.1. - 30.6.2012 ja 1.7. - 31.12.2012 tehtyjen nimitysten perusteena oli esitetyn selvityksen perusteella ollut avoimen viran tehtävien hoitaminen. Vuoden kestänyt avoimen viran hoidon järjestäminen määräaikaisilla virkasuhteilla on johtunut organisaatiouudistuksesta ja ollut selkeästi väliaikainen järjestely. Virastolla oli siten ollut valtion virkamieslain 9 §:n 1 momentissa säädetty peruste nimittää A määräaikaisiin virkasuhteisiin. Sitä, kuinka kauan uuden organisaation henkilötarpeen selvittäminen kestäisi, oli laajaa organisaatiouudistusta toteutettaessa ollut vaikea ennakoida. Nimitys oli tällöin voitu tehdä ajaksi, jonka määräaikaisuuden perusteen oli tiedetty ainakin kestävän. A:ta ei siten ollut nimitetty ilman valtion virkamieslain 9 §:n 3 momentissa tarkoitettua erityistä määräaikaisuuden perusteena olevaa aikaa lyhyemmäksi ajaksi. Virkamieslautakunta hylkäsi korvausvaatimuksen. KHO 5.8.2015 T 2143: ei muutosta. Valtion_virkamieslaki__9_§_1_momentti Valtion_virkamieslaki_9_§_2_momentti Valtion_virkamieslaki_56_§_1_momentti_(1088/2007)Valtion_virkamieslaki_56_§_2_momentti_(750/1994) Valtion_virkamieslain_muuttamisesta_annetun_lain_(177/2013)_voimaantulosäännös
Asia 23/2013: Korvausvaatimus
Korvausvaatimus ... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Asia 22/2013: Irtisanominen kollektiiviperusteella 1371157200000
Irtisanominen kollektiiviperusteella Asia 22/2013 Viran lakkauttaminen VMLTK 49/2013 Uudelleen sijoittaminen A: 14.6.2013 Kuulemismenettely Luottamusmiehen kuuleminen Organisaatiouudistus Sairausloma Virasto oli 11.1.2013 tekemällään päätöksellä irtisanonut A:n virkasuhteen 31.5.2013 lukien, koska yksikkö, jossa hän työskenteli, oli lakkautettu 31.12.2012. Valtion virkamieslaki ei edellytä virkamiehen kuulemista, kun virkasuhde irtisanotaan taloudellisista tai tuotannollisista syistä. Virkamieslautakunta katsoi selvitetyksi, että A:n kanssa oli ennen irtisanomispäätöksen tekemistä neuvoteltu hänen virkasuhteensa irtisanomisesta useita kertoja. Asiaa oli käsitelty yhteistoimintaneuvotteluissa. Lisäksi A oli saanut tiedokseen viraston kirjeen, jossa hänelle oli tarjottu asiantuntijan tehtävää. Liitteenä kirjeessä oli ollut yhteistoimintamenettelyn pöytäkirja. Menettely täytti siten Suomen perustuslain 21 §:n vaatimuksen siitä, että jokaisella on oikeus tulla kuulluksi. A:lle ei ollut ilmoitettu oikeudesta pyytää pääluottamusmiehen tai luottamusmiehen kuulemista. Virkamieslautakunta totesi, että luottamusmiestä oli kuultu asiassa yhteistoimintamenettelyssä, eikä menettelyvirheen ollut katsottava olennaisesti vaikuttaneen päätökseen. Lautakunta katsoi, ettei päätöstä tullut kumota yksinomaan sanotun menettelyvirheen perusteella. Virasto oli siirtänyt A:n viran virkapaikan toiseen kaupunkiin 1.1.2013 lukien. A:n työtehtävät aikaisemmassa yksikössä olivat viraston organisaatiomuutoksen vuoksi päättyneet, eikä A:lle ollut osoitettavissa virkansa mukaisia tehtäviä. Hänelle oli kirjeellä 5.12.2013 tarjottu asiantuntijan tehtävää, joka olisi ollut toisessa kaupungissa. A oli kieltäytynyt siirtymästä työskentelemään tähän kaupunkiin. Koska A ei ollut siirtynyt, hänet oli voitu irtisanoa valtion virkamieslain 27 §:n 3 momentin perusteella. Saadun selvityksen mukaan A ei ollut ilmoittautumismenettelyssä ilmoittautunut mihinkään tehtävään, mistä johtuen hänelle oli tarjottu vuoden 2012 lopussa aikaisemmin mainittua uutta asiantuntijatehtävää, jonka virkapaikka oli toisessa kaupungissa. A:ta ei ollut voitu sijoittaa toisiin tehtäviin virastossa, koska hän oli kieltäytynyt vastaanottamasta vaativuudeltaan vastaavaa tehtävää. Virasto ei näin ollen ollut laiminlyönyt uudelleensijoitus- ja koulutusvelvollisuuttaan. Asiassa ei ollut ilmennyt, että uusien tehtävien tarjoaminen olisi perustunut epäasiallisiin tai syrjiviin syihin. A:n sairausloma ei ollut este irtisanomiselle. Virkamieslautakunta katsoi, että virastolla oli ollut laissa tarkoitetut perusteet irtisanoa A:n virkasuhde. Virkamieslautakunta hylkäsi A:n oikaisuvaatimuksen. KHO 6.10.2014 T 2973: ei muutosta Valtion_virkamieslaki_11_§ Valtion_virkamieslaki_27_§ Valtion_virkamieslaki_58_§ Hallintolainkäyttölaki_31_§ Valtion_virkamieslain_muuttamisesta_annetun_lain_(177/2013)_voimaantulossäännös
Asia 22/2013: Irtisanominen kollektiiviperusteella
Irtisanominen kollektiiviperusteella Asia 22/2013 Viran lakkauttaminen ... - Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Asia 18/2013: Irtisanominen yksilöperusteella 1380229200000
Irtisanominen yksilöperusteella Asia 18/2013 Virantoimituksesta pidättäminen VMLTK 61/2013 Käyttäytymisvelvollisuus A: 27.9.2013 Sopimaton käytös Rikostuomio Alkoholi Rattijuopumus Puolustusvoimat Virasto oli päätöksellään 17.1.2013 irtisanonut A:n luutnantin virasta kuuden kuukauden kuluttua päätöksen tiedoksiannosta lukien ja pidättänyt hänet virantoimituksesta välittömästi irtisanomisen jälkeen. Päätöksen perustelujen mukaan Turun hovioikeus oli 5.12.2012 tuominnut A:n 21.5.2012 tehdystä rattijuopumuksesta ja lievästä palvelusrikkomuksesta sakkorangaistukseen. A oli saapunut töihin autolla ajaen alkoholin vaikutuksen alaisena, ja hänen kykynsä suorittaa palvelusta oli alkoholin vaikutuksen vuoksi ollut alentunut. A:lle oli vuonna 2006 annettu sotilaskurinpitorangaistus, kirjallinen varoitus ja kehotus hoitoonohjauksesta palvelurikoksen vuoksi. A oli 7.2.2012 erotettu virantoimituksesta yhden kuukauden määräajaksi ja hänelle oli 17.1.2012 annettu kehotus hoitoonohjauksesta. Kaikki aikaisemmat teot ovat liittyneet siihen, että A oli tullut töihin alkoholin vaikutuksen alaisena ja että hänen kykynsä suorittaa palvelusta oli alentunut. Virkamieslautakunta totesi, että A:n vuonna 2006 tapahtuneet virkamiehen sopimattomaan käyttäytymiseen liittyvät tapaukset olivat ajan kulumisen vuoksi yksittäisinä irtisanomisperusteina vanhentuneet, mutta ne voitiin ottaa huomioon kokonaisarviossa. Virkamieslautakunta totesi, että irtisanomisperusteen olemassaoloa arvioitaessa oli otettava huomioon valtion palveluksessa olevien virkamiesten toisistaan poikkeaviin tehtäviin kohdistuvat erilaiset vaatimukset. Ammattisotilaan syyllistymistä rattijuopumukseen ja lievään palvelusrikkomukseen oli lähtökohtaisesti pidettävä moitittavana tekona varsinkin, kun rattijuopumus oli tapahtunut virantoimituksessa. A oli työnjohdollisista ja virkamiesoikeudellisista toimenpiteistä huolimatta jatkanut menettelyään ja tämä oli ollut omiaan vaarantamaan luottamusta häntä ja virastoa kohtaan. Kokonaisuutena arvioiden A oli käyttäytynyt sillä tavoin ammattisotilaalle sopimattomasti, että virastolla oli ollut erityisen painava syy A:n irtisanomiseen. Teko oli myös osoittanut A:n siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, että hänet oli voitu välittömästi irtisanomisen jälkeen pidättää virantoimituksestaan. Virkamieslautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen. Virkamieslautakunta ei tutkinut A:n vaatimusta muuttaa irtisanominen määräaikaiseksi virasta erottamiseksi toimivaltaansa kuulumattomana. KHO 21.8.2015 T 2232: Ei muutosta (valitus virkamieslautakunnan päätöksestä on hylättävä). Suomen_perustuslaki_6_§ Valtion_virkamieslaki_11_§ Valtion_virkamieslaki_14_§_2_momentti Valtion_virkamieslaki_25_§_2_momentti Valtion_virkamieslaki_25_§_3_momentti Valtion_virkamieslaki_40_§_2_momentti_4_kohta Valtion_virkamieslaki_49_§ Puolustusvoimista_annettu_laki_42_§ Puolustusvoimista_annettu_laki_48_§ Yhdenvertaisuuslaki_6_§ Hallintolaki_6_§ Valtion_virkamieslain_muuttamisesta_annetun_lain_(177/2013)_voimaantulosäännös
Asia 18/2013: Irtisanominen yksilöperusteella
Irtisanominen yksilöperusteella Asia... - Korvausvaatimus Asia 5/2013 Korvausvaatimus 1380229200000
Korvausvaatimus Asia 5/2013 Määräaikainen virkasuhde VMLTK 59/2013 Avoimen viran tehtävien hoito A: 27.9.2013 Sijaisuus Verosihteeri A oli ollut viraston palveluksessa 19.5.2008 – 31.12.2012 yhdeksässä määräaikaisessa virkasuhteessa. A:n virkasuhdetta ei ollut jatkettu 31.12.2012 jälkeen. Saadun selvityksen mukaan A oli 1.1. – 31.12.2012 hoitanut avoinna ollutta verosihteerin virkaa. Kyseinen virka oli päätetty täyttää pysyvästi 1.12.2012 alkaen. A oli hakenut virkaa, mutta ei ollut tullut siihen valituksi. Asiassa oli riidatonta, että A:lle oli tarjottu 1.1. – 30.6.2013 viransijaisuutta toisessa toimipisteessä ja että A oli ilmoittanut ottavansa tehtävän vastaan ainoastaan, mikäli hänet vakinaistetaan. Saadun selvityksen mukaan kyse oli ollut vaativuustasoltaan vastaavasta tehtävästä kuin A:n aiempi tehtävä. A:n virkasuhteen virastoon ei näissä olosuhteissa voitu katsoa päättyneen sen vuoksi, ettei häntä ollut nimitetty virkamieslain 56 §:n tarkoittamalla tavalla viraston virkamieheksi, vaan hänen itsensä nimittämiselle asettamien ehtojen vuoksi. Niillä seikoilla, joiden perusteella A oli päätynyt olla ottamatta vastaan hänelle tarjottua viransijaisuutta, ei ollut merkitystä arvioitaessa valtion virkamieslain 56 §:n mukaista korvauksen saamisen edellytystä. Koska kyse oli ollut puoli vuotta kestäneestä määräaikaisesta virkasuhteesta, eivät valtion virkamiesasetuksen 7 § ja 7 a § tulleet asiassa suoraan sovellettaviksi. A:lle oli myös ilmoitettu viransijaisuuden tehtävien sisältö ja alkamisajankohta. A:lla ei näin ollen ollut oikeutta hakemaansa korvaukseen. Virkamieslautakunta hylkäsi korvausvaatimuksen. KHO 5.8.2015 T 2142: ei muutosta. Valtion_virkamieslaki_9_§ Valtion_virkamieslaki_56_§ Valtion_virkamiesasetus_7_§ Valtion_virkamiesasetus_7_a_§
