Valtiovarainministeri Riikka Purra:
Suomen tulee olla EU-politiikassa terveesti itsekäs
Suomen siirtymä Neuvostoliiton ikeestä ja YYA-Suomesta Euroopan unionin jäseneksi oli verrattain nopea. Vain kolmessa vuodessa Neuvostoliiton hajoamisesta Suomi liittyi EU:n jäseneksi, tammikuussa 1995. Suomi hyväksyi EU:n velvoitteet täysimääräisesti, euroa myöten. Tanskalla ja Isolla-Britannialla oli ollut omat neuvotellut erityispoikkeukset esimerkiksi euron suhteen. Ruotsilla on ollut velvoite ottaa euro käyttöön liittymisestään alkaen, mutta se ei ole tehnyt niin. Suomi ei vaatinut ylimääräisiä – meille oli tärkeää kiinnittäytyä länteen nopeasti. Sen teimmekin.
EU näytti varsin reilulta klubilta eurokriisin vuosiin saakka. Sen jälkeen jakolinjat ovat voimistuneet, vaikkakin sota Ukrainassa ja osin myös muut EU:n ulkopuoliset haasteet ovat tuoneet unioniin uudenlaista yhteenkuuluvaisuutta ja samanmielisyyttä. Turvallisuuteen liittyvät tekijät huomioiden on ymmärrettävää, että vaikkapa Suomessa EU:n kannatus kansalaisten keskuudessa on hyvin korkealla.
Liian kirkasotsaisella EU-politiikalla ei pärjää kovenevassa geopoliittisessa pelissä
Valtaosa Suomessa voimassa olevasta lainsäädännöstä johtuu suoraan Euroopan unionista. EU sääntelee ennen muuta sisämarkkinoiden pelisääntöjä, mutta valitettavasti se on myös työntänyt lonkeronsa aktiivisesti kaikille muille politiikan alueille, perussopimusten natistessa liitoksistaan. Jäsenmaiden asiat ja EU:n asiat menevät välillä sekaisin, ja toimivaltarajoja tulkitaan laajasti. Suomen ei tule olla naiivi EU:n suhteen. EU ajaa ensisijaisesti omia etujaan, kuten jokainen jäsenmaa EU:ssa. Liian kirkasotsaisella EU-politiikalla ei pärjää myöskään kovenevassa geopoliittisessa pelissä, jossa kaikki seuraavat haukan katseella omien etujensa toteutumista ja toimivat tarvittaessa kovaakin.
Poliittisen vallankäytön ytimessä on budjetti ja rahankäyttö
EU:ssa rahankäyttö on jatkossa entistä suuremmassa roolissa. Puolustus, turvallisuus ja geotalous huutavat uusia yhteisiä resursseja. Komission ehdotus uudeksi monivuotiseksi rahoituskehykseksi uhkaa nostaa Suomenkin jäsenmaksuja melko tavalla. Hallitus on onneksi torpannut uudet yhteisvelkaehdotukset. Silti meidän tulisi kyseenalaistaa rohkeammin asemamme nettomaksajana – Suomi ei missään nimessä ole enää Euroopan varakkaimpia maita. Se aika meni, toivon mukaan kuitenkin tulee vielä joku päivä takaisin.
Järjestelmä on monimutkainen ja etäinen
Suomen EU-politiikkakaan ei saa jäädä sotimaan edellisiä sotia. Paavo Lipposen ajan vanha sanonta kuului: vahva komissio on pienen jäsenmaan etu. Tämä viisaus tuskin on pitänyt enää vuosiin paikkaansa. Kuten missä tahansa organisaatiossa, myös komissiossa tehdään lähtökohtaisesti sellaista politiikkaa, joka kasvattaa asianomaisen organisaation merkitystä, kokoa ja tosiasiallista toimivaltaa. EU ja sen komissio eivät ole poikkeuksia. Unionin päätöksenteon läpinäkyvyys ei myöskään ole parhaasta päästä.
Ongelmia aiheuttaa myös EU-keskustelun vaatimattomuus ja ohuus Suomessa: Kuinka moni kansalainen esimerkiksi tietää, mikä on Euroopan parlamentin rooli, mikä EU:n neuvoston rooli, mikä komission rooli? Järjestelmä on monimutkainen ja etäinen, mutta se käyttää erittäin suurta valtaa.
