Kryptoteknologian pyöreä pöytä pohti alan tulevaisuutta Suomessa

”Kryptoteknologioihin perustuvat uudet liiketoimintamallit mullistavat sijoittamista ja maksamista sekä niihin liittyviä liiketoimintoja. Kryptovarat voivat toisaalta olla spekulatiivisia sijoituskohteita ja toisaalta joissain tapauksissa jo rinnastettavissa rahaan. Pankkikeskeisten järjestelmien rinnalle on nousemassa uusia kryptoteknologiaan perustuvia tapoja maksaa ja solmia sopimuksia. Näissä on sekä mahdollisuuksia että riskejä”, totesi elinkeinoministeri Sakari Puisto kryptoteknologiaa ja sen sovellutuksia pohtineessa pyöreän pöydän keskustelussa Helsingissä 2.10.2025.
Valtiovarainministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön järjestämään tilaisuuteen osallistui noin 70 henkeä. Edustettuina olivat laajasti alan suomalaiset yritykset ja julkiset toimijat mm. useita alaa seuraavia ja valvovia viranomaisia. Lisäksi läsnä oli kansanedustajia ja pankkisektorin edustajia.
Kryptoteknologia ja sen sovellusalueet, kuten kryptovaluutat, tokenisaatio ja vakaavaluutat, ovat nousseet taloudelliseksi, teknologiseksi ja yhteiskunnalliseksi ilmiöksi maailmanlaajuisesti. Tämä murros tuo mukanaan teknologisia, taloudellisia ja sosiaalisia innovaatioita, jotka haastavat nykyisiä liiketoiminta- ja sääntelymalleja.
”Viime aikoina Eurooppa on jäänyt jälkeen alan kehityksessä Yhdysvaltoihin verrattuna, jonka asema kryptovaroissa on merkittävä, jopa dominoiva. Meillä on Suomessa alan tulevaisuuden kannalta selkeitä vahvuuksia. Tärkeimmät näistä ovat korkea teknologinen osaaminen sekä erinomainen data- ja tietoliikenneinfrastruktuuri. Suomessa on myös loistavia alan yrityksiä, jotka jo nyt tuovat kasvua tänne”, kommentoi ministeri Puisto.
Suomea voidaan pitää ainakin joltain osin alan edelläkävijänä. Olemme ensimmäisten joukossa saattamassa voimaan EU:n kryptovaramarkkina-asetusta. Suomessa on myönnetty myös ensimmäisiä uuden EU-sääntelyn mukaisia toimilupia, kun osa jäsenvaltioista vielä odottaa siirtymäajan päättymistä.
”Vuoropuhelua alan toimijoiden kesken on lisättävä. On ensiarvoisen tärkeää löytää tasapaino siten, että riskit huomioidaan sääntelyssä ja valvonnassa mutta samalla tuetaan innovaatioiden kehittymistä ja alan mahdollistamaa kasvua”, arvioi Puisto.
Keskustelussa sivuttiin muun muassa alan tilannekuvaa Suomessa, kryptoteknologioiden hyödyntämisen mahdollisuuksia, alaan liittyvien riskien hallitsemista ja sääntelyä sekä sitä, miten julkinen sektori voi edistää alojen murrosta ja uusien kasvuyritysten syntymistä.
Myöhemmin syksyllä järjestetään toinen vastaava pyöreän pöydän keskustelu, jossa aiheena on finanssiteknologiaa hyödyntävä Fintech-ala.
Lisätiedot:
Elinkeinoministerin erityisavustaja Lars Aikala, 050 401 6410