Asia 5/2013 Korvausvaatimus
Korvausvaatimus ... - Virantoimituksesta pidättäminen Päätös TuHaO 15/0143/1 Virantoimituksesta pidättäminen 1433970000000
Virantoimituksesta pidättäminen Turun hallinto-oikeus Rikossyyte Päätös 15/0143/1 A: 11.6.2015 Käräjäoikeus oli pidättänyt A:n virastomestarin virasta. Päätöksen mukaan A:ta vastaan oli nostettu syyte laittomasta uhkauksesta, joka oli kohdistettu oikeustalolla työnsä puolesta asioivaan henkilöön. Syyte oli estänyt A:ta jatkamasta virkatehtäviensä hoitamista, sillä A:n virkatehtäviin kuului myös yleisöpalvelu. Hallinto-oikeus totesi, että ottaen erityisesti huomioon sen, että rikoksen asianomistajana oli ollut käräjäoikeudessa työnsä puolesta asioiva henkilö, A:ta vastaan nostettu syyte oli hänen asemansa ja tehtävänsä huomioon ottaen voinut vaikuttaa hänen edellytyksiinsä hoitaa virkatehtäviään, vaikka tekoa ei ollut tehty virkatehtäviä hoidettaessa. Siten A:n virantoimituksesta pidättämiselle oli ollut perusteet. Hallinto-oikeus totesi, ettei käräjäoikeus ollut velvollinen muuttamaan A:n toimenkuvaa välttääkseen virantoimituksesta pidättämisen, eikä se asiassa saadun selvityksen perusteella olisi ollut edes mahdollista. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Hallintolaki_6_§ Valtion_virkamieslaki_40_§_2_momentti_1_kohta
Päätös TuHaO 15/0143/1 Virantoimituksesta pidättäminen
Virantoimituksesta pidättäminen Turun... - Virantoimituksesta pidättäminen Päätös HäHaO 15/0430/3 Virantoimituksesta pidättäminen 1433365200000
Virantoimituksesta pidättäminen Hämeenlinnan hallinto-oikeus Yleinen luottamus viranomaiseen Virka-aseman väärinkäyttäminen Päätös 15/0430/3 Sairausloma Rikossyyte A: 4.6.2015 Poliisi Aikaprioriteetti Virasto oli pidättänyt ylikonstaapeli A:n virantoimituksesta 9.4.2014 lukien häntä vastaan nostettujen rikossyytteiden tuomioistuinkäsittelyn ajaksi. Päätöksen mukaan syyttäjä oli haastehakemuksessaan vaatinut A:n tuomitsemista tuntuvaan sakkorangaistukseen kunnianloukkauksesta, yritetystä yllytyksestä perättömään lausumaan ja virka-aseman väärinkäyttämisestä. Hallinto-oikeus totesi, että epäily poliisin alipäällystöön kuuluvan poliisimiehen syyllistymisestä virka-aseman väärinkäyttämiseen rikosten tutkinnassa on omiaan vakavasti heikentämään luottamusta asianomaisen virkamiehen tehtävien hoidon asianmukaisuuteen. Rikossyytteellä oli tapauksen olosuhteissa voitu perustellusti arvioida olevan vaikutusta A:n edellytyksiin hoitaa tehtäväänsä. Virastolla oli siten ollut valtion virkamieslain mukainen peruste A:n pidättämiselle virantoimituksesta. Hallinto-oikeuden mukaan virantoimituksessa pidättäminen on eräänlainen turvaamistoimenpide, jonka tarkoituksena on turvata viranhoidon jatkuvuus, luotettavuus ja uskottavuus rikostutkinnan ja oikeudenkäynnin aikana. Virantoimituksesta pidättäminen ei kuitenkaan ole mahdollista pidemmäksi ajaksi kuin on tarpeen toimenpiteen tavoitteiden turvaamiseksi. Toimenpidettä koskevia säännöksiä on vakiintuneesti tulkittu niin, että virantoimituksesta pidättäminen ei ole mahdollista silloin, kun virkamiehen virantoimitus on jo keskeytynyt hänelle myönnetyn vuosiloman tai virkavapauden vuoksi. Tätä niin sanottua aikaprioriteettiperiaatetta on oikeuskäytännössä noudatettu myös silloin, kun virkamies on keskeyttänyt työntekonsa sairauden vuoksi ja hakenut virkavapautta sairausloman saamiseen oikeuttavan lääkärintodistuksen perusteella. A oli toimittanut virastolle työterveyslääkärin 2.4.2014 päivätyn lääkärintodistuksen, jossa hänen oli todettu olevan työkyvytön 2.4.–9.4.2014. Työterveyshuollon lääkärin 7.4. ja 29.4.2014 antamien todistusten mukaan työkyvyttömyys oli jatkunut 9.4. jälkeenkin keskeytyksettä 11.5.2014 saakka. Viraston päättäessä 9.4.2014 pidättää A:n virantoimituksesta hänen työntekonsa oli ollut sairauden vuoksi keskeytyneenä viikon ajan. Hallinto-oikeus katsoi esitetyn selvityksen osoittavan, että virasto oli virantoimituksesta pidättämisestä päättäessään tiennyt A:n virantoimituksen olevan tosiasiallisesti keskeytyneenä sairauden vuoksi. Virastolla ei siten ollut hyväksyttävää perustetta olla käsittelemättä virkavapauden myöntämistä koskevaa asiaa ennen virantoimituksesta pidättämistä, ja sen olisi tullut määrätä virantoimituksesta pidättäminen alkamaan vasta sairausloman päättymisen jälkeen. Sillä, että A:lle oli ilmoitettu jo 24.3.2014 viraston pidättävän hänet virantoimituksesta 9.4.2014 lukien, ei ollut oikeudellista merkitystä asiassa, koska valituskelpoinen päätös asiassa oli tehty vasta 9.4.2014. Hallinto-oikeus muutti viraston päätöstä siten, että virantoimituksesta pidättäminen määrättiin alkavaksi vasta 12.5.2014 lukien. Lainvoimainen. Hallintolaki_54_§_1_momentti Laki_poliisin_hallinnosta_15_f_§ Valtion_virkamieslaki_23_§_1_momentti Valtion_virkamieslaki_23_§_2_momentti Valtion_virkamieslaki_23_a_§_1_momentti Valtion_virkamieslaki_40_§_2_momentti_1_kohta Valtion_virkamieslaki_40_§_4_momentti Valtion_virkamieslaki_66_§_2_momentti
Päätös HäHaO 15/0430/3 Virantoimituksesta pidättäminen
Virantoimituksesta pidättäminen Hämeenlinnan... - Korvausvaatimus Asia 7/2013: Korvausvaatimus 1382648400000
Korvausvaatimus Asia 7/2013 Määräaikainen virkasuhde VMLTK 65/2013 Avoimen viran tehtävien hoito A: 25.10.2013 Perusteen vanhentuminen Tilapäinen lisätyön tarve Sijaisuus Hoitopotilaan lisävalvonta A oli työskennellyt sairaalassa mielisairaanhoitajana ajalla 2.11.2006 - 12.1.2013. Sairaala ei ollut jatkanut määräaikaisten virkamiesten palvelussuhteita, mutta oli samaan aikaan palkannut sijaisiksi uusia henkilöitä, joista osalla ei ollut kelpoisuutta tehtävään. Koska A ei ollut ajanjaksolle 2.11.2006 - 31.1.2008 sijoittuneiden virkasuhteidensa osalta esittänyt korvausvaatimustaan säädetyssä kuuden kuukauden määräajassa virkasuhteensa päättymisestä, hänen oikeutensa vaatia korvausta oli näiden virkasuhteiden osalta vanhentunut. Annetun selvityksen mukaan A:n aikavälille 1.11.2008 - 12.1.2013 sijoittuneiden virkasuhteiden määräaikaisuuden perusteina olivat olleet muun muassa avoinna olevan viran tehtävien hoidon järjestäminen, vuorotteluvapaasta johtuva sijaisuus sekä vuosiloman sijaisuus. Esitetty selvitys ei osoittanut, että avoinna olevien virkojen hoidon väliaikaista järjestämistä olisi tarpeettomasti pitkitetty tai muutoin käytetty palvelussuhdeturvan kiertämiseksi. Avoinna olleiden virkojen hoidon järjestäminen määräaikaisilla nimityksillä oli kyseisissä tilanteissa ollut lain tarkoittamalla tavalla väliaikaista. Sairaalalla oli siten ollut virkamieslain mukainen peruste nimittää A määräaikaisiin virkasuhteisiin edellä mainitun ajanjakson välisenä aikana. A oli nimitetty hoitamaan saman avoinna olevan viran tehtäviä useampaan kertaan enintään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan, vaikka avoinna olevan viran tehtävien hoito oli kestänyt kauemmin. Koska A oli nimitetty edellä kerrotuin tavoin ilman valtion virkamieslain 9 §:n 3 momentissa säädettyä erityistä syytä määräaikaisuuden perusteena olevia aikoja lyhyemmäksi ajaksi, hänellä oli virkasuhteensa päättyessä oikeus 56 §:n 1 momentissa tarkoitettuun korvaukseen. Virkamieslautakunta määräsi sairaalan maksamaan A:lle kuuden (6) kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. Korvausvaatimus hylättiin enemmälti. (Äänestys 5-3) Valtion_virkamieslaki_9_§_1_momentti Valtion_virkamieslaki_56_§_1_momentti Valtion_virkamieslaki_56_§_2_momentti Valtion_virkamieslain_muuttamisesta_annetun_lain_(177/2013)_voimaantulosäännös KHO 1.7.2016 T 2920: KHO totesi, että asian oikeudellisessa arvioinnissa oli perusteltua ottaa huomioon neuvoston direktiivi 1999/70/EY Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön, Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemästä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta, jatkossa puitesopimus. Sen 1 lausekkeen b-kohdan mukaan tarkoituksena on laatia puitteet sellaisten väärinkäytösten ehkäisemiseksi, jotka johtuvat perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden käytöstä. Unionin tuomioistuin on katsonut, että toisen työntekijän tilapäinen sijaistaminen työnantajan hetkellisten henkilöstötarpeiden tyydyttämiseksi voi periaatteessa olla puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a-alakohdan mukainen perusteltu syy. Määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden uudistaminen ei unionin oikeuskäytännön mukaan ole puitesopimuksen mukaan perusteltua sellaisten tarpeiden tyydyttämiseksi, jotka eivät tosiasiassa ole luonteeltaan väliaikaisia vaan päinvastoin pysyviä ja jatkuvia. Tämän a-alakohdan noudattaminen edellyttääkin konkreettista valvontaa siten, että määräaikaisuuksien uudistamisella pyritään kattamaan väliaikaisia tarpeita, ja ettei kansallisen lain säännöksiä käytetä tosiasiassa työnantajan pysyvien ja jatkuvien henkilöstötarpeiden kattamiseen. Näin ollen pelkästään se seikka, että määräaikaisuuden peruste on