Kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittämistarpeiden esiselvitys

Kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittämistä selvittävän sihteeristön tehtävänä on ollut valmistella esiselvitys kuntien valtionosuusjärjestelmän tulevaisuuden suuntaviivoista tilanteessa, jossa kuntien tehtäviä siirretään mittavasti maakuntien vastuulle ja kuntien eriytymiskehitys voimistuu.
Esiselvitystyön painopiste on kuntien valtionosuusjärjestelmässä. Valtionosuusjärjestelmän nykyisiin kriteereihin ollaan selvitystyön aikana järjestettyjen työpajojen sekä kuntakyselyn vastausten perusteella melko tyytyväisiä. Raportissa käsitellään eräitä valtionosuuskriteereihin esitettyjä kehittämisehdotuksia.
Esiselvityksessä tarkastellaan tilastojen ja väestöennusteen perusteella kuntien toimintaympäristön kehitystä. Väestökehitys on vaikuttanut ja vaikuttaa jatkossakin merkittävästi kuntakenttään. Kuntien tilanteet ovat niin erilaisia, että pelkästään valtionosuusjärjestelmää kehittämällä ei voi vastata erikokoisten ja eri tilanteessa olevien kuntien haasteisiin.
Esiselvityksessä on arvioitu myös muita kuntien rahoitusjärjestelmään liittyviä ehdotuksia, joita nousi esille kuntakyselyssä ja työpajoissa. Nämä liittyvät erityisesti verotuloihin perustuvaan valtionosuuden tasaukseen, veromenetysten kompensaatioon sekä kuntien valtionosuusjärjestelmän kannustavuuteen.

Språkversioner: