Hallituksen esitys
Hallitus antoi eduskunnalle vuoden 2023 toisen lisätalousarvioesityksen

Lisätalousarvioesityksessä ehdotetaan lisäyksiä muun muassa Ukrainalle annettavaan puolustusmateriaalitukeen ja lintuinfluenssan aiheuttamiin kuluihin. Kokonaisuudessaan lisätalousarvioesitys vähentää vuoden 2023 menoja ja nettolainanoton tarvetta.
Vuoden 2023 toisessa lisätalousarvioesityksessä määrärahatarve vähenee 216 miljoonaa euroa. Varsinaiset tulot lisääntyvät 31 miljoonaa euroa. Nämä yhdessä vähentävät valtion nettolainanoton tarvetta 248 miljoonalla eurolla. Valtion nettolainanotoksi vuonna 2023 arvioidaan noin 10,2 miljardia euroa.
Määrärahoja vähentävät esimerkiksi päivittyneet arviot viime talvena päätettyjen sähkön hintaan liittyvien tukitoimien tarpeesta ja EU-jäsenmaksujen tason sekä korkomenoarvion tarkentuminen.
Lisäyksiä määrärahoihin ehdotetaan muun muassa Ukrainalle annettavaan puolustusmateriaalitukeen 9,3 miljoonaa euroa ja lintuinfluenssan aiheuttamiin kuluihin 11,7 miljoonaa euroa. Määrärahoja ehdotetaan myös muutamiin liikennehankkeisiin, kuten Oulu–Laurila-radan peruskorjaamiseen.
Hallitus päätti vuoden 2023 toisesta lisätalousarvioesityksestään budjettiriihessä ja antoi sen eduskunnalle torstaina 21. syyskuuta.
Tarkempia tietoja lisätalousarvioesityksestä kerrotaan hallituksen budjettiriihitiedotteessa.
Lisätietoja
Jussi Lindgren, valtiovarainministerin talouspoliittinen erityisavustaja, puh. 0295 530 514, jussi.lindgren(at)gov.fi
Orpon hallitus budjettiriihessä: Nyt Suomea ryhdytään kääntämään kestävän kasvun uralle (tiedote 19.9.)