kansallisen säännöksen mukaan hyväksyttävä, ei riitä tekemään säännöksestä puitesopimuksen mukaista, mikäli tämän säännöksen konkreettinen soveltaminen johtaa todellisuudessa perättäisten määräaikaisten sopimusten väärinkäyttöön. KHO katsoi asiassa selvitetyksi, että A:n määräaikaisten virkasuhteiden kesto sairaalassa ei ollut katkennut virkamieslautakunnan päätöksessä kerrotulla tavalla 31.1.2008, vaan jatkunut yhtäjaksoisesti myös 1.2.2008 – 31.10.2008. A oli ollut viisi kertaa nimitettynä määräaikaisesti usean virkamiehen vuosiloman sijaiseksi. Mielisairaanhoitajien suuren määrän takia vuosilomansijaisuuksia oli ollut runsaasti ympäri vuoden. KHO katsoi virkamieslautakunnan kannasta poiketen, että näissä olosuhteissa sairaalassa oli katsottava olleen sellainen jatkuva tarve mielisairaanhoitajien virkatehtävien hoitamiseen virkamiesten vuosilomien aikana, ettei kysymys ollut sellaisesta virkamieslain 9 §:n 1 momentissa tarkoitetusta työstä, joka olisi edellyttänyt määräaikaista virkasuhdetta. Lisäksi KHO katsoi virkamieslautakunnan kannasta poiketen, että siltä osin kuin A:n neljän määräaikaisen virkasuhteen perusteeksi oli ilmoitettu muun hoitopotilaan lisävalvonta, asiassa saadun selvityksen mukaan sairaalassa oli A:n määräaikaisten virkasuhteiden aikana ollut jatkuvasti tarvetta hoitopotilaiden lisävalvontaan, ja kysymys ei siten ollut sellaisesta virkamieslain 9 §:n 1 momentissa tarkoitetusta työstä, joka olisi edellyttänyt määräaikaista virkasuhdetta. Näin ollen KHO katsoi, että niiltä osin kuin A oli nimitetty vuosiloman sijaiseksi tai määräaikaisten nimitysten perusteena oli ollut hoitopotilaan lisävalvonta sekä niiltä osin kuin A oli nimitetty hoitamaan samojen avoinna olleiden virkojen tehtäviä ilman valtion virkamieslain 9 §:n 3 momentissa säädettyä erityistä syytä määräaikaisuuden perusteena olevia aikoja lyhyemmäksi ajaksi, hänellä oli virkasuhteensa päättyessä oikeus 56 §:n 1 momentissa tarkoitettuun korvaukseen. KHO hylkäsi korvausvaatimuksen enemmälti, mutta muutti virkamieslautakunnan päätöstä siten, että sairaala velvoitettiin maksamaan A:lle kahdeksan kuukauden palkkaa vastaava korvaus. Valtion_virkamieslaki_9_§_1_momentti Valtion_virkamieslaki_9_§_3_momentti Valtion_virkamieslaki_56_§_1_momentti Neuvoston direktiivi_1999/70/EY_ Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemästä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta
Asia 7/2013: Korvausvaatimus
Korvausvaatimus Asia... - Korvausvaatimus Asia 8/2013: Korvausvaatimus 1381438800000
Korvausvaatimus Asia 8/2013 Määräaikainen virkasuhde VMLTK 64/2013 Määräaikaisuuden perusteen voimassaoloaika A: 11.10.2013 Avoimen viran tehtävien hoito Tilapäinen lisätyön tarve Sijaisuus Hoitopotilaan lisävalvonta A oli työskennellyt sairaalassa 1.6.2008 – 1.1.2013 mielisairaanhoitajana 46 määräaikaisessa virkasuhteessa. Sairaala oli nimittänyt uusia työntekijöitä A:n virkasuhteen päätyttyä. Hallituksen esityksessä virkamieslain muuttamiseksi (HE 63/2007 vp) on virkamieslain 9 §:n 3 momentin perusteluissa todettu muun ohella, että määräaikaisen virkasuhteen tulee kestää koko perusteen mukaisen ajan. Erityinen syy, jolla tästä pääsäännöstä voidaan poiketa, voi liittyä määräaikaisen virkasuhteen perusteeseen. Virkamieslautakunta totesi, että nimittämiskirjoissa aikavälillä 1.2.2009 - 3.6.2012 kahdeksan eri määräaikaisuuden perusteeksi oli merkitty avoinna olevaan virkaan kuuluvien tehtävien väliaikainen hoito. A oli nimitetty hoitamaan avoinna olleen viran tehtäviä viiteen määräaikaiseen virkasuhteeseen aikavälillä 1.2. - 31.8.2009. Tältä osin asiassa ei ollut esitetty sellaista valtion virkamieslain 9 §:n 3 momentissa tarkoitettua syytä, joka olisi oikeuttanut sairaalan nimittämään A:n määräaikaisiin virkasuhteisiin määräaikaisuuden perusteena ollutta aikaa lyhyemmiksi jaksoiksi. Sairaalan olisi siten tullut nimittää A määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.2.2009 alkaen 31.8.2009 saakka. Lisäksi A oli 1.6.2008 - 2.9.2012 välisenä aikana nimitetty samalla perusteella useisiin lyhyisiin sijaisuuksiin, jotka olivat A:n määräaikaisuuden perusteena ollutta aikaa lyhyempiä. Sairaalan olisi tullut nimittää A sanottuihin määräaikaisiin virkasuhteisiin koko määräaikaisuuden ajaksi. Virkamieslautakunnan mukaan A:n kaikille nimityksille oli ollut valtion virkamieslain 56 §:ssä tarkoitettu syy. Sairaala oli siten voinut nimittää A:n määräaikaiseen virkasuhteeseen toistuvasti peräkkäin. Koska A on edellä kerrotuin tavoin ilman valtion virkamieslain 9 §:n 3 momentissa säädettyä erityistä syytä nimitetty määräaikaisuuden perusteena olevia aikoja lyhyemmäksi ajaksi, hänellä oli virkasuhteensa päättyessä oikeus virkamieslain nojalla maksettavaan korvaukseen. Virkamieslautakunta määräsi sairaalan maksamaan A:lle kahdeksan (8) kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. Vaatimus hylättiin enemmälti. Valtion_virkamieslaki_9_§ Valtion_virkamieslaki_49_§_1_mom Valtion_virkamieslaki_56_§ Valtion_virkamieslain_muuttamisesta_annetun_lain_(177/2013)_voimaantulosäännös KHO 1.7.2016 T 2917: KHO totesi, että asian oikeudellisessa arvioinnissa oli perusteltua ottaa huomioon neuvoston direktiivi 1999/70/EY Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemästä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta, jatkossa puitesopimus. Unionin tuomioistuimen mukaan se, että työ määritellään kansallisessa oikeudessa julkiseksi palvelussuhteeksi, johon liittyy asianomaisen jäsenvaltion julkiselle henkilöstölle luonteenomaisia seikkoja, ei anna jäsenvaltioille mahdollisuutta jättää halutessaan tiettyjen henkilöiden luokkia mainituissa yhteisön säädöksissä tavoitellun suojan ulkopuolelle. Unionin tuomioistuin on usein katsonut, että määräaikaisten työsopimusten tai -suhteiden uudistaminen sellaisten syiden vuoksi, jotka eivät tosiasiassa ole väliaikaisia vaan päinvastoin pysyviä ja jatkuvia, eivät ole puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a-alakohdassa tarkoitettuja perusteltuja syitä. Unionin tuomioistuin on lisäksi oikeuskäytännössään todennut, että vaikka kansallinen säännöstö voitaisiin perustella tässä säännöksessä tarkoitetulla perustellulla syyllä, se ei riitä tekemään säännöstöstä puitesopimuksen mukaista, mikäli tämän säännöstön konkreettinen soveltaminen johtaa todellisuudessa perättäisten määräaikaisten työsopimusten väärinkäyttöön. A oli nimitetty yhdeksään määräaikaiseen virkasuhteeseen, joiden määräaikaisuuden perusteeksi oli ilmoitettu muun hoitopotilaan lisävalvonta. KHO totesi, että vaikka lisävalvonta ei sairaalan mukaan ollut vakituinen ja pysyvä hoitomuoto, jo pelkästään A:n kohdalla toteutuneiden tällaisten määräaikaisten tehtävien määrä osoitti sen, että näitä tehtäviä ei voitu pitää virkamieslain 9 §:n 1 momentissa tarkoitettuina määräaikaisina tehtävinä. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan sairaalassa oli ollut jatkuvasti tarvetta hoitopotilaiden lisävalvontaan. Siten kysymys ei tältäkään osin ollut sellaisesta virkamieslain 9 §:n 1 momentissa tarkoitetusta työstä, joka olisi edellyttänyt määräaikaista virkasuhdetta. KHO katsoi virkamieslautakunnan kannasta poiketen, että niille virkasuhteille, joissa määräaikaisuuden perusteena oli muun hoitopotilaan lisävalvonta, edellytykset palkkaa vastaavan korvauksen määräämiseen virkamieslain 56 §:n 1 momentin nojalla olivat siten olemassa. A oli nimitetty määräajaksi usean eri virkamiehen vuosiloman sijaiseksi. KHO katsoi virkamieslautakunnan kannasta poiketen asiassa selvitetyksi, että kyseisen sairaalan työn luonne oli edellyttänyt, että virkamiesten tehtävillä oli ollut pääosin hoitaja myös virkamiehen vuosiloman aikana. Mielisairaanhoitajien suuresta määrästä johtuen vuosilomansijaisuuksia oli ollut runsaasti ympäri vuoden. Näissä olosuhteissa sairaalassa oli katsottava olleen sellainen jatkuva tarve vuosilomansijaisuuksille, että kyseessä ei ollut ollut virkamieslain 9 §:n 1 momentissa tarkoitettu työ, joka olisi edellyttänyt määräaikaista virkasuhdetta. KHO piti perusteltuna virkamieslautakunnan arviota siltä osin kuin kysymys oli ollut määräaikaiseen virkasuhteeseen nimittämisestä määräaikaisuuden perusteena ollutta kestoa lyhyemmäksi ajaksi ilman virkamieslain 9 §:n 3 momentissa tarkoitettua erityistä syytä. KHO totesi, että asiassa esitetyt vaatimukset ja selvitykset oli otettu huomioon. KHO katsoi, että näiden perusteella virkamieslautakunnan päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ollut perusteita. Valtion_virkaieslaki_9_§_1_momentti Valtion_virkaieslaki_9_§_3_momentti Valtion_virkamieslaki_56_§_1_momentti Neuvoston direktiivi_1999/70/EY_ Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemästä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta
Asia 8/2013: Korvausvaatimus
Korvausvaatimus Asia... - Korvausvaatimus Päätös HäHaO 16/0352/3 Korvausvaatimus 1461013200000
