Ministeri Tölli: Alueellistamista tulee jatkaa
Hallinto- ja kuntaministeri Tapani Töllin mielestä alueellistamisen jatkaminen on perusteltua myös seuraavalla vaalikaudella.
- Alueellistamisen päämäärät - kuten aluerakenteen tasapainottaminen, alueiden kilpailukyvyn parantaminen ja työvoiman turvaaminen yksityiselle sektorille pääkaupunkiseudulla - ovat jatkossakin ajankohtaisia, totesi Tölli torstaina 13.1.2011 vastaanottaessaan kahden alueellistamista selvittäneen työryhmän raportit.
Alueellistamisen taloudellisten vaikutusten arviointiryhmän raportissa on arvioitu avoimesti 11 alueellistamistapausta käyttäen laskennallista mallia ja muita, laadullisempia asioita koskevia huomioita.
- Minusta alueellistamisen onnistumista pitäisi arvioida kokonaisvaltaisesti. On kiinnitettävä huomiota alueellistamisen kokonaisvaikutuksiin. Yksittäisen toimenpiteen vaikutus esimerkiksi aluetaloudessa ei voi olla kovin suuri, mutta kun toimenpiteitä tarkastellaan yhdessä, on niillä jo huomattavasti suurempi myönteinen vaikutus aluetalouteen. Alueellistamisen vaikutusten arviointia tuleekin jatkaa pidemmällä aikavälillä.
Töllin mielestä työryhmä on tehnyt hyviä esityksiä alueellistamisen selkeämmästä hankkeistamisesta sekä seurannan tehostamisesta. Alueellistaminen tarjoaa myös hyvän mahdollisuuden uudistaa valtionhallintoa. Suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle onerittäin tärkeää turvata pääkaupunkiseudulla työvoiman riittävyys myös yksityiselle sektorille. Ilman alueellistamistoimenpiteitä valtion työpaikkojen määrä olisi ollut pääkaupunkiseudulla noin 4200 henkilötyövuotta suurempi ja muualla maassa vastaavaa määrää pienempi.
- Aluetalous on aina terveemmällä pohjalla jos se perustuu työpaikkoihin, kuin jos se perustuisi valtionosuuksien tasaukseen, Tölli muistuttaa.
Tölli yhtyy muita kuin virastomuodossa hoidettuja tehtäviä selvittäneen työryhmän ehdotukseen raportissa esitettyjen 17 organisaation alueellistamismahdollisuuksien jatkotarkastelusta. Harkinnassa tulisi kiinnittää erityistä huomioita hankkeen taloudellisiin vaikutuksiin.
- Alueellistamispäätöksiä tehtäessä arvioidaan joka tapauksessa niiden taloudellisuus, valtiontaloudelliset kustannukset, säästöt ja kokonaisvaikutukset.
Lisätietoja: valtiosihteeri Juha Luukko 0400 567 829