Hyvinvointialueiden neuvotteluiden pöytäkirjat
Valtiovarainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö ja sisäministeriö neuvottelevat vuosittain jokaisen hyvinvointialueen kanssa hyvinvointialueen järjestämisvastuuseen kuuluvien tehtävien toteuttamisesta ja hyvinvointialueen taloudenhoidosta.
Neuvottelujen tarkoituksena on tukea hyvinvointialueen toiminnan vaikuttavuutta, taloudellisuutta ja tuloksellisuutta sekä ohjata hyvinvointialueen järjestämistehtäviä strategisella tasolla valtioneuvoston asettamat valtakunnalliset strategiset tavoitteet huomioiden. Hyvinvointialueille säädettyä neuvottelumenettelyä sovelletaan myös HUS-yhtymään. HUS-yhtymän neuvotteluihin osallistuvat myös Uudenmaan hyvinvointialueet ja Helsingin kaupunki.
Neuvotteluissa seurataan ja arvioidaan hyvinvointialueen järjestämisvastuun toteutumista ja käsitellään hyvinvointialueen tehtävien tavoitteita sekä niitä tukevia toimenpiteitä. Neuvotteluissa arvioidaan hyvinvointialueen kustannusten ja rahoituksen toteutunutta ja tulevaa kehitystä sekä hyvinvointialueella toteutettavia kustannusten hallintaa tukevia ja muita toimenpiteitä, joilla hyvinvointialueen tehtävien hoitaminen ja palvelujen saatavuus voidaan käytettävissä olevalla rahoituksella turvata.
Ministeriöiden on tarvittaessa annettava hyvinvointialueelle järjestämistä ja taloutta koskevia toimenpidesuosituksia, joilla edistetään hyvinvointialueiden toiminnan vaikuttavuutta, taloudellisuutta ja tuloksellisuutta. Hyvinvointialueen järjestämisvastuun toteutumisen seurannassa ja arvioinnissa hyödynnetään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun laissa sekä pelastustoimen järjestämisestä annetun laissa tarkoitettuja hyvinvointialueen vuosittaisia selvityksiä ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja aluehallintoviraston asiantuntija-arvioita sekä tarvittaessa muita viranomaisten arvioita.
Käydyistä neuvotteluista laaditaan pöytäkirjat, joissa todetaan neuvotteluissa käsitellyt asiat, mihin neuvotteluissa on päädytty sekä ministeriöiden mahdollisesti antamat toimenpidesuositukset. Pöytäkirjat löydät tältä sivustolta.
Hyvinvointialueiden neuvotteluiden pöytäkirjat
-
Alle on koottu Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen kanssa käytyjen neuvottelujen pöytäkirjat.
-
Alle on koottu Etelä-Savon hyvinvointialueen kanssa käytyjen neuvottelujen pöytäkirjat.
-
Alle on koottu Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa käytyjen neuvottelujen pöytäkirjat.
-
Alle on koottu Kainuun hyvinvointialue hyvinvointialueen kanssa käytyjen neuvottelujen pöytäkirjat.
-
Alle on koottu Kanta-Hämeen hyvinvointialueen kanssa käytyjen neuvottelujen pöytäkirjat.
-
Alle on koottu Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen kanssa käytyjen neuvottelujen pöytäkirjat.
-
Alle on koottu Keski-Suomen hyvinvointialueen kanssa käytyjen neuvottelujen pöytäkirjat.
-
Alle on koottu Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa käytyjen neuvottelujen pöytäkirjat.
-
Alle on koottu Kymenlaakson hyvinvointialueen kanssa käytyjen neuvottelujen pöytäkirjat.
-
Alle on koottu Lapin hyvinvointialue hyvinvointialueen kanssa käytyjen neuvottelujen pöytäkirjat.
-
Alle on koottu Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa käytyjen neuvottelujen pöytäkirjat.
-
Alle on koottu Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa käytyjen neuvottelujen pöytäkirjat.
-
Alle on koottu Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen kanssa käytyjen neuvottelujen pöytäkirjat.
-
Alle on koottu Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen kanssa käytyjen neuvottelujen pöytäkirjat.
-
Alle on koottu Pohjois-Savon hyvinvointialueen kanssa käytyjen neuvottelujen pöytäkirjat.
-
Alle on koottu Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kanssa käytyjen neuvottelujen pöytäkirjat.
-
Alle on koottu Satakunnan hyvinvointialueen kanssa käytyjen neuvottelujen pöytäkirjat.
-
Alle on koottu Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kanssa käytyjen neuvottelujen pöytäkirjat.
-
Alle on koottu Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kanssa käytyjen neuvottelujen pöytäkirjat.