Korvausvaatimus Hämeenlinnan hallinto-oikeus Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Päätös 16/0352/3 A: 19.4.2016 A oli nimitetty virastossa seitsemään määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalla 14.11.2011 – 31.7.2014, jonka jälkeen A:ta ei nimitetty enää viraston virkamieheksi. A katsoi, että nimitysten määräaikaisuudelle 1.8.2012 – 31.3.2013 ja 1.10.2013 – 31.7.2014 ei ollut lainmukaista perustetta. Nimitykset ajoiksi 1.8.2012 – 31.1.2013 ja 1.2.2013 – 27.3.2013 olivat perustuneet organisaatiouudistuksen ja toimintojen uudelleen järjestelyn aiheuttamaan määräaikaiseen lisäresurssitarpeeseen. Kolmen henkilön eläkkeelle jääminen aiheutti myös lisäresurssitarpeen. Hallinto-oikeus totesi, että A:n nimitystä oli perusteltu sillä, että organisaatiomuutokseen liittyvä asiakirjahallinnon tehtävien yhdistäminen oli edellyttänyt siirtymävaiheen ajaksi osaavaa työvoimaa turvaamaan riittävät asiakirjahallinnon ja kirjaamon toiminnot. Tehtävien yhdistämisellä oli voitu arvioida olevan vaikutusta asiakirjahallinnon tehtävissä työskentelevien määräaikaisten virkamiesten asemaan ja heidän palvelussuhteidensa jatkuvuuteen. Hallinto-oikeus katsoi, että työn luonne oli siten organisaatiouudistuksen vireillä ollessa edellyttänyt A:n nimittämistä määräaikaiseen virkasuhteeseen kysymyksessä oleviksi ajoiksi. A:n nimitys virkasuhteeseen 1.10.2013 – 31.1.2014 oli johtunut työn projektiluonteisuudesta. Nimitys oli perustunut valtakunnalliseen arkistokokoelman seulonta- ja järjestämishankkeeseen, johon liittyvät tehtävät olivat olleet tilapäisiä, ja johon oli ollut erillinen projektirahoitus vuosina 2013 ja 2014. A:n mukaan hän oli ehtinyt työskentelemään arkistossa neljän kuukauden aikana yhteensä vain noin kahden työpäivän työaikaa vastaavan ajan. Virasto ei ollut ottanut kantaa tähän väitteeseen, eikä asiassa ollut myöskään esitetty tarkempaa selvitystä hankkeeseen liittyvistä työjärjestelyistä virastossa. Hallinto-oikeus katsoi, ettei virasto ollut luotettavasti selvittänyt työn luonteeseen liittyviä edellytyksiä A:n määräaikaiselle nimittämiselle kysymyksessä olevalle ajanjaksolle. A:n tehtävät viimeisessä virkasuhteessaan 1.2.2014 – 31.7.2014 olivat ajallisesti rajautuneet ajanjaksoon, jolloin asianhallinnan asiantuntijan siirtyminen pois viraston perustehtävistä oli aiheuttanut työruuhkaa ja määräaikaisen resurssitarpeen kirjaamon ja asiakirjahallinnon tehtävissä. Henkilön siirtyminen oli johtunut rakennerahastojen keskittämisestä ja uuden sähköisen asianhallintajärjestelmän käyttöönotosta. Hallinto-oikeus piti uskottavana, että A:n nimitystä tehtäessä työnantajan tiedossa ollut työvoiman tarve oli ollut luonteeltaan tilapäistä. A oli tuonut esille, että työnantaja oli palkannut toisen henkilön A:n tilalle tekemään samaa työtä. Hallinto-oikeus katsoi, ettei se antanut aihetta toisenlaiseen arvioon työvoiman tarpeen pysyvyydestä, koska uuden henkilön palkkaamisessa oli ollut kyse A:n kertoman mukaan työttömän henkilön palkkaamisesta työllisyysvaroilla määräaikaiseen virkasuhteeseen. Hallinto-oikeus katsoi, että virastolla oli ollut virkamieslain 9 §:n 1 momentissa tarkoitettu työn luonteeseen liittyvä peruste nimittää A määräaikaiseen virkasuhteeseen. Hallinto-oikeus katsoi A:n määräaikaisen virkasuhteen ajalla 1.10.2013 – 31.1.2014 virkamieslain 9 §:n 1 momentin vastaiseksi, ja otti korvauksen määrää arvioitaessa erityisesti huomioon sen, että kysymyksessä oleva virkasuhde oli ollut kestoltaan neljä kuukautta. Hallinto-oikeus velvoitti viraston suorittamaan A:lle kuuden kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen enemmälti. Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 9 § 1 momentti Valtion virkamieslaki 56 §
Päätös HäHaO 16/0352/3 Korvausvaatimus
Korvausvaatimus ... - Korvausvaatimus Päätös HeHaO 16/0392/2 Korvausvaatimus 1464037200000
Korvausvaatimus Helsingin hallinto-oikeus Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Päätös 16/0392/2 A: 24.5.2016 A oli nimitetty kuuteen määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalla 1.3.2010 – 31.10.2013, jonka jälkeen virkasuhdetta ei ollut enää jatkettu. A oli toiminut viraston johtajan virassa, ja vaati työnantajalta 12 kuukauden palkkaa vastaavaa korvausta toistuvien määräaikaisten virkasuhteiden perusteettomasta käyttämisestä. Määräaikaisten nimitysten perusteena oli 1.3.2010 – 31.12.2012 organisaatiomuutos. Ajalla 1.1 – 30.6.2013 määräaikaisen nimityksen perusteena oli keskeneräiset virka-/työjärjestelyt yksikössä, ja 1.7 – 31.10.2013 tehtävien väliaikainen hoitaminen. Hallinto-oikeus totesi, että organisaatiouudistus oli ollut erittäin laaja, joka oli toteutettu monessa osassa. Hallinto-oikeus piti uskottavana, että organisaation muuttamisella alueellisesta valtakunnalliseksi oli ollut jatkuva vaikutus paikallisten yksiköiden organisointiin ja henkilöstörakenteeseen. Vuoden 2010 peruste oli riidaton, koska A oli itse todennut sen olleen virkamieslain mukainen. Organisaatiomuutos oli ollut vielä 2011 ja 2012 nimitysten aikana kesken, ja sillä oli voitu arvioida olleen vaikutusta A:n hoitaman tehtävän pysyvyyteen, joten työnantajalla oli ollut peruste nimittää A määräaikaisiin virkasuhteisiin. Hallinto-oikeus katsoi, että virkasuhteiden 1.1 - 31.12.2011 ja 1.1 – 31.12.2012 määräaikaisuuksien kestot olivat olleet organisaatiouudistuksen laajuuteen liittyvistä syistä vaikeasti arvioitavissa, ja nimittämiskirjat oli siten voitu antaa tiedossa olevaksi ajaksi. Hallinto-oikeus totesi, ettei asiassa ollut ilmennyt, että A:n määräaikaisten virkasuhteiden perusteina olisi missään vaiheessa ollut A:n esittämällä tavalla virkamieslain 9 §:n 1 momentissa mainittu avoinna olevan viran tehtävien hoito. Hallinto-oikeus katsoi, että myös vuoden 2013 A:n määräaikaisten nimitysten syyt oli katsottava olleen virkamieslain 9 §:n 2 momentissa tarkoitettuja viraston toimintaan liittyviä syitä, joita oli siten pidettävä perusteltuina. Hallinto-oikeus katsoi, että A:n nimitysten jakamiselle useampaan osaan oli ollut virkamieslain 9 §:n 3 momentissa tarkoitettu erityinen syy, koska nimitykset olivat ajoittuneet erittäin laajaan organisaatiomuutokseen ja sen jälkeiseen tilanteeseen, jossa virastossa oli toteutettu tehtävien uudelleen järjestämiseen johtanut uudistushanke. A:lla ei siten ollut oikeutta hakemaansa korvaukseen. Hallinto-oikeus katsoi, ettei A:lla ollut oikeutta korvaukseen myöskään virkamieslain 56 §:n nojalla, koska A:n toistaiseksi voimassa oleva niin sanottu taustavirka osastopäällikkönä oli ollut voimassa määräaikaisuuksien ajan ja oli voimassa edelleen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Valtion virkamieslaki 9 § Valtion virkamieslaki 56 § 1 momentti
Päätös HeHaO 16/0392/2 Korvausvaatimus
Korvausvaatimus ... - Kirjallinen varoitus Päätös I-SHaO 16/0123/4 Kirjallinen varoitus 1464642000000
Kirjallinen varoitus Itä-Suomen hallinto-oikeus Poliisi Virkatehtävän laiminlyönti Päätös 16/0123/4 Suullinen käsittely Työnjohtomääräys A: 31.5.2016 Virasto oli antanut A:lle 11.9.2015 kirjallisen varoituksen, jonka perusteena oli ollut virkatehtävän laiminlyönti. A oli ollut 29.3.2015 työvuorossa klo 7.00 – 19.00, ja hänen virkatehtäviinsä oli kuulunut muun ohella valvonta- ja hälytystehtävien hoitaminen. A muodosti partion B:n kanssa, joka toimi partionjohtajana. Hätäkeskukseen oli tullut klo 18.12 ilmoitus liikenneonnettomuudesta, jonne oli lähetetty kaksi partiota. Määräys oli peruutettu A:n partion osalta, mutta kenttäjohtaja oli myöhemmin arvioinut tilanteen sillä tavoin vakavaksi, että oli määrännyt noin klo 18.30 myös A:n ja B:n muodostaman partion lähtemään onnettomuuspaikalle. A oli ilmoittanut partionjohtaja B:lle, ettei hän lähde enää tehtävälle, jolloin B oli lähtenyt yksin onnettomuuspaikalle. A väitti, ettei hän ollut saanut tehtävämääräystä B:ltä tai kenttäjohtajalta. A oli kertomansa mukaan ollut siinä käsityksessä, että B oli lähtenyt vapaaehtoisesti auttamaan toista partiota. Hallinto-oikeus totesi, että poliisien on heitä koskevan valtion virkamieslain mukaan suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä, ja noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Virkamieslain 24 §:n mukaan virkamiehelle, joka toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan, voidaan antaa kirjallinen varoitus. Hallinto-oikeus piti todistaja B:n kertomusta määräyksen välittämisestä A:lle sekä tämän kieltäytymistä uskottavana. Hallinto-oikeus totesi, että poliisimiesten työaikaan sovelletaan työaikalain 18 §:n 4 momenttia, jonka mukaan julkisen yhteisön virkamies ei saa kieltäytyä lisä- ja ylitöiden tekemisestä, jos sen tekeminen on työn laadun ja erittäin pakottavien syiden vuoksi välttämätöntä. Edellä mainitun lain taustalla olevan hallituksen esityksen (HE 34/1996) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan tehtävät, joissa virkamies on vastuussa esimerkiksi kansalaisten hengen ja terveyden sekä omaisuuden ja ympäristön suojelemisesta, on saatava häiriöttömästi hoidettua. Tällaisissa tilanteissa virkamiehellä ei ole mahdollisuutta kieltäytyä lisä- ja ylitöistä. Hallinto-oikeus katsoi, ettei kyseessä oleva tehtävä ja A:n velvollisuus osallistua sen hoitamiseen ollut voinut jäädä hänelle epäselväksi. Työnantaja oli siten voinut antaa A:lle kirjallisen varoituksen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Valtion_virkamieslaki_14_§_1_momentti Valtion_virkamieslaki_24_§ Työaikalaki_1_§ Työaikalaki_§_8_§_4_momentti Poliisiasetus_5_§ Poliisiasetus_6_§
