Päätös Turun hallinto-oikeus 4.5.2021 Kirjallinen varoitus ja irtisanominen nro 21/0061/1 (diaarinumerot 01404/19/1401; 02174/19/1401 ja 00410/20/1401)

 

Asia
Kirjallisia varoituksia ja irtisanomista koskevat valitukset

Asiasanat
Irtisanominen yksilöperusteella    

Sivutoimi
Sopimaton käytös        

Kirjallinen varoitus
Käyttäytymisvelvollisuus        

Virkavelvollisuuden rikkominen
Yleinen luottamus viranomaiseen    

Luottamuspula
Puolustusvoimat

Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa

A oli toiminut Puolustusvoimissa siviilivirassa sairaanhoitajana varuskunnan terveysasemalla.  A:n tehtäviin lukeutui osana Puolustusvoimien terveydenhuollon toteuttamista työskentely sairaanhoitajan vastaanotolla ja lepo-osastolla sekä koulutus- ja varotehtäviä terveysaseman ulkopuolella. Virasto oli antanut reilun puolen vuoden ajanjaksolla kolme päätöstä, joista kahdessa ensimmäisessä oli kyse kirjallisen varoituksen antamisesta A:lle ja kolmannessa A:n virkasuhteen irtisanomisesta virkamiehestä johtuvasta erittäin painavasta syystä. A:lle annetun ensimmäisen kirjallisen varoituksen johdosta A:n esimies oli määrännyt, ettei A saanut työtehtävissään olla tekemisissä naisten vapaaehtoisessa asepalveluksessa olleiden henkilöiden kanssa tai toimia kouluttajana tilaisuuksissa, johon osallistui vapaaehtoisessa asepalveluksessa olleita naisia tai Puolustusvoimien palkatun henkilökunnan naispuolisia edustajia. 

A valitti päätöksistä hallinto-oikeuteen vaatien niiden kumoamista sekä irtisanomispäätöksen osalta hänelle laittoman irtisanomisen johdosta kuuluvien korvausten maksamista. Lisäksi A vaati työnjohdollisten järjestelyjen ja seuraamusten kumoamista. Myöhemmin A vaati vielä irtisanomisen ja siitä johtuneiden seurannaisvaikutusten täytäntöönpanon kieltämistä, kunnes asia tulisi lainvoimaisesti ratkaistuksi. 

Hallinto-oikeus hylkäsi välipäätöksellään täytäntöönpanon kieltämistä koskeneen hakemuksen. A:n vaatimuksesta korvausten maksamiseen laittoman irtisanomisen perusteella hallinto-oikeus totesi viitaten valtion virkamieslain 55 a §:ään, että se ei voinut käsillä olleen irtisanomista koskeneen valitusasian yhteydessä tutkia vaatimusta menetetyn ansion korvaamisesta. Työnjohdollisten järjestelyiden ja seuraamusten kumoamisen osalta tuomioistuin totesi, että A:n tehtävänkuvan rajoituksissa oli ollut kyse työnantajan direktio-oikeuden piiriin kuuluneesta työtehtävien sisäisestä järjestelystä, sillä rajoitukset eivät merkinneet muutosta A:n virkasuhteeseen tai sen ehtoihin eivätkä sellaista olennaista muutosta A:n työtehtäviin, että niiden olisi katsottu koskeneen A:n oikeuksia ja velvollisuuksia. Esimiehen määräyksessä oli siten ollut kyse hallintolainkäyttölain 5 §:n 2 momentin mukaisesta hallinnon sisäisestä määräyksestä, josta ei saanut tehdä valitusta. Hallinto-oikeus ei tutkinut A:n vaatimusta työnjohdollisten järjestelyjen ja seuraamusten kumoamisesta.

