Hyppää sisältöön
Media

Asetukset kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja hyvinvointialueiden rahoituksesta

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 29.12.2022 14.18
Tiedote

Valtioneuvosto antoi 29. joulukuuta asetukset kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja hyvinvointialueiden rahoituksesta.

Asetus hyvinvointialueiden rahoituksesta

Vuoden 2023 alusta voimaan tulevan hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain (617/2021) nojalla annetussa asetuksessa säädetään tarkemmin 

  • hyvinvointialueiden hintaindeksin laskennasta

  • rahoituksen määräytymistekijöiden perushinnoista vuodelle 2023

  • hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kertoimen indikaattoreista, niiden painokertoimista ja laskennassa käytettävistä tilastotiedoista

  • pelastustoimen rahoituksen riskiruutujen riskitason laskennasta, riskikertoimen tekijöistä ja niiden painokertoimista.

Joulukuun alussa päättyneen lausuntokierroksen perusteella on muun ohella täydennetty asetuksen perusteluja pelastustoimen rahoituksen perusteena olevien riskiruutujen laskemisen osalta. Riskikertoimessa ei oteta vuodelle 2023 huomioon riskiruutua määrittävänä tekijänä niitä onnettomuuksia, joiden perusteella pelastuslaitokset ovat itse voineet korottaa omassa palvelusuunnittelussaan pelastustoimen alueensa ruutujen riskitasoa. Pelastustoimen riskiluokitusta kehitetään parhaillaan ja riskikertoimen laskentamenetelmä sekä uusittu riskimalli otetaan käyttöön tulevina vuosina sen valmistuttua.   

Asetuksella säädetyt perushinnat on otettu huomioon vuoden 2023 hyvinvointialueiden rahoituksessa. Hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain mukainen rahoitus hyvinvointialueille on vuonna 2023 yhteensä 22 494 560 512 euroa, josta tammikuun 2023 erästä puolet (1 860 440 000 euroa) on maksettu etukäteen 1.12.2022.

Asetus kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta

Vuoden 2023 alusta voimaan tulevan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (618/2021) nojalla asetuksella säädetään tarkemmin 

  • kunnan laskennallisten kustannusten ja lisäosien perushinnoista vuodelle 2023

  • syrjäisyysluvun määräytymisperusteista

  • hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lisäosan määräytymisperusteista

  • kuntien peruspalveluiden hintaindeksistä

  • verotuloihin perustuvassa valtionosuuden tasauksessa huomioon otettavista verotuloista

  • kotikuntakorvausta koskevien tietojen toimittamisesta.

Asetuksessa säädetään tarkemmin myös siitä, miten kuntien ja hyvinvointialueiden rahoituslaskelmat tarkistetaan vuonna 2023. Siirtolaskelmissa otetaan huomioon tulot maksuunpantujen verotulojen mukaan tilinpäätöksiin kirjattujen verotulojen sijasta. Tämä vastaa sitä, miten verotulot on otettu huomioon myös aiemmissa, esimerkiksi verotulojen siirtoa koskevissa laskelmissa.

Lausuntopalautteen perusteella asetukseen on tehty vähäisiä muutoksia. Esimerkiksi on täydennetty asetuksen sääntelyä kotikuntakorvausta koskevien tietojen toimittamisesta siten, että pykälässä viitataan kuntien velvollisuuteen toimittaa oppilaita koskevat tiedot viivytyksettä ja ajantasaisina KOSKI-tietokantaan.

Asetuksella säädetyt perushinnat on otettu huomioon vuoden 2023 kunnan peruspalvelujen valtionosuuksien mitoituksessa. Peruspalvelujen valtionosuus kunnille on vuonna 2023 yhteensä 2 719 500 000 euroa.

Siirtolaskelmissa otetaan huomioon kuntien takautuvat palkkaharmonisaatiokustannukset

Asetuksissa säädetään tarkemmin myös siitä, miten kuntien tilinpäätöksiin sisältyvät takautuvat palkkaharmonisaatiokustannukset otetaan huomioon, kun kuntien ja hyvinvointialueiden rahoituslaskelmia tarkistetaan vuonna 2023. Tarkoituksena on, että laskelmissa huomioidaan kunnan vuosille 2021 ja 2022 kuluiksi kirjaamat takautuvat palkkaharmonisaatiokustannukset siten, että siirtyvä palkkakustannus vastaa yhden vuoden suoriteperusteisia palkkakustannuksia.

Kuntien ja kuntayhtymien on toimitettava viimeistään 30. kesäkuuta 2023 valtiovarainministeriölle tiedot takautuvista palkkaharmonisaatiokustannuksista ja niiden kirjausten perusteista sekä tuomioistuimen päätöksestä tai sitovasta sopimuksesta, johon takautuvien kustannusten maksaminen perustuu.

Lausuntopalautteen perusteella sääntelyä takautuvien palkkaharmonisaatiokustannusten huomioon ottamiseksi vaadittavasta riittävästä selvityksestä on täydennetty. Mikäli tuomioistuimen päätöstä tai sitovaa sopimusta ei ole kesäkuun 2023 loppuun mennessä saatavilla, selvitykseksi hyväksytään myös kunnan tai kuntayhtymän kirjanpitoon kirjattu pakollinen varaus takautuvista palkkaharmonisaatiokustannuksista. Valtiovarainministeriölle toimitettavasta selvityksestä tulee käydä yksilöidysti ilmi takautuvien kustannusten määrä vuosikohtaisesti. Kuntayhtymien on myös toimitettava tarkat tiedot jäsenkuntien takautuvien palkkaharmonisointien maksuosuuksista.

Asetuksen perusteluja on myös täydennetty siltä osin, miten vuosille 2021 ja 2022 kirjatut takautuvat palkkaharmonisaatiokustannukset otetaan huomioon. Tiedot takautuvista kustannuksista saadaan kyselyllä, joka kohdistetaan kunnille ja kuntayhtymille. Kysely toteutetaan siten, että tiedot ovat valtiovarainministeriön käytettävissä viimeistään kesäkuussa 2023. Tähän ajankohtaan mennessä kunnilla ja kuntayhtymillä pitäisi olla tiedossa kaikki palkkaharmonisaatiokustannukset vuodelta 2022.

Lisätiedot:

Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, puh. 02955 30266, eeva.maenpaa(at)gov.fi (paikalla 29.12.)
Finanssineuvos Markku Nissinen, puh. 02955 30314, markku.nissinen(at)gov.fi