Päätös I-SHaO 16/0123/4 Kirjallinen varoitus
Kirjallinen varoitus Itä-Suomen... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös P-SHaO 16/0064/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1454018400000
Irtisanominen kollektiiviperusteella Pohjois-Suomen hallinto-oikeus Uudelleen sijoittaminen Viraston näyttövelvollisuus Päätös 16/0064/2 A: 29.1.2016 Virasto oli 7.5.2014 irtisanonut A:n virkasuhteen päättymään 30.11.2014. Päätöksen mukaan virkamiehen tehtävät tai viraston mahdollisuudet tarjota virkamiehelle tehtäviä suoritettaviksi olivat olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti vähentyneet. A:ta ei päätöksen mukaan voitu ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa tai kouluttaa uusiin tehtäviin, eikä virkaa siirtää toiseen virastoon. Hallinto-oikeus katsoi asiassa selvitetyksi, että viraston toimintatapoja ja organisaatiota oli muutettu odotettavissa olevan rahoituksen merkittävän vähentymisen vuoksi 1.7.2014 voimaan tulleella työjärjestyksellä. Uudelleen organisoinnin johdosta muutosuhanalaiseksi oli tullut 85 virkamiestä, joista lähes puolet oli sijoittunut uuteen organisaatioon. Työnantajan mukaan A:n tehtävät oli jaettu uuden organisaation henkilöiden kesken. A:lle ei ollut löydetty tehtävää uudessa organisaatiossa, eikä hän ollut tullut valituksi esimiestehtäviin. Virasto oli keväällä 2014 tehnyt sopimuksen hankkeesta, jonka arvioitu henkilötyötarve vuosina 2014–2015 oli 42,4 henkilötyövuotta. Hallinto-oikeus katsoi asiassa selvitetyksi, että yhteistoimintalain mukaisten neuvottelujen alkaessa helmikuussa 2014 oli ollut avoinna ainakin neljä virkaa, jotka olivat liittyneet edellä mainittuun hankkeeseen. A:n virkasuhde oli määrätty päättyväksi 30.11.2014, ja syyskuussa 2014 oli ollut sisäisesti haettavissa 45 vakituista tehtävää. Virasto ei ollut sille erikseen varatusta tilaisuudesta huolimatta esittänyt mitään selvitystä avoinna olevista tehtävistä, eikä siitä, miksi A ei olisi ollut osaamisensa ja kokemuksensa vuoksi sopiva henkilö mihinkään näistä tehtävistä. Hallinto-oikeus katsoi, että asiassa oli jäänyt näyttämättä, että virastossa ei ollut tehtäviä, joihin A olisi ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella voitu sijoittaa tai kouluttaa uudelleen. Hallinto-oikeus kumosi päätöksen. Lainvoimainen. Valtion_virkamieslaki_27_§_1_momentti Valtion_virkamieslaki_27_§_1_momentti_2_kohta Valtion_virkamieslaki_27_§_4_momentti
Päätös P-SHaO 16/0064/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Irtisanominen kollektiiviperusteella Pohjois-Suomen hallinto-oikeus Uudelleen... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös HäHaO 16/0285/3 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1458684000000
Irtisanominen kollektiiviperusteella Hämeenlinnan hallinto-oikeus Taloudelliset syyt Päätös 16/0285/3 A: 23.3.2016 A oli irtisanottu 18.12.2014 annetulla päätöksellä ylitarkastajan virasta. Irtisanomisen perusteina olivat taloudelliset syyt ja erityisesti vuodelle 2015 osoitettujen toimintamenomäärärahojen riittämättömyys. A:n valitus kuului yleisen tuomioistuimen toimivaltaan siltä osin, kuin se koski yhteistoimintamenettelyyn liittyvien työnantajan velvollisuuksien väitettyä laiminlyöntiä. Siten hallinto-oikeus jätti valituksen tältä osin tutkimatta. Hallinto-oikeus katsoi virkasuhteen irtisanomisen lainmukaisuutta koskevassa asiassa selvitetyksi, että viraston toimintamenomäärärahat eivät olleet tehdyistä talouden tasapainottamistoimenpiteistä huolimatta riittäneet toiminnan ylläpitämiseen. Toiminnan menoja oli edelleen jouduttu kattamaan aikaisemmilta vuosilta siirtyneillä säästöillä 88 000 eurolla. Hallinto-oikeuden mukaan työnantajalla oli ollut oikeus päättää, mihin tehtäviin henkilöstövähennykset kohdennetaan. Asiassa ei ollut tullut myöskään esiin, että irtisanottavien henkilöiden valinta olisi tehty syrjivillä perusteilla, kun irtisanomisista tai niiden peruuttamisesta oli päätetty. Hallinto-oikeus katsoi, ettei viraston päätös ollut lainvastainen. Hallinto-oikeus jätti tutkimatta valituksen siltä osin kuin se kuului yleisen tuomioistuimen toimivaltaan, ja hylkäsi valituksen muilta osin. Lainvoimainen. Valtion_virkamieslaki_11_§_1_momentti Valtion_virkamieslaki_27_§_1_momentti_2_kohta Valtion_virkamieslaki_27_§_2_momentti Valtion_virkamieslaki_27_§_4_momentti Suomen_perustuslaki_6_§_1_momentti Hallinto-oikeuslaki_3_§ Hallintolainkäyttölaki_51_§_2_momentti Hallintolainkäyttölaki_74_§
Päätös HäHaO 16/0285/3 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Irtisanominen kollektiiviperusteella Hämeenlinnan hallinto-oikeus Taloudelliset... - Irtisanominen kollektiiviperusteella HäHaO 16/0284/3 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1458684000000
Irtisanominen kollektiiviperusteella Hämeenlinnan hallinto-oikeus Taloudelliset syyt Päätös 16/0284/3 A: 23.3.2016 Virasto oli irtisanonut 18.12.2014 A:n virkasuhteen. Irtisanomista oli perusteltu sillä, että viraston toiminnan tehostaminen tehtäviä vähentämällä ja uudelleen järjestelemällä oli vähentänyt A:n tehtäviä olennaisesti ja pysyvästi. Hallinto-oikeus katsoi asiassa selvitetyksi, että viraston toimintamenomäärärahat eivät olleet riittäneet toiminnan ylläpitämiseen, ja toiminnan menoja oli jouduttu kattamaan aikaisemmilta vuosilta siirtyneillä säästöillä. Hallinto-oikeus katsoi, ettei ole aihetta epäillä, että työnantaja olisi toteuttanut tehtävien uudelleenjärjestelyt ja irtisanonut A:n muista kuin ilmoittamistaan taloudellisista syistä. Hallinto-oikeus totesi, että sen tehtäviin ei kuulu sen arvioiminen, ovatko työnantajan päättämät tehtävien uudelleenjärjestelyt viraston toiminnan kannalta välttämättömiä ja tarkoituksenmukaisia toimenpiteitä. Virkamiehen tehtävien vähentyminen voi johtua myös siitä syystä, että ne jaetaan uudelleenjärjestelyjen vuoksi viranomaisen muun henkilöstön hoidettavaksi. Virkamiehen irtisanominen ei siten edellytä sitä, että viranomaiselle kuuluvat tehtävät olisivat vähentyneet. Hallinto-oikeus katsoi, että virastolla oli ollut virkamieslain 27 §:n 1 momentin 2 kohdan mukainen peruste irtisanoa A:n virkasuhde. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Valtion_virkamieslaki_27_§_1_momentti_2_kohta Valtion_virkamieslaki_27_§_2_momentti Valtion_virkamieslaki_27_§_4_momentti Suomen_perustuslaki_6_§_1_momentti Valtion_virkamieslaki_11_§_1_momentti Hallinto-oikeuslaki_3_§ Hallintolainkäyttölaki_51_§_2_momentti Hallintolainkäyttölaki_74_§
HäHaO 16/0284/3 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Irtisanominen kollektiiviperusteella Hämeenlinnan... - Irtisanominen kollektiiviperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös HäHaO 16/0283/3 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1458684000000
Irtisanominen kollektiiviperusteella Hämeenlinnan hallinto-oikeus Taloudelliset syyt Virantoimituksesta pidättäminen Päätös 16/0283/3 A: 23.3.2016 Virasto oli 22.1.2015 irtisanonut A:n virkasuhteen päättymään kuukauden kuluttua päätöksen tiedoksisaannista. A oli samalla pidätetty virantoimituksesta irtisanomisajan päättymisestä lukien, kunnes irtisanomista koskeva asia saisi lainvoiman. Irtisanomispäätöksen mukaan A:n tehtävät olivat vähentyneet olennaisesti ja pysyvästi tehtävien uudelleen järjestelyjen vuoksi, joiden seurauksena aluetta oli lakkautettu. A oli työskennellyt toisessa näistä lakkautetuista alueista. A vaati päätöksen kumoamista, ja pyysi hallinto-oikeutta kieltämään virastoa pidättämästä häntä virantoimituksesta, kunnes asia olisi lainvoimaisesti ratkaistu. A:lle oli tarjottu muita tehtäviä virastosta, mutta hän oli kieltäytynyt ottamasta niitä vastaan. Hallinto-oikeus totesi virantoimituksen pidättämistä koskevan asian osalta, että A:n ei voitu katsoa enää olleen opintojensa vuoksi vapaalla virkasuhteestaan, joka oli päättynyt irtisanomisajan kuluttua. Virantoimituksesta pidättämiselle ei siten ollut estettä. Hallinto-oikeus katsoi asiassa esitetyn selvityksen perusteella uskottavaksi, että virasto oli ryhtynyt tehtävien uudelleenjärjestelyihin taloudellisista syistä. Hallinto-oikeus totesi, että sen tehtäviin ei kuulu sen arvioiminen, ovatko työnantajan päättämät tehtävien uudelleenjärjestelyt viraston toiminnan kannalta välttämättömiä ja tarkoituksenmukaisia toimenpiteitä. Virkamiehen tehtävien vähentyminen voi johtua myös siitä syystä, että ne jaetaan uudelleenjärjestelyjen vuoksi viranomaisen muun henkilöstön hoidettavaksi. Työnantajalla on oikeus päättää, millä tavoin se järjestelee toimintaansa ja tehtäviään. Hallinto-oikeus katsoi, että virastolla oli ollut virkamieslain 27 §:n 1 momentin 2 kohdan mukainen peruste irtisanoa A:n virkasuhde. Hallinto-oikeus hylkäsi valitukset. Lainvoimainen. Valtion_virkamieslaki_27_§_1_momentti_2_kohta Valtion_virkamieslaki_40_§_1_momentti Valtion_virkamieslaki_57_§_1_momentti Opintovapaalaki_2_§_1_momentti Hallintolaki_33_§_1_momentti
Päätös HäHaO 16/0283/3 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Irtisanominen kollektiiviperusteella Hämeenlinnan... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös HäHao 16/0325/3 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1459976400000