Ensimmäinen kirjallinen varoitus 29.7.2019
Ensimmäisen kirjallisen varoituksen perusteena oli ollut A:n potilasvastaanottotyössä ilmennyt epäasiallinen käyttäytyminen. Kaksi naispuolista varusmiestä oli tehnyt A:sta häirintäilmoitukset, joiden mukaan A oli käyttäytynyt neljässä erillisessä vastaanottotilanteessa epäasiallisesti käyttämällä seksuaalissävytteisiä ilmaisuja. Varusmiehet olivat kirjallisesti ilmoittaneet kokeneensa kenttäsairaanhoitajana toimivan A:n taholta epäasiallista käytöstä ja häirintää potilasvastaanottokäyntien aikana. Toinen varusmiehistä oli ilmoittanut yhdestä tapahtumasta heti seuraavana päivänä esimiehelleen. Samalla hän oli ilmoittanut myös aiemman käyntikerran tapahtumista. Toisen varusmiehen kuvaamat tapahtumat olivat tapahtuneet jo joitakin kuukausia aiemmin, eikä hän ollut kyennyt yksilöimään tarkkoja tapahtuma-aikoja. 

Ensimmäisen kirjallisen varoituksen osalta A kiisti toimineensa epäasiallisesti. A katsoi muun muassa toimineensa ammattimaisesti, sillä tarkoituksenmukaisimman lääketieteellisen hoidon turvaaminen edellytti, että asioista puhuttiin suoraan ja niiden oikeilla nimillä. Varoituksen perusteena olleissa tapahtumissa oli ollut kyse sana sanaa vastaan -tilanteista ja A katsoi, ettei työnantaja ollut kyennyt esittämään päätöksensä perusteeksi sellaista objektiivisesti arvioituna riittävää näyttöä, jonka perusteella varteenotettava epäilys hänen syyllisyydestään olisi voitu sulkea pois.

Hallinto-oikeuden mukaan tilanteiden arkaluontoisuus ja varusmiesten asema huomioon ottaen ei voitu pitää poikkeuksellisena, että ilmoittajat eivät ilmoittaneet kaikista tapahtumista välittömästi niiden tapahduttua ja että he olivat uskaltaneet ottaa tilanteet esiin vasta, kun A:n työnantaja oli yhden ilmoituksen perusteella alkanut selvittää asiaa. Kumpikin varusmies oli kuitenkin jälkikäteenkin kyennyt kertomaan yksityiskohtaisesti vastaanottokäyntien syistä ja käytyjen keskustelujen sisällöstä sekä niiden herättämistä tuntemuksista. Heidän kokemuksensa A:n toiminnasta olivat samansuuntaiset. Hallinto-oikeus katsoi esitetyn selvityksen perusteella, ettei varusmiesten muistikuviin perustuvia ilmoituksia vastaanottokäynneistä ollut syytä epäillä ja että työnantaja oli voinut näiden ilmoitusten perusteella tehdä johtopäätöksiä A:n käytöksestä kyseisillä potilaskäynneillä.

Hallinto-oikeus katsoi, että A oli käyttäytynyt tilanteissa selvästi epäasiallisesti potilaina olleita kahta varusmiestä kohtaan. Hän ei ollut kyseisissä tilanteissa käyttäytynyt asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla ja oli siten toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan. Viraston 29.7.2019 tekemän päätöksen kumoamiseen ei ollut syytä.

Toinen kirjallinen varoitus 14.11.2019
Varoituksen antamista koskevan päätöksen 14.11.2019 mukaan A oli toiminut vastoin terveysaseman lääkehoitosuunnitelmaa sekä tämän määräyksen taustana olevaa Sotilaslääketieteen keskuksen lääkehoitosuunnitelmaa 2019–2021 ottaessaan itsenäisesti käyttöönsä lääkkeen terveysaseman lääkekaapista. Lääkehoitosuunnitelmasta ilmeni, että lääkkeen ottaminen omaan käyttöön lääkevarastosta tai vastaavasta oli rangaistava teko. Lisäksi lääkehoitosuunnitelmassa oli kerrottu, millaisia lääkkeitä voitiin terveysaseman henkilöstölle antaa. Kuitenkin kyseisissä tilanteissa luovuttajan tuli olla eri henkilö kuin lääkkeen käyttäjä ja luovutus tuli dokumentoida potilastietojärjestelmään. A ei ollut dokumentoinut lääkkeen ottamista, jonka seurauksena A:n toiminta oli siten ollut moitittavaa ja vastoin virkamiehille virkamieslain 14 §:ssä asetettuja velvoitteita.

