Kuntauudistus vaatii muutosjohtajuutta
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Kuntajohtajapäivillä Kuopiossa
Kuntauudistus on iso muutos, joka haastaa niin valtuutetut kuin kuntajohtajatkin. Kunnanjohtajan tehtävänä on tuoda valtuutetuille keskusteluun kunnan haasteet ja mahdollisuudet tulevaisuudessa. Tehtävänä on kertoa myös eri ratkaisumallit, joiden avulla uudet valtuutetut voivat tehdä päätökset kuntauudistuksen etenemisestä kunnissa. Uudistuksen läpiviemisessä tarvitaan todellista muutosjohtamisen kykyä, jota löytyy suomalaisista kunnista ja kuntajohtajista, sanoi hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen tänään 31. elokuuta Kuntajohtajapäivillä Kuopiossa.
Virkkusen mukaan seuraava vaalikausi on historiallisesti merkittävä kunnissa.
– Ensi vuoden alusta alkavalla vaalikaudella ratkaistaan kunnissa tulevan hyvinvointivaltiomme malli. Nyt on aika käydä avointa ja vilkasta keskustelua tulevasta kuntajärjestelmästämme, totesi Virkkunen.
Hallitus linjasi kesäkuussa kuntaliitosselvitystarvetta ohjaavat kriteerit. Kriteerit koskevat väestöpohjaa, työpaikkaomavaraisuutta, työssäkäynti- ja yhdyskuntarakennetta sekä kuntataloutta. Samalla linjattiin kuntauudistuksen aikataulu.
– Rakennelaki lähetetään syksyllä lausunnoille. Lausuntopyynnön yhteydessä kunnilla on mahdollisuuslausua myös sosiaali- ja terveyspalvelurakenneratkaisuista, sanoi Virkkunen.
Rakennelain on tarkoitus tulla voimaan viimeistään toukokuun alussa 2013.
– Hallitus kannustaa kuntia tekemään tarvittavat muutokset suuntaamalla kunnille yhdistymisavustuksia. Avun saamisen perusteena on yhdistymispäätöksen tekeminen 1.4.2014 mennessä. Yhdistymisten tulee tapahtua 2015/2017, kuitenkin kaikissa tapauksissa viimeistään vuoden 2017 alusta, totesi Virkkunen.
Virkkusen mukaan kuntia tuetaan kaikissa eri vaiheissa eli selvitysvaiheessa, valmisteluvaiheessa ja toteutusvaiheessa.
– Kuntien avuksi olen käynnistänyt muun muassa kuntien tietohallintoon liittyvän muutostukiohjelman. Lisäksi lähiaikoina käynnistetään suurten kaupunkiseutujen selvitystyön käynnistämiseksi ja tukemiseksi eri ministeriöistä koottu tukiryhmä.
Lisätietoja: erityisavustaja Laura Rissanen p. 041 540 4505