Irtisanominen kollektiiviperusteella Hämeenlinnan hallinto-oikeus Puolustusvoimat Viraston näyttövelvollisuus Päätös 16/0325/3 Uudelleen sijoittaminen Lainvastaisuus A: 7.4.2016 Suostumus irtisanomisen peruuttamiseen A:n suunnittelijan virkasuhde oli irtisanottu 2.6.2014 tehdyllä päätöksellä päättymään 31.12.2014, koska A:n tehtävät olivat tehtävien uudelleen järjestelyjen vuoksi vähentyneet olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti. Ennen irtisanomista virasto oli purkanut 18.9.2013 A:n virkasuhteen, koska A ei ollut noudattanut työnantajan kehotusta saapua töihin virkapaikalleen. A:lla oli todettu vuonna 2006 työperäinen hengitystiesairaus, joka oli aiheutunut työskentelytilan huonosta sisäilmasta. A oli ollut käytännössä sairauslomalla koko ajan 19.4.2005 lähtien, koska työnantaja ei ollut osoittanut työtilaa, jossa hän olisi voinut työskennellä terveytensä vaarantumatta. Hallinto-oikeus kumosi 19.3.2014 antamallaan päätöksellä virkasuhteen purkamista koskevan päätöksen lainvastaisena, koska virasto ei ollut osoittanut perusteltua syytä olla myöntämättä A:lle virkavapautta sairauden perusteella, vaikka A oli esittänyt lääkärintodistukset työkyvyttömyydestään. Nyt kyseessä olevassa asiassa työnantaja oli perustellut irtisanomistaan tehtävien uudelleen järjestelyllä. Hallinto-oikeus totesi, että työnantajan tuli osoittaa, että irtisanomisen perusteeksi ilmoitetut tehtävien uudelleenjärjestelyt olivat tosiasiallisesti vähentäneet irtisanotun virkamiehen tehtäviä olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti. Työnantaja ei kuitenkaan ollut sille nimenomaisesti varatusta tilaisuudesta huolimatta esittänyt tarkempaa selvitystä tehtäväjärjestelyistä. Hallinto-oikeus katsoi, että esitetty selvitys tehtävien uudelleenjärjestelyistä oli sillä tavoin puutteellista, ettei sen perusteella voitu tehdä luotettavia päätelmiä A:lle tarjottavissa olleiden tehtävien vähentymisestä. Selvityksen merkitystä korosti se, että A oli tuonut esille terveydentilaansa ja työnantajan menettelyyn liittyviä seikkoja, joiden vuoksi hänellä oli ollut perusteltua aihetta epäillä joutuneensa irtisanotuksi muista kuin työnantajan ilmoittamista syistä. Työnantaja ei siten ollut esittänyt valtion virkamieslain 27 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun perusteen täyttymistä, jonka nojalla sillä olisi ollut oikeus irtisanoa A:n virkasuhde. Työnantaja oli perustellut irtisanomistaan myös sillä, että A oli kieltäytynyt hänelle tarjotusta koulutussuunnittelijan tehtävästä. Hallinto-oikeus totesi, että vaikka A ei ollut ilmoittanut ottavansa tehtävää vastaan, se ei ollut poistanut työnantajan velvollisuutta tarjota A:lle muuta virastossa mahdollisesti tarjolla ollutta työtä. Hallinto-oikeus korosti, että viraston tuli tarjota muuta työtä irtisanomisuhan alaiselle virkamiehelle henkilökohtaisesti ja irtisanomisen vaihtoehtona. A oli myöhemmin ottanut vastaan hänelle tarjotun määräaikaisen virkasuhteen ajalle 3.11.2014–3.10.2015, mutta A ei ollut antanut valtion virkamieslain 28 §:n 2 momentin mukaista suostumustaan irtisanomisen peruuttamiseen, joka olisi tarkoittanut A:n palaamista irtisanomisuhan alaiseksi ja hänen valituksensa jäämistä tutkimatta. Hallinto-oikeus katsoi, että määräaikaisen virkasuhteen vastaanottaminen ei ollut poistanut A:n oikeussuojan tarvetta, eikä sen voitu myöskään katsoa poistaneen irtisanomismenettelyn mahdollista lainvastaisuutta, joka liittyi työnantajan velvollisuuteen selvittää ennen irtisanomista mahdollisuudet tarjota virkamiehelle muuta työtä samasta virastosta. Näin ollen työnantaja ei ollut esittänyt riittävää selvitystä valtion virkamieslain 27 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisen irtisanomisperusteen täyttymisestä, eikä myöskään täyttänyt mainitun pykälän 4 momenttiin perustuvaa työntarjoamisvelvoitettaan. Hallinto-oikeus kumosi päätöksen lainvastaisena. Lainvoimainen. Valtion_virkamieslaki_27_§_1_momentti_2_kohta Valtion_virkamieslaki_27_§_2_momentti Valtion_virkamieslaki_27_§_4_momentti Valtion_virkamieslaki_28_§_2_momentti Hallintolaki_6_§
Päätös HäHao 16/0325/3 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Irtisanominen kollektiiviperusteella Hämeenlinnan hallinto-oikeus Puolustusvoimat Viraston... - Korvausvaatimus Päätös I-SHaO 15/0091/4 Korvausvaatimus 1426456800000
Määräaikainen virkasuhde Itä-Suomen hallinto-oikeus Hallintoriita Korvausvaatimus Päätös 15/0091/4 A: 16.3.2015 A oli nimitetty määräaikaiseen virkasuhteeseen ajaksi 27.6.–31.12.2013. Määräaikaisuuden perusteeksi oli nimittämiskirjassa ilmoitettu vuosilomasijaisuudet sekä äkilliset sairauslomat. Hallinto-oikeus totesi, että määräaikaisuuden peruste on lain mukaan merkittävä nimittämiskirjaan. Lain esitöiden mukaan sijaisuuden osalta merkitään myös se, kenen sijaisena määräaikainen henkilö kulloinkin toimii. Kyseisessä tapauksessa A:n määräyskirjoihin ei ollut merkitty sitä, kenen sijaisena A oli toiminut. Asiassa oli hallinto-oikeuden mukaan jäänyt epäselväksi se, kenen sijaisena A oli kulloinkin tosiasiallisesti toiminut. A:n oli jälkikäteen ilmoitettu toimineen myös sellaisen vakituisen henkilön sijaisena, joka oli ollut asiassa saadun selvityksen perusteella työssä kyseisenä aikana. Määräaikaisuuden perusteita ei ollut merkitty riittävällä tarkkuudella nimittämiskirjaan, jotta sijaisuuksien olemassaolo ja määräaikaisuuksien perusteiden laillisuus voitaisiin jälkikäteen todentaa. Esitetyt näkökohdat kokonaisuutena huomioiden hallinto-oikeus päätyi johtopäätökseen, jonka mukaan A oli nimitetty määräajaksi virkasuhteeseen ilman laissa säädettyä perustetta. Hallinto-oikeus hyväksyi hakemuksen perusteeltaan. Hallinto-oikeus hakemuksen enemmälti hyläten velvoitti viraston suorittamaan A:lle kuuden kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. Lainvoimainen. Valtion_virkamieslaki_9_§ Valtion_virkamieslaki_56_§
Päätös I-SHaO 15/0091/4 Korvausvaatimus
Määräaikainen virkasuhde ... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös HeHaO 16/0146/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1456351200000
Irtisanominen kollektiiviperusteella Helsingin hallinto-oikeus Uudelleensijoittaminen Viran samankaltaisuus Päätös 16/0146/2 A: 25.2.2016 A oli irtisanottu 18.12.2014 ylitarkastajan virkasuhteesta. Päätöksen mukaan viraston toiminnan menoja oli jouduttu kattamaan aiempien vuosien säästöillä, koska viraston toimintamenomäärärahat eivät olleet riittäneet toiminnan ylläpitämiseen. Toiminnan tehostaminen oli edellyttänyt uudelleenjärjestelyä ja tehtävien vähentämistä. Tämän seurauksena A:n tehtävät olivat vähentyneet olennaisesti ja pysyvästi. Virasto oli tarjonnut A:lle useita irtisanomispäätöksessä erikseen lueteltuja tehtäviä sekä vakinaista tarkastuseläinlääkärin virkaa, joita A ei ollut ottanut vastaan. A oli katsonut soveltuvansa haettavana olleeseen johtajan vakinaiseen virkaan, jota hänelle ei ollut tarjottu. A:n mukaan hänen irtisanomiselleen ei myöskään ollut olemassa taloudellisia perusteita. Työnantajan mukaan haettavana ollut johtamistehtävä ei ollut samankaltainen suhteessa A:n tehtävään, joka sijoittui palkkausjärjestelmässä kolme vaativuustasoa alemmalle tasolle kuin kyseessä oleva johtamistehtävä. Hallinto-oikeus arvioi, että viraston mahdollisuudet tarjota A:lle tehtäviä suoritettaviksi olivat olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti vähentyneet. Se, että virasto oli pystynyt perumaan osan irtisanomisista, ja että vuoden 2014 taloudellinen tilanne oli ollut huomattavasti ennakoitua parempi, eivät antaneet aihetta arvioida asiaa toisin. Hallinto-oikeus katsoi, että virasto oli täyttänyt virkamieslaissa säädetyn uudelleensijoittamista koskevan velvollisuutensa. Asiassa ei myöskään ollut voitu antaa merkitystä sille, että tarjotut tehtävät olisivat edellyttäneet muuttamista toiselle paikkakunnalle, ja että osa tehtävistä oli määräaikaisia. Hallinto-oikeus katsoi, että virastolla oli ollut virkamieslain 27 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu syy irtisanoa A:n virkasuhde. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen Valtion_virkamieslaki_5_§ Valtion_virkamieslaki_27_§ Elintarviketurvallisuusvirastosta_annettu_asetus_2_§_6_kohta Hallintolainkäyttölaki_27_§
Päätös HeHaO 16/0146/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Irtisanominen kollektiiviperusteella ... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös HeHao 16/0393/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1464037200000