A myönsi ottaneensa lääkkeen, mutta katsoi, ettei ollut toiminut vastoin sellaisia työnjohto- ja valvontamääräyksiä, joita hänen olisi voitu kohtuudella edellyttää tienneen ja odottaa. A:n mukaan varuskunnan terveysasemalla ja henkilöstön keskuudessa oli vuosien ajan todellisuudessa noudatettu käytäntöä, jonka perusteella lääkkeiden ottaminen omaan käyttöön oli ollut sallittua. A:n mukaan lähijohto ei ollut tehnyt mitään korjatakseen mahdollista ristiriitaa ylemmän tason ohjeistuksen ja käytännön välillä. Mikäli lääkkeiden ottaminen oli virallisen ohjeistuksen mukaan kiellettyä, oli ohjeistuksen tiedoksianto henkilöstön keskuuteen laiminlyöty. Siten A:n mukaan asiassa oli kokonaisuutena arvioiden niin vahvat vastuuvapausperusteet, että varoitusta oli pidettävä kohtuuttomana seurauksena. 

Hallinto-oikeus katsoi tapauksessa, että terveysasemalla työskentelevän sairaanhoitajan voitiin jo virkatehtäviensä puolesta edellyttää olevan selvillä lääkkeiden jakoon liittyvistä työnantajan ajantasaisista ohjeistuksista ja niiden voimassa olevasta sisällöstä, myös henkilökunnan lääkityksen osalta, sekä toimivan niiden mukaisesti. Lisäksi hallinto-oikeuden mukaan A oli toiminnallaan rikkonut työnantajan kirjallista ohjeistusta ja toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan ottaessaan omaan käyttöönsä reseptilääkkeen itse, eikä hän ollut myöskään kirjannut ottoa ylös. Työnantajalla oli kokonaisuutena arvioiden ollut perusteet antaa A:lle kirjallinen varoitus eikä kirjallisen varoituksen antamista voida myöskään pitää kohtuuttomana seuraamuksena A:n toiminnasta.  Viraston 14.11.2019 tekemän päätöksen kumoamiseen ei ollut syytä.

Irtisanominen
Työnantaja oli 2.12.2019 tiedustellut A:lta puhelimitse oliko tämä työskennellyt varsinaisen työtehtävänsä aikana sivutoimessaan ambulanssin miehistössä. A:n antaman selvityksen mukaan kyse oli ollut 12 tunnin päivystysvuorosta ambulanssissa. A:n mukaan vuoron aikana oli ollut yksi keikka (noin 2,5 tuntia). Työnantajan mukaan A oli menettelyllään toiminut vastoin virkamiehelle asetettuja velvoitteita, minkä seurauksena A oli 14.2.2020 tehdyllä päätöksellä irtisanottu virastaan valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitetun erityisen painavan syyn vuoksi. Päätöksessä todettiin, että A oli saanut vuoden 2019 aikana kaksi valtion virkamieslain 24 §:n mukaista kirjallista varoitusta, joissa molemmissa oli kyse vakavista virkamiehen velvollisuuksien ja työnantajan määräysten laiminlyönneistä. Päätöksen mukaan aikaisemmat puuttumiset ja nyt kyseessä oleva tapaus yhdessä osoittivat A:n selkeää välinpitämättömyyttä virkamiehelle asetettuja velvollisuuksia sekä työnantajan määräyksiä kohtaan. Kaikki seikat yhteen sitovaan kokonaisarviointiin perustuen oli syntynyt luottamuspula, jonka seurauksena työnantajan mukaan siltä ei enää voitu kohtuudella edellyttää virkasuhteen jatkamista.

A katsoi valituksessaan, että työnantajan perustelut päätökselle olivat ontuvia, lainvastaisia ja aiemmasta oikeuskäytännöstä poikkeavia, joten ne eivät voineet muodostaa irtisanomisperustetta. Asian arvioinnissa oli työnantajan tulkinnan vastaisesti olennaista se, mitä tilanteessa tosiasiassa oli tapahtunut eikä se, mitä olisi voinut tapahtua. Siten irtisanomisperusteen olemassaoloa koskeneessa kokonaisharkinnassa olisi A:n mukaan voitu ottaa huomioon ainoastaan annetut varoitukset, jotka eivät kuitenkaan yksinään riittäneet irtisanomisperusteeksi, sillä niissä ei ollut esitetty riittävän objektiivista näyttöä kiistattomaan syyksi lukemiseen. A:n mukaan irtisanomispäätöksen perusteluista syntyi mielikuva, että irtisanominen oli alun perinkin ollut työnantajan tavoitteena ja tarkoituksena, mutta se oli tehty lainvastaisesti virheellisin ja subjektiivisin perustein. 

