Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

B oli työskennellyt teknisenä avustajana ensin työllistämistuella 3.3.1997 - 2.1.1998 ja määräaikaisella työsopimuksella 3.1.1998 - 31.12.2000. Edelleen B oli ollut saman työnantajan palveluksessa määräaikaisessa virkasuhteessa yhtäjaksoisesti neljällä eri nimittämiskirjalla ajalla 1.1.2001 - 31.12.2004. Hän oli siirtynyt työkyvyttömyyseläkkeelle 31.8.2004. B vaati toistuvista perusteettomista määräaikaisista työ- ja virkasuhteista 24 kuukauden palkkaa vastaavaa korvausta lukuun ottamatta nimittämistä ajalle 1.1. - 30.6.2002.

Virkamieslautakunta toteaa päätöksensä perusteluissa, että B:n virkasuhde ei päättynyt viimeisen määräaikaisen nimityksen päättyessä 31.12.2004 vaan aikaisemmin 31.8.2004, jolloin hän siirtyi työkyvyttömyyseläkkeelle. Näissä olosuhteissa B:llä ei ollut oikeutta hakemaansa korvaukseen. Asiaan ei vaikuttanut se, mitä vastaavissa olosuhteissa työskennelleiden kahden muun virkamiehen kanssa oli myöhemmin 30.9.2004 käydyissä yt-neuvotteluissa sovittu korvausten maksamisesta ja virkasuhteiden päättymisestä 31.12.2004. Tilanne näiden virkamiesten kohdalla oli toinen kuin B:llä, jonka virkasuhde oli jo aiemmin päättynyt työnantajasta riippumattomista syistä.

Virkamieslautakunta hylkäsi korvausvaatimuksen (äänestys 5-2).

KHO:2006:2396
Ei muutosta.

Valtion virkamieslaki 9 § 1 mom.
Valtion virkamieslaki 9 § 2 mom.
Valtion virkamieslaki 56 §