Irtisanominen kollektiiviperusteella Helsingin hallinto-oikeus Töiden loppuminen Päätös 16/0393/2 A: 24.5.2016 Virasto oli 17.12.2014 antamallaan päätöksellä irtisanonut A:n toimistosihteerin virkasuhteen. Päätöksen mukaan viraston toimintamenomäärärahat eivät olleet riittäneet toiminnan yläpitämiseen, vaan toiminnan menoja oli jouduttu kattamaan aikaisemmilta vuosilta kertyneillä säästöillä. Virastossa käytyjen yhteistoimintaneuvottelujen perusteella laaditusta lisäpöytäkirjasta ilmeni, että virasto oli suunnitellut luopuvansa kielenkäännösten koordinaatiosta ja kääntämisestä, koska toimintatapa kielenkäännöksissä oli vähitellen muuttunut enemmän siihen suuntaan, että yksiköt tilaavat käännökset suoraan käännöstoimistoilta. A:n työt olivat tämän johdosta vähentyneet olennaisesti ja pysyvästi. Hallinto-oikeus totesi, ettei sen tehtäviin kuulu sen arvioiminen, ovatko työnantajan päättämät tehtävien uudelleenjärjestelyt olleet viraston toiminnan kannalta välttämättömiä ja tarkoituksenmukaisia toimenpiteitä. Työnantajalla on oikeus päättää, millä tavoin se järjestää toimintansa ja tehtävänsä. Hallinto-oikeus totesi, että viraston mahdollisuudet tarjota virkamiehelle tehtäviä suoritettaviksi voivat vähentyä myös siitä syystä, että virkamiehen aikaisemmin hoitamat tehtävät annetaan hoidettaviksi viraston ulkopuolelle. A ei ollut esittänyt mitään selvitystä, eikä asiassa ollut muutoinkaan ilmennyt, että virasto olisi laiminlyönyt velvollisuutensa uudelleensijoittaa A hänen aiempaa virkaansa vastaavaan työhön. Hallinto-oikeus katsoi, että virastolla oli ollut virkamieslain 27 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu syy irtisanoa A:n virkasuhde, eikä virasto ollut laiminlyönyt uudelleensijoittamisvelvollisuuttaan. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Valtion_virkamieslaki_27_§_1_momentti_2_kohta Valtion_virkamieslaki_27_§_2_momentti_1_kohta Valtion_virkamieslaki_27_§_4_momentti
Päätös HeHao 16/0393/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Irtisanominen kollektiiviperusteella ... - Irtisanominen kollektiiviperusteella Päätös HeHaO 16/0278/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella 1459803600000
Irtisanominen kollektiiviperusteella Helsingin hallinto-oikeus Taloudelliset syyt Päätös 16/0278/2 A: 5.4.2016 Virasto oli 18.12.2014 tekemällään päätöksellä irtisanonut A:n toimistosihteerin virkasuhteen noudattaen neljän kuukauden pituista irtisanomisaikaa. Irtisanomista oli perusteltu sillä, että toimintamenomäärärahat eivät olleet riittäneet toiminnan ylläpitämiseen, vaan toiminnan menoja oli jouduttu kattamaan aikaisemmilta vuosilta siirtyneillä säästöillä. Toiminnan menoja tuli alentaa 2,8 miljoonaa euroa, jotta toiminta vastaisi käytettävissä olevia toimintamenomäärärahoja. A:n tehtävät olivat viraston toiminnan tehostamisen ja uudelleenjärjestelyn seurauksena vähentyneet olennaisesti ja pysyvästi. A väitti, että häntä oli syrjitty iän perusteella, koska hän oli iältään vanhin. Hallinto-oikeus totesi, että esitetyn selvityksen perusteella oli voitu päätellä, että A:n ja työnantajan välillä oli ollut ristiriitoja. Hallinto-oikeus katsoi, että irtisanomisen ei ollut näytetty johtuneen A:n iästä tai muista henkilöön liittyvistä syistä, eikä virasto ollut laiminlyönyt uudelleen sijoittamisvelvollisuuttaan. Virastolla oli ollut virkamieslain 27 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu syy irtisanoa A:n virkasuhde, koska mahdollisuudet tarjota tehtäviä suoritettavaksi olivat vähentyneet olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Valtion_virkamieslaki_11_§ Valtion_virkamieslaki_27_§_1_momentti_2_kohta Valtion_virkamieslaki_27_§_2_momentti_1_kohta Valtion_virkamieslaki_27_§_4_momenttiYhdenvertaisuuslaki_6_§_1_momentti Yhdenvertaisuuslaki_17_§
Päätös HeHaO 16/0278/2 Irtisanominen kollektiiviperusteella
Irtisanominen kollektiiviperusteella ... - Irtisanominen yksilöperusteella , Kirjallinen varoitus Päätös HäHao 16/0098/3 Irtisanominen yksilöperusteella 1453845600000
Irtisanominen yksilöperusteella Hämeenlinnan hallinto-oikeus Virkavelvollisuuden laiminlyönti Kirjallinen varoitus Päätös 16/0098/3 Työnjohtomääräys A: 27.1.2016 Käräjäoikeus oli irtisanonut A:n käräjäsihteerin virasta. Päätöksen perusteina olivat A:n toistuvat virkavelvollisuuksien laiminlyönnit siitä huolimatta, että A:han oli kohdistettu virkamiesoikeudellisia toimenpiteitä. Hallinto-oikeuden tuli arvioida, mikä merkitys voitiin antaa kaksi vuotta sitten annetulle kirjalliselle varoitukselle samasta syystä, ja oliko virkasuhteen irtisanomiselle olemassa erityisen painava syy. A oli syksystä 2012 lähtien laiminlyönyt jatkuvasti virkatehtäviensä asianmukaisen hoitamisen. Puutteet ja laiminlyönnit olivat koskeneet muun muassa asiakirjojen arkistointia, asiakirjojen toimittamista määräajassa sekä merkintöjen tekemistä asianhallintajärjestelmiin. A:n kanssa oli käyty vakava keskustelu tilanteen korjaamiseksi syksyllä 2012, ja laiminlyöntien edelleen jatkuttua A oli saanut marraskuussa 2012 suullisen huomautuksen. Asiaan ei ollut tullut parannusta, ja A:n henkilökohtaista palkanlisää oli tarkistettu suoritusta vastaavaksi 4.4.2013, jonka jälkeen A oli saanut myös kirjallisen varoituksen 11.4.2013. Syyskuussa 2014 osastonjohtaja oli joutunut muistuttamaan A:ta työtehtävien oikea-aikaisesta ja huolellisesta suorittamisesta. Hallinto-oikeus katsoi asiassa selvitetyksi, että A:n viranhoidossa ilmenneet ongelmat olivat jatkuneet vuosien ajan, ja hän oli syyllistynyt toistuvasti uudelleen samankaltaisiin laiminlyönteihin ja virheisiin, kuin mistä häntä oli aiemmin huomautettu ja varoitettu. Hallinto-oikeus katsoi, ettei työnantaja ollut voinut perustellusti luottaa siihen, että A korjaisi käyttäytymistään jatkossakaan. A:n virheet ja laiminlyönnit olivat kuluttaneet runsaasti käräjäoikeuden ja muun henkilökunnan työaikaa, vaikeuttaneet tietojen saamista käräjäoikeuden käsiteltävien tai käsiteltyjen asioiden käsittelyn vaiheista sekä osaksi olleet omiaan aiheuttamaan sivullisille taloudellisen vahingon vaaraa. Hallinto-oikeus katsoi, ettei A:lla ollut perusteltua aihetta olettaa, että hänelle annettu kirjallinen varoitus oli menettänyt asiassa merkityksen ajan kulumisen vuoksi, ja siten työnantajalla oli ollut erityisen painava syy irtisanoa A:n virkasuhde. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lainvoimainen. Valtion_virkamieslaki_14_§_1_momentti Valtion_virkamieslaki_25_§_2_momentti
Päätös HäHao 16/0098/3 Irtisanominen yksilöperusteella
Irtisanominen yksilöperusteella ... - Irtisanominen yksilöperusteella Päätös HäHao 16/0339/3 Irtisanominen yksilöperusteella 1460667600000
Irtisanominen yksilöperusteella Hämeenlinnan hallinto-oikeus Sairauslomatodistus Poliisi Luvaton poissaolo Päätös 16/0339/3 Alkoholi A: 15.4.2016 Virasto oli irtisanonut A:n vanhemman konstaapelin virasta, koska hän oli määräyksestä huolimatta jättänyt saapumatta työvuoronsa alussa 28.11.2014 neuvotteluun työterveyshuoltoon. A oli määrätty esittämään lääkärintodistus jokaisesta lyhytaikaisestakin poissaolosta. Poissaolojen taustalla oli pitkään jatkunut alkoholiongelma, jota oli yritetty ratkaista tuloksetta työnantajan ja työterveyshuollon yhteistyöllä. Vuonna 2011 päättyneen hoitoonohjauksen jälkeen työterveyshuolto oli todennut, ettei hoitoonohjaus auta enää A:ta. A oli ilmoittanut 28.11.2014 esimiehelleen tekstiviestitse ennen työvuoronsa alkamista äkillisestä sairastumisestaan kesken työmatkansa. A oli hakeutunut 29.11.2014 lääkäriin, jolloin oli saanut lääkärintodistuksen ajalle 29.11–30.11.2014. Poissaolon syyksi oli merkitty tarttuvaksi oletettu ripuli ja mahasuolitulehdus. A oli ollut kymmenen vuoden aikana 27 työvuorosta poissa esittämättä vaadittavaa lääkärintodistusta. A:lle oli annettu luvattomista poissaoloista huomautus vuonna 2005, kaksi varoitusta vuonna 2006 sekä erotettu määräajaksi virantoimituksesta vuonna 2008. A:lle oli annettu uudelleen varoitus vuonna 2013. Perusteena kaikille edellä mainituille toimenpiteille oli ollut luvaton poissaolo työvuoroista. Hallinto-oikeuden arvioitavana oli kysymys siitä, voitiinko A:n poissaoloa 28.11.2014 pitää sellaisena luvattomana poissaolona huomioon ottaen A:n aiemmat toistuvat luvattomat poissaolot, jotka yhdessä muodostaisivat erityisen painavan syyn virkamiehen irtisanomiselle. Hallinto-oikeus katsoi, että asiassa saadun selvityksen mukaan voitiin pitää uskottavana, että A oli ollut sairaana todistuksesta ilmenevästä syystä, ja että sairaus oli alkanut jo todistuksen antamista edeltäneenä päivänä. Poliisilaitos ei ollut riitauttanut todistuksen oikeellisuutta, eikä asian selvittelyn yhteydessä ollut esitetty sellaisia seikkoja, jotka olisivat erityisesti antaneet aihetta epäillä A:n kertomusta tapahtumienkulusta. Hallinto-oikeus katsoi, että A:n menettelyä ei ollut voitu pitää edellä mainituista syistä niin moitittavana, että poliisilaitoksella olisi ollut sen johdosta erityisen painava syy irtisanoa A:n virkasuhde. Aiempien poissaolojen ja niiden perusteella A:han kohdistettuihin virkamiesoikeudellisten toimenpiteiden perusteella ei ollut aihetta päätyä toisenlaiseen arvioon, kun asiassa oli esitetty uskottavaa selvitystä siitä, että A:n menettely oli johtunut eri syistä kuin hänen aiemmat luvattomat poissaolonsa. Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen. KHO 21.2.2018 T 790: Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että työnantaja oli voinut pitää A:n poissaoloa 28.11.2014 luvattomana poissaolona, koska A ei ollut esittänyt tuolta päivältä häneltä edellytettyä selvitystä sairauspoissaolostaan. Riittävänä ei voitu pitää työterveyshoitajan seuraavana päivänä antamaa todistusta, jossa työkyvyttömyysajaksi oli merkitty 29. –30.11.2014. A:n oli tullut myös ymmärtää, että hänen oli esitettävä häneltä edellytetty lääkärintodistus myös kyseiseltä päivältä, kun esimies ei ollut nimenomaisesti todennut, että A:n oma ilmoitus olisi kyseisenä päivänä riittävä. Esitetyn selvityksen perusteella A:n terveydentila ei olisi estänyt asianmukaisen lääkärintodistuksen hankkimista. Työnantajan A:n aikaisempien poissaolojen vuoksi toteuttamat toimenpiteet huomioon ottaen A:n oli tullut ymmärtää, että uusi luvaton poissaolo voisi johtaa virkasuhteen irtisanomiseen. Edellä esitetyn perusteella korkein hallinto-oikeus katsoi, että virastolla oli ollut erityisen painava syy A:n irtisanomiselle. Valtion_virkamieslaki_14_§_1_momentti Valtion_virkamieslaki_23_§_1_momentti Valtion_virkamieslaki_23_a_§_2_momentti Valtion_virkamieslaki_25_§_1_momentti Valtion_virkamieslaki_25_§_2_momentti Poliiisin_hallinnosta_annettu_laki_15_f_§