EU:n tulee toimia vain aloilla, joilla jäsenmaat eivät kykene toimimaan paremmin yksin ja itsenäisesti
Vuosituhannen taitteessa yliopistojen EU-politiikan kursseilla puhuttiin paljon eurooppalaisesta, jopa EU-identiteetistä. Lehtien pääkirjoitukset luottivat konsensuaaliseen tulevaisuuteen, tähtilipun tuodessa rohkeutta ja uskoa. Näkymä tulevaisuuteen niin EU:n suuntaan kuin globaalin liberalismin voittokulkuun oli optimistinen, jopa syleilevä.
EU-identiteetti ei sellaisenaan kuitenkaan koskaan vahvistunut. Eurooppalaiset ihmiset ovat edelleen ensisijaisesti suomalaisia, saksalaisia, italialaisia – ja hyvä niin. Katsomme asioita omasta elämästämme käsin, toisaalta tiedämme parhaiten itse oman elämämme ja maamme erityisolosuhteet. Siksi Euroopan unionin perussopimuksissakin on säädetty ja sovittu siitä, että EU:n tulee toimia vain aloilla, joilla jäsenmaat eivät kykene toimimaan paremmin yksin, itsenäisesti. Tätä kutsutaan EU-slangissa toissijaisuusperiaatteeksi.
Meidän tulee tehdä kansallisten etujen mukaista aktiivista politiikkaa ja taistella rohkeasti omien intressiemme puolesta
Unionin kehitys tulevina vuosina on utuinen ja hämärän peitossa. EU on ollut aina etupäässä suurten jäsenmaiden projekti. Siksi olemme tottuneet Suomessa pitämään vahvaa komissiota pienen jäsenmaan edun takaajana. En ole vakuuttunut, että näin tulee enää ajatella. Meidän ei tulisi pelätä sitä, että tuomme reippaasti oman kantamme esiin EU:n eri foorumeilla.
Meidän tulisi pelata EU-peliä rohkeasti, omaa etua ajaen. Näin siksi, että kaikki muutkin maat tekevät niin. Meidän ei pidä nöyristellen hiljaa hyväksyen kuitata kaikkea, mitä EU tai suuret jäsenmaat ehdottavat. Ei, me voimme sanoa: tämä ei käy Suomelle.
Suomen EU-piireissä on toisteltu väsymykseen saakka mantraa, että venettä ei saa keikuttaa, koska tarvitaan luottamuspääomaa, koska nyt on niin kriittinen hetki, koska Suomeen luotetaan, koska Suomen saannot vaarantuvat ja niin edelleen. Selitys on aina olemassa. Eikä Suomen tietenkään tarvitse eikä pidä alkaa rähinöitsijäksi. Peräänkuulutan kansallisten etujen mukaista aktiivista politiikkaa ja rohkeaa omien intressiemme puolesta taistelua.
Suomen metsät, mineraalit, luonnonvarat, suot, hanhet, maataloustuet, tulonsiirrot, rahojen tehoton käyttö – kaikissa asioissa pitäisi uskaltaa rehellisesti vaatia. Samoin meidän pitää vastustaa EU:n lonkeroita siellä, minne ne eivät kuulu. Miksi joissakin ministerineuvostoissa keskustellaan koko ajan asioista, joissa EU:lla ei tosiasiassa ole päätösvaltaa?
Entäpä ne maksut. Olemme nettomaksaja, maksut nousevat jatkuvasti. Mutta miksi emme vaatisi tulevassa rahoituskehyksessä vaikkapa jäsenmaksuun alennusta? Olemme pieni jäsenmaa, mutta meillä on yhteistä rajaa itänaapurin kanssa yli tuhat kilometriä. Itä-Suomi kärsii suhteellisesti varmasti eniten nykytilanteesta. On selvää, että turvallisuus- ja puolustustarpeet tarkoittavat lisää rahaa, mutta vastaavasti hyödyn pitäisi sitten olla selvä. Mitä hyötyä rahaa muuten olisi kierrättää Brysselin kautta?
EU-politiikka ei ole pelkkää teknokratiaa ja virkamiesvaikuttamista
EU-politiikka on politiikkaa, ja sen linjanvedot kuuluvat vaaleilla valituille vallankäyttäjille. Siksi esitän toiveen myös medialle ja muille yhteiskunnan toimijoille: uutisoikaa EU:sta, kertokaa asioista poskisuudelmien ja Eurooppa-päivien takana. Kansalaisten olisi ymmärrettävä, mistä oikeasti on kyse. Tehtävä ei ole helppo, mutta se on aivan kriittisen tärkeä.
Ja ohjenuoraksi meille kaikille: Olkaamme rohkeasti suomalaisia, ajakaamme kansallista etuamme terveen itsekkäästi. Suomalaisten etua eivät aja lopulta ketkään muut kuin me itse.
Riikka Purra
valtiovarainministeri