Harjoittelijaksi valtiovarainministeriöön

Valtiovarainministeriössä työskentelee vuosittain lukuisia korkeakouluharjoittelijoita ministeriön eri osastoilla. Monet ovat myös työllistyneet meille harjoittelun jälkeen.

Valtiovarainministeriön korkeakouluharjoittelijana teet aidosti merkityksellistä työtä: me luomme valinnan mahdollisuuksia tuleville sukupolville vahvistamalla kestävää kasvua, pitämällä huolta julkisesta taloudesta ja vaalimalla hyvää hallintoa. Pääset työskentelemään monipuolisten ja haastavien tehtävien äärellä, jotka tukevat opintoja ja ammatillista kehittymistä mahdollisimman hyvin. 

Joukkoomme sopivat parhaiten yhteistyökykyiset, ratkaisuhakuiset ja innostuneet tulevaisuuden tekijät. 

Harjoittelupaikat

Harjoittelupaikkoja on tarjolla useiden eri alojen opiskelijoille: haemme muun muassa oikeustieteen, kauppatieteiden, taloustieteen, tekniikan, viestinnän ja politiikan sekä hallintotieteiden osaajia.

Ammattikorkeakouluopiskelijoille on tarjolla myös pidempiä viiden kuukauden pituisia harjoittelumahdollisuuksia.

Harjoitteluun hakevan on oltava opiskelija, mutta oppilaitoksen myöntämän harjoittelutuen saaminen ei ole välttämätöntä. 

Hakuohjeet

Harjoittelupaikkojen määrä ja painotukset vaihtelevat vuosittain, joten seuraathan hakuilmoituksia oppilaitosten omissa hakukanavissa sekä valtion työnhakupalvelussa valtiolle.fi:ssä. Julkaisemme yliopisto-opiskelijoille suunnatut harjoittelupaikat yleensä alkuvuodesta ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden harjoittelupaikat porrastetusti keväällä ja syksyllä. Otathan myös sosiaalisen median kanavamme haltuun, jotta pysyt ajan tasalla harjoittelupaikoista ja muista ministeriön ajankohtaisista asioista.

Kokemuksia harjoittelusta

Videolla entiset harjoittelijamme kertovat omista kokemuksistaan valtiovarainministeriössä.

Opinnäytetyöt ja pro gradu -tutkielmat

Monipuolisten harjoittelupaikkojen lisäksi tarjoamme myös erilaisia lopputyömahdollisuuksia (kuten opinnäytetyöt ja pro gradu -tutkielmat) eri alojen opiskelijoille. Toimintaympäristömme muutostekijät liittyvät erityisesti seuraaviin aihealueisiin; ilmastonmuutos ja luontokato, teknologia ja digitalisaatio, alueellinen eriytyminen ja kaupungistuminen, väestörakenteen muutos, julkisen puheen muutos ja kansalaisten osallisuus, data ja datatalous, geopolitiikan vaikutus talouteen, työn murros, sekä maahanmuutto ja muuttoliike.

Voit tiedustella lopputyömahdollisuuksista ja aiheista suoraan ministeriön eri osastoilta. Huomioithan, että harjoittelun ulkopuolella suoritetuista lopputöistä ei lähtökohtaisesti makseta korvausta.

Korkeakouluyhteistyö 

Edistämme yhteistyötä opiskelijoiden, korkeakoulujen ja yliopistojen kanssa matkallamme kohti taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää Suomea ja Euroopan unionia. Ajankohtaiset, tuoreet ja rohkeat ajatukset ovat tervetulleita, kun varmistamme taloudelliset valinnan mahdollisuudet hyvinvoivassa oikeusvaltiossa myös tuleville sukupolville. Järjestämme erilaisia korkeakouluopiskelijoille suunnattuja tilaisuuksia harjoittelumahdollisuuksiin ja muihin ajankohtaisiin teemoihin liittyen. 

Tervetuloa mukaan luomaan tulevaisuuden Suomea!

Yhteystiedot

henkilostoyksikko.vm(at)gov.fi