Päätös HäHao 16/0339/3 Irtisanominen yksilöperusteella
Irtisanominen yksilöperusteella ... - Irtisanominen yksilöperusteella , Virantoimituksesta pidättäminen Päätös HäHao 16/0318/3 Irtisanominen yksiköperusteella ja virantoimituksesta pidättäminen 1459717200000
Irtisanominen yksilöperusteella Hämeenlinnan hallinto-oikeus Virantoimituksesta pidättäminen Törkeä rattijuopumus Päätös 16/0318/3 Kohtuullinen aika Yhdenvertainen kohtelu A: 4.4.2016 Poliisi Työnantaja oli irtisanonut 23.7.2015 vanhempi konstaapeli A:n virkasuhteen, ja samalla pidättänyt hänet virantoimituksesta. Päätöksen mukaan irtisanomisen perusteena oli käräjäoikeuden 26.6.2015 antama tuomio, jonka mukaan A oli syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen sekä sillä hänen syykseen luettu rikos. A väitti, ettei irtisanomiseen ollut ryhdytty kohtuullisessa ajassa siitä, kun irtisanomisen peruste oli tullut työnantajan tietoon. A oli syyllistynyt rikokseen 1.4.2015, hän oli myöntänyt teon 5.5.2015, ja irtisanomispäätös oli tehty 23.7.2015. Lisäksi A väitti irtisanomisen loukanneen hänen oikeuttaan yhdenvertaiseen kohteluun, koska joissain tapauksissa samaan rikokseen syyllistyneet poliisimiehet oli irtisanomisen sijasta erotettu määräajaksi virantoimituksesta. Hallinto-oikeuden mukaan irtisanominen on tehtävä kohtuullisessa ajassa, ja se on ratkaistava viime kädessä tapauskohtaisesti. A oli tuomittu lainvoimaisella tuomiolla törkeästä rattijuopumuksesta ehdolliseen vankeuteen ja sakkorangaistukseen. Hallinto-oikeus katsoi, että virastolla oli ollut oikeus odottaa käräjäoikeuden tuomiota ennen irtisanomiseen ryhtymistä, koska tuomioistuimen arviolla A:n menettelyn rikosoikeudellisesta moitittavuudesta ja tuomitulla rangaistuksella oli ollut merkitystä arvioitaessa irtisanomiskynnyksen ylittymistä. Hallinto-oikeus totesi, että törkeää rattijuopumusta koskevaan rikokseen syyllistymistä on oikeuskäytännössä pidetty vakiintuneesti erityisen painavana syynä poliisimiehen irtisanomiselle. Päätöksen ei siten ollut voitu katsoa loukanneen oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun pelkästään sillä perusteella, että joissain yksittäisissä tapauksissa törkeään rattijuopumukseen syyllistyneen poliisimiehen oli mahdollisesti annettu jatkaa virassaan. Hallinto-oikeus totesi, että poliisimiehen syyllistymistä törkeään rattijuopumukseen oli pidettävä vakavana ja moitittavana tekona, ja virastolla oli siten ollut erityisen painava syy irtisanoa A:n virkasuhde. A:n syyksi luettu rikos oli osoittanut hänet myös siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, ettei virantoimitusta ollut voitu jatkaa. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. KHO 25.10.2017 T 5356: Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja palautti asian hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamiseksi ja sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi. Korkein hallinto-oikeus totesi, että A:n irtisanomista koskeva asia kuului Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen soveltamisalaan. Sopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa asianosaisella on lähtökohtaisesti oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kuuluva oikeus saada asiansa käsitellyksi suullisesti ainakin yhdessä oikeusasteessa. Sanottu oikeus ei ole ehdoton, vaan siitä voidaan poiketa esimerkiksi tilanteessa, jossa on käsiteltävänä pelkästään oikeudellisia tai hyvin teknisluonteisia kysymyksiä. Nyt esillä olevassa asiassa kysymys oli A:n virkasuhteen irtisanomisesta ja virantoimituksesta pidättämisestä. Kun otettiin huomioon asian laatu, asialla objektiivisesta näkökulmasta arvioiden oleva tärkeä merkitys A:lle, suullisen käsittelyn toimittamista hallinto-oikeudessa koskeva A:n vaatimus sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen ja yksityiskohtaisten perustelujensa valossa tulkittava hallintolainkäyttölain 38 §, korkein hallinto-oikeus katsoi, että hallinto-oikeuden olisi tullut toimittaa asiassa suullinen käsittely. Valtion_virkamieslaki_11_§_1_momentti Valtion_virkamieslaki_14_§_2_momentti Valtion_virkamieslaki_25_§_2_momentti Valtion_virkamieslaki_25_§_3_momentti Valtion_virkamieslaki_40_§_2_momentti_4_kohta Poliisin_hallinnosta_annettu_laki_15_f_§ Hallintolainkäyttölaki_38_§_1_momentti Hallintolainkäyttölaki_38_§_3_momentti Euroopan_ihmisoikeussopimus_6_artikla_1_kappale
Päätös HäHao 16/0318/3 Irtisanominen yksiköperusteella ja virantoimituksesta pidättäminen
Irtisanominen yksilöperusteella Hämeenlinnan... - Korvausvaatimus Päätös TuHaO 15/0270/1 Korvausvaatimus 1446588000000
Korvausvaatimus Turun hallinto-oikeus Määräaikainen virkasuhde Määräaikaisuuden peruste Päätös 15/0270/1 Korvauksen määrä A: 4.11.2015 A oli ollut viraston ja sen edeltäjän palveluksessa ensin määräaikaisessa työsopimussuhteessa 15.1.2001 – 31.12.2003, jonka jälkeen kuudessa määräaikaisessa virkasuhteessa 1.1.2004 – 30.4.2014. Tämän jälkeen virkasuhdetta ei enää jatkettu. Nimittämiskirjoista ei ollut ilmennyt nimenomaisesti kunkin määräaikaisen virkasuhteen peruste. Virasto oli perustellut määräaikaisia virkasuhteita tehtävien projektiluonteisuudella sekä projektiin saatavan rahoituksen epävarmuudella. A vaati työnantajalta perusteettomien määräaikaisten virkasuhteiden käyttämisestä 18 kuukauden palkkaa vastaavaa korvausta. Hallinto-oikeus totesi, että virkamieslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 291/1993 vp) mukaan määräaikaisen virkasuhteen edellytykset vastasivat tuolloin voimassa olleen työsopimuslain 2 §:n 2 momentissa säädettyjä määräaikaisen työsopimuksen tekemisen edellytyksiä, joita olivat työn luonne, sijaisuus, harjoittelu tai muu näihin rinnastettava määräaikaista sopimusta edellyttävä seikka taikka muu yrityksen toimintaan tai suoritettavaan työhön liittyvä, perusteltu syy määräaikaisen työsopimuksen solmimiseen. Nyt voimassa olevan työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Perustellun syyn vaatimusta arvioitaessa oli otettava huomioon tuolloin voimassa olleen työsopimuslain 2 §:n 2 momentin säännös. Hallinto-oikeuden mukaan virkamieslain tulkinnalle voitiin hakea johtoa työsopimuslain tulkintaa koskevasta oikeuskäytännöstä. KKO:n oikeuskäytännön mukaan rahoituksen epävarmuus ei sellaisenaan ole valtion virkamieslain 9 §:n 1 momentissa tarkoitettu peruste nimittää määräaikaiseen virkasuhteeseen (KHO 22.10.1998 nro 2304). Työn projektimaisuus ja se, että rahoitus oli ollut riippuvainen ulkopuolisesta rahoituksesta, eivät yksinomaan osoittaneet, että määräaikaisille virkasuhteille olisi ollut laissa tarkoitettu hyväksyttävä peruste (KHO 2012:4). Korkein oikeus totesi ratkaisussaan KKO 2011:73, että perusteltu syy määräaikaisen työsopimuksen tekemiseen voi olla työn sellainen projektiluonteisuus, jonka johdosta työn tiedetään valmistuvan kohtuullisen lyhyen, arvioitavissa olevan ajan kuluessa. Hallinto-oikeus katsoi asiassa selvitetyksi, että A oli hoitanut kaikkien määräaikaisten virkasuhteiden sekä niitä edeltävien työsuhteiden aikana samanlaisia tehtäviä vuodesta 2001 vuoteen 2014. Työnantajalla ei ollut työn luonteeseen liittyviä tai muitakaan perusteita nimittää A:ta määräaikaisiin virkasuhteisiin, ja A:lla oli siten oikeus korvaukseen. Hallinto-oikeuden mukaan arvioitaessa korvauksen suuruutta, asiassa tuli ottaa huomioon muun muassa virkamiehen ikä ja palvelussuhteen kesto sekä hänen mahdollisuutensa saada myöhemmin ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä (HE 291/1993). A oli virkasuhteensa päättyessä 54-vuotias. Hallinto-oikeus katsoi, että yleensä mahdollisuudet työllistyä uudestaan tuossa iässä ovat heikommat kuin nuoremmilla työnhakijoilla. Ikä vaikuttaa siten kyseisessä tapauksessa lähtökohtaisesti korvauksen määrää korottavasti. Kun A ei kuitenkaan ollut esittänyt selvitystä siitä, mitkä olivat hänen todelliset mahdollisuutensa saada ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä määräaikaisen virkasuhteen päätyttyä, ja mikä vaikutus hänen iällään ja määräaikaisten virkasuhteiden kestolla oli tässä suhteessa ollut, korvauksen määrää arvioitaessa noudatettiin tiettyä varovaisuutta. Hallinto-oikeus katsoi, että A:lla oli oikeus kahdentoista kuukauden palkkaa vastaavaan korvaukseen. Lainvoimainen. Valtion_virkamieslaki_9_§_1_momentti Valtion_virkamieslaki_56_§_1_momentti Työsopimuslaki_2_§_2_momentti (tuolloin voimassa ollut) Työsopimuslaki_1_luku_3_§_2_momentti
Päätös TuHaO 15/0270/1 Korvausvaatimus
Korvausvaatimus &nbs