Hallinto-oikeus totesi perusteluissaan, että A:n molemmat aiemmat varoitukset olivat annettu virkavelvollisuuksien vastaisen toiminnan ja virkamiehelle sopimattoman käyttäytymisen vuoksi. Vaikka kyse ei ollut saman moitittavan toiminnan jatkamisesta, hallinto-oikeus katsoi, että A:lle annetut kirjalliset varoitukset voitiin ottaa huomioon kokonaisarvioinnissa arvioitaessa sitä, oliko työnantajalla ollut virkamieslaissa tarkoitettu painava syy irtisanoa A syntyneen luottamuspulan perusteella. Tuomioistuin arvioi A:n aiempaa käyttäytymistä varoitusten osalta. Hallinto-oikeuden mukaan A oli ensimmäisen varoituksen kohdalla käyttäytynyt kyseisissä tilanteissa selvästi epäasiallisesti, eikä kyse ole ollut yksittäisestä tapahtumasta vaan useasta eri potilaskäynnistä. A itse oli suhtautunut asiaan vähätellen eikä nähnyt toimintaansa epäasiallisena. Hallinto-oikeus katsoi, että kyseisten tapahtumien voitiin objektiivisestikin arvioiden katsoa selvästi heikentäneen työnantajan luottamusta A:n toimintaan virkamiehenä ja suhtautumiseen asemaansa ja tehtäviinsä.

Toisen varoituksen arvioinnissa hallinto-oikeus totesi, että A:n teko osoitti piittaamattomuutta työnantajan ohjeita kohtaan. A:n olisi tullut jo kenttäsairaanhoitajan virka-aseman perusteella olla tietoinen työnantajan lääkkeidenjakoa koskevasta ohjeistuksesta ja ymmärtää, ettei hänen toimintansa ollut hyväksyttävää. Teon voitiin siten objektiivisestikin arvioiden katsoa heikentäneen työnantajan luottamusta A:n toimintaan virkatehtävissään. 

Viimeisenä seikkana A:n katsottiin menetelleen epälojaalisti työnantajaa kohtaan ollessaan ambulanssissa töissä. Kyseessä oleva työskentely toisen työnantajan palveluksessa saman alan työssä kuin virkatyö, oli hallinto-oikeuden mukaan omiaan vähentämään työnantajan luottamusta virkamieheen. Lisäksi tuomioistuin toi esiin, että A:ta oli kuultu varoituksen antamiseen johtaneista tapahtumista jo ennen irtisanomiseen johtanutta työskentelyä ja työnantaja oli siinä yhteydessä tuonut esiin pitävänsä A:n käyttäytymistä moitittavana. A:n oli siten täytynyt olla tietoinen siitä, että työnantajan luottamus häneen oli edelleen tämänkin tapahtuman johdosta heikentynyt.

Hallinto-oikeus katsoi, että kaikki edellä mainitut tapahtumat yhdessä osoittivat vakavaa piittaamattomuutta kenttäsairaanhoitajan virkatehtäviä ja virkamiehen asemaa kohtaan. Työnantajalle voitiin A:n toistuvan virkavelvollisuuksien vastaisen käyttäytymisen johdosta katsoa syntyneen sellainen luottamuspula, ettei työnantajalta ollut enää kohtuudella voitu edellyttää virkasuhteen jatkamista. Työnantajalla oli siten ollut erityisen painava syy irtisanoa A. Asiassa ei ilmennyt, että irtisanomispäätös olisi perustunut epäasiallisiin tarkoitusperiin tai ettei viranomainen olisi objektiivisesti arvioinut A:n asiassa esittämää selvitystä. Viraston 14.2.2020 tekemän päätöksen kumoamiseen ei ollut syytä.

Hallinto-oikeus hylkäsi valitukset.

Lainvoimainen.

Sovelletut oikeusohjeet

Tuomioistuinlaki 4 luku 1 § (673/2016)
Hallintolainkäyttölaki (586/1996) 5 § 2 momentti ja 51 § 2 momentti
Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 § 2 momentti
Valtion virkamieslaki 14 §, 24 § ja 25 § 2 momentti
Hallintolaki 6 §