Henkilötunnuksen uudistamista valmisteleva työryhmä keskittyy uudistuksen vaikutusten arviointiin

Valtiovarainministeriö 9.10.2019 12.59
Tiedote

Valtiovarainministeriö asetti syksyllä 2017 työryhmän selvittämään henkilötunnuksen uudistamista. Työryhmän tavoitteena on selvittää, millä tavoin henkilö tulisi yksilöidä viranomaisten tietojärjestelmissä ja miten identiteetti liittyy henkilöä koskeviin tietoihin. Henkilötunnuksen uudistamista koskeva kysymys on hyvin laaja, joten työryhmän toimeksiantoa tarkennetaan.

Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelmassa ”Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta" on asetettu tavoitteeksi yhteiskunnan eheyden vahvistaminen. Yhdeksi keinoksi hallitusohjelmassa määritellään luopuminen henkilötunnuksen sukupuolisidonnaisuudesta osana henkilötunnuksen uudistamista valtiovarainministeriön selvityksen pohjalta.

Syitä henkilötunnuksen uudistamiselle on myös muita. Henkilötunnuksen muodosta johtuen tunnuksia on tarjolla rajallinen määrä, mikä voi aiheuttaa ongelmia niiden riittävyydelle. 

”Henkilön tunnistamista koskevat nykyiset edellytykset eivät myöskään mahdollista henkilötunnuksen myöntämistä Suomessa tilapäisesti oleskeleville tai asioiville. Tämä on aiheuttanut haasteita asioitaessa niin julkisen kuin yksityisenkin sektorin kanssa. Selvityksessä yritämme löytää toimintamallin, joka mahdollistaisi laajemman henkilöpiirin yksilöinnin ja tunnistamisen suomalaisessa yhteiskunnassa”, valtiovarainministeriön erityisasiantuntija Kimmo Mäkinen kertoo.

Henkilötunnus toimii tietojärjestelmissä henkilön yksilöimisen välineenä: vahva sähköinen tunnistaminen tapahtuu tällä hetkellä keskitetysti henkilötunnuksen perusteella. Henkilötunnusta hyödynnetään tänä päivänä myös yleisesti puhelin- ja toimipisteasioinnissa niin, että henkilöltä kysytään henkilötunnusta ilman henkilöllisyyden todentamista. 

Työryhmän työ keskittyy uudistusten vaikutusten arviointiin  

Työryhmä julkaisi joulukuussa 2018 väliraportin, jossa esitellään vaihtoehtoisia malleja siihen, miten laajoja muutoksia henkilötunnukseen on mahdollista toteuttaa. Väliraportti julkaistiin sidosryhmien kannanottoja ja tiedonkeruuta varten. Rinteen hallitusohjelmakirjauksen ja saadun lausuntopalautteen myötä työryhmän tehtäviä on päätetty muuttaa niin, että työryhmän toimikauden lopulla työn keskiöön nostetaan uudistuksen vaikutusten arviointi. 

Työryhmä laatii ehdotuksen henkilötunnuksen kehittämisestä, henkilön yksilöivästä tunnuksesta, henkilön yksilöivän tunnuksen hallintamallista ja uudistuksen aikataulusta. 

Työryhmän johtoryhmän puheenjohtajana toimii jatkossa lainsäädäntöneuvos Sami Kivivasara

Tutustu tarkemmin: Työryhmän asettamispäätöksen muutospäätös 

Lisätietoja:

Erityisasiantuntija Kimmo Mäkinen, puh. 029 553 0930, kimmo.makinen(at)vm.fi
Lainsäädäntöneuvos, yksikön päällikkö Sami Kivivasara, puh. 029 553 0023, sami.kivivasara(at)vm.fi